Samsung rakentaa uuden tuotantolaitoksen Yhdysvaltojen Texasiin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Pitkään jatkuneelle globaalille piiripulalle ei näy vielä loppua ja esimerkiksi NVIDIAn Jensen Huang arvioi pulan jatkuvan ainakin läpi ensi vuoden. Tulevaisuuden tarpeisiin panostetaan kuitenkin nyt ennätysvauhtia ja niin Yhdysvallat kuin EU:kin ovat panostamassa omilla tahoillaan piirituotannon saamiseksi omille mailleen. Sekä Intel että TSMC ovatkin jo ilmoittaneet rakentavansa uusia tuotantolaitoksia sekä uudelle että vanhalle mantereelle.

Nyt Samsung on ilmoittanut omista uusista laajenemisaikeistaan ja ilmoittanut seuraavan uuden tuotantolaitoksensa nousevan Yhdysvaltain Texasiin. Uuden tehtaan rakennustyöt aloitetaan Taylorissa Texasissa ensi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ja tuotantolaitoksen on tarkoitus olla toimintakunnossa vuoden 2024 jälkimmäisellä puoliskolla.

Taylor valikoitui tehtaan sijoituspaikaksi paitsi paikallisen infrastruktuurin laadun, paikallisten puolijohde-ekosysteemin, paikallishallinnon tuen kautta, myös sen maantieteellisen sijainnin vuoksi. Uusi tuotantolaitos sijaitsee kivenheiton päässä yhtiön Austinissa sijaitsevista tuotantolaitoksista. Samsung arvioi uuden Texasin tuotantolaitoksensa kustannuksiksi noin 17 miljardia dollaria eli yli 15,1 miljardia euroa. Tuotantolaitoksen odotetaan luovan kaupunkiin yli 2000 pysyvää korkean tason työpaikkaa ja epäsuorasti tuhansia muita työpaikkoja. Lisäksi Samsung tulee tukemaan rahallisesti kaupunkiin perustettavaa Samsung Skills Center for the Taylor Independent School District -keskusta, jonka on tarkoitus auttaa nuoria kehittymään tulevaisuuden haasteisiin ja löytämään harjoittelu- ja työpaikkoja.

Lähde: Samsung

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Isot nimet valmistautuvat siihen että Kiina miehittää Taiwanin :smoke: hyvä jos riippuvuutta Kaukoidästä pystytään vähentämään. Vielä kun Eurooppaan saataisiin kunnollista piirivalmistusta 80-luvun taskulaskinten sijaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Sähköverkon kyykkäämisiä odotellessa.. jahka nuo laitokset on toiminnassa, niin sähköä pitäisi riittää niille sekä lämmittämään ihmisten koteja kun pakkaset iskevät.

Se tekee bisnekselle eetvarttia kun waferit ja piirit on tulilla, tehtaasta katoaa sähköt ja varavoimakaan ei toimi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Ja teksasin arkaainen lainsäädäntö ei häiritse ketään...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom