Sonyn tuleva Xperia Compact -luokan puhelin renderöintivuodossa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 235

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Sony hautasi pienikokoisemman Compact-puhelinsarjansa vuoden 2018 XZ2 Compactin myötä. Vaikka yhtiö totesikin vuonna 2019, että sarja haudattiin kysynnän osoitettua ihmisten haluavan suurempikokoisia näyttöjä, jatkuivat huhut uusien Compact-mallien julkaisusta enemmän tai vähemmän vilkkaina aina tähän päivään asti.

Nyt luotettavista vuodoistaan tuttu Steve ’OnLeaks’ Hemmerstoffer on antanut ainakin jonkinlaista helpotusta pienikokoisempia puhelimia toivovien kaipuuseen uuden Xperia Compact -malliksi kuvaillun puhelimen renderöintien muodossa. Sonyn uuden puhelimen strategisiksi mitoiksi kerrotaan 140 x 68,9 x 8,9 millimetriä ja siihen on saatu mahdutettua 5,5-tuumainen näyttö.

[embed]
Valitettavasti muut puhelimen tiedot aina nimeä myöten ovat vielä hämärän peitossa ja moni seikka viittaa siihen, että kyseessä ei tulisi olemaan kompaktimpi versio lippulaivaluokan puhelimesta, kuten Compact-sarjassa on totuttu. Tähän viittaa muun muassa huomattavan suurikokoiset reunukset näytön ympärillä etenkin puhelimen ylä- ja alalaidoissa sekä pisaramallin lovi, joka alkaa olemaan jo mennyttä päivää lippulaivaluokassa. Renderöinneissä näkyy myös 3,5 mm:n kuulokeliitin, mitä voidaan pitää jo uhanalaisena ominaisuutena high-endissä vaikka sellainen Sonyn syksyllä julkaisemasta Xperia 5 II:sta löytyykin

Itse renderöinneissä on myös viitteitä siitä, että ne saattaisivat perustua itse puhelimen sijasta suojakuorien piirrustuksiin, sillä sekä kyljen painikkeet että kamerasaareke ovat renderöinneissä upotuksia, eivät kyhmyjä. Hemmerstofferin mukaan puhelimen selfiekamera olisi tarkkuudeltaan 8 megapikseliä ja takakameran pääsensori 13 megapikseliä. Puhelimen kyljestä löytyy virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeiden lisäksi kameralaukaisin ja sormenjälkilukijan kerrotaan olevan integroitu osaksi virtapainiketta.

Lähteet: OnLeaks @ Voice (1), (2)

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Vähän vaikuttaa, että kyseessä olisi enemmänkin Xperia Acen seuraaja eikä Compact-sarjan puhelin. Mitat täsmäävät aika hyvin Acen kanssa (140 x 67 x 9.3) ja puhelimeen on huhuttu SD480 piiriä. Ihan näppärän kokoinen puhelin tuo kuitenkin olisi, joten toivotaan lanseerausta Eurooppaan. Ace jäi aikanaan Aasian markkinoiden herkuksi, vaikka siitäkin povattiin huhuissa uutta Compactia.
PS. Xperia XZ2 Compactin mitat olivat 135 x 65 x 12.1 mm
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
322
Käytännössä identtisen kokoinen X Performancen kanssa, joka oli Just Hyvä 11-koon hanskaan :)
Onhan Sony tuonut kuulokeliitintä takaisin mm. Xperia 5 II:ssa
 
Nipsu von SER

The SER or nothing.
Tukijäsen
Team AMD
Team SER
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
513
Uskoisin että Compact-sarjalle löytyisi tänäkin päivänä ottajansa, kuten varmasti muutenkin hieman pienemmille vehkeille oli valmistaja mikä vain. Saisi Nyt käytössä iP12mini eikä tulisi mieleenkään vaihtaa isompaan, on niin näppärän kokoinen vs. OnePlussat joita oli aiemmin käytössä :smile: Tuttavalla XZ2 Compact ja kovasti kehunut sitäkin, harmitteli vain kun vastaavia ei ole enää ollut :(
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 053

Kunnon prossulla, amoled näytöllä ja langattomalla latauksella varustettuna kyllä, muutoin ei.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 235
Uskoisin että Compact-sarjalle löytyisi tänäkin päivänä ottajansa, kuten varmasti muutenkin hieman pienemmille vehkeille oli valmistaja mikä vain. Saisi Nyt käytössä iP12mini eikä tulisi mieleenkään vaihtaa isompaan, on niin näppärän kokoinen vs. OnePlussat joita oli aiemmin käytössä :smile: Tuttavalla XZ2 Compact ja kovasti kehunut sitäkin, harmitteli vain kun vastaavia ei ole enää ollut :(
Ottajia varmasti on, mutta ei tarpeeksi. iPhone 12 mini kuulemma vain noin 6% iPhone 12 -sarjan myynneistä ja Sonykin nimenomaan lopetti Compactit heikon kysynnän vuoksi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 240
Niinpä... Ehdin jo ilostua, että vihdoinkin... Mutta isompi kuin iPhone mini ja heikommalla raudalla... No edes se heikompi rauta, mutta tuo koko on vieläkin aika jätti tälläiselle 9-koon hanskalle!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 951
Ottajia varmasti on, mutta ei tarpeeksi. iPhone 12 mini kuulemma vain noin 6% iPhone 12 -sarjan myynneistä ja Sonykin nimenomaan lopetti Compactit heikon kysynnän vuoksi.
Mistäs tuo tieto minin osuudesta tulee?

"The data is based on a survey of 243 US Apple customers who bought an iPhone in the four weeks following the launch of the iPhone Pro Max and iPhone 12 mini."

Huimaava otoskoko :D
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 235
Mistäs tuo tieto minin osuudesta tulee?

"The data is based on a survey of 243 US Apple customers who bought an iPhone in the four weeks following the launch of the iPhone Pro Max and iPhone 12 mini."

Huimaava otoskoko :D
Ei toki noin pieni otos yksinään, mutta sen tueksi on aasiasta kuuluvaa raporttia nimenomaan minin tuotannon supistamisesta
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 505
Mistäs tuo tieto minin osuudesta tulee?
Nopeella Googletuksella löyty tälläset ainakin:

Markkinatutkimusfirma CIRPin dataa aloituskuukausilta loka-marraskuulta.
 
Liittynyt
07.12.2019
Viestejä
101
Ei ole tarpeeksi pieni erottuakseen pienenä puhelimena, mutta hyvä suunta. Olisi varmuudella hankinta, jos en olisi juuri hommannut puhelinta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 235
Nopeella Googletuksella löyty tälläset ainakin:

Markkinatutkimusfirma CIRPin dataa aloituskuukausilta loka-marraskuulta.
Toi CIRPin data perustuu juurikin mainittuun 243 asiakkaan otantaan
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 505
Toi CIRPin data perustuu juurikin mainittuun 243 asiakkaan otantaan
Ah, ok. En löytänyt nopealla selailulla mainintaa, mutta oletin virheellisesti että suurempaan kun puhuttiin loka-marraskuun myynneistä. No, eipä tuollaisella varttitonnin otannalla tee juuri mitään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
98
140 x 68,9 x 8,9 vertaa 135 x 65 x 12.1 mm eli kaiki muut mitat kuin paksuus ovat suurempia kuin XZ2C:ssä... En ilmeisesti ole vieläkään vaihtamassa. Leveys on itselle se olennaisin kriteeri...
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Ah, ok. En löytänyt nopealla selailulla mainintaa, mutta oletin virheellisesti että suurempaan kun puhuttiin loka-marraskuun myynneistä. No, eipä tuollaisella varttitonnin otannalla tee juuri mitään.
GsmArenan kyselyssä yli viidesosa vastaajista aikoi ostaa iPhone 12 Minin, kun muut mallit saivat pienemmän kannatuksen. Vastaajia kyselyssä oli yli 15 000 mutta osallistujat lienevät tietotekniikkaan suuntautunutta sakkia. Sen takia foorumeilla varmaan aina huudellaan pienten luurien perään. Massojen mielipide saattaa olla täysin eri. Lisäksi Aasian markkinat sanelevat paljon ja siellä suuret puhelimet ovat kovemmassa huudossa kuin Euroopassa.
Kunnon prossulla, amoled näytöllä ja langattomalla latauksella varustettuna kyllä, muutoin ei.
Huhuttu Snapdragon 480 on yllättävän kova piiri, kun pesee muutaman vuoden takaisen lippulaivapiiri Snapdragon 835:n (löytyy esim. XZ1 Compactista). Ei vastaa tietenkään tämän päivän lippulaivoja mutta ei tuota nuhapumpuksikaan voi sanoa.
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 505
Sen takia foorumeilla varmaan aina huudellaan pienten luurien perään. Massojen mielipide saattaa olla täysin eri.
Jep, näinhän se varmasti ainakin jossain määrin on. Harrastajien keskuudessa on enemmän äänekästä toivetta erikoisuuksien suuntaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 951
GsmArenan kyselyssä yli viidesosa vastaajista aikoi ostaa iPhone 12 Minin, kun muut mallit saivat pienemmän kannatuksen. Vastaajia kyselyssä oli yli 15 000 mutta osallistujat lienevät tietotekniikkaan suuntautunutta sakkia. Sen takia foorumeilla varmaan aina huudellaan pienten luurien perään. Massojen mielipide saattaa olla täysin eri. Lisäksi Aasian markkinat sanelevat paljon ja siellä suuret puhelimet ovat kovemmassa huudossa kuin Euroopassa.
Käytäntö taitaa olla se, että ihmiset jotka haluavat pieniä puhelimia ovat myös kitsaita ja haluavat samalla halpoja puhelimia. Ja silloin iPhone 12 mini voi tuntua liian kalliilta, mikä sopii myös näihin arveluihin pienehköistä myynneistä.

Tämä pienten näyttöjen toivominen ja huono käytännön menekki ovat käsittääkseni se syy miksi valmistajat alkoivat siirtyä isoihin puhelimiin - vaikka foorumeilla kuinka huudeltiin että halutaan pieniä puhelimia, niin sitten kun piti laittaa 900e tiskiin, niin valinta osui kuitenkin käytännössä aina isonäyttöiseen puhelimeen. Valmistajat haluavat myydä kalliita puhelimia, joten ne valmistavat kalliita puhelimia jotka menevät kaupaksi. Kalliit ja pienet puhelimet eivät ole oikein myyneet sitten zippojen. Eivätkä zipotkaan myyneet hyvin.

6% joulukvartaalin iphoneista on silti valtava määrä absoluuttisesti. Arviot liikkuvat kait jossain 78 miljoonan luurin kintailla, eli puhuttaisiin 4.7miljoonasta iPhone 12 ministä. Se on huimaava määrä ja käytännössä mille tahansa muulle valmistajalle se olisi yksi parhaiten myyvistä malleista? Puhuttaisiin luokkaa 10 miljoonasta luurista vuositasolla?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
16 235
6% joulukvartaalin iphoneista on silti valtava määrä absoluuttisesti. Arviot liikkuvat kait jossain 78 miljoonan luurin kintailla, eli puhuttaisiin 4.7miljoonasta iPhone 12 ministä. Se on huimaava määrä ja käytännössä mille tahansa muulle valmistajalle se olisi yksi parhaiten myyvistä malleista? Puhuttaisiin luokkaa 10 miljoonasta luurista vuositasolla?
Joulukvartaali antaa väärän kuvan helposti, kun Apple on juuri julkaissut uudet huippumallit ja muut isot ei. Viime vuonna Apple pääsi Q4:llä aavistuksen Samsunginkin ohi (72 vs 70 milj) mutta muilla neljänneksillä ottaa takkiin. Esimerkiksi Q3/20 myivät toimittivat ~43 miljoonaa luuria, edellä oli ykkösenä Samsung (80M), Huawei lehmänhännän lailla laskevista toimituksista huolimatta kakkosena (52M) ja vielä Xiaomikin ehti edelle (47M). Ja perässä tulivat Vivo (32M) ja Oppo (31M). (Global smartphone market Q3 2020)
 
Samsungin myynnit jakautuvat paljon useampaan malliin kuin Applen - mietin yksittäisiä malleja.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
239
Valtaosa taitaa edelleen ostaa puhelimet kaupasta ja siellä pienet puhelimet ovat yleensä olleet halpiksia ja hukkuvat näiden +6" ruutujen sekaan. Tavallinen ostaja ei ymmärrä spekseistä, joten enemmän kameroita ja tuumia ruutuun myy paremmin, kuin pieni puhelin harkituilla ominaisuuksilla.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
165
Se on kyllä harmi, että luurit vaan kasvaa kokoaan. Mulla just tuo XZ2 Compact tällä hetkellä ja se on vielä aika passelin kokoinen. Edellinen oli olikohan se nyt Z3 Compact ja se oli hiukan pienempi mutta sanoisin just passeli. Työluurina A51 5G ja se on ihan liian iso, että sitä viitsisi käyttää yhtään enempää kuin työasioiden hoitoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 053
Huhuttu Snapdragon 480 on yllättävän kova piiri, kun pesee muutaman vuoden takaisen lippulaivapiiri Snapdragon 835:n (löytyy esim. XZ1 Compactista). Ei vastaa tietenkään tämän päivän lippulaivoja mutta ei tuota nuhapumpuksikaan voi sanoa.
Ite en löytäny testiä missä se pesee Snapdragon 835:n. Akun kulutuksessa ehkä, pesee mutta muutoin aika tasoissa...835 on sen ~20% nopeampi kuitenkin...
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Ite en löytäny testiä missä se pesee Snapdragon 835:n. Akun kulutuksessa ehkä, pesee mutta muutoin aika tasoissa...835 on sen ~20% nopeampi kuitenkin...
Tietenkin se riippuu siitä, mitä mittaa. Tarkoitin edellisessä viestissä yhden ytimen suorituskykyä. Huhujen mukaan SD480 on Geekbenchin single scoressa noin 30% nopeampi kuin SD835. Multi scoressa puolestaan vajaa 10% hitaampi. Grafiikkasuorituskykyä on vaikeampi arvioida, kun vuotoja ei ole. SD480:ssä on kuitenkin käytössä Adreno 619 GPU, joka löytyy myös SD750G:stä. Adreno 619 on aika tasoissa SD835:stä löytyvän Adreno 540:n kanssa. Eli ei tuo SD480 ainakaan 20% hitaampi ole kuin SD835 vaan kokonaisuudessa samalla tasolla.

Geekbench 5:
3DMark Sling Shot Extreme (ES3.1):
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
924
Se on kyllä harmi, että luurit vaan kasvaa kokoaan. Mulla just tuo XZ2 Compact tällä hetkellä ja se on vielä aika passelin kokoinen. Edellinen oli olikohan se nyt Z3 Compact ja se oli hiukan pienempi mutta sanoisin just passeli. Työluurina A51 5G ja se on ihan liian iso, että sitä viitsisi käyttää yhtään enempää kuin työasioiden hoitoon.
Oma historia samanlainen.:
Samsung Galaxy S -> Sony Xperia Z3C -> Sony Xperia XZ2C. Tämä XZ2C on itselle jo sillä kompaktin rajalla. Puhelin kulkee milloin missäkin taskussa pelkässä sleeve coverissa, jotta foot printti on mahdollisimman pieni ja puhelinta voi käyttää natuna. Itse en tosiaan halua raahata isoa näyttöä mukana, koska sille ei ole tarvetta. Iso näyttö olisi sarjojen tai leffojen katsomiseen ok vaikka jonnekin reissun päälle, mutta joku 6,5" on aivan liian pieni moiseen. 10" tabletilta viitsii ehkä jo katsellakin jotain sarjaa, missä audiovisuaalisuudella ei ole niin väliä, mutta puhelimesta ei pysty moista tihrustamaan. Siksi en omaan käyttööni ja tottumuksiini rinnastaen ymmärrä noita suuren näytön puhelimia.

XZ2C tulee varmaan jossain vaiheessa tiensä päähän ja katselen ehdottomasti jotain saman kokoista tilalle. Vastaava tuote Sonylta olisi varmasti omalla listalla. En myöskään ymmärrä Sonyn puhelimien parjaamista. Molemmat Sonyt olleet pirun hyviä ja todella pitkällä akunkestolla, mikä on itsellä valintakriteerilistalla korkealla. Parilla maili synkalla Z3C:n akku kesti 5 - 7 pv ja XZ2C:n 3 - 5 pv, jos ei jatkuvasti huudattanut jotain tubesta. FB ja muu some sonta kokonaan poistettuna Whatsappia lukuunottamatta. Lankapuhelimet ovat kasaria, siksi 1 - 2 pv akunkesto ei enää nykyaikana kiinnosta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
625
Nopeella Googletuksella löyty tälläset ainakin:

Markkinatutkimusfirma CIRPin dataa aloituskuukausilta loka-marraskuulta.
Onko meillä jo kotimaisten operaattoreiden myyntimääriä käytössä? Olisi mukava nähdä miten mini meillä asemoituu.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 551
Tietenkin se riippuu siitä, mitä mittaa. Tarkoitin edellisessä viestissä yhden ytimen suorituskykyä. Huhujen mukaan SD480 on Geekbenchin single scoressa noin 30% nopeampi kuin SD835. Multi scoressa puolestaan vajaa 10% hitaampi. Grafiikkasuorituskykyä on vaikeampi arvioida, kun vuotoja ei ole. SD480:ssä on kuitenkin käytössä Adreno 619 GPU, joka löytyy myös SD750G:stä. Adreno 619 on aika tasoissa SD835:stä löytyvän Adreno 540:n kanssa. Eli ei tuo SD480 ainakaan 20% hitaampi ole kuin SD835 vaan kokonaisuudessa samalla tasolla.

Geekbench 5:
3DMark Sling Shot Extreme (ES3.1):
Luitko sitä Twitteriä mistä noi numerot oli repästy? Vähän on aikasta sanoa, että kyseessä olisi SD480, enkä jaksa uskoa sekuntiakaan, että oli ennen kuin tälle tulee vahvistusta. Siinä Twitterissä kylläkin sanottiin SnapDragon690G. Sen jälkeen muutama sivusto kertonut, että kyseessä onkin 480 ja liittäneet perusteeksi ton linkin ja huhut, että Nokia quicksilverissä olisi 480.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Onko meillä jo kotimaisten operaattoreiden myyntimääriä käytössä? Olisi mukava nähdä miten mini meillä asemoituu.
IPhone 12 Mini tuli myyntiin 13. marraskuuta, niin marraskuun ja joulukuun myyntilukuja voi katsella.
Noiden perusteella suosituin iPhone 12 malli olisi 12 Pro Max 5G ja vähiten suosittu 12 Mini 5G. Yritysasiakkaille ehkä mennyt vähän paremmin kaupaksi. Työpuhelimeksi varmaan halutaan pieni "kakkosluuri".
 
Appleporukka ostaa useammin pitkillä osareilla ja maksukauden loputtua vaihtavat uuteen? Ottavat siis suoraan sen kalleimman mallin.

Työluuriksi valitessa on hintaraja, ei useasti voida ottaa maxia mutta mini mahtuu työnantajan budjettiin. Voidaan myös helpommin kokeilla jotain uutta, kun ei suoraan olla itse maksajana ja kulkee paremmin mukana.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Luitko sitä Twitteriä mistä noi numerot oli repästy? Vähän on aikasta sanoa, että kyseessä olisi SD480, enkä jaksa uskoa sekuntiakaan, että oli ennen kuin tälle tulee vahvistusta. Siinä Twitterissä kylläkin sanottiin SnapDragon690G. Sen jälkeen muutama sivusto kertonut, että kyseessä onkin 480 ja liittäneet perusteeksi ton linkin ja huhut, että Nokia quicksilverissä olisi 480.
SD480:ssa on sama ydinkonfiguraatio kuin SD675 -piirissä.
Snapdragon 480 5G on suuri päivitys 400-sarjaan, eikä pelkästään 5G-tuen vuoksi. Edellisen 400-sarjan huippupiiriin Snapdragon 460:een verrattuna kehitystä on tapahtunut niin prosessorin kuin myös grafiikkapiirin osalta. Snapdragon 460:n neljästä Kryo 240 tehoytimestä ja neljästä Kryo 240 virransäästöytimestä on siirrytty kahteen 2 GHz:n taajuudella toimivaan Kryo 460 tehoytimeen ja kuuteen Kryo 460 virransäästöytimeen. Samaa ydinkonfiguraatiota on käytetty aiemmin Snapdragon 675 -piirissä. Uudet tehoytimet ovat Cortex-A76-pohjaisia, kun Snapdragon 460 luotti vielä Cortex-A73-pohjaisiin ytimiin.

Myös grafiikkapiirin osalta Snapdragon 480 5G on saanut osakseen kehitystä ja sisällä pyöriikin Snapdragon 750G:stä tuttu Adreno 619. Valmistusprosessin osalta uutuus luottaa Samsungin 8 nm:n 8LPP-tekniikkaan. Qualcomm lupaakin Snapdragon 480 5G:n tarjoavan jopa 100 prosenttisen suorituskykyparannuksen CPU ja GPU -suorituskykyyn edelliseen sukupolveen verrattuna.
SD675 piiriä käyttävä Redmi Note 7 Pro saa Geekbenchissä 496/1420 pistettä eli käytännössä saman kuin "Nokia Quicksilver". Eiköhän SD480 ole siis ihan samoissa lukemissa. SD480 on käytännössä SD675 tehokkaammalla GPU:lla. SD690:n pitäisi saada jonkin verran enemmän pisteitä (kts. OnePlus Nord N10 5G: 602/1811).
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 551
SD480:ssa on sama ydinkonfiguraatio kuin SD675 -piirissä.

SD675 piiriä käyttävä Redmi Note 7 Pro saa Geekbenchissä 496/1420 pistettä eli käytännössä saman kuin "Nokia Quicksilver". Eiköhän SD480 ole siis ihan samoissa lukemissa. SD690:n pitäisi saada jonkin verran enemmän pisteitä (kts. OnePlus Nord N10 5G: 602/1811).
Kyllä, muta se ei poista sitä faktaa, että tossa on nyt oiottu useammassakin paikassa uutisoinnin suhteen ja yhdistelty asioita. Olen toki hyvin tietoinen, että 690 pitäisi saada enemmän pisteitä, mutta tosin on noita piirejä ennenkin alikellotettu puhelimiin. Odotellaan niin selviää.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Kyllä, muta se ei poista sitä faktaa, että tossa on nyt oiottu useammassakin paikassa uutisoinnin suhteen ja yhdistelty asioita. Olen toki hyvin tietoinen, että 690 pitäisi saada enemmän pisteitä, mutta tosin on noita piirejä ennenkin alikellotettu puhelimiin. Odotellaan niin selviää.
Hätäisimmät menivät veikkaamaan QuickSilverin kohdalla SD690 piiriä (tai jopa 700-sarjalaista) mutta Geekbenchin CPU tiedot täsmäävät OPPO A93 5G puhelimen kanssa, missä on SD480.
The processor “ARM implementer 81 architecture 8 variant 8 part 2052 revision 14” found in the Nokia Quicksilver listing matches exactly to the processor of OPPO A93 5G Geekbench listing. So, it now looks like that Nokia Quicksilver is Nokia 6.3/6.4 5G powered by the recently announced Snapdragon 480 5G processor.

Even HMD had confirmed officially that a new Nokia 5G smartphone powered by Snapdragon 480 was in works already.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 500
Vähän vaikuttaa, että kyseessä olisi enemmänkin Xperia Acen seuraaja eikä Compact-sarjan puhelin. Mitat täsmäävät aika hyvin Acen kanssa (140 x 67 x 9.3) ja puhelimeen on huhuttu SD480 piiriä. Ihan näppärän kokoinen puhelin tuo kuitenkin olisi, joten toivotaan lanseerausta Eurooppaan. Ace jäi aikanaan Aasian markkinoiden herkuksi, vaikka siitäkin povattiin huhuissa uutta Compactia.
Japanista kantautuvien huhujen mukaan kyseessä olisi tosiaan Japan-only "Ace 2" malli. Eli puhelin ei olisi näillä näkymin tulossa kansainvälisesti saataville.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
1 496
Harmillinen tilanne, pientä puhelinta tässä ollut hakusessa monta kertaa työkäyttöön. Ehkäpä joku muu valmistaja saa tehty pienen puhelimen kohtuu suorituskykyiseen luokkaan.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 777
Harmillinen tilanne, pientä puhelinta tässä ollut hakusessa monta kertaa työkäyttöön. Ehkäpä joku muu valmistaja saa tehty pienen puhelimen kohtuu suorituskykyiseen luokkaan.
Huhujen mukaan Xperia 1 III olisi 161,1 x 67,3 x 8,4 mm eli leveyden osalta voisi sanoa olevan kompakti. Puikula se silti on (pituutta sentti tai pari liikaa), mutta jos ykkönen on tuota luokkaa, niin viitonen voi olla kyllä varsin mielenkiintoinen tapaus.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
125 802
Viestejä
2 459 734
Jäsenet
49 239
Uusin jäsen
okari

Hinta.fi

Ylös Bottom