Sähköskootterit / sähköpotkulaudat

Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 837
Ei FLJ -laudois mitiä GPS -juttuja ole ja se langaton varashälytin on oma moduuli ja helposti poistettavissa.
Kiitos. Tukee aivan täysin sitä ajatusta, joka itselläni aiheesta oli. Ja vaikutus tuollaisilla siis aivan täysi nolla.

Olishan joku lukkosysteemi ihan kiva joka vaikuttaa akkuun asti mut sekään ei pahemmin varkauksia vähennä kun varkaat sen tajuaa vasta sitten kun se on jo pöllitty. Jotain ärsytykseen sekoittuvaa mielihyvää siitä voi saada kun tietää ettei sillä juuri arvoa ole ilman avainta. Kahden laadukkaan u-lukon kiinnityksen turva kompaktiin ja kevyeeseen muotoon ku keksittäis niin se olisi hyvä ja tuskin lähtisi varkaiden mukaan.
Olet osin oikeassa mutta vain osin. Se satunnainen näppäri vie, mitä irti lähtee miettimättä yhtään mitään. Mutta jos (tai oikeastaan kun) lautoja viedään tai aletaan viemään samaan tapaan kuin kalliita fillareita niin nämä porukat tietävät aivan varmasti, mitä kannattaa viedä ja mitä ei. Viivettä toki vaikutuksessa mutta kyllä, se tulee joka tapauksessa siinä kohdassa kun tiedostetaan joku tietty malli kelvottomaksi. Miksi uhrata aikaa sellaiseen jos samaan aikaan tarjolla on loputtomasti niitä helpompia?

Eikä nykyisessä tilanteessa tarvita kahta U-lukkoa. Yhdenkin turva riittää koska jälleen niitä helpommin saatavilla olevia on. Kun markkina kasvaa, sitä paremmin huolimattomia riittää eikä kannata uhrata aikaa lukittuun. Mutta kuten jo edellä kaipasin, lukolle saisi olla jokin järkevä paikka. Jos rungossa olisi lenkki lukkoa varten, olisi varastaessa itse lukko saatava rikki. Rehelliselle ostajalle kuitenkin hyvin selvä näyttö alkuperästä jos se laudassa oleva lenkki on rälläköity pois.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Olishan joku lukkosysteemi ihan kiva joka vaikuttaa akkuun asti mut sekään ei pahemmin varkauksia vähennä kun varkaat sen tajuaa vasta sitten kun se on jo pöllitty. Jotain ärsytykseen sekoittuvaa mielihyvää siitä voi saada kun tietää ettei sillä juuri arvoa ole ilman avainta. Kahden laadukkaan u-lukon kiinnityksen turva kompaktiin ja kevyeeseen muotoon ku keksittäis niin se olisi hyvä ja tuskin lähtisi varkaiden mukaan.
Yhtään lukkoa en ole tarvinnut viimeisen kahden kuukauden aikana, kun laudan kanssa voi liikkua siellä missä sinäkin.

Ostin turhaan yli 3 kiloa painavan moottoripyöränlukon ja aluksi kannoin mukana u-lukkoa.

Sanon ihan suoraan, että se lauta kiinnostaa ja lähtee parissa minuutissa sitä tarvitsevan kyytiin. Älä jätä mihinkään!
 
Valitettavasti näen punaista tässäkin kohdassa. En siis halua vieläkään lautoja kauppoihin.
Oikeastaan siis tiedät myös itse aivan mainiosti, mikä tulee olemaan lopputulos. Osa porukasta perseilee niin paljon että seuraa kieltoja. Sen jälkeen laudat pysyvät ulkona. Tosin ehkä siinä kohden lautoja on enemmän ja helpoimmin mukaan lähtevät viedään. Ja tosiaan, liekö viikkoa aikaa kun edellinen pelle ajoi kaupassa riittävällä nopeudella. Rehellisesti taluttavia en muista nähneeni yhtään. Eli melkoinen epäsuhta kyllä.

Jäin myös miettimään, miten kaikki voi olla "lauta mukaan". Näin kesäaikaan moni käy ainakin uimassa jos ei muuta. Hyvä esimerkki tilanteesta, jossa lautaa ei voi ottaa mukaan. Sama talvella uimahalli. Vastaavia on kyllä pitkä rivi muitakin, Näitä joudun miettimään myös itse koska välillä lauta kulkee autossa ja loppumatka laudalla. Usein lauta on myös aivan pakko jättää ulos.

Mutta onko väitteesi tueksi mitään todellista faktaa? En siis epäile sanomaasi mutta kiinnostaa, onko jo olemassa jotain vastaavaa dataa kuin fillareiden viemisestä?

Joka tapauksessa pidän kiinni edellä esittämästäni ajatuksesta eli lautojen tulisi olla varkaalle mahdollisimman arvottomia. Toteutus ei olisi vaikea jos valmistajilla olisi halua. Normissa laudassa on jo nykyään älyä mittaristossa, akussa ja moottorin ohjaimessa. Osassa myös moottorissa. Jos nuo kaikki sidotaan yhteen, on aika turha varastaa. Tosin edelleen toteutus on pakko olla käyttäjän hallinnassa tai muutoin ollaan todellisissa ongelmissa kun osia hajoaa.
Ja miksi laudoissa ei ole edes runkonumeroa? Aivan, valmistajaa ei kiinnosta. Kunhan myynti ei sakkaa, ei tarvitse miettiä tuon kaltaisia.

Disclaimer: En kyllä mielelläni itsekään jätä lautaa mihinkään vahtimatta. Jos ei matkaan lähde niin kun virrat saa päälle niin voihan se paikallinen jonne poltella kumin ja akun loppuun jos muuta ei keksi. Ja repussa kulkeva lukkokaan ei aina ole niin mukava. Eli tiedostan varsin mainiosti ongelman.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Valitettavasti näen punaista tässäkin kohdassa. En siis halua vieläkään lautoja kauppoihin.
Oikeastaan siis tiedät myös itse aivan mainiosti, mikä tulee olemaan lopputulos. Osa porukasta perseilee niin paljon että seuraa kieltoja. Sen jälkeen laudat pysyvät ulkona. Tosin ehkä siinä kohden lautoja on enemmän ja helpoimmin mukaan lähtevät viedään. Ja tosiaan, liekö viikkoa aikaa kun edellinen pelle ajoi kaupassa riittävällä nopeudella. Rehellisesti taluttavia en muista nähneeni yhtään. Eli melkoinen epäsuhta kyllä.
Korostin tuossa kohdan joka ei koske meitä ja itse sukkuloin siististi hyllyjen välissä taluttaen ja muut huomioiden.

Vähemmän vien tilaa kuin ne jotka esim. menee valitsemaan mitä perunoita ottaa ja jättää isot ostoskärryt keskelle käytävää.

Unohda ne pellet jotka ovat pelleilleet. Ne ovat "toivottavasti" saaneet bannit kauppaan, mutta sinä et ole se typerys.

EDIT: Jos näen jonkun ajavan kaupassa, menen sen eteen ja stoppaan siihen paikkaan ja loppuu perseily.
 
Aikaisemmin totesin, etten mieluusti halua lautoja ollenkaan kauppaan. Mutta siitä huolimatta meistä kumpikaan ei ole se typerys vaan me molemmat kärsimme niistä, joilla ei järki päätä pakota.

Ja kärryvertauksesi... Lainaten hieman räbätyyliä niin "minä seisomassa kaupan sisäänkäynnillä portin hakatessa perseelle koska ompeluseura". Eli kyllähän se todellinen ongelma on tällä hetkellä aivan muut kuin laudat. Laudat vaan lisääntyvät joten hyvä reagoida ajoissa.

Mitä edittiisi tulee niin olenpa muutaman kerran antanut palautetta kun lauta, fillari tms myytävä tuote ja es-pärisee-ikäluokka perseillyt. Mutta valitettavasti ja toisaalta ymmärrettävästi jonkinlainen kynnys on aiheeseen puuttumisessa. Eikä sitä vartijaa ole lähellä. Ja porttikielto? No mitäpä se lopulta auttaa tällaisten kohdalla.

Ravistan hihasta ehdotuksen... Koska monessa isommassa kaupassa eteistilat ovat varsin suuret niin mitenkä olisi pari seuraavaa vuotta lautaparkki siinä? Sisätiloissa kun on normisti kamerat ja kynnys varastaa muutoinkin suurempi. Win-win kaikille? Ehdottomana bonuksena lautaussähkö eurolla joka hyvitetään ostosten yhteydessä. Olisiko mielestäsi tällainen toimiva ratkaisu?
Myöhemmin tilanne korjaantuu kyllä automaattisesti. Lautojen määrä kasvaa ja sen hankalimman arvo on varkaan silmissä nolla.

Näissäkin tosiaan yksi pilaa kymmenen maineen. Ja jos porukkaa on 10 tuhatta niin pilaavia on liikaa joten kielto.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
@djmake

Nykyään on perseestä edes mennä Prismaan, ainakaan Tikkurilan Prismaan.

Siinä vähän matkaa sisäänkäynnistä on se käsidesiautomaatti ja sisään tullessa, sekä ulos tullessa tukkii käytävän + toisella puolella on marjamyynti ja ne deegut + mummot jää siihen seisomaan.

Jouduin eilenkin sanomaan, että voisiko tästä kulkea ja voisitteko vaihtaa kuulumisia tuolla reunempana. Sain murhavat katseet, mutta näkivät mun vittuuntuneen ilmeen ja väisti heti ja lopui mussutus siihen.

Joo, olen kohta 50-vuotias ja alkaa pienetkin asiat joskus hitsaamaan kun itse yrittää olla "huomaamaton" ja ottaa muut huomioon.

Käy isossa kaupassa laudan kanssa ja huomaat, ettei ole ongelmaa.
 
Olin painamassa tykkää mutta lainasin ja totean, että jo offtopikkia mutta olen niin samaa mieltä. Todellisuus on nimenomaisesti juuri tuollaista.
Ja jottei mennä aivan ot niin näillä mainituilla on normaalisti ostoskärryt matkassa. Jos sama ryhmä vaihtaa lautaan, saati ottaa kärryjen lisäksi, on katastrofi valmis. Siitähän tässä on monelta osin kyse. Jo korin kanssa saa ruuhkan aikaan, saati muutoin.

Ja ei, en oikein äkkiä ole sanomassa mutta varsin monesti olisi aihetta. Välillä huomautan myyjälle mutta ovat kyllä todella varovaisia, varmasti siis aiheestakin, puuttumaan.

Käy isossa kaupassa laudan kanssa ja huomaat, ettei ole ongelmaa.
No en todellakaan käy jos ei ole pakko. Vihaan mammuttikokoisia joissa saa kävellä kilometrin parkkikselta, toisen ruokaosastolle, kolmannen kassalle ja neljännen autolle.
Mutta siis ymmärrän kyllä aivan mainiosti pointtisi.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Poliisit meinasi äsken pysäyttää kun keskusta muuten niin tyhjä, lukuunottamatta pussikaljoittelijoita, nistejä ja asunnottomia.

Hyvä kun seuraavat, olisihan minunkin lauta voinut olla vaikka pöllitty ja uudella luvattomalla omistajalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
625
Ainakin Kotkan Citymarketin ovella on ihan semmoinen kieltomerkki, missä kielletään mm. potkulaudat. Jotenkas luulen myös skuuttien olevan kiellettyjä.:eek:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
349
Itse kysyin paikallisista marketeista (citymarket, Prisma, lidl) kantaa laudan taluttamiseen kaupassa ja kaikista tuli vastaus että saa taluttaen tuoda laudan kauppaan mukaan. Näin olen toiminut eikä mitään ongelmaa ole ollut. Pienempään kulmakauppaan en laudan kanssa menisi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
121
Itsellä ei kyllä tulisi mieleenkään mennä kauppaan laudan kanssa edes taluttaen. U-lukolla kiinni liikennemerkkiin, jos lähtee niin kotivakuutus korvaa.
Älä liikennemerkkiin lukota. Ammattilainen tietää, että sen tolpan voi vain nostaa pois jalastaan. Pyörätelineeseen saa ainaki M365Pro:n ihan nätisti alarungosta kiinni.
 
Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Minkälaisia lukkoja Augment ES One 10 käyttäjillä on? Tuossa on ilmeisesti kilpailijoita hieman paksumpi runko niin ei taida käydä suurin osa U-lukkojen telineistä tuohon. Vai tekisikö noilla jarrulevylukoilla mitään? Kevyempihän se olisi mutta toki ei kauheasti pöllimistä estä.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
64
Itekkin oon harkinnut lukon ostamista lautaan. En kyllä varmaan silti uskaltaisi jättää lautaa kuin korkeintaan paikkaan, jossa on paljon ihmisiä ja mahdollisesti kamerat. Ja tietysti niin, että laudan saa kytkettyä johonkin kiinteään pisteeseen.

Olisko kellään tietoa, mahtuuko kuvan lukko ninebot maxin vanteen läpi? Vai mistä tuollainen lauta olisi paras lukita?

Tällaisia saisi tulla lisää Lahden torille tulee valvottu pyöräparkki – kokeilu jatkuu kuukauden ajan
 
Liitteet

Liittynyt
16.08.2019
Viestejä
16
Näillä vaatimuksilla suuntaisin katseen SXT:hen. Esimerkiksi Light Plus:

Onkohan tää jo enemmän lapsille tarkoitettu? Toi 7kg setti on jo oikeasti varmaan aika näppärä kuljettaa. Tietysti sais muutenkin maksaa lähemmäksi 500€ kun tonnia.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
Menee nyt ehkä vähän aiheesta ohi, mutta ammattilaiset tiirikoi lukot auki hetkessä jos niissä on tällainen avain, mikä on hammastettu vain toiselta puolelta.
Ja vaikka olisi molemmin puolin hammastettu, mutta jos lukossa on tapit vain toisella puolella niin sekin aukeaa parhaillaan sekunneissa. Eli kannattaa katsoa, että avain on ABLOY/AVA-tyylinen niin ei aukea ihan niin nopeasti.

Pyörävarkaat ei tuohon kategoriaan kuulu. Ei kannata katsoa liikaa niitä youtuben videoita missä yksi parhaimpia tiirikoijia avaa lukkoja. Tuota taustaa ei nisteiltä löydy.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Taisi penkitkin olla laittomia jos on yli 44cm korkeudella maasta mitattuna.

Itsekin haluaisin hommata, mutta poliisiasema ja KRP on tuossa muutamien satojen metrien päässä ja en haluaisi sakkoja tai maksaa turhaan kalliista penkistä jota ei voi käyttää.
Penkin laittomuus tuossa vehkeessä enää tuskin haittaa.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Yhtään lukkoa en ole tarvinnut viimeisen kahden kuukauden aikana, kun laudan kanssa voi liikkua siellä missä sinäkin.

Ostin turhaan yli 3 kiloa painavan moottoripyöränlukon ja aluksi kannoin mukana u-lukkoa.

Sanon ihan suoraan, että se lauta kiinnostaa ja lähtee parissa minuutissa sitä tarvitsevan kyytiin. Älä jätä mihinkään!
Eipä se kunnon U lukolla keskellä päivää kaupan pihassa ja kameroiden alla lähde mihinkään.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Menee nyt ehkä vähän aiheesta ohi, mutta ammattilaiset tiirikoi lukot auki hetkessä jos niissä on tällainen avain, mikä on hammastettu vain toiselta puolelta.
Ja vaikka olisi molemmin puolin hammastettu, mutta jos lukossa on tapit vain toisella puolella niin sekin aukeaa parhaillaan sekunneissa. Eli kannattaa katsoa, että avain on ABLOY/AVA-tyylinen niin ei aukea ihan niin nopeasti.

Tiirikoivia varkaita ei onneksi ole kuin todella harvassa, lähes jokaisen lukon saa kyllä tiirikoitua auki jos siihen on taitoa, laittomia työkaluja ja aikaa.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
209
Augmentin ES 10 omistajille kyselyä:

Kyselin tuolta heidän helpdeskistään, että tuota akkua ei ilmeisesti mitenkään saa lukittua. Eli onko kokemusta sen raahaamisesta, kuinka iso ja painava oikeasti on? Sain 3-5kg haitarin, mikä on aika iso. Emäntä varmaan kiukuttelee jos tuota pitäisi alkaa aina kauppareissulla repussa kantelemaan tms. Tiedä sitten saisiko siihen jonkun oman viritelmän vielä päälle, ettei ainakaan nappia painamalla lähtisi irti heti.

Oletteko hankkineet noihin minkälaisia kännykän pidikkeitä? Runkoon joku kassi voisi olla kiva, mutta pysyyköhän tuon akun ympärillä mikään? Onko kukaan vielä testannut?
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
209
Yleinen kysymys kaikille sähköpotkulautailijoille:

Käsijarrun tarve? Kun en ole itse ajanut, en tiedä. Eli kuinka tarpeelliseksi tuon koette? Onko se lokasuojajarru sitten se mikä toimii parhaiten jos tulee nopsa tarve pysähtyä?

Katselin tuolta kicker.fi:stä SXT Light Ecoa ja se vaikuttaisi lautana muuten sopivammalta, mutta siitä puuttuu käsijarru, mikä taas löytyisi tuosta paljon raskaammasta Augmentin ES 10:stä.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
497
En koko topikkia jaksa lukea läpi ja en pikaiseen googlella muka löytänyt niin miten ihmeessä bluetooth laitetaan päälle xiaomi m365pro laudassa? :O Olisi tuota ohjelmaa käyttänyt luurissa mutta eipä löydä koko lautaa kun ei siinä pala bluetoothin kohdalla valoa jne.
 
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
118
Juu itsekkin kannettiin vaimon kans aina kettinkii ja lukkoo repus kunnes tajuttiin ettei niitä tarviii aina kantaa mukana, me ollaan saatu mennä lautojen kanssa kaikkiin kauppoihin täällä lahdessa.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
497
Virta päälle niin bluetooth on päällä. Valo syttyy kun paritettu. M365tools on hyvä android softa.

Ahaa rupesikin tuolla ohjelmalla toimimaan. Kaks lautaa ja toisella näkyy olevan ajettu 240km ja toisella 320km. Hauskia laitteita kyllä ollut. Pari kertaa vetänyt turvalleen kun eturengas kuoppaan menny nurmikolla.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
En koko topikkia jaksa lukea läpi ja en pikaiseen googlella muka löytänyt niin miten ihmeessä bluetooth laitetaan päälle xiaomi m365pro laudassa? :O Olisi tuota ohjelmaa käyttänyt luurissa mutta eipä löydä koko lautaa kun ei siinä pala bluetoothin kohdalla valoa jne.
Itse vain päivitin softan virallisella ja sitten äkkiä poistoon. Vaati niin paljon eri lupia että ei oikein kinkki softalle innosta antaa. Tuo kolmannen osapuolen softa on paljon parempi muutenkin ja luotettava yhteydessään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
118
Mites muuten muut ootte ajellu näillä scuuteil ku ollu näitä sateisia päiviä nyt ainakin täällä lahdessa ollut, ootteko jättäny scuutit himaa vai ajellut vaikka satanu? Nää FLJ laudat on kyllä niin laadukkaita että näillä VOISIKIN ajatella lähtevän ellei nyt ihan kaatamalla sada, mitä muut mieltä Asiasta?
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692

jääny ajelu vähemmälle koska ei vesisateessa ajaminen nyt mitenkään mukavaa ole.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Xiaomi on nähdyt sadetta. Pitää vaan huolen että latausportti on kunnolla kiinni ja välttelee isoimpia lätäköitä niin ei ongelmaa tähän mennessä.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
793
Yleinen kysymys kaikille sähköpotkulautailijoille:

Käsijarrun tarve? Kun en ole itse ajanut, en tiedä. Eli kuinka tarpeelliseksi tuon koette? Onko se lokasuojajarru sitten se mikä toimii parhaiten jos tulee nopsa tarve pysähtyä?

Katselin tuolta kicker.fi:stä SXT Light Ecoa ja se vaikuttaisi lautana muuten sopivammalta, mutta siitä puuttuu käsijarru, mikä taas löytyisi tuosta paljon raskaammasta Augmentin ES 10:stä.
Kugoo S1 ainakin pysähtyy ihan rivakasti pelkällä peukalolla toimivalla moottorijarrulla. Vuoden aikana ehkä 10-20krt käyttänyt jalalla lokasuojajarrua, ja sekin useimmin murske/hiekkatiellä(se moottorijarru on tunnoton, niin turvallisempaa hiekalla jarruttaa takarenkaalla).
Ehkä ajan vaan järki päässä, niin ei ole tullut tarvetta tehdä äkkipysähdyksiä..
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 837
Yleinen kysymys kaikille sähköpotkulautailijoille:

Käsijarrun tarve? Kun en ole itse ajanut, en tiedä. Eli kuinka tarpeelliseksi tuon koette? Onko se lokasuojajarru sitten se mikä toimii parhaiten jos tulee nopsa tarve pysähtyä?
M365 Prossa on käsijarru joka vaikuttaa takapyörään ja moottori jarruttaa edessä. Vaikkapa @living_death kertonee päinvastaisen järjestyksen toimivuuden ja tarpeellisuuden.

Mutta lokasuojajarrua on tullut itse käytettyä aikoja sitten perinteisessä potkulaudassa, nyt tuota käsijarrua. Ja varsinkin kun fillarissa on lähes koko ikä ollut käsijarru eteen ja taakse, en osaisi kuvitella ottavani lautaa ilman vastaavaa. Pidän jo turvallisuustekijänä sitä, ettei jarruttaessa tarvise muuttaa asentoa. Ja onhan se jarrun teho levyjarrulla varmasti parempi kuin lokasuojalla.
Ja vaikka nykyinen toimiikin, on ollut mielessä vaihtaa jarruosat vähän parempiin. Eli itse pidän hyvinkin tarpeellisena vaikka tarve ajellessa ei kovin suuri ole. Pientä ennakointia ja kers minimiasetuksella riittää varsin usein.

Mites muuten muut ootte ajellu näillä scuuteil ku ollu näitä sateisia päiviä nyt ainakin täällä lahdessa ollut, ootteko jättäny scuutit himaa vai ajellut vaikka satanu? Nää FLJ laudat on kyllä niin laadukkaita että näillä VOISIKIN ajatella lähtevän ellei nyt ihan kaatamalla sada, mitä muut mieltä Asiasta?
Xiaomi on nähdyt sadetta. Pitää vaan huolen että latausportti on kunnolla kiinni ja välttelee isoimpia lätäköitä niin ei ongelmaa tähän mennessä.
Itse olen vältellyt vielä sateita sekä itseni että laudan vuoksi mutta lätäköt kierrellen märällä asfaltilla sentään. Tosin se surullinen takavalon johto on kyllä suojattu ja samoin läpivientikohdassa on vähän extraa. Paremminkin voisi vielä olla mutta yksi naurettava esimerkki siitä, miten asioita ei pidä tehdä. Voiko enää huonompaa paikkaa olla...

Ei se latausliittimen suojaläpyskä kovin erikoinen ole, voisi olla parempikin ja tosiaan paremmassa paikassa. Mutta eipä se muutamasta vesitipasta itseensä heti ota, lika ja muu toki pidemmän päälle on huono asia. Mutta saman se vesi tekee muutenkin, ei välttämättä heti vaan vasta myöhemmin jos väärään paikkaan pääsee. Mainitussakin johdot ja vaijerit lähtevät "fiksusti" ylöspäin läpivienneistä eli kyllä siitä pahalla pelillä voi vesi sisään uida jos ei tiivistystä parantele. Ja kun taas pohja on periaatteessa tiivis, sinnehän se kosteus valuu muttei pääse pois.

FLJ:tä en ole livenä päässyt paremmin tutkimaan joten vaikea ottaa kantaa laatuun. Toisaalta vesitiiviys ei mitenkään automaattisesti kulje käsi kädessä muun laadun kanssa. Kävisin kyllä ennen sadekelin ajeluita sen laudan todella tarkkaan läpi ja miettisin jokaisen läpiviennin erikseen jottei tule yllätyksiä myöhemmin. Ikävä huomata tilanne siinä kohtaa kun akku ja elektroniikka ovat uineet jo hyvän tovin ja joutuu uusimaan enemmänkin asioita.
 
Liittynyt
12.06.2020
Viestejä
118
Käytiin testaa joku 10km lenkki tuol pienes satees vaimon kanssa, niin ainaki nämä FLJ T11 ja T112 kestää hyvin ja tietenki ennen lähtöö tarkistettiin ettei ole missään reikiä mistä vesi pääsis sisään. Erittäin tyytyväinen myös näissä ajo olo suhteissa näihin.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Abloy Exec lukko on käytännössä ja melkein teroiassakin tiirikoimaton.
Turvapuoli on itselle tuttu ja jo Abloy classic on melkein tiirikoimaton. Ajan kanssa tehtävissä mutta ei helppo. Uudemmat ovat käytännössä tiirikoimattomia omien tietojeni mukaan.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692
Aivan varmasti sieltä löytyy niitä varkaita ketkä osaa tiirikoida ja kenen kiinnostus herää kalliin näköistä sähkölautaa kohtaan. (Abloy classic aukeaa vempeleellä)
Sähkölauta ei ole niin kallis vempele että kukaan tiirikoiva näkisi nähdä sen työn et tiirikoisi slaavikyykyssä keskellä kirkasta päivää jotain tonnin potkulautaa auki. Varmaan moottoripyöränlukot on paljon helpompia tiirikoida kuin abloy ja niiden tiirikointiin on enemmän aikaa kun voi tän hoitaa yöllä ja moottoripyöristä saa isommat rahat. Kyl ne sähköpotkulaudan lukot avataan voimalla vaikka sit rälläkällä ennemmin kun aletaa tiirikoimaan
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Kun kerran kaikissa vuokralaudoissakin on GPS, niin kuinka iso juttu olisi pistää sama ominaisuus omaan lautaan? Vai tulisiko siinä liikaa liikuntaa olla joka toinen päivä vierailulla jossain pesarin kanssa?
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
361
Käytiin testaa joku 10km lenkki tuol pienes satees vaimon kanssa, niin ainaki nämä FLJ T11 ja T112 kestää hyvin ja tietenki ennen lähtöö tarkistettiin ettei ole missään reikiä mistä vesi pääsis sisään. Erittäin tyytyväinen myös näissä ajo olo suhteissa näihin.
Jotku halvat ns. Suojatut laakerit ei välttämättä tykkää vedestä. Kannattaa pyyhkäistä vähän vaseliinia laakereiden etupintoihin antamaan suojaa. Myöskään sähkömoottorit jotka on rakennettu vanteen sisälle onko nämä laipat vesitiiviit. Ei vaseliinia niihin vaan moottoreiden avaus ja laippoihin asianmukainen tiiviste tai tiiviste massa esim permatex.
 
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
624
Käytiin testaa joku 10km lenkki tuol pienes satees vaimon kanssa, niin ainaki nämä FLJ T11 ja T112 kestää hyvin ja tietenki ennen lähtöö tarkistettiin ettei ole missään reikiä mistä vesi pääsis sisään. Erittäin tyytyväinen myös näissä ajo olo suhteissa näihin.
Tuli pakon sanelemana kaatosateessa ajettua 8km kotiin. Lauta myöskin kunnossa. Hyviä lautoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
62
Augmentin ES 10 omistajille kyselyä:

Kyselin tuolta heidän helpdeskistään, että tuota akkua ei ilmeisesti mitenkään saa lukittua. Eli onko kokemusta sen raahaamisesta, kuinka iso ja painava oikeasti on? Sain 3-5kg haitarin, mikä on aika iso. Emäntä varmaan kiukuttelee jos tuota pitäisi alkaa aina kauppareissulla repussa kantelemaan tms. Tiedä sitten saisiko siihen jonkun oman viritelmän vielä päälle, ettei ainakaan nappia painamalla lähtisi irti heti.

Oletteko hankkineet noihin minkälaisia kännykän pidikkeitä? Runkoon joku kassi voisi olla kiva, mutta pysyyköhän tuon akun ympärillä mikään? Onko kukaan vielä testannut?
45x10x5 cm on akku kooltaan ja painaa kolme kiloa. En ole lyhyttä kauppakäyntiä varten irrottanut, heittänyt vaan u-lukolla laudan johonkin kiinni.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
Empä googlaamalla tuollaista löytänyt, jos se ei ole U-lukko niin siinä saa olla jo huolissaan ihan muusta kuin tiirikoinnista.
Tuohan on lukkopesän tyyppi vain ja exec on jo korvannut sento mikä on uudistettu versio, että saatiin taas mallisuoja ettei muut pääse tekemään vara-avaimia lukkoon hetkeen.
 
Intel Core

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.07.2020
Viestejä
242
Empä googlaamalla tuollaista löytänyt, jos se ei ole U-lukko niin siinä saa olla jo huolissaan ihan muusta kuin tiirikoinnista.
On niitä lukkoja olemassa mitkä voittaa U-lukot, kryptonite on jopa melko helposti tiirikoitavissa kun on oikea työkalu (minkä saa netistä ostettua).

Abloyta et sitten tiirikoi millään etkä kovin helposti kuvan lukkoa edes tuhoa fyysisesti.
 
Liitteet

Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
On niitä lukkoja olemassa mitkä voittaa U-lukot, kryptonite on jopa melko helposti tiirikoitavissa kun on oikea työkalu (minkä saa netistä ostettua).

Abloyta et sitten tiirikoi millään etkä kovin helposti kuvan lukkoa edes tuhoa fyysisesti.
Lukkona hyvä mutta yhtään lautaa tuolla ei taideta lukita.
Tuon kaveriksi pitää olla rimpula vaijeri joka napsahtaa poikki hyvinkin helposti.
 
Intel Core

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.07.2020
Viestejä
242
Lukkona hyvä mutta yhtään lautaa tuolla ei taideta lukita.
Tuon kaveriksi pitää olla rimpula vaijeri joka napsahtaa poikki hyvinkin helposti.
Ei kai kukaan vaijerilukkoa käytä, menee Fiskarsin saksilla poikki.

Kunnon ketju niin oppii olemaan.

Toki laudassa mulla ihan U-lukko jos pitää jonnekki jättää mutta harvemmin tuota on mihinkään tarvinnut jättää.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
Ei kai kukaan vaijerilukkoa käytä, menee Fiskarsin saksilla poikki.

Kunnon ketju niin oppii olemaan.

Toki laudassa mulla ihan U-lukko jos pitää jonnekki jättää mutta harvemmin tuota on mihinkään tarvinnut jättää.
Useat ketjutkin menee kyllä helpommin poikki kuin U-lukko, myös painoa tuolla ketjulla ja Abloyn lukolla tulee olemaan järjettömän paljon.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 430
Viestejä
4 161 390
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom