SK Hynix kertoi GDDR6-muistien massatuotannon alkavan keskikesällä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543

NVIDIAn GPU Technology Conference -tapahtumassa ei julkaistu kuluttajien kannalta uusia tuotteita tai kerrottu uusista arkkitehtuureista. Paikalla ollut GamersNexus onnistui kuitenkin kuulemaan yhdeltä NVIDIAn kumppaneista kuluttajapuoltakin koskettavan uutisen.

Suurimpiin muistivalmistajiin lukeutuvan SK Hynixin edustaja paljasti sivustolle, että yhtiö tulee aloittamaan GDDR6-muistien massatuotannon NVIDIAn tulevia näytönohjaimia varten noin kolmen kuukauden kuluttua. Vuoden puolivälin tienoilla aloitettava massatuotanto sopii hyvin huhuissa pyörineisiin aikatauluihin, joiden mukaan NVIDIA julkaisisi uusia kuluttajanäytönohjaimia tulevana syksynä. SK Hynix on ilmeisesti myynyt tähän asti vain pienimuotoisia ennakkoeriä, sillä yhtiö kertoi jo tammikuussa, että sen ensimmäiset GDDR6-muistit ovat saatavilla välittömästi.

GamersNexus kertoo lisäksi, että GDDR6-muistien valmistus tulee olemaan ainakin aluksi noin 20 % kalliimpaa verrattuna GDDR5-muistien valmistukseen. Tämä epäilemättä tulee näkymään selvästi myös kuluttajille näkyvässä hinnassa, sillä ketjun aikaisessa vaiheessa olevat hinnankorotukset kertautuvat helposti matkalla kuluttajalle selvästi alkuperäistä suuremmiksi.

GDDR6-muistit tulevat saataville 8 ja 16 gigabitin piireinä. 16 Gb:n piirit mahdollistavat muistin kapasiteetin kaksinkertaistamisen GDDR5-muisteihin nähden, joten esimerkiksi 256-bittisellä muistiväylällä saatetaan tulla näkemään peräti 16 gigatavun muistimäärillä varustettuja kuluttajanäytönohjaimia. GDDR6-muistien odotetaan saapuvan markkinoille 16 Gbps:n nopeuksin suurimmalta osalta muistivalmistajia, mutta Samsung on jo varmistanut valmistavansa parhaillaan 18 Gbps:n GDDR6-muisteja. SK Hynixin alkuvuodesta saataville tulleet GDDR6-muistit toimivat maksimissaan 14 Gbps:n nopeudella.

Lähde: GamersNexus

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Melko makoisat kapasiteetit vaikkei kyllä tulla näkemään kuin siellä 1000€ high end luokan korteissa seuraavaan pariin-kolmeen vuoteen.

Mahdollistanee myös yhtä pienet piirilevyratkaisut kuin HBM, kun ei tarvita kuin 1-2 gddr piiriä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Melko makoisat kapasiteetit vaikkei kyllä tulla näkemään kuin siellä 1000€ high end luokan korteissa seuraavaan pariin-kolmeen vuoteen.

Mahdollistanee myös yhtä pienet piirilevyratkaisut kuin HBM, kun ei tarvita kuin 1-2 gddr piiriä.
Öö, ei. 8 ja 16 gigabitin eli 1 ja 2 gigatavun piirejä. Muistipiirien kapasiteetti ilmoitetaan gigabitteinä, koko muistin kapasiteetti gigatavuina.
Lisäksi pitää muistaa, muistiväylän leveys määrää käytettävien piirien määrän, käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä että 256-bittistä väylää ei voi toteuttaa alle 8:lla piirillä (koska väylät 32-bittisiä, GDDR6:ssa 16-bittisiä mutta 2 väylää per piiri), mikä tarkoittaa että GDDR6:lla 256-bittisellä muistiväylällä muistin kokonaiskapasiteetti on 8 Gt (8 Gb piirit) tai 16 Gt (16 Gb piirit)
 
:D Jepjep, pieni lukihäiriö iski.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 582

Tarvitseeko kaikkien muistipiirien olla tiheydeltään samoja vai voiko niitä halutessaan sekoittaa ja tehdä vaikka GTX 2060 3GB -mallin kahdella muistipiirillä?

(Joo, se olisi kuitenkin vielä GDDR5-piireillä, mutta silti...)
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Tarvitseeko kaikkien muistipiirien olla tiheydeltään samoja vai voiko niitä halutessaan sekoittaa ja tehdä vaikka GTX 2060 3GB -mallin kahdella muistipiirillä?
Ei kannata tehdä tuollaista, koska tuossa olisi 32-bittinen muistiväylä. :D (Ja sitten vielä jotkut ihmettelevät, että miksi näytönohjainten muistipiirien kapasiteeteista ei puhuta gigatavuissa vaan gigabiteissä) Vai kävisikö siinä jopa niin, että 2 gigaa muistista olisi 32-bittistä, ja viimeinen giga 16-bittistä...

Itse odotan mielenkiinnolla, että millainen muistikonfiguraatio tulee olemaan 1060:n seuraajassa. Käytetäänkö 192-bittistä muistiväylää vai ei? Periaatteessa voisi käyttää 14 Gbps GDDR6-muisteja ja jopa kaventaa muistiväylää hieman, ja silti olisi muistikaistaa enemmän kuin 1060:ssa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 073
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
1 589
Gddr6:s standardin kapasiteetit muistilastuille ovat itseasiassa 8Gb, 12Gb, 16Gb, 24Gb ja 32Gb. Mikä luokin sitten näytönohjainvalmistajille enemmän liikkumavaraa muistikonfiguraatioden tekemiseen. Esim. 128bittiseen muistiohjaimeen kiinni 12Gb muistit ja näin meillä on 12Gb*4/8 = 6 GB vramin omaava näyttis.

Loistavaa lukemista aiheesta löytyy täältä: GDDR6 Deep Dive
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Gddr6:s standardin kapasiteetit muistilastuille ovat itseasiassa 8Gb, 12Gb, 16Gb, 24Gb ja 32Gb. Mikä luokin sitten näytönohjainvalmistajille enemmän liikkumavaraa muistikonfiguraatioden tekemiseen. Esim. 128bittiseen muistiohjaimeen kiinni 12Gb muistit ja näin meillä on 12Gb*4/8 = 6 GB vramin omaava näyttis.

Loistavaa lukemista aiheesta löytyy täältä: GDDR6 Deep Dive
Juu, kukaan ei tosin ole ilmaissut ainakaan tähän mennessä aikeita valmistaa muita kuin 8 ja 16 Gb piirejä ainakaan aluksi ja veikkaan että GDDR7 tai vastaava tulee ennen kuin lähdetään 32 Gb piireihin
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 697
Viestejä
4 189 320
Jäsenet
70 783
Uusin jäsen
tolvmaister

Hinta.fi

Ylös Bottom