- Liittynyt
- 09.11.2016
- Viestejä
- 593
Tämä ketju on ehkä samalla pienimuotoinen avautuminen, mutta myös kaikuluotausyritys teidän muiden ajatusmaailmaan. Olen tässä jo hetken pohtinut omaa sosiaalista elämääni, tai ehkä sen puutetta, en osaa sanoa. Ikää tässä on päälle 30v, vakituinen työpaikka jossa olen ollut reilut 10 vuotta, kaikki ns. elämän peruspalikat ovat paikallaan.
Mutta mutta, tässäpä vähän pohdintaa. Noin vuosi sitten tuli erottua vuosikymmenen kestäneestä parisuhteesta, homma tuli vaan nähdyksi ja tiensä päähän, se ei tässä ole se ongelma. Entisen emännän kanssa tuli käytyä juhlissa, kavereita ramppasi myös meidän luona melkeinpä joka viikonloppu. Nyt kun tässä on yksinään asustellu olen huomannut että oma sosiaalinen elämä on tippunut aikalailla minimiin, ei tule käytyä baareissa, juhlissa en viihdy, oikeastaan viikkorytmini on kutakuinkin: töitä, kotiin, töitä, kotiin, töitä, kotiin, viikonloppu, sama uusiksi. Sitä viettää aikaa niin helkkaristi yksinään ja siitä nauttii aivan tajuttomasti, tuntuu että kun sulkee töitten jälkeen kotioven takanaan, on jotenkin turvassa ihmismassalta ja vihdoin hiljaisuudessa.
Joskus voi viikonloppu mennä niin että käyn perjantaina kaupassa ja seuraavat ihmiskontaktit ja puhekaverit ovat maanantaina työpaikalla. Tämä ei minua haittaa periaatteessa, mutta olen alkanut miettimään että onkohan minussa jotain vikaa näin sosiaaliselta kannalta katsottuna? Tuntuu että muut pyörivät jatkuvasti ravintoloissa ja ties missä kissanristiäisissä, kun minä taas koen hyväksi vapaa-ajaksi sen että saan rauhassa olla kotona hiljaisuudessa, katsella elokuvia, pelata pelejä, käydä ulkona liikkumassa ja lukea kirjoja.
Miten teillä muilla yksinelävillä hommat toimii? Kuulostaako yhtään tutulta? Ehkä olen asiasta hieman huolissani kun tämän ketjun avasin, tahtoisin kuulla että onko tämä tälläinen eräänlainen rauhoittuminen aivan normaalia? Ennen tuli pyörittyä nuorempana isoissakin kaveriporukoissa, mutta nykyään ainakin minulla on vain muutama oikeasti hyvä ystävä, ja tietysti perheenjäsenet, joiden mielipiteitä jaksan kuunnella ja joiden kanssa on mukava silloin tällöin käydä ulkona syömässä tai kylässä pelaamassa lautapelejä.
Toki sosiaalinen mediakin hieman vääristää sitä miten minä ja muut koemme maailman, itsestäni tuntuu että muut kohkaavat jatkuvasti ties minkä uuden villityksen ja asioiden perässä, kun itse saa onnen siitä että laittaa pehmeät kollarit ja villapaidan päälle ja sukeltaa sohvan nurkkaan lepäämään. En ole tietääkseni masentunut, olen leppoisa kaveri ja tietääkseni ainakin työpaikalla mukavana ja ystävällisenä ihmisenä pidetty. Onkohan vain niin että nyt kun pitkän suhteen jälkeen on oikeasti sitä aikaa itselleen, niin sen ajan käyttää sitten 100% hyödyksi omiin huvituksiin, eikä täydy välittää mitä joku toinen tahtoo tehdä?
Mutta mutta, tässäpä vähän pohdintaa. Noin vuosi sitten tuli erottua vuosikymmenen kestäneestä parisuhteesta, homma tuli vaan nähdyksi ja tiensä päähän, se ei tässä ole se ongelma. Entisen emännän kanssa tuli käytyä juhlissa, kavereita ramppasi myös meidän luona melkeinpä joka viikonloppu. Nyt kun tässä on yksinään asustellu olen huomannut että oma sosiaalinen elämä on tippunut aikalailla minimiin, ei tule käytyä baareissa, juhlissa en viihdy, oikeastaan viikkorytmini on kutakuinkin: töitä, kotiin, töitä, kotiin, töitä, kotiin, viikonloppu, sama uusiksi. Sitä viettää aikaa niin helkkaristi yksinään ja siitä nauttii aivan tajuttomasti, tuntuu että kun sulkee töitten jälkeen kotioven takanaan, on jotenkin turvassa ihmismassalta ja vihdoin hiljaisuudessa.
Joskus voi viikonloppu mennä niin että käyn perjantaina kaupassa ja seuraavat ihmiskontaktit ja puhekaverit ovat maanantaina työpaikalla. Tämä ei minua haittaa periaatteessa, mutta olen alkanut miettimään että onkohan minussa jotain vikaa näin sosiaaliselta kannalta katsottuna? Tuntuu että muut pyörivät jatkuvasti ravintoloissa ja ties missä kissanristiäisissä, kun minä taas koen hyväksi vapaa-ajaksi sen että saan rauhassa olla kotona hiljaisuudessa, katsella elokuvia, pelata pelejä, käydä ulkona liikkumassa ja lukea kirjoja.
Miten teillä muilla yksinelävillä hommat toimii? Kuulostaako yhtään tutulta? Ehkä olen asiasta hieman huolissani kun tämän ketjun avasin, tahtoisin kuulla että onko tämä tälläinen eräänlainen rauhoittuminen aivan normaalia? Ennen tuli pyörittyä nuorempana isoissakin kaveriporukoissa, mutta nykyään ainakin minulla on vain muutama oikeasti hyvä ystävä, ja tietysti perheenjäsenet, joiden mielipiteitä jaksan kuunnella ja joiden kanssa on mukava silloin tällöin käydä ulkona syömässä tai kylässä pelaamassa lautapelejä.
Toki sosiaalinen mediakin hieman vääristää sitä miten minä ja muut koemme maailman, itsestäni tuntuu että muut kohkaavat jatkuvasti ties minkä uuden villityksen ja asioiden perässä, kun itse saa onnen siitä että laittaa pehmeät kollarit ja villapaidan päälle ja sukeltaa sohvan nurkkaan lepäämään. En ole tietääkseni masentunut, olen leppoisa kaveri ja tietääkseni ainakin työpaikalla mukavana ja ystävällisenä ihmisenä pidetty. Onkohan vain niin että nyt kun pitkän suhteen jälkeen on oikeasti sitä aikaa itselleen, niin sen ajan käyttää sitten 100% hyödyksi omiin huvituksiin, eikä täydy välittää mitä joku toinen tahtoo tehdä?
). Tämä pätee myös arjessa. Yleisempiä repliikkejä (ja pääpainotteisesti koostuvia) ovat mm. "mitäpäs tässä. Ei mitään ihmeempää", tai "mitäpäs tässä. Ei mitään ihmeempää ole tapahtunut", "mitäpä kysyjä itse", "ai jaa", "joo joo", moikka... 
On totta että sosiaalisia taitoja voi harjoittaa ja olen itse niissä kehittynyt. Mutta se ei tarkoita että siitä tulisi luontaista. Satunnainen kanssakäyminen on mukavaa esim. päivän tai kahden kalareissu kaverin kanssa ok mutta kolmas pyörä jo ärsyttää 
Todellakin viihdyn omissa oloissani parhaiten, inhoan kaikenlaisia kissanristiäisiä ja turhaa sosiaaliasta kanssakäyntiä. Silloin kun pitää olla tuntemattomien kanssa tekemisissä vaikkapa nyt asiakaspalvelussa tms. niin sitten vedän roolin päälle ja olen sosiaalinen, mutta se on vaan teatteria.
