Samsungin Galaxy Fold -puhelimen näytöt hajoilevat arvostelijoiden käsissä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Samsungin taittuvanäyttöisen Galaxy Foldin ennakkomyynti alkaa Suomessa 26. kuluvaa kuuta, eli reilun viikon kuluttua. Median kohdalla tilanne ei ole mennyt yhtä ruusuisesti kuin yleensä, vaan testipuhelimia on alettu jakamaan vasta viime päivinä.

Pian testipuhelinten saavuttua ensimmäisille käyttäjille alkoi myös kuulua ongelmista. Useat käyttäjät raportoivat puhelimen taittuvan näytön hajonneen syystä tai toisesta vain päivän tai parin käytön jälkeen. Vergen toimittajalla testipuhelimen näyttö hajosi kahden päivän käytön jälkeen. Hänen tapauksessaan kyse oli joko viallisesta saranasta tai saranan ja näytön väliin päässeestä roskasta, joka painoi näyttöä alapuolelta.

Twitterissä rikkinäisten näyttöjen kanssa ovat ilmoittautuneet myös muun muassa CNBC:n Steve Kovach, Bloombergin Mark Gurman ja MKBHD YouTube-kanavastaan tuttu Marques Brownlee. Gurmanin ja Brownleen tapauksissa näytön hajoitti huonommin tai paremmin onnistuneet yritykset poistaa näyttöä suojaava kalvo. Testikappaleiden mukana ei ollut tullut varoitusta, jossa kerrotaan kyseisen kalvon olevan osa näyttöä eikä irroitettava, mutta sellainen tullaan lisäämään myyntikappaleisiin.

Myös Samsung on julkaissut nyt asiasta oman tiedotteensa. Yhtiön mukaan se on saanut muutamia ilmoituksia hajonneista näytöistä, jotka se tulee tutkimaan tarkoin. Tämän lisäksi se kertoi muutamien arvostelijoiden yrittäneen poistaa näytön suojakalvon, jota ei ole tarkoitettu poistettavaksi ja tämän hajottaneen näytöt. Voit lukea koko Samsungin tiedotteen alta.

A limited number of early Galaxy Fold samples were provided to media for review. We have received a few reports regarding the main display on the samples provided. We will thoroughly inspect these units in person to determine the cause of the matter.

Separately, a few reviewers reported having removed the top layer of the display causing damage to the screen. The main display on the Galaxy Fold features a top protective layer, which is part of the display structure designed to protect the screen from unintended scratches. Removing the protective layer or adding adhesives to the main display may cause damage. We will ensure this information is clearly delivered to our customers.

Vaikka osa hajonneista näytöistä oli selkeitä käyttäjävirheitä, ei näin monien testikappaleiden hajoaminen ole omiaan nostamaan yleisön luottamusta 2100 euron puhelimeen. Myös io-tech tulee testaamaan Galaxy Fold -puhelinta lähitulevaisuudessa.

Lähteet: The Verge (1), (2), Mark Gurman @ Twitter, Marques Brownlee @ Twitter, Steve Kovach @ Twitter

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
"tai saranan ja näytön väliin päässeestä roskasta, joka painoi näyttöä alapuolelta"

No onhan tuokin nyt kohtuu tuuheaa, tuskin kenelläkään nyt 100% puhtaat taskut on.
Veikkaisin että ko. roska on ollut siellä jo tehtaalla, tai sitten se on joku saranan vioittunut osa. Ei sinne siis taskussa pitäisi mitään päästä sen paremmin kuin "tavallisten" puhelinten sisälle
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Kyllähän tuo vähän pahalta näyttää että jos tuohon väliin pääsee paljon roskaa/isompi roska ja sitten aukaiset loppuun asti näytön niin snaps vaan kuuluu ja se on siinä.

Fold.JPG
 
Liittynyt
14.12.2017
Viestejä
234
Jotenkin ei yllättänyt. Mielestäni muutenkin käytetty älyttömän paljon resursseja tuohon taittuvaan näyttöön joka on hankala ja loppujen lopuksi aika turha ominaisuus.
 
Liittynyt
20.01.2017
Viestejä
178
Mielestäni ihan ok innovaatio jos/kun saavat toimimaan sen hyvin. Ei välttämättä kovin tarpeellinen mutta voin kuvitella että moni tuollaisen silti haluaa. Ne on usein eri asioita... Harva autoonkaan lisävarusteita tarvitsee mutta silti jengi ostaa kaikennäköistä härpäkettä.

Mutta ei minustakaan vaikuta että tämän kohdalla kannattaisi olla early adopter vaan antaa kehittelyn jatkua.
Aika - ja markkinat - näyttävät kuinka käy.
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Jotenkin ei yllättänyt. Mielestäni muutenkin käytetty älyttömän paljon resursseja tuohon taittuvaan näyttöön joka on hankala ja loppujen lopuksi aika turha ominaisuus.
Jos muutaman vuoden päästä löytyy kapuloita jotka vain marginaalisesti paksumpia kuin nykyiset, on 6+ tuuman päällisnäyttö, ja sisällä iso "tablet" näyttö, niin kyllä vaan minulle kelpaisi.

Muovipintaisen amoledin kanssa valmistajat saa jumpata vielä pitkään. Kukaan ei maksa noita hintoja jos päänäyttö haalistuu naarmuille samantien. Tuossa Sampassahan oli jo joku do not remove kalvo?

Wrap-around ratkaisu (Huawei) on nopeasti ajatellen seksikkäämpi. Mutta muovinäyttö saa siinä kestää joka kolhun ja taskun hankauksen.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404

Osa myös haluaa aika pitkää käyttöikää 2000 euron puhelimelle. Taittuva voi olla ihan jees jos vaihtaa puhelinta vuoden välein aina uudesta 2000 euron mallista seuraavaan, joka vuosi 10% edellistä kalliimpaan ja ottaa muistin ja flashin suhteen aina sen isoimman mallin sekä päälle nopeimman 5g-liittymän. Surettaa ne seuraavat ostajat (jos ei 2000 euron puhelin mene serriin vuoden jälkeen), miten heillä on käyttöikää luvassa. Nythän esim. 5 vuotta vanhoille luureille saa vielä suht uutta käyttistä (Android Pie).
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
16
Parasa kaikessa tässä on se että se on samsung, ei iphone joka tuolla kärjessä rokkaa.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Jotenkin ei yllättänyt. Mielestäni muutenkin käytetty älyttömän paljon resursseja tuohon taittuvaan näyttöön joka on hankala ja loppujen lopuksi aika turha ominaisuus.
Puhelin on rampautettu sillä, ettei suuren näytön koko ole juurikaan normaalia S10+:aa suurempi. Ruudun korkeus on käytännössä sama ja leveys vain 1,54-kertainen, siis puolitoista puhelinta. Vajaat neljä senttimetriä. Ei se minua vakuuta ainakaan, koska hyvin harva sovellus hyötyy mitenkään tuosta lisästä. Vaakatasoon käännettynä sentään nuo lisäsentit saa korkeuseduksi mutta sekin vaikuttaa vasta webbisivujen skaalautumiseen enemmän kuin Android-sovellusten käytettävyyteen.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
246
Veikkaisin että ko. roska on ollut siellä jo tehtaalla, tai sitten se on joku saranan vioittunut osa. Ei sinne siis taskussa pitäisi mitään päästä sen paremmin kuin "tavallisten" puhelinten sisälle
Ah ok, tajusin tuon niin että taskunpohjalta joku roska olisi päässyt väliin ja aiheuttanut tuon.
Ei taida varmuutta olla. Kyllä sinne sauman päästä näyttää roskat mahtuvan sisään.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
246
Jotenkin ei yllättänyt. Mielestäni muutenkin käytetty älyttömän paljon resursseja tuohon taittuvaan näyttöön joka on hankala ja loppujen lopuksi aika turha ominaisuus.
Sama toiminnallisuus saadaan kahdella tavallisella näytöllä, tietenkin ilman wow-efektiä ja väliin jää sauma. Mutta kyllähän tuon toiminnallisuutta on kehuttu monessa revikassa.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
157
Taitaa olla susi jo syntyessään, antaa ajan kulua ja katsellaan mitä tapahtuu.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
388
Aivan kuin kaikki hajoilisivat täysin oikein käytettynä.
Täysin oikein käytettynä? Vai että väärin olisi käytetty kun hajoilevat useilla käyttäjillä :D :D Ja väärin otsikoitukin vielä kun ei _kaikki_ välttämättä hajoile. Vähän jotain rajaa näihin aivopieruihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
107
Edelleen tarkoitan otsikointia. Aivan kuin itsestään lahoisivat, suorastaan räjähtelisivät, käyttäjien käsiin.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Edelleen tarkoitan otsikointia. Aivan kuin itsestään lahoisivat, suorastaan räjähtelisivät, käyttäjien käsiin.
Ei siinä puhuttu räjähtämisestä..

Mielestäni toi "hajoilevat arvostelijoiden käsissä" kuvastaa tilannetta sana tarkasti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
107
Jaa, no ei minun mielestä. Sana_tarkasti.

Samsungin Galaxy Fold -puhelimien näytöissä ongelmia
Samsungin Galaxy Fold -puhelimien näytöissä ongelmia arvostelijoiden käytössä

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Täysin oikein käytettynä? Vai että väärin olisi käytetty kun hajoilevat useilla käyttäjillä :D :D Ja väärin otsikoitukin vielä kun ei _kaikki_ välttämättä hajoile. Vähän jotain rajaa näihin aivopieruihin.
Yleensä kaikki puhelimet jotkan enemmän tai vähemmän käytettyjä on kolahtanut tai kulunut jostain nurkasta tai reunasta.
Olisi yllättävää jos tuo näytän ulkoreuna voisi jotenki maagisesti välttää ongelmat.

e. tämähän kääntyi sisäänpäin.
No silloin pieniroska välissä. Näytönpintaan jälki, jolloin pinnaltaan epätasainen näyttö alkaa kulua taitoskohdasta.

Itse olisin huolisissani jos puhelin hajoaa arvostelijoiden käsissä vaikka joka 20 kpl.
Niin kun se alkaa tulla normaalikäyttöön voidaan lähestyä että joka 5 hajoaa.

Kyllä on aivan selvää että puhelin vedetään pian pois myynnistä.
Menetetty myynti on kuitenki paljon pienempi kuin brändin arvon lasku.
Asiaa tuskin tullaan uutisoimaan muuten kuin saatavuusongelmilla.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Enpä sanoisi että on kyseessä iso ongelma. Kyseessä kuitenkin lehdistölaitteet jotka harvoin on edes viimeistä valmistuserää saati lähelläkään sitä myyntiversiota.

Lisäksi jos sadasta laitteesta hajoaa 2 niin en vielä vetäisi paniikkinappulaa pohjaan.

Ennakkomyyntiin tullut erä on jenkeissä jo myyty loppuun (oli erän koko sitten mikä tahansa).
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Yhtäkään "oikeaa" laitettahan ei ole vielä hajonnut, joten jäänee nähtäväksi.
Totta.

Tuo 2 per sata viikossa tekee ikävän tuloksen vuodessa. Toivotaan että Samsung näyttää epäilykset turhiksi.

Pahoin pelkään että laiffi, äärimmäiset lämpötilat, jne tekee haastavaksi saada näyttö pysymään ehjänä.
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Mitenhän nuo kestävät Suomen talvessa kun ollut aiemminkin ongelmia älypuhelinten kanssa (sammuvat iPhonet jne)
Kukaan ei tiedä. Voin kyllä arvata mitä tapahtuu kun autoon -15 pakkaseen unohtuneen puhelimen avaa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Kukaan ei tiedä. Voin kyllä arvata mitä tapahtuu kun autoon -15 pakkaseen unohtuneen puhelimen avaa.
Ongelman voi ratkaista Applen tyylillä. Eli käyttöohjeeseen kirjoitetaan, että Fold puhelimen sallittu käyttö- ja varastointilämpötila on +15 °C - +24 °C ja suhteellinenilmankosteus välillä 50-70 prosenttia eikä takuu korvaa vikoja jotka eiheutuvat puhelimen käytöstä tai säilyttämisestä näistä olosuhteista poikkeavissa tiloissa.

Puhelimen sisään lisäisi vielä pienen mikroskooppisen logittavan lämpö- ja kosteusmittarin niin voisi sitten evätä käytännössä kaikilta aina takuun.
 
Foxy

• Artisti •
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
323
Mikäs siinä, jos on varaa ostaa 2000€ betatuote niin siitä vaan, jos joskun tuollaisen ostan, niin sitten kun on saatu tarpeeksi oikeaa käytön dataa kuluttajilta. Eihän tuostakaan desginistä ole oikeastaan mitään tilastoja olemassa miten tuo kestää kuluttajilla. Tehdas testaus/labra oloissa toiminut on ja parilla tubettajalla ollut käytössä. Miten tuo kestää vaikka puolivuotta/vuoden taskussa normaalia käyttöä, ei kukaan tiedä. Riskiostoshan tuollainen on, se on ihan selvä.
Itseä mietityttää, mitä jos vaikka roska/kivi jää näytön väliin sisälle kun puhelimen sulkee, tekee varmaan kivan montun muovikalvoon, joka vaikuttaa kuvista olevan erittäin fragile. Onhan tuo taittuva näyttöteknolgia ollut olemassa jo vuosia, mutta kukaan ei ole ennen halunnut valmistaa vastaavaa puhelinta kun on tajuttu sen olevan liian aivan liian vaikeaa monelta osa-alueelta. En ole noita vastaan, en sitä väitä, vaan että nyt on kyllä hosuttu tuote ulos.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Siis ei jumalauta 2000€ jostain puhelimesta. Tuollahan saa jo hyvän työaseman jolla vaikkapa pelailla. EN ymmärrä. No ostaahan ne ihmiset kalleimpia iPhonejakin. Ei siinä jos tykkää mutta itse en näe tuossa pahemmin järkeä.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
.
Puhelimen sisään lisäisi vielä pienen mikroskooppisen logittavan lämpö- ja kosteusmittarin niin voisi sitten evätä käytännössä kaikilta aina takuun.
Sunki luurissa varmaan on kosteuden ilmoittava "paperin" palanen, näitä kun on vähän joka luureissa
Lämpötilaa ei vielä sentään mittailla.

Siis ei jumalauta 2000€ jostain puhelimesta. Tuollahan saa jo hyvän työaseman jolla vaikkapa pelailla. EN ymmärrä. No ostaahan ne ihmiset kalleimpia iPhonejakin. Ei siinä jos tykkää mutta itse en näe tuossa pahemmin järkeä.
Perustuu muotiin hankkia hel*** kallis luuri.
Niitä kun ei aina ostetaan pelkkään tarpeeseen, hankinta on joillakin tunnepohjaista eli järjellä näitä ei voi selittää.(Moni voi toki yrittää,mutta todellinen syy ihan jotain muuta)
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Sitä kun itsellä yleensä ollut pari sukupolvea vanhempi lippulaiva tai 100-200eur budjettipuhelin, niin ihmettelee kyllä mihin porukka näitä tarvitsee. Nopeus riittää kaikkeen tarvittavaan.
Onhan niitä ihmisiä joille ei ole väliä maksaako vaikka puhelin euron vai sata tuhatta euroa kun rahaa on niin paljon ettei sitä ehdi kuitenkaan koskaan elämässään käyttää.

Sitten on toki myös (enemmän) niitä perseaukisia joilla tulot jää köyhyysrajan alle, mutta silti pitää ostaa syystä tai toisesta tuhannen euron puhelin osamaksulla. Tietenkin jokainen saa "sioittaa" rahansa tai lainarahat minne haluaakin.

Älypuhelinten kehitys on ollut jo pari vuotta sillä tasolla, että erinomaisia puhelimia saa jo alle 200 euron hinnalla ja ero monta kertaa kalliimpaa lippulaiva plus malliin on marginaalinen.

Kymmenen vuotta sitten älypuhelinten kehitys oli vielä huiman nopeaa, mutta nykyään erot tämän hetken ja vaikka 2 vuoden takaisen lippulaivan välillä ovat pieniä. Raudan vanhenemisen sijasta isompi ongelma on nykyään se, että valmistajan tietoturva- ja versiopäivitykset loppuvat aivan liian lyhyeen.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
En ole noita vastaan, en sitä väitä, vaan että nyt on kyllä hosuttu tuote ulos.
Puhelinmarkkinat on aika hypevetoista. Markkinointi poimii 1-2 ominaisuutta kerrallaan, joita pusketaan ihan väkisin joka tuutista. Firmoilla voi olla ongelmia keksiä muita myyviä ominaisuuksia, jos nyt on luvattu taittuvia näyttöjä. Hypejunaan pakko myös hypätä mukaan jottei kilpailija saa asiakkaita, vaikka tekniikka olisikin ihan turha/susi.

Monet muut kohdat luureista onkin optimoitu jo aika pitkälle eikä niiden inkrementaalisistakaan parannuksista saa hirveästi markkinahypeä. Esim. äänipuolella puhelimissa on jo 384kHz/32bit DACeja, joiden SNR on 132 dB (esim. LG V20). Ehkä parempiakin löytyy jo. Voi olla vaikea myydä 64-bit dacceja megahertsin näytteenotolla ja 190 dB SNR:llä kun ihmiset kuuntelee 320 kbps spotifyä @ 44,1kHz/16bit eli jo 32-bit dacissa puolet sloteista sluibaa. Harvalla on myös niin tarkat korvat, että 32 bitin 4 miljardia eri äänenvoimakkuustasoa ei riitä dynamiikaksi (+ditheröinti).

Siis ei jumalauta 2000€ jostain puhelimesta. Tuollahan saa jo hyvän työaseman jolla vaikkapa pelailla. EN ymmärrä. No ostaahan ne ihmiset kalleimpia iPhonejakin. Ei siinä jos tykkää mutta itse en näe tuossa pahemmin järkeä.
Kysyntä ja tarjonta. Valmistajien velvollisuus osakkeenomistajille on kasvattaa tuottoja. Sen takia puhelinten hinta nousee joka vuosi kunnes löytyy se maksimitaso, jota kansalla ei ole varaa ja halua enää maksaa. Nythän Applella on ollut jo lieviä vaikeuksia lisätä tuottoja kalliimmassa tuotesegmentissä. Tällä hetkellä puhelinintoilija ostaa (tai firma ostaa hänelle) noin yhden huippupuhelimen kaikilla herkuilla vuodessa. Peruspentti vaihtaa kerran 2 vuodessa keskihintaiseen malliin (linkin luvusta voi laskea).

Sitä kun itsellä yleensä ollut pari sukupolvea vanhempi lippulaiva tai 100-200eur budjettipuhelin, niin ihmettelee kyllä mihin porukka näitä tarvitsee. Nopeus riittää kaikkeen tarvittavaan.
Osa päivittää hiukan hitaammassa tahdissa, mutta tarvii silti jossain kohtaa uutta. Esim. 2012-vuoden Samsungin huippumalli on jo hyvin hidas. Pelkästään kalenterin tai herätyskellon avaaminen kestää Android 7:lla (jossa optimoidumpi ART-virtuaalikone) useita sekunteja. Tässä itsellä vielä 2014-mallinen sen aikainen tehokas puhelin ja siinäkin alkaa huomata tehojen rajallisuuden jos pitää selaimessa paljon tabeja auki. Ohjelmista tulee koko ajan raskaampia ja verkkosivuille tulee lisää prosessoitavaa. Huippupuhelimissahan speksit ovat jo edullisten bisnes-läppärien tasolla ellei ylikin.
 
Esimerkiksi neljä vuotta vanha Samsung Galaxy S6 olisi edelleen ihan soiva peli jos siihen olisi saatavissa vielä android-tietoturva ja -versiopäivityksiä. Monet nyt uutenakin myytävät puhelimet ovat vähän joka suhteessa muuten huonompia.

Voihan siihen toki vaihtaa itse uuden Custom Romin, mutta se ei ole vaihtoehto ainakaan Pihtiputaan mummoille ja saa tapella sen jälkeen urakalla että joku Osuuspankin pankkisovelluksen saa toimimaan tai MTV Katsomon.

Alkaa mennä kyllä keskustelu jo aika kauas ketjun aiheesta eli Samsungin taittuvanäyttöisestä puhelimesta. Mielenkiintoista nähdä tuovatko sitä myyntiin vai vetävätkö laitteen pois myynnistä ennen kuin myynti ehtii edes alkaa.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 404
Alkaa mennä kyllä keskustelu jo aika kauas ketjun aiheesta eli Samsungin taittuvanäyttöisestä puhelimesta. Mielenkiintoista nähdä tuovatko sitä myyntiin vai vetävätkö laitteen pois myynnistä ennen kuin myynti ehtii edes alkaa.
En nyt tiedä meneekö niin ohi. Samsung ei millekään mallille lupaa kovin pitkää tukea, joten onhan se monille ekologisista arvoista välittäville tai budjettiaan laskevalle aika katastrofi, jos 2000 euron puhelimen optimaalinen käyttöikä on vuoden ja tekohengityksellä (ei enää major-versiopäivityksiä vaan korkeintaan pieniä tietoturvapäivityksiä) seuraavan vuoden tai kaksi. Tai rautavikojen takia vielä lyhempi. Tämä keskusteluketju tuskin on hengissä enää muutaman kuukauden tai vuoden päästä, kun puhelimen käyttöikä alkaa loppua tai puhelin saa seuraavan omistajansa. Minusta on hiukan harmi, että fokus on siinä uudessa omistajassa ja jo puolen vuoden käytön jälkeen osa voi alkaa jo katsella, mihin seuraavaksi päivittää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Ketään ei kai yllätä että tälläisessä laitteessa on ongelmia, niin monen tuotteen kohdalla historiassa nähty että tuotekehittelijät eivät yksinkertaisesti pysty ottamaan huomioon kaikkia arkipäivän muuttujia.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Tuosta foldista tulee Samsungille floppi kuten Note 7:sta. :vihellys:
OT: Edelleen jaksan ihmetellä miksi "puhelimesta" täytyisi maksaa tonneja tai edes sitä 500€. :wtf: Kun se on "Vain" puhelin ja mahdollisesti plussana kamera.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Onhan niitä ihmisiä joille ei ole väliä maksaako vaikka puhelin euron vai sata tuhatta euroa kun rahaa on niin paljon ettei sitä ehdi kuitenkaan koskaan elämässään käyttää.

Sitten on toki myös (enemmän) niitä perseaukisia joilla tulot jää köyhyysrajan alle, mutta silti pitää ostaa syystä tai toisesta tuhannen euron puhelin osamaksulla. Tietenkin jokainen saa "sioittaa" rahansa tai lainarahat minne haluaakin.

Älypuhelinten kehitys on ollut jo pari vuotta sillä tasolla, että erinomaisia puhelimia saa jo alle 200 euron hinnalla ja ero monta kertaa kalliimpaa lippulaiva plus malliin on marginaalinen.

Kymmenen vuotta sitten älypuhelinten kehitys oli vielä huiman nopeaa, mutta nykyään erot tämän hetken ja vaikka 2 vuoden takaisen lippulaivan välillä ovat pieniä. Raudan vanhenemisen sijasta isompi ongelma on nykyään se, että valmistajan tietoturva- ja versiopäivitykset loppuvat aivan liian lyhyeen.
Tässä oikeastaan toitkin monta faktapuolta esille. Oikeastaan versiopäivitysten kehno tuki ja akun vaihdon mahdottomuus on ne pahimmat seikat itsellä, joiden takia sitä välillä joutuu luuria vaihtamaan. Taisi viimeksi itsellä olla Galaxy J5 (2015) viimeisin luuri mulla, johon sai akun vaihdettua. Aika kehnoa näyttäisi tilanne näiden osalta: https://thedroidguy.com/2019/04/9-best-phones-removable-battery-2019-1079207

Vähän sivuraiteille meni mutta ei kai tämä maailmaa kaada.
Itsellä vielä käytössä Nokia e72. Riittää meikäläisen käyttötottumuksiin oikein hyvin, Kevyt irkkaus, puhelut, ja viestit kun käytännössä aina kevyt linuxläppäri kulkee matkassa. Jos purism julkaisisi nyt sen kunnollisen linuxpuhelimen niin voisi harkita vaihtoa. Lievä offtopic sallittakoon.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873
OT: Edelleen jaksan ihmetellä miksi "puhelimesta" täytyisi maksaa tonneja tai edes sitä 500€. :wtf: Kun se on "Vain" puhelin ja mahdollisesti plussana kamera.
Siinä isompihintaisessa puhelimessa on kaikkien osien numerot isommat, sen pitää olla absluuttisesti parempi (vaikka käyttäjä ei ikinä tekisi mitään missä tarvii sen flagship cpu:n tjsp). :)
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Siinä isompihintaisessa puhelimessa on kaikkien osien numerot isommat, sen pitää olla absluuttisesti parempi (vaikka käyttäjä ei ikinä tekisi mitään missä tarvii sen flagship cpu:n tjsp). :)
OT: Ostetaanko tänä päivänä puhelin oman egon takia että voi kavereille pröystäillä et nyt on 10 tuumainen gigaleditaivas puhelimessa, 16gigaa keskusmuistia ja tera tallennustilaa?
Ymmärrän että minun nuoruudessa 5110 ja 6110 veti veteen rajaa millä varakkaat eroteltiin. Mut tänä päivänä ketään tuskin kiinnostaa kuunnella kun "varakkaampi" suu vaahdossa paasaa ominaisuuksista millä ei tee todellisuudessa mitään päivittäisessä puhelin käytössä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Tuosta foldista tulee Samsungille floppi kuten Note 7:sta. :vihellys:
OT: Edelleen jaksan ihmetellä miksi "puhelimesta" täytyisi maksaa tonneja tai edes sitä 500€. :wtf: Kun se on "Vain" puhelin ja mahdollisesti plussana kamera.
Joillekkin se puhelin on suunnilleen "puoli elämää". Esimerkiksi omassa lähipiirissä eräs naispuolinen henkilö tykkää puhelimella selata nettiä ja katsella instagrammia ja lisäksi tykkää siitä katsoa elokuvia ja tv-sarjoja. Lisäksi päälle se tykästyminen kuvaamiseen ja pikaviestimet.

Henkilöllä on kyllä itselle Xeon tehotyöasema kotitietokoneena, tehokas läppäri, älytelkkari, chromecast, itpv ja telkkarissa useampi tuhat tv-kanavaa. Silti se on se puhelin jolla tykkää eniten kaikkea tehdä.

Sain ylipuhuttua henkilön että osti sen entisen 3,5 vuotta vanhan ja 250 euroa maksaneen puhelimen tilalle viime vuotisen lippulaivapuhelimen aavistuksen käytettynä alle 400 euron hinnnalla kun sitä puhelinta käyttääkin niin paljon kaikkeen. Tyytyväinen kuulostaa olevan nyt.

Samsungin Fold puhelin taitaa flopata jo sen hinnan vuoksi eikä siitä mitään massojen puhelinta tule. Vaikuttaa siltä että se puhelin taitaa flopata vähän joka syystä muutenkin.

Pian sen näkee floppaako vai ei.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778

Nykyiset mobiililaitteet on kyllä kaikkea muuta ja sivutoimena vähän puhelinkin. Jos 'vain' puhelimesta puhutaan niin silloin kyllä löytyy viidenkympin tienoiltakin tuotteita.

Niillä ei sitten kyllä ole mitään tekemistä näiden multimedialaitteiden kanssa, joissa uudet innovaatiot maksaa jos niitä ennen massatuotantoa haluaa hankkia.
 
Siis tyypillä xeon tehotyöasema himassa niin tekee samat asiat mitä pystyisi tekemään nopeammin ja paremmin tällä tehotyöasemalla niin puhelimella. En voi ymmärtää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
No tämä hypetys "tee puhelimella mitä tahansa mitä ennen pc:llä" totta kai on varsinaista käärmeen pyssyyn ajamista jolla saadaan typerät ja asioita ymmärtämättömät (rikkaat-) ihmiset maksamaan tyhjästä.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 053
Nykyiset mobiililaitteet on kyllä kaikkea muuta ja sivutoimena vähän puhelinkin. Jos 'vain' puhelimesta puhutaan niin silloin kyllä löytyy viidenkympin tienoiltakin tuotteita.

Niillä ei sitten kyllä ole mitään tekemistä näiden multimedialaitteiden kanssa, joissa uudet innovaatiot maksaa jos niitä ennen massatuotantoa haluaa hankkia.
Mitä "multimedia" toimintoja esim. 700€ puhelin tekee paremmin kuin 250€ puhelin jos jätetään pelaaminen huomioimatta?
Näin nykytrendien mukaisesti jos käyttö on somet, netflix jne... Sekä vaikkapa kuvaaminen niin veikkaan että siihen 450€ välirahaan ei jää mitään perusteltavaa miksi pitäisi maksaa tuo erotus.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 305
Viestejä
4 156 879
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom