Sähköskootterit / sähköpotkulaudat

Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 867
Aiemmin oli puhe sähköpotkulaudan kauppaan sisälle viemisestä. Kysyin juuri äsken yhden käyttämäni supermarketin kauppiaalta että järjestäisivätkö lukittavaa säilytystilaa vai saako tuoda laudan sisälle. Tässä lainaus vastauksesta:

"Hei,

Kiitos viestistä.
Ainakaan toistaiseksi emme ole hankkimassa näin ”marginaalikäyttöön” tarkoitettua lokerikkoa.
Nuo sähkölaudat ovat kyllä kivoja käyttää mutta todella hankalia juuri lukitsemisen kannalta, ja häviävät kyllä kaupan edustalta hyvin nopsaan.

Meillä saa ilman muuta ottaa laudan mukaan kauppaan jos siellä taluttaa eikä hurjastele käytävillä. Jos se on hankalaa, voi laudan jättää myös kassan 1 taakse kaupassakäynnin ajaksi. Kassalle voi sanoa että asiasta on sovittu kauppiaan kanssa, jos esim kesätyöntekijä on kassalla.

Ystävällisin terveisin,

XXXX XXXX, kauppias
K-Supermarket XXXX"
Jep! Itse otan lautani aina mukaan kauppaan. Ei koskaan mitään negaatioita tullu. On idiotismia jättää lauta ulos. Se kun lähtee hetkessä, oli sitten minkälaiset lukot siinä kiinni!
Tästäkin voi olla tietysti montaa mieltä ja oikeastaan ihmettelen varsin paljon tuota kauppiaan vastausta. Ehkä iso kauppa ja enemmän tilaa voi vaikuttaa. Itse antaisin vartijoille ohjeen poistaa joko auta tai lauta ja omistaja välittömästä kaupasta. On aivan päätön ajatuskin noiden erinäisten romujen raahaaminen kauppaan. Ja jos lukitus on ongelma, valitaan kaupassa asiointiin sopiva kulkupeli. Ei rullaluistimillakaan saa läheskään joka kauppaan onneksi mennä vaikka moni mieluusti niin tekisikin.

Onneksi eivät ilmeisesti sentään ole kiinnostuneet maksattamaan muilla asiakkailla muutamien lelujen säilytystä eli jotain hyvää tuossa vastauksessa sikäli on.

Ja kyllä, kuten tässä ketjussa on jo esille tullut, itselläni on potkulauta olemassa. Ja tiedän myös sen, että helpomminkin lukittavia laitteita on olemassa. Ei tulisi kuitenkaan mieleenkään raahata kauppaan sisään mokomaa siinä huolimatta. Eihän sinne tuota polkupyöriäkään tai muuta vastaavaa mahdollisesti moninkertaisesti kalliimpaakaan. Eli kun yhdelle antaa luvan, on kohta monta muuta ja kauppa täynnä erinäistä turhaa roinaa.

Pessimistisyys koko ajatukseen on kyllä pitkälti jo havaitun perusteella muodostunut. Teinit eivät tarvitse edes omaa lautaa kun kaupan omalla voidaan ajaa sisällä jos vaan liikkeelle saadaan. Kelpaa se sähkötönkin, kyllä silläkin vahinkoja sattuu. Ja enemmän on teineillä näkynyt omana leluna näitä tasapainolautoja. Käsi ylös, kenen mielestä lisää oikeasti turvallisuutta kun sellaisella ajellaan pitkin kauppaa. Ainakin itse olen mokomaan pelleilyyn törmännyt useamman kerran.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078

No tänäänpä kävin tuossa kyseisessä kaupassa juurikin sähköpotkulaudan kanssa, ensimmäistä kertaa(aiemmin aina autolla). Huomasin kokatessa että tomaattipyree oli unohtunut niin oli pirun nopeaa ja kätevää käydä 5 minuutissa kesken kokkauksen tuolla. En keksi mitä haittaa aiheutui kenellekkään. Tulee varmasti jatkossa käytyä tuolla paljon useammin kauppiaan vastauksen johdosta. Sähköpotkulauta, toisin kuin ostoskärryt, ei vie paljoa tilaa.
 
Sitähän en kiistänyt, etteikö olisi näppärää ja kätevää. Koko kulkuneuvo on monessa kohden juuri sitä ja siksi sellainen itselläkin on.

Eikä se yksi potkulauta isossa kaupassa käytännössä merkitse mitään mutta osa kaupoista on muutoinkin pieniä ja ahtaita ja kohta siellä kaupassa on joka toinen laudan kanssa. Plus tosiaan se, mitä muuta pitää saman tien sallia. Ja monesta lautailijasta joku ajelee tosiaan aivan varmasti siellä kaupassa sisälläkin joten siitä aiheutuu se haitta ja ihan oikeita riskejäkin.
Ja kyllä näitä sankareita ihan oikeasti on. Tähän mennessä sähkökulkineista ainakin pyörä, potkulauta ja tasapainolauta on sellasia, joilla kaupassa ajaminen on vastaan tullut. Älytöntä mutta totta.
 
Nyt taidat käyttää samaa argumenttia kuin jotkut vaikka homoliitoista että kohta kaikki menee naisimiin eiffeltornin kanssa.

Jos joku ajelee siellä sisällä niin sitten vartijat pistää ulos. Ei kukaan rupea kohta ajelemaan siellä täysperävaunurekan kanssa vaikka yhdessä kohtaa toimitaankin järkevästi. Ei muuta tarvitse sallia.

Mutta mieluiten jättäisin väittelyn tähän, turha vääntää mielipideasioista, varsinkaan kun en itse kovin vahvasti ole kumpaakaan mieltä.

Laitoin samaa kyselyä myös muihin lähikauppoihin, katsotaan mitä vastauksia tulee niistä. :)
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
963
Ainakin nuo perinteisen potkulaudat näköiset saa tarpeeksi hyvin lukittua u-lukolla pyörätelineeseen. Biltemassa saa 19,90€ hintaansa nähden loistavan u-lukon.
 
Liittynyt
10.09.2017
Viestejä
240
Tänään tuo matkahuolto Xiaomi m365 PRO:n ja kunhan nyt saa koeajot ja totuttelut suoritettua niin varmaan tulee custom firmwaret tumpattua sisään ja KERS minimiin yms.
Minkälaisia kokemuksia muilla on noista customeista ja esim tosta russian throttle algorithmistä?
Ja minkälaisia lisäkilkkeitä/lukkoa/valoa muilla on laitettua ja mistä ostettu? Lisäakku on aiheena sellainen ettei ihan äkkiä varmaan tule uskallettua alkaa värkkäämään :hmm:
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310

Russian throttle algorithm asetuksesta ei toistaiseksi kukaan tiedä mitään tai en ainakaan ikinä ole siitä tietoa saanut mistään luettua.
Sikispä en sitä ole kokeilua pitemmäksi aikaa jättänyt toimintaan, mitä lie tekee säätöjä.
Sitä paitsi aika järkyttäväksi tekee kaasuasetuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
182
Ite tilasin tosiaan RDE:ltä tuon Xiaomin M365 Pro:n, tuli kolmessa arkipäivässä kotiovelle ja maksoi 505€ postikuluineen. Lauta tosiaa lähetettiin Latviasta. Mites, uskaltaako tota Xiaomin puhelinappia käyttää vai päivittääkö se samantien automaattisesti uusimman firmwaren lautaan kun sitä käyttää? Oon viellä kahen vaiheilla että alanko custom firmiksillä pelleilemään, lauta kyllä kulkee toistaseksi todella hyvin, sport-modella pääsee 27km/h ja akku kestää.

Renkaiden sisäkumeissa oli tosiaan painetta ehkä joku 1 bar molemmissa ja noin 3,5 baria kuuluu olla joten ihan hyvä, että tarkistin tämän ennen kuin aloin lautaa kokeilemaan. Tätähän ei mitenkään kyllä fiilispohjalla tuntenut, sen verran kovat on noi ulkokumit. Eli suosittelen kaikkia kyllä tarkistamaan rengaspaineet iha laitteella missä on painemittari. Vaikuttaa akunkestoon ja ajomukavuuteen huomattavasti kun on oikeat paineet renkaissa.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 518
Kai se pitää itsekin nuo paineet tarkistaa tuosta omasta. Kelasin että kovat ovat mutta jos noin kerran ollut sinulla niin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
191
Ite tilasin tosiaan RDE:ltä tuon Xiaomin M365 Pro:n, tuli kolmessa arkipäivässä kotiovelle ja maksoi 505€ postikuluineen. Lauta tosiaa lähetettiin Latviasta. Mites, uskaltaako tota Xiaomin puhelinappia käyttää vai päivittääkö se samantien automaattisesti uusimman firmwaren lautaan kun sitä käyttää? Oon viellä kahen vaiheilla että alanko custom firmiksillä pelleilemään, lauta kyllä kulkee toistaseksi todella hyvin, sport-modella pääsee 27km/h ja akku kestää.

Renkaiden sisäkumeissa oli tosiaan painetta ehkä joku 1 bar molemmissa ja noin 3,5 baria kuuluu olla joten ihan hyvä, että tarkistin tämän ennen kuin aloin lautaa kokeilemaan. Tätähän ei mitenkään kyllä fiilispohjalla tuntenut, sen verran kovat on noi ulkokumit. Eli suosittelen kaikkia kyllä tarkistamaan rengaspaineet iha laitteella missä on painemittari. Vaikuttaa akunkestoon ja ajomukavuuteen huomattavasti kun on oikeat paineet renkaissa.

Modattu v1.5.5., appi kysyy ekaksi päivityslupaa
 
Liitteet

Hyvin uskaltaa käytellä oikeaa ohjelmistoakin, ei se vahingossa päivitä vaan aina kysyy kuten tuossa vialhokin kuvan laittoi.
Ainahan sen voi downgrade päivitellä kun helposti tuntui tuolla uudella XiaoFlasher ohjelmalla onnistuvan ilman kikkailuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Nyt tuli vastausta myös prismoja koskien, ei siis pelkästään yhtä prismaa vaan ilmeisesti kaikkia:

"Kiitos palautteestasi. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että olisi tulossa lokeroita tms. sähköpotkulautoja varten. Voit ottaa potkulaudan mukaan talutettavaksi myymälään ostostesi ajaksi.

Pistämme pohdintaan,miten asian voisi ratkaista.

Ystävällisin terveisin
XXX Tenkanen
Palvelupäällikkö"
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881

Olisi kiva tietää miten S-Marketit sekä Alepat, eli miten ylipäätään koko S-ryhmän kauppaketjut ovat sopineet asiasta yleisesti?

Minut käännytettiin jokin aika sitten Alepan tuulikaapista takaisin ulos kun olin taluttamassa potkulautaa kauppaan.

Luonnollisesti lähti palautetta sähköisten kanavien kautta, mutta vastausta ei ole kuulunut.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 012

Varmaan teinit rällänneet tavallisilla potkulaudoilla sisällä niin sitten käy noin.
 
Liittynyt
10.09.2017
Viestejä
240
Nyt on m365 PRO noudettu ja ensimmäiset tyypit otettu nopeasti talon edessä. Ensimmäiset huomiot oli:
- Renkaat oli melko tyhjät
- Takajarru tuntui kihnuttavan toisinaan ilman että jarruun koski ja etenkin kun kallisti hieman vasemmalle. Lienee uutuuttaan tekevän näin mutta pitää vielä katsoa että kaikki pultit yms on kireällä ja mahd. säätää jarrua.
- En muistanut katsoa mikä firmware sisällä, mutta oli selvästi rajoitettu 20km/h

Hauskalta peliltä vaikutti kyllä, mutta pitänee firmis vaihtaa customiksi että saa nopeammaksi tuon.
Millä sitä ajomoodia sai vaihdettua muuten, en löytänyt nopeasti katsottuna MI home app:stä sitä? Ja mikä noista aplikaatioista on muutenkin paras käyttää?
 
Normaali ajomoodihan siinä on ollut päällä, kulkee juurikin sen 20km/h ja sportilla 25km/h. Vaihtuu tuplanapsauksella virtanapista.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 867
Olisi kiva tietää miten S-Marketit sekä Alepat, eli miten ylipäätään koko S-ryhmän kauppaketjut ovat sopineet asiasta yleisesti?

Minut käännytettiin jokin aika sitten Alepan tuulikaapista takaisin ulos kun olin taluttamassa potkulautaa kauppaan.

Luonnollisesti lähti palautetta sähköisten kanavien kautta, mutta vastausta ei ole kuulunut.
Varmaan teinit rällänneet tavallisilla potkulaudoilla sisällä niin sitten käy noin.
S-ryhmän osalta on ehkä toivoa jotain yleispätevää ajatusta koska ketju sanelee paljon asioita. Mutta K:n osalta ollaankin sitten hieman eri tilanteessa ja linjaus voi olla varsin hyvin hakusessa.

Mutta kuten totesin niin asia on juuri noin, mitä @juuhokei totesi. Kun ei osata käyttäytyä niin parempi kieltää ja juuri se on suurin syy, miksi kieltäisin kautta linjan koko homman. Mitä enemmän leluja on, sitä varmemmin lähtee lapasesta. Tosin en muutoinkaan ymmärrä sitä ajatusta, miksi pitäisi saada raahata moisia kauppaan.
Ja vaikkapa tuo mainittu Alepa on hyvä esimerkki niistä, joissa ongelmia voi helposti tulla. Osa on pieniä ja ahtaita kauppoja eikä paikalla ole kuin ehkä pari rivimyyjää. Jos ohjeistusta ylempää ei ole, on paras kieltää. Mitä edes tekisivät jos homma karkaa lapasesta ja lähin vartijakin on ties miten kaukana?

Vaikka en mieluusti tosiaan näkisi mitään ylimääräistä roinaa kaupoissa niin siitä huolimatta pitäisin myös itse todella tärkeänä saada tuostakin jotain koko ketjun kattavaa linjausta ihan jokaiselta toimijalta aikaan. Eniten aiheuttaa ongelmia se, jos sovelletaan liikekohtaisesti ja osin myyjäkohtaisestikin. Ei palvele kumpaakaan osapuolta millään tavalla.
 
Liittynyt
10.09.2017
Viestejä
240
Normaali ajomoodihan siinä on ollut päällä, kulkee juurikin sen 20km/h ja sportilla 25km/h. Vaihtuu tuplanapsauksella virtanapista.
Joo tästä kiitos :tup: Sport kun löytyi ja kumeissa riittävästi ilmaa niin alkoi kulkemaan hyvin sen 25kmh. Mukavahan tuolla äsken oli käydä päästelemässä pieni koelenkki. Seuraavaksi sitten etsimään hyvää U-lukkoa jonka saisi pystytangon kylkeen vaikka lepotelineeseen.
 
Liittynyt
28.10.2017
Viestejä
89
Ainakin nuo perinteisen potkulaudat näköiset saa tarpeeksi hyvin lukittua u-lukolla pyörätelineeseen. Biltemassa saa 19,90€ hintaansa nähden loistavan u-lukon.
Mie huomasin, että motonetissä oli näitä kryptonite lukkoja joita lockpickinglawyerkin suositellut. Ja ilmeisesti käyttää itsekkin.
 
Liittynyt
28.10.2017
Viestejä
89
Sanokaas, miten tämä fätti/light potkulaudan sakotus käytännössä menee jos ajat esim, 30km/h. Joko se rinnastetaan mopoksi heti, kun ylität sen 25km/h?

Mites sitten jos tehon valinta-nappi vaikuttaa tähän sakotukseen, joka sallii rajoituksen poiston? Esim, tarkoituksena olisi päästä ylämäkeen sen 25km/h melkein tyhjällä akulla?

On vähä hölmön tuntuista ajaa rajoitetulla, se kun tuntuu jotenkin rajoittavan vakiosti jännitteen laskun mukaan. Ilman rajoitinta tyhjällä akulle kulkee vielä 25km/h, mutta heti kun isket rajoittimen niin vauhti tippuu 15km/h.

t. Kontio Motors -omistaja.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 867
Ainakin nuo perinteisen potkulaudat näköiset saa tarpeeksi hyvin lukittua u-lukolla pyörätelineeseen. Biltemassa saa 19,90€ hintaansa nähden loistavan u-lukon.
Olet oikeassa ja niin saa. Ongelma on lähinnä sen melko reilun kokoisen lukon kuljettaminen mukana. Muutoin varsin toimiva tapa.

Lautoja on tottakai aika paljon erilaisia mutta suurin osa olisi tosiaan lukittavissa sillä U-lukolla jos vain sopiva vastapuoli olisi tarjolla. Eli "voiko ottaa kauppaan sisään" tms sijaan olisi varmasti toimivin ajatus miettiä järkevintä ja toimivinta telineratkaisua laudoille. Lautojen määrä tulee varmasti kasvamaan melkoisesti joten todella monessa paikassa soisi olevan järkevä paikka lukita lauta.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 867
Sanokaas, miten tämä fätti/light potkulaudan sakotus käytännössä menee jos ajat esim, 30km/h. Joko se rinnastetaan mopoksi heti, kun ylität sen 25km/h?

Mites sitten jos tehon valinta-nappi vaikuttaa tähän sakotukseen, joka sallii rajoituksen poiston? Esim, tarkoituksena olisi päästä ylämäkeen sen 25km/h melkein tyhjällä akulla?

On vähä hölmön tuntuista ajaa rajoitetulla, se kun tuntuu jotenkin rajoittavan vakiosti jännitteen laskun mukaan. Ilman rajoitinta tyhjällä akulle kulkee vielä 25km/h, mutta heti kun isket rajoittimen niin vauhti tippuu 15km/h.

t. Kontio Motors -omistaja.
Olet mielestäni hieman väärillä jäljillä. Miksi ottaa riski nopeuden osalta koska et ilmeisesti sitä kaipaa vaan aivan muuta. Enkä kyllä välittäisi jäädä kiinni poliisille minkään napin kera. Jos sattuvat tutkaamaan reilummin nopeutta mutta myöhemmin lauta ei sitä kulje, ei varmasti ole luvassa kehuja.
Ja ei, poliisin suhtautumisesta ei ole omakohtaista kokemusta mutta tottakai tuossa on mahdollisuus puuttua.

Kuvaamassasi tilanteessa rajoitus on tavalla tai toisella erikoisesti toteutettu ja siinä voisi olla säätövaraa. Teho <> maksiminopeus joten huomattavasti parempi ratkaisu on, jos pystyy sallimaan suuremman tehon käytön myös vajaalla akulla. Mitä luultavammin firmiksessä on tällainen mahdollisuus jos nopeuden rajankin nostolla saa enemmän tehoa irti.
 
Tässä on tosiaan se, että rajoituksen kanssa lauta kulkee melkein laittoman huonosti heti kun jännite tippuu alle 4 Voltin kennolle. Ilman rajoitusta nopeutta tulee ihan huomaamattaan liikaa. Pitää ostaa uusi ESC joka sallisi paremman säädön. Tässä on nyt joku halpa perus kiinan ESC, joka luultavasti virran kautta rajoittaa. Mitään firmwareja tähän ei varmsti saa eikö löydy.
Kaasukahva kuitenkin lakkaa reagoimasta nopeuden saavuttaessa 25km/h. Jonkunlainen nopeuspohjainen rajoitin siinä on, mutta miksi rajoitetaan myös tehoja? Ekan 10km menomatkan jälkeen ajeletkin 17km/h takaisin koulusta kotia nopeuden kokoajan tippuessa. Tätä olen kyllä korjaamassa, kunhan ehtii tutustumaan, että millaisia komponentteja tilailen.
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
447
Ainakin nuo perinteisen potkulaudat näköiset saa tarpeeksi hyvin lukittua u-lukolla pyörätelineeseen. Biltemassa saa 19,90€ hintaansa nähden loistavan u-lukon.
Mä ratkaisin ns. "lukko-ongelman" hommaamalla ketjulukon ja skuuttiin tollasen fillarin satulalaukun Motonetistä.
20200529_011530 (1).jpg20200529_011551 (1).jpg
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 867
Mä ratkaisin ns. "lukko-ongelman" hommaamalla ketjulukon ja skuuttiin tollaisen fillarin satulalaukun Motonetistä.
Laukku itselläkin on hankinnassa. Oikeammin sekä lisäakulle että muille kilkkeille. Eli siis kaksi laukkua.
Ja itsellä on yleisemmin turhan halpalaatuinen vaijerilukko. Vaihtoehtoja olen harkinnut mutta monessa on huonot puolensa. U-lukko on tämän hetken ajatus vaijerin kaveriksi. Mutta miten siis lukitset ketjulla ja millaisella ketjulla?

Oikeammin siis kiinnostaa, miten porukka sen laudan lukitsee tällä hetkellä spessun telineen puuttuessa. Yhdellä tavalla ei oikein tunnu toimeen tulevan joten onko vaan pakko tyytyä U+vaijeri?

Edit / lisäys.... Pidän kyllä kestämättömänä sitä, ettei laudoissa ole järkevää lukitsemismahdollisuutta. Johonkin kohtaan sopisi varmasti "lenkki" josta saisi vaijerin / ketjun / U:n läpi. Tottakai 99,9% tarvitsee mahdollisuuden lukita se kulkupeli.
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Täällä on tilauksessa tämmöinen 3 litrainen boxi potkulautaan ja luulisin, että siihen mahtuu ainakin oma u-lukko.

Sitten tilauksessa on myös sähkölla toimiva pumppu, jonka voi myös sujauttaa kätevästi koteloon.

kotelo.jpg

pumppy.jpg
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 518
Joo kiitos paljon tuosta rengaspaineiden tarkistuksen vinkkaamisesta. Tuntuu että kiihtyisi pikkuisen paremmin ja pitää paremmin huippunopeuden plus tuntuu että akkukesto olisi hiukan parantunut.
 
Liittynyt
07.05.2020
Viestejä
12
Olet oikeassa ja niin saa. Ongelma on lähinnä sen melko reilun kokoisen lukon kuljettaminen mukana. Muutoin varsin toimiva tapa.
Muillekin lukon mukana kuljettamista pähkäileville tiedoksi oma ratkaisu yhdistelmälle Kickscooter MAX G30 + Kryptonite New-U - Evolution Mini-5. Lukko on potkulaudassa kiinni lukon mukana tulleella kiinnikkeellä.
Fotor_159074036881037.jpg
Huomioina oman vähäisen käytön perusteella; kiinnike on pysynyt tukevasti paikallaan, vaikka luin kiinnityksestä huonoja arvosteluja. Lukon kaari on verrattain lyhyt (tietoinen valinta, jotta lukko olisi kompakti), minkä takia lukitseminen paksumpiin pylväisiin voi olla taiteilua. Normaaliin pyörätelineeseen lukitseminen laudan runkoputken ympäri onnistuu helposti.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
161
€ 22,16 52% Off | INBIKE Anti-shear of 12 ton Hydraulic Cutter Cycling MTB Bike Lock Anti theft Motorcycle Lock Electric Bicycle Part Chain Lock

Tälläinen on ollut Ninebot Maxissa noin 8 kk käytössä nyt. Näppärä käyttää ja teline toimii koukkuna ostoskassille. Ja vielä on lauta tallella. Lukitsen kaupan ulkopuolelle pyörätelineeseen
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Muillekin lukon mukana kuljettamista pähkäileville tiedoksi oma ratkaisu yhdistelmälle Kickscooter MAX G30 + Kryptonite New-U - Evolution Mini-5. Lukko on potkulaudassa kiinni lukon mukana tulleella kiinnikkeellä.

Huomioina oman vähäisen käytön perusteella; kiinnike on pysynyt tukevasti paikallaan, vaikka luin kiinnityksestä huonoja arvosteluja. Lukon kaari on verrattain lyhyt (tietoinen valinta, jotta lukko olisi kompakti), minkä takia lukitseminen paksumpiin pylväisiin voi olla taiteilua. Normaaliin pyörätelineeseen lukitseminen laudan runkoputken ympäri onnistuu helposti.
Kuinka nopeasti saat itse tuosta etupyörän/pystyputken irti? Jos vaikka kuusiokoloavain sähköruuvimeisselin päässä käytössä? irroituksen jälkeen tuo lukko jää kiinni telineeseen mutta lauta ei.
 
Liittynyt
07.05.2020
Viestejä
12
Kuinka nopeasti saat itse tuosta etupyörän/pystyputken irti? Jos vaikka kuusiokoloavain sähköruuvimeisselin päässä käytössä? irroituksen jälkeen tuo lukko jää kiinni telineeseen mutta lauta ei.
Tällaiset harjoitukset ovat omalta osaltani rajoittuneet laudan kokoamiseen. Se sujui näppärästi ilman sähkötyökaluja. Tällöin ei toki tarvinnut irroittaa etupyörää tai pystyputkea.

Kyse lienee laudan varkauden riskin minimoimisesta? Estäämäänhän varkautta ei pysty, teki mitä tahansa. Vaikka valaisin laudan betoniin joka kauppareissun yhteydessä, varas saattaisi sattua paikalle murtovasara olallaan.

Paremman sijoitetun pääoman tuoton varas saisi ostamalla hylsyavainsarjan ja varastamalla autoni vanteet renkaineen. Auto lisäksi seisoo ulkona parkissa joka yö, potkulaudan ollessa lähikaupan pyöräparkissa 15 min kerrallaan.
 
Itseltä on sen verran lähtenyt lukittua omaisuutta kävelemään että jätän laudan yksin ulos vain tavalla jossa varas tarvitsee rälläkän jos aikoo saada vehkeen omaan käyttöön alle 15 minuutissa. Monia lukitustapoja on mutta haluaisin valita sellaisen missä ei ole oikoteitä varkaalle tarjolla.

Olen harkinnut järeää valurautaista kantokahvaa kiinni pystyputkeen, niin että se on kunnolla kiinni ja toimii sekä lukitukseen(kukapa varastaisi laudan ilman pystyputkea kun se sisältää akunkin) että laudan kantamiseen. Ajattelin kiinnittää sen pystyputkeen useilla isoilla lukkomuttereilla + runsaalla määrällä sikaflexiä joka ikisessä välissä ja pulttien kierteissä. Samalla menee jälleenmyyntiarvo niin ei muutenkaan ole kiinnostava kohde enää. ;)
 
Jos reikiä porailet pystyputkeen niin se heikkenee siihen malliin että saattaa napsahtaa ajossa poikki, en suosittele.
Ihan vasta oli Facebookissa ulkomaan lauta sivulla jollakin vastaava tilanne käynyt, tosin lauta oli Xiaomi M365.
 
En ajatellut porata siihen mitään, vaan puristaa sen ympärille jotain ja sikeflexillä varmistaa ettei sitä jotain liuteta putkea pitkin ylös.

sähköluudanlukitus.png
Elikkä vihreä on paksua karkaistua valurautaa, siniset on isohkoja pultteja joiden kierteet on täynnä sikaflexiä(nämä pitää kahvan puolikkaat kiinni toisissaan) ja vaaleanpunainen on myös sikaflexiä. Rakenne ei ole vielä täysin hahmottunut mutta jotain tämmöistä haen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
310
En ajatellut porata siihen mitään, vaan puristaa sen ympärille jotain ja sikeflexillä varmistaa ettei sitä jotain liuteta putkea pitkin ylös.

Siinä tapauksessa vois toimiakin.
Vähän samoja ajatuksia ollut pitkään jo itselläkin että miten sais jonkun lukitsemis koukun tuohon Xiaomin lautaan tehtyä.
Jotain tämän tapaista miettiny ite että tuommosesta saattas saada tehtyä sen koukun.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Jos poraisin pienehköön kahvakuulaan keskelle reiän että sen saisi liutettua putkeen ja liimattua sinne niin olisi järeä kahva valmiina ;)
 
Vaan sitten kannattaa tasasesti pudottaa kahvakuulan verran omaa painoa pois niin tasaantuu se laudan yhteispaino kahvakuulan kanssa :D

Ainakin itse tuota painoa alkanu karsimaan laudasta ja itsestä muutenkin pois, pitäs tuon lukko systeeminkin olla siis kevyt joku ratkaisu mutta samalla kestävä.
 
Viimeksi muokattu:

DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Ketjun kommenttien perusteella taitaa useampikin tällä forumilla ainakin ollut hankkimassa Kiinasta suoraan "Kontio Custom"-tyyppistä skootteria. Meinaan tuollaisen lelun hommata itselleni. Ei tarvitse enää istua loputtomissa autojonoissa, etsiä parkkipaikkaa ja maksaa jatkuvasti pysäköintimaksuja. Ja kaupunkiolosuhteisiin ei kannata mitään polttomoottoriprätkää hommata koska käytännössä samat ongelmat kun autolla plus että joutuu maksamaan vakuutukset ja kaikki muut turhat kiskontamaksut.

Itsellä on parikin tarjousta Kiinasta suoraan 2kW moottorilla ja 20Ah akulla ja hintaa vähän reilu 1000e. Hinnassa on mukana toimituskulut ja sovittu toimituslauseke on DDP ja junalla Trans-Siperian rataa pitkin ja loppumatka rekalla kotiin, eli toimitustapa on Kiinasta Suomeen kotiovelle asti sisältäen kaikki kulut = rahti, vakuutukset, tullit, tullaukset, huolinnan, verot, transitopaperit, paperityöt, yms. (EXW,FOB, yms. lyhyen vastuun mallit/toimitustavat edullisempia kokonaisuuksina mutta ei kiinnosta lähteä tuontikiemuroita itse nyt hoitamaan).

Kiinasta sen takia koska kotimaan hinnat kun on vähintään +50% eli preemiota suhteessa omatuontiin joka on liikaa. Jos vaikka +10% preemio olisi niin sen vielä maksaisin, mutta muuten alkaa Kiina-riski kiinnostamaan. Kiinassa nämä skootterit maksaa isossa erässä ostettuna sen 200-300e kappale ja kun kontillisen tuo niin omakustannushinta Suomessa myyjälle/maahantuojalle on luokkaa 500-600e (sis.alv.24%) joten aikamoista voitontavoittelua nuo jopa lähes 2000e hinnat mitä Suomessa pyydetään. No, tunnetusti ei se ole tyhmä joka pyytää ... Kun pari myy niin normaalin keskimääräisen palkansaajan kuukausipalkka on tienattu.

Onko kellään suoratuonnista kokemusta? Maksutapa/varmistus ei ole ongelma, lähinnä laatu ja reklamointi askarruttaa. Tietääkö kukaan luotettavaa näiden skootterien toimittajaa Kiinasta. Lähinnä luotettava valmistajaa, joka olisi valmis lähettämään yhden tai kaksi "samplea".

Scooter_Color_Black.jpg

Oma tulee värikartoista valittuna mattasinisenä yllä olevasta kuvasta poiketen ja siinä on taustapeilit ja jotain muuta mitä yllä olevassa kuvassa ei ole.

Tietenkin jos joku on kiinnostunut tulemaan tilaukseen mukaan niin useampikin tulee varmaan samalla, mutta hinta on sama ellei kymmeniä tilaa. Siinä on 3-asentoinen kytkin (jos se toimii) jolla voi rajata nopeutta ja moottorin teho on kai liian iso Suomen sääntöihin mikä on hassua koska ei se sähkömoottori sen kovempaa kulje, siinä on vain enemmän vääntöä eli iso mies ratissa kiihtyy nopeammin. Tosin, toimittajakandidaatit sanoo että kulkee tuolla moottorilla max. 65kmh joka on kyllä tolkuton nopeus "potkulaudalle".

Tai jos joku tietää mistä Suomesta saa tuollaisen samaan hintaluokkaan kotiovelle niin vinkkiä vaan niin olen valmis heti ostamaan.

Laittakaa PM niin jutellaan asiasta lisää jos olet(te) kiinnostuneet tästä.
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Missä tommoista Kontiota voi säilyttää jos asuu kerrostalossa ja eikös toi muutenkin ole "laiton", koska penkki näyttää olevan yli 44cm korkeudella?

Omaan silmään näyttää sen verran huomioita herattävältä, etten ihmettelisi jos poliisit pysäyttelisivät tutkimusta varten.

Itse en uskalla viedä edes pyörävarastoon, koska sieltä on pöllitty sähköpyörää ja muuta arvokkaampaa fillaria.
 
Ei ole laiton jos valmistaja sanoo sen olevan ensisijaisesti maastokäyttöön.
Tosin ei tuo maastokäyttövehkeeltä todellisuudessa näytä mutta eipä sillä ole merkitystäkään.
 
Liittynyt
28.10.2017
Viestejä
89
Ongelmia paratiisissa.

Meni kontio motorsista levyjarru taas käyräksi. Ostaessa oli jo takarenkaan levyjarru hiukan vino ja hinkkasi ja tästä seurasi vinkuna. Nyt se sit ihan nakuttaa voimakkaasti. Kesken ajon alkoi. Mutkassa kuulin pienen nakutuksen, kokeilin uudestaan kallistaa reilusti mutkaan. Nyt se nakutus jäi. Ihan kuin takarengas likkuisi ja vetäisi jarrun käyräksi kun tarpeeksi kallistaa 100kg miehen alla.

Kellään käynyt vastaavaa?
 
Näetkö Kontion laitteesta tai papereista kuka on oikeasti valmistaja=kokoonpanija? He eivät itse niitä kasaa vaan tuo Kiinasta ja käytännössä kaikki sikäläiset ei valmista yhtään osaa vaan tilaa vain osat ja kokoonpanee alihankintaosista. Kun tiedät valmistajan niin siten saat netin kautta selville onko muilla ollut samanlaisia ongelmia.

Noissa vehkeissä tuntuu olevan niin että jokaisella Kinukilla on eri alihankkijat ja laatu heittelee sen mukaan. Esim. laakereiden ja muun tekniikan laatu (koneistus, viimeistely, materiaali, ...).
 
Liittynyt
31.05.2020
Viestejä
4
Moikka, toi mantis 10 on alkanut kiinnostamaan et kiinasta tilais. En mä sano, että esim mi365 pro olis huono lauta tai toi segway g30, mutta tossa mantiksessa on kuitenkin sit hyvää mm, et kulkee nopeammin ja sit siinä on lisäks noi iskarit/jousitus tms, mitä esim just mi365 ja segwaystä puuttuu.
Onks kellään tietoa, et mistä ton mantiksen sais kaikista halvimmalla, aliexpressistä oon katellut ja 900$ paikkeilla se pyörii siellä. Lisäks kiinnostais, et miten ton lataus tapahtuu, ja tuleeks noissa valmiiks jotain eu plugeja vai joutuuko ne tilaamaan erikseen? Ja puhun siis ihan tosta mantis 10, vois harkit toki sitä kalliimpaakin versiota tosta missä se 2000w moottori, mutta melkeen ehkä tässä vaiheessa se 800w vois riittää, vai?
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
165
Onko moni foorumilainen ajanut Xiaomin tai Segwayn laudalla yli 1000km?

M365 pron tai vastaavan hankinta talouteen houkuttaisi, mutta ketjua lukemalla vaikuttavat kuitenkin vielä melko vikaherkiltä laitteilta.
 
M365:llä ajettu noin 1050km:

-etu- ja takarengas puhjenneet. Täyskumirenkaiden jälkeen puhkeamista ei tietty esiintynyt
-n. 400km kohdalla emolevy kärysi, tämä tilalle ja toiminut ok: Motherboard Main Board Motor Controller ESC Switchboard Board Kit For XIAOMI m365 Other Vehicle Parts & Accessories from Automobiles & Motorcycles on banggood.com
-etutangon välikumi laitettu aika alkuvaiheessa
-takavalon piuha kolvailtu uusiksi. Meni poikki ihan alkuvaiheessa, koska muksu jarrutti vahingossa takalokkaria jalalla painamalla
-softa pidetty vakiona. Versiona v1.5.5., koska näytöksi vaihdettu Pro:n näyttö

M365prolla ajettu noin 1250km:

-etu- ja takarengas puhjenneet, molemmat ainakin kahteen kertaan
-Modattu softa, v1.5.5., ollut käytössä alusta asti
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
669
Onko moni foorumilainen ajanut Xiaomin tai Segwayn laudalla yli 1000km?

M365 pron tai vastaavan hankinta talouteen houkuttaisi, mutta ketjua lukemalla vaikuttavat kuitenkin vielä melko vikaherkiltä laitteilta.
Eipä noissa mitään suurempia vikoja ole mikäli pitää vakio firmiksen ja muutenkin jättää modailut vähemmälle. Itselläni lähtee toinen kesä Prolla eikä ole edes renkaat puhjenneet vielä...kop kop. Kers taitaa olla ainut suurempi ongelma ja senkin kun tietää osaa välttää.
 
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
381
Onko palstalaisilla tietoa sähköskoottereista eli siis ihan skootterin näköisistä sähköllä kulkevista vehkeistä?
Tyttö haluaisi mutta aluksi semmoisen joka ei tarvii mopokorttia eli kulkee sen max 25 km/h (ja max 1 kW). Niu näköjään tuottaa tuommoisia värkkejä mutta voiko niissä rajoittaa tuota max nopeutta niin että niillä voi sitten mennä ilman korttia? Onko muita vastaavia suositeltavia vaihtoehtoja - siis 'kunnon' merkeiltä?
Ilmeisesti jotain tämän tyyppistä haussa?: Kontio e-Scooter

Tuttuni oli tyttärelleen ostamassa moista, mutta ajokin paino sai lopulta kuitenkin kallistumaan sähköpotkulautaan.

Edit: Jaa, olikin tuo Kontio mainittu alkuperäisen viestin jälkeen...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
381
Näitä ei varmaan ole L1e-A tyyppihyväksytty? Parille myyjäliikkeelle laittanut kysymyksen mutta ei ole tullut vastauksia...
verkkokauppa.com näyttää kutsuvan sähköpotkulaudaksi mutta mitä tutkin niin ei mene tuohon kategoriaan kun istuinkorkeus tässä Kontiossa on näköjään 700mm ja ainakin seuraavan linkin takana olevien määritysten mukaan pitäisi olla alle 440mm että ei vaatisi L1e-A tyypitystä:

Hivenen itseäni vaan pohdituttaa moisen hankinta ...
Noita fättejä myydään nimenomaan "ensisijaisesti maastokäyttöön ja päällystämättömille pinnoille tarkoitettuina ajoneuvoina", eli näin pykäliä kierretään ja istuimen korkeusraja ei silloin koske kulkuneuvoa.

Taitaa myös olla yleistä, että kutsutaan "sähköpotkulaudoiksi" sen sijaan, että myytäisiin nimikkeellä "kevyt sähköajoneuvo".

Edit: No voi itku. Lähti lukemaan viestejä ja vastasi pariin. Huomasi sitten, että olikin joku myöhemmin jo samat asiat maininnut, mutta eipäs saanut omia turhia vastauksia poistettua. Tai olisiko niin, ettei toiminto vaan osunut silmiin?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
381
Sitten tilauksessa on myös sähkölla toimiva pumppu, jonka voi myös sujauttaa kätevästi koteloon.

Pumppu on oikein kätevä ollut ja olen ollut tyytyväinen ostokseeni.
Ei tarvitse pumppua usein latailla ja hämärässä/pimeällä valo on kätevä venttiiliä renkaasta etsiskellessä.
Mukana tuli myös pehmeä suojapussukka, jonka sisätaskussa pari adapteria venttiileille. Suosittelen.
 
Mistä tilasit ja mitä maksoi?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 794
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom