Sähköpöydät

Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
31
Mitenkä hankalia koottavia sähköpöydät on yhdelle henkilölle? Vaatiiko esim. porakonetta tai muuta vastaavaa laitetta?

Olen harkinnut Martelan Outletistä sähköpöydän ostamista ja asennus nostaisi hintaa 80 eurolla. Tarvitsen kuljetuksen joka tapauksessa.
Itse kasasin oman pöydän yksin. Muutenhan ei mitään ongelmaa, mutta suositellaan että levy kiinnitetään siten että jalusta on levyn päällä, ja sitten koko hökötys käännetään oikein päin. Tuohon nostoon tarttee kaksi ihmistä. Itse ruuvasin levyn kiinni oikein päin, ja ihan helposti onnistui niin. Porakone helpottaa elämää että voi esiporata ruuvinreiät. Pelkällä ruuvimeisselillä voi olla melko tuskaista, mutta onnistuu varmasti niinkin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Kuulostaa turhan hankalalta niin taidan tilata suosiolla asennuksen kanssa kun lopulta tilaan pöydän :D
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Laitetaas tänne jos joku on tilannut sähköpöydän kruunukalusteesta. Asiakaspalvelun vastaus tänään.
"Saimme juuri maanantaina tiedon, että sähköpöytien jalkojen kontti saapuu Helsingin satamaan ensi maanantaina. Jalat ovat Hiipakan varastolla viimeistään torstaina, mistä ne toimitetaan edelleen varastollemme. Näin ollen pöydät ovat toimituksessa asiakkaille viikolla 27."
 
bb12

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
602
Miksi maksatte sähköpöydästä jos vain itse käytätte? Teettekö seisomatyötä välillä että pitää nopeesti säätää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
381
Pohdin samoja vaihtoehtoja aiemmin tänä keväänä ja päädyin Ergo-Forumin muistipaikalliseen runkoon. Tämän saa myös levyn kanssa. Oletettu omistajayrittäjä toi tavarat itse ovelle (pk-seutu) ja hintakin oli todella edullinen 399 euroa 110 cm:n johtokourun ja kotiinkuljetuksen kera. Levyn kanssa hinta on tietysti hieman korkeampi. Pöytä ei heilu tai temppuile, vaikka mulla on tässä PC ja 3 näyttöä kahdella monitoritelineellä kiinni. Johtokouru on ollut äärettömän kätevä, suosittelen tämän hankkimista sinulle ja kaikille. Mitä isompi kouru, sen parempi.

Runkohan on siis sama kuin Verkkokaupan Elfen Ergodesk Pro, mutta edullisempi. Pöytälevyn laadusta en osaa sanoa, koska ostin vain rungon. Uskon kuitenkin, että pöytälevyt ovat melko vakioita, mitä nyt kuvien perusteella voi päätellä. Paksuuskin taitaa levyissä olla useimmissa vakio eli 25mm.

Jos halut näyttävämmän kokonaisuuden ja paksumman pöytälevyn, niin runkoon menee varmasti myös IKEAn meemikeittiötaso, joka on kyllä varsin hieno ja järkeväkin ostos.
Tämän ja parin muun tästä ketjusta löytyneen Ergomaster-kokemuksen siivittämänä hankin itselleni ja puolisolle Ergomasterit. Itse otin pelkän mustan rungon ja kaapelikourun ja hyödynsin vanhan Ikean Galant-pöydän pöytälevyn ja puolisolle otin 120x70 cm valkoisen levyn ja harmaan rungon.

Viikon päivät on nyt pöydät olleet käytössä ja täytyy sanoa, että ei kaduta. Päihittää tukevuudessa toimistolta löytyvän Martela S&S-sähköpöydän, jonka lisäksi Ergomasterissa on vielä muistipaikat. Pöytiä kasatessa tuli tutkailtua tarkemminkin osia, niin ei ole kyllä työn laadussa valittamista. Maalipinta ja hitsaukset ovat priimaa ja osat istuvat toisiinsa tiukasti.

Kaiken lisäksi tuo on tyylikäs ja huonekin näyttää paremmalta ja viihtyisämmältä kuin vanhan pöydän kanssa. :kahvi:

EDIT:
Siinä vielä kuvaa työ-/harrastelu-/pelipisteestä. Vielä pitää muutama kaapeli saada nätisti, mutta nippusiteet ja kaapelikiinnikkeet loppuivat. Harmaat Konton akustiikkalevytkin odottelevat vielä seinille kiinnitystä. Eipä hommat lopu.... :lol:

20210624_140129.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Miksi maksatte sähköpöydästä jos vain itse käytätte? Teettekö seisomatyötä välillä että pitää nopeesti säätää?
Itsellä mm selän takia ja työasentojen vaihtelun vuoksi. Huomasin ongelmat jo omassa ryhdissä puolenvuoden jälkeen etätöissä. Päivittäinen istuminen tekee hallaa. Toki sitä kävelee vähän päivän aikana, mutta nyt mm palaverit voi käydä seisten ja mielellään noita asentoja vaihtelee. Myös vaimo käyttää silloin tällöin.

edit. Toki omassa asennossa ja työskentelyssä pitää tapahtua muutos. Pelkkä pöytä ei sitä korjaa, mutta antaa siihen paremmat mahdollisuudet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
381
Komppaan täysin edellistä. Itselläni alkoi vaivata hiirikäden olkapää, kun siirryttiin viime vuonna täyspäiväisesti etätöihin. Helpotus tuli sähköpöydän myötä, kun sellaisen sain vihdoin ja viimein hankittua myös kotiin. Aikaisemmin vain toimistolla oli saatavilla. Työnteon lisäksi on mukava nostaa pöytä ylös ja vaikka pelata seisten. Samoin, jos näpertelee jotain, niin mukavampi se on nostaa pöytä ylös kuin niska mutkalla hartiat jännittäen kyyristelee pöydän yllä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Miksi maksatte sähköpöydästä jos vain itse käytätte? Teettekö seisomatyötä välillä että pitää nopeesti säätää?
Itselleni varmaan riittäisi joku käsin säädettävä pöytä mutta täytyy sanoa, että niitä ei ole tullut katsottua. Liekö jossain keskustelua työpöydistä yleensä?
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Käsin säädettävissä korkeuden säätämisen kestää ikuisuus. Itse nostan kissojen takia pöydän maksimiin öisin ja pari kertaa päivän aikana. Ja muistipaikallisella saa säädettyä aina samaan kohtaan.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Firma tarjoaa jatkossa 600€ hyvityksen oman etätoimiston kalustamiseen, joten ajattelin uusia oman rimpulan sähköpöydän jollain kunnollisella.

Eli laadukas rakenne, pöytälevy (120x80/140x80) ja materiaali mieluiten jotain muuta kuin paperihöttöä ja suht paksu että voi iskeä monitorivarren ja ultrawiden kiinni.

Vaihtoehdot tällä hetkellä Martela, PA-RI SL650 tai tuo Ergoforumin Stondis. Martelan en suoraan löytänyt tietoa saako muistipaikalla varustettua säädintä esim lisävarusteena.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
434
Pahus kun tuntuu olevan hankala löytää johtokourulla varustettuja sähköpöytiä. Tuota ergoforumin stondista ihailin jo hetken, mutta siinä on saatavuus tällä hetkellä niin heikkoa että pakko valita joku muu. Eli jos 160x70/80 kokoisesta pöydästä johtokourulla varustettuna on jokin THE malli, niin saa vinkata. Muistipaikat kivat muttei välttämättömät, ja mieluummin satsaan laatuun kuin Sotkan/Maskun hinnat alkaen malleihin.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

Mikä estää itse laittamasta sitä johtokourua siihen pöytään? Ruuveilla vaan kiinni ja ongelma ratkaistu.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
181
Hyväksi todetuista johtokouruista sopinee tänne kyllä kirjoitella, josko on tarttunut sellaisia hankintoja matkaan. Edellisestä kirjoituspöydästä tuli pelastettua Ikean Signum (×2), mutta jokin huomaamattomampi kotelomallinen olisi nyt kivempi. Katkaisimella olevaa jatkojohtoa kun piti tuolla, niin ei ollut kuin se yksi johto pistorasialle vedetttävänä, mikä oli silloin ihan hyvä ratkaisu.

Nyt kun tätä hetken mietin ja googlettelin, niin jokin tällainenhan voisi olla ratkaisu: Johtokourut, johtokanavat ja tarvikkeet | bauhaus.fi Tuolle näyttäisi löytyvän kulmapalatkin niin tulisi siisti. Tarrakiinnitys olisi helppo ja varmaan tuo 25 mm kanttiinsa oleva riittäisi hyvin. Harmaana en löytänyt vastaavaa paitsi yrityspuolelta (pöytälevy ja jalat ovat harmat), mutta saahan tuonkin harmaaksi josko viitsii askarrella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
421
Laskeskelin että itsellä pöydällä painoa jopa 50kg (+pöytälevy), mahtaisko tuo Verkkiksen halvempi pöytä (jossa kantavuus 80kg) piisata vai alkaako jo "torni" huojumaan tuolla painolla? Pitäiskö suoraan ottaa tuo Pro, toki voihan varsinki pöytäkoneen nostaa lattialle kun uuden pöydän myötä sille on mahdollisuus. Entäs mistä soppeli pöytälevy kokoluokkaa 160x70-80 sähköpöydän runkoon? Tumman värinen saisi olla, ottaisin muuten tuolta Verkkiksestä mutta ilmeisesti tarjolla vain valkoisia/vaaleansävyisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 087
Olisiko heittää vinkkiä pöytälevyn alapuolelle kiinnitettävästä pienestä lokerosta? Liukumekanismilla toimiva olisi kätevin. On paljon turhaa sälää pöydällä jota kuitenkin silloin tällöin tarvitsee, niin tuollainen olisi kätevä.
Samaa miettinyt. Ainoa mitä jäi vanhasta Ikean työpöydästä kaipaamaan oli lipastot tason alapuolella. Tuo verkkiksestä linkitetty on tosi pienen oloinen, mutta jos ei muuta järkevää löydy niin täytyy laittaa tilaukseen. Tai sitten joku mahdollisimman minimalistinen lipasto pöydän alle.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
181
Laskeskelin että itsellä pöydällä painoa jopa 50kg (+pöytälevy), mahtaisko tuo Verkkiksen halvempi pöytä (jossa kantavuus 80kg) piisata vai alkaako jo "torni" huojumaan tuolla painolla? Pitäiskö suoraan ottaa tuo Pro, toki voihan varsinki pöytäkoneen nostaa lattialle kun uuden pöydän myötä sille on mahdollisuus. Entäs mistä soppeli pöytälevy kokoluokkaa 160x70-80 sähköpöydän runkoon? Tumman värinen saisi olla, ottaisin muuten tuolta Verkkiksestä mutta ilmeisesti tarjolla vain valkoisia/vaaleansävyisiä.
Vakauttahan se paino periaatteessa tuo massan hitauden kautta. Pöytäkoneen jos nostaa lattialle, niin sitten kaikissa johdoissa on oltava nostovara. Kaapelihallinnan takia ripustaisin pöydän alle telineeseen.

Valkoinen ja pyökki on tosiaan usein vain väreinä, varsinkin jos on toimistokalusteisiin suuntautunut liike. Muuta saa sitten erikseen tilaamalla, mutta hintaa tulee, tomitusaika kasvaa ja nopeammin)/halvemalla hoituu muualta, josko toimittajakin joutuu näin tekemään.

Paikallisesta levyliikkestä kyselisin siis pöytälevyjä. Sieltä liikkeetkin niitä tilailevat, josko eivät itse tee, tai usein silloinkin, jos tilaa jotain erikoisempaa. Näin oli tarkoitus itsekin tehdä, mutta tarjous pöytälevyn kanssa (valmiiksi koottuna) oli silloin sama kuin pelkän rungon hinta, joten pakkohan tuota oli kokeilla. Lopulta hieman väärä koko ei haitannut ja värikin on miellyttänyt, joten ei ole tullut uutta pöytälevyä haettua. Reunanauhat joudut ehkä itse silittämään paikoilleen, kun kaikki levyliikkeet eivät tee tällaista askartelua.

Samaa miettinyt. Ainoa mitä jäi vanhasta Ikean työpöydästä kaipaamaan oli lipastot tason alapuolella. Tuo verkkiksestä linkitetty on tosi pienen oloinen, mutta jos ei muuta järkevää löydy niin täytyy laittaa tilaukseen. Tai sitten joku mahdollisimman minimalistinen lipasto pöydän alle.
Verkkiksen rimpulaa vastaavia löytyy muiltakin (esim. Säilytyslaatikko Swing pöydän alle, valkoinen), mutta tuollaisiin ei nyt sitten kynää ja paria muistitikkua enempää mahdu.

Yrityspuolelle löytyy hyvin kaikenlaista: Pöytään kiinnitettävät laatikot – Edella Esim. tuo "Metallo" löytyy Seisukilta hintaan 69 € + alv. + pk: Pöytälaatikko PRO. Kuluttajapuolella tahtoo valikoima olla tällaisissa niin rajoittunutta, että joutuu selailemaan yrityspuolen sivuja ja hyvän löytäessään sitten yrittää googletella, josko sellaisen ylipäätään jostain saisi ja vielä jossain määrin järkevään hintaan. Nimet on vedetty aina hatusta, joten aina on epäilys onko kyseessä sama tuote. Samahan se on toki sähköpöytien runkojenkin kanssa, eli samaa kiinalaista runkoa myydään vaikka millä nimellä. :|
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Jahas, no nyt tein päätöksen lopulta. Tavara Tradingin Move M on 400€ ilman levyä, käyn sellaisen poistamassa tänään. 4 muistipaikkaa, 5 vuoden takuu, kulemma tukeva - mitä muuta sitä tarvii? Riittää mulle. Jos levyyn pulttaa johtokourun kii, ja sit siitä lähtee vaan 1 jatkojohto rasialle ja verkkojohto - ja kone luonnollisesti on pöydän päällä - niin ei pitäisi johtojenkaan kanssa tulla mitään ongelmaa.

Laskin äkkiseltään, että pöytälevy painaa jonkun 20-30kg + ATK 40-50kg niin kyllä tuo vielä hyvin jaksaa nostaa. Olis varaa vaihtaa paksumpaankin pöytälevyyn tarvittaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Noniin, ohjeiden vika steppi oli "2+ miestä kääntää lattialla väärinpäin olevan pöydän ympäri" -> ohjeet roskiin ja kasasin fiiiksellä. Nyt on about nipussa, ei jaksa enempää. Täytyy johtoja säätää vielä myöhemmin. Pöytälevy 170x90cm liimapuukoivu 17v vanha Bauhausista. Eli vanhasta pöydästä ruuvasin jalat pois ja laitoin vaan sähköjalkojen pälle sen levyn.

Pöytä oli tosiaan 400€ valkoisena, johtokouru 20€ vähän käytettynä. 2puoleisella velcrolla niputtelin vähän alkuun, mut nyt loppu moti ja piti avata kalja. Huomenna lisää. Miks en hommannut sähköpöytää aiemmin :D Täähän on ihan hyvä ja nätti. Maton vois ehkä laittaa pöydän jalan alle, pitää miettiä. Johtokouru on helvetin hyvä, ei mitään valittamista. Johdot katoaa täysin sinne, eikä ole yhtään tiellä.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Kiitos, pitää itsekin katsella jotain kopiota jos ostan paremmat kuulokkeet. :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
9
Kellään kokemusta Lykke sähköpöydästä? Katsoin että ilmainen toimitus, ja hinta näyttäisi olevan 349e sis. alv miinus alennuskoodilla mahdollisesti vielä jotain pois.

Perus etätyökäyttöön tulossa, eli 2 perusnäyttöä olis tarkoitus mahtua sekä 13" läppäri.

Otetaan vastaan myös muita ehdotuksia, tosta puuttuu ainakin johtokouru ja kokoa is palvelu.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Noniin, ohjeiden vika steppi oli "2+ miestä kääntää lattialla väärinpäin olevan pöydän ympäri" -> ohjeet roskiin ja kasasin fiiiksellä. Nyt on about nipussa, ei jaksa enempää. Täytyy johtoja säätää vielä myöhemmin. Pöytälevy 170x90cm liimapuukoivu 17v vanha Bauhausista. Eli vanhasta pöydästä ruuvasin jalat pois ja laitoin vaan sähköjalkojen pälle sen levyn.

Pöytä oli tosiaan 400€ valkoisena, johtokouru 20€ vähän käytettynä. 2puoleisella velcrolla niputtelin vähän alkuun, mut nyt loppu moti ja piti avata kalja. Huomenna lisää. Miks en hommannut sähköpöytää aiemmin :D Täähän on ihan hyvä ja nätti. Maton vois ehkä laittaa pöydän jalan alle, pitää miettiä. Johtokouru on helvetin hyvä, ei mitään valittamista. Johdot katoaa täysin sinne, eikä ole yhtään tiellä.

Mistäs johtokouru? :) Itse laitoin hiipakan mukana tulleilla tarroilla johdot ja voi varmaan laskea tunneissa kauanko nuo tarrat pysyy.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Mistäs johtokouru? :) Itse laitoin hiipakan mukana tulleilla tarroilla johdot ja voi varmaan laskea tunneissa kauanko nuo tarrat pysyy.
Tavara Trading myy myös johtokouruja. Tuollainen valkoinen teräksinen näytekappale maksoi 20€, uusi kulemma 25€. Neljällä ruuvilla kiinni. Mielestäni tosi asiallinen ja tukeva, askartelin lisää velcrolla, ja nyt johtoja ei käytännössä enää näe. Ja tuolla korissakin on kaikki tosi siististi.

Ostin siis tuon samalla reissulls kuin pöydänkin.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Onkos nuo Martela Outletin johtokourut mistään kotoisin? Ainoasta kuvasta on aika hankala nähdä miten johdot käytännössä asettuisi. Ja miten pitkä olisi sopiva 160x80 pöydälle, tosin outletin ainoa koko tällä hetkellä on 130 cm pitkä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 273

Itse laitoin vanhassa pöydässä kiinni olleen Ikean johtokourun roikkumaan noista kiinnityslevyjen laipoista pöydän poikkiputken ja pöytälevyn väliin ja lisäksi nippusiteellä vielä kiinni, että pysyy paikallaan, niin ei tarvinnut ruuvata pöytään kiinni.
Näyttää siis tältä:
20210717_092301781_iOS.jpg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Eipä huonompi idea tuo. Ei aivan niin nätti tai tukeva kuin ruuveilla kiinnitettyy mutta ainakin itse katselen tai teen muutoksia harvoin niin ei tuollainenkaan viritys olisi mahdoton.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Itse olin super laiska, ja väänsin ruuvit suoraan pöytään kiinni. En jaksanut esiporata reikiä, vaikka se olisi ollut asiallista. Oli niin perkeleellisen kuuma päivä, että imurointi jne ei napannut yhtään. Pöytä ei haljennut joten eipä tuosta haittaakaan ollut lopulta. Pääasia että kiinni pysyy.
 
Larske

Maataistelija
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
356
Saksan Amazonista tuli napattua tarjouksesta DCHOUSE-merkkinen sähköpöydän runko 175 eurolla. Lupaillaan 100 kg nostokykyä, 5 vuoden takuuta, 60-125cm korkeusaluetta ja muistipaikat. Pitäis saapua ensi viikolla, raportoinen sitten lisää millainen peli oli.

Toisella asunnolla käytössä oleva sähköpöytä on Seinäjoen Toimistotukulta hankittu LINAK DL16 IC, josta oon kyllä tykännyt. Aikalailla taisi olla samat speksit.

EDIT: Ei Linak DL16IC vaan SPC.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
653
Kellään kokemuksia tästä Amazonin sähköpöydän runkosta https://www.amazon.de/-/en/gp/product/B083TD42PR/ref=ewc_pr_img_1?smid=A1PS68G72TAC61&psc=1 ? Saanut ihan hyviä arvosteluja (4.8 out of 5 (84% 5 tähden), 143 arvostelua). Hintaa tuolle tulee alennuksian kanssa 271€ (ilmaiset postit). Rungossa kaksi moottoria, kantokyky 120kg (ei taida olla ihan sama kuin nostokyky) , käsiohjain korkeusnäytöllä ja neljällä muistipaikalla, törmäyksen esto ja viiden vuoden takuu. Tohon kun ostaa jonkun pöytälevyn niin kombon hinnaksi tulee alle 400€.

Toinen mitä katsoin oli tuo xlatexi:n ostama DCHOUSE, jolle tulisi hintaa 210€ (sis 7,50€ postit) eli hieman halvempi https://www.amazon.de/-/en/gp/product/B07PVHX929/ref=ox_sc_act_title_1?smid=A6680RMGYRY9N&th=1. Tossakin aikalailla samanlaiset (ehkä hieman huonommat?) speksit, mutta hinta myös halvempi, mutta saanut myös hyvät arvostelut.

Itselle melkein tärkeintä on, että se pöytä olisi mahdollisimman tukeva ja vakaa.

Kävin tossa viikonloppuna kokeilemassa pk-seudulla noita valmiita pöytäkomboja mutta ei iha löytynyt sellaisia väri- ja kokokomboja joten tilataan erikseen. Ergo-Forumin Stondis kiinnostaisi mutta eivät vastaa puheluihin tai maileihin niin saa olla.
 
Viimeksi muokattu:

Larske

Maataistelija
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
356
Ergo-Forumin Stondis kiinnostaisi mutta eivät vastaa puheluihin tai maileihin niin saa olla.
Täällä ja monella tuttavalla myös samanlaiset kokemukset. Samaa pöytää katselin aikanaan. Tiedä mikä siellä mättää.

Kellään kokemuksia tästä Amazonin sähköpöydän runkosta https://www.amazon.de/-/en/gp/product/B083TD42PR/ref=ewc_pr_img_1?smid=A1PS68G72TAC61&psc=1 ? Saanut ihan hyviä arvosteluja (4.8 out of 5 (84% 5 tähden), 143 arvostelua). Hintaa tuolle tulee alennuksian kanssa 281€ (ilmaiset postit). Rungossa kaksi moottoria, kantokyky 120kg (ei taida olla ihan sama kuin nostokyky) , käsiohjain korkeusnäytöllä ja neljällä muistipaikalla, törmäyksen esto ja viiden vuoden takuu. Tohon kun ostaa jonkun pöytälevyn niin kombon hinnaksi tulee alle 400€.

Toinen mitä katsoin oli tuo xlatexi:n ostama DCHOUSE, jolle tulisi hintaa 210€ (sis 7,50€ postit) eli hieman halvempi MAIDeSITe höhenverstellbarer elektrisher Schreibtisch mit 2 starken Motoren, höhenverstellbares tischgestell 2 teiligen Beinen sowie auch 4 Memory-Steuerung und Kollisionschutz Funktion(Schwarz) : Amazon.de: Küche, Haushalt & Wohnen. Tossakin aikalailla samanlaiset (ehkä hieman huonommat?) speksit, mutta hinta myös halvempi, mutta saanut myös hyvät arvostelut.
Linkkasitko nyt ihan oikein pöydät? Näyttää ainakin itsellä olevan linkkien pöytien erona vain väri. Uskon, että noissa halvemmissa pöydissä tukevuus ja vakaus korostuu etenkin korkealla seisoma-asennossa, kuten pöytiä läpikäydessäni lueskelin arvosteluja. Olisin tuollaiseen Maidesiteen varmaan päätynyt, mikäli niitä olisi ollut 60cm korkeudesta alkaen.
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
653
Täällä ja monella tuttavalla myös samanlaiset kokemukset. Samaa pöytää katselin aikanaan. Tiedä mikä siellä mättää.

Linkkasitko nyt ihan oikein pöydät? Näyttää ainakin itsellä olevan linkkien pöytien erona vain väri. Uskon, että noissa halvemmissa pöydissä tukevuus ja vakaus korostuu etenkin korkealla seisoma-asennossa, kuten pöytiä läpikäydessäni lueskelin arvosteluja. Olisin tuollaiseen Maidesiteen varmaan päätynyt, mikäli niitä olisi ollut 60cm korkeudesta alkaen.
Ash, liikaa välilehtiä ollut auki ja tullut väärä. Alkuperäisessä postauksessa nyt oikea. Itsellä nykyinen pöytä on 74cm korkea ja tätä alemmas aika vaikea kuvitella istuvani joten tuo alkaen 60 ei ole tärkeä vaikka tuolissa onkin hyvät säätövarat.
 
Viimeksi muokattu:

Larske

Maataistelija
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
356
DCHOUSE:n pöytä saapui tosiaan perjantaina, ja nyt on runko kasassa. Paketilla oli postissa painoa 28 kg, paketin koko noin 110x25x20cm. Hyvin samanlainen kuin tuo toinen pöytäni Linak SPC DL16 (Aiemmassa viestissä ilmoitin virheellisesti pöydän olevan DL16IC). Kasausprosessi oli ainakin täysin sama. DCHOUSEssa oli nähtävillä tosin hieman heikompaa viimeistelyä, ei toki sellaisissa määrin, jotta satasien hintaero saataisiin oikeutettua. Linakissa oli myös DCHOUSEa laadukkaamman oloinen ohjauspaneeli.

Hienosti liikkuu ylös ja alas. Anti-Collision-toimintoakin testasin ja vaikutti toimivalta. Pöytälevy on vielä työstön alla, löysin sopivan palan liimapuulevyä, josta värkkäilen kannen ensihätään. Pöydän mukana tulleet 19mm ruuvit olivat liian pitkät 18mm kannelle metallit välissäkin. Voinen laittaa kuvia ja parempaa revikkaa jahka valmistuu käyttökuntoon asti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.01.2021
Viestejä
398
Pöydän mukana tulleet 19mm ruuvit olivat liian pitkät 18mm kannelle metallit välissäkin. Voinen laittaa kuvia ja parempaa revikkaa jahka valmistuu käyttökuntoon asti.
Sivuleikkureilla (tai jopa viilalla) napsaisee pari milliä pois ruuvin päästä ja esiporaa reiät riittävään syvyyteen, niin tuo lienee helpoin ratkaisu. Aluslevyjen käyttö voisi toimia kanssa jos on sopivia saatavilla. Toki kaupasta/varastosta voi hakea myös sopivammat ruuvit, mutta edelliset ehdotukset helposti ovat nopeammin toteutettavissa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Maidesite näyttä rakenteellisesti samannäköiseltä kuin tavara tradingin pöytä. Ohjauspaneeli on myös saman näköinen, mutta siinä on enemmän toimintoja.
 
Larske

Maataistelija
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
356
Nyt kun muistan, niin hieman juttua tuosta DCHOUSEsta.

Tilasin pöydän siis Saksan Amazonista, tarjouksesta hintaan 175€ + 7€ toimitus. Suht vikkelään saapui postiin, joka kirjasi paketin painoksi 28 kg. Paketin mitat 110x25x20cm. Spekseiksi luvataan 60-125 cm liikerata, 4 muistipaikkaa, 100 kg kantavuus sekä 5 vuoden takuu. Amazonin alemmassa, kuvallisessa tuotekuvauksessa näyttää olevan väärä kuva ohjauspaneelista ja ilmoitettu pari senttiä eroava liikerata, 62-127. Anti-collisionista en nähnyt mainintaa, vaikka se pöydässä onkin. Suositellaan 60-115 syvää, 110-230 leveää pöytälevyä.

Omassa kuvassa näkyvä pöytälevy perus mäntyliimapuulevyn pala, mitoiltaan 155 x 60 cm, paksuus 18 mm. Mukana tulleet ruuvit olivat 19 mm pitkiä, ja täten runko välissäkin liian pitkiä 18mm pöydälle. Pöytälevy kiinnittyy 4 ruuvilla molemmista päistä, ja kahdella keskeltä. Mukana ei tullut vaimennuskumeja ruuvien paikkoihin, kuten toisessa pöydässäni. Hankin jossakin kohtaa uuden, paksumman ja ehkä 10cm syvemmän pöytälevyn. Toisessa sähköpöydässäni on 160x80 25mm melamiini, johon olen ollut tyytyväinen.

Rungon päätyjen välisten kahden metallipalkin (keskellä pöytää) pidätinruuveista puuttuu 2, sillä epähuomiossa kiinnitin ne toisen puolen moottorin päätyyn, jotka jäivät sitten tuon pyötälevyä syvyyssuunnassa tukevan raudan alle. Ruuvien määrästä päätellen päätyyn ei olisi tarvinnut laittaa, toisessa päädyssä kun ei sitten edes ollut reikiä siinä kohtaa.

Kuvissa myös moottorista ja ohjausyksiköstä löytyvät kilvet, sekä kuva ohjauspaneelista. Ohjauspaneeli on hieman halvan oloinen verrattuna esimerkiksi toiseen sähköpöytääni Linak DL16 SPC, mutta ajaa todellakin asiansa. Linakissa taitaa olla sama paneeli kuin Verkkiksen Elfen Ergodesk Prossa, fontit ja muotoilu ym. täsmää mutta näyttö eri kohdassa. Lisäksi viimeistely paikka paikoin esim. maalipinnan osalta on hiukan heikompi. Mukana tulleiden manuaalien mukaan pitäisi olla jokin asetusvalikkokin esimerkiksi näytön kirkkaudelle ja anti-collision herkkyydelle, mutta en ole vielä tutkinut asiaa. Manuaalit vaikuttavat paikka paikoin olevan hieman pielessä / ei täysin kyseisille laitteille tarkoitettu.

Ohjausyksikössä vilkkuu myös jatkuvasti vihreä valo toisen moottorin liittimen kohdilla, enkä ole vielä löytänyt tälle merkitystä. Pöytä itsessään on nyt parin päivän käytöllä vaikuttanut oikeinkin pätevältä. Tukeva, moottorit pelaa nätisti. Lisää revikkaa sitten pidemmän käytön jälkeen.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Kellään kokemusta Lykke sähköpöydästä? Katsoin että ilmainen toimitus, ja hinta näyttäisi olevan 349e sis. alv miinus alennuskoodilla mahdollisesti vielä jotain pois.

Perus etätyökäyttöön tulossa, eli 2 perusnäyttöä olis tarkoitus mahtua sekä 13" läppäri.

Otetaan vastaan myös muita ehdotuksia, tosta puuttuu ainakin johtokouru ja kokoa is palvelu.
Onko kukaan noita ostanut? Tuolla oleva 60cm malli olisi passeli, niin mahtuisi kulkemaan ovista. Olisi tarkoitus renkaat alle asentaa, niin voisi pöydän kanssa suhailla kahden tilan välillä.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
643

Rusta myisi nyt halvalla 200€ jonkin näköistä pöydän kuvaketta. Ei olisi enään paha sijoitus. Onko kellään kokemusta, olen tässä kyttäilyt noita outlet tuotteita martellalta ja iskulta, mutta tämä olisi edullinen vaihtoehto. Kahden vuoden takuu joka nyt on lähtökohtaisesti huono, mutta parempi kuin outlet tuotteiden vuosi.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Firma tarjoaa jatkossa 600€ hyvityksen oman etätoimiston kalustamiseen, joten ajattelin uusia oman rimpulan sähköpöydän jollain kunnollisella.

Eli laadukas rakenne, pöytälevy (120x80/140x80) ja materiaali mieluiten jotain muuta kuin paperihöttöä ja suht paksu että voi iskeä monitorivarren ja ultrawiden kiinni.

Vaihtoehdot tällä hetkellä Martela, PA-RI SL650 tai tuo Ergoforumin Stondis. Martelan en suoraan löytänyt tietoa saako muistipaikalla varustettua säädintä esim lisävarusteena.
Oletko jo päätynyt johonkin vaihtoehtoon? Itsellä ollut hakusessa kulmasähköpöytä nykyisen Kärkkäiseltä hankitun pöydä tilalle. Näiden hinnat tuntuvat uutena pyörivän tuhannessa eurossa ja käytetytkin ovat melkoisen kalliita. Poikkeuksena sitten ne puun väriset mallit, joista henkii sellainen yhdeksänkymmentäluvun Kelan toimiston henki.

Yhtenä vaihtoehtona olen katsellut Pa-ri Materian L650-pöytää ja tästä olisi kiva kuulla kokemuksia. Onko mitään tietoa kenen valmistamat osat noissa on(Direkt Interiör ehkä)?

Tuo irtoaisi käytettynä mallina suht edukkaasti. Mallissa myös muistipaikat.

Toisena vaihtona ehdottivat Iskun järeämpää mallia, mutta tuossa täysin kiinteä runko eli sitä ei saa tulevaisuudessa muokattua yhtään pienemmäksi jos tulee sellainen tarve.
 
Ei oo tullu vielä mitään hankittua, mutta varmaan tuon Verkkokaupan Elfa Pro setin tulen ottamaan "firman rahoilla". Olen huomannut että noita kulmapöytiä on todella huonosti saatavilla. Elfalla taisi olla joku setti millä sai tuollaisen rakennettua, mutta laadusta ei ole sen kummempaa tietoa.
 
Liittynyt
27.03.2018
Viestejä
521
Onkohan kellekään tullut vastaan vähän ohuempia(?) sähköpöydän runkoja? Verkkokaupan kaikki mallit taitavat olla esimerkiksi 60cm jalkavasteella ja itsellä olisi löytää tarve max 55cm jalkavasteen pöytä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
205

Isku style t el saa 53cm vasteella.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
643
Iskun tehtaanmyymälässä oli yksittäis kappaleita tuollaisia tuplamoottorilla olevia runkoja 250€ kappale. Noista ei paljon tietoa ollut muuta kuin 100kg nosto. Piti poistaa kun levyn sain 15€ ja johtokourun 5€ päälle. Eiköhän tuo ainakin parempi ole kuin Ikean tms rungot.

Täällä tosiaan pöytälevyjä 10-20€ eri kokoisina ja erilaisilla kuoseilla, jopa todella söpöjä vihreitä ja punaisia.
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Saako tuolta Ergo-Forum sivuilta jotenkin tilattua noita sähköpöytiä? Missään en näe kohtaa, mistä voisi pöydän lisätä ostoskoriin, vai suoritetaanko tilaukset puhelimitse? Stondis pöytää olen katsonut ja ilmeisesti siitä saisi nyt jonkunnäköisen "Syystarjouksen", jota nyt mietin, että tarkoittaako tarjoushinta sitä, että myös pöytälevy tulee mukana?
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
759

Mielestäni tuo pöytä tarvitsee tämän seisontatuen kaveriksi :rofl2:
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
417
Saako tuolta Ergo-Forum sivuilta jotenkin tilattua noita sähköpöytiä? Missään en näe kohtaa, mistä voisi pöydän lisätä ostoskoriin, vai suoritetaanko tilaukset puhelimitse? Stondis pöytää olen katsonut ja ilmeisesti siitä saisi nyt jonkunnäköisen "Syystarjouksen", jota nyt mietin, että tarkoittaako tarjoushinta sitä, että myös pöytälevy tulee mukana?
Tuolta löytyy tilausohjeet: Tilaa - Ergoforum

Meni itselläkin hetki ihmetellessä, että mites tuolta nyt mitään tilataan.

Tarjoushinnat näköjään vaihtelee pöytälevyn koon mukaan, joten uskaltaisin väittää että hinta käsittää sähkörungon ja pöytälevyn.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 478
Viestejä
4 163 584
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom