Samsung julkisti uudet taittuvanäyttöiset Galaxy Z Flip5 ja Fold5 -älypuhelimet

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 434


Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Samsung on esitellyt tänään kotimaassaan Koreassa järjestetyssä Unpacked-julkaisutilaisuudessa uudet taittuvanäyttöiset Galaxy Z Flip5 ja Fold5 -älypuhelimet. Kyseessä on seuraajat viime vuoden elokuussa julkaistuille Flip4- ja Fold4-malleille. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Samsung järjestää Unpacked-tapahtuman omalla maaperällään Koreassa.



Kalliimpi erityisesti tehokäyttäjille suunnattu Galaxy Z Fold5 -malli on pysynyt ulkoisesti lähes identtisen näköisenä edeltäjäänsä nähden, mutta käytännön tasolla fyysiset mitat ovat pienentyneet uudistuneen saranarakenteen ansiosta ja myös paino on pudonnut 10 grammalla. Uuden saranarakenteen merkittävänä etuna laitteen puoliskojen väliin jäävä rako on pienentynyt ja se on nyt kooltaan tasainen.

Näyttöjen koot ja tekniset ominaisuudet ovat pysyneet pääosin samoina. Avattuna edelleen 7,6-tuumaisen taittuvan sisänäytön maksimikirkkauden kerrotaan tosin parantuneen noin 30 %:lla. Ulkonäyttö on edelleen 6,2-tuumainen Laitteen sisälle on päivitetty uusimman sukupolven Snadragon 8 gen 2 -piiri, jonka jäähdytystä on parannettu entistä suurikokoisemmalla höyrykammiolla. Myös muistivaihtoehtoja on viilattu ja malliston huipulle on nyt tarjolla teratavun variantti.

Kamerat, akku ja latausominaisuudet ovat pysyneet identtisinä edeltäjämallista. Ohjelmistopuolella Samsung mainostaa lisänneensä One UI 5.1.1 -käyttöliittymäänsä mm. uusia sovellusten moniajoa tehostavia ominaisuuksia. Päivitystuki on molemmissa uusissa Galaxy Z -malleissa tuttu 4 & 5 vuotta.

Samsung Galaxy Z Fold5:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat:
    • avattuna 129,9 x 154,9 x 6,1 mm
    • suljettuna 67,1 x 154,9 x 13,4 mm


  • Paino: 253 grammaa
  • Rakenne: Alumiinirunko, Gorilla Glass Victus 2
  • IPX8
  • 7,6″ taittuva Dynamic AMOLED 2X -näyttö, 2176 x 1812, 374 PPI, 21,6:18, 1-120 Hz adaptiivinen, 1750 nit (piikki)
  • 6,2″ Dynamic AMOLED 2X -kansinäyttö, 2316 x 904, 402 PPI, 23.1:9, 48-120 Hz adaptiivinen
  • Snapdragon 8 Gen 2 for Galaxy -järjestelmäpiiri
  • 12 Gt LPDDR5X RAM-muistia
  • 256, 512 tai 1024 Gt UFS 4.0 -tallennustilaa
  • 5G, LTE, Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax (Wi-Fi 6E), Bluetooth 5.3
  • Kolmoiskamerajärjestelmä:
    • 50 megapikselin pääkamera (1,0 um pikselikoko), f1.8, Dual Pixel AF, OIS, 85˚
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko), f2.2, 123˚
    • 10 megapikselin telekamera (1,0 um pikselikoko), f2.4, PDAF, OIS, 36˚, 3x zoom pääkameraan nähden


  • Etukamerat
    • Etupuolella: 10 megapikselin etukamera (1,22 um pikselikoko), f2.4, 85˚
    • Sisäpuolella: 4 megapikselin etukamera näytön alla (2.0 um pikselikoko), f1.8, 80˚


  • 4400 mAh akku, USB-C, 25 watin pikalataus, langaton lataus, käänteinen langaton lataus
  • Android 13, One UI 5.1.1, 4 Android-versiopäivitystä, 5 vuotta tietoturvakorjauksia



Pienempi ja edullisempi "simpukkamallinen" Flip5 on ottanut suurimman kehitysaskeleensa kansinäyttönsä osalta, jonka koko on kasvanut 1,9 tuumasta 3,4 tuumaan ja samalla kuvasuhde on muuttunut merkittävästi kapeasta kaistaleesta suuren osan laitteen kannesta peittävään neliskanttiseen muotoon. Samsung on monipuolistanut laitteen käyttömahdollisuuksia uuden kansinäytön kautta ja tarjolla on laajempia widget-näkymiä, ilmoitusten tarkistusmahdollisuus, mahdollisuus vastata viestehin näppäimistöllä, kamerankäyttömahdollisuus sekä mahdollisuus käyttää rajallista määrää yhteensopivia sovelluksia (kartat, viestit, Netflix, YouTube).

Samsung käyttää myös Flip5:ssä uudistettua saranarakennettaan, joka mahdollistaa näyttöpaneelin pisaran muotoisen taipumisen saranarakenteen sisällä puhelimen ollessa suljettuna. Sen ansiosta laitteen puoliskojen väliin ei jää enää epätasaista rakoa ja laite on suljettuna entistä ohuempi.

Muita merkittävämpiä teknisiä päivityksiä ovat ajantasainen Snapdragon 8 gen 2 -järjestelmäpiiri, Perusmallissa on nyt 128 Gt:n sijaan 256 Gt tallennustilaa. 6,7-tuumainen taittuva sisänäyttö, akku ja latausominaisuudet ovat pysyneet paperilla muuttumattomina viime vuodesta. Kamerarauta on samaa kuin edeltäjässä, mutta Samsung kertoo parantaneensa kamerasuorituskykyä prosessoinnin, tekoälyn ja ohjelmiston saralla.

Samsung Galaxy Z Flip5:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat:
    • avattuna 71,9 x 165,1 x 6,9 mm
    • suljettuna 71,9 x 85,1 x 15,1 mm


  • Paino: 187 grammaa
  • Rakenne: Alumiinirunko, Gorilla Glass Victus 2
  • IPX8
  • 6,7″ taittuva Dynamic AMOLED 2X -näyttö, 2640 x 1080, 22:9, 1-120 Hz adaptiivinen
  • 3,4″ Super AMOLED -kansinäyttö, 720 x 748, 306 PPI, 60 Hz
  • Snapdragon 8 Gen 2 for Galaxy -järjestelmäpiiri
  • 8 Gt LPDDR5X RAM -muistia
  • 256 tai 512 Gt UFS 4.0 -tallennustilaa
  • 5G, LTE, Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax (Wi-Fi 6E), Bluetooth 5.3
  • Kaksoiskamerajärjestelmä:
    • 12 megapikselin pääkamera (1,8 um pikselikoko), f1.8, Dual Pixel AF, OIS, 83˚
    • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko), f2.2, 123˚


  • 10 megapikselin etukamera (1,22 um pikselikoko), f2.4, 85˚
  • 3700 mAh akku, USB-C, 25 watin pikalataus, langaton lataus, käänteinen langaton lataus
  • Android 13, One UI 5.1.1, 4 Android-versiopäivitystä, 5 vuotta tietoturvakorjauksia

Galaxy Z Flip5 -mallin hinnat alkavat 256 Gt muistiversion 1249 eurosta ja 512 Gt versio kustantaa 1369 euroa. Fold5:n hinnat alkavat 256 Gt version 1979 eurosta ja runsaammista muistivaihtoehdoista joutuu kustantamaan 2099 (512 Gt) ja 2349 euroa (1 Tt). Laitteiden ennakkomyynti alkaa välittömästi ja ne tulevat saataville 11. elokuuta.

Lähde: lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 510
Aijaijai tekisi mieli vaihtaa Flip 3 tuohon uuteen. Tuo näytön kalvo kuplii ja veisin muuten takuuseen mutta todennäköisyys bumerangiin on suurempi kuin 0 koska tuo on käynyt järvenpohjassa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Ei vakuuta vieläkään eli menee vielä useampi sukupolvi ennen kuin saavuttavat sellaisen tason, että oma mielenkiinto herää.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 560
Ei vakuuta vieläkään eli menee vielä useampi sukupolvi ennen kuin saavuttavat sellaisen tason, että oma mielenkiinto herää.
Et avannut mitä jäi uupuun, mutta nopeasti paperilla taisi uupua se pölynkesto luokitus, ja jos uutisessa ei mainostettu sen osalta kehitystä, niin se varmaan sieltä sitten uupu.

Kamera? se ei ehkä liitty taitettavuuteen, tai no ehkä komponettien paksuuden muodossa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 477
Flip kiinnostaa konseptina, mutta ottaisin mieluusti vähän pienemmän, ja akunkestoa suosisin enemmän kuin ylimääräistä pientä päälinäyttöä.
 

Requiem

For You
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 508
Itse taas ottaisin flipin mieluummin isompana. Siinä olisi mahdollisuus melko isoon näyttöön.
 

Testostenori

Filter Coffee, Not People
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
351
Eipä tarvitse vielä fold 3:sta vaihtaa, seuraavaa odotellessa..
 
Liittynyt
12.11.2017
Viestejä
352
25W lataus edelleen ja 5 vuoden päivitykset joilla ei tee mitään koska tuo näyttö ei niin kauaa kestä. Hinnat nousseet 100€ edellisestä mallista (flipissä tuplattu minimi tallennustila).
 
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
247
Trade-in -hinnat olivat aika matalat( ml. edut); 380 € Fold 3 512:Sta ja 650 € Fold 4 256:sta, joten 1 329 euroa 512 Gt -versiolle. En muista mitä Fold 4:llä olisi ollut välirahavaatimuksena mutta kun kynä ja muu maksaa päälle toista sataa niin taitaa Fold 3 ja Fold 4 jäädä vielä vaihtamatta.
( ps. Gigantin salainen klubietu jäi salaiseksi kun sitä ei kerrottu edes osoitteenvalintaan mennessä. Olisikohan turva vuodeksi kaupan päälle tms)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.08.2021
Viestejä
5
Halusin itse joitan hieman erilaista ja vaihdoin vanhan oneplus 9 pron Flip4jään noin viikko sitten, kun proshopissa sai 512 gt 749 euroon. Tiesin kyllä että uusi versio flipistä julkaistaan, mutta nyt eilisen julkistuksen jälkeen olen ihan tyytyväinen etten jäänyt odottmaan. Isompi etunäyttö olisi ihan kiva, mutta razor 40 ultraan verrattuna käyttö on edelleen rajoitettu. Tuo form factor on kyllä ehdottomasti ollut se isoin juttu itselleni, mahtuu ihan minne vain ja varsinkin kesällä kiva pitää shortsien taskussa ja pyöräilypaidan taskuun. Miinusta kyllä tulee siitä että yhdellä kädellä tuo kannen avaaminen on hankala.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 434
Harmillista, että Samsung on jättänyt Flipin ulkonäytön toteutuksen edelleen hieman piippuun Motorolaan nähden. Näytön kasvaneesta koosta huolimatta sillä tehtävät asiat ja käytettävissä olevat sovellukset on ensikokeilujen perusteella edelleen varsin rajattuja vrt Razr 40 Ultra. Toki silti selvä käytettävyysparannus edeltäjään nähden.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 510
Eritoten ärsyttää että puhelin, siis Flip, tekee omia temppujaan kun pääsee kiehnäämään lompakon kanssa. Milloin "Okay" viesti whatsappiin tai vaihto äänettömälle ilman pyyntöä.
 

Age of Computers

Wololo
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 728


Samsung esittelee videolla Flip5:n ja Fold5:n kestävyystestejä
Kestävää on, mutta odotellessa suojakalvon väliin menevän ilman hajottamia näyttöjä... Nytkö taisivat tarjota vain yhden kalvon vaihdon takuuseen vuoden ajan ostosta. Onkohan kilpailevilla firmoilla ollut keskeltä hajoavia näyttöjä?
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 558
Muutamia kertoja noita taittuvia puhelimia käpistellyt liikkeessä (koska en tiedä yhtään tuttua joka tuollaisen olisi hankkinut), niin suurin negatiivisia fiiliksiä aiheuttava asia on tuo näytön tuntuma ja epätasaisuus. On kuin joku ala-asteikäisen kontaktimuovilla päällystetty kirja. Vie välittömästi sen laadun tunteen yli tonnin luurista.
 

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 592
25W lataus edelleen ja 5 vuoden päivitykset joilla ei tee mitään koska tuo näyttö ei niin kauaa kestä. Hinnat nousseet 100€ edellisestä mallista (flipissä tuplattu minimi tallennustila).
Ihan käsittämätöntä perseilyä kyllä Samsungilta tämän latausnopeiden kanssa. 2k€ puhelimessa 25W "pikalataus" :poop:

Kun oikeasti nopeaa latausta pääsee kerran käyttämään, ei kyllä tulisi mieleenkään enää ostaa puhelinta, missä akku latautuu etana vauhtia.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 434
Mites tuo kamera, siitä kuitenkin palautetta että olisi parantunut. (Fold5 vs Fold 4).
Softapuolella on tehty jotain parannuksia, mutta rautapuolella toteutus on pysynyt samana (joka on pitälti peruja galaxy S20 -aikakaudelta). Prosessointiin tehdyillä päivityksillä on ilmeisesti saatu kuvanlaatua hieman parannettua.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 458
Viestejä
4 215 554
Jäsenet
71 056
Uusin jäsen
MCBace

Hinta.fi

Ylös Bottom