No, esimerkkinä
Wharfedalen D320 HCS 5.0 setti 599€ (Tarjouksessa saanut 499€). Maun mukaan sitten tyyriimpi vahvistin tai hieman edullisempi vahvistin ja parin sadan subbari.
Itselläni oli viritinvahvistin valmiina, joten testasin tuota settiä mutta ei miellyttänyt soundillisesti. Päädyin KEF Q150 -pariin + Q250C keskariin ja takakajareiksi Cambridge Audion Minx 12. Kajareista maksoin yhteensä alle tonnin, toki etukajarit oli näyttelykappeleet. Myöskään oma tila ei toiminut Soundbarien kanssa; kokeilin kyllä paria erilaista, mm. Sonoksen Arcia.
Jos musaa painottaa, niin ihan validi vaihtoehto on lähteä liikkeelle hyvillä etukajareilla ja lisätä siihen leffoja varten keskikajari. Uskallan väittää, että sillä keskikajarilla on suurempi vaikutus immersioon kuin kahdella takakajarilla; se auttaa viemään dialogin kuulijan sijainnista riippumatta oikeasti keskelle ja jättää tilaa sitten efekteille pääkajareille; stereokuva levenee merkittävästi vs. kaksi etukajaria.
Mutta korostan, että soundbareille on kyllä paikkansa; niillä pääsee todella helpolla, ei tarvitse miettiä sijoitteluja ja parantaa joka tapauksessa äänenlaatua TV:n kajareihin verrattuna reilusti, vaikka olisi vain halpa 2-kanavainenkin laite kyseessä. Mutta sen oikean monikanavan kokemiseen vaativat tilalta enemmän kuin perinteinen setti - joka taas tarvitsee asentamista ja sijoittelua varten enemmän.
EDIT: On muuten täälläkin tuo ensin mainittu setti
myynnissä, joskin isommilla lattiakajareilla. Varmasti hinta/hupi -suhde kohdallaan, ja pärjää hienosti ilman subbariakin - erityisesti sen musiikin kanssa.