Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Jos tällä hetkellä olisin sähkönmyyjänä, nostelisin hintaa aina parin viikon välein muutamilla centeillä ilman että itse maksaisin siitä enempää. En näkisi paljonkaan järkeä tehdä toisin kun kaikki muutkin tuntuu tekevän samaa.

Toki siis nuo yhtiöt maksavat nyt siitä itsekkin enemmän, mutta tarkoitan että nostaisin myös sitä voitto-osuutta samalla koska markkinat nyt sen sallii.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
305
Mitäpä, jos molemmat tarkentaisivat, millä spekseillä ja milloin on kysytty? On niin merkittävä tuo ero, että sille olisi mukava tietää perusteet. En oikein jaksa uskoa "pärstäkertoimella" saavan noin suuria aikaan.
Jos ensimmäinen on paperilla tullut jatko ja toinen kysymällä, se toki selittää suoraan tuon eron. Mahtaako mikään firma tarjota suoraan sitä oikeasti edullisinta jatkoksi, tuskin tarjoaa.

Mutta onhan varsinkin tuo ensin mainittu jo hävyttömän hintainen 24kk soppariksi vs se, mihin on totuttu. Joutuu miettimään kolmannenkin kerran ennen tuollaiseen sitoutumista.
Pyytämättä lähestyivät eilen tekstiviestitse ja tänään vielä sähköpostitse.
Odotellaan jos black friday toisi jotain halvempaa, tai sitten mennään vaikka toistaiseksi voimassa olevalla kevääseen
 
Liitteet

Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 837
Jos tällä hetkellä olisin sähkönmyyjänä, nostelisin hintaa aina parin viikon välein muutamilla centeillä ilman että itse maksaisin siitä enempää. En näkisi paljonkaan järkeä tehdä toisin kun kaikki muutkin tuntuu tekevän samaa.

Toki siis nuo yhtiöt maksavat nyt siitä itsekkin enemmän, mutta tarkoitan että nostaisin myös sitä voitto-osuutta samalla koska markkinat nyt sen sallii.
Varmasti tarkoitat senttien osia? Nythän tuo hintataso on toki noussut ihan senteissä mutta niin suuria korotuksia ei ihan joka toinen viikko kyllä voi lähteä tekemään tai asiakkaat katoavat varsin nopeasti.

Mutta miksi voitto-osuuden nostaminen olisi ajankohtaisinta juuri silloin, kun hintataso nousee muutoinkin? Aivan saman olisi voinut tehdä esimerkiksi pari vuotta sitten matalien hintojen aikaan. Lopputulos on toisaalta joka tapauksessa sama. Jos myyt selkeästi muita kalliimmalla, asiakkaat ostavat muualta. Eli pahimmillaan myyjänä kiinni aikaisemmin tehdyissä soppareissa ja myyt alle ostohinnan muttet saa uusia asiakkaita. Eli kyllä se hintataso vaatii muutakin seurantaa, ei vain vakiovälein joku vakiokorotus.
 
Liittynyt
07.09.2021
Viestejä
21
Mitäpä, jos molemmat tarkentaisivat, millä spekseillä ja milloin on kysytty? On niin merkittävä tuo ero, että sille olisi mukava tietää perusteet. En oikein jaksa uskoa "pärstäkertoimella" saavan noin suuria aikaan.
Jos ensimmäinen on paperilla tullut jatko ja toinen kysymällä, se toki selittää suoraan tuon eron. Mahtaako mikään firma tarjota suoraan sitä oikeasti edullisinta jatkoksi, tuskin tarjoaa.

Mutta onhan varsinkin tuo ensin mainittu jo hävyttömän hintainen 24kk soppariksi vs se, mihin on totuttu. Joutuu miettimään kolmannenkin kerran ennen tuollaiseen sitoutumista.
Enpä ole kysynyt vaan suoraan mailiin tuo oli laitettu jo 1.5kk sitten eka kerran. Vattenfallin 24kk katkolla ensi kuussa ja tuommoosta tarjosivat.
Kai se pitää viä odotella jotain parempaa.. tai sitten ollaan siellä 7-8snt tienoilla vuodenvaihtee jälkeen
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Varmasti tarkoitat senttien osia? Nythän tuo hintataso on toki noussut ihan senteissä mutta niin suuria korotuksia ei ihan joka toinen viikko kyllä voi lähteä tekemään tai asiakkaat katoavat varsin nopeasti.

Mutta miksi voitto-osuuden nostaminen olisi ajankohtaisinta juuri silloin, kun hintataso nousee muutoinkin? Aivan saman olisi voinut tehdä esimerkiksi pari vuotta sitten matalien hintojen aikaan. Lopputulos on toisaalta joka tapauksessa sama. Jos myyt selkeästi muita kalliimmalla, asiakkaat ostavat muualta. Eli pahimmillaan myyjänä kiinni aikaisemmin tehdyissä soppareissa ja myyt alle ostohinnan muttet saa uusia asiakkaita. Eli kyllä se hintataso vaatii muutakin seurantaa, ei vain vakiovälein joku vakiokorotus.
Jep, senttien osista toki kyse.

Lähinnä siis tarkoitan tuota kun trendi on että hinnat nousee kaikilla kilpailijoilla, niin sillä että kaikki pistää vielä vähän ylimääräistä mukaan niin saadaan ostohousut monelle jalkaan jotka on normaalisti tottunut siihen että vähän vetkuttelemalla saa halvemman diilin.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Taitaa halvin kiinteä hintainen soppari olla tuo lumme tuuli tällä hetkellä? Monella muulla +6,-- tai +7,-- snt ja kk maksu päälle..

"Sähkösi on saman hintaista joka hetki: 5.89 snt/kWh ja kuukausimaksu 0 €/kk. Hinnat sisältävät alv. 24 %."
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
Taitaa halvin kiinteä hintainen soppari olla tuo lumme tuuli tällä hetkellä? Monella muulla +6,-- tai +7,-- snt ja kk maksu päälle..

"Sähkösi on saman hintaista joka hetki: 5.89 snt/kWh ja kuukausimaksu 0 €/kk. Hinnat sisältävät alv. 24 %."
5:lla alkavat hinnat alkavat harventua, päivä päivältä. Esim. alla linkattu tarjous oli postaushetkellä 5,59snt/kWh ja nyt ollaan jo yli 6:ssa sentissä:

Oomilta vähän halvemmalla
 
Liittynyt
29.04.2021
Viestejä
67
Kiitos vinkistä Eko Lumme Tuuli -sähköstä.

Oma 24kk määräaikainen oli loppumassa, ja Helen tarjosi siihen 5,69c/kwh + 3e/kk -sopimusta 24kk. Tuo 5,89 snt/kWh ilman kuukausimaksua päihittää sen kyllä omaan kerrostalokämppään.

Sähkön hinta on kyllä komeassa kiidossa. :zoom:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
189
Bonuswayn kautta toistaiseksi voimassa oleva Fortum Vakaa sähkösopimus 5,96c/kWh. 6 kk ilman perusmaksua ja 25€ takaisin Bonuswayn tilille. Fortum Vakaan hinta päivittyy aina puolen vuoden välein, eli 1.1. ja 1.7.
 
ykii

Lizard of Oz
Liittynyt
16.07.2017
Viestejä
676

Kiitos vinkistä. Minäkin ketjutin tämän alkavaksi 29.10. päättyvän Lumon3,99c/kWh -sopparin perään. Toistaiseksi voimassaoleva oli hakusessa, jotta voi sen BF-kortin katsoa.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Korpelan Voimalla näyttää olevan 6.05snt/kWh + 0€/kk vuoden määräaikainen, jos uskoo että hinnat tulisi ensi vuonna alas (2v on 5,95snt/kWh, mikä taitaa olla Lumpeen jälkeen toiseksi halvin)

Tiedä sitten miten on, onko tämä väliaikaista nousua, vai tuupataanko uutta ympäristömääräystä siihen malliin että parin vuoden päästä muistellaan kaiholla halpaa 6 snt/kWh sähköä.
Itselläni loppuu soppari lokakuun puolessa välissä, ja aika pahasti tullut kyllä takkiin kun on sieltä alle 5 snt hinnoista asti varronnut parempia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
790
Korpelan energialla näyttää olevan 6.05snt/kWh + 0€/kk vuoden määräaikainen, jos uskoo että hinnat tulisi ensi vuonna alas.

Kannattaa katsoa se black friday kortti, jos lokakuun vielä soppari
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
569
Itse menin kesäkuun puolivälistä toistaiseksi voimassaolevalla sopparilla, nauraen mm Lumpeen 4,6x jatkotarjoukselle ja nyt tuli otettua pari kolme viikkoa sitten se Kokkolan energian 5,15 soppari, koska hinnat vain jatkoivat nousuaan.

Jos nyt jo mennään tarjouksissa 6-7centin tasolla, niin meinaatteko oikeasti saada yhtäkkiä BF-tarjouksista johon siis vielä yli 2kk aikaa pari centtiä yleistä tasoa alempia tarjouksia päästäksenne edes tuonne 5 centin kantturoille?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
652
Mites noita uusia tarjouksia ajatellen kun itselläni menee nykynen määräaikanen soppari umpeen (4,38cent ilman kk maksuja) ens vuoden maaliskuun lopussa, että voiko vielä sopia jatkosopparia jollekin uudelle firmalle hiukan halvemmalla hinnalla (5-6cent välillä), vai olenko liian aikasin liikkeellä?
 
Ei välttämättä. Toisaalta historia ei ole tulevaisuuden tae. Black Fridayna on perinteisesti ollut kovia sähködiilejä (itse olen hyödyntänyt 3 vuonna). Se mikä BF-hinta on, voi hyvin olla 5c ”kantturoilla” tai hintojen noustessa 7c. Joka tapauksessa maito on maassa ja kannattaahan tuo nyt ilman muuta katsoa. En näe mitään järkeä juosta nyt 2v määräaikaiseen sopimukseen.

Jälkiviisastelu on helppoa. ”Olisi pitänyt ottaa se 4,3c…”, ehkä näin koska nyt katsottuna merkit oli ilmassa. Harmi ettei ole sitä kristallipalloa. Tosin jos olisi, olisin kyllä käyttänyt sitä johonkin aivan muuhun kuin sentin säästämiseen sähkölaskussa. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
522

Jälkiviisaana olisi pitänyt ottaa soppari 2020 keväällä, kun hinta oli 3.90 s/kWh 24kk kiinteällä sopimuksella, aattelin että hinta laskisi vielä koronan takia , ei laskenutkaan :rofl:
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
Korpelan energialla näyttää olevan 6.05snt/kWh + 0€/kk vuoden määräaikainen, jos uskoo että hinnat tulisi ensi vuonna alas.

Tiedä sitten miten on, onko tämä väliaikaista nousua, vai tuupataanko uutta ympäristömääräystä siihen malliin että parin vuoden päästä muistellaan kaiholla halpaa 6 snt/kWh sähköä.
Itselläni loppuu soppari lokakuun puolessa välissä, ja aika pahasti tullut kyllä takkiin kun on sieltä alle 5 snt hinnoista asti varronnut parempia.
Uusia ympäristömääräyksiä ei hinnannousuun edes tarvita, kun päästöoikeuksien hinta määräytyy markkinoilla ja kivihiiltä polttavat saksalaiset joutuvat ostamaan niitä nyt melkein hinnalla millä hyvänsä.
Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla hinta on noussut, kun Saksassa sähkö ei riitä ja saksalaiset ostaa kaiken, mikä vaan siirtyy, ja saksalaisilla hinnoilla, jotka on selvästi pohjoismaisia korkeammat.
Norja myös sai uuden suoran siirtolinjan Saksaan tuotantoon tänä vuonna, valmistumaisillaan on linja Britanniaan.
Lisäksi kuiva ja vähätuulinen vuosi on tarkoittanut huomattavasti normaalia vähäisempää tuuli- ja vesivoiman tuotantoa samaan aikaan, kun koronan vuoksi nousukaudella teollisuuden sähköntarve on koko ajan korkealla, ja oikeastaan vielä nousussakin.

Kaikki voisi kuitenkin taas muuttua, jos tulee pohjoismaihin tuulinen talvi ja sateinen kevät, ja meillä OL3 pääsee lopulta tuotantoon… tämä tarkoittaisi kuitenkin hinnan korjaantumista vasta keväällä tai kesällä.

Talvella sähkön hinta voi olla erittäin, erittäin kallista, Bixian sähkön hinta-analyytikko Johan Sigvardsson varoittaa”
”Hintojen nousu johtuu osin kuivasta kesästä, joka on tyhjentänyt vesivarastoja Pohjois-Ruotsissa ja Norjassa. Myös tuulivoimaa on saatu hyödynnettyä aiempaa vähemmän, joka on niin ikään vaikeuttanut uusiutuvista energianlähteistä saatavan energian määrää. Myös maakaasun, polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet.”

Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Ihmeellisesti jotkut jaksavat uskoa black fridayn supertarjouksiin. Sähkössä on niin pienet marginaalit ettei tule toteutumaan, eikä missään tapauksessa kannata nyt jääsä odottamaan. Hinnat jatkaa nousuaan, ja BF:n aikaan ne pyörivät jo 6-6,5snt tuntumassa. Ja se mahdollinen "tarjous" on sitten jotain luolllaa 5,5-6snt.
 
Liittynyt
27.06.2017
Viestejä
460

Eipä sitä nytkään saa alle 5,5c, joten sama odotella pari kuukautta esim. tuolla Fortumin sopparilla. Sähköä rupeaa kuitenkin menemään kunnolla todennäköisesti vasta joulukuussa riippuen vähän missä kohtaa tätä hienoa maata asustelee. Itse enemmän ihmettelen sitä, että jotkut jaksaa kerrostalokulutuksineen harmitella muutaman sentin osan kallistumista ja kokevat, että "oli pakko ottaa" joku 6c tarjous kolmeksi vuodeksi, kun kohta saattavat olla 8c :)
 
Tämä tässä, kyllä on köyhää, jos black friday on liian kaukana tarkastaa tilanne. Parin kuukauden laskussa puhutaan varmaan euron osiien erosta vrt. toistaiseksi voimassa oleva ja tämän hetkinen paras määräaikainen.

Ajaa sitten vaikka 30km vähemmän kuussa autolla, niin tili on +-0
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Mites noita uusia tarjouksia ajatellen kun itselläni menee nykynen määräaikanen soppari umpeen (4,38cent ilman kk maksuja) ens vuoden maaliskuun lopussa, että voiko vielä sopia jatkosopparia jollekin uudelle firmalle hiukan halvemmalla hinnalla (5-6cent välillä), vai olenko liian aikasin liikkeellä?
Se riippuu.
Tarkoitan että, virallisesti kai ei voi ennenkuin 3kk aikaisemmin solmia sopimusta mutta voin sanoa omasta kokemuksesta että: 30.7 tein sopimuksen Lumme Energian kanssa omasta ja vanhempieni puolesta. Itselläni tuo sopimus alkaa virallisesti 1.12.2021 ja loppuu 30.11.2023 hinta on 4,95snt/kWh 0€/kk kuukausimaksu ja porukoilla sama hinta, heillä sopimus alkaa 23.3.2022.

Mielenkiintoiseksi asian tekee että vasta kun virallisesti 3kk oli jäljellä nykyistä sopimusta alettiin soittelemaan Vattenfallista ja tekemään tarjousta koska silloin heille tuli tietoa että olen tehnyt uutta sopimusta. Samaten Lumme laittoi vasta 7.9 sopimusvahvistuksen.

Eli ainakin osa sähköä myyvistä toimijoista ottaa vastaan jo etukäteen sopimuksia mutta osa ei (esim. Vattenfall jolle yritin aiemmin jatkaa nykyistä sopimusta kun aikaa oli vielä jäljellä ja hinta alle 5snt kesä/heinäkuussa)

Ongelmalliseksi tuon tekee se että tietysti kaikista "sopimuksista" (mitä teet sähkönkilpailutus sivujen kautta) tulee sähköpostia sinulle, mutta vasta kun aikaa on 3kk tai alle saat virallisen sopimuksen ja tiedon siitä onko se sopimus nyt sitten mennyt lävitse vai ei. Tosin soittamalla sekin selviää (vanhempani soittivat tuonne Lumpeelle onko tuo sopimus tulossa voimaan vai ei ja saivat myöntävän vastauksen).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Se riippuu.
Tarkoitan että, virallisesti kai ei voi ennenkuin 3kk aikaisemmin solmia sopimusta mutta voin sanoa omasta kokemuksesta että: 30.7 tein sopimuksen Lumme Energian kanssa omasta ja vanhempieni puolesta. Itselläni tuo sopimus alkaa virallisesti 1.12.2021 ja loppuu 30.11.2023 hinta on 4,95snt/kWh 0€/kk kuukausimaksu ja porukoilla sama hinta, heillä sopimus alkaa 23.3.2022.
Kysyin jokunen vuosi sitten heleniltä milloin voi tehdä uuden sopimuksen, ja silloin helenillä aika oli vuosi ennen uuden sopimuksen alkamista. Kannattaa kysyä uudelta myyjältä mikä se aika heillä on.

Mielenkiintoiseksi asian tekee että vasta kun virallisesti 3kk oli jäljellä nykyistä sopimusta alettiin soittelemaan Vattenfallista ja tekemään tarjousta koska silloin heille tuli tietoa että olen tehnyt uutta sopimusta. Samaten Lumme laittoi vasta 7.9 sopimusvahvistuksen.
Tuo 3kk ennen sopimuksen päättymistä taitaa olla jonkinlainen tyypillinen ensimmäisen tarjouksen paikka. Heleniltä, nykyiseltä sähkön myyjältä, tuli ensimmäinen jatkotarjous kolmisen kuukautta ennen nykyisen sopimuksen päättymistä, ja noin kuukauden välein tuli uusi jatkotarjous. Uuden sopimuksen tein toisen myyjän kanssa vasta kolmisen viikkoa sitten.
 
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
522
SähkönmyyjäFortum
HinnoittelutyyppiYleissähkö
Sähkön hinta5,96 snt / kWh
Sähkön hintavakausHinta päivittyy puolivuosittain
Sopimuksen kestoToistaiseksi voimassa oleva
Perusmaksu0 € / kk ensimmäiset 6kk, jonka jälkeen 4,50 € / kk
EnergianlähteetYdinvoima tai uusiutuvat energianlähteet

Oiskohan tässä halvin tällä hetkellä, jolla odotella niitä maagisia BF-tarjouksia ?
 
Tästähän mainittiin edellisellä sivulla. Ota ihmeessä tuon Bonuswayn kautta, jos olet laittamassa. :)
 
JwL

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
48
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
SähkönmyyjäFortum
HinnoittelutyyppiYleissähkö
Sähkön hinta5,96 snt / kWh
Sähkön hintavakausHinta päivittyy puolivuosittain
Sopimuksen kestoToistaiseksi voimassa oleva
Perusmaksu0 € / kk ensimmäiset 6kk, jonka jälkeen 4,50 € / kk
EnergianlähteetYdinvoima tai uusiutuvat energianlähteet

Oiskohan tässä halvin tällä hetkellä, jolla odotella niitä maagisia BF-tarjouksia ?
Unohtakaa jo nuo BF-tarjoukset. Hinnat marraskuussa tulevat olemaan tarjouksineenkin selväsyi kaallimpia kuin nyt.

Jäätävä varoitus Euroopan sähkökriisistä: ”Tämä voi kehittyä todella rumaksi, jos emme toimi pian”

Klikkiotsikon makua…
Otsikosta viis, luitko jutun?
 
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
522
Helenin myyjä tänään Myllyssä osasi tarjota 6,92 c/kWh.
Ei hyvältä näytä syksyyn.

Seinäjoen energialla vielä 5,10 c/kWh + 2 €/kk toistaiseksi. Katsotaan miten pitkään.

Oho, aika halpaa miettien kilpailijoitten hintoja, näkyikö jossakin että kuinka usein muuttavat hintoja ?

EDIT:

Huom! Tällä hetkellä teemme uusia sähkönmyyntisopimuksia vain Etelä-Pohjanmaan alueelle.

No nii, se siitä halpuudesta sitten, eivät näköjään viiti myydä kartellihinnoista sovituille alueille :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
312
Oho, aika halpaa miettien kilpailijoitten hintoja, näkyikö jossakin että kuinka usein muuttavat hintoja ?
Seinäjoen energia on käsittääkseni jo pidemmän aikaa ollut halvimpien joukossa. Mitään faktaa hintojen muutoksista ei ole, mutta muistaakseni viimisen 5 vuoden aikana hinta on muuttunut 2 kertaa. Jokunen vuosi sitten kallistu ja viime keväänä halpeni.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 055
No nii, se siitä halpuudesta sitten, eivät näköjään viiti myydä kartellihinnoista sovituille alueille :D
”Seinäjoen Energia on sataprosenttisesti Seinäjoen kaupungin omistama energiayhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen sähkön, kaukolämmön ja vesihuollon palveluja.”
Halunnevat pysyä sen kokoisena yhtiönä, että pysyy ns. näpeissä, silti riittävän kokoisena, ettei investoinnit ja heilahdukset sotke kunnallispolitiikkaa.
Tottakai hyvinhoidettuna tulee sitten sopivasti tuottoa tukemaan veroäyriä samalla…
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714

Jäätävä varoitus Euroopan sähkökriisistä: ”Tämä voi kehittyä todella rumaksi, jos emme toimi pian”

Klikkiotsikon makua…
Uutisen merkittävin pointti oli että osa Euroopan maista paikka sähköntuotannon ongelmia tukemalla sähkän ostoa avustuksin! Kulutukselle tuo tarkoittaa sitä että osa kulutuksesta ei välitä hinnan noususta joten sähkö annetaan vain kulua. Sähkön hintahan tuossa raketoi kun sitä on niukasti. Tukisivat tuotantoa, ei kulutusta niin sitä sähköä voisi jopa riittää kaikille.

Suomen osalta tämä on vähän ikävä uutinen, tänne tuodaan merkittävä osa sähköstä kun oma tuotanto ei riitä. Siitä sitten kilpailemaan vaikka ranskalaisen valtion puolesta tuetun sähkönostajan kanssa.

No onneksi on vielä ensikesään asti voimassaoleva kiinteä sopimus. Tosin tuossa saattaa jo tulla sopimuksen ehtojen muutosrajat vastaan jos hinta raketoi oikeasti keskieuroopan tasolle Nordpoolissa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
191
Ollaan kyllä ihmeissään jos tulee kylmä talvi. Normaalistihän tänne tuodaan sähköä niin paljon kuin piuhat antaa myöten, nyt sama tavara meneekin keski-eurooppaan. Nähdäänkö suomessa nyt ensimmäiset rolling blackoutit.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
27
Tuossa fortumin vakaassakin hinta päivittyy 1.1., jolloin voi olla todella kallista jos alarmisteja on uskominen. Näkee kuitenkin sen hypoteettisen bf-diilin.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
On vahva usko sähkönmyynnin nousuun. Valtavaan nouseen näistäkin hinnoista.

Onneksi kerkesin nappaamaan Vattenfallin 5.35 snt kWh ilman kk-maksua 24 kk määräajalla, eivät voi ainakaan hintaa enää muuttaa, kun sopimusvahvari tulikin jo aiemmin.

Onnea muille edullisen hinnan metsästykseen. Ihan black friday diileihin en usko tässä tilanteessa. Voivat olla halvempia, kyllä, mutta eivät alle 5 snt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 457
Soitti paikallinen sähköyhtiön myyjä. Sanoi suoraan että ei tehdä kauppoja mutta kun hän oli luvannut soittaa syyskuussa.
Tällä hetkellä talvipäivän hinta oli jotain 10,xx c kw/h ja muu aika taisi olla jotain 8,xx!
Hurjilta tuntuu hinnat kun yli tuplaantunut 6kk:ssa.

Tällä keinollahan tehdään aurinkopaneeleista nopeammin takaisin maksavia...
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105

Ei ne aurinkopaneelit auta kuin hyvin pienen ajan vuodesta täällä Pohjolassa. Erityisesti ne ei auta silloin kun sähkönkulutus on muutenkin suurimmillaan pimeään talviakaan. Tätä faktaa ei mikään hintakehitys muuta vaikka varmasti paneelimyyjillä on euronkuvat silmillä kun sähkön hinta nousee.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
821
Mainoksetkin menee jo huvittavalle tasolle. Lumo: 'Edullinen sähkösopimus 9,49 snt/kWh | Sopiva sähkösopimus kaikkiin kohteisiin. Säästöä heti kättelyssä. Edullinen hinta.'

Aika paljon halvemmalla vielä pääsee, kun ei usko mainoksiin, vaan ostaa muilta.
 
Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
703
Tein aamutuimaan hintavertailun usean nettisivun kautta ja paras tarjous oli 5,79snt / kWh ja 0,99€ / kk perusmaksu, 24kk määräaikainen.
Nyt kun tein uudestaan, niin mitään alle 6snt /kWh ei näy missään ainakaan minulle.:whistling:
Onneksi jäi tuo hintavertailusivu auki ja pääsen vielä tekemään sopimuksen tuolla hinnalla.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Nyt kun tätä hintakehitystä viimeaikoina yullut aktiivisesti seurattua, niin täytyy todeta, että elokuun alusta lähtien tehty Lumme 4,95snt/0€/kk -soppari (24kk + 24kk optio) tuntuu oikein hyvältä :)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Onko kukaan huomannut samanlaista toimintaa sähkösopparien kanssa kuin vaikka lentoa tai hotellia varatessa, eli kun katselet samaa tarjousta samalla koneella useamman päivän niin hinta pompsahtaakin, mutta kun menet vaikka jonkun muun tietokoneella(eri nettiyhteyden päässä, eri osoitteessa ja eri nimi kirjautuneena) katsomaan niin hinta onkin ennallaan?

Tarkoitan siis että onko näissä jo mukana dynaamista hinnoittelua?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Suoraan Lumme Energian sivuilla Eko Lumme Tuuli, 5.89 snt/kWh, 0 e/kk, 24 kk sopimus. Eihän tuo mikään superkallis ole?
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Suoraan Lumme Energian sivuilla Eko Lumme Tuuli, 5.89 snt/kWh, 0 e/kk, 24 kk sopimus. Eihän tuo mikään superkallis ole?
Varmaankin halvemmasta päästä tällä hetkellä. 20% nousua tuossakin heinäkuuhun verrattuna...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 403
Viestejä
4 159 911
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom