Samsung QLED Q60R (2019) säätämisen vaikeus

Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
13
Tuli hankittua tuommoinen pikkuinen 43" QLED makkarin telkuksi.
Samppaa olen hiukan vierastanut hankalien menujen eli asetuksien takia. Jokin virus kait iski, kun tuon ostin. No noita pienempiä ruutuja ei taida muilla ollakaan.

Noin yleisesti, kuva on kyllä hieno. Selkeästi parempaa, kuin edellisen telkun UHD 4K:n kuva.

Asetuksien kanssa meni muutama ilta kokeilussa.
Muutama ongelma, ja yksi ikävä tuli.

Tämä on ikävin:
Amazon Prime Video Ultra HD elokuva toistuu hienosti.
Grand Tour tulee HDR Ultra HD laadulla. Mutta sen kuva vilkkuu ikävästi. Erityisesti studiossa kuvattu osuus. Mutta myös ulkona kuvattu.
(Tavallinen UHD on ehkä kuitenkin hiukan pehmeämpää kuvaltaan, kuin HDR UHD kuva. Se saattaa olla osa ongelman syytä?)(Vanhassa kuva on välkkymätön)

Onkos tuttua muilla, ja oletteko ratkaiseet ongelmaa?

ps. Sampan puhelintuki on järkyttävän vastenmielistä, ei mitään avuliaisuutta ongelman ratkaisuun. Lähinnä tuntui, että oli juuri herännyt huonosti, kuumassa huoneessa nukutun yön jälkeen. Sulki puhelimen aika pikaisesti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Auto motion plus päällä taustavalo välkkyy 120hz nopeudella, eikä 240hz. Ei tuolle varmaan muuta voi tehdä.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
13
Kiitos vinkistä.

Kokeilin 2 säätöä, joiden kerrottiin vaikuttavan kuvan värinään. En saanut ongelmaa pois. Ehkä väheni. Mutta samalla kuvan muut säädöt menevät per....
Youtube HDR UHD värisee APPin kautta toistettuna myös, mutta ei niin paljoa.

-------
Samsung tuki vastasi näin:

-Hei,
Kuten sinulle kerrottiin niin Asetukset - Kuva - Asiantuntijan asetukset voit säätää kuvan asetuksia. Lisäksi voit säätää kuvatilaa käyttöoppaan mukaan.
Mikäli ongelma jatkuu voit kokeilla palauttaa tehdasasetukset televisioon. Asetukset - tuki - itsediagnoosi- palauta (pin 0000). Huomaa että kaikki kuvasäädöt nollaantuvat myös.
Ystävällisin terveisin / With kind regards
Anne
Samsung Support -

--------
Amazon Video otti asian käsittelyyn. (APPin toiminnasta vastaa APPin kehittäjä?) Vastaukset tuli nopeasti. Mutta tämän jutun ottivat tarkempaan syyniin. Lupasivat vastauksen myöhemmin. Odottelen vielä.

--------

Tuli toinen ongelma myös:

Samsungissa on hienosti valmiina Apple Airplay ominaisuus. Eli et tarvitse erillistä Apple TV laitetta, jos streemaat sellaisesta lähteestä, jolle ei löydy Samsung APP:ia. :geek:

Mutta tuli senkin kanssa ongelma: DNA TV nauhoitus, eli elokuvan streemaus nykäisee eli pysähtyy hetkeksi n. 30s välein. :jd:
Siirsin streemauksen AppleTV 4K purkin kautta (HDMI kaapelilla kiinni TVssä), niin nykiminen on pois täysin.
DNA TV nauhoitukset ei paljoa kaistaa kuluta, streemaus kuvan laatu on lähinnä välttävää. Vika ei ole siinä. Luultavasti DNA TV APP luurissa on myös ok, kun toisen Airplay kanssa toimii hienosti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Oletko auto motion+ lisäksi sammuttanut bfi:n? Olikohan tuo suomeksi liikevalaisu tms.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
13
Tuossa on asetuksia. Ongelma on, että kaikki muutokset vaikuttaa kaikkiin säätöihin. Ei siis vain siihen, mitä ajattelet säätäväsi.
Esim kuvan kirkkaus muuttuu dramaattisesti.


CB14F100-502A-49FF-A45A-C82FCD48FE99.jpeg
59042887-D775-44A1-992A-8D2A0EC3F825.jpeg

Kokeilin noita 3 , eri kombinaatioilla. Noi tuntuu parhailta (yleensä). Eri lähteisiin eri asetukset. Esim YLE HD lähetykset tulevat helposti hyvä laatuisena, siis helppo saada "oikeat säädöt".

Apple TV streemaus kännykästä, kuva pysähtyy 1-2 sekunniksi aina 30 s välein. IPadista streemattuna ei pätki. (Samsung AppleTV APP)

Apple TV 4K purkki istuu hyvin tämän kaveriksi. (Prime Video HDR UHD värisee, mutta muuten hyvä)
Tässä asetukset:

F71C3E5E-5B27-4CA3-9AD7-1D696D456129.jpeg
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
13
Tuollaisia kokelin. En ole elokuvatilaa käyttänyt, kun luulen että on optimoitu 24p
Vaatii paljon säätämistä että saa kuvan mieleiseksi
Mutta se ongelma: värisee/välkkyy edelleen. Siis kun kuva on säädetty tosi teräväksi.
Vähän pehmeämmät kuvan säädöt poistaa välkkymistä, mutta ei ole pointtia katsoa 4k kuvaan vajaalla tarkkuudella.

F5726C2B-0822-4165-B19D-975B1035904B.jpeg

1654E952-06C4-498F-BF2C-BAFBB99825A3.jpeg

9F1E0463-5CB6-4543-A233-4316AA894A83.jpeg

83F38D7F-1BD1-4094-A8D1-402882986387.jpeg

Linkatussa ohjeessa viitataan HDMI sisäääntuloihin, mutta luulen että Sampan sisällä noi APPit on samassa asemassa säätöjen suhteen
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Tuossahan se syy on. Yrität terävöittää kuvaa keinotekoisesti. Kuva näyttää siltä miltä sen pitäisikin näyttää terävyys asennossa 0. Onko youtuben 4k videot myös sumeita asetuksella 0?
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
13
Tuossahan se syy on. Yrität terävöittää kuvaa keinotekoisesti. Kuva näyttää siltä miltä sen pitäisikin näyttää terävyys asennossa 0. Onko youtuben 4k videot myös sumeita asetuksella 0?
UHD:tä voi katsoa aivan hyvin terävyydet "tapissa". Ei vilku. Kuva on upea.
Kait pixelien lisäyksen tarkoitus on nähdä kuva terävänä? HDR lisää vielä sävyt.

Tuntuisi oudolta, että pitää pehmentää kuvaa HD tasolle, kun UHD + HDR on käytössä.
Kuten ekassa postauksessa totesin, tiesin Samppojen menujen sekavuuden. Valitettavasti näyttää, että tämä on Sampan ikunen ongelma/ominaisuus.

Onko kellään kokemusta, päivittääkö Samppa telkuja yleensäkään? Samsung supportin nuiva suhtautuminen antaisi ymmärtää, että se oli siinä.
Tuskin edes kirjasivat minnekkään, että jotain viilattavaa on vielä jäänyt uuteen tuotteeseen.

Sääli, kun itse paneeli on tosi hyvä.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
13
Et vaan tiedä mitä terävyyssäätö tekee. Terävyyssäädöllä terävöitetään eli paksunnetaan kuvan ääriviivakohtia. Ei se tarkkuutta lisää, se tarkkuus tulee itsessään lähteestä. Telkkarin terävyyssäätö siis ainoastaan huonontaa kuvaa. Sen pitää olla minimissään siinä kohtaa missä kuvaa ei terävöitetä.
No no.
Hei tässä puhutaan HDR laatuisesta kuvasta, ei enään SD kuvasta. ;)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
UHD:tä voi katsoa aivan hyvin terävyydet "tapissa". Ei vilku. Kuva on upea.
Kait pixelien lisäyksen tarkoitus on nähdä kuva terävänä? HDR lisää vielä sävyt.

Tuntuisi oudolta, että pitää pehmentää kuvaa HD tasolle, kun UHD + HDR on käytössä.
Kuten ekassa postauksessa totesin, tiesin Samppojen menujen sekavuuden. Valitettavasti näyttää, että tämä on Sampan ikunen ongelma/ominaisuus.

Onko kellään kokemusta, päivittääkö Samppa telkuja yleensäkään? Samsung supportin nuiva suhtautuminen antaisi ymmärtää, että se oli siinä.
Tuskin edes kirjasivat minnekkään, että jotain viilattavaa on vielä jäänyt uuteen tuotteeseen.

Sääli, kun itse paneeli on tosi hyvä.
Terävyyden pitää olla asennossa 0, kaikki tuon yli on keinotekoista terävöitystä. Materiaali näytetään silloin sellaisena kuin se on.

Samsungin on vaikea korjata vikaa, mikä johtuu käyttäjän vääristä asetuksista...
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
68
No no.
Hei tässä puhutaan HDR laatuisesta kuvasta, ei enään SD kuvasta. ;)
Jep ja juuri sen takia, että se lähde on parempi niin sille ei tarvitse tehdä mielellään yhtään mitään.

(Tai no ehkä jotain, jolla saa kompensoitua sampan taipumusta rikkoa hdr-standardia ja tonemapata kaikki vähän kirkkaamaksi kuin kuuluisi. Tosin tuo voi olla tosi kirkkaassa huoneessa joissain tilanteissa ihan perusteltuakin.)

Tuossa on nyt ensin ruuvattu kaikki namiskat tappiin ja perään isketty mitä, neljä-viisi eri prosessointia niin ei mikään ihme jos artefaktaa.

Jos kuva tuntuu liian pehmeältä, kun terävyys on asennossa nolla niin ihan ensimmäisenä suosittelen nappaamaan "Digitaalinen selkeä kuva" - asetuksen kokonaan pois päältä. Se on rankasti yksinkertaistettuna kasa filttereitä, joilla pyritään peittämään pakkausartefakteja (ja kohinaa). Käytännön tasolla tuo yleensä käyttäytyy blurrin tavoin ja väkisinkin vie jonkin verran yksityiskohtia ja pehmentää kuvaa. En usko, että 43" 2160p-ruudulla mitään ihan hillittömiä artefakteja näkyy Amazonin tai Netflixin 2160p streamista, joten ihan turhaa pyytää televisiota filtteröimään kuvasta jotain pois. (Jos perinteisiä tv-kanavia, tai oikeastaan mitä tahansa perinteistä blu-ray:ta huonompaa lähdettä tulee katsottua niin niissä tuosta voi olla iloa, mutta silloinkaan en tuota "pientä" enempää suosittelisi)

Mitä tulee terävyys-asetukseen niin tosiaan Samsungeissa 0 = televisio ei tee mitään ylimääräistä terävöitystä. Mikäli kuitenkin siihen terävöitystä jostain syystä tykkää lisätä niin sen mukana tulee yleensä väkisinkin jonkin verran artefakteja. Siinä kohtaa ehkä kannattaa hakea jotain vähän maltillisempaa asetusta, erityisesti jos aikoo pitää jotain liikeprosessointeja päällä, joka itsessään tuo artefakteja lisää, jotka terävöitys vielä nätisti poimii esiin entistä häiritsevämpänä.

Tuossa ensimmäinen testivideo, jolla voi vilkaista terävyyttä, jonka löysin. Ei ihan julmimmasta päästä tosin. (Testasin omalla televisiolla ja taso, millä tuo testikuva näytti vielä kutakuinkin siedettävältä saa selaimella kaiken tekstin näyttämään karulta.)



Samsungin päivityksistä näyttäisi, että omaan vuoden 2016 kakkostelevisioon viimeisin päivitys on tullut 23.4.2019 . En tiedä tukeeko Samsung lippulaivamalleja pidempään kuin budjettimalleja. Oma ruutu osuu juurikin Samsungin sen vuoden malliston keskelle.

Ps. Merkittävästi paremman kontrastin saat, kun kirkkaus on asetettuna nollaan. Sitä korottamalla nostat mustan tasoja, eli käytännössä ne kohdat joiden kuuluisi olla mustia nousee jonnekkin vaaleanharmaan tasolle, jos asetus on +5.
 

Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
UHD:tä voi katsoa aivan hyvin terävyydet "tapissa". Ei vilku. Kuva on upea.
Kait pixelien lisäyksen tarkoitus on nähdä kuva terävänä? HDR lisää vielä sävyt.

Tuntuisi oudolta, että pitää pehmentää kuvaa HD tasolle, kun UHD + HDR on käytössä.
Kuten ekassa postauksessa totesin, tiesin Samppojen menujen sekavuuden. Valitettavasti näyttää, että tämä on Sampan ikunen ongelma/ominaisuus.

Onko kellään kokemusta, päivittääkö Samppa telkuja yleensäkään? Samsung supportin nuiva suhtautuminen antaisi ymmärtää, että se oli siinä.
Tuskin edes kirjasivat minnekkään, että jotain viilattavaa on vielä jäänyt uuteen tuotteeseen.

Sääli, kun itse paneeli on tosi hyvä.
Harvoin tulee facepalmattua yhtä kovaa kuin tätä ketjua lukiessa. :facepalm:

Ota selvää mitä tuo kuvan terävyyden lisääminen oikeasti tekee. Se EI muuta resoluutiota. Tässä on ihan puhdas user error kyseessä. Vai onko tämä huono trolli? :confused:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 622
Viestejä
4 186 449
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom