Samsungin Galaxy Fold iFixitin purkupöydällä

Viestiketju alueella 'io-tech.fi uutiset' , aloittaja Kaotik, 25.04.2019.

  1. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    8 360
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    [​IMG]


    Samsung joutui lykkäämään taittuvanäyttöisen Galaxy Fold -älypuhelimensa myyntiintuloa aivan viime metreillä. Useilla arvostelukappaleita saaneilla tahoilla oli ennen kaikkea taittuvaan näyttöön tavalla tai toisella liittyneitä ongelmia, joista osa tietämättömyyttään itse aiheutettuja ja osa itse puhelimesta johtuneita. Ongelmien vuoksi Samsung tiedotti tutkivansa kaikki hajoamiset ja parantavansa puhelimen suojarakenteita ennen kuin ne saapuvat myyntiin.

    Sen lisäksi, että Samsung siirsi Galaxy Fold -puhelinten julkaisua eteenpäin, se luonnollisesti pyysi takaisin myös kaikki arvostelukappaleet, oli niissä ongelmia tai ei. Takaisinveto arvostelijoilta on luonnollista, sillä arvostelukappaleet eivät tule enää vastaamaan myyntituotetta. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt iFixitiä purkamasta saamaansa kappaletta alkutekijöihinsä.



    iFixit löysi puhelimesta useita potentiaalisia tunkeutumisreittejä, todeten samalla esimerkiksi näytön saranan rakojen olevan alttiita roskille. Oikea reitti on kuitenkin puoliskojen ulommaiset lasikannet. Liimalla kiinnitetyt ulkokannet irtosivat sivuston mukaan verrattain helposti ja puhelimen kaikista ruuvista selvitään yhdellä Phillips-ruuvimeisselillä.

    Puhelimen akku on jaettu kahteen osaan. Etupuolen pikkunäytön sisältävässä puoliskossa on 2135 mAh:n ja takapuoliskossa 2245 mAh:n akku, jotka ovat liimattu paikoilleen liimaa säästelemättä. Kameroita puhelimessa on peräti kuusi. Yhdelle piirilevylle on liitetty takapuolen 12 megapikselin kauko-objektiivi- ja laajakulmasensorit, kun 16 megapikselin ultralaajakuvakamera on omana irrallisena modulinaan. Sisäpuolen 10 megapikselin selfiekamera ja 8 megapikselin syvyyskamera on integroitu yhteen moduuliin ja kuudes kamera on pikkunäytön läheisyyteen sijoitettu 10 megapikselin selfiekamera.



    Samsung on jakanut Galaxy Foldissa pääpiirilevyt kahtia. Toiselta puoliskolta löytyy Qualcommin Snapdragon 855 samassa POP-paketoinnissa Samsungin 12 Gt:n muistipiirin kanssa, Samsungin 512 Gt:n eUFS-Flash-muisti ja sekalaisia muita piirejä kuten Maximin MAX77705C PMIC-piiri (Power Management Integrated Circuit). Toiselle puoliskolle on puolestaan sijoitettu suurin osa tietoliikenteeseen ja radiolähetin-vastaanottimiin liittyvistä piireistä.



    Puhelimen mielenkiintoisimmat yksityiskohdat ovat epäilemättä itse taittuva näyttö ja saranamekanismi. Taittuva näyttö on toteutettu muovipohjaisella OLED-paneelilla, jonka rakennetta tuetaan kahdella metallilevyllä. iFixitin mukaan näytön ulommainen suojapaneeli, jonka poistaminen on hajottanut useita arvostelukappaleita, on teoriassa poistettavissa rikkomatta näyttöä. Se on kuin onkin vain ylimääräinen suojakerros näytön päällä, mutta tiukan liimauksen vuoksi sen poistaminen rikkomatta herkkää näyttöä on erittäin vaikeaa.

    Saranamekansimi rakentuu neljästä jousipohjaisesta hakasesta, ylä- ja alapäätyihin sijoitetuista tavallisista saranoista sekä keskiosan saranasta, johon on kytketty monimutkaiset ratasjärjestelmät, jotka varmistavat näytön avautumisen suorassa ja aukaisuvoiman levittämisen laajalle alalle. Puhelimen puoliskojen välisestä kommunikaatiosta vastaavat kaksi taipuisaa lattakaapelia.

    Samsung Galaxy Fold saa iFixitiltä korjattavuusarvosanakseen kaksi pistettä kymmenestä mahdollisesta. Kiitosta puhelimelle annetaan pelkkien Phillips-ruuvien käytöstä ja useimpien osien modulaarisuudesta. Kritiikkiä iFixit antaa puolestaan taitoksen mekaniikan todennäköisestä väsymisestä ennen aikojaan, päänäytön suojauksen heikkoudesta yhdistettynä sen haurauteen, akkujen vaihdon vaikeudesta ja kiinni liimatuista lasisista etu- ja takakuorista.

    Lähde: iFixit

    Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
     
    8540 tykkää tästä.
  2. WanhaPatu

    WanhaPatu Suurmöyhentäjä

    Viestejä:
    821
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Miksi ristipääruuvit lasketaan positiiviseksi asiaksi kun torxitkin on jo keksitty?
     
  3. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    8 360
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Koska ristipääruuvareita on kaikilla, torxeja ei? Tosin oikea syy lienee ihan siinä että on käytetty vain yhdenlaisia ruuveja, eiköhän sama plussa tulisi jos käytössä olisi pelkkiä samalla meisselillä aukeavia torxeja.
     
    Digimonkey ja Juha Kokkonen tykkäävät tästä.
  4. WanhaPatu

    WanhaPatu Suurmöyhentäjä

    Viestejä:
    821
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Puhelimen purkamisessa tarvittavan kokoisia? Tuskin on. Jälkimmäinen osa väitteestäsi lienee totta ja ihan hyvä pointti.
     
  5. Merkava

    Merkava מרכבה

    Viestejä:
    601
    Rekisteröitynyt:
    16.12.2016
    Torx 6 ja 5, oli ennen ne vakiot. Jokaisella puhelinta aukoneella on ne. Saisivat pysyä hyväksi todetuissa. Torx vaatii oikean koon, mutta parempi se kuin pyöreäksi varomattoman yrittämät. Niitä pyöreäksi hinkattuja ristipäitä on vmäistä aukoa.

    Applen kerran avannut tekee loppuelämäksi päätelmät siitä firmasta.
     
    Digimonkey, Eramaankettu ja WanhaPatu tykkäävät tästä.
  6. DeeGee

    DeeGee

    Viestejä:
    38
    Rekisteröitynyt:
    28.10.2016
    Jaa, ovat menneet poistamaan tuon artikkelin Samsungin pyynnöstä.
     
  7. Err

    Err

    Viestejä:
    287
    Rekisteröitynyt:
    08.11.2016
    Toivottavasti iFixit julkaisee sitten vertailun miten Samsung on korjannut ongelmat kauppoihin tulleen version kanssa.
     
  8. Manager2k

    Manager2k Tukijäsen

    Viestejä:
    589
    Rekisteröitynyt:
    18.12.2016
    Lähteeköhän kohta iotechin uutinenkin verkosta?
     
  9. axxu

    axxu

    Viestejä:
    292
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
  10. Lepakomäyrä

    Lepakomäyrä

    Viestejä:
    2 070
    Rekisteröitynyt:
    21.08.2018
    Ei iFixi taida käsitellä ohjekirjaan lisättyjä varoitus tai takuun estäviä lausekkeita.
     
  11. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    8 360
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Samsung on jo todennut että se tulee parantamaan ainakin luurin suojarakenteita ettei sinne näytön alle / saranaan pääsisi paskaa, eli kyllä siihen luuriin on jotain muutoksia ilmeisesti luvassa
     
  12. Shikanjyo

    Shikanjyo #low&slow

    Viestejä:
    1 039
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Kyllä torx 4:sta enemmän oli, ja myös torx 2:sta, jota käytetään edelleen. Appleissa ei ole torxeja, jos sitä meinasit.
     
  13. jonesky12345

    jonesky12345

    Viestejä:
    1 864
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Tämä artikkelihan poistettiin samsungin pyynnöstä
     
  14. Lepakomäyrä

    Lepakomäyrä

    Viestejä:
    2 070
    Rekisteröitynyt:
    21.08.2018
    Pääasia että sen voi silti lukea.

    Samsung Galaxy Fold Teardown
     
  15. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    8 360
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Ei näytä linkki toimivan, eikä alkuperäislinkissäkään ole luettavissa sitä purkua
    About Our Galaxy Fold Teardown
     
  16. Lepakomäyrä

    Lepakomäyrä

    Viestejä:
    2 070
    Rekisteröitynyt:
    21.08.2018
    10s sitten selailin tuota niin toimii kyllä.(Tuossa korjatussa linkissä)

    Toimii toi @axxu linkki myös
     
  17. jonesky12345

    jonesky12345

    Viestejä:
    1 864
    Rekisteröitynyt:
    21.10.2016
    Kyllä mulla toimii toi wayback machinen linkki
     
  18. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    8 360
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Jeps, mulla oli auki päivittämätön tabi jossa sun viestissä oli vielä linkki suoraan ifixitiin, ei archiveen :tup: