Silmien laserleikkaus

Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
88
Itse taas laskin leikkauksen sijoituksena loppuelämään.
- mahdollista vanhuusiän kaihia ei linssileikkauksen jälkeen tule
- en tule enää koskaan tarvitsemaan silmälaseja, säästän sijoittamani summan siinä
- mukavuus ja helppous työhön ja arkeen kun näkee kaiken normaalisti ilman laseja

ed: listasitkin aikalailla samoja asioita viimeisempään viestiisi
Kiinnostaa linssileikkaus myös.
Kuinkahan tuo alleviivattu kohta on nykyään, muutama vuosi sitten oli että " Potilaan pitää ymmärtää, että moniteholinssi on kompromissi. Sillä ei näe äärimmäisen pientä tekstiä läheltä eikä äärimmäisen pieniä kohteita kaukana, eli silmälaseja saattaa edelleen tarvita leikkauksen jälkeenkin, "
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126

Ei se linssileikkaus tee mitään supernäköä. Voisi sanoa että näkö on normaali kuten aika ennen näön heikkenemistä ja silmälaseja.
En ole kuullut että kukaan linssileikkauksessa käynyt olisi tarvinnut jossain vaiheessa uudet lasit. Linssileikkaus tehdään siinä vaiheessa kun ikänäkö ei enää muutu ja uudet mykiöt ovat oikeasti "vahvistetut lasit" voimakkuuksilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Miten tuon linssileikkauksen jälkeen silmä toimii lähelle/kauas tarkennukseen? Huomaako siinä eroa ”normaaliin” silmään?
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
182
Kysymys 1. Jos loputuloksena olisi ns. täydellinen näkö, mutta olisi jotain mahdollisia haittoja kuten haloilmiöitä niin vaikuttaako nuo mitenkään tietokoneen näytön, kännykän tai tv-ruudun katselemisen aikana?

Vai onko mahdollinen haloilmiö tuo haittana lähinnä ajaessa yms. missä näkee voimakkaita lamppuvaloja?

Miettinyt kovasti leikkausta, mutta mietityttää, että mitä jos elektroniikan käytöstä tulisi epämukavaa näön häiriöiden takia niin ei paljoa se näön tarkkuus auta.

Kysymys 2. jos leikkauttaa silmät kahtena eri leikkauspäivänä (eli 1 silmä per kerta) niin onko kuinka todellinen riski, että yhteisnäön lopputuloksesta tulee huonompi, kuin jos leikkauttaisi molemmat yhdella kertaa? Lähinnä tuo kysymys sen vuoksi, että kaikesta lukemastani tiedosta huolimatta huolestuttaa, että jos siinä operaatiossa kävisi joku epäonni ja silmä sokeutuisi niin ainakaan ei menisi koko näkö.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
19
Itsellä oli smilen jälkeen noin vuoden ajan tietokoneen näyttöön tarkentaminen vaikeaa. Nykyään kolme vuotta leikkauksesta ei mitään ongelmaa tietokoneiden, puhelimien tai vr lasien kanssa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 299

Sama homma minulla. Noin vuoden ajan oli erilaisia pieniä juttuja joita joskus huomasi. Esim. jotain tekstiä ei pakosti erottanut jostain ilman lamppua tmv. mutta nykyään näkee hyvin. Nyt 2v leikkauksesta on niin pitkä aika noista kun oli jotain ettei meinaa edes muistaa.

Koulussa kyllä huomaa kun ennen oli se joka ei nähnyt taululle, mutta nykyään näkee paremmin kuin kukaan muu edes lasien kanssa. VR lasien käyttöön laserointi myös kiva homma. Itelle kuitenkin näön tarkkuuden (johon ei varmasti koskaan totu kun vieläkin usein ihmettelee miltä maailma näyttää. Vähän kuin olisi siirtynyt 480p kuvasta 8k kuvaan) se ettei silmät enää kuiva tai päätä särje kuten ennen aina. Koko talven ajelin ilman mitään laseja vaikka oli parhaimmillaan yli 30 astetta pakkasta. Aiemmin oli aina pakko olla lasit päässä ympärivuoden ja silti tippoja joutui käyttämään säännöllisesti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
183
Silmäsairaala Pilkkeessä käyty lauantaina FemtoLasik operaatiossa Janne Järvenpäällä.
Noin 17 vuotta oli lasien käyttöä takana -2,5 vahvuuksilla molemmissa silmissä - ei siis ihan myyrä, mutta en kyllä mitään oikein ilman laseja voinut silti tehdä.

Sarveiskalvo oli hieman alle 500 mikrometriä(?) paksu niin Smile ei ollut vaihtoehto tämän vuoksi. Operaatio ei kauheasti etukäteen jännittänyt, kun tiesi, että puikoissa on yksi suomen eniten leikannut silmäkirurgi.
Hieman ennen H-hetkeä pientä ajatusten juoksua.

Operaatio meni kyllä niin hyvin varmaan kuin voi mennä ja kaikki oli myös lopputarkistuksessa kuten pitää.

Minkäänlaista kipua ei tuntunut missään vaiheessa operaatiota, edes leikkauksen jälkeen, mutta operaation alussa epämukavalta hieman tuntui alun ylemmän silmäluomen teippaus, luomien levitys ja laite joka painettiin silmämunaa vasten läpän leikkausta varten. Itse en tuntenut kyllä mitään silmän paineen tunnetta tässä kohtaa. Tämä oli kuitenkin hyvin lyhyt hetki (muutama kymmentä sekuntia?) ja esilääkityksen rauhoittavien kanssa varmasti vielä miedompi kokemus. Itse laaserointi alle 10 sekuntia per silmä. Hoitaja oli mukava ja jutteli aluksi niitä näitä, sekä Janne selosti ja opasti kokoajan operaation edetessä.

Ensimmäisen päivän silmien kutina oli melkoista ja omalta osalta oli kyllä hyvä valinta, että tuli kaveri autolla noutamaan kotiin. Julkisilla silmiä siristäen ja välillä piti pitää kokonaan hetken kiinni olisi se ollut melkoinen suoritus. Tämäkin varmasti hyvin yksilöllistä.

Muutaman tunnin nokosten jälkeen katselin telkkaria jo suht normaalisti näkö oli terävä, ainakin riittävän terävä telkkarin tuijottamiseen. Seuraavana aamuna vasenta silmää ei kutittanut enää oikeastaan yhtään sekä näkö oli erittäin hyvä ja tuntuu ettei edes tippoja tarvitsisi laittaa (laittelen toki silti molempiin). Oikeaa silmää kutittaa edelleen hieman, vähenevissä määrin, sekä näkö ei ehkä ihan niin tarkka kuin vasemmassa näin pers tuntumalta. Luotan kuitenkin prosessiin ja käytännössä näkö on jo siis samaa tasoa, mitä oli silmälaseilla.

Tuntuu kyllä oudolta, kun ei tarvitse esim. aamulla kaivella rillejä yöpöydältä. Vahva suositus kyllä!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
152
Silmäsairaala Pilkkeessä käyty lauantaina FemtoLasik operaatiossa Janne Järvenpäällä.
Noin 17 vuotta oli lasien käyttöä takana -2,5 vahvuuksilla molemmissa silmissä - ei siis ihan myyrä, mutta en kyllä mitään oikein ilman laseja voinut silti tehdä.

Tuntuu kyllä oudolta, kun ei tarvitse esim. aamulla kaivella rillejä yöpöydältä. Vahva suositus kyllä!
@vital- Kävitkö muiden toimijoiden maksuttomissa hoitoarvioissa?
Kuinka pitkä oli tuo maksullinen esitutkimus Pilkkeessä ja tekikö sen Janne Järvenpää? Koitko sen kattavaksi?

Olen nyt itse kerennyt käydä Pilkkeessä ja Valossa. Tässä omat mietteet tiivistettynä näistä toimijoista (termistö voi olla sitten mitä sattuu, yrittäkää ymmärtää):
- Valon maksuton hoitoarvio oli ylivoimasesti kattavampi, mutta en osaa ottaa kantaa, onko tällä lopuksi mitään väliä.
- Molemmissa mitattiin ensimmäisenä silmän perusspeksit samalla laitteella. Pilkkeesssä mitattiin tämän jälkeen sarveiskalvon paksuus ja silmän muoto.
- Valossa mitattiin tämän lisäksi mykiön toiminta sekä sen jälkeen eri laitteella haettiin asetukset, millä silmän tarkkuus saatiin tarkimmaksi. Lopuksi mitattiin silmanpaine.

Tämä pisti itseäni miettimään, että syntyyköhän tästä tuo noin 600 € hintaero toimijoiden välillä.

Itselläni todettiin sarveiskalvon paksuudeksi 580 µm. Toimijoiden mukaan keskivertoa hieman paksumpi. Molemmissa paikoissa kerrottiin, että laserointi onnistuisi sarveiskalvon paksuuden perusteella ainakin 2 kertaa. Alarajaksi laseroinnille kerrottiin noin 250.
Omille hajataittosilmille Valon hoitaja ennusti, että toteutustapa olisi todennäköisesti FemtoLasik.
Vielä olisi Eiraan aika varattuna muutaman viikon päähän, mutta pitää nyt miettiä odotanko sinne asti.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 587
Asiasta kukkaruukkuun, mulla oli sarveiskalvopaksuudet poikkeuksellisen suuret eli 98x jotain ts. melkein dona, niin vois huoletta käydä monet kerrat laseroitavana. Mut en silti uskalla mennä ja käskettiin odottaa ikänäköäkin kun nyt pikku miinuksilta parantunut hieman kohti plussaa...
 
Liittynyt
04.06.2023
Viestejä
31
@vital- Kävitkö muiden toimijoiden maksuttomissa hoitoarvioissa?
Kuinka pitkä oli tuo maksullinen esitutkimus Pilkkeessä ja tekikö sen Janne Järvenpää? Koitko sen kattavaksi?

Olen nyt itse kerennyt käydä Pilkkeessä ja Valossa. Tässä omat mietteet tiivistettynä näistä toimijoista (termistö voi olla sitten mitä sattuu, yrittäkää ymmärtää):
- Valon maksuton hoitoarvio oli ylivoimasesti kattavampi, mutta en osaa ottaa kantaa, onko tällä lopuksi mitään väliä.
- Molemmissa mitattiin ensimmäisenä silmän perusspeksit samalla laitteella. Pilkkeesssä mitattiin tämän jälkeen sarveiskalvon paksuus ja silmän muoto.
- Valossa mitattiin tämän lisäksi mykiön toiminta sekä sen jälkeen eri laitteella haettiin asetukset, millä silmän tarkkuus saatiin tarkimmaksi. Lopuksi mitattiin silmanpaine.

Tämä pisti itseäni miettimään, että syntyyköhän tästä tuo noin 600 € hintaero toimijoiden välillä.

Itselläni todettiin sarveiskalvon paksuudeksi 580 µm. Toimijoiden mukaan keskivertoa hieman paksumpi. Molemmissa paikoissa kerrottiin, että laserointi onnistuisi sarveiskalvon paksuuden perusteella ainakin 2 kertaa. Alarajaksi laseroinnille kerrottiin noin 250.
Omille hajataittosilmille Valon hoitaja ennusti, että toteutustapa olisi todennäköisesti FemtoLasik.
Vielä olisi Eiraan aika varattuna muutaman viikon päähän, mutta pitää nyt miettiä odotanko sinne asti.
Itsellä jääny Valossa kyllä todella hyvä maku. Ennenkaikkea kun esitutkimuksen teki leikkaava kirurgi. Lähes kaikissa tämän tekee optiikko.

Helsingissä löytyy myös tälläinen. Silmäleikkaus Helsingissä – Laserleikkaus tarjous 995€/silmä
 
Liittynyt
31.01.2023
Viestejä
137
Itsellä jääny Valossa kyllä todella hyvä maku. Ennenkaikkea kun esitutkimuksen teki leikkaava kirurgi. Lähes kaikissa tämän tekee optiikko.
Aikoinaan kun yhdessä liikkeessä kävin, niin optikko ei edes osannut vastata kaikkiin kysymyksiini, vaan sanoi että lääkäri kyllä vastaa sitten kun tulen leikkaukseen. Miten voisin tehdä sopimuksen leikkauksesta (jonka jälkeen juuri ennen leikkausta saisin lääkäriltä vastaukset), kun en saa oleellisiin kysymyksiin vastauksia. Menin sitten toiseen liikkeeseen, jossa esitutkimuksen teki juuri leikkaava lääkäri (tätä suosittelen kaikille) ja sain vastauksia sekä voitiin yhdessä pohtia toimenpiteen tavoitteita ja jopa testata miltä sen jälkeen tuntuisi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
183
@vital- Kävitkö muiden toimijoiden maksuttomissa hoitoarvioissa?
Kuinka pitkä oli tuo maksullinen esitutkimus Pilkkeessä ja tekikö sen Janne Järvenpää? Koitko sen kattavaksi?

Olen nyt itse kerennyt käydä Pilkkeessä ja Valossa. Tässä omat mietteet tiivistettynä näistä toimijoista (termistö voi olla sitten mitä sattuu, yrittäkää ymmärtää):
- Valon maksuton hoitoarvio oli ylivoimasesti kattavampi, mutta en osaa ottaa kantaa, onko tällä lopuksi mitään väliä.
- Molemmissa mitattiin ensimmäisenä silmän perusspeksit samalla laitteella. Pilkkeesssä mitattiin tämän jälkeen sarveiskalvon paksuus ja silmän muoto.
- Valossa mitattiin tämän lisäksi mykiön toiminta sekä sen jälkeen eri laitteella haettiin asetukset, millä silmän tarkkuus saatiin tarkimmaksi. Lopuksi mitattiin silmanpaine.

Tämä pisti itseäni miettimään, että syntyyköhän tästä tuo noin 600 € hintaero toimijoiden välillä.

Itselläni todettiin sarveiskalvon paksuudeksi 580 µm. Toimijoiden mukaan keskivertoa hieman paksumpi. Molemmissa paikoissa kerrottiin, että laserointi onnistuisi sarveiskalvon paksuuden perusteella ainakin 2 kertaa. Alarajaksi laseroinnille kerrottiin noin 250.
Omille hajataittosilmille Valon hoitaja ennusti, että toteutustapa olisi todennäköisesti FemtoLasik.
Vielä olisi Eiraan aika varattuna muutaman viikon päähän, mutta pitää nyt miettiä odotanko sinne asti.
Pilkkeen ilmainen esitutkimus oli hyvin lyhyt, ehkä n. 15min, lähinnä tarkistettiin nykyinen näkemisen taso ja tuos sarveiskalvon paksuus siihen soveltuvaa operaatiota varten.
Tämän hoiti Pilkkeen hoitaja / optikko. Sanoisin, että tällä ei niinkään väliä, lähinnä kartoitetaan mikä toimenpide yksilölle sopii ja keskusteltiin siitä hieman.
Ei ollut niin kattava kuin varsinainen esitutkimus kun olin sitoutunut operaatioon menemään (olin tehnyt jo päätöksen omassa mielessäni parin vuoden pohdinnan jälkeen).

Itse sovin varsinaisen virallisen "esitutkimuksen" suoraan leikkauksen yhteyteen, se olikin jo kattavampi ja siinä meni ehkä puolisen tuntia tai hieman enemmän. Käytiin useammassakin laitteessa testailemassa näköä. Tämänkin hoiti hoitaja/optikko.

Leikkauksen jälkeen Janne tutki vielä lopputuloksen.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
517
Periaatteessa liittyy otsikkoon, muttei nyt 100%.
01/23 Smiletetyt silmät ja näkö on hyvä, mutta tipoista.
Alkuun oli Oftan Akvakol, en pitänyt geelimäisenä ja aiheutti jopa pientä kipua silmiin.
Silmäaseman pussissa oli näytepullo Systane Hydration (lisäaineeton), joka toimi pitkään tosi hyvin.
Nyt olen huomannut selkeästi tuon Systanen aiheuttavan "tahmeutta" ja "hiekkaisuutta", joten kokeilin rouvan Bepanthen Eye pulloa. Tämän kanssa on huomattavasti helpompaa ja tuntuu jokusen päivän jälkeen hankaluuksien helpottavan.
Kaipa olis hyvä käydä näyttämässä jossain, että liittyykö nyt tippoihin vai voisko silmissä olla jotain muuta.
 
Liittynyt
02.04.2024
Viestejä
1
Kysymys 1. Jos loputuloksena olisi ns. täydellinen näkö, mutta olisi jotain mahdollisia haittoja kuten haloilmiöitä niin vaikuttaako nuo mitenkään tietokoneen näytön, kännykän tai tv-ruudun katselemisen aikana?
Itselläni näkyy näytössä vaaleassa fontissa tummalla taustalla lievä halo kirjaimen ympärillä. Tuohon tottuu. Mustalla fontilla valkoisella taustalla ei näy haloa.

Halo syntyy siis voimakkeiden kontrastien yhteydessä. Liikkuvaa kuvaa katsellessa tuollaisia kontrasteja ei esiinny tai ne eivät häiritse.

Autolla ajaessa en ole huomannut halon haittaavan, koska tieliikenteessa ympäröivät ja vastaantulevat valot on hyvin suunnattu. Pyöräillessä tulee vastaan tilanteita, jossa vastaantulevan valo osoittaa suoraan silmiin. Tuo aiheuttaa ilmiön, jossa häikäisevän valon ympäriltä on vaikea erottaa mitään. Tilanne on siis sellainen, joka olisi leikkaamattomillekin silmille vaikea. Nyt olen kuitenkin huomannut tuon olevan halon takia ihan mahdoton paikka. Hidastamallahan tuosta selviää silti.

Kysymys 2. jos leikkauttaa silmät kahtena eri leikkauspäivänä (eli 1 silmä per kerta) niin onko kuinka todellinen riski, että yhteisnäön lopputuloksesta tulee huonompi, kuin jos leikkauttaisi molemmat yhdella kertaa? Lähinnä tuo kysymys sen vuoksi, että kaikesta lukemastani tiedosta huolimatta huolestuttaa, että jos siinä operaatiossa kävisi joku epäonni ja silmä sokeutuisi niin ainakaan ei menisi koko näkö.
Todennäköisimmät riskit ovat sellaisia, että ne ovat silmien kohdalla toisistaan riippumattomia. Eli yhden silmän riskin toteutuminen ei merkittävästi nosta toisen silmän riskin toteutumisen todennäköisyyttä. Yhden silmän riski on erittäin pieni ja on äärimmäisen epätodennäköitä, että molemmille silmille sattuisi jotain.

Silmiä leikataan yksi kerrallaan kai lähinnnä siksi, että toisessa silmässä saattaa olla kilometreja jäljellä. Kuitenkin se toinenkin saattaa päätyä leikattavaksi aika piankin ja sitten on taas uusi leikkaus ja toipumisaika edessä. Mitään isompaa haittaa silmä kerrallaan leikkaamisesta ei kuitenkaan ole.

Riskeistä kannattaa kuitenkin jutella mieluiten lääkärin kanssa.
 
Liittynyt
23.02.2023
Viestejä
6
Laserleikkausta kohta vuosikymmenen pohtineena vihdoin uskaltautumassa leikkauspöydälle. Muutama asia vain mietityttää vielä.

Miinusta minulla on vain -1.25 ja lähinäkö on erinomainen. Nämä arvot ovat pysyneet lukio ikäisestä saakka muuttumattomana. Sen verran näkö on kuitenkin huono, että silmälaseja/piilareita saa käyttää jatkuvasti.

Mahtaako näillä arvoilla uskaltaa ottaa riskiä ja antaa laseroida vai mahtaakohan ikänäkö jo kohta kolkutella? Ikää kuitenkin jo kohta 35.

Kyselin ikänäköasiasta silmäaseman maksuttomassa leikkauskartoituksessa, mutta he eivät ottaneet asiaan juuri mitään kantaa:rolleyes:...
 
Ikänäkö tullee vastaan todennäköisesti siinä 45v nurkilla.
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 412
Laserleikkausta kohta vuosikymmenen pohtineena vihdoin uskaltautumassa leikkauspöydälle. Muutama asia vain mietityttää vielä.

Miinusta minulla on vain -1.25 ja lähinäkö on erinomainen. Nämä arvot ovat pysyneet lukio ikäisestä saakka muuttumattomana. Sen verran näkö on kuitenkin huono, että silmälaseja/piilareita saa käyttää jatkuvasti.

Mahtaako näillä arvoilla uskaltaa ottaa riskiä ja antaa laseroida vai mahtaakohan ikänäkö jo kohta kolkutella? Ikää kuitenkin jo kohta 35.

Kyselin ikänäköasiasta silmäaseman maksuttomassa leikkauskartoituksessa, mutta he eivät ottaneet asiaan juuri mitään kantaa:rolleyes:...
Kävin itse leikkauttamassa alle tuon, mutta toki itsellä hajataittoa, joten varmaan aika sama.
Tosiaan sulle tulee ikänäkö todennäköisesti yli 10v päästä aikaisintaan.
Voit laskea 3000e/10v ja pohtia onko sellainen sijoitus, johon voit käyttää 300e vuodessa.
 
Liittynyt
23.02.2023
Viestejä
6
Entä kuinka pian tuon leikkauksen jälkeen sai alkaa elää normaalia elämää (sauna, lenkkeily, kuntosali)? Itselleni kaavailtu tuota smile leikkausta.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 401

Olisikohan ollut viikko, kaksi kun ei enää tarvinnut miettiä silmiä (silmäni Smile-leikattiin kesäkuussa 2018, joten ihan kaikkea en tarkasti muista).
SIlmätippoja toki käytin aika säännöllisesti ehkä pari kuukautta.
Itse asiassa ainakin liikunnan hikoilu kostutti silmiä niin, että tippoja ei tarvinnut samalla tavalla käyttää.
Saunassa en käynyt ainakaan kuukauteen, mutta en muutenkaan ole kova saunoja.

Aluksi pimeällä kirkkaat valot aiheuttivat vähän ikävää valon siroamista / halo-efektejä, mutta nykyään mitään ongelmia ei ole.
Jopa ammuntaharrastus sujuu silmien puolesta varsin mainiosti.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 587
Laserleikkausta kohta vuosikymmenen pohtineena vihdoin uskaltautumassa leikkauspöydälle. Muutama asia vain mietityttää vielä.

Miinusta minulla on vain -1.25 ja lähinäkö on erinomainen. Nämä arvot ovat pysyneet lukio ikäisestä saakka muuttumattomana. Sen verran näkö on kuitenkin huono, että silmälaseja/piilareita saa käyttää jatkuvasti.

Mahtaako näillä arvoilla uskaltaa ottaa riskiä ja antaa laseroida vai mahtaakohan ikänäkö jo kohta kolkutella? Ikää kuitenkin jo kohta 35.

Kyselin ikänäköasiasta silmäaseman maksuttomassa leikkauskartoituksessa, mutta he eivät ottaneet asiaan juuri mitään kantaa:rolleyes:...
Mulla vasuri -1,25 ja oikee -0,75 (muistaakseni). Sarveiskalvot paksut ku mitkä (jotain 960 ja 980 yksikköä) ja vois laseroida vaikka monesti huoleti. Ikää 39 ja silmäkirurgi Kimmo Koskela sanoi, että jos olis minä niin ei todellakaan leikkuuttais. Kaiva tästä topikista mun tarkempi selostus varmaan muutaman kk takaa / taisi olla toukokuu 2023 kun kävin Kimmolla.
 
Liittynyt
14.08.2017
Viestejä
2 370
Entä kuinka pian tuon leikkauksen jälkeen sai alkaa elää normaalia elämää (sauna, lenkkeily, kuntosali)? Itselleni kaavailtu tuota smile leikkausta.
Täällä meni oikeastaan loppupäivä "ilman silmiä" ja seuraavana päivänä lähinnä sisätiloissa aurinkoa karussa. Viikon verran huomasi selvää edistystä joka päivä ja reilun viikon päästä oltiinkin jo festareilla koko päivä (silmätippa-arsenaali taskussa). Ehkä siis se viikko kannattaa varata helpompaa tekemistä ja sen jälkeen on varmaan aika yksilökohtaista. Tipat jäi oikeastaan vasta 6 kk jälkeen pois käytöstä, joskin loppuvaiheessa ei tullut käytettyä välttämättä edes joka viikko.
 
Liittynyt
04.06.2023
Viestejä
31
Laserleikkausta kohta vuosikymmenen pohtineena vihdoin uskaltautumassa leikkauspöydälle. Muutama asia vain mietityttää vielä.

Miinusta minulla on vain -1.25 ja lähinäkö on erinomainen. Nämä arvot ovat pysyneet lukio ikäisestä saakka muuttumattomana. Sen verran näkö on kuitenkin huono, että silmälaseja/piilareita saa käyttää jatkuvasti.

Mahtaako näillä arvoilla uskaltaa ottaa riskiä ja antaa laseroida vai mahtaakohan ikänäkö jo kohta kolkutella? Ikää kuitenkin jo kohta 35.

Kyselin ikänäköasiasta silmäaseman maksuttomassa leikkauskartoituksessa, mutta he eivät ottaneet asiaan juuri mitään kantaa:rolleyes:...
Itsellä silmäsairaala Valossa esitutkimuksen teki leikkaava kirurgi ja siinä tutkimuksessa myöskin näkyy milloin mahdollinen ikänäkö tulee vastaan. Kävin myöskin 35 vuotiaana leikkauksessa. 10 vuoden päässä tulee ikänäkö vastaan.
 
Liittynyt
05.11.2021
Viestejä
39
Periaatteessa liittyy otsikkoon, muttei nyt 100%.
01/23 Smiletetyt silmät ja näkö on hyvä, mutta tipoista.
Alkuun oli Oftan Akvakol, en pitänyt geelimäisenä ja aiheutti jopa pientä kipua silmiin.
Silmäaseman pussissa oli näytepullo Systane Hydration (lisäaineeton), joka toimi pitkään tosi hyvin.
Nyt olen huomannut selkeästi tuon Systanen aiheuttavan "tahmeutta" ja "hiekkaisuutta", joten kokeilin rouvan Bepanthen Eye pulloa. Tämän kanssa on huomattavasti helpompaa ja tuntuu jokusen päivän jälkeen hankaluuksien helpottavan.
Kaipa olis hyvä käydä näyttämässä jossain, että liittyykö nyt tippoihin vai voisko silmissä olla jotain muuta.
Kannattaa kokeilla myös Thealoz Duo:a. Täälläpäin ainakin menee lähes kaikille kaihileikkauspotilaille kostutustipaksi ja on oma suosikki. Säilöntäaineeton ja avattu pullo säilyy 6kk. Bepanthen eyen pullo menee kettumaisesti ruttuun kun käy vähiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Itsellä silmäsairaala Valossa esitutkimuksen teki leikkaava kirurgi ja siinä tutkimuksessa myöskin näkyy milloin mahdollinen ikänäkö tulee vastaan. Kävin myöskin 35 vuotiaana leikkauksessa. 10 vuoden päässä tulee ikänäkö vastaan.
En ihan purematta niele väitettä, että tutkimuksessa näkyy milloin ikänäkö tulee. Sen verran yksilöllinen asia kullekin ihmiselle on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605

Mulla 41 vuotiaana on hieman ikänäköä. Mutta varmaan 4 vuoden päästä oikeasti huono lähinäkö jo.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 401
En ihan purematta niele väitettä, että tutkimuksessa näkyy milloin ikänäkö tulee. Sen verran yksilöllinen asia kullekin ihmiselle on.
Kyllä minulle ainakin silmälääkäri kertoi muutaman kuukauden tarkkuudella milloin tarvitsen ikänäön vuoksi lukulasit - ja sanoi jo vuosia etukäteen.
Sanoi myös, että ikänäön alkamisajankohta on hyvin yksinkertaista päätellä.
 
Liittynyt
23.02.2023
Viestejä
6
Kyselisin vielä tuosta näön palautumisesta smilen jälkeen. Silmäasemalla vakuuttelivat, että jos perjantaina laseroidaan, niin töihin voi palata jo heti maanantaina vaikka tekee näyttöpäätetyötä. Näkeekö tuolloin kuitenkaan vielä oikein mitään? :rolleyes:
 
Näin ihan muutama tunti leikkauksen jälkeen jo todella hyvin. Onnistuu varmasti, olin jo seuraavana päivänä töissä.
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
412
Kyselisin vielä tuosta näön palautumisesta smilen jälkeen. Silmäasemalla vakuuttelivat, että jos perjantaina laseroidaan, niin töihin voi palata jo heti maanantaina vaikka tekee näyttöpäätetyötä. Näkeekö tuolloin kuitenkaan vielä oikein mitään? :rolleyes:
Kyllä näkee, itse kävin Smilessä perjantaina ja sunnuntaina ajoin jo autoa ja maanantaina taas töihin. Tippoja käytin noin kuukauden.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
En kyllä näyttöpäätetyöhön lähtis tuossa kohtaa koko päiväksi, jos on mahdollisuus välttää. Näkee kyllä, mutta ihan varmasti tuskaa silmien kuivumisen ja yleisen ärtyneisyyden puitteissa. Omakohtaisesti se täytyy vaan päättää.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
517
Kannattaa kokeilla myös Thealoz Duo:a. Täälläpäin ainakin menee lähes kaikille kaihileikkauspotilaille kostutustipaksi ja on oma suosikki. Säilöntäaineeton ja avattu pullo säilyy 6kk. Bepanthen eyen pullo menee kettumaisesti ruttuun kun käy vähiin.
Nyt on vajaa viikko menty Thealoz Duon kanssa ja tämä on super. Aamulla tipat molempiin silmiin, illalla jos haluaa telkkaria katsoessa vielä parantaa niin toiset.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
183
Silmäsairaala Pilkkeessä käyty lauantaina FemtoLasik operaatiossa Janne Järvenpäällä.
Noin 17 vuotta oli lasien käyttöä takana -2,5 vahvuuksilla molemmissa silmissä - ei siis ihan myyrä, mutta en kyllä mitään oikein ilman laseja voinut silti tehdä…
Nyt rupeaa olemaan kuukausi takana operaatiosta.

Ensimmäinen viikko oli kyllä sellainen, että mietin jo tuliko tehtyä virhe, mutta koitin luottaa prosessiin. Silmiä kuivasi, kutitti niin vietävästi ja ennen kaikkea näkö oli välillä heikkoa - heitteli laajasta, koska näki hyvin, tai kohtalaisesti ja koska heikosti.

Toisen viikon jälkeen alkoi helpottamaan, kun kortisooni-antibiootti tipat jäi pois

Nyt rupeaa olemaan jo parempi näkö kuin laseilla oli ja silmiäkään ei tarvi enää kostuttaa, tai hyvin harvoin ainakin - ei edes päivittäin.

Lievät halot vähentyneet (tai niihin on tottunut). Pimeänäkö on ehkä hieman heikentynyt kaiken kaikkiaan, ei kuitenkaan merkittävästi.

Ensiviikolla 1kk tarkistukseen niin tietää sitten todelliset tulokset, mutta kyllä tuntuu hyvältä kun taaksepäin katselee ensimmäistä viikkoa ja ei tarvi enää silmälasien kanssa pelleillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 765
Kannattaa silti muistaa kostutella vaikka ei siltä tuntuis. Itsellä ei ehkä piilareiden käytön takia tms. ole mitään muuta oiretta kuivuudesta kuin näkökyvyn heikkeneminen. Näkyy helpoiten pimeälle ;)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 752
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom