Samsung lopettaa prosessorikehitysyksikkönsä Yhdysvalloissa

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269



Samsungin kerrotaan lopettavan kustomoituja järjestelmäpiirien prosessoreita suunnittelevan tuotekehitysyksikkönsä Texasin Austinissa, jonka seurauksena 290 työntekijää irtisanotaan joulukuun loppuun mennessä. Samsung on tehnyt asiasta WARN-ilmoituksen (Worker Adjustment and Retraining), joka on Yhdysvalloissa lakisääteinen yli 50 hengen massairtisanomisien yhteydessä.

Android Authority -sivusto on tiedustellut asian taustoja ja saanut vastauksen Samsungilta. Samsungin mukaan se on arvioinut System LSI -liiketoimintaansa (Large scale integration) uudelleen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi ja sen seurauksena päättänyt irtisanoa San Josessa ja Austinissa työskennelleitä tuotekehitystiimejä. Toistaiseksi jäi kuitenkin epäselväksi, aikooko yritys luopua kokonaan omien prosessoriytimien suunnittelusta.

Samsungin itsensä kehittelemät Mongoose-prosessoriytimet ovat olleet käytössä lähinnä yrityksen Exynos-lippulaivajärjestelmäpiireissä Galaxy S7 -malleista lähtien. Viime aikoina Samsungin omat järjestelmäpiirit ovat olleet suorituskyvyssä enemmän tai vähemmän altavastaajina Qualcommin Snapdragon 800 -sarjan piireille. Kilpailijoista Huawei käyttää suoraan ARM:ilta lisensoituja prosessoriytimiä ja Qualcomm puolestaan niiden kevyesti kustomoituja versioita.

Lähde: Android Authority

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Aika merkittävä uutinen, näinköhän ensi kevään Exynokset ovat jo ARM:n omilla coreilla?
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Oho! Jos Samsung päättää lopettaa omien prosessoriytimien kehittämisen, niin se olisi aika iso yllätys. Tähän asti on näyttänyt siltä, että Samsung haluaisi nimenomaan siirtyä kokonaan omaan suunnittelun Applen tavoin. Samsungilta on jo pidemmän aikaa odoteltu omaan suunitteluun perustuvaa "GPU-S" näytönohjainta CPU:n kaveriksi eikä AMD:n kanssa muodostettu lisensointidiili ainakaan hillinnyt huhuja.
Vai onko tässä kyse kehitysyksikön siirtämisestä Yhdysvaltojen ulkopuolelle?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Aika merkittävä uutinen, näinköhän ensi kevään Exynokset ovat jo ARM:n omilla coreilla?
Toivottavasti. Itseäni on harmittanut, kun on pitänyt käyttää huonompaa Samsung-kännykkää kuin mitä esim. USA:ssa olisi saatavilla.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Toivottavasti. Itseäni on harmittanut, kun on pitänyt käyttää huonompaa Samsung-kännykkää kuin mitä esim. USA:ssa olisi saatavilla.
Pelkkään ARM:n suunniteluun perustuvat ytimet ovat heikompia kuin Samsungin ja Qualcommin vastaavat. Tai ainakin ARM:n ytimiä käyttävät Kirin ja MediaTek piirit eivät pärjää edellä mainituille.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Voisi äkkiseltään ajatella, että siirtävät kehityksen US ulkopuolelle, jotteivät ole riippuvaisia jenkkien politiikasta ja sen ailahteluista.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Aika merkittävä uutinen, näinköhän ensi kevään Exynokset ovat jo ARM:n omilla coreilla?
Ensi kevään Exynokset on jo julkaistu (joskin joissain huhuissa pyörii edelleen Exynos 9830, jossa ei oikein ole järkeä):
Samsung esitteli uuden Exynos 990 -järjestelmäpiirin sekä Exynos Modem 5123 5G-modeemin - io-tech.fi
Samsung julkisti Exynos 980 -järjestelmäpiirin integroidulla 5G-modeemilla - io-tech.fi

Jos omien prosessoreiden kehitystyö loppuu, se näkyy tuotteissa todennäköisesti vasta 2021.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
988
Voisi äkkiseltään ajatella, että siirtävät kehityksen US ulkopuolelle, jotteivät ole riippuvaisia jenkkien politiikasta ja sen ailahteluista.
Eiköhän tässä ole juurkin kyse siitä että tuo Trumpetti on niin ailahtelevainen ja täysin arvaamaton liikkeissään että pakko on jotenkin turvata omat edut. Eli siirretään kehitysyksikkö vaikka Helsinkiin niin saa olla rauhassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
193
Viime aikoina Samsungin omat järjestelmäpiirit ovat olleet suorituskyvyssä enemmän tai vähemmän altavastaajina Qualcommin Snapdragon 800 -sarjan piireille.
Mongoosehan on ollut yhden säikeen suorituskyvyssä sukupolven edellä Snapdragoneita, aivan Applen A-sarjan kannassa kiinni. Monen säikeen perffi onkin sit vähän jäljessä, samoin GPU:n tehot (mutta tämä uutinen koskee CPU:ta, ei GPU:ta).

Tuloksia mutuilun tueksi hain esim. GSMArenasta Samsung Galaxy Fold review
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Mongoosehan on ollut yhden säikeen suorituskyvyssä sukupolven edellä Snapdragoneita, aivan Applen A-sarjan kannassa kiinni. Monen säikeen perffi onkin sit vähän jäljessä, samoin GPU:n tehot (mutta tämä uutinen koskee CPU:ta, ei GPU:ta).

Tuloksia mutuilun tueksi hain esim. GSMArenasta Samsung Galaxy Fold review
Tuota kun on esimerkiksi Anandtech vähän tarkemmin testaillut ja tutkinut, niin Mongoosen yhden säikeen suorituskyky on rajoittunut lähinnä Geekbench-suorituskykytestiin ja todellinen suorituskyky ei siis ole niin hyvää.
The Samsung Galaxy S10+ Snapdragon & Exynos Review: Almost Perfect, Yet So Flawed

Exynos 9820/9825-mallien GPU-suorituskyky on hyvin samaa luokkaa Snapdragon 855:n kanssa, kuten meidän GS10+- ja Note10+-testeissä onkin todettu. Viime vuonna eroa oli selvästi enemmän.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Mongoosehan on ollut yhden säikeen suorituskyvyssä sukupolven edellä Snapdragoneita, aivan Applen A-sarjan kannassa kiinni. Monen säikeen perffi onkin sit vähän jäljessä, samoin GPU:n tehot (mutta tämä uutinen koskee CPU:ta, ei GPU:ta).

Tuloksia mutuilun tueksi hain esim. GSMArenasta Samsung Galaxy Fold review
Kuten Juha tuossa ylempänä totesi, niin Exynos -piirit päihittävät Snapdragonit oikeastaan vain Geekbench -testiohjelmassa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Tai sitten tarkoitus on tuoda nopeammalla aikataululla uusin cortex-ydin järjestelmäpiireihin kuten nyt on Exynos 980, 2x A77 + 6x A55. Nythän ensi vuonna tuleva Exynos 990 perustuu vieläkin 2x custom-ytimiin, 2x A76-ytimiin ja 4x cortex -A55-ytimiin. Eli ensin huippu malli uusimmalla cortex-ytimellä 2x A7X + 6x A5X sitten päivitys 4x A7X + 4x A5X. Tämän mukaisesti jos olisi julkaistu Exynos 990 se olisi tullut 4x A77 + 4x A55.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Harmi on kyllä jos lakkauttavat niin kilpailu pienentyy eikä se ikinä ole hyvä asia.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Voisi äkkiseltään ajatella, että siirtävät kehityksen US ulkopuolelle, jotteivät ole riippuvaisia jenkkien politiikasta ja sen ailahteluista.
Eiköhän tässä ole juurkin kyse siitä että tuo Trumpetti on niin ailahtelevainen ja täysin arvaamaton liikkeissään että pakko on jotenkin turvata omat edut. Eli siirretään kehitysyksikkö vaikka Helsinkiin niin saa olla rauhassa.
Joo... Sauli ei ole turhia riehunut :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 436
Viestejä
4 161 739
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom