Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
871
Toista viikkoa nyt mennyt turku energian kanssa sopimuksen tekemisestä eikä ole tullut tilausvahvistusta. Tänään otin sitten yhteyttä että onko tilaus kenties tullut vai ei. No kyllä se löytyi ja lupasivat ottaa käsittelyyn piakkoin. Täällä jo jokunen ilmoitti saaneensa tilausvahvistuksen jotka tilanneet myöhemmin / saman päivänä kuin itse, joten vaikuttaa että nuo randomilla jaellaan käsiteltäväksi ja joku ihminen sitten käy läpi kun käy. Jokunen tunti myöhemmin tänään tuli vielä yhteydenotto turku energialta kun käyttöpaikan suhteen oli jotain epäselvyyksiä. Mutta kyllä se oma tilaus näköjään perille meni, käsittelyajat on vain vähän semmoisia että hölmö asiakas jää ihmettelemään mitä tapahtuu. Hinnat nousee sen verta vauhdilla että joutuu sitten aspaa vaivaamaan ja kyselemään sopimuksen perään ettei käy niin että joutuu uuden kalliimman sopimuksen vielä tekemään
Itekin soitin maanantaina, kerrottiin että olin vielä jonossa kun tilauspäivänä (28.6.) sopimuksen alkupäivä (3.10.) oli yli 90 päivän päässä. Eilen illalla tipahti vihdoin vahvistus.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Perhana eipäs onnistunut sopimuksen teko marraskuun lopulle, kuulemma voi tehdä vasta 90 pv ennen sopimuksen aloitus ajankohtaa johtuen Fingridistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 088
Tainnut tulla pieni valhe/tietämättömyys sieltä, mitä se fingridille kuuluu.

Helenkin itse tarjosi 126 päivää ennen vanhan vanhenemista, mutta toiseen suuntaan ei taida nekään enää hyväksyä yli 90pv.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
75
Mikäs määräaikainen sopimus tällä hetkellä halvin? Tuo viime viikolla paljon puhuttu Turku Energiakin nostanut määräaikaisen hinnaksi 16,65snt/kWh (Easy Energyn kautta vielä kalliimpi).
 
Samalta myyjältä voi saada uuden sopimuksen yli 90 päivän rajan, mutta toiselta myyjältä ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 487
Sähköstä on tullut entistä enemmän spekulointi-kohde ja ne osaltaan heilauttavat sähkönhintoja. Lisätään vielä vihreä ilmastopolitiikka, niin voilaa ei merkkiäkään tasaisesta tulevaisuudesta. Vastaavalla tavalla kävi raakakahvin kanssa: hinnat ovat varmuuden vuoksi korkealla.
 
Liittynyt
03.06.2022
Viestejä
661
"Start up time is 30 days due to lack of operational manpower resources."

Viikon keskihinta on ollut n. 150€/MWh, eli 565MW*24h*150€/MWh = 2,0 M€/pv. Sitä jotenkin uskoisi, että tuollaisella tuotolla kannattaisi työkkäristä ottaa vaikka useampikin tekijä lapioimaan hiiltä kattilaan...

Fennovoiman alkutaipaleella olisikin varmasti ollut järkevä tarkastella muita sijoituspaikkoja, mutta nyt Pyhäjoen laitospaikalla on jo kaikki mahdolliset taustatutkimukset ja -kartoitukset tehty, infra valmiina ja suurin osa laitoksen vaatimista pohjatöistäkin valmiina. Sinänsä olisi hölmöä olla käyttämättä kaikkea tätä vuosien työtä, kun se olisi edessä myös tuleville laitoksille.
Fennovoima haki sijoituspaikkaa laajalla haravalla, ja loppuvaiheessa jäljellä oli Simo ja Pyhäjoki. Ei kai Pyhäjoessa sijoituspaikkana mitään vikaa ole?
Kyllä, olisi todellakin järkevää hyödyntää pitkälle valmisteltu laitospaikka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
736
Itekin soitin maanantaina, kerrottiin että olin vielä jonossa kun tilauspäivänä (28.6.) sopimuksen alkupäivä (3.10.) oli yli 90 päivän päässä. Eilen illalla tipahti vihdoin vahvistus.
Juuh, mulla oli 90 päivän sisällä jo tässä vaiheessa. Vakaasti uskon että randomilla noita tiputellaan asiakaspalvelijoille ja osuneen aspan tehokkuuden mukaan sitten tipahtelee vahvistuksia ennemmin tai myöhemmin. Nyt itseasiassa puoli tuntia sitten ilmestynyt tilausvahvistus sähköpostiin

Turku energialla muuten tsättipalvelu nettisivuilla. Yllättävän toimiva kokemus, perus botinkin sai pelattua yhdellä lauseella pois pelistä. Ei tarvi siis jonottaa puhelimessa ja maksaa pvm sekä aspa vastasi ainakin keskellä arkipäivää ihan minuutissa
 
jll

Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
372

Vai onkohan alkamispäivän perusteella käsittely järjestys? Tilasin myös 28.6 ja seuraavana päivänä jo vahvistus. Tai sitten vaan oli tuuria. :D itse laitoin siis mahdollisimman pian aloitus eli 2vko päähän meni, 14.7.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
139
Mitä antoivat vastaukseksi, olitko siis aikaisemin Lummen asiakas? Alkaa hiljalleen Kokkolan Energian soppari houkuttelemaan.
Menee ensi viikkoon. Lasten kanssa reissussa niin ei mitään mahdollisuutta soittaa. Laitoin kyllä jo sähköpostia, mutta saa nähdä milloin vastaavat.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Viikon keskihinta on ollut n. 150€/MWh, eli 565MW*24h*150€/MWh = 2,0 M€/pv. Sitä jotenkin uskoisi, että tuollaisella tuotolla kannattaisi työkkäristä ottaa vaikka useampikin tekijä lapioimaan hiiltä kattilaan...
Ei tuolla keskihinnalla vielä pitkälle pötkitä, jos laskin oikein tupakka-askin kanteen -tyylillä.

1 kg hiiltä = 31 MJ = 0,00861 MWh energiaa.

Olettaen voimalaitoksen sähköntuotannon hyötysuhteeksi 0,4, tarvitaan yhden sähkömegawattitunnin tuottamiseen 2,5 MWh edestä hiiltä, joka on edelleen massaksi muutettuna noin 290 kg.

Hiili maksaa tällä hetkellä noin 390 €/t, eli yhden sähkömegawattitunnin pelkkä polttoainekustannus oli noin 110 €/MWh. Tähän päälle sitten kaikki muut kulut, kuten päästöoikeudet, työvoima, kunnossapito ja niin edelleen, niin kokonaisuus taitaa jäädä energiayhtiön kannalta miinusmerkkiseksi. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
75
Mikäs määräaikainen sopimus tällä hetkellä halvin? Tuo viime viikolla paljon puhuttu Turku Energiakin nostanut määräaikaisen hinnaksi 16,65snt/kWh (Easy Energyn kautta vielä kalliimpi).
Onko kellään vastausta tähän? Nää hinnat tuntuu nousevan ihan päivittäin että alkaa tulla vähän kiire tässä.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Onko kellään vastausta tähän? Nää hinnat tuntuu nousevan ihan päivittäin että alkaa tulla vähän kiire tässä.
Alkaa hitaatkin tajuamaan että energia kriisi on totta ensi talvena. Se mihin hinnat kipuaa ensi talvella on todella vaikea ennustaa, mutta halpaa se ei tule olemaan.
Ps. Heinäkuussa on perinteisesti halvat hinnat joten nyt kannattaa iskeä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
75
Alkaa hitaatkin tajuamaan että energia kriisi on totta ensi talvena. Se mihin hinnat kipuaa ensi talvella on todella vaikea ennustaa, mutta halpaa se ei tule olemaan.
Ps. Heinäkuussa on perinteisesti halvat hinnat joten nyt kannattaa iskeä.
Niin, olisin vain kaivannut vinkkiä mistä saa halvimman. Tähän mennessä halvin minkä löydän on Oomin 14,39snt/kWh + 3e/kk.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
17
Ilmattarenkin hinta pompsahti näköjään juuri 27,99 senttiin ja samalla 12kk soppari poistui valikoimista. Edellinen hinta oli 15,29c (perusmaksu 0 - 2,99 €/kk).
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
1 295
Oomilla huomasivat että oon vaihtamassa pois, tuli tällänen tarjous 2v määräaikaisesta:
14,39c/kWh ilman vaihtoturvaa ja ekan vuoden perusmaksu pois
15,89c/kWh vaihtoturvan kanssa ja ekan vuoden perusmaksu pois

Teoriassa siis 2,49€ on perusmaksu per kk, hiukan parempi mitä tuo Ilmattaren 12kk soppari olisi ollut jota funtsin tuossa eilen.
Sovin että soittelee Maanantaina asian suhteen uudelleen, mitä mieltä ihmiset on? Vaikuttais että ei tuo mun juuri ottama Karhuvoiman 26€ diili varmaan kauaa pysy tuossa 26 eurossa :D

(Hyvä tänne laittaa nämä muistiin, sit kun soittelevat toisaalta niin voipi vertailla)
 
Liittynyt
25.03.2018
Viestejä
171
Tästä säästäväinen ottaa toistaiseksi voimassaolevan sopparin hintaan 9,99c /kWh (1. kuukausi) ja ottaa jostain muualta vaikkapa määräaikaisen jatkumaan 1kk päästä.

Ja mikäli haluaa hyötyä tuosta edullisesta 1. kuukaudesta täysmittaisesti, voi sen määrittää vaikkapa marras- tai joulukuulle ja määräaikaisen sitten jatkumaan siitä 1kk päästä.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Ennustaminenhan on tietenkin tunnetusti vaikea taito mutta minkälaisella varmuudella (sähkö)energian hinta pysyy korkealla myös talven 2023-2024?
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 456

Joo elikkä sillä säästäisi siis 4,4 senttiä kWh kuukauden ajan jos vertaa vaikka tuohon Oomin 14,39 senttiä kWh hintaan.

Luvuiksi puettuna tämä esim. rivitaloasunnon 3500kWh vuosittaisella kulutuksella tekee 3500/12 = 291kWh/kk x 4,4 senttiä = 12,80 euroa. Kyllä siinä saa mukavan tuoton pienelle työlle vaihdella sopimuksia yhtiöiden välillä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Väännetäänpäs nyt rautalangasta, kun tuntuu keskustelu menevän jatkuvasti räikeästi offtopic puolelle.

Tämä ketju on otsikon mukaisesti tarkoitettu ensisijaisesti sähkön hinnasta keskustelemiseen. Ei tarkoita pelkkiä tarjouksia, vaan voi myös laskeskella kustannuksia, spekuloida tulevia hintoja yms.

Tämä ketju on yleistä keskustelua -alueella, jossa ei ole tarkoitus keskustella politiikasta. Politiikalle ja muitten yhteiskunnallisiin aiheisiin painottuvalle keskustelulle on oma alueensa. Jos haluaa keskustella laajemmin sähkön ja energian hintaan vaikuttavista taustatekijöistä, voi sille perustaa oman ketjunsa kyseiselle alueelle.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä sillä alkaa vähän enemmän merkitystä olemaan siinä vaiheessa kun vuosikulutus on siinä 36-37MWh luokassa, kiitos sähkölämmityksen. Toki silti puhutaan vain muutamasta satasesta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
929
Väännetäänpäs nyt rautalangasta, kun tuntuu keskustelu menevän jatkuvasti räikeästi offtopic puolelle.

Tämä ketju on otsikon mukaisesti tarkoitettu ensisijaisesti sähkön hinnasta keskustelemiseen. Ei tarkoita pelkkiä tarjouksia, vaan voi myös laskeskella kustannuksia, spekuloida tulevia hintoja yms.

Tämä ketju on yleistä keskustelua -alueella, jossa ei ole tarkoitus keskustella politiikasta. Politiikalle ja muitten yhteiskunnallisiin aiheisiin painottuvalle keskustelulle on oma alueensa. Jos haluaa keskustella laajemmin sähkön ja energian hintaan vaikuttavista taustatekijöistä, voi sille perustaa oman ketjunsa kyseiselle alueelle.
Ei millään jaksaisi pilkkoa tällaistakin keskustelua johonkin kymmeneen eri alakeskusteluun joita pitäisi sitten seurata kun tässäkin keskustelu ihan hyvin etenee. Se että jostain Saksan energiapolitiikasta on välillä pari viestiä kuuluu olennaisesti sähkön hinnasta keskusteluun mutta sittenkun kaikki oleelliset osatekijät väkisin hajautetaan ympäri foorumia eri alueille omaan keskusteluun niin saadaan vain kasa kuolleita ketjuja.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Ei millään jaksaisi pilkkoa tällaistakin keskustelua johonkin kymmeneen eri alakeskusteluun joita pitäisi sitten seurata kun tässäkin keskustelu ihan hyvin etenee. Se että jostain Saksan energiapolitiikasta on välillä pari viestiä kuuluu olennaisesti sähkön hinnasta keskusteluun mutta sittenkun kaikki oleelliset osatekijät väkisin hajautetaan ympäri foorumia eri alueille omaan keskusteluun niin saadaan vain kasa kuolleita ketjuja.
Toistuivan raporttitulvan määrän perusteella sekä keskustelua ajoittain vilkaisseena ei näytä siltä, että etenee hyvin. Ja pääpointtina, kuten jo sanoin, foorumilla on tarkoituksella erillinen Politiikka- ja yhteiskunta -keskustelu, jossa kyseistä aihepiiriä voi käsitellä. Nähdäkseni tässä ei tarvita mitään kymmentä alakeskustelua - hinnan muodostumisen syvällisemmistä taustatekijöistä yms keskustelemiseen riittää yksi oma ketjunsa sille tarkoitetulla osastolla. Tämä ketju on nyt väärä paikka alkaa käymään tätä meta- ja linjauskeskustelua sen enempää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Ennustaminenhan on tietenkin tunnetusti vaikea taito mutta minkälaisella varmuudella (sähkö)energian hinta pysyy korkealla myös talven 2023-2024?
Helppoa ennustaminen on, oikeaan osuminen taas välillä haastavaa. Minkälaisella varmuudella (sähkö)energian nykyiseen korkeaan hintaan (joka jatkaa kasvuaan talvea kohti) johtaneet syyt ovat ratkaistu 2023-2024? Energiantuotannossa harvemmin tapahtuu suuria innovaatioita jotka nopeasti laskisivat hintaa. Viime vuosikymmeniltä tulee mieleen lähinnä kunnon maailmanlaajuinen lama tai koronan kaltainen pandemia jotka sähkön hinnan ovat onnistuneet pudottamaan. Tulevien vuosien kohdalla samalaisen vaikutuksen voisi saada aikaan vaikkapa erään maan sotilaiden palaaminen omien rajojen sisäpuolelle, tai sijoittaminen pitkäaikaiseen lepoon muutaman metrin syvyyteen. :coffee:

Loppuun voisi lainata tältä aaamulta erästä suomalaista ministeriä: 'kaasun hinta määrittää sähkön hinnan', joten tuskinpa tuota on ratkaistu nykyisellä menolla vielä muutamaan vuoteen.
 
Liittynyt
15.11.2018
Viestejä
588
Veikkauksia kuinka korkealle määräaikaisten tai toistaiseksi voimassaolevien sopimusten hinnat kohoaa tulevaan talveen mennessä? Jossain varmaan menee kipuraja, mutta kuinka korkealla? Näin keskituloisena hirvittää jo etukäteen kun talvella pitää sopimusta uusia että riittääkö edes 5-6x hinta nykyiseen sopimukseen verrattuna, reilusti yli tuhat euroa tulee sähkölasku varmaankin joka tapauksessa kasvamaan. Pitää alkaa miettiä mistä sitten karsii että saa talon lämpimäksi (siis +19 asteeseen, ei sen enempiä tarvii).
 
Veikkaisin hintatason asettuvan jonnekkin 30 sentin kieppeille.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 510
Karkea arvaus nykymenolla, että tulee jotain koijariviritelmiä jostain kausisähköstä ja ties mistä vielä kasvavissa määrin. Kipurajana varmasti menee tuollainen 25-35 senttiä. Tämän varmaankin näkee paremmin kun kaikki huoltoseisakit on ohi ja sähköä tulee sen vertaa mitä nykyinvestoinnit voi tuottaa. Jos taas se OL3 venähtää vielä pidemmälle, en jotenkaan poissulkisi 40 sentin hintojakaan.
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
73
Tulipa kerrankin katsottua kristallipalloon oikealla hetkellä. Tartuin viime yönä Ilmattaren 12 kk sopimukseen hintaan 2,49 e/kk + 15,29 snt/kWh, vaikka nykyiseen neljän sentin kuukausimaksuttomaan soppariin verrattuna tuntui vähän kalliilta.
Nyt 12 tuntia myöhemmin eivät näytä enää markkinoivan kuin 24 kuukauden sopimusta hintaan 2,49 e/kk + 27,99 snt/kWh :psmoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Veikkauksia kuinka korkealle määräaikaisten tai toistaiseksi voimassaolevien sopimusten hinnat kohoaa tulevaan talveen mennessä? Jossain varmaan menee kipuraja, mutta kuinka korkealla? Näin keskituloisena hirvittää jo etukäteen kun talvella pitää sopimusta uusia että riittääkö edes 5-6x hinta nykyiseen sopimukseen verrattuna, reilusti yli tuhat euroa tulee sähkölasku varmaankin joka tapauksessa kasvamaan. Pitää alkaa miettiä mistä sitten karsii että saa talon lämpimäksi (siis +19 asteeseen, ei sen enempiä tarvii).
Mulle tuli juuri Vaasan sähköltä ilmoitus että nostavat toistaiseksi voimassa olevan hintaa 8,xx->10,xx elokuun alusta. Eli ainakin elokuun loppun saa 10,xx hintaan ja sitten varmaan tupsahtaa uusi korotus joka voi astua voimaan aikaisintaan kuukauden päästä mutta nykin nuo korotukset ovat olleet ihmeen maltilisia toistaiseks voimassa olevaks joten katellaan sillä. Tähän asti viime syyskuusta on ainakin ollut halvempaa kuin määräaikaiset.
 
Jännän maltillinen korotus tosiaan kun uusia toistaiseksi voimassaolevia sopimuksia kauppaavat tällä hetkellä 32,50snt/kWh hintaan.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Sähkönmyyntiyhtiö voi hakeutua konkurssiin kannattamattomista sopimuksista johtuen, jonka myötä asiakkaat joutuvat ottamaan selvästi kalliimman sopimuksen sen hetkisiltä markkinoilta. Näin kävi mm. Werel Oy kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Veikkauksia kuinka korkealle määräaikaisten tai toistaiseksi voimassaolevien sopimusten hinnat kohoaa tulevaan talveen mennessä? Jossain varmaan menee kipuraja, mutta kuinka korkealla? Näin keskituloisena hirvittää jo etukäteen kun talvella pitää sopimusta uusia että riittääkö edes 5-6x hinta nykyiseen sopimukseen verrattuna, reilusti yli tuhat euroa tulee sähkölasku varmaankin joka tapauksessa kasvamaan. Pitää alkaa miettiä mistä sitten karsii että saa talon lämpimäksi (siis +19 asteeseen, ei sen enempiä tarvii).
Ottaen huomioon että sähkön hinta määräytyy Suomessakin pitkälti muun Euroopan hintojen mukaan, ja Uniper (eräs Euroopan suurimmista sähköyhtiöistä) näyttää juuri aloittaneen kellahtamisen Saksan valtion pelastettavaksi (ja tuskin jää ainoaksi energiayhtiön kaatumiseksi), arvioisin että ~50c/kwh voisi olla sellainen matala arvio ja ~1€/kwh sitten korkeammasta päästä (ilman että hintaan aletaan puuttua valtioiden tms. toimesta). Toki kulutuksen pitäisi alkaa laskemaan hintojen noustessa riittävästi ja hillitä hinnanousua sitä kautta joten markkinoiden toimivuus päästään toteamaan nykykehityksellä ensi talvena.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 092
Arpa on heitetty Kokkolan energian suuntaan hintaan 14,20snt/kwh 24kk. Laitoin sopparin alkamaan 1.9 kun samana päivänä tulee hinnantarkistus nykyiseen 9,83snt/ktw soppariin.

Näköjään sähköyhtiötkin harrastavat winbackkeja toisinaan, jään toiveikkaana odottelemaan.
 
Liittynyt
07.09.2021
Viestejä
21
Kylläpä on lähtenyt hinnat laukalle kevään jälkeen. Itse meinasin maaliskuussa perua Turku Energian 7.3snt/1.9e kk siirron korkean hinnan vuoksi 24kk soppariksi, mutta annoin sitten siirtyä kun siellä oli ja on ilmeisesti edelleen tuo suht edukas "sopimussakko", jos haluaa purkaa keskenkaiken määraikaisen sopimuksen. Kerrankin osui ajoitus, mutta jos sama nousutahti jatkuu niin mahtaa olla talvella aika jäätävät tariffit sähkön suhteen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
929
Vielä on 12kk verran 4.94c/kwh ilmastomixiä jäljellä. Pitää todella toivoa että OL3 vähän toisi vuodessa hintoja alaspäin, alkaa muuten sähköautoilu käymään kukkaron päälle niinkuin bensa-autokin. Siirryn seuraavaksi munamankeliin.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Ottaen huomioon että sähkön hinta määräytyy Suomessakin pitkälti muun Euroopan hintojen mukaan, ja Uniper (eräs Euroopan suurimmista sähköyhtiöistä) näyttää juuri aloittaneen kellahtamisen Saksan valtion pelastettavaksi (ja tuskin jää ainoaksi energiayhtiön kaatumiseksi), arvioisin että ~50c/kwh voisi olla sellainen matala arvio ja ~1€/kwh sitten korkeammasta päästä (ilman että hintaan aletaan puuttua valtioiden tms. toimesta). Toki kulutuksen pitäisi alkaa laskemaan hintojen noustessa riittävästi ja hillitä hinnanousua sitä kautta joten markkinoiden toimivuus päästään toteamaan nykykehityksellä ensi talvena.
Teiltä unohtuu jatkuvasti näistä veikkauksista se tosiasia, että energian hinnalla on suora ja merkittävin vaikutus talouteen, joka valuu ihmisten kukkaroihin montaa kautta. Pidempiaikainen 1e/kwh hinta alkaisi ajamaan euromaita lamaan. Jo jyrkempi taantumakin leikkaa kulutusta selvästi. Yksistään koronasulut saivat esim. raakaöljyn muuttumaan hetkellisesti negatiiviseksi keväällä 2020. Energiamarkkinoilla turbulenssi on aina ollut kovaa ja yleensä taantuman seurauksena myös energian hinta on laskenut. Nyt uutisissa maalaillaan jo laman pelkoja Euroopassa ja vähintään taantuman merkit ovat hyvin ilmeisiä. Täytyy kyllä sanoa, että vaikea tilanne olisi silloin, jos joutuisi isomman kulutuksen taloudessa valitsemaan 30 snt kaksivuotisesta taikka pörssisopparista, kun erittäin todennäköisesti ainakin toinen vuosi tulisi todella paljon kalliimmaksi kuin mitä markkinatilanne silloin olisi. Eikä varmasti kaikilla perse kestäisi maksaa kahta vuotta 30 snt hintoja, jos kulutus on yhtään korkea.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 456
Teiltä unohtuu jatkuvasti näistä veikkauksista se tosiasia, että energian hinnalla on suora ja merkittävin vaikutus talouteen, joka valuu ihmisten kukkaroihin montaa kautta. Pidempiaikainen 1e/kwh hinta alkaisi ajamaan euromaita lamaan. Jo jyrkempi taantumakin leikkaa kulutusta selvästi.
Kun katsotaan taantumien ja lamojen vaikutusta historiallisesti Suomen sähkön kulutukseen niin ne on hädin tuskin vuositilastossa nähtävissä.

F56DD0EE-987F-4478-A32B-03B8F1EBA39B.gif
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Oli pakko viimeisenä päivänä nöyrtyä Tampereen sähkölaitoksen jatkosoppariin. 13,19snt/kwh. Se olisi sitten 145€/kk keskimäärin meikäläisen kulutuksella. (Sis siirto) Noh, onneksi ei kaada vielä omaa taloutta. Katsoin että tän hetken soppareista halvin oli 13,60snt ja suurin osa liki 20snt.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
391
Ei tää nyt oikein hyvältä vaikuta. Vielä toki 5kk määräaikaisen sopimuksen päättymiseen Väreen kanssa, mutta hinnat ovat aivan järkyttäviä. Kyllä se tässä taloudessa tuntuu, kun sähköä kuluu vuodessa 16000 kWh. Väreen viimeisin tarjous oli yli 19c, mikä tuntui törkeän kalliilta, mutta joulukuussa se voi tuntua halvalta. Ei vaan voi suostua noihin.

Tässä on pian useampi kotitalous konkurssissa, jos kuukauden sähköt maksavat talvella entisen 200€ sijaan yli 1000€.
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 101
Toki kulutuksen pitäisi alkaa laskemaan hintojen noustessa riittävästi ja hillitä hinnanousua sitä kautta joten markkinoiden toimivuus päästään toteamaan nykykehityksellä ensi talvena.
Ainakin päivätasolla kulutus ei näytä joustavan juuri yhtään 25 sentin yläpuolellla. Sähköä pitää saada oli hinta sitten mikä. Kiinteähintaisten sopimuksien myynti ei myöskään edesauta kysyntäjoustoa. Teollisuus pyörii mankala-sähköllä.
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 101
Ei tää nyt oikein hyvältä vaikuta. Vielä toki 5kk määräaikaisen sopimuksen päättymiseen Väreen kanssa, mutta hinnat ovat aivan järkyttäviä. Kyllä se tässä taloudessa tuntuu, kun sähköä kuluu vuodessa 16000 kWh. Väreen viimeisin tarjous oli yli 19c, mikä tuntui törkeän kalliilta, mutta joulukuussa se voi tuntua halvalta. Ei vaan voi suostua noihin.

Tässä on pian useampi kotitalous konkurssissa, jos kuukauden sähköt maksavat talvella entisen 200€ sijaan yli 1000€.
Vaikka itse seuraan hintoja jatkuvasti koska aihe on kiinnostava, en tajunnut että hintojen nousu koskee myös minua. Avasin pankissa uuden "sähkö" tilin ja laitan nyt 500€ kuukaudessa sinne. Nyt kesällä sinne kertyy vähän ja sitten talvella menee miinukselle.

Kulutus noin 15000.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 355
Kun katsotaan taantumien ja lamojen vaikutusta historiallisesti Suomen sähkön kulutukseen niin ne on hädin tuskin vuositilastossa nähtävissä.

Hinta laskee, jos tulee lama, silloin ei ole kovin suuri tarve vähentää kulutusta. Toki nykyään se tarkoittaa sitä, että laman, tai taantuman, pitää olla Suomea laajempi. Jos vain Suomi on lamassa, ei sillä ole energian hintaan suurta vaikutusta.

Energiateollisuus Ry on sanonut, että sähkö tuskin loppuu, koska energiaintensiivinen teollisuus alkaa ajaa tuotantoa alas, jos sähkö uhkaa loppua, mikä tarkoittaa hinnan nousua. Mielestäni ovat uskottavia, koska bisnes muuttuu nopeasti joko kannattamattomaksi tai sitten saavat enemmän myymällä sähköoikeuksiaan kuin varsinaisesta bisneksestä.
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 101
Hinta laskee, jos tulee lama, silloin ei ole kovin suuri tarve vähentää kulutusta.
Tuo väittämä antaa jotenkin mielenkuva siitä että tuottajat laittavat hinnan niin korkealle kuin vain kehtaavat. Mielenkiintoista. Omasta mielestäni kulutus ei jousta juuri mihinkään vaikka hinta nousisi kuinka korkealle. Myyjän markkinat aina.

Energiateollisuus Ry on sanonut, että sähkö tuskin loppuu, koska energiaintensiivinen teollisuus alkaa ajaa tuotantoa alas, jos sähkö uhkaa loppua, mikä tarkoittaa hinnan nousua. Mielestäni ovat uskottavia, koska bisnes muuttuu nopeasti joko kannattamattomaksi tai sitten saavat enemmän myymällä sähköoikeuksiaan kuin varsinaisesta bisneksestä.
No jaa. Omalla (paperi)teollisuuden alallani (osto)energian osuus myyntihinnasta on ollut alle 5%. Jos oletetaan että pitkällä aikavälillä myyntikate pysyy samanlaisena, sähkön hinta pitäsi kymmenkertaistua ennen kuin voisi harkita pelkän sähkön myyntiä jalostustoiminnan korvikkeena. Eli 50senttiä /kWh.
Sähkön toimittaja oli tehnyt hinta suojauksia enemmän kuin laitoksen kulutus, työpaikkani on saanut lähinnä miinuslaskuja viimeiset kuukaudet. Silloin kun työnantajani tajuaa että sähkön (toteutuva)hinta olisi todellakin liian kallis, on jo liian myöhäistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 296
Viestejä
4 156 646
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom