SK Hynix julkaisi peräti 238-kerroksiset 4D NAND Flash-muistit

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 518


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme viime viikolla Micronin julkaisseen maailman ensimmäiset 232- ja samalla ensimmäiset yli 200-kerroksiset 3D NAND -piirit. Johtaviin muistivalmistajiin lukeutuva SK Hynix ei ole levännyt laakereillaan, vaan nokittaa nyt Flash Memory Summit 2022 -tapahtumassa 238-kerroksisilla 4D NAND -muisteilla.

Markkinoilla on 3D NAND -muisteja lukuisilta valmistajilta, eikä SK Hynixkään ole päässyt puuttumaan neljänteen eli aikaulottuvuuteen kuin nimen puolesta. Yhtiö perustelee 4D NAND -nimeä Charge Trap Flash- ja Periphey Under Cell -teknologiaa käyttävät muistinsa vähemmän kehittyneistä 3D NANDeista. Yhtiö ei ole kuitenkaan ainut kyseisiä tai vastaavia NAND-piireissään käyttävistä yrityksistä.

SK Hynixin uudet 238-kerroksiset ovat paitsi ennätys kerrosten määrässä, yhtiön mukaan myös entistä pienempiä pinta-alaltaan. Parempi kapasiteetti yhdistettynä pienempään pinta-alaan mahdollistaa yhtiön mukaan 34 % enemmän muistia per piikiekko.

Ensimmäiset uusista piireistä ovat kapasiteetiltaan 512 gigabittiä, mutta ensi vuonna yhtiö aikoo saada tuotantoon myös terabitin piirit. Muistit perustuvat useimpien kilpailijoiden tavoin TLC-soluihin (Triple Level Cell, 3 bittiä per solu) ja ne toimivat peräti 2,4 Gbps:n nopeudella, eli 50 % nopeammin kuin yhtiön aiemmat 176-kerroksiset muistit. Yhtiö on saanut lisäksi viilattua piirien tehonkulutusta 21 % lukuoperaatioiden osalta.

SK Hynixin uudet piirit tulevat ensimmäisenä käyttöön kuluttajaluokan SSD-asemissa. Yhtiö on jo aloittanut uusien piirien näyte-erien toimitukset ja varsinaisen massatuotannon odotetaan käynnistyvän ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Lähde: Lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 722
Eikös otsikossa pitäisi lukea Micronin tilalla SK Hynix? Uutinen kun kertoo SK Hynixin 238-kerroksisista NAND piireistä.

Edit. Äh unohdin käyttää raportointia, tämän viestin voi poistaa kun olet otsikon korjannut
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 518
Eikös otsikossa pitäisi lukea Micronin tilalla SK Hynix? Uutinen kun kertoo SK Hynixin 238-kerroksisista NAND piireistä.

Edit. Äh unohdin käyttää raportointia, tämän viestin voi poistaa kun olet otsikon korjannut
Joo justiinsa huomasin raportin asiasta, korjattu
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 347
Viestejä
4 192 564
Jäsenet
70 726
Uusin jäsen
Zukis

Hinta.fi

Ylös Bottom