Samsung aikoo kehittää oman näytönohjainarkkitehtuurinsa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Samsungin on huhuttu jo puolen vuosikymmentä harkitsevan oman grafiikkaohjaimensa rakentamista. Matkalle on mahtunut niin huhuja täysin omasta arkkitehtuurista, AMD:n tai NVIDIAn arkkitehtuurien lisensoinnista kuin AMD:n tai AMD:n Radeon Technologies Groupin ostostakin.

Nyt huhut voidaan lykätä syrjään, sillä Samsung on julkaissut LinkedIn-palvelussa lukuisia työpaikkailmoituksia grafiikkaohjaimen kehittämiseksi. Yhtiön mukaan se aikoo kehittää täysin oman arkkitehtuurinsa, sen käskykannan ja ohjelmistot. Työpaikkailmoituksilla haetaan kehittäjiä niin rauta- kuin ohjelmistopuolellekin ja täytettävät työpaikat löytyvät Yhdysvaltojen Austinista, San Diegosta ja San Josesta.

Samsungin viestintä tulevista grafiikkaohjaimistaan on kuitenkin vähintäänkin ristiriitaista. Yhtiön mukaan sen lippulaivagrafiikkaohjaimet tulisivat aluksi edullisemman pään mobiililaitteisiin, mikä kuulostaa varsin erikoiselta yhtälöltä. Tulevien sukupolvien kanssa yhtiö aikoo laajentaa portfoliotaan muun muassa itseajaviin autoihin ja koneoppimiseen.

Aika näyttää, millä aikataululla Samsung saa kehitettyä oman arkkitehtuurinsa, mutta sen voidaan olettaa vievän tyhjästä aloittaen vähintään 2 – 3 vuotta. Täysin uuden grafiikka-arkkitehtuurin kehittämistä nykyisessä patenttiviidakossa on pidetty yleisesti liki mahdottomuutena ilman lisensointiratkaisuja, mutta ainakaan toistaiseksi Apple ei tiettävästi lisensoi muiden patentteja omaan grafiikkaohjaimeensa eikä sen ole osoitettu tähän mennessä rikkovan muiden patentteja, joten sama voi hyvin onnistua muiltakin yrityksiltä.

Lähteet: LinkedIn (1), (2), WinFuture, TechPowerUp

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Varmaan Tizenin tapaan viilaavat tuota pari vuotta halpisluureissa ensin ja sitten lähtevät tuomaan sitä isommille markkinoilla. Toivottavasti päättävät jossain vaiheessa lähteä PC GPU markkinoille niin saadaan vielä neljäskin pelaaja sinne nyt kun intel tulee mukaan.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
525
Applehan Qualcommin tapauksessakin sanoo ettei maksa mitään heille rojalteja enään ja käyttää teknologiaa mikä ei heille kuullu. Noin 70% mahdollisuuksilla Apple on vain hiljaa mitä kaikkea se käyttää tulevassa grafiikkapiirissään "omanaan". Intelille antoi Qualcommin vehkeitä ja sano että ottakaa tästä mallia ja oikeuksista tarvitse ajatella mitään. Joten jos Intelille on tullut juuri AMD GPU osaamista ja intel haluaa auttaa Applea.. hmm...

Tim Cook on piraatti pelle ja iPhonet ovat laittomia tällä hetkellä vaikkei ole vielä oikeudessa todistettu koska Qualcomm on liian mukava. :)
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Aika näyttää, millä aikataululla Samsung saa kehitettyä oman arkkitehtuurinsa, mutta sen voidaan olettaa vievän tyhjästä aloittaen vähintään 2 – 3 vuotta. Täysin uuden grafiikka-arkkitehtuurin kehittämistä nykyisessä patenttiviidakossa on pidetty yleisesti liki mahdottomuutena ilman lisensointiratkaisuja, mutta ainakaan toistaiseksi Apple ei tiettävästi lisensoi muiden patentteja omaan grafiikkaohjaimeensa eikä sen ole osoitettu tähän mennessä rikkovan muiden patentteja, joten sama voi hyvin onnistua muiltakin yrityksiltä.
Ennemminkin Applea ei ole vielä haastettu (tai haluttu haastaa) oikeuteen asiasta. Imagination technologies suunnitteli aiemmin grafiikkapiirit Applelle. Sitten Apple rektytoi Imaginationin porukkaa itselleen ja sitä kautta Apple suunnitteli oman piirinsä käyttäen Imaginationin tietoja ja patentteja. Applelle ehkä on luvassa haastetta jossakin kohtaa. Tai sitten Apple ostaa Imagination technologiesin tai muuta vastaavaa.

Toisin sanottuna Apple 1. ei suunnitellut piiriä täysin tyhjästä ja 2. Apple lähes varmasti rikkoo Imagination technologiesin patentteja. Tuo on täysin eri kuin mitä Samsung yrittää.

Paitsi jos Samsung ostaa Imaginationin ja laittaa Applelle haastetta :think:
 
Ei hutkita ennen kuin tiedetään. En näe mitään syytä miksei Imagination olisi viimeistään uuden omistajan myötä nostanut oikeusjuttua jos olisi jotain mitä nostaa
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Ei hutkita ennen kuin tiedetään. En näe mitään syytä miksei Imagination olisi viimeistään uuden omistajan myötä nostanut oikeusjuttua jos olisi jotain mitä nostaa
Ehkä eivät ole vielä ehtineet tutkia mitä kaikkea Apple laittoi piireihinsä. Tai uudet omistajat eivät uskalla lähteä Applen kokoista firmaa vastaan oikeuteen. Oikeusmaailmassakin raha puhuu.

Aika vähän aikaa kulunut kaupoista ja tällaisissa tapauksissa menee jonkin aikaa kun aletaan tutkia mistä kaikesta voisi syyttää.

Odotellaan ja katsotaan.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
No nyt on sitten Intel ja Samsung (ja Apple) värväämässä suurta porukkaa osaajia rajallisesta joukosta.

Lisä kilpailu näytönohjain puolelle on hyvä juttu.

Mutta tässä alkaa tulla pullonkaulaksi alan osaajien rajalline määrä,
ts kokonaisuutena näytönohjainten/-piirien kehitys voi kärsiä
kun vähät todelliset osaaja hajoaa moneen eri firmaan
niin että jokaisella toimijalla on työvoimapula huippuosaajista.

Samsunghan osti aikoinaan Alphankin (jos muistan oikein) niin että sillä on pitkät perinteen pyrkimyksessä omaan rautaan joten siinämielessä tämä oma GPU tavoite ei ole mitenkään poikeuksellisen yllättävä,
varsinkin kun GPU tyylisillä prosessoreilla on tulevina vuosina kysyntää hyvin monenlaisissa käyttötarkoituksissa joten siitä omasta GPU IP:stä voisi hyötyä hyvin laajassa valikoimassa tuotteita/käyttötarkoituksia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044

Tuskimpa niiden osaajien määrä on yhtä rajallinen, kuin käytettävissä olevien resurssien määrä.

Esim AMD:llä oli osaajia, mutta kuten vuosia sitten muron puolella totesin, kun AMD:llä oli näyttikset vielä ok, mutta rahatilanne lähinnä katastrofi:
Homma tulee todennäköisesti kusemaan tulevaisuudessa ja AMD tulee jäämään jälkeen (kun ei ole rahaa juuri nyt kehitystyöhön).
Ja vähemmän yllättäin niin kävi.

Nvidialla taas homma saattaa hyvinkin tulevaisuudessa kusahtaa, jos nyt ei panosteta kehitystyöhön, vaikka olisi rahaa.

Rahaa pitäisi olla s.e. firman sisällä olisi ainankin pari eri kehityskelpoiseksi todettua vaihtoehtoa, joita kehitettäisiin sisäisen kilpailun hengessä. Jos kaikki menee vain yhden karvan varassa, niin väkisin jää optimaalisempia polkuja paljon enemmän käyttämättä..
-----------------------
Mitä taas tulee patenttiloukkauksiin, niin tällaisessa monimutkaisen IC:n tapauksessa ongelmana on varmasti se, että loukkauksen todistaminen voi olla hyvinkin hankalaa. Saa loukkailla ihan rauhassa ja jos joku ei kieli, niin ei sitä kukaan tiedä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom