Samsungia syytetään puhelimien vedenkestävyyden harhaanjohtavasta mainonnasta Australiassa

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071

Australian kilpailu- ja kuluttajaviranomainen (ACCC) on haastanut Samsungin oikeuteen harhaanjohtavasta markkinoinnista. ACCC:n mukaan Samsung on mainostanut puhelimiensa soveltuvan käytettäväksi kaikenlaisissa tilanteissa veden kanssa, kuten merivedessä ja uima-altaissa, vaikka todellisuudessa suojauksen kestävyyttä ei ole testattu näissä olosuhteissa. Lisäksi Samsung on kieltäytynyt kastuneiden puhelimien takuukorjauksista.

ACCC:n kanteessa todetaan Samsungin saavuttaneen epäreilun kilpailuedun mainostamalla puhelimia sellaisissa käyttötilanteissa, joihin ne eivät sovellu. Verkkosivuillaan Samsung ei esimerkiksi suosittele Galaxy S10 -sarjan puhelimien altistamista vedelle rannalla tai uima-altaalla. ACCC:n nostama kanne koskee seuraavia Galaxy-malleja: S10e, S10, S10 Plus, S9, S9 Plus, S8, S8 Plus, S7, S7 Edge, Note 9, Note 8, Note 7, A8, A7 ja A5.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Samsung on kilpailu- ja kuluttajaviranomaisten hampaissa. Vuonna 2013 KKV:n kuluttaja-asiamies piti Samsungin kosteusvaurioita koskevia takuuehtoja kohtuuttomina. Myös Sony on ollut vastaavien syytösten kohteena aiemmin (Sony changes stance on waterproof phones: Do not use underwater | Xperia Blog).

Lähde: Samsung in court for misleading phone water resistance advertisements
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Ostaakohan ihmiset paljonkin puhelimia sillä harhaluulolla, että niitä voi huoletta käyttää myös vedessä. Itse pikemminkin pidän tuota ominaisuutta lisäturvana sille, että jos puhelin vahingossa kastuu niin se sitä ei tarvitse lähteä heti avaamaan ja kuivaamaan sisäpuolelta.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Tullut ihmeteltyäkin miten vedenpitävältä puhelimelta voidaan takuu evätä kosteuteen vedoten. Saisivat muuhallakin puuttua asiaan kaikkien vedenpitäväksi mainostettujen luurien osalta.
Ongelma on siinä, että esimerkiksi IP68 suojaa puhelinta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos puhelin on kärsinyt kosteusvaurion, niin on lähes mahdotonta jälkikäteen sanoa, onko puhelinta käytetty IP68 standardien mukaisesti (max 1,5m ja 30min). Jossain tapauksissa valmistaja saattaa vedota siihen, että puhelinta on käytetty "yli" IP68 suojauksen ja takuukorjauksesta kieltäydytään. Kuluttajan kannalta nämä ovat vaikeita tilanteita, varsinkin jos puhelinta mainostetaan Samsungin tapaan vesitiiviiksi vaikka merivedessä.

OnePlus varmaankin jättää IP-sertifikaatin hakematta juurikin näiden takuukorjaustapausten välttämiseksi, vaikka puhelin olisikin vesitiivis.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Noihin takuuasioihin liittyen opin tuossa joku aika sitten, että ainakin Samsungilla pystytään testaamaan sen tiivistyksen pitävyys tuottamalla ulkoinen paine ja mittaamalla puhelimen sisäistä painetta sisäänrakennetuilla antureilla. Itse en ainakaan tiennyt tuota aiemmin ja olin miettinyt sekä kysynyt moneen kertaan, että miten pystyvät toteamaan onko tiivisteissä mahdollisesti valmistusvirhe.
 
  • Tykkää
Reactions: BOT

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Noihin takuuasioihin liittyen opin tuossa joku aika sitten, että ainakin Samsungilla pystytään testaamaan sen tiivistyksen pitävyys tuottamalla ulkoinen paine ja mittaamalla puhelimen sisäistä painetta sisäänrakennetuilla antureilla. Itse en ainakaan tiennyt tuota aiemmin ja olin miettinyt sekä kysynyt moneen kertaan, että miten pystyvät toteamaan onko tiivisteissä mahdollisesti valmistusvirhe.
Sonyn puhelimissa voi myös testata vesitiiveyden jollain tasolla Service Menun kautta. Kun näyttöä painaa kevyesti, niin sisäisen paineen pitäisi nousta tiivisteiden ollessa kunnossa. Huollossa on varmasti käytössä hieman tieteellisempi testaustapa.
Screenshot_20190705-122852.png
Screenshot_20190705-122904.png
Screenshot_20190705-122951.png
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Ostaakohan ihmiset paljonkin puhelimia sillä harhaluulolla, että niitä voi huoletta käyttää myös vedessä. Itse pikemminkin pidän tuota ominaisuutta lisäturvana sille, että jos puhelin vahingossa kastuu niin se sitä ei tarvitse lähteä heti avaamaan ja kuivaamaan sisäpuolelta.
Sama täällä. Että voi sateella rauhassa kaivella puhelinta esille (jotkut tosin käyttävät sateessa ei-suojattuja, vaikutukset voivat tulla sitten jälkeenpäin, on nähty), mutta silloinkin, en erityisesti halua pitää sitä kauaa esillä, povariin tai taskuun kun on katsottu vaivannut asia. :)

Ei tulisi mieleenkään testailla omalla puhelimella eri rajoja, että tänne astihan tämä piti kestää...
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
489
Olen useilla lomareissuilla sukeltanut välimeressä Samsungin kanssa ja puhelin toimii edelleen.
Eipä ole minulle mikään maailmanloppu jos puhelin hajoaa. Hyvä tekosyy ostaa uusi.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Joo, meillä on erilaiset tavat. Mä olen sukeltanut välimeressäkin, ilman kännyä, en tarvinnut sitä siellä. ;) Noin muutenkin, en yleensä ole rikkonut mitään laitteita. Toisaalta rahan menoa riittää kyllä, niin hyvä vaan että laitteet kestää. Tosin tykkään senkin vuoksi käyttää pitkään samaa laitetta, kun siinä on sitten kaikki just niin kuin haluaa, kun olen pirun tarkka kaikesta, mulla ei paljon oletukset käy. ;) Uuden kanssa on kuitenkin aina säätämistä.

Kukin tavallaan.:tup:
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Ongelma on siinä, että esimerkiksi IP68 suojaa puhelinta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos puhelin on kärsinyt kosteusvaurion, niin on lähes mahdotonta jälkikäteen sanoa, onko puhelinta käytetty IP68 standardien mukaisesti (max 1,5m ja 30min). Jossain tapauksissa valmistaja saattaa vedota siihen, että puhelinta on käytetty "yli" IP68 suojauksen ja takuukorjauksesta kieltäydytään. Kuluttajan kannalta nämä ovat vaikeita tilanteita, varsinkin jos puhelinta mainostetaan Samsungin tapaan vesitiiviiksi vaikka merivedessä.

OnePlus varmaankin jättää IP-sertifikaatin hakematta juurikin näiden takuukorjaustapausten välttämiseksi, vaikka puhelin olisikin vesitiivis.
Toi 1,5m vedenpaine ylittynee helposti hanan alla.

Mulla on vanha Sonyn vedenpitävä kamera, jonka manuaalissa nimenomaan korostetaan miten kameran puhdistus tehdään heiluttelemalla sitä vadissa/ämpärissä eikä hanan alla.

Samaten voisin kuvitella jos syystä tai toisesta tulee tarve puhdistaa puhelinta ja sen pistää suoraan hanan alle, voi tiivisteet päästää vettä läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Todellä hyvä että asiaan puututaan. Paraikaa Samsung mainostaa S10-sarjalaisia mainosvideolla, jossa surffataan oletettavasti merellä. Aivan älytöntä, että laitetta voidaan mainoksissa näyttää käytettävän ympäristöissä, joissa sitten "oikeasti" niitä ei saa käyttää. Tuohon pitäisi saada jokin roti.

Tämä video: <iframe src="Facebook" width="380" height="476" style="border:none;overflow:hidden" scrolling="no" frameborder="0" allowTransparency="true" allowFullScreen="true"></iframe>

en osaa tuosta linkkiä ottaa, mutta 14.5.2019 Sampan Facebook-sivuilla julkaistu.
 
Liittynyt
21.04.2018
Viestejä
435
Mainokset voivat hieman yliampua tätä mielikuvaa ja "harhauttavana" voisi pitää sitä, että veden pitämisen todellisuus käy ilmi kuluttajalle vasta tuotteen manuaalissa, jossa mainitaan, että kesto sisältyy vain makeaan veteen ja siltäkin osin ettei kestä virtaavaa vettä, esim. hanan alla pitämistä. Suolaisesta vedestä mainitaan ja lienee meille useammalle itsestään selvyys ettei kestä saippuavettä eikä saunomista.

Jos katsotaan mitä Samsung on painanut manuaaleihin, niin ei valehtele. Mainoksista voi kyllä saada kuvan, että kestää vettä missä muodossa vain. Mainokset nyt ovat muutoinkin kovasti mielikuvaa loihtivia.
 
Miten on mahdollista, että valmistaja sitten käyttää laitetta itse väärin sillä tavalla, että kuluttaja voi erehtyä käyttämään laitetta väärin? Jos ei käyttäjä saa suolaveden äärelle laitetta viedä, niin ei sitten valmistajakaan saa viedä. Olen ymmärtänyt, että Australiassa viranomaiset eivät ole niin lampaita, kuin monessa muussa maassa. Mielenkiinnolla odotellaan, mitä prosessi tuo.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Mainokset voivat hieman yliampua tätä mielikuvaa ja "harhauttavana" voisi pitää sitä, että veden pitämisen todellisuus käy ilmi kuluttajalle vasta tuotteen manuaalissa, jossa mainitaan, että kesto sisältyy vain makeaan veteen ja siltäkin osin ettei kestä virtaavaa vettä, esim. hanan alla pitämistä. Suolaisesta vedestä mainitaan ja lienee meille useammalle itsestään selvyys ettei kestä saippuavettä eikä saunomista.

Jos katsotaan mitä Samsung on painanut manuaaleihin, niin ei valehtele. Mainoksista voi kyllä saada kuvan, että kestää vettä missä muodossa vain. Mainokset nyt ovat muutoinkin kovasti mielikuvaa loihtivia.
Ongelma tulee vastaan myös takuukorjauksissa, jos valmistaja kategorisesti kieltäytyy korjaamasta kosteusvaurioita vedoten vääränlaiseen käyttöön. Kuluttaja on aika heikoilla, jos todistustaakkaa yritetään sysätä hänen harteilleen.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
621

Omasta kokemuksesta ainakin todistustaakka on valmistajalla/alihankkijalla (oma kokemus sonyhuollosta). Aina piti valokuvin asiakkaalle perustella miksi ei nyt mene takuuseen, tämän jälkeen vielä puhelimessa keskusteltiin käyttöehdoista ja takuukäytännöistä. Asiakas voi toimittaa kapulan korjattavaksi millä vaan kuvauksella ja missä vaan kunnossa. Henkilökohtaisesti pidin eniten siitä että asiat sai suoraan tai pienellä kikkailulla takuuseen ja turhalta vänkäämiseltä, mielipahalta sekä odottelulta vältyttiin.

Välineinä oli painetesteriä, kameraa, mikroskooppia, uunia, kosteusanturia
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Olen useilla lomareissuilla sukeltanut välimeressä Samsungin kanssa ja puhelin toimii edelleen.
Eipä ole minulle mikään maailmanloppu jos puhelin hajoaa. Hyvä tekosyy ostaa uusi.
Se 1000e luuri kun lakkaa toimimasta/tulee toiminta häiriöitä kosteuden vuoksi niin ihan hyvä asenne kieltämättä tämä. "hyvä tekosyy ostaa uusi" kaksi 500 saturaista taas pöytään ja kohti uusi seikkailuja.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 797
Ainakin lg g6 on "vedenkestävä". Kastelin sen testiksi heti paketista hanan alla ja sehän ei suostunut latamaan 2 päivään. Vekotin kertoi latausportissa olevan kosteutta. Vuoden ajan silloin tällöin puhelin muisti, että lävessähän voi olla vettä ja unohti sen sitten, mutta sitten se alkoi tuhoamaan pikalataavia johtoja. Tähän vastasin lähettämällä kapulan huoltoon - > Huolto vaihtoi latausportin ja 1:n latauspiuhan uuteen. Sittemmin on puhelin toiminut, eikä ole kyllä enää kasteltu. En tiedä kuuluiko puhelimen kestää tuo, mutta kiitokset kuuluu kuitenkin LG huollolle (mobylife) .
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 349
Itsellä vastaava kokemus Sonystä. Kovasti markkinoidaan vedenkestävyyttä, mutta kun laitat huoltoon niin laitetaan omaksi syyksi.

Jäi muuten viimeiseksi sonyn luuriksi. Mieluummin ostan luurin jolle ei markkinoida veden kestävyyttä, ja selviääkin pienestä sateesta, kuin rikon omaan piikkiin jonkun vedenkestävän luurin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
156
Toi 1,5m vedenpaine ylittynee helposti hanan alla.

Mulla on vanha Sonyn vedenpitävä kamera, jonka manuaalissa nimenomaan korostetaan miten kameran puhdistus tehdään heiluttelemalla sitä vadissa/ämpärissä eikä hanan alla.

Samaten voisin kuvitella jos syystä tai toisesta tulee tarve puhdistaa puhelinta ja sen pistää suoraan hanan alle, voi tiivisteet päästää vettä läpi.
Todella vaikee uskoo että hanan alla saadaan 1,5 barin paine kohdistumaan mitenkään puhelimeen, se on meinaan jo aika paljon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Todella vaikee uskoo että hanan alla saadaan 1,5 barin paine kohdistumaan mitenkään puhelimeen, se on meinaan jo aika paljon.
0,15 bar riittää. Ja, sen saa (todella) helposti.

Siksi kellopuolella niitä 3 ATM (eli 30 metrin) tai vähemmän ”vesitiiviitä” kelloja pidetään vain roiskeveden ja normaalin käytön kestävinä, ja vasta sieltä 5 ATM ja yli oikeasti esim. uimiseen sopivina.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Ongelma on siinä, että esimerkiksi IP68 suojaa puhelinta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos puhelin on kärsinyt kosteusvaurion, niin on lähes mahdotonta jälkikäteen sanoa, onko puhelinta käytetty IP68 standardien mukaisesti (max 1,5m ja 30min). Jossain tapauksissa valmistaja saattaa vedota siihen, että puhelinta on käytetty "yli" IP68 suojauksen ja takuukorjauksesta kieltäydytään. Kuluttajan kannalta nämä ovat vaikeita tilanteita, varsinkin jos puhelinta mainostetaan Samsungin tapaan vesitiiviiksi vaikka merivedessä.

OnePlus varmaankin jättää IP-sertifikaatin hakematta juurikin näiden takuukorjaustapausten välttämiseksi, vaikka puhelin olisikin vesitiivis.
Oletko varma, että ei mene nyt vanhemmat IP67 kapulat ja uudemmat IP68 sekaisin? Kasin pitäisi periaatteessa kestää jatkuva upotus, joskin syvyyden saa valmistaja määrätä. Seiska taas on se hetkellinen upotus max 1m.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Saisivat samalla asettaa kaupatkin syytteeseen samojen valheiden toistamisesta. Mulle yritti muinoin Gigantin myyjä pakottaa tuota S7:aa ja kun heitin väitteisiin vesisuojauksesta takaisin jotain kommenttia, että ei se takuuseen mene kuitenkaan, että turhia lupauksia, niin jatkoi inttämistä että ei tule ongelmia takuun kanssa, kun on sertifiointi ja blaa blaa.
 
Niinhän sen tavan tallaaja olettaisi, että jos sanotaan näin niin ei ongelmia sitten tule. Pitäisi saada mustaa valkoisella lupaukset ylös ja myyjä/liike maksamaan huollot.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Oletko varma, että ei mene nyt vanhemmat IP67 kapulat ja uudemmat IP68 sekaisin? Kasin pitäisi periaatteessa kestää jatkuva upotus, joskin syvyyden saa valmistaja määrätä. Seiska taas on se hetkellinen upotus max 1m.
Samsung käyttää Galaxy S10 -sarjassa IP68 suojausta ja samaan hengenvetoon ilmoittaa, ettei takuu koske kosteusvaurioita.
Water and dust resistant to withstand the elements.
Worry less about your phone, regardless of the environment. Galaxy S10e, S10, and S10+ feature an IP68 rating, the highest mobile device standard for water and dust resistance.

Based on test conditions for submersion in up to 1.5 meters of freshwater for up to 30 minutes. Not advised for beach or pool use. Water or dust damage not covered by warranty.
Lain mukaan IP68-suojauksen mukaisesta käytöstä aiheutuneet kosteusvauriot pitäisi kuitenkin korjata takuun piikkiin. Jos valmistaja yrittää venkoilla tästä vastuusta pois, niin se on vaikea tilanne kuluttajalle.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Lain mukaan IP68-suojauksen mukaisesta käytöstä aiheutuneet kosteusvauriot pitäisi kuitenkin korjata takuun piikkiin. Jos valmistaja yrittää venkoilla tästä vastuusta pois, niin se on vaikea tilanne kuluttajalle.
Pointtihan onkin siinä, että jos valmistaja venkoilee vastaan, niin vaikka se myöntyy kovimmille, niin näitä ennen on ollut se 9 kappaletta niitä jotka on vaan purreet hammasta ja nielleet tappionsa. Kun näitä ei mikään taho valvo niin aina kannattaa firmojen yrittää venkoilla vastuutaan pakoon.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Samsung käyttää Galaxy S10 -sarjassa IP68 suojausta ja samaan hengenvetoon ilmoittaa, ettei takuu koske kosteusvaurioita.

Lain mukaan IP68-suojauksen mukaisesta käytöstä aiheutuneet kosteusvauriot pitäisi kuitenkin korjata takuun piikkiin. Jos valmistaja yrittää venkoilla tästä vastuusta pois, niin se on vaikea tilanne kuluttajalle.
En minä siihen ottanut kantaa, vaan halusin täsmennystä miksi on leimailtu standardin tekstin vastaisesti.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Sony xPeria Aqua M4 kesti hyvin vesipesun hanan alla ja selfie-videokuvauksen avantopulahduksesta. Vasta akun annettua periksi piti vaihtaa uuteen.

Tosin eipä siinä hanan alla tietysti vettä mihinkään reikiin/saumoihin suihkuteltu paineella, vaan kevyesti lirutettiin vettä keskellä näyttöä josta sitten liat, pölyt huuhtoutui poies.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Minulla ollut vain Samsungeja ja siitä lähtien kun ne alkoivat olla vesitiiviitä niin olen niiden kanssa leikkinyt uima-altaissa ja aina pessyt hanan alla juoksevalla vedellä. Vähän ruikkaisee fairya päälle ja laskee hanasta kunnolla vettä niin lähtee pölyt ja sormenjäljet hetkessä ja puhdasta tulee.
Ei ole ikinä ollut ongelmia.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
974

En välttämättä ruikkisi fairya sekaan... mutta omathan ovat laitteesi.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Minulla ollut vain Samsungeja ja siitä lähtien kun ne alkoivat olla vesitiiviitä niin olen niiden kanssa leikkinyt uima-altaissa ja aina pessyt hanan alla juoksevalla vedellä. Vähän ruikkaisee fairya päälle ja laskee hanasta kunnolla vettä niin lähtee pölyt ja sormenjäljet hetkessä ja puhdasta tulee.
Ei ole ikinä ollut ongelmia.
Jos kapulat on halpoja niin mikäs siinä, mutta vähän epäilen ettet ruikkaise S10+ päälle fairia ja huolettomasti leiki uima-altaassa.
Tai no jos miljonääri niin..
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Jos kapulat on halpoja niin mikäs siinä, mutta vähän epäilen ettet ruikkaise S10+ päälle fairia ja huolettomasti leiki uima-altaassa.
Tai no jos miljonääri niin..
En omista S10+ vielä, mutta kyllä nuo luurini aina ovat olleet lippulaivoja eli olen niistä uutena maksanut S10+:n hinnan.

Ehkä en jatkossa enää noin holtittomasti näitä upota fairyyn ja tiskialtaaseen, mutta näin olen toiminut vuosikausia eikä ole ollut ongelmia.

En ole miljonääri.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Minulla ollut vain Samsungeja ja siitä lähtien kun ne alkoivat olla vesitiiviitä niin olen niiden kanssa leikkinyt uima-altaissa ja aina pessyt hanan alla juoksevalla vedellä. Vähän ruikkaisee fairya päälle ja laskee hanasta kunnolla vettä niin lähtee pölyt ja sormenjäljet hetkessä ja puhdasta tulee.
Ei ole ikinä ollut ongelmia.
Fairya tai muita pesuaineita ei todellakaan kannata käyttää. Vesitiiviys ei koske saippuaista vettä, jonka pintajännitys on alentunut.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Tämä on ihan tyypillistä toimintaa kun myydään suuria määriä laitteita ja sitten tuleekin takaisku, kun tulee suuria määriä laitteita huoltoon, mikä näkyy jo tuntuvasti menoissa. Järkevää olisi lopettaa mainontapelleily ja vain mainita mainoksissa tämän tähtimerkin kanssa (*), että suojaus vettä ja pölyä vastaan on olemassa. Samsung on tässä täydessä vastuussa jakamiensa mielikuvien takia, niin myös Suomessa uima-allas -videoineen, joten heidän tulee korvata tähän asti myydyistä puhelimista kaikki kosteusongelmat. Asiakkaiden tulee silti kunnioittaa ohjekirjan antamia neuvoja, mikä on ihan perinteisen hyvän tavan mukaista, eikä väkisin tuhota puhelimensa ja laittaa se huoltoon, ettei tarvitse joka asiaan lailla puuttua ja tehdä kaikesta entistä joustamattomampaa.

Nykyistä Xperia XZ1:htä olen varoen saippuavedellä pyyhkinyt, mutta nyttemmin kun se kävi huollossa kaiutinongelman takia, mikä saattoi johtua kaiuttimeen joutuneesta ja siellä pysyvästä vedestä (tälle ei ole siis mitään vahvistusta), niin olen vieläkin varovaisempi jatkossa. Sateessa en kuitenkaan aio varoa, sillä sehän on tavallista makeaa vettä ja uskallan ottaa puhelimen kosteaan tilaan tai kaataa vahingossa sen päälle lasin nestettä. Aikoinaan Xperia Z3 vaihtui kokonaan uuteen huollossa kun huljuttelin sitä saunassa vesiämpärissä. Elin oikeasti käsityksessä että se on ihan sallittua ja muistaakseni silloin ei oltu vielä tarkemmin määritelty näitä käyttöehtoja vedenpitäville puhelimille (tai jos olikin niin kuka niitä useinkaan lukee?).
 
Viimeksi muokattu:

GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Omassa Iphone X on myös metriin mainostettu vedenpitävyys ja tuli juuri käytettyä sitä altaalla ja veden alla. Ei ole ongelmia ollut, huuhtelin käytön jälkeen tosin puhtaalla vedellä pullosta. Jos menee rikki niin ostetaan uusi, ei kai siinä sen kummempaa.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Jos menee rikki niin ostetaan uusi, ei kai siinä sen kummempaa.
Aplen takuusta en tiedä miten heillä toimitaan jos kastuu, mutta on kyllä hyvä asenne, samalla kun lukee toisessa topikissa nillitystä "miten on niin kalliita ohjaimia etten varmana osta" :)
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Aplen takuusta en tiedä miten heillä toimitaan jos kastuu, mutta on kyllä hyvä asenne, samalla kun lukee toisessa topikissa nillitystä "miten on niin kalliita ohjaimia etten varmana osta" :)
Totta, mutta tokihan kustannus työpuhelimesta menee työnantajalle, ei itselle :cigar2:
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Aplen takuusta en tiedä miten heillä toimitaan jos kastuu, mutta on kyllä hyvä asenne, samalla kun lukee toisessa topikissa nillitystä "miten on niin kalliita ohjaimia etten varmana osta" :)
Eiköhän heillä toimita samanlailla kuin muillakin merkeillä.. Ei takuuseen.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
On näitä kosteus vahingoittuneita mennyt kuitenkin takuuseen muillakin merkeillä joko helposti tai vääntämällä.
Joo olen mäkin kuullut että jotain on mennyt. Kaikilla noilla kuitenkin ehdoissa lukee jossain kohtaa että ei mene takuuseen kosteusvauriot, että sinällään vähän ihme että miksi ne ovat menneet takuuseen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Ihan käsittämätöntä että tämän tilanteen edes annetaan jatkua. Jos puhelinta mainostetaan vaikka IP68 -luokan vesi- ja pölytiiviinä, niin ei valmistajalla ole silloin mitään oikeutta evätä takuuta jos puhelin rikkoutuu kastuttuaan IP68 -luokituksen rajoissa käytettynä. Eikä valmistajalla ole mitään oikeutta sanoa, että kosteusvauriot ei mene takuun piikkiin.

Joko sillä puhelimella on se luokitus, ja silloin millään tähdellä merkityllä pikkupräntillä ei sanota että kosteusvaurioita ei korvata.
Tai jos sanotaan että kosteusvaurioita ei korvata, niin sitten ei mainosteta mitään IP68 -luokituksia.

Hyvin yksinkertaista. Jos joku ei noudata tuota, niin tuotteet myyntikieltoon kunnes mainonta, luokitukset ja takuuehdot on lainmukaiset. Voisi olla vaikka Euroopanlaajuinen juttu tämä.
Tämä on ihan puhtaasti harhaanjohtavaa markkinointia, joka on laissa kielletty.

Eihän tässä maailmassa mikään toimis millään tavalla, jos standardeja käytettäisiin samalla tavalla joka alalla, kuin miten nyt puhelinvalmistajat niitä käyttää.
"Joo tämä meidän ruostumaton teräs on EN -standardin mukaista 1.4301 -luokan rosteria! (mutta hei älkää silti pliis kastelko sitä, me ei vastata jos se ruostuu heti)"
Kuinka moni ostais tuollaisella myyntipuheella ruostumatonta terästä? Ja kuinka moni haastaisi firman oikeuteen, jos se heidän myymänsä "ruostumaton" teräs ruostuu ja aiheuttaa miljoonien vahingot jossain laitoksella? Ihan samalla tavalla niiden puhelinvalmistajienkin tulee noudattaa standardeja, joiden mukaisia mainostavat tuotteidensa olevan. Yksittäisen kuluttajan vain on huomattavasti vaikeampi lähteä tappelemaan jostain muutamien satojen eurojen vahingosta maailmanlaajuista yritystä vastaan, kuin jos kyseessä on kaksi isoa yritystä ja kyse on huomattavasti suuremmista vahingoista. Ja tämän takia kuluttajien oikeuksia on helppo polkea. Suurin osa ei edes tajua valittaa vaikka olisivat oikeutettuja korvauksiin. Tuskin kukaan yksityinen henkilö lähtee haastamaan jotain Samsungia oikeuteen kun puhelin kastui ja hajosi.
Niin kauan kuin tätä kusettamista niellään, niin kauan meitä myös kusetetaan.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
543
Eihän tässä maailmassa mikään toimis millään tavalla, jos standardeja käytettäisiin samalla tavalla joka alalla, kuin miten nyt puhelinvalmistajat niitä käyttää.
"Joo tämä meidän ruostumaton teräs on EN -standardin mukaista 1.4301 -luokan rosteria! (mutta hei älkää silti pliis kastelko sitä, me ei vastata jos se ruostuu heti)"
Kuinka moni ostais tuollaisella myyntipuheella ruostumatonta terästä? Ja kuinka moni haastaisi firman oikeuteen, jos se heidän myymänsä "ruostumaton" teräs ruostuu ja aiheuttaa miljoonien vahingot jossain laitoksella?
Niin mutta tuossa laitostoimittaja sanoo että ei he missään välissä luvanneet että heidän ruostumattomasta teräksestä valmistamansa laitos ei ruostuisi. Päinvastoin, laitoksen ohjekirjan sivulla nro. 82475 kielletään laitoksen käyttö ruostumista edistävissä olosuhteissa.

(Joo, oikeasti kirjotit asiaa ja olen samaa mieltä.)
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Niin mutta tuossa laitostoimittaja sanoo että ei he missään välissä luvanneet että heidän ruostumattomasta teräksestä valmistamansa laitos ei ruostuisi. Päinvastoin, laitoksen ohjekirjan sivulla nro. 82475 kielletään laitoksen käyttö ruostumista edistävissä olosuhteissa.

(Joo, oikeasti kirjotit asiaa ja olen samaa mieltä.)
Kyllä se ruostumaton teräs on vain yksi kikka.
Takuulla hapettuu ja katoaa kuin Kikka.
Selvää vääristelyä ja lupauksia joidenka todenperäisyyksiä ei edes lapsen tarvitse miettiä mielessään odotattaen luvattuja toteutumattomia vedenalaisia seikkailuja.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Ihan käsittämätöntä että tämän tilanteen edes annetaan jatkua. Jos puhelinta mainostetaan vaikka IP68 -luokan vesi- ja pölytiiviinä, niin ei valmistajalla ole silloin mitään oikeutta evätä takuuta jos puhelin rikkoutuu kastuttuaan IP68 -luokituksen rajoissa käytettynä. Eikä valmistajalla ole mitään oikeutta sanoa, että kosteusvauriot ei mene takuun piikkiin.

Joko sillä puhelimella on se luokitus, ja silloin millään tähdellä merkityllä pikkupräntillä ei sanota että kosteusvaurioita ei korvata.
Tai jos sanotaan että kosteusvaurioita ei korvata, niin sitten ei mainosteta mitään IP68 -luokituksia.
Tarkalleen ottaen IP-sertifiointi on tehty makealla vedellä "fresh water", eli ei suojaa kaikenlaiselta vedeltä tai muilta nesteiltä. Eli moni kuluttaja ei todennäköisesti ymmärrä, ettei merivedessä kuvaaminen ole suojauksen rajoissa, jos kyseistä käyttötilannetta on mainostettu harhaanjohtavasti valmistajan promokuvissa.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Itsellä kävi Samsung Galaxy S5 neo kolme kertaa valmistajan merkkihuollossa ja he ainakin vaihtovat sisuskalut. Tuota mainostetaan, että vedenkestävä ja kävi uimassa pari viikkoa viimeisen jälkeen WC-pöntössä. Mitä kuivasin, niin ainakin akun alta löytyi kosteutta ja ainakaan kaiutin ei tuntunut toimivan eli näin hyvin se vedenkestävyys on Samsungilla.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Itse olen käynyt vain kylpemässä ammeessa pari kertaa Note8:n kanssa. Otin toki varpaista kuvia :oops:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Sonyn puhelimissa voi myös testata vesitiiveyden jollain tasolla Service Menun kautta. Kun näyttöä painaa kevyesti, niin sisäisen paineen pitäisi nousta tiivisteiden ollessa kunnossa. Huollossa on varmasti käytössä hieman tieteellisempi testaustapa.
Play Kauppaan on ilmestynyt Water Resistance Tester -sovellus, jolla voi tehdä saman testin kuin Sonyn puhelimilla Service Menun kautta. Laitteesta täytyy löytyä barometri, että testin voi suorittaa. Ainakin omalla Xperia XZ1 Compactilla testi vaikuttaa toimivan, vaikka lopputulosta ei voikaan varmentaa. Paine on samaa luokkaa kuin aiemmin Service Menun kautta testattuna mutta en voi enää ajaa päivitettyä verrokkituloksia, kun puhelimessa on nykyään custom ROM sisässä. ( @Juha Kokkonen )

Screenshot_20210708-101403.jpg
 
Liittynyt
01.12.2017
Viestejä
1 564
Ostaakohan ihmiset paljonkin puhelimia sillä harhaluulolla, että niitä voi huoletta käyttää myös vedessä. Itse pikemminkin pidän tuota ominaisuutta lisäturvana sille, että jos puhelin vahingossa kastuu niin se sitä ei tarvitse lähteä heti avaamaan ja kuivaamaan sisäpuolelta.
Ei välttämättä vedessä mutta itse uskallan käyttää kostealla kelillä ja pakkasessa.

Itsellä löytyy Nikonin kamera ilman minkäänlaista sääsuojausta. Hyvin on kestänyt 5 vuotta kosteita kelejä ja pakkasta. Varsinkin kovilla pakkasilla kun kameran tuo sisätiloihin niin kondensaatio voi olla aika rajua.

Xperia puhelimessa sentään on ip68 luokitus niin vesisateessa olen uskaltanut tällä kuvata.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Ei välttämättä vedessä mutta itse uskallan käyttää kostealla kelillä ja pakkasessa.

Itsellä löytyy Nikonin kamera ilman minkäänlaista sääsuojausta. Hyvin on kestänyt 5 vuotta kosteita kelejä ja pakkasta. Varsinkin kovilla pakkasilla kun kameran tuo sisätiloihin niin kondensaatio voi olla aika rajua.
Tämän takia kameroita suositellaan ainakin omassa laukussa olla useampi tunti, että kamera lämpeää sisälämpötilaan. Vielä, kun kameran laittaa muovipussin sisään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 441
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom