Selvitimme mistä Xiaomin ja WeChatin rahaliikenteen seurantakohussa oli oikein kyse

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
WeChat ja Xiaomi joutuivat pienimuotoisen mediamyrskyn kohteeksi, kun itsenäisenä analyytikkona nykyisin työskentelevä Benedict Evans julkaisi Twitterissä otteita Googlen dioista, jotka on saatu julkisuuteen Epicin ja Applen välisen oikeustaistelun kautta.

Googlen diojen mukaan Xiaomin MIUI9 seuraa aktiivisesti käyttäjänsä tekemiä rahasiirtoja WeChat-sovelluksessa. Se tallentaa tiedot Xiaomin sovellusperheen käyttöön. Esimerkkeinä mainitaan Xiaomin oma virtuaaliavustaja ja My Expenses -sovellukset. Myös muiden valmistajien tiedetään tarkkailevan tarkkaan itse WeChat-sovellusta sekä sen sisäisen selaimen tunnistetta, kun käyttäjät avaavat linkkejä sovelluksesta. Googlen diat ovat jo useamman vuoden takaa.

Me kysyimme Xiaomilta, mistä tapauksessa oli oikein kyse. Yhtiön io-techille toimittaman lausunnon mukaan Xiaomi ja MIUI ovat sitoutuneet kaikkien operoimiensa maiden lainsäädäntöön ja käytäntöihin, eikä maksuliikennettä ole tallennettu esimerkiksi Euroopassa. Maksutietojen tallennus oli vain MIUI9:n Kiinan-version ominaisuus vuodesta 2017 ja se on poistettu käytöstä heinäkuussa 2020. Tallennusominaisuus oli Kiinassakin käytössä vain, jos käyttäjä oli vastannut hyväksyvästi asiaa kysyvälle ilmoitukselle. Data tallennettiin yhtiön mukaan salatusti ja vain paikallisesti ilman mahdollisuutta siirtää tietoa ulos puhelimesta.

Lähde: Benedict Evans @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 783
Taas yksi yksittäis tapaus. Uskoo ken tahtoo. Kummasti xiaomi ja muut kiinalaisvalmistajat jää kiinni erilaisista vakoilun muodoista(mm. huawein teollisuusvakoilu, ja käytäjien vakoilu, josta xiaomi on jäänyt kiinni aiemmin)

Ja milläköhän tavalla ilmoitus oli asiasta kysynyt. Mutta ei sen puoleen, etteikö googlekin osaisi vakoilla käyttäjien tekemisiä, mutta enemmän mulla on googleen luottoa, kuin xiaomiin, ja taas sain yhden hyvän syyn kiertää xiaomi kaukaa.

Mutta ei siinä, ostakoot ketkä haluaa, nurkan takana odottanee taas uusi kohu, jos vain joku jaksaa kaivaa pintaa syvemmältä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Yritän mahdollisimman hyvin boikotoida kiinalaisia yrityksiä. Tuollaiset yhtenä syynä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
..eikä maksuliikennettä ole tallennettu esimerkiksi Euroopassa.
Tai sitten on. Xiaomi.eu ROM , joka on täälläkin suosittu custom ROM, perustuu siihen kiinalaiseen ROM:iin, jossa näitä tallennettiin. Tiedän yhden henkilön, jolla tämä on käytössä juuri nyt ja itsekin olen sitä koettanut.
Onneksi tallennus loppui vuosi sitten, tai sitten sekin siirtyi vaan paremmin piilotetuksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
799
Eli Xiaomin My Expenses on vastaava ominaisuus kuin Googlen ostohistoria?
Vähän OT: pitäisikö tuolla
Koodi:
https://myaccount.google.com/purchases
näkyä jotakin ostoksia suoraan vai pitääkö käydä hyväksymässä jotain yksityisyydestä luopumisia ensin?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 047
Siis maksuliikenteestä sai ns. kuitin jos on ilmoittanut sovelluksessa sellaisen haluavansa?
 
Liittynyt
01.02.2020
Viestejä
620
Sillä erolla, että google ei raportoi toimiasi Kiinan kansanmurhakoneistolle.
eiköhän ne tiedot päädy yhdysvaltojen vastaaville toimijoille kuten NSA tai CIA. Kansanmurhia nuo tuskin ovat edesauttamassa jollei sitten satu öljyä löytymään samalla mutta erilaisille kylpylälomille saatat kuitenkin joutua kuten esimerkiksi Guantanamo Bayhin.
 

Swamper1337

Bolsun #1 Tuuletin
BANNED
Liittynyt
04.11.2020
Viestejä
37
Tai sitten on. Xiaomi.eu ROM , joka on täälläkin suosittu custom ROM, perustuu siihen kiinalaiseen ROM:iin, jossa näitä tallennettiin. Tiedän yhden henkilön, jolla tämä on käytössä juuri nyt ja itsekin olen sitä koettanut.
Onneksi tallennus loppui vuosi sitten, tai sitten sekin siirtyi vaan paremmin piilotetuksi.
Custom rommit ei taida nyt liittyä mitenkään aiheeseen. Moni asentaa sattumanvaraisen intialaisen koodarin yksin ylläpitämän ROMin puhelimeensa jos mitään muuta versiota ei ole saatavana. Kukapa sellaisiakaan katsoo lävitse että mitä kaikkea mahdollista on lisäilty kertomatta. Custom ROMin kohdalla vastuu on täysin käyttäjällä itsellään.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 067
Tai sitten on. Xiaomi.eu ROM , joka on täälläkin suosittu custom ROM, perustuu siihen kiinalaiseen ROM:iin, jossa näitä tallennettiin. Tiedän yhden henkilön, jolla tämä on käytössä juuri nyt ja itsekin olen sitä koettanut.
Onneksi tallennus loppui vuosi sitten, tai sitten sekin siirtyi vaan paremmin piilotetuksi.
Xiaomi.eu ROM:sta on käsittääkseni poistettu kaikki Kiina-tauhka ja harva taitaa muutenkaan WeChattiä käyttää täällä päin maailmaa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 336
Viestejä
4 157 587
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom