SK Hynix ostaa Intelin NAND-tuotannon miljardikaupoissa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Muun muassa SSD-asemissa käytettävien NAND-muistien markkinat ovat olleet jo pitkään pienen joukon hallussa. Nyt tuo joukko kutistuu entisestään, sillä Intel on ilmoittanut myyvänsä oman NAND-tuotantonsa SK Hynixille.

SK Hynix tulee ostamaan Intelin NAND-valmistuksen yhdeksän miljardin dollarin eli reilun 7,6 miljardin euron hintaan. Kauppaan kuuluvat Intelin SSD-asemat, NAND-muistien komponentti- ja piikiekkojen valmistusyksiköt sekä Kiinan Dalianissa sijaitseva NAND-tuotantolaitos. Optane-muistit eivät perustu NAND-siruihin eivätkä ne ole osa kauppaa, vaan Intel tulee jatkamaan niiden kehitystyötä jatkossakin.

Kauppojen myötä SK Hynix tulisi kasvamaan nykyisillä markkinaosuuksilla toiseksi suurimmaksi tekijäksi heti Samsungin jälkeen. Samsung hallinnoi tällä hetkellä noin kolmannesta markkinoista (31,4 %) ennen Kioxiaa (ent. Toshiba, 17,2 %) ja Western Digitalia (15,5 %). SK Hynixillä on entuudestaan 11,7 %:n osuus ja Intelillä 11,5 %, mitkä yhteenlaskettuna siivittäisivät SK Hynixin Kioxian edelle markkinaosuuksissa.

Intelin lehdistötiedotteen mukaan yhtiöt uskovat valtiollisten kilpailuviranomaisten antavan siunauksensa kauppojen toteutumiselle ensi vuoden loppupuolella.

Lähde: Intel

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Perus taloustieteen oppien mukaisesti kun yhtiön perusliiketoimi ei suju*, niin nämä rönsyt tulee leikata irti ja keskittyä ydinosaamiseen. Toki tuosta nyt tulee rahaa sisään, jonka voi investoida R&D puolelle, mutta en oikein Intelin tilanteessa tätä järkevänä temppuna, ellei sitten tilanne ole se, että tämä NAND-puoli kanssa olisi vaatinut jatkossa isompia investointeja mitä se nyt tuo rahaa sisään. En tähän usko. Tämä nyt on johdon tapa tehdä itsensä hyödylliseksi ja kertoa omistajille, että "tehtiin nyt oppikirjamainen ratkaisu, kyllä tällä lähtee".

*Intel tekee yhä taloudellisesti erinomaista tulosta, vaikka ydonliiketoiminnan, eli prosessorisuunnittelun ja valmistuksen tuotteet ovat kilpailijaan verrattuna segmentistä riippuen jotain akselilla kelvollinen-surkea-olematon
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 719
PCI gen4 asemat... jotka eivät pääse oikeuksiin omilla alustoilla. Noh jatkossa ei moista dilemmaa. :)
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
PCI gen4 asemat... jotka eivät pääse oikeuksiin omilla alustoilla. Noh jatkossa ei moista dilemmaa. :)
Optane-asemat tulevat tukemaan PCIe4:ää ja Intelin PCIe4:ää tukeva kuluttajaprossu työpöydälle on tulossa ulos Q1/21, kannettavissahan tuki on jo.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 719
Optane-asemat tulevat tukemaan PCIe4:ää ja Intelin PCIe4:ää tukeva kuluttajaprossu työpöydälle on tulossa ulos Q1/21, kannettavissahan tuki on jo.
Lähinnä esimerkki siitä miten CPU puolen kompurointi voi kampittaa muita samassa firmassa. Erillään ei ole tuollaista jarrua laahaamassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Mitenkäs, onko Intelillä vielä jaettuja resursseja Micronin - siis Hynixin kilpailijan - kanssa?
Ei. 2018 ilmoittivat että loppuu, 96-kerroksiset NANDit oli viimeiset yhdessä kehitetyt. Myös 3D Xpoint (Optane) -yhteistyö lopetettiin ja molemmat kehittävät teknologiaa nyt omilla tahoillaan haluamiinsa suuntiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Mitenkäs, onko Intelillä vielä jaettuja resursseja Micronin - siis Hynixin kilpailijan - kanssa?

Ja mitenkäs Micron puuttuu tuolta listasta?

The following are the largest NAND flash memory manufacturers, as of the first quarter of 2019.[24]

  1. Samsung – 29.9%
  2. Kioxia (formerly Toshiba) – 20.2%
  3. Micron Technology (Crucial) – 16.5%
  4. Western Digital (SanDisk) – 14.9%
  5. SK Hynix – 9.5%
  6. Intel – 8.5%
Eikö tuo lista ole controllereista, eikä itse NAND-muisteista?
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Ja mitenkäs Micron puuttuu tuolta listasta?

The following are the largest NAND flash memory manufacturers, as of the first quarter of 2019.[24]

  1. Samsung – 29.9%
  2. Kioxia (formerly Toshiba) – 20.2%
  3. Micron Technology (Crucial) – 16.5%
  4. Western Digital (SanDisk) – 14.9%
  5. SK Hynix – 9.5%
  6. Intel – 8.5%
Unohtui vastata tähän osuuteen, eli Micron puuttuu listalta koska listasin siihen top-3 valmistajat. Micron on sijalla 4, kuten omakin listauksesi kertoo, prosentit tosin vanhentuneita (mutta järjestys edelleen sama).
Näemmä tosin uutistakin kirjoittaessa on lipsunut hiiri Q4/19 eikä Q2/20 statseihin, korjaan.

Eikö tuo lista ole controllereista, eikä itse NAND-muisteista?
Wiki-artikeli on Flash-muistiohjainvalmistajista mutta lopun osuudet NAND-muistivalmistajien osuudet.
 

Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 082
Vaikka on huonommat prosessorit niin Intel taitaa kuitenkin määrällisesti puskea niitä enemmän maailmalle 7 omalla tehtaalla vs AMD alihankinta TMSC(?) kautta ja saatavuusvaikeudet
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Vaikka on huonommat prosessorit niin Intel taitaa kuitenkin määrällisesti puskea niitä enemmän maailmalle 7 omalla tehtaalla vs AMD alihankinta TMSC(?) kautta ja saatavuusvaikeudet
Meniköhän tämä nyt väärään ketjuun vai mitä ihmeen tekemistä prosessoreilla on NANDien kanssa?
 

Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 082
Meniköhän tämä nyt väärään ketjuun vai mitä ihmeen tekemistä prosessoreilla on NANDien kanssa?
Joo ei mitään ajatus harhaili ja päätyi umpikujaan.. NANDien myynti on toinen iso myynti mobiilipiirien jälkeen. Voihan se olla, että tällä maksetaan vaan osinkoja syömällä tulevaisuutta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 071
Hommassa ei ole pienintäkää järjeä kun intelillä ei juuri ole markkinoita. Varmaan tässä kaupassa käytännössä myytiin patentteja.

Ehkä myös oikeus käyttää Intel tuotemerkkiä parivuotta.


Forbes on kirjoittanu aiemmasta intel suunnitelmasta.
1603216504304.png



Tomshardware on perustellu myyntia omalla tavalla.
1603217133031.png
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Hommassa ei ole pienintäkää järjeä kun intelillä ei juuri ole markkinoita. Varmaan tässä kaupassa käytännössä myytiin patentteja.
Öh, Intelillä on lähes yhtä paljon markkinaosuutta kuin SK Hynixillä ja yhdessä ne ovat toiseksi isoin, vain Samsung on isompi. Mistä kohtaa ei ole markkinoita? Intel tekee selvästi jotain väärin, jos yli 11% markkinaosuudella ei saa myydyksi kylliksi SSD-asemia että tekisi NANDeista voittoa.
Tuossa Tompan ajatuksessa voi olla perääkin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 282
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom