Samsungin Games Optimization Service rajoittaa keinotekoisesti Android-laitteidensa suorituskykyä

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Etelä-Koreasta kantautuneiden raporttien mukaan Samsung rajoittaa Android-laitteidensa suorituskykyä keinotekoisesti Games Optimization Service -palvelullaan (GOS). Nimensä mukaisesti palvelu tunnistaa pelit erilaisten listojen perusteella ja optimoi pelikokemusta esimerkiksi kellotaajuuksia säätämällä. Korealaisten havaintojen mukaan listat sisältävät pelien lisäksi kuitenkin myös muita sovelluksia, kuten Microsoft Officen, jolloin niidenkin suorituskykyä rajoitetaan. Kokonaisuudessaan listat sisältävät yli 10 000 sovellusta.

Asia paljastui, kun korealaiset nimesivät testiohjelmia Geshin Impact peliksi. Uudelleennimeämisen jälkeen testiohjelmien tulokset putosivat varsinkin uudemmilla laitteilla. Esimerkiksi Galaxy S22 Ultran suorituskyky putosi Geekbenchin yhden ytimen rasituksessa lähes puoleen mutta Galaxy S10 puhelimella pudotus oli enää noin 25%. Ilmiö saattaa myös selittää, miksi io-techin testissä Galaxy S22 Ultran grafiikkasuorittimen käyttöaste jäi verrattain matalaksi Geshin Impact pelissä.

Järjestely muistuttaa vahvasti OnePlussan viime vuonna paljastunutta laitteiden hidastamista, minkä seurauksena mm. Geekbench poisti osan OnePlussan laitteista tietokannastaan. Nähtäväksi jää, miten Samsungin kohdalla reagoidaan. Samsungin kerrotaan olevan tietoinen ongelmasta ja tutkivansa tilannetta.

Lähteet:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Mitä ihmettä? Oletin että tuollaisen palvelun ideana olisi nimenomaan parantaa suorituskykyä. Mikä ihmeen järki ja hyöty on hidastaa pelejä?
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
826
Ööh.. Kun pelejä nopeuttava softa otetaan pois käytöstä, pelit hidastuvat. Eihän tämä nyt näin voi olla! Rahat takaisin!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Yritetäänköhön tässä "parantaa" akun käyttöaikaa, jotta käyttäjä ei turhautuisi niin helposti? Tai estää ylikuumenemista? Mitään muuta "järkevää" selitystä en keksi.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Mitä ihmettä? Oletin että tuollaisen palvelun ideana olisi nimenomaan parantaa suorituskykyä. Mikä ihmeen järki ja hyöty on hidastaa pelejä?
EIköhän kyse ole siitä, että ilman hidastamista piiri ylikuumenee ja sen pitkäkestoinen suorituskyky romahtaa vieläkin huonommaksi (ja puhelin kuumenee epämiellyttävästi). Toki tällainen sovelluksen nimikkeen tunnistamiseen perustuva toteutus vaikuttaa todella kömpelöltä tavalta hoitaa asia.

Nykyaikaisten suorituskykyisten järjestelmäpiirienhän maksimisuorituskyky on niin korkea, ettei sitä pystytä ylläpitämään kovinkaan pitkiä aikoja puhelimen kuoriin pakattuna. Jäähdytysratkaisu ja piirin kellotaajuuksien ohjaus sitten käytännössä määrittelee kuinka hyvällä suorituskyvyllä piiriä pystytään ajamaan pidempiä aikoja.
 
Kysymys herää myös että rajoitetaanko sitä turhankin rankalla kädellä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Kysymys herää myös että rajoitetaanko sitä turhankin rankalla kädellä.
Joo, se on sitten toinen, ja mahdollisesti ihan aiheellinenkin kysymys. Onhan se mahdollista, että alkuun on väännetty nuppeja vähän turhankin varovaisesti pienelle ja käyttäjäpalautteen myötä sitten kiristetään tehoja jos siltä näyttää. Ja tämä on siis ihan puhdasta spekulointia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
EIköhän kyse ole siitä, että ilman hidastamista piiri ylikuumenee ja sen pitkäkestoinen suorituskyky romahtaa vieläkin huonommaksi (ja puhelin kuumenee epämiellyttävästi). Toki tällainen sovelluksen nimikkeen tunnistamiseen perustuva toteutus vaikuttaa todella kömpelöltä tavalta hoitaa asia.

Nykyaikaisten suorituskykyisten järjestelmäpiirienhän maksimisuorituskyky on niin korkea, ettei sitä pystytä ylläpitämään kovinkaan pitkiä aikoja puhelimen kuoriin pakattuna. Jäähdytysratkaisu ja piirin kellotaajuuksien ohjaus sitten käytännössä määrittelee kuinka hyvällä suorituskyvyllä piiriä pystytään ajamaan pidempiä aikoja.
Tähän voi lisätä myös sen salaliittoteorian, että puhelimen ikääntyessä sitä voi hidastaa ihan tarkoituksena lisätä uusien mallien myyntiä.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
246
Voisko tehdä kunnon pelipuhelimen alumiinisella takakuorella, joka toimisi samalla lämpösiilinä. Ei tarvitsisi tämmöisiä virityksiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Voisko tehdä kunnon pelipuhelimen alumiinisella takakuorella, joka toimisi samalla lämpösiilinä. Ei tarvitsisi tämmöisiä virityksiä.
Onhan noita pelipuhelimia ihan aktiivijäähdytyksellä kiinalaisilta merkeiltä. Samsung ei niin niche-markkinoille viitsi lähteä vaan keskittyy myymään massatuotteita. Metallia oleva takakuori estäisi mm. langattoman latauksen käytön. Ja kyllähän se kuumaksi kävisi pitää kädessä. Taitaa näissäkin olla jokin laki että kuinka kuuma laitteen kuori saa olla. Läppäreissä ainakin on sellainen laki jenkeissä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211

Hello. It's Samsung. We are constantly trying to expand the option for users and provide the most optimized performance converging customers' opinions.
GOS(Game Optimizing Service) of the Samsung Galaxy S22 Series is pre-installed for optimizing the performance of CPU and GPU to prevent excessive heating when playing a game for a long time.
To meet the recent needs of various customers, it is planned to update the Game Booster lab to provide an option to prioritize the performance, as soon as possible.
Afterward, we will try our best for customers' satisfaction and safety by listening to their opinions. Thank You

Mikäli pitää paikkansa, niin Samsung on myöntänyt ja lupaa tuoda käyttäjälle option tuohon, haluaako käyttää rajoituksia vai ei...
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
EIköhän kyse ole siitä, että ilman hidastamista piiri ylikuumenee ja sen pitkäkestoinen suorituskyky romahtaa vieläkin huonommaksi (ja puhelin kuumenee epämiellyttävästi). Toki tällainen sovelluksen nimikkeen tunnistamiseen perustuva toteutus vaikuttaa todella kömpelöltä tavalta hoitaa asia.

Nykyaikaisten suorituskykyisten järjestelmäpiirienhän maksimisuorituskyky on niin korkea, ettei sitä pystytä ylläpitämään kovinkaan pitkiä aikoja puhelimen kuoriin pakattuna. Jäähdytysratkaisu ja piirin kellotaajuuksien ohjaus sitten käytännössä määrittelee kuinka hyvällä suorituskyvyllä piiriä pystytään ajamaan pidempiä aikoja.
Office tai youtube vanced tuskin piiriä ylikuumenemaan saa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113

Hello. It's Samsung. We are constantly trying to expand the option for users and provide the most optimized performance converging customers' opinions.
GOS(Game Optimizing Service) of the Samsung Galaxy S22 Series is pre-installed for optimizing the performance of CPU and GPU to prevent excessive heating when playing a game for a long time.
To meet the recent needs of various customers, it is planned to update the Game Booster lab to provide an option to prioritize the performance, as soon as possible.
Afterward, we will try our best for customers' satisfaction and safety by listening to their opinions. Thank You

Mikäli pitää paikkansa, niin Samsung on myöntänyt ja lupaa tuoda käyttäjälle option tuohon, haluaako käyttää rajoituksia vai ei...
Näppärästi tässä jätettiin kertomatta, miksi listalla on muitakin sovelluksia kuin pelejä (esim. Instagram, TikTok, Snapchat, Spotify, Netflix, YouTube Music, Google Keep, Microsoft Office jne). Kuten edellä todettiin niin Keep ja Office tuskin saavat laitetta ylikuumenemaan :think:.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717

Toisaalta nuo ovat softia joissa harva tarvitsee sitä maksimisuorituskykyä. Noille riittää virransäästömoodi ja suurin osa käyttäjistä valitsee mieluummin pidemmän akunkeston.

Samsungin prossun nopeusasetus on muutenkin asetuksissa akun alla. Battery -> more batterry settings -> processing speed. Default on optimized. Sen jälkeen high ja max.

Screenshot_20220303-211854_Device care.jpg
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Toisaalta nuo ovat softia joissa harva tarvitsee sitä maksimisuorituskykyä. Noille riittää virransäästömoodi ja suurin osa käyttäjistä valitsee mieluummin pidemmän akunkeston.

Samsungin prossun nopeusasetus on muutenkin asetuksissa akun alla. Battery -> more batterry settings -> processing speed. Default on optimized. Sen jälkeen high ja max.

Lista sisältää sekä pelejä että normaaleja sovelluksia, niin koko systeemissä ei tunnu oikein olevan logiikkaa. Suorituskyvyn mittausohjelmat sieltä kuitenkin puuttuu.

AndroidPolicen mukaan suorituskykyprofiileilla tai virranhallinta-asetuksilla ei ole vaikutusta GOS:n toimintaan. GOS ajaa näiden "yli", joten suorituskyky on heikkoa, jos GOS niin vain päättää.
Adjusting Game Booster profile settings on the devices we tested could not restore the lost performance. The Galaxy S22 and some other Samsung phones have additional performance profile settings in the Battery section of settings as well, but changing that profile to its maximum setting had no effect on our results — they actually got slightly worse.

In comparison, the Pixel 6 Pro's Geekbench scores remained identical within a very small margin of error across both the standard Geekbench app and a version that used the Genshin Impact package name. Pixels don't seem to throttle performance based on the app that's running.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Samsungin prossun nopeusasetus on muutenkin asetuksissa akun alla. Battery -> more batterry settings -> processing speed. Default on optimized. Sen jälkeen high ja max.

Ei tuollaista asetusta edes ole kaikissa puhelimissa kuten Galaxy S10+:ssa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Golden Reviewer oli testannut GOS:n vaikutuksia Genshin Impact pelissä. Reilun 4min pelisession päätteeksi ka ruudunpäivitysnopeus oli 44,3 FPS GOS OFF kun GOS ON se oli 32,7 FPS. Pelikokemus oli paljon parempi GOS OFF mutta loppua kohden FPS asettui samoihin lukemiin lämpöjen noustessa ja thorttlauksen alkaessa (GOS ON).
Screenshot_20220309-123542882_1.jpg

Screenshot_20220309-123613707_1.jpg
Kaavioiden perusteella lämpöjen mukaan säätyvä suorituskyky näyttää toimivan juuri niin kuin pitääkin, joten miksi GOS on pitänyt edes luoda? Kaiken lisäksi GOS:n ollessa päällä ei voi käyttää mitään ulkoista jäähdystä (esim. Smartphone Cooling Fan - Razer Phone Cooler Chroma) pelikokemuksen parantamiseksi, kun siitä ei olisi mitään hyötyä. GOS rajoittaisi suorituskykyä joka tapauksessa, vaikka lämmöt olisi ok.

Alla vielä Golden Reviewerin video, missä opastetaan myös, miten GOS otetaan pois päältä (ennen kuin Samsung tuo päivityksellä sen valinnan).
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113

Hello. It's Samsung. We are constantly trying to expand the option for users and provide the most optimized performance converging customers' opinions.
GOS(Game Optimizing Service) of the Samsung Galaxy S22 Series is pre-installed for optimizing the performance of CPU and GPU to prevent excessive heating when playing a game for a long time.
To meet the recent needs of various customers, it is planned to update the Game Booster lab to provide an option to prioritize the performance, as soon as possible.
Afterward, we will try our best for customers' satisfaction and safety by listening to their opinions. Thank You

Mikäli pitää paikkansa, niin Samsung on myöntänyt ja lupaa tuoda käyttäjälle option tuohon, haluaako käyttää rajoituksia vai ei...
Samsung on nyt aloittanut Koreassa päivityksen jakelun, joka poistaa GOS:n käytöstä peleissä. Edelleen jää epäselväksi, onko GOS päälle muissa listatuissa sovelluksissa (ilmeisesti on?). Samsung ei ole jostain syystä muiden sovellustusten hidastusta myöntänyt suoraan.
The new firmware for the Galaxy S22 series is being rolled out in Samsung's home market of South Korea and removes CPU and GPU performance limits while playing games. It also introduces a new Game Performance Management Mode in Game Booster (via SamMobile), but it's not yet clear exactly what that's there to offer. In addition to this throttle-fixing stuff, Samsung also tells us to look for the usual assortment of bugfixes and improvements.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Game Booster löytyi kyllä kun alkoi oikein kaivelemaan. Käsipelillä oon turhat poistellu & estelly heti käyttöönotossa.

Edit1: Tuo antaa hyvin vähän mitään säätömahdollisuuksia, mainittavimpana tämä: "Pelin optimointi" joka näyttää oletuksena olevan kohdassa "Suorituskyky". Vaihtoehtoina myös "Vakio" ja "Virransäästö"
Tuo on juurikin se.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Eli asennossa ”Suorituskyky” se on käytännössä pois päältä, vai kuinka? Omasta S8+ tabletista löytyy tuo Game Booster äppi mutta ei sen nimistä system appsia kuin S22-puhelimessa.
Ei. En tiedä mitä tuo asetus tekee mutta käsittääkseni GOS silti throttlaa menoa. Mulla myös tuo performance asetus mutta silti esim C&C Rivalsissa käytetty resoluutio on silmin nähden alhainen ja se on ennen (en muista oliko tällä vai edellisellä puhelimella) ollut korkeampi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Eli asennossa ”Suorituskyky” se on käytännössä pois päältä, vai kuinka? Omasta S8+ tabletista löytyy tuo Game Booster äppi mutta ei sen nimistä system appsia kuin S22-puhelimessa.
Toistaiseksi GOS:n pois kytkeminen on tullut vain Korean firmwareen. Muualla päivitystä ei ole laitettu jakeluun. Nuo muut vanhat asetukset (Suorituskyky, Vakio ja Virransäästö) ei vaikuta GOS:n toimintaan vaan se ajaa niiden "yli".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 120
Vanhassa S20:ssä löytyi tuo GOS samsung palveluiden alta kun äsken tarkistin, mutta tässä S22 ei löydy mistään mitään mainintaa vaikka kuin selasin sovelluksia, palveluita ja tiedostoja. Ehkä oon onnistunu poistamaan sen jotenki sillon kun laitetta käyttökuntoon asentelin... :whistling:
Sen pois päältä kikkailu vaatii ihan oikeasti tarkoitusta joten eiköhän se siellä ole edelleen kummittelemassa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Sen pois päältä kikkailu vaatii ihan oikeasti tarkoitusta joten eiköhän se siellä ole edelleen kummittelemassa.
ADBn avulla tuon palvelun voi poistaa käytöstä (yksi komentorivi riittää), eli ei pyöri turhaan, mutta kuitenkin se pysyy asentuneena, koska se on systeemitason palikka (readonly /SYSTEM partition). Tähän on myös nykyään ihan graafisella liittymällä olevia softia, josta on helppo valita lista (valmistajan/mallin mukaan) ja tarvittaessa manuaalisesti ruksata halutut osat pois, piuha kiinni luuriin ja painaa nappia. Tietenkin tämä tehdään omalla vastuulla ja vaatii yleensä uudelleen ajamista, kun isompi päivitys tulee, yksi suositelluimmista taitaa olla Universal Android Debloater.
Jos haluaa kokonaan poistaa, niin sit vaatii rootin, mutta tuo disablointi on jo riittävä tapa saada se pois käytöstä.

Jos on seurannut noita netissä olevia Samsung luurien debloat listoja, niin siellä tuo GOS on suurimmassa osassa suositeltuna poistaa käytöstä.
 
Viimeksi muokattu:

Niin eli vaatii kikkailua :) Ei ole asia mikä suoraan puhelimen valikoista asetuksia napsuttelemalla onnistuisi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Niin eli vaatii kikkailua :) Ei ole asia mikä suoraan puhelimen valikoista asetuksia napsuttelemalla onnistuisi.
En usko että koskaan kukaan valmistaja tuollaista edes mahdollistaa, aina jotain kolmannen osapuolen kikkaa joutuu käyttämään näissä asioissa.
Nytkin tuo Samsungin oma ratkaisu on, ettei tuo vaikuta kuin osaan ohjelmista, eli edelleen se siellä taustalla pyörii ja tekee asioita, kun taasen tuolla ADB kikalla pääsee koko palikasta eroon samantein.

Valintojahan nämä on, jokainen tehköön kuten haluaa ja ainahan näissä on pienet riskinsä...
Melkosen moni tuntuu nykyään Windowsin kanssa kikkailevan melkoisesti ja poistellaan palikoita, koska valmistajat tunkee turhaa roskaa jatkuvasti lisääntyvällä tahdilla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211
Samsung halus nopeesti ny S22 malleille ulos tuon, enempi uutisarvoa, vanhemmille malleille ehkä tulee seuraavassa security paketissa, kunhan jaksavat/ehtivät tekemään (näistä ei itseasiassa ole edes mitään mainintaa Samsungin suunnalta, vain S22 on luvattu päivitys). Toivotaan että tulee vanhemmillekin malleille jossain vaiheessa...
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113

Eikö sen snapdragonin pitänyt olla yks jumalpiiri millä kaikki vaan toimii ja parempaa ettei tätä gossia siellä ois tarvinnu :whistling:
Olihan se jo aiemminkin tiedossa, että S22 mallien Snapdragon versioissa (ja vanhemmissakin) on GOS käytössä. Android Policen havaintojen mukaan GOS ei rajoita suorituskykyä pelkästään listan mukaan vaan siellä huomioidaan muitakin parametrejä. Lista on kuulemma ylipäätänsä olemassa vain, että tunnistetaan pelit. Samaan hengenvetoon todetaan, että benchmarkit eivät kuulu rajoituksen piiriin, kun eivät ole pelejä. Miksi siellä sitten oli niitä ei-pelejä? Ei oikein ole loogisia perustelut.
Our own examination of the logic indicates that GOS is a very sophisticated system that takes into account multiple variables when throttling performance to varying degrees, including temperature, expected FPS, power consumption, temperature, and more. This may also help to explain why the tablets tested did not throttle as hard as the Galaxy S22 series phones — more space inside likely means better heat dissipation, and the system can take details like these into account.
Interestingly, Samsung claimed that a list of 10,000 apps that surfaced online wasn’t actually a list of apps throttled by GOS. Instead, it claimed that the list was “for the purpose of quickly determining whether a newly installed app is a game or not.”...

...One disappointing turn of events was the fact that benchmark apps weren’t subjected to these same throttling measures, but the company clarified its position here:

"The benchmark tool is not a gaming app, so it is not covered by GOS."

That’s not exactly great reasoning, as benchmark results are often used to gauge the performance of smartphones. So these benchmarks wouldn’t actually reflect the real-world performance experience.
Huvittavaa koko episodissa on myös se, että samalla paljastui Samsungin GPU Watch näyttää vääriä FPS lukemia eikä ne vastaa todellisuutta. Ehkä lista on olemassa, että saadaan laskettua fake FPS lukemia?

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Kaavioiden perusteella lämpöjen mukaan säätyvä suorituskyky näyttää toimivan juuri niin kuin pitääkin, joten miksi GOS on pitänyt edes luoda? Kaiken lisäksi GOS:n ollessa päällä ei voi käyttää mitään ulkoista jäähdystä (esim. Smartphone Cooling Fan - Razer Phone Cooler Chroma) pelikokemuksen parantamiseksi, kun siitä ei olisi mitään hyötyä. GOS rajoittaisi suorituskykyä joka tapauksessa, vaikka lämmöt olisi ok.
Samsung on kertonut, että jatkossa menevät lämpötilan mukaan säätyvällä systeemillä. GOS jäänee optioksi ja sitä ilmeisesti kehitetään edelleen, jos haluaa vaikka mahdollisimman hyvän akun keston pelatessa parhaimman suorituskyvyn sijaan.
The update also disables CPU and GPU throttling in the “early stages” of gameplay. But should you be worried about safety issues after this update due to overheating?
“We will secure safety using a heat control algorithm. We will continue to add new functions to prevent overheating,” the Samsung executive reportedly answered.
PS. Galaxy Tab S8 mallit on myös poistettu Geekbenchistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 627
Viestejä
4 186 593
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom