• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Samsung esitteli kolme uutta teknologiaa yhtiön PCIe 4.0 SSD-asemissa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542



SSD-markkinoille on saatu tänä vuonna ensimmäiset kuluttajille suunnatut PCI Express 4.0 -asemat. Alan johtotähtiin lukeutuva Samsung ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt julkaista omia PCIe 4.0 -asemiaan kuin ammattilaiskäyttöön. Yhtiön tiedotteen mukaan sen asemissa on kuitenkin myös muuta uutta kuin kasvanut nopeus.

Samsungin julkaiseman tiedotteen mukaan sen PCIe 4.0 -SSD-asemat on varustettu kolmella uudella teknologialla. Kenties mielenkiintoisin näistä on ”Fail-in-Place” eli FIP-teknologia. Yhtiön tiedotteen mukaan FIP-teknologia tunnistaa piiritasolla vioittuneet NAND-sirut ja osaa paitsi poistaa ne käytöstä, myös siirtää niiden datan toimiviin siruihin. Yhtiön mukaan tämä tekisi SSD-asemista ”kuolemattomia”, mutta ilmeisesti tässä on haettu vertailukohtaa lähinnä SSD-asemista, jotka oli vaihdettava uuteen ”kuolleina” heti yhden NAND-sirun vikaannuttua.

Toinen uusista teknologioista on SSD:n virtualisointitekniikka. Käytännössä tämä tarkoittaa mahdollisuutta jakaa yksi fyysinen SSD-asema maksimissaan 64 erilliseen virtuaaliseen SSD-asemaan eri käyttäjille. Asemat ovat täysin riippumattomia toisistaan ja se vähentää virtualisoinnin prosessorille aiheuttamaa kuormaa.

Viimeinen uutuuksista on V-NAND-koneoppimisteknologia. Teknologian kehutaan parantavan SSD-asemien luotettavuutta suurissa nopeuksissa ja mahdollistavan QLC-solujen (Quad-level Cell, 4 bittiä per solu tallentavat solut) käytön entistä nopeammin ja luotettavammin, jopa kyllin luotettavasti datakeskuksiin ja muihin palvelimiin.

Lähde: Samsung

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
235
Näköjään maksiminopeudet ovat lisäkortille 8,000 / 3,800 Mt/s ja U.2-asemalle 6,400 / 3,800 Mt/s.

Lisäkortissa on käytössä PCIe 4.0 x8, eli tuo nelinkertainen kaista rajoittaa menoa heti kättelyssä.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Näköjään maksiminopeudet ovat lisäkortille 8,000 / 3,800 Mt/s ja U.2-asemalle 6,400 / 3,800 Mt/s.

Lisäkortissa on käytössä PCIe 4.0 x8, eli tuo nelinkertainen kaista rajoittaa menoa heti kättelyssä.
Aavistuksen, muttei sen noin paljoa pitäisi. PCIe 4.0 x4:stä pitäisi puskea läpi teoreettisesti 7,88 Gt/s per suunta
(ja jos käytät suomalaista Mt/s niin ota nyt toi pilkku pois sieltä välistä, kyllä se ihan 8000 ja 3800 eikä 8 ja 3,8 on ;) )
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Jaah... eli kuluttajapuolelle asemia odotellaan vielä. Pitää jättää uuteen building yksi m2 paikka tyhjäksi Samsungin asemaa varten ;) tuliskohan jo jouluksi?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 453
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom