• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Sähköenergian tuotanto, taustatekijät, hintatason määräytyminen, yms yleinen keskustelu aiheesta

Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Meillä on ollut hyvin halpaa sähköä pitkään. Nyt kun meillä on yhtäkkinen energiakriisi on hinnat nousseet noin keski-Euroopan normaalille tasolle. Tämän verran sähkön tuottaminen on keski-Euroopassa maksanut viimeiset 20 vuotta. Meillä vain on kulutustottumukset muodostuneet halvan sähkön muokkaamaan. Tuulisähkön syyttäminen tästä kriisistä on lapsellista. Meillä on ollut viimeiset 15 vuotta tulossa halpaa ydinsähköä markkinoille joka on tehokkaasti estänyt sähkövoimaloihin investoinnit, pois lukien tuulivoima. Eli jos jotain haluaa syyttää sähköntuotannon ongelmista niin ydinvoimaa voi pitää syyllisenä.

Markkinat kyllä korjaa tilanteet mutta energia-alan investoinnit on isoja ja kestävät pitkään. Siksi mitään muuta helpotusta ei energiakriisiin ole tulossa kuin OL3 1-2 vuoden sisällä. Ehkä teollisuus alkaa tosissaan opettelemaan kulutusjoustoa nopealla aikataululla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
828
Edelleenkin 5 minuutin katkolla ei olisi prosentinkaan vaikutusta tunnin sähkökulutukseen, koskeintaan jos katko olisi lopussa niin siirtäisi osan kulutuksesta seuraavalle tunnille. Lämmityksen energiankulutus riippuu käytännössä sisätilan lämpötila ja ulkotilan lämpötilan välisestä erotuksesta eikä se sisätilan lämpötila merkittävästi ehdi laskea 5 minuutissa.

Sinänsähän on paljon tilanteita, joissa huono tuuri voi kaataa talouden, eikä yhteiskunnalla ole näitä ollut kiinnostusta auttaa muuta kuin toimeentulotuen kautta sitten kun omaisuus on realisoitu.

Toki edelleen jos näyttää todennäköiseltä että tästä tulee iso ongelma merkittävälle joukolle ihmisiä, niin sittenhän on poliittista painetta tehdä asialle jotain.

Edelleen löytyy myös useita sähkökatkoja parempia keinoja ratkaista hintaongelmaa. Ja toisaalta hintaongelman pitäisi ratketa markkinaehtoisestikin, mutta siinä kestää jonkin aikaa. Eli siis kun tulee yllättävä häiriötilanne, niin ei uutta ydinvoimalaa tai edes akkuvarastoa saada pystyyn kuukaudessa. Myöskin määräaikaiset kiinteähintaiset sopimukset hidastaa merkittävästi markkinaehtoista korjaantumista, mutta nykyiseen markkinatilanteeseen nähden alihintaiset määräaikaiset sopimuksetkin poistuu häiritsemästä muutamassa vuodessa.
Kuoleehan sitä ihmisiä nälkäänkin vielä tänä päivänä jossain päin maailmaa. Sähkö on kehittyneimmissä maissa jo itsestäänselvyys ja myös se, että sen hinta ei aja ulosottoon. Itseä nyppii taas kerran se, että valtion rahavirtaa ohjataan epäoleellisiin ja pyramidin yläpäässä oleviin kuriositeetteihin tässä tilanteessa. Eli jonkinlainen maslowin tarvehierarkia pitäisi aina päteä. Ensin perustarpeet, sitten vasta hienostelut ja sähkö on siellä perustarpeissa nykyään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
828
Meillä on ollut hyvin halpaa sähköä pitkään. Nyt kun meillä on yhtäkkinen energiakriisi on hinnat nousseet noin keski-Euroopan normaalille tasolle. Tämän verran sähkön tuottaminen on keski-Euroopassa maksanut viimeiset 20 vuotta. Meillä vain on kulutustottumukset muodostuneet halvan sähkön muokkaamaan. Tuulisähkön syyttäminen tästä kriisistä on lapsellista. Meillä on ollut viimeiset 15 vuotta tulossa halpaa ydinsähköä markkinoille joka on tehokkaasti estänyt sähkövoimaloihin investoinnit, pois lukien tuulivoima. Eli jos jotain haluaa syyttää sähköntuotannon ongelmista niin ydinvoimaa voi pitää syyllisenä.

Markkinat kyllä korjaa tilanteet mutta energia-alan investoinnit on isoja ja kestävät pitkään. Siksi mitään muuta helpotusta ei energiakriisiin ole tulossa kuin OL3 1-2 vuoden sisällä. Ehkä teollisuus alkaa tosissaan opettelemaan kulutusjoustoa nopealla aikataululla.
Jos halpaa sähköä on ollut tarjolla pitkään, niin ei kai ole ihme, että yhteiskuntaa on rakennettu sen varaan? Pankissa katseltiin euriborin historiallista kehitystä ja asiantuntijat varoittelivat koronnousuista. Sähkön hintakehitystä taasen ei katseltu, eikä liiemmin näkynyt ekonomistien varoitteluja 700% hinnannoususta. Kyllä syy tähän on Putinin aloittama sota, ei ydinvoima.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898

Saksan sähkönhinta tukkuhinnan keskiarvo on viisinkertaistunut kahdessa vuodessa. Keski-Euroopassa on ollut hieman korkeampaa sähkön hintaa aina, mutta Suomi ei siellä sijaitse. Germany: monthly electricity prices 2022 | Statista
Saksassa on puhtaasti veroton pörssihinta ollut suunnilleen samoissa tasoilla tai ei merkittävästi suurempaa, mutta muut kulut on nostanut kuluttajahintoja huomattavasti Suomea suuremmaksi. Saksan osalta myös sähkönhinta lähti selkeään nousuun jo 2021 kesällä.

Suomessa on erilainen kulutus täysin puhtaasti lämmitystarpeesta johtuen ja tämä vaikka käytössä olisi matalan sähköenergian lämmitysmuodot (pilp, mlp, ivlp jne).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Täh? Miksei säätövoimalla saisi tehdä bisnestä?
On tehotonta ja typerää, että yksi mulkku ryssii homman ja toisten pitää sitten käydä parsimassa homma purkkapaikoin kuntoon.
Järkevintä on pakottaa se alkuperäinen tunari korjaamaan homman..
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 361

Luulen että kohta tulee sen verran kovat poliittiset paineet sähkön hinnan takia Suomessa. Sitten alkaa asioiden korjaus vauhdilla, että saadaan sähkön hinta alas ainakin Suomessa.

Suomen kilpailukykyyn vaikuttaa sen verran kovasti myöskin sähkön hinta, niin sieltäkin tulee poilitiikoille painetta.

2023 tulee eduskunta vaalit, silloin nähdään viimeistään tämä polittinen paine sähköhinnasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 543
On tehotonta ja typerää, että yksi mulkku ryssii homman ja toisten pitää sitten käydä parsimassa homma purkkapaikoin kuntoon.
Järkevintä on pakottaa se alkuperäinen tunari korjaamaan homman..
Mutta mitä väliä sillä on, että omistaako joku tuulivoimafirma pari fortumin osaketta, jolloin se ’omistaa’ sen vaaditun säätövoiman?

Joku dieselin poltto vaan nostais sähkön hintaa entisestään. Edulliset tavat tuottaa sähköä tällä hetkellä on a) tuuli b) vesi ja c) ydinvoima. Tuulivoiman määrän rajoittaminen ei kasvata kahta toista!
Kaikki muu sähkö maksaa tällä hetkellä tuottaa (markkinaehtoisesti) sen mitä maksaa.
 
a) Tuulivoima ei ole meillä toimiva energianlähde, edes nykyisessä mittakaavassa, koska täysin selkeästi säätövoimaa ei ole tarpeeksi. Tuo nykyinen menetelmä ei ole järkevä, että rakennetaan tätä tuulisekundavoimaa ja sitten toivotaan, jotta joku korjaisi ehkä tilanteen. Sillävälin energia on epävakauden takia mielettömän kallista ja pahimmillaan on vaara, että koko verkko kyykkää suuren kulutuksen aikana.

b) Vesivoimaa voitaisiin rakentaa vähän lisää, mutta se on aiemmin kaatunut muistaakseni ympäristöporukan ym vastustukseen. Jouduttaisiin tekemään jokatapauksessa uusia, ISOJA tekoaltaita ym. Suomi on melko tasainen, joten kun pudotusta on huonosti, tilavuus on oltava valtava.

c) Niin.. Ydinvoimaa pitäisi rakentaa lisää, mutta ei oikein näytä edistyvän, kun edes mahdhollisuuksia ei juuri tutkita tai edistetä uusia projekteja.
 
Okei, eli jos edullista sähköä ei saa, paitsi tuulivoimaa ja se ei kelpaa, niin miten meinaat että sähkön hintaa saisi alas? Siis paitsi rakentamalla lisää tuulivoimaa

säätövoima on ihan yhtä kallista, rakensi sen yritys a, vai yritys b.
 
Vain periaatteessa yhtäkallista.

Käytännössä on kalliimpaa antaa ensin tehdä homma päin helvettiä ja sitten kärsiä ongelmista (nyt on se vaihe) ja sitten yritetään purkkapaikkailla asiaa kuntoon. Nyt tilanne on se, että pitäisi olla jo jakelussa, että korjauksia on tehtävä. Sensijaan taas ollaan ajamassa alas lisää toimivaa fossiilista voimaa ja rakentamassa lisää tuulivoimaa, niinkuin ongelmasta ei olisi koskaan kuultukaan..

Mielestäni todella typerää toimintaa!
 
Mutta onko sitä säätövoimaa nyt jotenkin liian vähän? Sähköt loppunu töpselistä jollaki?

Luulis että huoltovarmuuskeskus osaa laskea yhteenlaskuja.

edit: ja olis kans kiva tietää että mikä käytännön juttu nyt on nostanut sen säätövoiman hintaa. Kun kerran itsekkin olet sitä mieltä että sen pitäis periaatteessa olla samanhintaista riippumatta että kuka sen tuottaa.

Ja sen fossiilisen nykyhinnathan tässä on se isoin ongelma. Ei siihen mikään fossiilisen lisärakentaminen auta, kun hyötysuhteet ei oo kauheasti parantuneet ja uudet laitokset pitäis maksaa takasinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Jos halpaa sähköä on ollut tarjolla pitkään, niin ei kai ole ihme, että yhteiskuntaa on rakennettu sen varaan? Pankissa katseltiin euriborin historiallista kehitystä ja asiantuntijat varoittelivat koronnousuista. Sähkön hintakehitystä taasen ei katseltu, eikä liiemmin näkynyt ekonomistien varoitteluja 700% hinnannoususta. Kyllä syy tähän on Putinin aloittama sota, ei ydinvoima.
En väittänyt että ydinvoima on kriisin syy. Tällä vain jotkut syyttävät tuulivoimaa säätövoiman puutteesta vaikka syy on ydinvoima joka on tehnyt kaikista säätövoima hankkeista kannattomia viimeiset 10vuotta, koska voimala käynnistyy vuoden-kahden sisällä. Nyt tietysti tilanne on toinen mutta voimaloiden rakentaminen kestää.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
edit: ja olis kans kiva tietää että mikä käytännön juttu nyt on nostanut sen säätövoiman hintaa. Kun kerran itsekkin olet sitä mieltä että sen pitäis periaatteessa olla samanhintaista riippumatta että kuka sen tuottaa.
Käytännön jutut mitkä on nostaneet (kalleimman) säätövoiman hintaa on päästömaksut ja fossiilisten hinnan kallistuminen.

Hintaan ei olennaisesti vaikutakaan se, kuka sitä tuottaa, vaan miten sitä tuotetaan. Polttoainetyypin mukaan myös esim. laitoksen moderniusaste ja kaikki muu sensellainen.

Sähkön hinnan nousu taas johtuu siitä, että halvan sähkön saatavuus on vähentynyt (mm. venäjältä tuonti, ruotsin siirtoyhteyksien huoltotyöt) niin paljon, että kallistakin säätövoimaa on jouduttu käyttämään. Siis sellaista säätövoimaa jota ei kannattaisi käyttää ollenkaan jos sähkön hinta olisi vain esim. 200€/MWH.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Jos olisi 5000MW vesivoimaa, 5000MW ydinvoimaa ja 5000MW tuulivoimaa. Ja talvella ~5000MW lämpö/teollisuus yhteistuotanto niin homma toimis varmaan hyvin?

20000MW yhteensä, joista kesäaikaan tuo 5000 about pois + ydinvoimaloiden huollot, eli joku 7k poiis. Vesivoima voisi kompensoida tuulivoimaa aina kun ei tuule jne. :) Aina kun tuulee niin hanat kiinni ja säästetään vettä.

No ehkä tuo 20000 vähän overkill, mutta siinä jäis sitten myytäväksi muuallekin, tiettyinä aikoina. Ainakin talvella olisi se 15000 saatavilla vaikka ei tuule.

Olikos vesivoimaa se 3000? EI taida tuota 2000 kyllä millään saada :) Helpompi varmaan ostella ruotsista tuo loppu säätö.

En väittänyt että ydinvoima on kriisin syy. Tällä vain jotkut syyttävät tuulivoimaa säätövoiman puutteesta vaikka syy on ydinvoima joka on tehnyt kaikista säätövoima hankkeista kannattomia viimeiset 10vuotta, koska voimala käynnistyy vuoden-kahden sisällä. Nyt tietysti tilanne on toinen mutta voimaloiden rakentaminen kestää.
Kaipa nuo päästömaksut ja muukin hiilineutraali politiikka aika tehokkaasti vähentää näiden rakentelua.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Jos olisi 5000MW vesivoimaa, 5000MW ydinvoimaa ja 5000MW tuulivoimaa. Ja talvella ~5000MW lämpö/teollisuus yhteistuotanto niin homma toimis varmaan hyvin?

20000MW yhteensä, joista kesäaikaan tuo 5000 about pois + ydinvoimaloiden huollot, eli joku 7k poiis. Vesivoima voisi kompensoida tuulivoimaa aina kun ei tuule jne. :) Aina kun tuulee niin hanat kiinni ja säästetään vettä.

No ehkä tuo 20000 vähän overkill, mutta siinä jäis sitten myytäväksi muuallekin, tiettyinä aikoina. Ainakin talvella olisi se 15000 saatavilla vaikka ei tuule.

Olikos vesivoimaa se 3000? EI taida tuota 2000 kyllä millään saada :) Helpompi varmaan ostella ruotsista tuo loppu säätö.

Kaipa nuo päästömaksut ja muukin hiilineutraali politiikka aika tehokkaasti vähentää näiden rakentelua.
Energian suhteen kannattaisi olla mahdollisimman omavarainen.
------------------
Kukas muuten pistää liiviin noista päästömaksusta tulevat tulot? Ja mihin ne ohjautuu?
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 543
Sähkön hinnan nousu taas johtuu siitä, että halvan sähkön saatavuus on vähentynyt (mm. venäjältä tuonti, ruotsin siirtoyhteyksien huoltotyöt) niin paljon, että kallistakin säätövoimaa on jouduttu käyttämään. Siis sellaista säätövoimaa jota ei kannattaisi käyttää ollenkaan jos sähkön hinta olisi vain esim. 200€/MWH.
Ja alle tuon maksavaa säätövoimaa on tällä hetkellä vain ja ainoastaan vesivoima.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
En väittänyt että ydinvoima on kriisin syy. Tällä vain jotkut syyttävät tuulivoimaa säätövoiman puutteesta vaikka syy on ydinvoima joka on tehnyt kaikista säätövoima hankkeista kannattomia viimeiset 10vuotta,
Ydinvoima on enemmänkin perusvoimaa, tasaisesti energiaa tuottavaa, ei tuulivoiman kaltaisesti lisää kysyntä tarjonta epäsuhdan ääripäitä.
Toki jos peruvoiman tuotanto ylittää sen perustason, niin ydinvoima huonosti sopeutuu markkinaan, mutta se on ennustettava tuotanto toimiessaan.

Tuulivoiman kehityksen myötä siitä on tullut se häirikkö, kun sille ei ole vielä syntynyt tehokasta kysyntää. Lisäksi markkinaa sekoittaa se että kuluttajat ostaa tuulibräntättyä sähköä, mutta tosiasiallisesti kuluttavat ihan jotain muuta. Sitten syntyy näitä hintaääripäitä, jopa negatiivisia hintoja.

Tuulituotantao voidaan ennustaa lyhyelläajalla, ja uskon kyllä että sille kehittyy oikea kulutusmarkkina, missä päästään hyödyntää nykyisyä tehokkaammin tuulituotantoa. Nyt näitä markkinota häritiseviä juttua vain sattuu kasaantuun
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Saksan sähkönhinta tukkuhinnan keskiarvo on viisinkertaistunut kahdessa vuodessa. Keski-Euroopassa on ollut hieman korkeampaa sähkön hintaa aina, mutta Suomi ei siellä sijaitse. Germany: monthly electricity prices 2022 | Statista
Saksassa on puhtaasti veroton pörssihinta ollut suunnilleen samoissa tasoilla tai ei merkittävästi suurempaa, mutta muut kulut on nostanut kuluttajahintoja huomattavasti Suomea suuremmaksi. Saksan osalta myös sähkönhinta lähti selkeään nousuun jo 2021 kesällä.

Suomessa on erilainen kulutus täysin puhtaasti lämmitystarpeesta johtuen ja tämä vaikka käytössä olisi matalan sähköenergian lämmitysmuodot (pilp, mlp, ivlp jne).
Joo, siis sähköenergian hinta ei ole vaihdellut Euroopassa niin paljon kuin lopullinen kuluttajahinta, jossa on mukana verot ja siirto. Alla pari vanhaa artikkelia, joista huomaa hyvin, että esim. Saksassa sähköenergian hinta on suunnilleen Suomen tasolla. Ylipäätään yli 10 c/kWh hintoja ei oikein missään ole tarvinnut itse energiasta maksaa. Eikä missään nimessä nykyisiä riistohintoja ;) Tämä nykyinen hintataso ei siis ole mikään Keski-Euroopan normaali hintataso, jos katsotaan puhtaasti sähköenergian hintaa.

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ajoittain edullinen sähkö on joku ongelma?
Markkinahäiriöt on ongelma. Se että on tuotantoa jolle ei vielä ole sopivaa kysyntää. Tuotanto joka hinta dummppaa ylituotannon markkinoille. Mutta ei tarjoa tuotantoa kun on kulutusta.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 543
Markkinahäiriöt on ongelma. Se että on tuotantoa jolle ei vielä ole sopivaa kysyntää. Tuotanto joka hinta dummppaa ylituotannon markkinoille.
Eli meillä on liikaa halpaa energiaa? Voi ei.

Pienempi määrä tuulivoimaa kenties laskisi energian keskihintaa, miten?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Eli meillä on liikaa halpaa energiaa? Voi ei.
Ei, ongelma on se että meillä ei ole halpaa kulutusta vastaavaa energiaa.
Ja ongelma on se että meillä ei ole kulutusta halvalle energialle.

Ongelma toki ennen tätävuotta, mutta putinin touhut tähän päälle, niin se korostaa tuota entisestään.

Uskon kyllä että tuulienergialle se markkina syntyy.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 543
Ei, ongelma on se että meillä ei ole halpaa kulutusta vastaavaa energiaa.
Ja ongelma on se että meillä ei ole kulutusta halvalle energialle.
Onko meillä siis kulutusta vain kalliille energialle, ja kallista kulutusta vastaavaa energiaa?
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 553

Kaikille pörssisähkösopparit ja sähköautot niin kyllä löytyy halvalle tuulisähkötunneille ottajia.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Sähköntuotantoon kannattanee investoida, vaikka kapasiteettia olisi hetkittäin jopa hieman liikaa ja se näkyisi hetkittäisenä alihinnoitteluna, koska odotus on, että sähkön kulutus tulee lisääntymään merkittävästi tulevaisuudessa. Esim. Sitran arvion mukaan nykyinen noin 80 TWh vuosikulutus voisi yli tuplaantua 168 TWh vuoteen 2050 mennessä. Nimittäin se vaihtoehto, että tuotantoa on hieman liian vähän, tarkoittaisi sitä, että talous olisi jatkuvassa alennustilassa. Toki asiaa voi pohtia myös muista näkökulmista, esim. ympäristö varmasti tykkäisi, jos talous olisi jatkuvassa taantumassa, mutta ihan puhtaasti elintasokysymyksenä sähkön ylituotanto lienee parempi vaihtoehto kuin alituotanto.

Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Ja ongelma on se että meillä ei ole kulutusta halvalle energialle.
Mun on ihan oikeasti vaikea nähdä tässä ongelmaa. En ole vielä kuullut että edes ne, joille tästä oikeasti on haittaa (esim. ydinvomaloiden omistajat) olisi valittaneet asiasta.

Näkisin että tässä on lähinnä mahdollisuuksia.

Ei, ongelma on se että meillä ei ole halpaa kulutusta vastaavaa energiaa.
En näe ongelmaksi halpaa kulutusta vastaavan energian puuttumisen vaan sen, että suurin osa kulutuksesta on "kallista". Eli ollaan valmiit maksamaan vaikka 4€/kWh (4 viikon päästä varmaan 5€/kWh) siitä, että sähköä saadaan. Se on ongelma. Jos kaikki käyttäjät määrittelisivät enimmäishinnan minkä arvoisena sähköä pitävät eivätkä vaan valittaisi että "hinta on liian kallis", niin ongelmaa ei olisi.

Eli siis oikeasti (sähkönkäyttäjille) ongelma on lähinnä että halpaa tuotantoa ei ole riittävästi ja/tai "pakko saada" kysyntää on liikaa.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 543
Kaikille pörssisähkösopparit ja sähköautot niin kyllä löytyy halvalle tuulisähkötunneille ottajia.
Sähköautoilijoilla on ihan luonnolliset intressit pörssisähköliittymälle ainakin sitä auton lataamista varten. Ei niitä tarvitse pakottaa, homma hoituu ihan itsestään muutamassa vuodessa.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Sähköautoilijoilla on ihan luonnolliset intressit pörssisähköliittymälle ainakin sitä auton lataamista varten. Ei niitä tarvitse pakottaa, homma hoituu ihan itsestään muutamassa vuodessa.
En usko että kukaan tässä on pakottamassakaan.

Näköjään sähköverkkoyhtiöltäkin on mahdollista saada samaan sähköliittymään useampia käyttöpaikkoja, eli pikku hinnalla on mahdollista saada sähköautolle pörssisähköä ja muuhun kulutukseen kulloinkin mieluisa sähkösopimus.

Kunpa nuo julkiset latauspisteet vielä hinnoittelisivat pörssisähkön mukaan. Eli siis että halvan sähkön aikaan sellaiseen voisi viedä yön ajaksi halvalla lataamaan ja että muulloin ei myytäisi alle pörssisähköhinnan. Tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa yhtään latauspistettä jonka hinta muuttuisi sähkön pörssihinnan mukaan. Tosin he toki tekevät bisnestä miten parhaaksi näkevät, mutta sähkömarkkinoiden kannalta se olisi hyödyllistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Onko meillä siis kulutusta vain kalliille energialle, ja kallista kulutusta vastaavaa energiaa?
Oliko se tämä vai toinen ketju, missä näistä kirjoiteltu.

Meillä on perustuotantoa, josta tasaisesti energiaa, meillä on jonkinverran säätyvää halpaa tuotantoa. Sitten meillä on kallista säätötuotantoa. Sen tuulen lisäksi jonka tuotanto vetelee omiaan riippumatta kysynnänästä.

Putinin touhuilujen takia meillä katosi venäjän tuonti ja kaasun hintapomsahti ja saatavuuskin epävarmempaa.

Yritän arvata mitä seuraavaksi kysyt, joten ei vastaus kysymykseen ja vähän toistoa.

Tuuli ei vastaa perusvoimantarpeeseen, tuuli ei vastaa säätövoiman tarpeeseen, tuuli ei vastaa kysyntäpiikkeihin.

Tuulivoima tuotannon kehitys on tehnyt siitä tuotteen joka vastaa halvan sähkön kysyntää, joka seuraa tuotantoa, markkinoita odotellessa.

Joillain markkinoilla tuleen ajatus oli korvata fosiilista, siinä ihan hyvän kuuloinen peruslokiikka, mutta oli markkinoita joissa kävi melkeimpä toisin päin.
Osa syynä brändäys, tuuli tuotteistettiin hyvin, siitä tuli ympäristöystävällistä "Hyvää" energiaa, jopa niin hyvää että firma saattoivat markinoida että heidän palvelut tehty tuulianergialla. Tämä vääristi markkinoita entisestään, ei ne oikeasti tuulisähköä käyttäneet , vaan mm sähköä tuotettiin käyttöhetkellä fosiilisella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
En usko että kukaan tässä on pakottamassakaan.

Näköjään sähköverkkoyhtiöltäkin on mahdollista saada samaan sähköliittymään useampia käyttöpaikkoja, eli pikku hinnalla on mahdollista saada sähköautolle pörssisähköä ja muuhun kulutukseen kulloinkin mieluisa sähkösopimus.

Kunpa nuo julkiset latauspisteet vielä hinnoittelisivat pörssisähkön mukaan. Eli siis että halvan sähkön aikaan sellaiseen voisi viedä yön ajaksi halvalla lataamaan ja että muulloin ei myytäisi alle pörssisähköhinnan. Tällä hetkellä minulla ei ole tiedossa yhtään latauspistettä jonka hinta muuttuisi sähkön pörssihinnan mukaan. Tosin he toki tekevät bisnestä miten parhaaksi näkevät, mutta sähkömarkkinoiden kannalta se olisi hyödyllistä.
Olisi kyllä melko epäselvää latailu hinnoittelun suhteen ("lähtiskö tänää ajelee vai huomenna"). Muutenkin niissä on jossain jotain minuuttihinnoittelua, toisessa kwh hinnoittelua ja jossain joku sekoitus noita. Jossain kiinteä hinta jne.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Tuuli ei vastaa perusvoimantarpeeseen, tuuli ei vastaa säätövoiman tarpeeseen, tuuli ei vastaa kysyntäpiikkeihin.
Tuuli vastaa silti perusvoimantarpeeseen jossain määrin yhdessä muiden kanssa. Esim. vesivoimassa voi poistua kysymys siitä riittääkö virtaama tuottamaan riittävästi sähköä, kun ison osan ajasta voidaan jättää myymättä ja nostaa pinnankorkeutta. Eikä vesivoiman edes tarvitse nostaa hintaa sen takia, koska yhtä paljon sitä sähköä saadaan myytyä riippumatta siitä mihin aikaan myydään.

Tuuli voisi vastata nykyistä paremminkin perusvoimatarpeeseen, jos niitä tuulen tuottamaa sähköä hyödyntäviä ratkaisuja tulisi lisää.

Olisi kyllä melko epäselvää latailu hinnoittelun suhteen ("lähtiskö tänää ajelee vai huomenna"). Muutenkin niissä on jossain jotain minuuttihinnoittelua, toisessa kwh hinnoittelua ja jossain joku sekoitus noita. Jossain kiinteä hinta jne.
Eihän sen lataaminen ja ajamisen tarvitse liittyä ajallisesti toisiinsa. Sehän tässä just on pointtina. Ja pörssisähkön hinnat on tiedossa vuorokauden etukäteen (keskimäärin). Tällä hetkelä julkisilla latauspisteillä asioivilta puuttuu suora taloudellinen motivaatio ladata silloin kun kysyntää on vähän ja olla lataamatta (jos oikeasti ei ole juuri silloin tarvetta) silloin kun kysyntää on paljon. Toki itse silti pyrin lataukset tekemään silloin kun se onnistuu "hävikkisähköllä".

Eikä tää pörssisähköpohjainen kWh-hinta mun mielestä olis ainakaan yhtään sekavampaa kuin toi minuuttihinnoittelu. Siinähän ei voi tietää ollenkaan etukäteen että paljonko kWh maksaa. Jos käy tuuri ja ei oo toista autoa niin maksat 20snt/kWh, huonolla tuurilla tulee toinen auto (vaikka kesken latauksen) ja maksatkin 40snt/kWh. (Toki varmaan sellaisiakin paikkoja on jossa kapaa riittää antaa kaikille autoille täydellä teholla.)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 543
Tuuli ei vastaa perusvoimantarpeeseen, tuuli ei vastaa säätövoiman tarpeeseen, tuuli ei vastaa kysyntäpiikkeihin.
Markkinaehtoinen tuulivoima + markkinaehtoinen säätövoima = markkinahetoinen perusvoima.
Sit jos tuulee ihan vitusti, niin voidaan hyvin täytellä vaikka autojen akkuja ja siten nostaa piikkikysyntää.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Tuulivoimaa on joka tapauksessa tulossa lisää ja paljon. Vuoden 2025 loppuun mennessä on nousemassa uutta tuulivoimakapasiteettia 5 miljardin euron edestä (3 800 MW).

Mitäs sitten säätövoimaksi? No enpäs osaa sanoa, ydinvoima ei ole säätövoimaa, vesivoimaa ei voi juuri lisätä ja kaikesta fossiilisesta tullaan luopumaan kokonaan. Siirtokapasiteettia Ruotsista ja Norjasta voidaan lisätä, mutta oletettavasti eivät lisää sitä pelkästään Suomeen, joten pitkäaikainen ratkaisu se ei ole. Lisäksi ainakin Pohjois-Ruotsiin on nousemassa sähköä kuluttavaa teollisuutta tulevina vuosina, joten siirrettävää ylijäämää ei jatkossa ole niin paljon.

Tarvitaan uusia säätövoimainnovaatioita?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Eihän sen lataaminen ja ajamisen tarvitse liittyä ajallisesti toisiinsa. Sehän tässä just on pointtina. Ja pörssisähkön hinnat on tiedossa vuorokauden etukäteen (keskimäärin). Tällä hetkelä julkisilla latauspisteillä asioivilta puuttuu suora taloudellinen motivaatio ladata silloin kun kysyntää on vähän ja olla lataamatta (jos oikeasti ei ole juuri silloin tarvetta) silloin kun kysyntää on paljon. Toki itse silti pyrin lataukset tekemään silloin kun se onnistuu "hävikkisähköllä".

Eikä tää pörssisähköpohjainen kWh-hinta mun mielestä olis ainakaan yhtään sekavampaa kuin toi minuuttihinnoittelu. Siinähän ei voi tietää ollenkaan etukäteen että paljonko kWh maksaa. Jos käy tuuri ja ei oo toista autoa niin maksat 20snt/kWh, huonolla tuurilla tulee toinen auto (vaikka kesken latauksen) ja maksatkin 40snt/kWh. (Toki varmaan sellaisiakin paikkoja on jossa kapaa riittää antaa kaikille autoille täydellä teholla.)
Aijaa. Jos ajelen jossain ja pysähdyn julkiselle latauspisteelle lataamaan niin kyllä se usein ajaminen ja lataaminen liittyy ajallisesti toisiinsa. Vai meinaatko että johkun kaupan pihalle vien yöllä auton lataamaan kun on halpaa sähköä?
En nyt ihan ymmärrä tätä. Kotonahan toi kyllä toimii helposti.

Yleensä autoon laitetaan polttoainetta tai sähköä silloin kun sitä tarvitaan. Toki voi sitä etukäteenkin täytellä tietysti. Kotona etenkin. Se että vartavasten lähtisi viemään auton lataukseen kuulostaa tyhmältä.

Joo nää eri hinnoittelusysteemit pitäs kyllä jotenkin standardisoida.. onhan se tyhmä jonkun kalkulaattorin kanssa aina ihmetellä että kauas tässä kannattaa ladata. Vai oisko toi toinen hinnoittelutapa sittenkin nyt parempi.

Markkinaehtoinen tuulivoima + markkinaehtoinen säätövoima = markkinahetoinen perusvoima.
Sit jos tuulee ihan vitusti, niin voidaan hyvin täytellä vaikka autojen akkuja ja siten nostaa piikkikysyntää.
Tai voihan sitä laitella helvetin isoja vastuksia hehkumaan vaikka pihalle niin kysyntää on? Talvella voi sulatella lumia pihalta yms.

Eiköhän noi siirtoverkot hoida tuota ylitarjontaa.

Tuulivoimaa on joka tapauksessa tulossa lisää ja paljon. Vuoden 2025 loppuun mennessä on nousemassa uutta tuulivoimakapasiteettia 5 miljardin euron edestä (3 800 MW).

Mitäs sitten säätövoimaksi? No enpäs osaa sanoa, ydinvoima ei ole säätövoimaa, vesivoimaa ei voi juuri lisätä ja kaikesta fossiilisesta tullaan luopumaan kokonaan. Siirtokapasiteettia Ruotsista ja Norjasta voidaan lisätä, mutta oletettavasti eivät lisää sitä pelkästään Suomeen, joten pitkäaikainen ratkaisu se ei ole. Lisäksi ainakin Pohjois-Ruotsiin on nousemassa sähköä kuluttavaa teollisuutta tulevina vuosina, joten siirrettävää ylijäämää ei jatkossa ole niin paljon.

Tarvitaan uusia säätövoimainnovaatioita?
Varmaan se on niin, että vihdoin valmiiksi saatua OL3: ajellaan hiljempaa.. sehän olisi just niin fiksua kun muutenkin nää päätökset :)

Tietysti TVO voi ilmoittaa hinnan tuulivoimayhtiöille millä tiputtaa tehoja :)
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Aijaa. Jos ajelen jossain ja pysähdyn julkiselle latauspisteelle lataamaan niin kyllä se usein ajaminen ja lataaminen liittyy ajallisesti toisiinsa. Vai meinaatko että johkun kaupan pihalle vien yöllä auton lataamaan kun on halpaa sähköä?
En nyt ihan ymmärrä tätä. Kotonahan toi kyllä toimii helposti.
Sellaisiakin sähköauton omistajia on, joilla ei ole mahdollisuutta ladata kotona. Jos vaikka työpaikan lähiparkkihallissa pistää kerran viikossa latauspaikalle, niin mikäli latauspaikan hinta reagoisi pörssihintaan, niin voisivat ohjata kulutuksen niille päiville kun on edullisinta. (Tai maksaa kalliimpaa hintaa jos ei kiinnosta)

Mitä tossa katsoo lähi-Lidlin pihassa ilmaista sähköä jonottavia Tesloja, Mersuja ja Audeja, niin vaikuttaisi myös siltä että jotkin sähköauton omistajat on ihan valmiit käyttämään paljonkin aikaa ja vaivaa siihen että saavat säästöä. Itse teen mieluummin sen tunnin töitä kuin koitan säästää 3 euroa. Toki siellä on ihan varkaitakin, eli pistää auton lataukseen ja ei menekään asioimaan siksi aikaa Lidliin.

Onhan se toki sähköauton omistajalle kätevää, että töpselistä saa milloin vaan vakiohintaista sähköä, en mä sitä sano. Mutta markkinataloudessa on vähän outoa että latausoperaattori tai sen sähkösopimuskumppani tekee tappiota siitä että ladataan pörssihintaa alemmalla hinnalla tai että sen tappion kattaa halpaan aikaan lataava. Toki tällä hetkellä operaattorit taitaa tehdä tota joka tapauksessa tappiolla ja hankkia markkinaosuuksia ja kokemuksia.

Pidemmällä aikajänteellä kuitenkin lataushinnat nousee vastaamaan pörssisähköä, koska ei ne latausoperaattorit tappiota halua tehdä. En näe mitä se sitten ketään haittaisi että niistä saisi halvemmalla sähköä halvempaan aikaan, jos muuten niillä ei silloin käyttäjiä olisi? Tämähän vaan lisäisi latausoperaattorinkin tuloja jos käyttöaste lisääntyy. Toki jos ennen kuin näin tapahtuu pörssihinnat asettuu vähemmän heittelehtiviksi, niin sitten saattaa vakiohinnat pysyä latauksessakin.

Yleensä autoon laitetaan polttoainetta tai sähköä silloin kun sitä tarvitaan.
Ja polttoaineen hinnat yleensä päivittyvät markkinahinnan ja muiden tekijöiden mukaan. Jotkut myös seurailevat hintoja ja käyvät täyttämässä tankin sinä päivänä kun se on halvempaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 356
Tai parempia siirtoverkkoja. Molemmille pitää vaan ensin olla kysyntää.
Siirtoyhteydet tärkeä osa kokonaisuutta, mutta periaatteessa sähkö kannattaa käyttää lähellä, koska häviöitä syntyy siirrossa sitä enemmän, mitä pitempi matka, lisäksi siirtoyhteydet eivät ole ihan halpoja rakentaa. Mutta joo, kokonaisuuden kannalta niitä tarvitaan myös.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Sellaisiakin sähköauton omistajia on, joilla ei ole mahdollisuutta ladata kotona. Jos vaikka työpaikan lähiparkkihallissa pistää kerran viikossa latauspaikalle, niin mikäli latauspaikan hinta reagoisi pörssihintaan, niin voisivat ohjata kulutuksen niille päiville kun on edullisinta.
Joo no nää toki. Ite vähän kyllä välttäisin sähköautoa tässä tapauksessa vielä. Jos ei kotona eikä duunissa saa ladattua niin hieman nihkeetä vielä noilla latauspisteillä. Toki autojakin vähän. Tiedä sitten kun kaupunkilaisilla autot lisääntyy niin millasia ruuhkia on lataamaan.

Mitä tossa katsoo lähi-Lidlin pihassa ilmaista sähköä jonottavia Tesloja, Mersuja ja Audeja, niin vaikuttaisi myös siltä että jotkin sähköauton omistajat on ihan valmiit käyttämään paljonkin aikaa ja vaivaa siihen että saavat säästöä. Itse teen mieluummin sen tunnin töitä kuin koitan säästää 3 euroa. Toki siellä on ihan varkaitakin, eli pistää auton lataukseen ja ei menekään asioimaan siksi aikaa Lidliin.
Veljellä oli sähköauto viikonlopun koeajossa. Kävi myös lataamassa ilmaiseksi Lidlissä kun ei halunnut asennella appeja (vanha puhelin ei kyllä taida edes saada niitä ladattua), eikä autofirmalta mitään tageja saanu millä olis voinu maksaa. Vähän huonosti järkätty tuossa mielessä.
Latas 40% ajoi 120km ja sanoi että 40% meni. Ajoi koko matkan eco moodissa.. Myöhemmin kyllä paljastui että 140km/h ... hmm oisko tuo vauhti syynä kulutukseen :)

Ja polttoaineen hinnat yleensä päivittyvät markkinahinnan ja muiden tekijöiden mukaan. Jotkut myös seurailevat hintoja ja käyvät täyttämässä tankin sinä päivänä kun se on halvempaa.
Joo mutta hinnat ei ihan heilu niin rankasti kun sähkössä.. 0,01snt -> 0,7snt esim :)
Kyllä itekin vähän katon hintoja, mutta pääasiassa alkuviikosta saa halvempaa, niin jos tankki näyttää tyhjemmältä niin sitten käyn jo vähän ennakkoon täyttämässä.. olettaen että olen alueella missä vähän halvempaa.

Tällä hetkellä sähköautojen määrä on vielä varmaan niin pieni aiheuttamaan mitään suurta kulutuksen ohjausta.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 553
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
”Suomessa yhden hinta-alueen strategia on kirjattu sähkömarkkinalakiin.”
Hyvä että edes tästä osataan pitää kiinni.
No siinä on hyvät ja huonot puolensa. Kantaverkossa on nyt pakko olla riittävästi siirtokapasiteettia että esim. Pohjois- ja Etelä-Suomen välille ei tule pullonkaulaa siirrossa. Tässä muuten hyvässä puolessa on se huonokin puoli, että saatetaan käyttää rahaa enemmän kuin mitä saadaan hyötyä.

Jos siirtoyhteyksiin ei synny pullonkaulaa, niin silloin hinta on kummallakin puolella sama.

Lisäksi tämä poistaa markkinaohjaavuuden siltä että voimaloita kannattaisi rakentaa lähelle kulutusta ja tämä puolestaan lisää siirtohäviöitä.

Sitä kyllä vähän ihmettelen ettei Ruotsissa ole saatu siirtolinjoja isommiksi, noissahan tulee pullonkaulatuottoa ihan valtavasti, joka ainakin suomessa pitäisi käyttä siirtolinjojen parantamiseen. (Tai no kai siinä vaan kestää että 7 miljardin projekti siellä saadaan valmiiksi)

Sanoisin että optimaalinen tilanne olisi jossain ruotsin ja suomen välissä. Eli siirtolinjat rakennettaisiin niin tehokkaiksi että 99% ajasta hintaeriytymistä ei tulisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 161
Tuulivoimaa on joka tapauksessa tulossa lisää ja paljon. Vuoden 2025 loppuun mennessä on nousemassa uutta tuulivoimakapasiteettia 5 miljardin euron edestä (3 800 MW).

Mitäs sitten säätövoimaksi? No enpäs osaa sanoa, ydinvoima ei ole säätövoimaa, vesivoimaa ei voi juuri lisätä ja kaikesta fossiilisesta tullaan luopumaan kokonaan. Siirtokapasiteettia Ruotsista ja Norjasta voidaan lisätä, mutta oletettavasti eivät lisää sitä pelkästään Suomeen, joten pitkäaikainen ratkaisu se ei ole. Lisäksi ainakin Pohjois-Ruotsiin on nousemassa sähköä kuluttavaa teollisuutta tulevina vuosina, joten siirrettävää ylijäämää ei jatkossa ole niin paljon.

Tarvitaan uusia säätövoimainnovaatioita?
Mihin lisää säätövoimaa tarvitaan? Olettaen nyt ettei kulutus yhtäkkiä pomppaa merkittävästi ylöpäin niin säätövoimakapaa pitää olla sama määrä tuulivoiman minimituotossa, oli tuulivoimakapaa 1GW, 5GW tai 10GW. Tuulivoimaa itsessään voidaan säätää alaspäin laittamalla ropelleja parkkiin, säätövoimaa ei tarvita huipputuotannon aikaan vaan silloin kun ei tuule riittävästi. Tässä on nyt jotenkin virheellinen ajatus että 10GW tuulivoimaa tarvitsee jotenkin 10GW säätövoimaa koska on välttämätöntä että näiden yhteistuotanto pysyisi jatkuvasti 10GW. Koska tuulivoiman käyttöaste pyörii 30-50% nurkilla talvisin, tuollaiselle 10GW kapalle voisi laittaa vaikka tuotantokaton suhteessa kulutukseen, esim 7GW päivälle ja 5GW yölle(hattuvakioluvut) ja "menetetty" energia on varsin vähäinen koska tuotantohuiput ovat usein hetkellisiä eivätkä kovin yleisiä. Ylivoimaisesti suurimman osan aikaa tuulivoima on vajaakäytöllä koska ei tuule 15m/s, joten suuremmasta kapasta tulee täysi hyöty aina kun tuulee vähemmän. Samalla vaihteluväli suhteellisesti pienenee.
Ihan määrättömästi tuulivoimaa ei tulla rakentamaan vaikka projekteja onkin aloitettu paljon, moni niistä tulee tyssäämään erinäisiin syihin. Viimeistään luvitus loppuu kun Fingrid katsoo ettei enempää tarvita. Ruotsissa näin on jo käynyt ja rakentamismäärät romahtaa ensi vuodesta alkaen kun lupia ei enään heru.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Tässä on nyt jotenkin virheellinen ajatus että 10GW tuulivoimaa tarvitsee jotenkin 10GW säätövoimaa koska on välttämätöntä että näiden yhteistuotanto pysyisi jatkuvasti 10GW.
En ole huomannut että kellään olisi tällaista virheellistä käsitystä.

Eli tulkitsen että puhutaan juuri siitä, jos kulutus kasvaa mutta muuta lisävoimaa kuin tuulivoima ei rakenneta ja mahdollisesti jopa vanhoja säätövoimaloita suljetaan. Silloinhan käy niin että tyynien hetkien kulutushuippuina sähkö käy vähiin.
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 101
Tehdäänpä taas katsaus viikko eteenpäin. Oma arvio/mielipide.

Suomi+SE3+Balttia alueella on tällä hetkellä noin 6500MW tehoa rikki tai huollossa. Viikonlopun jälkeen tilanne paranee ja parhaimmillaan keskiviikkona puuttuva teho on "vain" noin 5300MW.

Suomessa:
Naantalin 250MW huolto päättyy 22.8 (mutta lähteekö laitos käyntiin vai meneekö Meri-Porin kanssa lomalle?)
Mikäli Naantali ryhtyisi tuottamaan sähköä, jää ilo kuitenkin lyhyeksi, koska jo 25.8 Alholmens Kraft 240MW menee huoltoon, ja se laitos on ainakin tuottanut sähköä viime aikoina. Eli riski on että sähkön hintavaihtelusta tulee vielä rajumpaa ensi viikolla jos puolikkaan Loviisan verran tuotantoa tippuu pois.

Sähkön hinnat
Huomenna lauantaina sähkö on halpaa tuulen ansiosta, Sunnuntaina hinnat noussee taas. Eli huomenna kannattaa käydä suihkussa, pestä viikon pyykit ja tehdä muut energiaa vaativat jutut. Alkuviikosta voi vielä tulla tunteja jolloin sähkö on halpaa. Loppuviikko näyttää synkältä. Tuulen puute mantereella lisää kaasun kulutusta. Kaasun hinta tulee nousemaan jyrkästi. Viime kädessä kun sähkön tuotanto tippuu pois "hetkeksi", kaasulla paikataan vaje.
Tulemme näkemään uusia hintaennätyksiä
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 553
Jälleenkerran pörssisähkö palautuu inhimilliselle tasolle heti kun tarjontaa saadaan lisää yli 2000MW. Toki nyt tuulipäivät sattuu viikonlopulle mutta esim. ensi yönä tuulee niin että saadaan 1800-2000MW teholla tuulivoimasta irti ja hinnat normalisoituu. La-Su yönä näyttäs Fingridin tuulivoimaennusteen mukaan irtoovan yli 3000MW tuulivoimasta niin varmaan kilowattitunti irtoo sentin sadasosilla. Ja tällähetkellä 2100MW on pois ydinvoimaa (OL3 ja Loviisa 2)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 161
En ole huomannut että kellään olisi tällaista virheellistä käsitystä.

Eli tulkitsen että puhutaan juuri siitä, jos kulutus kasvaa mutta muuta lisävoimaa kuin tuulivoima ei rakenneta ja mahdollisesti jopa vanhoja säätövoimaloita suljetaan. Silloinhan käy niin että tyynien hetkien kulutushuippuina sähkö käy vähiin.
Se tyynien hetkien huippukulutuksen tuotanto tarvitaan jokatapauksessa, rakennettiin nyt tuo mainittu 3800MW tai ei ollenkaan lisää tuulivoimaa. Myöskään vanhojen fossiililaitosten elinkaari ei pitene jos tuulivoimaa jätetään rakentamatta. Uusia fossiileja ei tulla rakentamaan, se on nyt ihan selvä. Jos tuulivoimaa ei rakenneta, muuta tuotantoa ei tule automaattisesti tilalle, ei ainakaan lähivuosina. Tilanne ei muutu miksikään. Ottaisin minäkin ydinvoimaa tilalle samalla rahalla mutta kortit on nyt jaettu ja sen perään on turha itkeä. Ropellit tulee ja lähinnä voidaan parantaa siirtoyhteyksiä mitä tehdäänkin jossain määrin.

Jälleenkerran pörssisähkö palautuu inhimilliselle tasolle heti kun tarjontaa saadaan lisää yli 2000MW. Toki nyt tuulipäivät sattuu viikonlopulle mutta esim. ensi yönä tuulee niin että saadaan 1800-2000MW teholla tuulivoimasta irti ja hinnat normalisoituu. La-Su yönä näyttäs Fingridin tuulivoimaennusteen mukaan irtoovan yli 3000MW tuulivoimasta niin varmaan kilowattitunti irtoo sentin sadasosilla. Ja tällähetkellä 2100MW on pois ydinvoimaa (OL3 ja Loviisa 2)
Viikonlopuksi kulutus laskee SE3 ja FI alueilla mikä näkyy hinnassa, SE3-alueelta tuodaan huomennakin sähköä joten meidän hinta = SE3 hinta. Arkipäivänä 2000MW ei vielä riittäisi painamaan hintaa alle SE3 kuten viime keskiviikkona. 3000MW riittäisi mutta näitä on sattunut vain öisin.
Screenshot 2022-08-19 174541.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Tässä ketjussa jotkut nimimerkit puhuvat siitä, että säätövoimaa on liian vähän.

Minusta väite on aivan itsestäänselvästi väärin

Jos säätövoimaa on liian vähän, niin miten se näkyy tällä hetkellä? Ja miten säätövoiman lisääntyminen näkyisi? Tietävätkö väitteen esittäjät edes mikä on säätövoiman tehtävä verkossa?

Se meinaan ei ole sähkön hintojen kurissa pitäminen. Eikä säätövoiman lisääminen lähtökohtaisesti alenna sähkön hintaa lainkaan, usein jopa nostaa sitä, koska jollain ne säätövoiman investoinnit on katettava ja kyllä se lopulta sähkön käyttäjiltä se raha kerätään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Jälleenkerran pörssisähkö palautuu inhimilliselle tasolle heti kun tarjontaa saadaan lisää yli 2000MW. Toki nyt tuulipäivät sattuu viikonlopulle mutta esim. ensi yönä tuulee niin että saadaan 1800-2000MW teholla tuulivoimasta irti ja hinnat normalisoituu. La-Su yönä näyttäs Fingridin tuulivoimaennusteen mukaan irtoovan yli 3000MW tuulivoimasta niin varmaan kilowattitunti irtoo sentin sadasosilla. Ja tällähetkellä 2100MW on pois ydinvoimaa (OL3 ja Loviisa 2)
Joo, mutta harva haluaa maksaa sitä hintaa mitä se 2GW tuottaminen maksaa. Se on hiililauhteella tai maakaasulla luokkaa 240-500€/MWh.

Jos nyt olisi 2020, niin se tuotettaisiin tuomalla Venäjältä hiili/kaasu/ydin sekasikiösähköä, mutta sitä ei nyt voida tehdä.

Niin kauan kun hiilen ja nestekaasun maailmanmarkkinahinta on nykyisissä lukemissa, on aivan turha olettaa sähkön hinnan putoamista (paitsi tietty suotuisilla tuulilla / matalalla kulutuksella) alle tuo ~250€/MWh hintatason.

Ainoat realistiset tavat laskea hintaa tuosta alaspäin ovat käytännössä OL3:sen starttaus ja Loviisan huoltojen loppuminen - ja siitä huolimatta keskitalvella yhteiskäyttölaitosten polttoainehinnat tulevat nostamaan energian hintaa edellisistä talvista. Toinen hintaa (keskimäärin) laskeva tekijä on uusien tuulivoimaloiden pystytys. Sitä mukaa kun niitä kytketään verkkoon, ne halventavat keskimääräistä sähkön hintaa.

Yksi tapa joka nimellisesti laskee sähkön hintaa (mutta kokonaisuutena nostaa sitä) on tietty hölmöläisten peiton jatkaminen, eli verottaa enemmän ja antaa tukiaisia joko sähkön kuluttajille tai tuottajille. Tämä ei kuitenkaan laske niitä energian kokonaiskustannuksia, vaan korkeintaan vastaa sitä, että otetaan kollektiivisesti10v maksuajan laina ja maksetaan sillä talven 2022-2023 sähkölaskua.

Takaisin se laina pitää maksaa sitten korkoineen kaikkineen myöhemmin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 343
Viestejä
4 157 885
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom