Samsung esitteli uuden Isocell 2.0 -teknologian kamerasensoreilleen

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Samsung on tänään julkaissut blogipäivityksen uudesta Isocell 2.0 -teknologiastaan. Kyseessä on siis jatkokehitystä yrityksen alkujaan jo vuonna 2013 julkaisemalle Isocell-teknologialle, jota se hyödyntää kamerasensoreissaan.

Isocell-sensorit nimensä mukaisesti eristävät (isolate) sensorin pikselit toisistaan luomalla niiden väliin eräänlaisia seinämiä. Näiden seinämien avulla Isocell-sensorit pystyvät Samsungin mukaan vähentämään pikseleiden välistä häiriötä noin 30 prosenttia, minkä myötä kuvien väritarkkuus paranee. Väritarkkuuden lisäksi myös valoherkkyys paranee teknologian myötä.

Isocell-sensoreilla oli kuitenkin omat haasteensa, sillä pikseleiden eristämiseen tarkoitettu metallipinta imee itseensä osan sensorille tulevasta valosta heikentäen kuvanlaatua. Tätä korjaamaan Samsung on vuonna 2018 julkaissut Isocell Plus -teknologian, joka korvasi alkuperäisen metallin optimoidummilla materiaaleilla, jotka kuitenkin sisälsivät edelleen jonkin verran metallia ja imivät siten valoa itseensä.

Nyt esitellyn Isocell 2.0 -teknologian tavoitteena on Samsungin mukaan parantaa väritarkkuutta ja erityisesti valoherkkyyttä entisestään korvaamalla Isocell Plussan eristävien aineiden alemmat osat heijastavammalla materiaalilla, joka vähentää entisestään kuvanlaadullista häviötä lopputuloksista. Materiaaliuudistusten myötä Isocell 2.0 mahdollistaa Samsungin mukaan entistäkin pienempien pikseleiden käytön, sillä ne kykenevät keräämään enemmän valoa. Pienempien pikseleiden myötä mahdollistuu luonnollisesti entistäkin suuremmat resoluutiot ilman tarvetta kasvattaa sensoria.



Samsung ei ole vielä julkistanut kamerasensoreita, jotka käyttäisivät Isocell 2.0 -teknologiaa, joten teknologian massamarkkinoille saapumisen aikatauluista ei ole vielä tietoa. Huhujen mukaan kiinalainen ZTE olisi kuitenkin käyttämässä tulevassa Axon 30 Pro -älypuhelimessaan Samsungin 200 megapikselin sensoria. Nykysensoreihin nähden lähes kaksinkertainen pikselimäärä voisi teoriassa viitata uuden Isocell 2.0-teknologian käyttöön.

Lähde: Samsung, Android Central

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 713
Samsung ei ole vielä julkistanut kamerasensoreita, jotka käyttäisivät Isocell 2.0 -teknologiaa, joten teknologian massamarkkinoille saapumisen aikatauluista ei ole vielä tietoa. Huhujen mukaan kiinalainen ZTE olisi kuitenkin käyttämässä tulevassa Axon 30 Pro -älypuhelimessaan Samsungin 200 megapikselin sensoria. Nykysensoreihin nähden lähes kaksinkertainen pikselimäärä voisi teoriassa viitata uuden Isocell 2.0-teknologian käyttöön.
Viimeistään Galaxy S22 luuriin? :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 022
200 mpix on kyllä jo liikaa.Tosin jos tuosta ottaa ympäröivistä pikseleistä koostetun keskiarvon, saa 50 mpix ja sitten vielä kerran niin on 12.5 mpix. Jos nuo 12.5 mpix kuvat on parasta ikinä, niin sitten kyllä kelpaa. Muuten tämä on sama kuin vuosituhannen alun pokkareissa, joita myytiin megapikseleillä - vievät vaan tilaa kortilta ja ei niitä voi mihinkään oikeaan käyttään.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 364
200 mpix on kyllä jo liikaa.Tosin jos tuosta ottaa ympäröivistä pikseleistä koostetun keskiarvon, saa 50 mpix ja sitten vielä kerran niin on 12.5 mpix. Jos nuo 12.5 mpix kuvat on parasta ikinä, niin sitten kyllä kelpaa. Muuten tämä on sama kuin vuosituhannen alun pokkareissa, joita myytiin megapikseleillä - vievät vaan tilaa kortilta ja ei niitä voi mihinkään oikeaan käyttään.
Sehän siinä se ensisijainen pointti juuri onkin - pikselimäärällä kerättävää dataa hyödynnetään sitten alemman resoluution kuvan muodostamiseen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 381
Viestejä
4 193 536
Jäsenet
70 724
Uusin jäsen
Zukis

Hinta.fi

Ylös Bottom