Silmälasit netistä, kokemuksia?

Liittynyt
25.10.2017
Viestejä
187
Eteen tuli tilanne että piti hommata uudet näköiselimet. Onneksi oli voimassaoleva "resepti", ja Lensway.fi sai allekirjoittaneesta uuden asiakkaan. Ja ihan siltä varalta että kesällä paistaa aurinko niin aurinkolasit tilattu Favopticsiltä.
Onkos tällä muita kakkuloiden käyttäjiä joilla kokemuksia netin kautta lasien tilaamisesta? Olisi kiva kuulla kokemuksia lasien laadusta ja muistakin verkkokaupoista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
553
Zenni Opticalista olen tilannut useamman kerran laseja, ekan kerran jo kymmenen vuotta sitten. Ja on olleet hyviä ja sopivia, voin suositella puljua. Keskimäärin ehkä 30e on maksaneet, muutamat kalliimmat (60e) olen ottanut ja halvimmat on olleet kympin aurinkolaseja jotka on olleet hyviä nekin. Vanhimmista kehyksettömistä alkaa näin 10 vuoden jälkeen jo pinnoitukset irrota, että ei ne ikuisia ole kuitenkaan. Kehyksettömät kannattaa ottaa niillä suositelluilla linsseillä, on sopivampi ja kestävämpi materiaali siihen käyttöön.

Tietty kun ei pääse kehyksiä kokeilemaan, niin on tarkempaa mittailla vanhoja laseja, ettei tilaa ihan väärän kokoisia.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
121

Komppaan. Itse tuli tilattua vähän aikaa sitten lasit Zenniltä (ensimmäistä kertaa), ja todella tyytyväinen laatuun. Maksoin tilaamistani laseista 55e ja näillä vahvuuksilla olen yleensä maksanut erinäisissä optikkoliikkeissä vastaavista laseista 500-250e. Tilaus lähti Hong Kongista noin viikon sisään ja saapui lähipostiin haettavaksi alle kuukauden sisään. Käytin tilausapuna SpecSaversin reseptiä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Tilasin mielenkiinnosta silmälasit Zenni Opticalista. Itselläni on melko voimakkaat linssit varsinkin oikeassa silmässä joten olin hieman skeptinen onnistumisen suhteen.

Oikeassa -11 ja lisäksi hajataittoa, vasemmassa vain -4 mutta enemmän hajataittoa. Toistaiseksi jokainen optikko on ihmetellyt yhdistelmää eikä Zenni tehnyt poikkeusta: tilauksen jälkeisenä arkipäivänä tuli sähköpostia, että oletko nyt ihan varma, että voimakkuudet on oikein. Vahvistuksen jälkeen kaikki meni ongelmitta.

Linssien taittoindeksi on 1.67. Olisi ollut vielä yksi voimakkaampi ja kalliimpi vaihtoehto mutta päädyin näihin kun vanhoissakin laseissa oli sama. Lisäksi perus anti-glare pinnoite joka tuntuu toimivan ihan hyvin. Sen kestävyydestä en vielä voi sanoa mitään.

Hintaa tuli yhteensä 63,83 USD josta kehyksen osuus oli 9,95 USD ja postikulujen 9,95 USD.

Toistaiseksi olen käyttänyt silmälaseja muutaman tunnin ilman ongelmia. Kehykset ovat tukevammat kuin odotin halvoista jotka olivat kaikkein lähimpänä vanhoja kehyksiä.

Isoin miinus tulee linssien reunoista joita Zenni ei ole hionut sumeaksi. Aiheuttaa joskus näkyviä välähdyksiä etenkin jos valo tulee ylhäältä tai sivusta ja ne sattuvat heijastumaan sopivasti. Itseäni nämä ei onneksi suuremin tunnu haittaavan vaikka alkuun huomio kiinnittyi niihin (mikäs siellä nyt välähti?). Periaatteessa varmaan saisi hiottua varovasti sumeaksi itsekin jos uskallusta riittää.

Voimakkaiden linssien käyttäjien kannattaa huomata, että nenätyynyillä on aika rajatusti säätövaraa jos linssi on paksu. Itselläni on näissä (ja vanhoissa) kehyksissä tämä ongelma mutta sain onneksi säädettyä sopivaksi.

TL;DR tuli toimivat lasit, tilaisin uudestaankin.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 983
Zennistä tilasin kokeeksi 6 USD lasit & postit päälle. Varmaan tilaan uudestaan ja vähän hintavammat kun kerran toimivat. Nää halpislasit ei nyt paljon tiimarilaadusta eroa, mutta arvosteluita lukien arvasin sen jo ennalta. Tulivat n. kolmessa viikossa postiluukusta.
 
Liittynyt
25.10.2017
Viestejä
187
No niin, nyt on netistä tilattuja laseja käytetty vähän aikaa ja häätyy sanoa että erittäin tyytyväinen olen ostoksiin. Eli Lenswayn rillit koko ajan käytössä, eikä mitään ongelmia. Paketin avasin ja laitoin lasit päähän, ei tarvinnut säädellä. Favopticin aurinkolasit kuuluu kategoriaan hyvät on. Näissä piti vähän sankoja säädellä mutta ei sen ihmeempiä. Haukkuja olen nettisilmälaseista kuullut, mutta ainaskin omalla kohdalla toimineet juuri kuten pitääkin. Seuraavaksi pitänee kokeilla tuota Zenniä, kuullut siitäkin hyviä kokemuksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Favoptic on ainakin toiminut hyvin, mitä nyt pari kertaa sieltä varalasit tilannut. Lasit on tulleet aika nopeasti ja ihan ok laatua. Heijastuksen estot ei taida tulla vakiona, mikä kannattaa ehdottomasti ruksata. Itse en huomannut ja lasit heijastelee kohtalaisen ärsyttävästi, ainakin kun vertaa Nisseniltä ostettuihin "pääkakkuloihin." Pitänee koittaa tuota Kautiumin mainitsemaa selectspecsiäkin joskus.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
517
Minkähä takia tuolla Zenni Opticallilla kun yritän pistää tuotteen ostoskoriin niin se näyttää jotain erroria clip onneista.

Ei vaikuta olenko valinnut clip onnia tai en.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Mitäs eroa noilla 1.50 ja 1.61 linsseillä oikein on?
Noissa on sitten eroja myös siinä miten paljon näkyy CA-ilmiötä (chromatic aberration) eli jos katsot sivuille, näkyy esim. valkoisen ovenkarmin rajassa sinertävää tai vihertävää. Ja olikohan niin, että ohuemmassa tuota on enemmän. Pitäisi tutkia miten tuo meni, minulla on yhdet sellaiset ja ilmiö kypsytti jo ekassa kokeilussa.

Viimeksi otin Zenniltä lasit 1.53 Trivex linsseillä ja niissä ei tuota ongelmaa ole. Ekalla kerralla tuo Trivex oli tarjouksessa ja toisellakin otin kun hyväksi havaitsin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
467
Mister spex, melko nopea toimitus, vaikka vähän kesti suomen puolella kiitos matkahuollon. Linssit hyvin tehty, miinuksena melko kallis yli -6:sen linsseillä automaagisesti +60e hintaan(29 ja jotain / linssi). Liikkeen omat "nimikko" sangat halvan tuntuiset, en suosittele niitä, mutta merkkituotteita löytyy hyvin valikoimista. Ilman ale sankoja kokonais hinta lähentelee normi liikkeen hintoja, säästin n. 100e.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
517
Noissa on sitten eroja myös siinä miten paljon näkyy CA-ilmiötä (chromatic aberration) eli jos katsot sivuille, näkyy esim. valkoisen ovenkarmin rajassa sinertävää tai vihertävää. Ja olikohan niin, että ohuemmassa tuota on enemmän. Pitäisi tutkia miten tuo meni, minulla on yhdet sellaiset ja ilmiö kypsytti jo ekassa kokeilussa.

Viimeksi otin Zenniltä lasit 1.53 Trivex linsseillä ja niissä ei tuota ongelmaa ole. Ekalla kerralla tuo Trivex oli tarjouksessa ja toisellakin otin kun hyväksi havaitsin.
Jaa niitäkö linssejä on sen 100 erilaista? Tuolla oli vaan vaihtoehdot toi 1.50 ja 1.61.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Jaa niitäkö linssejä on sen 100 erilaista? Tuolla oli vaan vaihtoehdot toi 1.50 ja 1.61.
Tieto lisää tuskaa... Noissa käsittääkseni on vielä eroja kirkkauden, siis valon läpäisyn suhteen. Lasilinssi olisi kai paras. Minä olen tilannut lähityöskentelyyn (itse muokatuilla arvoilla suurennosta lisää) ihan halvimpia 15€ sis. pk. malleja ja hyvin ne siinä toimii. Mutta käyttölaseihin kannattaa panostaa hiukan enemmän.

Zenniltä kun pikaisesti katsoin, niin 6 eri vaihtoehtoa oli. 1,50-1,67. Mutta ehkä reseptin arvot (lasien paksuus) vaikuttaa siihen miten monta tuolla näkyy.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Löysin niiden CA-ongelmaisten tiedot. Ne oli tilattu Glasseshop nimisestä firmasta ja oli 1.57 versiot eli tavallista ohuemmat. Vakio siellä on 1.50 ja sellaiset sieltä ostetut lasit taas ovat ihan hyvät ja nytkin käytössä tietokoneella. Olen sarjaostaja, eri lasit joka tilanteeseen...
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Noissa on sitten eroja myös siinä miten paljon näkyy CA-ilmiötä (chromatic aberration) eli jos katsot sivuille, näkyy esim. valkoisen ovenkarmin rajassa sinertävää tai vihertävää. Ja olikohan niin, että ohuemmassa tuota on enemmän. Pitäisi tutkia miten tuo meni, minulla on yhdet sellaiset ja ilmiö kypsytti jo ekassa kokeilussa.

Viimeksi otin Zenniltä lasit 1.53 Trivex linsseillä ja niissä ei tuota ongelmaa ole. Ekalla kerralla tuo Trivex oli tarjouksessa ja toisellakin otin kun hyväksi havaitsin.
ABBE luku kuvaa sitä arvoa miten paljon on kromaattista värinhajontaa.

Tuossa on muutaman eri linssityypin ABBE lukuja. Mitä suurempi luku niin sitä vähemmän virhettä.

ABBE Value Interpretation | Allentown Optical

Abbe Value

CR-39 on se yleisin ja halvin perusmuovilinssin materaali. Sen Abbe luku heittää vain yhdellä lasista. (59 vs. 58)

Niissä suuremman taitekertoimen ohuemmissa linsseissä Abbe luku pienenee ja niillä näkee paskemmin. Toisaalta siinä saa ohuemman ja usein ulkonäöltään peremman linssin.

Ne optikkoliikkeiden Suomessa mainostamat "yhteen kertaan ohennetut", "kahteen kertaan ohennetut" ja "kolmeen kertaan ohennetut" linssit ovat puhdasta paskaa kun ei ne niitä millään tavalla ohentele työstämällä vaan se linssin paksuus määräytyy ihan vain ja ainoastaan siitä käytetyn linssimateriaalin taitekertoimesta (ja toki siitä miten voimakkaat linssit asiakas tarvii laseihinsa). Ilmeisesti kuulostaa hyvältä asiakkaiden korviin se moneen kertaan "ohentelu" ja ovat sitten valmiimpia maksamaan niistä kovemman hinnan.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Tänään sain ties jo kuinka monennet lasit Zenniltä. Kohta varmaan 10 vuotta asioinut pelkästään siellä.

Nyt vahingossa tuli otettua taitekerroin 1.67 kun piti olla 1.61, ja voi veljet kuinka paljon tuota ikävää värinhajontaa onkaan (chromatic aberration).

Ilmeisesti 1.67-taitekertoiminen polymeeri on aika huono materiaali verrattuna 1.61-taitekertoimiseen: Abbe-luku on selvästi pienempi eli värihajontaa on selvästi enemmän, mutta silti taitekerroin ei ole kovin paljon suurempi eli linsseistä tulee vain marginaalisesti ohuemmat.

Omat vahvuudet luokkaa -4.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020

Tämäpä tämä. (Noista 1,6 taitekertoimen pintaan olevista materiaaleista kannattaa sitten olla tarkkana, että tulee joku moderni optinen muovi eikä se polykarbonaattimuovi. Molempia myydään monessa paikassa tuona ”kertaalleen ohennettuna vaihtoehtona”. Paitsi toki jos hankkii urheilulaseja, ja haluaa vartavasten tuon iskunkestävämmän – mutta optisesti selvästi huonomman – linssin.)

Optisesti parashan on edelleen tuo halvin (toisen maailmansodan B-17 pommikoneen polttoainetankkien seinämiin kehitetty) CR-39, joten jos taitekerrointa ei ole liikaa (erityisesti jos sietää paksuja muovikehyksiä sitä voi olla kohtuu paljonkin), niin se 1,5 taitekertoimen muovi on voittajan valinta. (Paksussa muovikehyksessä ja kohtalaisella linssin halkaisijalla tuon CR-39 pitäisi soveltua jopa tuohon –4 luokkaan (riippuen paljonko on hajataittoa, ja onko se linssin pitkän vai lyhyen sivun suuntaan).

Ainoa toinen jossain määrin (mielestäni) siedettävä on tuo moderni 1,6 taitekertoimen korkean Abben luvun muovi. (Kaikki nuo näkemäni sitä korkeamman taitekertoimen muovit, siis ne 1,63–1,67–1,7–1,73.. mitä näitä nyt on, ovat todella dispersiivisiä ja hajoittavat punaiset sinisistä noin tuplana tuohon CR-39 nähden.)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Itse tarvitsen voimakkaan korjauksen (kuten ylempänä kerroin: Silmälasit netistä, kokemuksia? ) niin olen varmaan jo aika pitkälti tottunut värihajontaan. Omissa linsseissä (1.67 Zenniltä) huomaan tuon vain näköalueen reunoilla, ja yleensä vain tietyissä tilanteissa joissa ne syntyvät helposti tai jos kiinnitän niihin tarkoituksella huomiota. Mieluummin käytän hieman ohuempaa linssiä.

Edellisissä laseissa oli kanssa sama taitekerroin, ne oli ostettu Suomesta, mutta en muista tarkkaan mitä materiaalia niissä käytettiin. En huomannut CA:n suhteen mitään eroa niiden ja Zennin lasien välillä.
 
Tuon värien hajonnan häiritsevyys on varmasti hyvin yksilöllistä. Siihen myös tottuu jossain määrin, riippuen siitä kuinka teräväksi se näkö saadaan laseilla korjattua. Kokeilin katsella normaalin näkökyvyn rajaksi määriteltyä yhden kulmaminuutin yksityiskohtakokoa (eli 6/6 näkökyky) ja hieman pienempiä kohteita.

Itselläni on urheilulasit polykarbonaatista ja tasan samoilla voimakkuuksilla käyttölasit tuosta modernista 1,6 taitekertoimen tavarasta. Molemmat pääsivät taulun loppuun asti, eli 6/4 (käyttölasit myös kaikilla linssin reuna-alueilla). Mutta jo siinä normaalin rajalla (6/6) se värejä hajoittavampi linssi alkoi tuottaa selvästi pehmeämpää kuvaa jo linssin keskellä, ja sitten reunoilla toki täysin käyttökelvotonta sinipunaista puuroa kaikesta alle 6/6. Vastasi myös normaalin käytön aikaisia havaintoja. Käyttölaseilla näkee hieman pienempiä asioita, ja selvästi laajemmassa näkökentässä.

Toki, kuinka usein sitä yrittää oikeasti lukea noita hieman alle 6 mm korkeita kirjaimia kuuden metrin päästä (6/4 näkö)... ja vieläpä linssin reuna-alueilta...

Mutta, joo, itse en (selvästi sinua pienemmillä voimakkuuksilla) ottaisi itse enää noita todella korkean taitekertoimen linssejä.
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Vaikea kuvitella tilaavansa silmälaseja netistä kun pitäisi ensin nähdä miltä näyttävät omassa naamassa ja vielä saada säädettyä omaan päähän sopiviksi, ei ihan säästämisen arvoisia asioita minun mielestä vaikka resepti muuten menisikin oikein kiinalaisilta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Olin itsekin aika skeptinen mutta ensimmäiset lasit sopivat hyvin ja sain pienellä säädöllä istumaan oikein hyvin. Ensimmäisiksi kehyksiksi valitsin mahdollisimman hyvin vanhoja vastaavat koon ja ulkoasun puolesta. Seuraavien kohdalla varmaan uskallan kenties kokeilla jotain muutakin.

Tuttu kävi säädättämässä kiinalasit paikallisessa optikkoliikkeessä (taisivat veloittaaa jonkun pienen summan). Itselleni ~300 euron säästö on aika huomattava joten varmasti tulen jatkossakin käyttämään esim. Zenniä.
 
Liittynyt
31.08.2018
Viestejä
173
Oma SelectSpecsin tilaus meni niin, että sain Oakleyn kehykset puoleen hintaan verrattuna paikallisiin liikkeisiin. Hyvä niin, mutta linssien pinnoitteet ovat kuraa.

Liikkeestä ostetuissa laseissa on vissiin jonkinlainen oleofobinen pinnoite, jolloin ne eivät likaannu kovin nopeasti. SelectSpecsin linssit ovat paskassa koko ajan. Lisäksi huomasin (liian myöhään) että heijastuksenestopinnoite vasemmassa linssissä on tehty päin helvettiä, se on raidallinen eikä tasalaatuinen kuten oikeassa linssissä.

Huomasin nuo viat sen verraan myöhään, etten enää viitsinyt alkaa vääntämään SelectSpecsin kanssa. Sainpahan sentään tosi halvat Oakleyn kehykset, mutten enää osta tuolta mitään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Sen verran arvostan näköäni, etten kyllä tilaa mistään postimyyntifirmasta silmälasejani... :cool:
-Näölläni en tarkoita jumalaista ulkonäköäni..... :vihellys:
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Tänään sain ties jo kuinka monennet lasit Zenniltä. Kohta varmaan 10 vuotta asioinut pelkästään siellä.

Nyt vahingossa tuli otettua taitekerroin 1.67 kun piti olla 1.61, ja voi veljet kuinka paljon tuota ikävää värinhajontaa onkaan (chromatic aberration).

Ilmeisesti 1.67-taitekertoiminen polymeeri on aika huono materiaali verrattuna 1.61-taitekertoimiseen: Abbe-luku on selvästi pienempi eli värihajontaa on selvästi enemmän, mutta silti taitekerroin ei ole kovin paljon suurempi eli linsseistä tulee vain marginaalisesti ohuemmat.

Omat vahvuudet luokkaa -4.
Noniin, mainitsin asiasta Zennille ja he hyvittivät koko tilaussumman Zenni-tililleni. Laseja ei tarvitse palauttaa.

Zennin ilmoittamat Abbe-luvut heidän linssimateriaaleilleen:

1.50 -- 58 (CR-39)
1.53 -- 45 (Trivex)
1.57 -- 42
1.61 -- 34
1.67 -- 32
1.74 -- 30

Ei tuossa heidän 1.61-linssissä näköjään olekaan juuri suurempi Abbe-luku kuin 1.67-linssissä; käyttävätköhän jotain huonompaa linssimateriaalia kuin yleensä?

EDIT: Zennin 1.57 näyttää olevan optiselta laadultaan samaa luokkaa kuin hyvät 1.6-linssit (esim. Mitsui MR-8, jolla Abbe-luku on 41).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Sen verran arvostan näköäni, etten kyllä tilaa mistään postimyyntifirmasta silmälasejani... :cool:
-Näölläni en tarkoita jumalaista ulkonäköäni..... :vihellys:
Ainakin mulla on parhaimmillaan ollut 2-4 lasit käytössä (nytkin on vanhemmat lasit kotona ja toisia käytän muualla). Mulla on -2,5 luokkaa ollut vuosia näkö eikä muuta korjailtavaa niin ainakin minun tapauksessa lasit voisin ostaa netistä. Samalla tavalla olen vuosia ostanut piilaritkin.

Eli vaikka minulla ei ole kokemusta niin tuntuu ihan luontevalta ajatus ostaa lasit netistä. Taitaa olla melko suolaiset katteet optikoilla jos miettii paljonko optikoita löytyy isomman suomalaisen kaupungin keskustasta :lol: ja homma on täysin liukuhihna-duunia suurimmalle osalle. Menee toki vähän OT.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Arveluttaa kun meillä on monilla erikokoinen pää ja silmien etäisyys.... :think:
Miten saada netissä sangat sovitettua ja linsseihin tarkan näön oikea kohta...? o_O
-Jos on vielä taittovikaa tai karsastusta tms....:shy:
En halua enää ehdointahdoin HYKS:in silmäklinikalle, olen sielläkin ollut hoidettavana ihan tarpeeksi....:shifty:
 
Pupillien välisen etäisyyden voi luntata hyvin täytetystä silmälasireseptistä niiden muiden parametrien lisäksi (joko yksi luku, jos silmät nenän suhteen symmetrisesti, tai kaksi lukua jos silmät eri etäisyyksillä nenästä). Toki, kaikki optikot eivät tuota aina muista kirjoittaa.

(Periaatteessa tuon saa myös mitattua helposti viivaimen ja peilin kanssa. Ainakin jos ei ole liian likinäköinen. Valokuva noin neljän metrin päästä toimii myös (viivain mukaan kuvaan). Kokeilin kuriositeettina molemmat tavat, ja sain millin sisälle samat luvut kuin mitä myöhemmin löysin vanhasta reseptistä.)

Sankojen taivuttelu on toki oma ongelmansa. Jos on symmetriset kasvot, niin valitsemalla oikean kokoiset (sen kolmen numeron rimpsun* avulla, joka löytyy nykyisistä laseista) kehykset homma on nenätyynyjen hienosäätöä vaille valmis suoraan paketista. (T. ilmeisesti verrattain symmetrinen olento ja vieläpä kätevän tasaluvun mittaiset sangat tarvitsevana.)

Toki, optikolla tai jopa silmälääkärissä käymistä tämä ei korvaa lainkaan. Jos on mitään vaikeampia asioita, niin optikon kautta saanee rahaa vastaan palveluita (vaikka itse lasit tilaisi muualta).

Toki, jos haluaa palvelua, niin sitä saa kivijalasta nettiä paremmin. (Mutta, jos haluaa esim. kakkos- tai kolmoslasit, ja on juuri hankkinut optikolta yhdet hyvät lasit, niin ... ei ole varsinaisesti rakettitiedettä katsoa ja kopioida niiden parametrit niihin lisälaseihin.)

PS. Vielä kun löytäisi jostain pinnoittamattomat (!) lasilinssit, niin voisi hankkia esim. ne saunanlämmityslasit. Ei sillä, että niitä nykyisessä asuinympäristössä tarvitsisi, eli ei ole varsinaisesti hirveä kiire tämän suhteen.

* Kahden ensimmäisen avulla voi päätellä aika hyvin mitkä kehykset sopii omalle silmävälille. Kolmas kertoo korvien etäisyyden. Lisäksi kasvojen leveyden mukaan kannattaa katsoa sopivan levyiset kehykset (jälkeen kerran, nykyisistä tai entisistä laseista voi luntata hyvän mitan).
 
Liittynyt
25.10.2017
Viestejä
187
Arveluttaa kun meillä on monilla erikokoinen pää ja silmien etäisyys.... :think:
Miten saada netissä sangat sovitettua ja linsseihin tarkan näön oikea kohta...? o_O
-Jos on vielä taittovikaa tai karsastusta tms....:shy:
En halua enää ehdointahdoin HYKS:in silmäklinikalle, olen sielläkin ollut hoidettavana ihan tarpeeksi....:shifty:
Ainaskin Favoptic lainaa sangat sovitettavaksi. Sulla nykyään lasit? Oikean kokoisten valinta on suht helppoa. Mittaat pokien leveys, nenäsilta, linssin leveys & korkeus jne. ja niiden perusteella valitsee sopivan kokoiset itseä mielyttävät sangat. Lainaat kotiin, sovitat ja sitten merkkaat / käsket jonkun merkkaaman kokeilulasien linsseihin silmien keskikohdan, ohjeet on mukana. Tuntuu vaikealta mutta ei ole, Favopticikta tilasin aurinkolasit ja hyvin ovat toimineet. Silmälasireseptistä täytät sitten tiedot, voimakkuus, hajataitto, sylinterit...mitä niitä nyt onkaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 504
Vähän ot mutta kysytään kun tuntuu että täällä on tietoa.
Pitäisi löytää lasit vanhalle äidille joka ei meinaa enää nähdä vanhoilla.
Kävin itse silmälääkärillä ja juteltiin yleisesti moniteholasien linsseistä.
Hän oli sitä mieltä että Suomessa myytävistä linsseistä selkeästi parhaat ovat joko Hoyan tai Variluxin tekemät.

Jos ideana olisi etsiä parhaat mahdolliset linssit äitimuorille, niin noista kahdestako aloittaa?
 
Joo kyllä on lasit, useatkin, ammattilaisilta hankittuja.... :cool:
 
Eikö vanhaa äitiä sitten kannata viedä silmälääkärille ja ammattilaisille silmälasien hankintaan....? :think:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 504
Eikö vanhaa äitiä sitten kannata viedä silmälääkärille ja ammattilaisille silmälasien hankintaan....? :think:
No tottakai, lähinnä ajattelin haarukoida noi liikkeet mihin kannattaa ja mihin ei.
Esim. jos noi variluxit olisi ne parhaat niin instruun ei kannattaisi mennä kun eivät myy niitä.
 
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
335
Joo kyllä on lasit, useatkin, ammattilaisilta hankittuja.... :cool:
Miten olet onnistunut päättelemään, että netistä tilatut tulisivat yhtään vähemmän ammattilaisilta?
Mahtaa olla erikoinen tuo ammattilaisten kosketus, joka saa muutaman euron linssien hinnan satoihin euroihin täällä suomessa.

Nuo eri kehysten tärkeimmät mitat on myös yleensä merkittynä kehykseen ja ovat samaa standardia kaikkialla. Voi mennä vaikka kivijalkaan sovittelemaan, merkitä numerot ylös ja sitten tilata netistä, jos on ensimmäiset lasit kyseessä.

Jokainen saa tietty ostaa lasinsa mistä haluaa. Häiritsee vaan tuo idea siitä että suomesta ostamalla saadaan jotain korkeaa laatua ammatilaisilta ja muualta ne on "roskaa kiinasta" tjsp. Pitäisi keksiä vähän muita perusteita sille, että maksaa herkästi vaikka viisikertaa enemmän kun tilaamalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Miten olet onnistunut päättelemään, että netistä tilatut tulisivat yhtään vähemmän ammattilaisilta?
Mahtaa olla erikoinen tuo ammattilaisten kosketus, joka saa muutaman euron linssien hinnan satoihin euroihin täällä suomessa.
Nuo eri kehysten tärkeimmät mitat on myös yleensä merkittynä kehykseen ja ovat samaa standardia kaikkialla. Voi mennä vaikka kivijalkaan sovittelemaan, merkitä numerot ylös ja sitten tilata netistä, jos on ensimmäiset lasit kyseessä.
-Luin tuon alla olevan viestin, voi mennä monta asiaa pieleen mittaukset, merkkaukset yms. siitä sitten vaan valittamaan kun ei lasit toimikkaan kuten pitäisi.....? :itku:
Ainaskin Favoptic lainaa sangat sovitettavaksi. Sulla nykyään lasit? Oikean kokoisten valinta on suht helppoa. Mittaat pokien leveys, nenäsilta, linssin leveys & korkeus jne. ja niiden perusteella valitsee sopivan kokoiset itseä mielyttävät sangat. Lainaat kotiin, sovitat ja sitten merkkaat / käsket jonkun merkkaaman kokeilulasien linsseihin silmien keskikohdan, ohjeet on mukana. Tuntuu vaikealta mutta ei ole, Favopticikta tilasin aurinkolasit ja hyvin ovat toimineet. Silmälasireseptistä täytät sitten tiedot, voimakkuus, hajataitto, sylinterit...mitä niitä nyt onkaan.
-Kuten tuolla aiemmin sanoinkin etten ala näkökyvylläni leikkimään, silmäklinikat muutenkin työllistettyjä kaikista korjausleikkauksista kun tein itse ja säästin....:beye:
-Mistäkö tiedän, olin siellä ja tein havaintoja.... o_O
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
34
Itse tilasin uudet lasit vahvuuksilla Buy original brand glasses and sunglasses at the lowest price | Ohgafas.com - Ohgafas.com . Otin samanlaisilla kehyksillä kuin vanhatkin lasit. Näön kävin ensin tarkistuttamassa silmäasemalla josta vanhat lasit on ostettu. Yksi vaihtoehto olisi ollut vaihtaa uudet linssit näihin vanhoihin kehyksiin tai tilata netistä uudet kehykset ja viedä johonkin liikkeeseen jossa laittavat sitten uudet linssit. Aattelin sitten koittaa pienellä riskillä ja tilata tuolta sivulta kun löyty kuiten kohtuu hintaan koko paketti samanlaisilla kehyksillä.

En nyt aivan täysin tyytyväinen ole näihin uusiin laseihin. Tuntuu että sumeammin näkee kuin nuilla vanhoilla ja laittaa vähän huimaamaan. Vasemman linssin kiinnitys kehykseen ei ole aivan kohillaan. Linssin ympäri kiertävää "narua" on lopusta jäänyt linssin ja kehyksen väliin ja siitä johtuu että linssi ei asetu aivan kohdilleen. Linssin pinnasta heijastuva valo näyttää eri väriltä vaikka koitin valita kyllä samoilla spekseillä kuin vanhatkin lasit ( 1.6, narmuuntumisen esto, heijastamaton, UV-resist, low blue light). Nyt tässä miettiny palauttaako nämä vai kokeileeko vielä.

Että kyllä näiden lasien linssien hioannassa ja kasauksessa näkee laatu eroja.

Jälkiviisaana mietin oisko tämä sivu ollut sitten luotettavampi Prescription Glasses & Sunglasses Online | SelectSpecs . Löytyy samaa kehystä.
 
Minulla kestää aina muutama viikko tottua uusiin laseihin. Oli sitten Suomesta tai muualta ostettu.

Linssin pinnasta heijastuvan valon väri riippuu siitä, millainen heijastumisenestopinnoite linsseissä on (tavallinen, vettä hylkivä, vettä + rasvaa hylkivä). Lisäksi tuo sinisen valon suodatin vaikuttaa: joissain linsseissä suodatin on pinnoitteessa ja toisissa se on linssimateriaalissa.

Tapauksesi tosin kuulostaa siltä, että laseissa on laatuvirhe ja/tai että linssit eivät täsmää reseptiin. Sinuna palauttaisin.
 
Joo laitoin viestin että haluan palauttaa lasit. Sivuilla luki että pitäisi 48h lasien saapumisesta ilmoittaa jos niissä on jotain vikaa. Toisaalta sanovat että niissä on 30p palautus oikeus.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
999
Itse tilasin uudet lasit vahvuuksilla Buy original brand glasses and sunglasses at the lowest price | Ohgafas.com - Ohgafas.com . Otin samanlaisilla kehyksillä kuin vanhatkin lasit. Näön kävin ensin tarkistuttamassa silmäasemalla josta vanhat lasit on ostettu. Yksi vaihtoehto olisi ollut vaihtaa uudet linssit näihin vanhoihin kehyksiin tai tilata netistä uudet kehykset ja viedä johonkin liikkeeseen jossa laittavat sitten uudet linssit. Aattelin sitten koittaa pienellä riskillä ja tilata tuolta sivulta kun löyty kuiten kohtuu hintaan koko paketti samanlaisilla kehyksillä.

En nyt aivan täysin tyytyväinen ole näihin uusiin laseihin. Tuntuu että sumeammin näkee kuin nuilla vanhoilla ja laittaa vähän huimaamaan.
Mutta uudet ei ole samoilla arvoilla kuin vanhat, vaan tämän uuden näkötestin arvoilla? Vai oliko näkötarkistuksen tulos sama?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Optikolla tuli käytyä ja nyt ajattelin, jos olisi netistä tilaillut lasit. Silmäasema ei näköjään (enää?) sisällytä refraktioon silmien PD/KV-arvoa, eli pupillien välistä etäisyyttä vaikka sen mittailivatkin. Olisivatko kyllästyneet nettitilaajiin? Ei taida olla mahdollista tilailla sitten netistä tuon refraktion avulla mitään. :facepalm:
 
Lataa puhelimeen sovellus, joka mittaa sen käyttäen standardikokoista luottokorttia referenssinä. Muistaakseni sain samat tulokset kuin reseptissä virhemarginaalilla noin ±1 mm. Riittää.
 
Hyvä vinkki, voisipa testata tätä! Silmäasemakin on siirtynyt käyttämään OmaKantaa johon käynnin tiedot tuli, mutta näköjään säilyttävät tuon PD/KV-arvon vain omissa järjestelmissään kun ei Kannassakaan näy, varmaankin tarkoituksena saada asiakkaat ostamaan Silmäasemalta lasinsakin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
34
Mutta uudet ei ole samoilla arvoilla kuin vanhat, vaan tämän uuden näkötestin arvoilla? Vai oliko näkötarkistuksen tulos sama?
Päivitystä hieman tähän jo vanhaan postaukseen. Vuoden verran uudet lasit olivat käyttämättömänä laatikossa. Käytin paikallisessa Instrumentariumissa tarkistuksessa. Laittoivat linssit paremmin paikoilleen ja tarkistivat linssien voimakkuudet. Meinasivat että voimakkuudet ja muut linssien ominaisuudet täsmäävät reseptin kanssa. Hajataiton korjauksen lisäys toiseen linssiin taisi tehdä sen että alkuun tuntui pahalta piettää laseja ja siksi jäivät laatikkoon odottamaan. Nyt pitänyt näitä uusia laseja pari kuukautta ja hyvin olen tottunut. Tosiaan lasit tilasin Buy original brand glasses and sunglasses at the lowest price | Ohgafas.com - Ohgafas.com

Vanhat lasit ostin aikoinaan silmäasemalta samoilla kehyksillä ja niihin alkoi tulla semmosia pisteitä linssin pinnoitteesen aika nopeasti. Näissä ei ole havaittavissa samaa ongelmaa. Sinisenvalon suodatuksessakin myös nähtävästi eroa. Vanhoissa laseissa valo taittui linsseistä sinisenä. Uusissa laseissa enemmän vihreänä.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
34
Optikolla tuli käytyä ja nyt ajattelin, jos olisi netistä tilaillut lasit. Silmäasema ei näköjään (enää?) sisällytä refraktioon silmien PD/KV-arvoa, eli pupillien välistä etäisyyttä vaikka sen mittailivatkin. Olisivatko kyllästyneet nettitilaajiin? Ei taida olla mahdollista tilailla sitten netistä tuon refraktion avulla mitään. :facepalm:
Itsekkin jouduin tämän tiedon kaivamaan jostain vanhasta reseptistä kun uuteen ei oltu laitettu ollenkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Itsekkin jouduin tämän tiedon kaivamaan jostain vanhasta reseptistä kun uuteen ei oltu laitettu ollenkaan.
Kysyin itseasiassa tätä vielä Silmäasemalta erikseen niin kiertelivät ja kaartelivat sitä jotenkin niin että lasia tilatessa tämä tarkistetaan uudestaan ja plaaplaa, eli tarkoitettu vain vaikeuttamaan sitä ettei ilmaisen optikkokäynnin jälkeen pystyisi tilaamaan laseja suoraan netistä. Jostain syystä sitten kuitenkin myöhemmin Omakannasta katsoessa tuokin tieto siellä mielestäni oli. Tai sitten muistan vaan väärin :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Muistaakseni jossain joskus sanottiin, että tuon pd arvon saa kun vaatii siihen lakiin perustuen, että firmojen pitää luovuttaa sinusta kerätyt tiedot. Itse tosin olen saanut ton ihan pyytämällä ja varsinkin yksityiset silmälasiliikkeet kyllä ton mittaa veloittamatta mitään.

Selectspecsistä olen vuosia tilannut laseja ongelmitta
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 448
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom