Sähköskootterit / sähköpotkulaudat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
62
Asiasta näkkäriin, niin on muuten Augmentin palvelu ihan järkyttävän nopeaa. Aspan chatti vastaa nanosekunneissa ja myöhään eilenillalla tehty tilaus on jo tänään iltapäivällä lähtenyt Matkahuollolla tulemaan. Aamulla siis varmaan lauta kainalossa.
Hyvä että ovat parantaneet. Itsellä meni muutama päivä chattivastauksen saamiseen. Lauta toki tuli nopeasti mutta olisin kaivannut seurantakoodia.
 
Intel Core

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.07.2020
Viestejä
242
Tanskassa järkevä malli. Siellä saa ajaa sähköpyörillä max 45km/h (ns. Speed pedelec) pyöräteillä kypärän kanssa ja ollessa vähintään 15 vuotias. Näitä sähköpyöriä ei enää rinnasteta mopoihin, joten niitä ei tarvitse rekisteröidä tai vakuuttaa. Ollut 2018 lähtien voimassa tuo siellä.

Tanska nyt on muutenkin edellä tälläisissä asioissa Suomea, Suomessa sitten katsellaan joskus 2030 vastaavaa
 
Liittynyt
07.06.2020
Viestejä
11
Mitä jos ajaisitte niillä laudoillanne ihan laillisia nopeuksia? Isompien nopeuksien ajamiseen löytyy kyllä myös omat vehkeet. Tässä joutuu kohta pelkäämään jokaisen koiran ulkoiluttajan kohdalla, että milloin tulee vastapalloon.

Spandeksit pilasivat jo pyöräilyn, jättäkää edes potkulaudat rauhaan saatana
Eiköhän se olisi jo meidänkin aika pukeutua kokovartalo sukkahousuihin?
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
699
Tanskassa järkevä malli. Siellä saa ajaa sähköpyörillä max 45km/h (ns. Speed pedelec) pyöräteillä kypärän kanssa ja ollessa vähintään 15 vuotias. Näitä sähköpyöriä ei enää rinnasteta mopoihin, joten niitä ei tarvitse rekisteröidä tai vakuuttaa. Ollut 2018 lähtien voimassa tuo siellä.
Joo, mut pitää huomioida tanska ja köpiksen polkupyöräkulttuuri. Siel on pikkasen eri tasolla kadut polkupyörille sun muille. Köpiksessä varmaa yhtään tietä mis ei ole leveää polkupyörätietä. Siksi siellä on varmaa höllennetty sitä et 45km/h pyörät saa ajaa jalakäytävillä koska infra sen sallii. Suomes noi pyörätiet on vähä mitä sattuu eikä pyöräilijät muutenkaa juurikaan välitä siitä ajeleeko ne pyöräkaistalla vai jalkakäytävällä ni iha hyvä et noil nopeilla pyörillä saa ajaa vain autoteillä pelkästään
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
161
Eiköhän se olisi jo meidänkin aika pukeutua kokovartalo sukkahousuihin?
Joku helposti tunnistettava univormu olisi kyllä hyvä, että erottuisi jo kaukaa tuleeko sieltä prätkähiiri 50 km/h pyörätietä pitkin. Spandekseilla on kyllä hyvin tunnistettavat vaatteet, ehkä vauhtiveikot voisivat ottaa niistä mallia. Varmasti vauhtikin kasvaisi, kun vaatteet olisivat aerodynaamisemmat.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
624

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Alkoi tänään laudan etupäästä kuulumaan vikinää.

Ei olisi ilmeisesti kannattanut ruiskia ohutta voiteluöljyä laakereihin :hmm:
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Täältä löytyy ihan oikeaa laakerirasvaa, mutta miten vaikeaa sitä on saada sitä tungettua laakereihin, vai tarvitseeko jotain erikoistyökaluja niiden irroittamiseen, vai riittääkö, että purkaa isompia osia edestä ja yrittää saada vaikka hammastikun avulla rasvaa laakeriin ja pyörittelee välillä rengasta?
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
256
Kilvin suljettuja laakereita, ei kannata ruiskia mitään itse niihin. Se lähinnä pesee niitä. Jos alkavat vikisemään, se on vaihdonajan merkkiääni.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
801
Jos näet kuulat, niin voithan niitä yrittää voidella vaseliinilla. Jos et, niin anna olla ja osta uus laakeri(etra tms.).
Ja monesti nuo "tsi" ratkaisut vaan lyhentävät osien kestoa, kun ei tiedetä mitä tekee ja miksi.

Sanoit, että etupäästä kuuluu vikinää, niin ilmeisemmin etupyörän laakeri(t) vetelee viimeisiään.
Ota se(ne) irti ja mene lähimpään laakerikauppaan hakemaan uudet, ja kysy henkilökunnalta, kannattaako niitä itse voidella tms, vai antaa olla.
 
Itse asiassa huomasin heti kun suihkuttelin öljyä etulaakereihin ja pyörittelin rengasta, että alkoi kuulumaan rahinaa, eli hiekka ja paska lähti liikkeelle ja nyt tulee ajaessa (ei koko ajan) samanlainen vikinä kuin västäräkeistä.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 866
Kilvin suljettuja laakereita, ei kannata ruiskia mitään itse niihin. Se lähinnä pesee niitä. Jos alkavat vikisemään, se on vaihdonajan merkkiääni.
Kestovoideltua laakeria ei tosiaan kannata ihan ilman perustetta lähteä voitelemaan varsinkaan millään kuralaatuisella öljyllä. Eikä tosiaan pesemään liian tehokkaalla liuottimella, pieleen menee. Eli varovaisuutta pesussa.

Muutoinkin voitelu on parasta miettiä, ettei ainoastaan vie kuraa laakeriin.

Mutta kyllä sen kestovoidellunkin laakerin voi voidella uudelleen. Pölysuojaa ei laudassa saa pois joten perinteinen iso neula, ruisku ja löysä/kuuma vaseliini auttaa. Siis jos sinne laakeriin ei ole jo valmiiksi saatu kaikkea ulkoista kuraa.
 
Liittynyt
25.05.2020
Viestejä
11
Apua kaivattaisiin! Yritin ilmeisen huonolla menestyksellä flashata m365pro lautaani. Tällä hetkellä xiaoflasherin ruutu on kuvan kaltainen, laura ei yhdistä enää xiaomi home appiin eikä m365 downg.

Olenko jotenkin onnistunut muuttamaan laudan normi m365 koska maksiminopeus tällä hetkellä on 20 km/h ja xiaoflasherissa firmwaren 1.3.8.

Kaikki vinkit miten laudan saisi esimerkiksi takaisin tehdasasetuksiin otetaan vastaan
Screenshot_20200808-050625_XiaoFlasher.jpg
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
182
Augmentinin skootin käyttöehdoist muuten tuli lukaistua läpi ja en oo missään muual huomannu et joku käyttäjä ois huomauttanu tälläisistä seikoista:

Augment voi rajoittaa skuutin käyttöö: "Skuutin käyttöä voidaan rajoittaa esimerkiksi siten, että Sinä voit ajaa sillä vain kävelyvauhtia, mutta et voi itse muuttaa nopeutta. Augment voi myöskin estää Skuutilla ajamisen kielletyillä alueilla. Augmentilla on oikeus myöskin rajoittaa Skuutin käyttöä, mikäli Skuutti on varastettu, kadonnut tai sitä on oikeudettomasti käytetty taikka se on oikeudettomasti toisen hallussa."

Korjauksia on max 2x/vuosi: "Sopimukseen sisältyvien veloituksettomien vahinkokorjauksien määrä on rajoitettu maksimissaan kahteen tapaukseen vuosittain. Mikäli vahinkoja sattuu useampia, veloitamme vahinkojen korjaamisesta palveluhinnastomme mukaisen korjausmaksun."
Eli toisinsanoin ymmärsinkö oikein et jos mul menee renkaat puhki 3x vuoden aikana niin joudun maksamaan siitä kolmannesta kerrasta vaikka ne lähettäis nuo renkaat mulle..? Vaikuttaa vähän päätökseen et onko niin worthia.

Ei ne läheitä renkaita vaan sä lähetät renkaan puhjetessa koko laudan sinne ja tilalle tulee uus (käytetty)
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Lainaus:
"Apua kaivattaisiin! Yritin ilmeisen huonolla menestyksellä flashata m365pro lautaani. Tällä hetkellä xiaoflasherin ruutu on kuvan kaltainen, laura ei yhdistä enää xiaomi home appiin eikä m365 downg."

Ensinnäkin tuo firmis ei todellakaan ole Pro mallin firmis, nyt ensimmäisenä suosittelisin flashaamaan joko ihan aidon firmiksen Xiaomin omalla ohjelmalla tai vaihtoehtoisesti tuosta XiaoFlasher ohjelmasta default firmware.
video aiheesta

Joudut parittamaan laudan joka tapauksessa ja jos ei onnistu paritus edes valo päälle kytkettynä niin sitten en osaa auttaa itse.
Aina pitää varmistaa että on Pro malliin Pro mallin firmis jos menee itse säätelemään, aina on mahdollisuus flashata controlleri uudelleen myös ST-linkillä
 
Liitteet

Kiitoksia vastauksesta. Sain pienellä säädöllä laitteeseen takaisin sisään jonkin pro-mallin firmiksen ja yhdistettyä sen Xiaomi home appiin. Ajoin sillä sisään 1.6.8 mutta softa näyttää silti firmikseksi 5.5.5. Nyt xiaoflasher ei enää suostu ajamaan lautaan sisään mitään, valittaa tuntemattomasta firmwaresta.

No, laudan toiminta vaikuttaa kuitenkin tällä hetkellä normaalilta. Kovasti vaan houkuttaisi vielä päästä laittamaan uutta firmwarea sisään paremmalla menestyksellä.
 
Oudolta kuulostaa että 5.5.5 näkyy, kuulostaa että sulla on klooni lauta.
Uusin firmis on 1.7.1 ja customiksi suosittelen 1.5.5 versiota tuosta default kohdasta flashaamalla.

Ei muuta kuin virallinen firmis uudestaan sisään ja sitten katsot näyttääkö firmiksen oikein.
Älä mene laittamaan customia ennen kuin tuo Firmis on 1.7.1
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.05.2020
Viestejä
11
Oudolta kuulostaa että 5.5.5 näkyy, kuulostaa että sulla on klooni lauta.
Uusin firmis on 1.7.1 ja customiksi suosittelen 1.5.5 versiota tuosta default kohdasta flashaamalla.

Ei muuta kuin virallinen firmis uudestaan sisään ja uutta yritystä.
Lauta on verkkokauppa.comista et luulisin sen olevan legit. Sain vaan tossa säätäessäni sen ilmeisen sekasi. Sen verran google kerto et joku muukin oli 5.5.5 saanu sisään.E73B62EA-3482-4B05-9805-913A6F11737C.png917505CD-9992-46F0-BD10-39B25067D751.jpeg
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Lauta on verkkokauppa.comista et luulisin sen olevan legit. Sain vaan tossa säätäessäni sen ilmeisen sekasi. Sen verran google kerto et joku muukin oli 5.5.5 saanu sisään.
Olisko sitten custom firmiksessa joku bugi, edelleen suosittelen laittamaan sisään ihan alkuperäisen firmiksen ja sitten vaikka ihan eri sivulla teet sen customin jos haluat.
 
Liittynyt
25.05.2020
Viestejä
11
Olisko sitten custom firmiksessa joku bugi, edelleen suosittelen laittamaan sisään ihan alkuperäisen firmiksen ja sitten vaikka ihan eri sivulla teet sen customin jos haluat.
Oon tosiaan laittanu nyt xiaomi homella ton 1.6.8 sisään ja se sanoo et firmware on ajan tasalla. Silti tuolla basic infossa näkyy firmwarena toi 5.5.5

Ja xiaoflasher ei tosiaan suostu ajamaan mitään sisään, ilmoittaa tuntemattomasta firmwaresta.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Oon tosiaan laittanu nyt xiaomi homella ton 1.6.8 sisään ja se sanoo et firmware on ajan tasalla. Silti tuolla basic infossa näkyy firmwarena toi 5.5.5

Ja xiaoflasher ei tosiaan suostu ajamaan mitään sisään, ilmoittaa tuntemattomasta firmwaresta.
Uusin firmis pitäs olla 1.7.1 ja alempiahan versioita se Xiaomi home ei anna edes flashata.
Tämä sivusto on aina tehnyt toimivan firmiksen, sivun oikeasta laidasta tuo Open Pro custom firmware builder ja Gonka jonka asetuksia olen muokannut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.05.2020
Viestejä
11
Uusin firmis pitäs olla 1.7.1 ja alempiahan versioita se Xiaomi home ei anna edes flashata.
Tämä sivusto on aina tehnyt toimivan firmiksen, sivun oikeasta laidasta tuo Open Pro custom firmware builder ja Gonka jonka asetuksia olen muokannut.
Sain ku sainki nyt yhdistettyä laudan m365 downg, ajettua sisään 0.9.0 ble ja sitten xiaoflasherilla 1.5.5 firmwaren. Nyt en kuitenkaan enää pysty yhdistämään downg ja laittamaan customoitua sisään. Tuolla sivustolla ei enää näyttäisi pystyvän customointia tekemään ja sieltä löytyvä gonka firmis kehotetaan ajamaan vain downg johon en pysty yhdistämään. On tämä melkomoista, todennäkösesti eniten omaa taitamattomuutta.

Nyt laudassa tosiaan Xiaomi homella laitettu 1.6.8. En tiedä miksi se ei tarjoa mulle päivitystä tohon 1.7.1 jos se uusin versio on. Taidan jättää customointikokeilut hetkeksi tähän ja pudotella stressitasoja, ainaki muutaman päivän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 179
Tanska nyt on muutenkin edellä tälläisissä asioissa Suomea, Suomessa sitten katsellaan joskus 2030 vastaavaa
En usko ihan niin rajuun ilmaston lämpiämiseen.

Myös potkulautoja koskien tämä ero ei ole vain ihmisten päässä. Tanskassa kevyet sähköajoneuvot ovat oletuksena lähes ympärivuotinen mahdollisuus laajan yleisön kulkumuodoksi. Suomessa talvirälläys on poikkeuksellisen lämpimiä kausia lukuun ottamatta aivan erityisen harrastajapiirin puuhaa.
 
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
98
Augmentti saapui eilenaamulla ja hauskaahan tuolla on ollut suhailla - 44km nyt mittarissa. Eka n.15km reissu "matka-ajoa" mäkisessä maastossa ff-moodissa omalla satkun elopainolla jätti akun varaustasoa jäljelle kaksi palkkia viidestä, josta latautui täyteen parissa tunnissa. Mistä päästäänkin tuossa eniten itseäni nyppivään aiheeseen; jäljellä olevan rangen arviointi on noin karkealla asteikolla aika hankalaa. Ja ajon lopuksi kun laudan sammuttaa ja kohta napsauttaa takaisin päälle, onkin yhtäkkiä yksi palkki ilmestynyt lisää. Olettaen että sitä ei kauppareissun aikana ole joku käynyt puolestani salaa lataamassa tai että Augmentti ei ole keksinyt ikiliikkujaa, on tuo vähän hämäävää. Ihan ymmärrettävää toki asteikon ollessa vain viisiportainen, mutta silti.

Tuossa ei myöskään taida olla mitään käyttäjän nollattavissa olevaa tai täyteen ladattaessa itsestään nollautuvaa trippimittaria? Eli pelkästään kokonaismatka ja edeltävän sammutuksen jälkeinen ajettu matka näkyvät? Ja millään mobiiliäpilläkään tuohon ei taida päästä kiinni että saisi tarkempia tietoja?

Minkä verran täällä on muuten porukka pitänyt Augmentin renkaissa painetta? Renkaiden kyljissä lukee vain että inflate to 35psi enkä äkkiä löytänyt manuaalista mitään lisäinfoa aiheesta, mutta äkkiä tuo tuntuu aika alhaiselta muille kuin riisitautisille kiinalaisille. Omassani oli tuo n.35psi (eli n.2.4bar) valmiiksi ja meno oli toki hyvin pehmeää, mutta oma painoluokka ja mahdolliset puhkeamiset huomioiden heitin molempiin 4bar ja rullaaminen keveni huomattavasti. Toki kyyti koveni jonkin verran ja ehkä 0.5bar pudotan ainakin takaa, mutta paremmalta tuo noin tuntuu.

Tehojensa osalta tuo on mun mielestä varsin ok (tasaisella kiihtyy ff-moodissa ihan ripeästi sinne 30kmh ja alamäissä sitten lisää) ja jarrut saa lukkoon joka vauhdissa eikä kippaamista tarvitse pelätä.. Jyrkempiin ylämäkiin joutuu potkimaan pari potkua lisävauhtia, jos ei halua vauhdin hyytyvän, mutta ilman potkimistakin mennään kuitenkin useimpia hyötypyöräilijöitä lujempaa eikä tule hiki.

Summasummarum: Aiempaa kokemusta laudoista ei itselläni ole muutamaa HOP-vuokrausta (mitähän lautoja ne muuten on?) lukuunottamatta. Ja ainakin niihin verrattuna Augmentti on ihan järkyttävän paljon mukavampi isoine renkaineen ja muutenkin itselle passeli. Painoakaan ei ole pahasti eikä mikään paikka nitku tai nitise. Vaikea olla suosittelematta, olettaen toki että huoltoasiat hoituvat mutkattomasti.
 
Viimeksi muokattu:

Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Augmentti saapui eilenaamulla ja hauskaahan tuolla on ollut suhailla - 44km nyt mittarissa. Eka n.15km reissu "matka-ajoa" mäkisessä maastossa ff-moodissa omalla satkun elopainolla jätti akun varaustasoa jäljelle kaksi palkkia viidestä, josta latautui täyteen parissa tunnissa. Mistä päästäänkin tuossa eniten itseäni nyppivään aiheeseen; jäljellä olevan rangen arviointi on noin karkealla asteikolla aika hankalaa. Ja ajon lopuksi kun laudan sammuttaa ja kohta napsauttaa takaisin päälle, onkin yhtäkkiä yksi palkki ilmestynyt lisää. Olettaen että sitä ei kauppareissun aikana ole joku käynyt puolestani salaa lataamassa tai että Augmentti ei ole keksinyt ikiliikkujaa, on tuo vähän hämäävää. Ihan ymmärrettävää toki asteikon ollessa vain viisiportainen, mutta silti.

Tuossa ei myöskään taida olla mitään käyttäjän nollattavissa olevaa tai täyteen ladattaessa itsestään nollautuvaa trippimittaria? Eli pelkästään kokonaismatka ja edeltävän sammutuksen jälkeinen ajettu matka näkyvät? Ja millään mobiiliäpilläkään tuohon ei taida päästä kiinni että saisi tarkempia tietoja?

Minkä verran täällä on muuten porukka pitänyt Augmentin renkaissa painetta? Renkaiden kyljissä lukee vain että inflate to 35psi enkä äkkiä löytänyt manuaalista mitään lisäinfoa aiheesta, mutta äkkiä tuo tuntuu aika alhaiselta muille kuin riistäisimme kiinalaisille. Omassani oli tuo n.35psi (eli n.2.4bar) valmiiksi ja meno oli toki hyvin pehmeää, mutta oma painoluokka ja mahdolliset puhkeamiset huomioiden heitin molempiin 4bar ja rullaaminen keveni huomattavasti. Toki kyyti koveni jonkin verran ja ehkä 0.5bar pudotan ainakin takaa, mutta paremmalta tuo noin tuntuu.

Tehojensa osalta tuo on mun mielestä varsin ok (tasaisella kiihtyy ff-moodissa ihan ripeästi sinne 30kmh ja alamäissä sitten lisää) ja jarrut saa lukkoon joka vauhdissa eikä kippaamista tarvitse pelätä.. Jyrkempiin ylämäkiin joutuu potkimaan pari potkua lisävauhtia, jos ei halua vauhdin hyytyvän, mutta ilman potkimistakin mennään kuitenkin useimpia hyötypyöräilijöitä lujempaa eikä tule hiki.

Summasummarum: Aiempaa kokemusta laudoista ei itselläni ole muutamaa HOP-vuokrausta (mitähän lautoja ne muuten on?) lukuunottamatta. Ja ainakin niihin verrattuna Augmentti on ihan järkyttävän paljon mukavampi isoine renkaineen ja muutenkin itselle passeli. Painoakaan ei ole pahasti eikä mikään paikka nitku tai nitise. Vaikea olla suosittelematta, olettaen toki että huoltoasiat hoituvat mutkattomasti.
Bongo Serie A ohjelman 1.2 -versiolla pääsee ainakin käsiksi tuohon ja sieltä näkee vähän tarkempia tietoja.
Renkaisiin itse laitoin taakse 4,5 bar ja eteen 4 bar ja tosiaan huomattavasti kevyemmin kulkee noilla.
 
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
98
Kiitos! Näköjään bongolla pääsi kiinni ja impulse start -toiminnolla tuon saa näköjään lukittua (ei vastaa kaasuvipuun), mikä on kyllä loistotoiminto! Sen lisäksi löytyi braking mode, mikä on oletuksena softilla. Vaihdoin extremelle, kuten suositus softassa oli yli 80kg kuljettajan kohdalla. Täytyy huomenna testailla, vaikuttaako mitään.

Mutta ei tuollakaan taida päästä näkemään esim. ajomatkoja tai akun varaustasoa sen tarkemmin kuin laudan näytöltä. Mitähän se control-näkymän oikeanpuoleinen kuvaaja muuten esittää?
 
bb12

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
602
Onko kellään kokemusta tuosta Kugoo M4 laudasta.

500w kone, 45km range, 10" renkaat, max 45km/h

Saisi suoraan valmistajalta 530 Euroa EU varastolta.

Mitenhän tuo realistinen range olisi satakiloisella kuskilla?

Perus m365 pääsen noin 15km eli tuosta Kugoon rangesta puolet pois :hmm:
Kirin s2 Geekbuyingissä oli 239e niin nappasin pois, ei mene liikaa rahaa hukkaan.80kgsta vie kaasu pohjassa 25kmh vauhdilla (23 todellisuudessa) n15km
 
donpeksi

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
777
Kirin s2 Geekbuyingissä oli 239e niin nappasin pois, ei mene liikaa rahaa hukkaan.80kgsta vie kaasu pohjassa 25kmh vauhdilla (23 todellisuudessa) n15km
Aaa okei. Eli täysin eri lauta täysin eri ominaisuuksilla ja sait alle puoleen hintaan linkatusta laudasta. Kumma juttu ja varmasti löytö ja säästö-

Noilla tehoilla tuo on täysin linjassa esim perus M365 laitteiden kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
347
Kiitos! Näköjään bongolla pääsi kiinni ja impulse start -toiminnolla tuon saa näköjään lukittua (ei vastaa kaasuvipuun), mikä on kyllä loistotoiminto! Sen lisäksi löytyi braking mode, mikä on oletuksena softilla. Vaihdoin extremelle, kuten suositus softassa oli yli 80kg kuljettajan kohdalla. Täytyy huomenna testailla, vaikuttaako mitään.

Mutta ei tuollakaan taida päästä näkemään esim. ajomatkoja tai akun varaustasoa sen tarkemmin kuin laudan näytöltä. Mitähän se control-näkymän oikeanpuoleinen kuvaaja muuten esittää?
Mitenkäs tuo yhdistäminen onnistui? Tarvitsiko laudasta tehdä jotain kun lähti hakemaan appiksella tuota lautaa?
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Sain ku sainki nyt yhdistettyä laudan m365 downg, ajettua sisään 0.9.0 ble ja sitten xiaoflasherilla 1.5.5 firmwaren. Nyt en kuitenkaan enää pysty yhdistämään downg ja laittamaan customoitua sisään. Tuolla sivustolla ei enää näyttäisi pystyvän customointia tekemään ja sieltä löytyvä gonka firmis kehotetaan ajamaan vain downg johon en pysty yhdistämään. On tämä melkomoista, todennäkösesti eniten omaa taitamattomuutta.

Nyt laudassa tosiaan Xiaomi homella laitettu 1.6.8. En tiedä miksi se ei tarjoa mulle päivitystä tohon 1.7.1 jos se uusin versio on. Taidan jättää customointikokeilut hetkeksi tähän ja pudotella stressitasoja, ainaki muutaman päivän.
Tuolla sivustolla nimenomaan pystyy tekemään customin joka toimii.
 
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
98
Ei tarvinnut kuin laudan olla päällä ja appista haku käyntiin, niin Daystar-nimellä löytyi heti. Pienen pyrähdyksen ajoin tänään ja jarru tuntui kyllä paremmalta tuolla extreme-asetuksella. Täytyy toki kokeilla muutkin vielä.
 
Ok, eipä näytä omaa lautaa löytävän ainakaan omalla puhelimella, että voi olla eri versioo laudasta.
 
Liittynyt
09.08.2020
Viestejä
5
Nopeasti katottuna sanoisin että osta augmentti mielummin, taikka segwayn maxi. Näyttäisi samat statsit augmentin kanssa olevan (moottori ja akku).
Täytyykin tutustua noihin. Joku hyvä lauta pitäs hankkia. Tulee vaan toisissa laudoissa vastaan toi max.kantokyky kun itellä tota painoa 110 kiloo
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 179
Täytyykin tutustua noihin. Joku hyvä lauta pitäs hankkia. Tulee vaan toisissa laudoissa vastaan toi max.kantokyky kun itellä tota painoa 110 kiloo
Kantokyky ei aina ole ihan se nimellinen, vaan ainakin Augment on hyvin jämäkän tuntuinen satakiloisen hyppiä ja varmasti sinänsä kestää ylikuormata. Mäennousukykyä se ylipaino oikeasti rajoittaa, eikä niinkään uhkaa rakenteita, ellei ihan rimpulasta ole kysymys. Ja rimpuloissahan yleensä on vähemmän kuin 100 kg nimellinen ajajan paino.
 
Liittynyt
25.05.2020
Viestejä
11
Ilmeisesti oli vaan eilen alhaalla tai jostain muusta syystä ei mulla sitä generaattoria avannut. Nyt toimii!
En malttanut olla vielä kokeilematta ja nyt sisässä on toimiva perus-gonka. Onko tossa jotain parametreja mitä olis syytä muokata vai onko tollasenaan toimivaks todettu?
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 866
Sain ku sainki nyt yhdistettyä laudan m365 downg, ajettua sisään 0.9.0 ble ja sitten xiaoflasherilla 1.5.5 firmwaren. Nyt en kuitenkaan enää pysty yhdistämään downg ja laittamaan customoitua sisään. Tuolla sivustolla ei enää näyttäisi pystyvän customointia tekemään ja sieltä löytyvä gonka firmis kehotetaan ajamaan vain downg johon en pysty yhdistämään. On tämä melkomoista, todennäkösesti eniten omaa taitamattomuutta.

Nyt laudassa tosiaan Xiaomi homella laitettu 1.6.8. En tiedä miksi se ei tarjoa mulle päivitystä tohon 1.7.1 jos se uusin versio on. Taidan jättää customointikokeilut hetkeksi tähän ja pudotella stressitasoja, ainaki muutaman päivän.
Omaa lautaa flashatessa totesin tuon ble:n olevan avainasemassa. Tosin mielestäni alkujaan oli 1.0.0 ja päivitys siitä 0.9.0 josta taas 1.1.0 ratkaisi ongelmia.
Ja tosiaan sekä downg että xiaoflasher plus orggis tarvittiin jotta tuon homman sai kasaan. Yhdellä versiolla ei yksi softa yhdistänyt eikä toisella toinen. Joku versio taas kaatoi xiaoflasherin toiminnan kokonaan, mitään ei saanut sillä sisään.
En tainnut aiheesta postata tänne mutta pitää katsoa, löytyykö vielä muistiinpanoja, missä järjestyksessä ja millä softalla homma onnistui.

Homea älä käytä jos ei ole pakko. Siitä et saa kuin ongelmia. Ja toisaalta... Joku firmisyhdistelmä oli tosiaan sellainen, jolla se ei edes suostunut yhdistämään.

Eli ihan suoraviivaista tuo homma ei vaikuta olevan ja jokaista kombinaatiota ei välttämättä netistä heti löydä. Ehtii hikoilla toisenkin kerran ihan perusjutuissa mutta pahimmillaan tuo menee toki kaapelihommiksi.

En malttanut olla vielä kokeilematta ja nyt sisässä on toimiva perus-gonka. Onko tossa jotain parametreja mitä olis syytä muokata vai onko tollasenaan toimivaks todettu?
Olin jo yllä olevan kirjoitellut joten jääkööt tuohon.

Mutta parametreista on kyllä montaa ajatusta eikä sinällään selvää "tee näin"-dokkaria. Myös itsellä vähän hakusessa, mikä olisi se paras setup mutta taas toisaalta ei kiinnostaisi kokeilla loputtoman montaa variaatiota ihan jo varmuuden vuoksi.
Nyt laudassa on sisällä CFW fullspeed ihan xiaoflasherista mutta mukava olisi tietää, mitä parametreja siinä on käytetty. Mikään full speed ei tosiaan kuitenkaan kyseessä ole (ainakaan nyt sisällä oleva) koska huiput on se noin 27 km/h
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 495
Viestejä
4 192 882
Jäsenet
70 744
Uusin jäsen
Dunlop

Hinta.fi

Ylös Bottom