Samsung julkaisi uusia 0,7 µm:n ISOCELL Plus -kamerasensoreita

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 538


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Vaikka Sonyä pidetään kännykamerasensoreiden kuninkaana, on myös Samsungin valikoimissa useita varteenotettavia sensoreita. Nyt yhtiö on julkaissut ISOCELL-sarjaansa kerralla peräti neljä uutta aiempia pienikokoisempaa sensoria.

Samsung ISOCELL -perheen neljä uutta jäsentä ovat 108 megapikselin HM2, 64 megapikselin GW3, 48 megapikselin GM5 ja 32 megapikselin JD1. Kaikille neljälle yhteistä on 0,7 mikrometrin pikselikoko, jonka Samsung otti ensimmäistä kertaa käyttöön viime vuonna julkaistussa ja Galaxy S20 Ultrassa selfiekamerana käytetyssä 40 megapikselin GH1-sensorissa.



Samsungin mukaan 0,7 µm:n pikselikoon myötä yhtiön uudet sensorit ovat parhaimmillaan 15 % pienempiä fyysisiltä mitoiltaan, kuin samaan resoluution mutta 0,8 µm:n pikselikokoon perustuvat sensorit. Myös kameramoduulin korkeutta on onnistuttu kutistamaan yhtiön mukaan parhaimmillaan 10 prosentilla. Etenkin suurimman 108 megapikselin sensorin tapauksessa pienempi fyysinen koko helpottaa myös objektiivin suunnittelemista sensorin pariksi. Samsungin mukaan sen ISOCELL Plus- ja Smart-ISO-teknologiat varmistavat, että sensorit saavat pienentyneestä pikselikoosta huolimatta edelleen tarpeeksi valoa luettavaksi.



Samsungin mukaan ISOCELL HM2, GW3 ja JD1 ovat jo sarjatuotannossa, mutta GM5 on vielä samplausvaiheessa. Samassa yhteydessä yhtiö kisuoitteli myös ensi vuoden uutuusteknologioilla. Samsungin mukaan sen uusi ISOCELL 2.0 -teknologia tulee kasvattamaan sen sensoreiden valoherkkyyttä 12 % nykyiseen ISOCELL Plus -teknologiaan verrattuna.

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Pienempi pikselikoko on myös herkempi virheille, niin Oikeassa Valokuvauksessa suositaan isompia pikselikokoja.

..mutta jokainen varmaan ymmärtää. että jos sensoriin pitää änkeä 100 000 000 pikseliä, niin ei ne voi olla kovin suuria. Lisätään vielä AI, joka osaa poistaa virheitä ja kohinaa tehokkaasti, niin eiköhän ihan jokainen näistä voita peruspokkarin. Varmaan paras tulos tulee, kun AI samplaa 100mpix kuvasta 25mpix kuvan. Tai sen 8.3mpix, mitä 4K vaatii..
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
826
Itse ottaisin mielelläni isomman sensorin ja vaikka 2-3x korkeamman bumpin kameramoduuliin mitä nykyisissä on...Any day of the week. Suojakuoret kuitenkin pienentää/loiventaa tuota huomattavasti.
 
Liittynyt
13.04.2019
Viestejä
251
Minä taas ottaisin 8K 60fps videon ja kuvat saa olla sitä 108 Mp tasoa. Vielä on tehtävää, jotta saadaan 16K kuvia eli 108 Mp vs 132,7 Mp. AI voisi sitten samplata 16K kuvista 8K (33 Mp) kuvia.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
975
Kun on puhe megapikseli kilvasta, niin kaikki aina sanoo, että jokin 8-12mpix on riittävä "ihan mihin vaan", mikä on melko totta nykylaitteilla. Mutta valokuvat ovat kuitenkin elinikäisiä muistoja ja katsomme nyt ottamiamme kuvia vuosikymmenien päästä lapsiemmen ja lastenlastemme kanssa tulevaisuuden näytöillä, jotka ovat varmasti jotain seinän kokoisia yli 32K tarkkuudella ja sitten olisi kiva että kuvissa olisi kaikki tarkkuus tallella eikä suotta downsamplata hyvää 108Mpix kuvaa pienemmäksi.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 160
Kun on puhe megapikseli kilvasta, niin kaikki aina sanoo, että jokin 8-12mpix on riittävä "ihan mihin vaan", mikä on melko totta nykylaitteilla.
Nykylaitteilla tuossa tarkoitetaan mitä ? Totta että monissa tilanteissa tuo on riittävä ns tallennustarkkuus, enempi ei ole parempi. Toinen mihin voidaan viitata on se kuinka tarkka kuva tarvitaan julkaisuun, eli minkä kokoinen (metreissä) tavoitellaan, kuinka kaukaa sitä katsellaan, tekniikan ratjoitukset. Esim sosialisen median spämmiin riittää ns kymmpikuva koko hyvin.

Nykylaitteet (puhelimet, PCt jne) kyllä pystyy käsitteleen ja näyttämään paljon tarkempiakin kuvia, ja niistä olisi tänäpäivänä myös merkittävää hyötyä, jos halutaan tarkastella yksityiskohtia, siihen ei tarvita 32k näyttöä, HD, tai jopa svga riittää.

Mutta valokuvat ovat kuitenkin elinikäisiä muistoja ja katsomme nyt ottamiamme kuvia vuosikymmenien päästä lapsiemmen ja lastenlastemme kanssa tulevaisuuden näytöillä, jotka ovat varmasti jotain seinän kokoisia yli 32K tarkkuudella
Jos muistoilla tarkoitat jotain ns perhealpumikuvia, jotka tuo muistoja. Niin näytön tarkkuus, näytön koko ei se juttu, jo tänäpäivänä on ns retinanäyttöjä, jotka pystyy siihen tarkkuuteen aika kivasti mitä ihminen erottaa.

jotka ovat varmasti jotain seinän kokoisia yli 32K tarkkuudella ja sitten olisi kiva että kuvissa olisi kaikki tarkkuus tallella eikä suotta downsamplata hyvää 108Mpix kuvaa pienemmäksi.
Jos halutaan julkaista kuva jollekkin isolle pinnalle, jota katsellaan sekä läheltä että kaukaa, niin se on toki voi olla tätäpäivää. Mutta varsin vaativa ja sitä ei ratkaise se että vedetään jostain puhelimen sadanmegapiselin kennosta kaikki pikselit, vaan se 10Mpx lopputuotos voi olla paljon parempi. Mutta tuollaiseen käyttöön vaaditaan kyllä poikkeusellisen hyvä kuva.

Välillä joissain ns kuvaamiseen keskittyneissä kamerapuhelimissa oli mahdollista tallentaa kaksi kopiota, toinen valmiiksi käsitelty, toinen vähän käsitelty + lisädataa, hyvissä toteutuksissa nämä vähän käsitellyt siivottiin automaattisesti pois, paitsi ne helmet mitkä kuvaaja oli valinnut.

Idea oli siinä se että jäi mahdollisuus tehokkaammalla jälkikäsittelyllä ehkä luoda parempi lopullinen kuva. Käytännössä on kuitekin aika marginaalista.


jotka ovat varmasti jotain seinän kokoisia yli 32K tarkkuudella ja sitten olisi kiva että kuvissa olisi kaikki tarkkuus tallella eikä suotta downsamplata hyvää 108Mpix kuvaa pienemmäksi.
Puhelimia käytetään muuhunkin kuin perhealbuminen täyttämiseen.

Jos puhelimissa olisi kameroita jolla saisi lopullisia 100Mpx kuvia (kuten nykyään noita <10mpx), niin niille olisi käyttöä tänäpäivänä, tämän päivän näytöillä, olisi huomattava etu että voi ottaa parikuvaa jostain kohteesta, vs että joudut ottamaan siitä kymmenkuvaa jotta saat haluamasi yksityiskohdat talteen. Käyttäjän kannalta ihan sama onko sama tulos tehty 1000mpx vai 10mpx kennolla.

Tarkat kuvat toimii toki perhealbumi kuvissa, sitä voisi suurennella yksityiskohtia joita ei kuvatessa ole edes ajatellut, jo tänään, tai vuosienpäästä.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
118
Kun on puhe megapikseli kilvasta, niin kaikki aina sanoo, että jokin 8-12mpix on riittävä "ihan mihin vaan", mikä on melko totta nykylaitteilla. Mutta valokuvat ovat kuitenkin elinikäisiä muistoja ja katsomme nyt ottamiamme kuvia vuosikymmenien päästä lapsiemmen ja lastenlastemme kanssa tulevaisuuden näytöillä, jotka ovat varmasti jotain seinän kokoisia yli 32K tarkkuudella ja sitten olisi kiva että kuvissa olisi kaikki tarkkuus tallella eikä suotta downsamplata hyvää 108Mpix kuvaa pienemmäksi.
Olen kyllä täysin eri mieltä.

Nykyaikana valokuva on kertakäyttökamaa joka räpsäistään kolmanneksi lähimmän ABC:n paskaisen peilin kautta ja uploadataan instaan.
Kuva unohdetaan täysin sitten kun peukutuksien, :love:-hymiöiden ja "YAAAS KWEAN" selkääntaputuksien tulva loppuu.
Valokuvien "elinikä" on tänä päivänä noin 4 päivää.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
975
Olen kyllä täysin eri mieltä.

Nykyaikana valokuva on kertakäyttökamaa joka räpsäistään kolmanneksi lähimmän ABC:n paskaisen peilin kautta ja uploadataan instaan.
Kuva unohdetaan täysin sitten kun peukutuksien, :love:-hymiöiden ja "YAAAS KWEAN" selkääntaputuksien tulva loppuu.
Valokuvien "elinikä" on tänä päivänä noin 4 päivää.
Tuo on varmaan valitettavan totta monelle nykyään :darra:
Ei taida kuitenkaan kaikki harrastaa instagram huorausta.

Itse pidän muistoista ja esim nytkin tämän PC:n taustakuvana on kesämökki kuvattuna noin 1985, kamerana senaikaisenen peruna ja on muuten aika suttuinen laatu 4k näytölle :lol:

Nykylaitteilla tuossa tarkoitetaan mitä ?
Sitä että nykyään aika normaalia FullHD näytöt ja 4K ottaa kohta sen paikan. Tällaisille näytöille pienet megapikselit ovat ok. Toki nykyäänkin on seinänkokoisia näyttöjä, mutta eivät ole kuluttajakäytössä, vielä.

Ja tiedän kyllä että hyvä 10Mpix kuva on parempi kuin huono 100Mpix. Mutta sen olen aivan itse todennut että vuosimallin 2020 hallppis Xiaomin 48Mpix:n kuva on huomattavan yksityiskohtainen verrattuna takavuoden 12Mpix lippulaiva Samsungin S-sarjalaiseen. Tosin hämärässä tilanne kääntyy toisinpäin ja vähemmän pikseleitä parempi.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
1 432
Kun on puhe megapikseli kilvasta, niin kaikki aina sanoo, että jokin 8-12mpix on riittävä "ihan mihin vaan", mikä on melko totta nykylaitteilla. Mutta valokuvat ovat kuitenkin elinikäisiä muistoja ja katsomme nyt ottamiamme kuvia vuosikymmenien päästä lapsiemmen ja lastenlastemme kanssa
Jos nyt näin tärkeitä kuvia pitää ottaa, niin kuvaan kannattaa tosissaan panostaa ja ymmärtää samalla valokuvaamisen perusfysiikka. Esim. ihan valotuksenkin osalta ja käyttää irtosalamaa ja softboxia jne. Ja edelleen jos valita pitää, ottaisin tällaiset kuvat mieluummin vieläkin 12 megapikselin canon 500d:llä (vanha, nyt jo myyty kamerani vuodelta 2009) kuin 24-50 megapikselin kännykameralla. Tuossa kesällä kuvailin optimaalisissa olosuhteissa ulkoa ihan hyötykäyttöön maisemakuvia yhdeltä pihalta ja jälkeenpäin koneella tarkasteltuna vuoden 2019 A-sarjan Samsungin 25 megapikkelssin kenno tuotti melko vahamaista paskalaatua, vaikka kävin asetuksetkin läpi. Ei ole hetkeäkään epäselvää ettenkö olisi vanhalla 500d:lla saanut parempaa vaikka olisi iso-asetukset säätänyt ihan pieleen ja laittanut harmaasuotimen linssin eteen. Pikseleillä ei tee mitään, jos piirto on ihan puuroa.

tulevaisuuden näytöillä, jotka ovat varmasti jotain seinän kokoisia yli 32K tarkkuudella ja sitten olisi kiva että kuvissa olisi kaikki tarkkuus tallella eikä suotta downsamplata hyvää 108Mpix kuvaa pienemmäksi.
Et ole tainnut kuulla kuvan koostamisesta post-prosessoinnissa? Onhan noita gigapikselin kuvia otettu jo vuosia useita otoksia yhdistelemällä, siis jos haet jotain koko seinän maisemaa johonkin ostoskeskuksen seinään. 32k-tarkkuus taitaa tarkoittaa 530 megapikselin kuvaa. Näin tarkkoja ei-yhdisteltyjä otoksia ei kannata odottaa niin kauan kuin linssejä hiotaan perinteisin tavoin eikä rakenneta atomitasolla nanotekniikalla. Lasin piirron resoluutio ei vaan riitä, vaikka kennoon saisi reseptoreita. Järkkäreissä parin tonnin linsseistäkin on pitänyt tehdä kalliimpia uusintaversioita, kun kameroiden tarkkuus noussut yli 50 megapikselin.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 160
Sitä että nykyään aika normaalia FullHD näytöt ja 4K ottaa kohta sen paikan. Tällaisille näytöille pienet megapikselit ovat ok. Toki nykyäänkin on seinänkokoisia näyttöjä, mutta eivät ole kuluttajakäytössä, vielä.
Miksi näytön tarkkuus on se oleellinen juttu ?

Tai no, työpöydän taustakuva, siihen ei tarvi kummoisen tarkkaa, tai no joillain voi olla kuvana jotain sellaista missä on informaatio mitä haluaa katsella, niin selvää siitä pitää saada. Mutta ei sitä sen tarkemmin tiirailla, joten se kuva yleensä on se kokoinen mikä työpöytä on.

Ne tilanteet missä tehdää julkiseen tilaan esim 50 metriä leveä näyttö, jossa tarkoitus olla metrin päästä katseltavaa sisältöä, niin ei taida liittyä nyt kameroihin mitenkään.

Jos taasen jokin mainostaulu, jota katsellee kaukaa, niin siihen ei paljon pikseleitä tuumalle tarvita, ei välttämättä edes koko ruudulle.


Tarkuutta tarvitaan siihen jos halutaan tallentaa arvokkaita yksityiskohtia., niitä voi sitten katsella vaikka sillä HD näytöllä, tai 32K näytöllä, se ei ole se juttu. Perhekuvissa ei ehkä tiirailla yksityiskohtia (usein ehkä tarkoituksella niitä häivytetään), mutta luureja käytetään documentointiin joista myöhemmin kaivellaan niitä yksityiskohtia.

Toinen mihin tarkkuutta ennen tarvittiin oli jälkikäsittely.

Nykyään puhelimen kamerat on softaa, joten jos raakakuvista olisi hyötyä niin käsittelysoftien pitäisi olla eriomaisen hyvin kehittyneitä juuri sen laitemmallin kuviin minkä kuvia käsitellään.

Ja tiedän kyllä että hyvä 10Mpix kuva on parempi kuin huono 100Mpix. Mutta sen olen aivan itse todennut että vuosimallin 2020 hallppis Xiaomin 48Mpix:n kuva on huomattavan yksityiskohtainen verrattuna takavuoden 12Mpix lippulaiva Samsungin S-sarjalaiseen. Tosin hämärässä tilanne kääntyy toisinpäin ja vähemmän pikseleitä parempi
Aha, tuosta vertauksesta ei nyt saa mitään irti, paitsi sen että jos ei ihan priimaolosuhsteen niin uusi kamerasi häviää jollekkin vanhalle.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 160
Koska näytön tarkkuus kuvaa aika hyvin sen tarkkuutta
Ja se liittyy mitenkän kuviin ja kuvien tarkkuuteen kokonais pikselimäärään.



Kuvien ykköskäyttökohde ei monellakaan ole taustakuva ja varaudu siihen että joskus hommaa jokin suuri pikselisen näytön johon haluaa kuvan jossa yhtämonta pikseliä ja sama kuva suhde, sama ehkä jokin suppea kuvakehys.


Tietokoneella kuvakirjasto, niin ei ole mitään väliä mikä sen näytön tarkkuus on (kunhan toimii), mikä sen tuumakoko. katseluetäisyyskin elää vähän se mukaan.

Jo ihan puhelimissa voi loitontaa ja lähentää, voi katsella kuvan yksityiskohtia ja on monia tilanteita missä ne hyvin tärkeä kuvan käyttökohde.

Kuvakirjastoaselatessa isommasta tarkasta näytöstä on hyötyä, näyttöön saa mahtumaan enemmän kuvia kerralla.

Jos jossain telkassa esittää jotain kuvien diaesitystä täydellä ruudulla, niin aika paljon saa ruudut yleistäen kasvaa että 4k kuvakaan ei olisi "liikaa".


Tuosta lauseesta ei saa niin mitään irti
Yritin sanoa että olit verran eri sukupolven kamerapuhelimia, joiden toteutus erilainen. ja tuotokset erilaisia. (tai jäi vähän epäselväksi)

Markkinoilla on ollut kaemrapuhelimia joissa kennossa paljon pikseleitä ja joiden ykisittäiset pikseleiden kokokin ollut suurempi (+ laadukkaampi optiikka,jne) kuin jokin toisen kennon missä pikseleitä paljon vähemmän. Osassa on voitu panostaa myös niihin taäydenpikselimäärän kuviinkin.

Sitten on ollut kameroita joissa paljon pikseleitä ja "tarkimmat" tallenteet ovat olleet heikkoja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 642
Viestejä
4 197 253
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom