Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
86
Jos on seurannut uutisia, niin tämä uhka on ollut tiedossa jo huhtikuulta kun Putin alunperin sen ukaasinsa ruplamaksuista ääneen ilmoitti. Tiedossa on myös ollut tämä päivämäärä, joten yllätyksenä tämän ei pitäisi tulla. Yllättävää olisi ennemminkin se, että kaasun tulo jatkuisi. Markkinat ovat jo tähän asti hinnoitelleet myös sähkön hintaan ns. riskilisää, joka realisoituessaan todennäköisemmin tasaa tilannetta kuin tekee siitä epävakaamman. En toki väitä, etteikö samalla asetuttaisi energiassa korkeammalle tasolle.

Mutta ainakin itse voin ja pystyn edelleen katsomaan tilannetta ihan rauhassa. Kuten edellä totesin, en näe järkeä tarttua kalliiseen määräaikaiseen nyt, jolla takaisin vuodenajasta ja kellonajasta riippumatta korkean hinnan ja ainoa vaikutuskeino siihen olisi sähkönkäytön vähentäminen, joka kaukolämmitteisessä 3000 kwh vuotuisella kulutuksella on jokseenkin haastavaa ja missä esim. ruuanlaitto aiheuttaa kovimmat piikit sähkönkulutukseen. Kukin tekee valintansa omista lähtökohdistaan, mutta minä en ole kateellinen, enkä vahingoniloinen yhtään kenellekään täällä, enkä suosittele kenellekään mitään paniikkiratkaisuja. Nämä sinun viestisi vaikuttavat A) siltä, että olet nyt itse mennyt solmimaan kalliin sopimuksen ja toivot samaa vahinkoa muille tai B) et tuo näitä huoliasi kovin rakentavasti esille. Nimittäin melkein voisi sanoa, että saat jotain iloa tästä tilanteesta. Itse en kenellekään toivo kalliita laskuja ja en myöskään ole niin naiivi, että pelkästään omalla edullisella sopimuksellani voisin kuittailla kaikille muille ja jättäisin sen huomiotta, että se kallis sähkö tulee lompakollesi muutakin kautta kuin vain oman sähkölaskun kautta.

Kiinteähintainen sopimus, vaikkakin keskimäärin vähän kalliimpi kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus antaa monelle varmuuden tulevista kuluista. On paljon helpompi budjetoida menojaan kun ne ovat etukäteen tiedossa.

Etukäteen kulutusta on hankala arvioida, mutta nykyisessä asunnossa (OK 115m2 maalämmöllä) kulutus on ollut vajaa 9000kWh/a + auton lataus n. 7000kWh/a. Kaukolämpöön siirryttäessä arvioisin vuosikulutuksen kokonaisuudessaan ylittävän 10MWh/a.

Vaikka pörssisähköllä ja käytön optimoinnilla kokonaisuus varmasti on edullisin, niin moni varmasti laskee arvoa sillekin, että tietää vuoden tai kaksi etukäteen hyvinkin tarkkaan tulevat kustannukset. Kyllähän tietty osa kansasta ottaa asuntolainaankin korkokaton, vaikka lähes varmasti tämäkin on kokonaisuudessaan kalliimpaa kuin ilman.
"Kokonaisuudessaan halvin" ei juurikaan lohduta joulukuussa kun sähkön hinta on esim 20c/kWh, ulkona 25 astetta pakkasta ja lainan korko hetkellisesti vaikka 5%. Pitää muistaa, että yllättävän suurella osalla kansasta ei jää palkasta menojen jälkeen juurikaan mitään säästöön.

Toistaiseksi meillä on menty 1kk euriborilla ilman mitään korkokattoja jne. Tämä on tietoinen valinta, ja ymmärrän oikein hyvin että joku muu haluaa sitoa lainansa esim kiinteään korkoon, olkoonkin kalliimpi kuin muuttuva.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Jos on seurannut uutisia, niin tämä uhka on ollut tiedossa jo huhtikuulta kun Putin alunperin sen ukaasinsa ruplamaksuista ääneen ilmoitti. Tiedossa on myös ollut tämä päivämäärä, joten yllätyksenä tämän ei pitäisi tulla. Yllättävää olisi ennemminkin se, että kaasun tulo jatkuisi. Markkinat ovat jo tähän asti hinnoitelleet myös sähkön hintaan ns. riskilisää, joka realisoituessaan todennäköisemmin tasaa tilannetta kuin tekee siitä epävakaamman. En toki väitä, etteikö samalla asetuttaisi energiassa korkeammalle tasolle.

Mutta ainakin itse voin ja pystyn edelleen katsomaan tilannetta ihan rauhassa. Kuten edellä totesin, en näe järkeä tarttua kalliiseen määräaikaiseen nyt, jolla takaisin vuodenajasta ja kellonajasta riippumatta korkean hinnan ja ainoa vaikutuskeino siihen olisi sähkönkäytön vähentäminen, joka kaukolämmitteisessä 3000 kwh vuotuisella kulutuksella on jokseenkin haastavaa ja missä esim. ruuanlaitto aiheuttaa kovimmat piikit sähkönkulutukseen. Kukin tekee valintansa omista lähtökohdistaan, mutta minä en ole kateellinen, enkä vahingoniloinen yhtään kenellekään täällä, enkä suosittele kenellekään mitään paniikkiratkaisuja. Nämä sinun viestisi vaikuttavat A) siltä, että olet nyt itse mennyt solmimaan kalliin sopimuksen ja toivot samaa vahinkoa muille tai B) et tuo näitä huoliasi kovin rakentavasti esille. Nimittäin melkein voisi sanoa, että saat jotain iloa tästä tilanteesta. Itse en kenellekään toivo kalliita laskuja ja en myöskään ole niin naiivi, että pelkästään omalla edullisella sopimuksellani voisin kuittailla kaikille muille ja jättäisin sen huomiotta, että se kallis sähkö tulee lompakollesi muutakin kautta kuin vain oman sähkölaskun kautta.
Se että "huutelee" perusteettomasti halpojen sähkön hintojen olevan tulossa on vastuutonta. Varautuminen korkeisiin hintoihin on näissä olosuhteissa enemmän kuin perusteltua.
Osalle ihmisistä sähkön hinnalla on oikeasti suuri merkitys ja näiden kannattaisi miettiä riskejä. Suomessahan valtio ei viime vuonna kompensoinut mitenkään korkeita sähkön hintoja. Katsotaan joutuuko hallitus ensi talvena kompensoimaan sähkön hintoja kuten naapurimaamme tekivät.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 762

Vastuuton huutelu pätee myös toisinpäin?

Mikä perustelee, että nyt tapahtunut hinnannousu on pitkäaikainen ilmiö?

Minusta tässä on tapahtunut korjaus H2/2019-H1/2021 älyttömän alhaiseen hintatasoon. Normaalitaso lienee 5,5-6,0c/kWh, mitä esim. 2018-2019 pääosin olivat. Nyt mentiin yli, kun koko maailmasta tuntui yhtäkkiä loppuneen kaikki raaka- ja polttoaineet sekä vesi altaista jne.

En myöskään ymmärrä, miksi sähkön hintoja pitäisi kompensoida ja siten kiihdyttää tilannetta entisestään. Sen sijaan pitäisi suitsia mm. määräaikaisia pörssisähkösopimuksia ja hintakattotuotteiden sitovuutta sekä luoda kannustimia kysynnänjoustoon.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
714
Sähkönhinnankehitystä ei kukaan pysty arvaamaan Venäjän aiheuttaman energikriisin takia. Juuri nyt haetaan uutta tasapainoa jossa Venäjä ei toimita mitään. Se milloin tilanne tasaantuu vienee sen ½-2 vuotta ja tämän ajan energianhinta sähköä myöten on turbulenssissa. Pitkän ajan sähköpaperit hinnoittelee tämän riskin mukaan hintaan ja sillä siisti. Suomessa erityisesti vaikuttaa nyt kaasu (vastapaine-kaukolämpö), sähkön tuonti/tuomattomuus Venäjältä ja OL3 valmistuminen/väävästyminen. Pohjolassa maiden väliset siirtolinjat on pullonkauloja joten aluekohtaiset hinnat voi erota isostikkin.

Se mikä on vielä näkemättä on Keskieuroopan tilanne. Energian tuotanto on hidasta rakentaa mutta jonkun Norja-Saksa siirtolinjan saisi varmaan alle vuodessa kasaan jos on rahat&motivaatio. Tälläinen sitten vaikuttaa hintaa nostavasti Suomessa.

Toivotaan että tämä sotku alkaisi tasaantua kesällä, mutta taitaa omalla kohdalla realisoitua elokuussa toistaiseksivoimassaolevaan tuo sähkösopimus. Ehkä sitten 2023 kesällä voi katsoa niitä 24kk soppareita, tai miltä nuo sähkömarkkinat sitten aikanaan näyttääkään. Stabilointuminen vaatii kuitenkin sen että Ukrainassa sota loppuu, Venäjän energiaviennin tilanne selviää ja muiden öljy/kaasu tuottajien kapasiteetti selviää.

Mutta, joo, alan itsekkin kyttäillä elokuulle uutta sopparia, toiveet on tosin vähän matalalla..
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Vastuuton huutelu pätee myös toisinpäin?

Mikä perustelee, että nyt tapahtunut hinnannousu on pitkäaikainen ilmiö?

Minusta tässä on tapahtunut korjaus H2/2019-H1/2021 älyttömän alhaiseen hintatasoon. Normaalitaso lienee 5,5-6,0c/kWh, mitä esim. 2018-2019 pääosin olivat. Nyt mentiin yli, kun koko maailmasta tuntui yhtäkkiä loppuneen kaikki raaka- ja polttoaineet sekä vesi altaista jne.

En myöskään ymmärrä, miksi sähkön hintoja pitäisi kompensoida ja siten kiihdyttää tilannetta entisestään. Sen sijaan pitäisi suitsia mm. määräaikaisia pörssisähkösopimuksia ja hintakattotuotteiden sitovuutta sekä luoda kannustimia kysynnänjoustoon.
Sähkön kompensaatioon mentiin napurimaissa koska siellä on enemmän pörssisähkö sopimuksia ja sähkölaskut uhkasivat ylittää monen maksykyvyn, varsinkin Virossa. En tiedä miten pörssisähkösopimuksia voisi "suitsia". Sitä vartenhan meillä on kiinteitä ja vähenmmän kiinteitä hintoja. Kuluttaja ratkaisee haluaako ottaa riskin kun valitsee pörssisähkön. Pörrsisähkö voi tosin tuulla niin kalliiksi että valtion täytyy puttua siihen.

En usko että Venäjän suhteet normalisoituu nopeasti. Nyt kun näyttää että Venäjän öljy, kaaasu, hake ja sähkö on Suomen osalta mennyttä on vaikea nähdä energian hinnan normalisoitumista nopeasti. Viime talvena näimme miten yksin kaasun kallistuminen vaikutti sähkön hintaan. Lisäksi kun hiili- ja ydinvoimaloita suljetaan edelleen euroopassa on energia kriisi enemmän kuin mahdollinen. Olkiluoto 3 tuo Suomelle hivenen helpotusta mutta yksistään Venäjän sähköntuonnin loppuminen syö suuren osan OL3 hyödystä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Mikä perustelee, että nyt tapahtunut hinnannousu on pitkäaikainen ilmiö?
Ei niitä perusteita löydy ainakaan tuosta osoitteesta, sen verran monta kertaa on jo yritetty kysyä. Kova on vaan riski/hätä ja mahdollisimman pitkä sopimus pitää ottaa, kun halvalla vielä saa. Spiikki uppoaa varmaan luurin toisessa päässä olevaan vanhaan mummoon kuin kuuma veitsi voihin. Heiluntaa toki tulee ihan varmasti olemaan, mutta viime talven "kauhea" hintapiikkikin oli loppujen lopuksi keskihintoihin peilaamalla kovin lyhytaikainen.

Ukrainan tilanne ja vaikutus kun selviää, niin markkinat rauhoittuvat ihan varmasti. Sama, kun OL3 alkaa oikeasti pukkaamaan 24/7 sähköä verkkoon. Sähköverkon siirtokyky rajoittaa loppuviimein sitä mihin se sähkö Suomessa voi muun alueen hintapiikin seurauksena pompata. Tällä hetkellä hinnassa on kaikki mahdollinen ja mahdoton jo mukana. Ei pörssiromahduksessakaan kuopan pohjalla kannata myydä... Ei tämä tilanne tule enää kenellekään yllätyksenä, joten saa olla aika urpo sähkön- tai lämmöntuottaja, jos tulee akuutti tarve talvella ostaa pörssihinnalla tavaraa. Toki aina joukkoon mahtuu oman onnensa sankareita, jotka yrittää selvitä yhden kuorman liian vähällä talven yli.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
En tiedä miten pörssisähkösopimuksia voisi "suitsia". Sitä vartenhan meillä on kiinteitä ja vähenmmän kiinteitä hintoja. Kuluttaja ratkaisee haluaako ottaa riskin kun valitsee pörssisähkön. Pörrsisähkö voi tosin tuulla niin kalliiksi että valtion täytyy puttua siihen.
Siinä luki "määräaikaisia pörssisähkösopimuksia", jotka ovat kuluttajan kannalta järjettömiä. Pörssisähköä saisi minunkin puolestani myydä ainoastaan toistaiseksi voimassaolevana jolloin siitä pääsee nopeasti eroon, kun hintataso voi muuttua nopeastikin kuten on nyt nähty. Kyllä Suomessa kuluttajan oikeuksista pidetään kiinni lakipykälien ja sääntöjen avulla, niin tässä yksi asia lisää jota varten luoda sellainen.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Jos on markkinatalouden mekanismeihin uskominen, niin korkean hinnan pitäisi ainakin jollakin jänteellä lisätä investointeja ja jossain vaiheessa löydetään tasapaino. En näe tulevaisuutta sillä, että energiasta tulisi pitkäaikaisesti erittäin kallista, koska se jo itsessään rasittaa kansantalouksia siinä määrin, että viimeistään kysyntä laskee. Samalla valtiolliset motivaattorit kasvavat tukea investointeja. Auttaako se tulevaan talveen, ei välttämättä, mutta luulisin kahden vuoden jänteellä jonkin korjautuvan tässä yhtälössä. Venäjä lienee siinä vaiheessa jo hyvin pienessä asemassa länsimaisilla energiamarkkinoilla, ellei siellä johto vaihdu sitä ennen.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Siinä luki "määräaikaisia pörssisähkösopimuksia", jotka ovat kuluttajan kannalta järjettömiä. Pörssisähköä saisi minunkin puolestani myydä ainoastaan toistaiseksi voimassaolevana jolloin siitä pääsee nopeasti eroon, kun hintataso voi muuttua nopeastikin kuten on nyt nähty. Kyllä Suomessa kuluttajan oikeuksista pidetään kiinni lakipykälien ja sääntöjen avulla, niin tässä yksi asia lisää jota varten luoda sellainen.
Totta, nuo määräaikaiset pörssisopimukset on aika pommeja ja saisi kieltää.

Ukrainan tilanne ja vaikutus kun selviää, niin markkinat rauhoittuvat ihan varmasti. Sama, kun OL3 alkaa oikeasti pukkaamaan 24/7 sähköä verkkoon. Sähköverkon siirtokyky rajoittaa loppuviimein sitä mihin se sähkö Suomessa voi muun alueen hintapiikin seurauksena pompata. Tällä hetkellä hinnassa on kaikki mahdollinen ja mahdoton jo mukana. Ei pörssiromahduksessakaan kuopan pohjalla kannata myydä... Ei tämä tilanne tule enää kenellekään yllätyksenä, joten saa olla aika urpo sähkön- tai lämmöntuottaja, jos tulee akuutti tarve talvella ostaa pörssihinnalla tavaraa. Toki aina joukkoon mahtuu oman onnensa sankareita, jotka yrittää selvitä yhden kuorman liian vähällä talven yli.
Aina kun meidän täytyy ostaa sähkö ulkomailta niin meidän hintataso on hyvin lähellä ostomaan hintatasoa. Tämä siitä syystä että yksikään maa ei myy halvemmalla Suomelle sähkö kuin omasta maasta saisi. Jos meidän ei tarvitsisi ostaa Etelä-Ruotsista niin sähköä hintataso pysyisi kurissa. Sähköjohtojen paksuus ei tähän vaikuta.

Esimerkiksi juuri nyt meillä sähkö maksaa 29snt ja tuomme Ruotsista 1600MW sähköä, eli OL3. Kulutuksemme on kuitenkin 5800MW alle huippukulutuksen. Miten arvioisit hinan käyttäytyvän kun tuo 5800MW (+60%) tarvitasiin lisää?

Varmasti sähkön tuotanto kapasiteettia rakennatan lisää mutta se ei tapahdu vuodessa eikä kahdessa. Eli hinnat ei tule normalisoitumaan ihan heti.
 
Älä jauha paskaa. Se sähkö tulee pohjois-Ruotsista oikeasti halvalla kuin manulle illallinen, kun mihinkään muualle eivät sitä vuosikausiin saa myytyä kapasiteettiongelmien takia. Miten itse arvioisit hinnan käyttäytyvät, kun meillä on viisi ydinvoimalaa lappu lattiassa ja talvella vielä CHP kattilat hehkuu mansikkana? Yrität rakentaa jotain kapasiteettiongelmaa, mitä ei ole. Tässäkin ketjussa ihan varmasti tarpeeksi linkkejä aiheesta.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Sama juttu toistuu kuukaudesta toiseen. Ihan just OL3 tuottaa, ihan just hinnat laskee. Ihan just saa taas halvalla jne ja silti pörssisähkö kallista ja määräaikaiset päälle 10 sentin.
 
Tällä hetkellä Tukholmassa ja Pohjois-Ruotsissa sähkö maksaa täsmälleen saman, 13snt. Ehkä se on sinusta ilmaista, minusta se on aika kallista. Norjasta on rakennettu siirtokapasiteettia Englantiin ja Keski-Eurooppaan niin paljon että halvan vesisähkön aika alkaa olla ohi. Kovasti me oleme ostaneet Etelä-Ruotsista sähkö vaikke se mielestäs oni ilmaista Pohjois-Ruotsissa.

Voisitko kertoa mitä ne CHP kattilat polttaa talven huippu kuormilla? Näiden polttoaneiden kallistuminen näkyy suoraan sähkön hinnassa.

Alla on USA:n futuurien hintoja vuoden ajalta, kaasulle (+175%) , kivihiilelle (+317%): ja öljylle (+63%). Kaasun hinta on todennäköisesti noussut Euroopassa vielä huomattavasti enemmän. Valitettavasti tarinasi että sähkö on halpumassa vaikka kaikki muut energia muodot nousee huimaa vauhtia ei kuulosta kovin uskottavalta.

.1652812999385.png1652813197668.png1652813235612.png
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 762
...
En usko että Venäjän suhteet normalisoituu nopeasti. Nyt kun näyttää että Venäjän öljy, kaaasu, hake ja sähkö on Suomen osalta mennyttä on vaikea nähdä energian hinnan normalisoitumista nopeasti. Viime talvena näimme miten yksin kaasun kallistuminen vaikutti sähkön hintaan. Lisäksi kun hiili- ja ydinvoimaloita suljetaan edelleen euroopassa on energia kriisi enemmän kuin mahdollinen. Olkiluoto 3 tuo Suomelle hivenen helpotusta mutta yksistään Venäjän sähköntuonnin loppuminen syö suuren osan OL3 hyödystä.
Miten yksin kaasun kallistuminen vaikutti sähkön hintaan?

Viime talvena vaikuttivat ainakin: 1) polttoaineiden kallistuminen, 2) vähäiset vesivarannot, 3) kaasuvaje, 4) päästöoikeuksien hinnat, 5) pakkasjaksot aikana, jolloin niitä ei ole eli sähköä ei oltu kovin hyvin suojattu, 6) Ruotsin voimalaitoksien ongelmat, 7) Ruotsin kantaverkon ongelmat, 8) normaalia vähätuulisempi alkutalvi ja 9) OL3 ei tullut verkkoon. Minusta kaasu ei yksistään räjäyttänyt hintoja?

Onko sinulla käsitystä, paljon keskimäärin on Venäjältä tuotu sähköä viime vuosina? Se ei ole siirtoyhteyden maksimikapasiteetti 1460 MW.
"Vuonna 2021 Venäjältä tuotiin Suomeen 9,1 TWh sähköä, mikä vastaa noin 10 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Toisaalta vuonna 2020 Venäjän tuonti vastasi vain noin neljää prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta." Lähde: https://www.fingrid.fi/globalassets/dokumentit/fi/kantaverkko/suomen-sahkojarjestelma/ajankohtaista05042022_sahkontuonti.pdf

Vuodet eivät ole veljeksiä ja siksi on minusta edesvastuutonta huudella korkeista hinnoista ilman konkretiaa. Sen uskon, että tänä kesänä ei mitään tarjoushintoja nähdä ensi talven takia. Toivottavasti sen jälkeen helpottaa. Ainakin ennusmerkit siihen jonkin verran viittaavat (Keski-Euroopan vaihtoehtoiset kanavat polttoaineille, tuulivoima + OL3, Venäjä-riski täysin ulosmitattu jne.).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Sama juttu toistuu kuukaudesta toiseen. Ihan just OL3 tuottaa, ihan just hinnat laskee. Ihan just saa taas halvalla jne ja silti pörssisähkö kallista ja määräaikaiset päälle 10 sentin.
No kesä tulee hitaasti, niin tietysti tässä joutuu odottamaan kuukaudesta toiseen. En tiedä mistä "halvalla" kuvitelman olet saanut, toki halpa on suhteellinen käsite. Minusta se viesti ketjusssa on vahvasti ollut se, että ei nyt (enää) kannata hötkyillä itseään määräaikaiseen hirteen, kun hintojen keuliminen kesää kohti olisi lievästi ilmaistuna hyvinkin yllättävää.

Tällä hetkellä Tukholmassa ja Pohjois-Ruotsissa sähkö maksaa täsmälleen saman, 13snt. Ehkä se on sinusta ilmaista, minusta se on aika kallista. Norjasta on rakennettu siirtokapasiteettia Englantiin ja Keski-Eurooppaan niin paljon että halvan vesisähkön aika alkaa olla ohi. Kovasti me oleme ostaneet Etelä-Ruotsista sähkö vaikke se mielestäs oni ilmaista Pohjois-Ruotsissa.
Mitä sä kuvittelet näiden hetkellisten hintojen tuijottamisen kertovat? Sähköä ostetaan sieltä missä sitä on saatavilla. Norjan osalta väitteesi kuulostaa aika mielenkiintoiselta, ei noilla kapasiteeteilla vielä ns. kuuhun mennä. Ja kun niihin siirtokapasiteetteihin ei ole tulossa suuria lisäyksiä vähään aikaan, niin missä on se sun peräänkuuluttama komponentti, että hinnat vielä nousis? Ihan oikeastiko sä kyseenalaistat sen, että me muka ei edelleen hyödyttäis pohjoisen halvasta sähköstä :D
Voisitko kertoa mitä ne CHP kattilat polttaa talven huippu kuormilla? Näiden polttoaneiden kallistuminen näkyy suoraan sähkön hinnassa.
Tämähän riippuu ihan kattilasta :) Bioenergian osuus on yllättävän suuri ja esim. biokaasun kilpailukyky on parantunut, kun maakaasu huitelee omiaan. Laitosten hyvä hyötysuhde vähentää polttoaineen hinnan merkitystä, ei toki poista sitä.

Alla on USA:n futuurien hintoja vuoden ajalta, kaasulle (+175%) , kivihiilelle (+317%): ja öljylle (+63%). Kaasun hinta on todennäköisesti noussut Euroopassa vielä huomattavasti enemmän. Valitettavasti tarinasi että sähkö on halpumassa vaikka kaikki muut energia muodot nousee huimaa vauhtia ei kuulosta kovin uskottavalta.

.
Sä pääset aina tähän mantraan, että energia kallistuu muualla, mutta sinulta jää kokonaan linkitys Suomen tilanteeseen ja sähköön tekemättä. Vilkaise vaikka huviksesi millä tavoin sitä sähköä Suomessa tuotetaan ja arvioi miten paljon minkäkin polttoaineen hinta oikeasti voi vaikuttaa sähkön hintaan Suomessa. Piikkihinnat varmasti ovat jatkossakin mielenkiintoisia tilanteessa, jossa kaikki mahdollinen tuotanto on käytössä, mutta tällaisten tilanteiden merkitys kokonaiskuvassa on ihan jotain muuta kuin annat ymmärtää.

Eikä minun tarinani ole sähkön halpuminen vaan se, että huutelusi kiinteään sopparin sopimisesta nyt heti "kun vielä ehtii" pitkäksi aikaa on järjetön, koska ollaan kesää kohti menossa ja nykyiset epävarmuudet ovat jo ihan maksimissaan. Mistä sä kuvittelet sen sähkön hinnan vielä tästäkin nousevan heti siten, että ei voisi kesään asti katsella missä hinnat luuraa? Sehän olisi se ainoa peruste hirttää itsensä soppariin just nyt. Kesää kohti näkyvyys todennäköisesti paranee, jolloin hinnatkin selkiytyvät ja markkinoille voi tulla kilpailuhenkisiä tarjouksia. Odottamaton positiivinen käänne energiantuotannon osalta voi pistää hätäilijän pariksi vuodeksi istumaan aasin hattu päässä kalliin sopparin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 102
7) Ruotsin kantaverkon ongelmat,
Ruotsin kantaverkko rajoittaa siirtoja idästä länteen, eli Suomesta ei voi viedä sähköä Ruotsin kautta etelä Norjaan missä hinnat ovat nykyään tasaisen kalliita.
Kun/jos ruotsin verkko saa lisää kapasiteettia itä-länsi suunnassa, hinnat Suomessa nousevat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Ruotsin kantaverkko rajoittaa siirtoja idästä länteen, eli Suomesta ei voi viedä sähköä Ruotsin kautta etelä Norjaan missä hinnat ovat nykyään tasaisen kalliita.
Kun/jos ruotsin verkko saa lisää kapasiteettia itä-länsi suunnassa, hinnat Suomessa nousevat.
Ruotsin kantaverkossa taitaa olla akuutimpaakin korjattavaa ensin. Hieman on tullut ukrainalainen kuulustelija tyylistä naureskelua, kun on juttuja kuunnellut.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 762
Ruotsin kantaverkko rajoittaa siirtoja idästä länteen, eli Suomesta ei voi viedä sähköä Ruotsin kautta etelä Norjaan missä hinnat ovat nykyään tasaisen kalliita.
Kun/jos ruotsin verkko saa lisää kapasiteettia itä-länsi suunnassa, hinnat Suomessa nousevat.
Ymmärtääkseni etelä-pohjoinen on jopa kriittisempi. Siksi niin eteläisen Norjan kuin Ruotsinkin aluehinnat ovat eri luokkaa suhteessa halpaan pohjoiseen.

Tietysti asia on niin, että jos kaikkialta pohjoismaista olisi rajaton kapasiteetti muualle Eurooppaan, hinnat nousisivat esim. Saksan tasolle. Näin ei kuitenkaan ole eikä tule lähivuosina olemaan.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
451
Ottakaa nyt hyvät ihmiset huomioon, että tällä foorumilla kirjoitteleva nimimerkki JaniKari on 99% varmasti jonkun sähköyhtiön palveluksessa (tai jotain muuta kautta sidoksissa sähkön myyjätahoihin). Joten pientä suodatinta saa pitää päällä, vähän voi antaa mennä toisesta korvasta ulos tuota lietsontaa.

Olisi kyllä häneltä reilua kertoa sidonnaisuuksistaan avoimesti itse. Eipä hän toisaalta näiden sidonnaisuuksien olemassaoloa kieltänytkään, kun tuossa vähän aiemmin häntä myyjän puheistaan narautin, joten tulkitsen sen vanhalla viisaudella: vaikeneminen on myöntymisen merkki. (Nyt hän varmaan kylläkin rientää kiistämään, mutta itse olen jo johtopäätökseni vetänyt.)
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 459
Tulee mieleen nämä korkojen noususta viimeiset 15 vuotta puhuneet. Nyt kun korot viimein nousevat edes plussalle niin pääsevät sanomaan, mitä minä sanoin.

Jossain määrin kai on mahdollista, että toistaiseksi voimassaolevat sopimukset kipuavat talven mittaan jopa 20c/kWh mutta toisaalta on täysin mahdollista että Ukrainan sota lässähtää kasaan ja hinnat putoavat nopeasti, kun venäjän tuontia saadaan katettua muilla tavoin.
 
Liittynyt
13.11.2018
Viestejä
687
Oma 5c/kwh sopimus on juhannuksena katkolla ja pitäisi keksiä jotain uutta. Kulutus on 15 000- 20 000 kwh vuodessa. Onko joku perillä millaista hintaa tässä kannattaisi havitella? Määräaikainen vai joku muu?

Maaliskuussa oli näköjään tullut jatkotarjous nykyiseltä toimittajalta (Helen) 9.92c + 3€/kk, mutta ehtinyt asiaa silloin miettiä ja tarjous on nyt ummessa.

Edit.

Ja nyt näköjään vanhan tarjouksen linkki antaa tarjouksen, joka on 2v 11,79c/kwh ja 3€/kk perusmaksua.
 
Viimeksi muokattu:

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 982
Oma 5c/kwh sopimus on juhannuksena katkolla ja pitäisi keksiä jotain uutta. Kulutus on 15 000- 20 000 kwh vuodessa. Onko joku perillä millaista hintaa tässä kannattaisi havitella? Määräaikainen vai joku muu?

Maaliskuussa oli näköjään tullut jatkotarjous nykyiseltä toimittajalta (Helen) 9.92c + 3€/kk, mutta ehtinyt asiaa silloin miettiä ja tarjous on nyt ummessa.
Oma soppari päättyy kanssa kesällä ja kulutus 25000. Siirryn halvimpaan toistaiseksi voimassaolevaan minkä löydän sitten. En aio lukita mitään järkyttävän huonoja määräaikaisia. Määräaikaistarjoukset ovat tällä hetkellä isompia kuin toistaiseksi voimassa olevat (joita on kyllä aika vähän).

Ylempänä kerrottiin yksi tämän hetken halvimmista toistaiseksi voimassaolevista. Sillekin on vain hinnannousu jo ilmoitettu.

PKS:llä oli 9,85 diiliä toistaiseksi ja muutamilla muillakin mitä tarkistin tänään.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Kauppalehdestä lainattu osuus (tilaajille):

”Vaikka sota loppuisi tänään, suhteet eivät palaudu”
Markkinatalous toimii siten, että energiayhtiöt pääsääntöisesti myyvät energiaa sinne, missä siitä maksetaan eniten.

”Vaikka meillä Suomessa ei tulisi pulaa energiasta, Euroopan energiamarkkinat ovat lopulta yhteiset”, Suur-Uski muistuttaa. ”Mutkan kautta hinnat nousevat myös täällä”, Suur-Uski ennakoi.

Energiamarkkinoiden epätasapaino ei korjaannu hetkessä, vaikka juurisyy katoaisikin.

”Vaikka sota loppuisi tänään, suhteet Venäjään eivät palaudu.”

Energiateollisuuden Salomaa uskoo, että uusi esimerkiksi Olkiluoto 3:n ja tuulivoiman rakentamisen myötä syntyvä kapasiteetti laskee hintoja ajan mittaan.

”Maakaasun ja vaikka Saksan merkitys meille pienenee, kun esimerkiksi tuulisähköä tulee valtavasti lisää” Salomaa sanoo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Sodan keskelläkin energiaa virtaa länteen, niin sodan loppumisen jälkeenkö muka olis joku ongelma :D Suhteet voi olla mitä sattuu, mutta energian toimitusvarmuuden palautuminen varmasti tyynnyttäisi markkinat. ”Huoltovarmuuden takia nyt vielä tuodaan Venäjältä kunnes korvaavat järjestelyt valmistuvat” jne. tuubaa tulee ihan varmasti. Tutkiva journalisti tekee 5 vuoden päästä jutun, jossa selvittää riippuvuuksien edelleen olevan voimissaan… oh no.. ketään ei kiinnosta.
 
Liittynyt
03.03.2021
Viestejä
17
Noniin mistäs saisi tällä hetkellä parhaimman diilin? Kyseessä paritalo, sähkölämmitys. Energiaa kuluu 10-15 000kwh vuoteen. Optimi kuukausi -sopimus | PKS olisi 8,97cnt kesäkuulle. Muita varteenotettavia ei ole oikeastaan löytynyt. Pörssisähkön tuntihinnat päivisin pilvissä jotain 30cnt kwh ja kiinteähintaisetkin törkeitä. Mitä vaihtoehtoja jää.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958

Aloittaisin tutustumalla ketjun ensimmäisen viestin linkkeihin.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 459
Noniin mistäs saisi tällä hetkellä parhaimman diilin? Kyseessä paritalo, sähkölämmitys. Energiaa kuluu 10-15 000kwh vuoteen. Optimi kuukausi -sopimus | PKS olisi 8,97cnt kesäkuulle. Muita varteenotettavia ei ole oikeastaan löytynyt. Pörssisähkön tuntihinnat päivisin pilvissä jotain 30cnt kwh ja kiinteähintaisetkin törkeitä. Mitä vaihtoehtoja jää.
Hyviä diilejä ei tällä hetkellä ole tarjolla. Varaudu maksamaan vähintään 11-12cnt toistaiseksi voimassa olevasta kesäkuusta eteenpäin.
 
Liittynyt
15.02.2021
Viestejä
1 102
Ymmärtääkseni etelä-pohjoinen on jopa kriittisempi. Siksi niin eteläisen Norjan kuin Ruotsinkin aluehinnat ovat eri luokkaa suhteessa halpaan pohjoiseen.

Tietysti asia on niin, että jos kaikkialta pohjoismaista olisi rajaton kapasiteetti muualle Eurooppaan, hinnat nousisivat esim. Saksan tasolle. Näin ei kuitenkaan ole eikä tule lähivuosina olemaan.
Kyllä. Ruotsin verkon rajallinen siirtokapasiteetti etelään tekee sen että pohjois ruotsista tuodaan halpaa sähköä Suomeen. Jos ruotsi ei olisi rajoittanut tuonnin etelä Suomesta, tämä pohjoisesta tuotu sähkö olisi viety takaisin ruotsiin.

Tässä tuli muuten mieleen toinen asia...
OL3 teho: 1600MW.
Venäjän tuonti: -1300MW
SE1 -> FI: -300MW (Fingrid pistää rajoitus päälle jos OL3 käy)
Netto: +- Nolla
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Olen tässä huhtikuun alkupuolelta seurannut pörssisähköhintoja, kun touko-kesäkuun vaihteeseen osuvan muuton myötä vanha sähkösoppari katkeaa (kysyin kyllä jatkoja, mutta en sellaista saanut) ja piti solmia uusi sopimus. Päätin ottaa pörssisähkön ja sitä myötä olen ollut kiinnostuneempi, että miten päivittäiset hintavaihtelut ovat menneet. Nythän tänään on jopa yli 45 snt piikkihintoja ja koko päiväkin aika kallis. Mutta kuten täällä jotkut aiemmin sanoivat ja trendi on jo nähtävissä, niin ennen huhtikuun 24. päivää sähkön keskihinta näytti olevan pörssissä alle 10 snt/kwh. Tuon huhtikuun päivän jälkeen Olkiluodossa alkoivat reaktorihuollot ja iso osa ns. tasaista ja varmaa tuotantoa poistuivat verkosta. Oikeastaan heti tuon päivän jälkeen volatiliteetti kasvoi päivähinnoissa ja etenkin aamuisin klo 8-10 on ollut näitä 30 snt/kwh hintoja. Tuulisempina päivinä on voinut olla selvästikin edullisempaa ja toisinaan viikonloppuisin on voinut olla alle 5 snt/kwh keskiarvohintoja. Viimeisen parin viikon ainana näyttää hintoihin hinnoitellun kahta seikkaa, Venäjän sähköntuonnin loppumista ja nyt viikonloppuna uhkaavaa kaasun tuonnin loppumista. Siihen en osaa ottaa kantaa, kuinka pahaa osumaa Suomi ja suomalaiset ottavat tuosta kaasusta, mutta sen verran pystyy kuitenkin sanomaan, että kun Olkiluodon vuosihuollot on saatu tehtyä ja OL3 alkaa pyörimään täydellä teholla, niin sitä perusvarmaa ja tasaista tuotantoa on vähintään tuplat, mitä sitä on nyt tässä viimeisen kuukauden aikana ollut. Keskihinta voi toki jäädä korkeammalle tasolle, mutta piikkihinnat saattavat tasoittua.

Iso ja merkittävä asia olisi oman näkemykseni mukaan (olematta mikään asiantuntija) se, että kun nyt rakennetaan koko ajan lisää tuulivoimaa, niin siinä samalla olisi tärkeää pystyä jotenkin lisäämään myös jonkinlaista säätövoimaa tai sähkön varastointikapasiteettia, jotta tuulisina päivinä sähköä ei menisi ns. harakoille ja toisaalta sitten vähätuulisina päivinä pystyttäisiin ainakin jonkin aikaa tasaamaan piikkejä varastoidulla energialla. Se, että ollaan pelkästään tällaisen voimakkaan vaihtelun piirissä, on mielestäni aika haasteellista ja pakottaa myös käyttämään fossiilisia energialähteitä.
 
Hyvää analyysiä, menitkö ihan tuntispot sopimuksella ja minkä firman valitsit? Kuinka paljon sähkönkulutuksesi on? Itsellä sama tilanne että muutto häämöttää ja sähkösopimus on tehtävä kuun loppuun mennessä joten nyt tässä juuri pähkäilen ottaisiko pörssisähkön ja kesällä toivoisi halvempia määräaikaisia vai menisikö jollain kvartaalisopparilla...
 
Vaimo asetti ehdoksi, että sähköyhtiön on tuotettava ns. uusiutuvaa sähköä tai ainakin sen tarjoama tuote pitää olla sellainen, joten tietyt halvimmat sopimukset kuten PKS:n Oiva jäi ottamatta. Siksi mietin järkevänä ottaa Tampereen sähkölaitoksen pörssisähkön. Kk-maksu tuossa on karvan alle 4€, mutta käytetystä sähköstä saa S-bonusta, joten isompi kk-maksu kuittaantuu pitkälti sillä. Vertailin useimpia vihreätä pörssisähköä tarjoavaa yhtiötä keskenään huhtikuussa ja eipä niissä paria euroa eroa enempää ollut kuukausitasolla erotusta. Toki laskin silloin edullisemmalla keskihinnalla kuin mitä nyt on ollut, mutta marginaalihan noissa ei muutu ja useimpien yhtiöiden marginaalit olivat käytännössä samaa luokkaa. Kk-maksut olivat parista eurosta viiteen euroon kuukaudessa. Nyt toki on voinut jo jonkin verran muutoksia tapahtua.

Kokonaiskulutus uudessa asunnossa tulee olemaan n. 3500 kwh/v. Tampereen sähkölaitoksen valitsin S-bonuksen lisäksi sen vuoksi, että mahdollinen kate menee tamperelaisten ja pirkanmaalaisten palvelujen edistämiseen, vaikka en itse siellä asukaan :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
201
Semmoista tässä mietin, että olenko tyhmä tai väärässä, kun mielestäni kannattaa ottaa halvin ja pisin sopimus minkä saa?
Ajatukseni perustuu sille, että eikös määräaikaisesta sopimuksesta pääsee eroon kun ilmoittaa muuttavansa muualle? Jos ei pelkkä ilmoitus riitä, niin sitten siirtää hetkeksi kirjat jonnekin toisaalle.

Vielä on reilu vuosi halpaa sähköä jäljellä. Sen jälkeen piikkikulutuksen kuukausi näillä hinnoilla tarkoittaakin 700e sähkölaskua. :(
Toinen ILP on harkinnassa..
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
En kyllä ymmärrä miksi joku jaksaa vaivata päätään pörssisähkön tai sähkösopimuksen kanssa ylipäätään noin pienellä kulutuksella.
Hyvä kun kysyit! Menee osittain harrastuksen piikkiin ja luonteenpiirteeseen. Tykkään olla ajan tasalla, mihin taloudessani rahaa palaa ja jos jostain on säästöä haettavissa, niin se kannattaa hyödyntää. Kun tulopuolella en ole ollut massipäällikkö, niin sitten on kiinnitetty huomiota menopuoleen. Näin tekemällä olen onnistunut kartuttamaan ihan kohtuullisen suuren määrän pääomia, ilman merkittäviä ansiotuloja.
 
No tuohan on sikäli erittäin kannatettavaa, mutta en ymmärrä miksi joku jaksaisi euron säästön takia tarkistaa maksaako kahvin keittäminen tänään sentin vai viisi senttiä :). Tällä nyt lähinnä viittaan tuohon pörssisähköön, josta olennaisen hyödyn saavuttaminen noin pienellä kulutuksella vaikeuttanee normaaliarkea aika tuntuvasti saavutettuun säästöön nähden.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Joskus kerrostalossa asuessa laskeskelin, että jos omalla ajalla olisi arvoa niin ei kannata edes ajatella kilpailutusta. Nyt toki kun hinnoissa on isompia eroja niin varmaan jo jossain näkyykin.

Nyt on eri ääni kellossa sähkölämmitteisessä talossa kun kuukauden välein kilpailuttamalla on säästänyt melkein 50 euroa kuukaudessa.
 
Miten kilpailutat kuukauden välein? Sulla ei ole määräaikaisia sopimuksia vaan kalliita toistaiseksi voimassaolevia?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
789
No tuohan on sikäli erittäin kannatettavaa, mutta en ymmärrä miksi joku jaksaisi euron säästön takia tarkistaa maksaako kahvin keittäminen tänään sentin vai viisi senttiä :). Tällä nyt lähinnä viittaan tuohon pörssisähköön, josta olennaisen hyödyn saavuttaminen noin pienellä kulutuksella vaikeuttanee normaaliarkea aika tuntuvasti saavutettuun säästöön nähden.
pörssisähkö voi hyvinkin olla kesältä selvästi halvin ilman mitään säätämistäkin. Tällä hetkellä toistaiseksi voimassaolevien hinnat törkeitä ja 2vk päästä sekä ol1 että ol3 back in business.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Miten kilpailutat kuukauden välein? Sulla ei ole määräaikaisia sopimuksia vaan kalliita toistaiseksi voimassaolevia?
Sähköyhtiö ei antanut siirtää vanhaa määräaikaista halpaa sopimusta, joten käytännössä ottanut uuden toistaiseksi voimassaolevan aina kun edellinen on nostanut hintoja. Tällä tavalla on saanut pidettyä sähkönhinnan tuolla 9,8snt/kWh paikkeilla. Useimmat määräaikaisetkin on olleet tuota kalliimpia.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 459
pörssisähkö voi hyvinkin olla kesältä selvästi halvin ilman mitään säätämistäkin. Tällä hetkellä toistaiseksi voimassaolevien hinnat törkeitä ja 2vk päästä sekä ol1 että ol3 back in business.
Voi olla, tai voi olla olematta. Käytännössä pitää kokoajan seurata ettei satu kiukaan lämmittäminen maksamaan jonkun piikin takia 20€ ja syö kaikkia "säästöjä". Itse maksan sähköstäni tällä hetkellä alle 4cnt määräaikaisella sopimuksella.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Sodan keskelläkin energiaa virtaa länteen, niin sodan loppumisen jälkeenkö muka olis joku ongelma :D Suhteet voi olla mitä sattuu, mutta energian toimitusvarmuuden palautuminen varmasti tyynnyttäisi markkinat. ”Huoltovarmuuden takia nyt vielä tuodaan Venäjältä kunnes korvaavat järjestelyt valmistuvat” jne. tuubaa tulee ihan varmasti. Tutkiva journalisti tekee 5 vuoden päästä jutun, jossa selvittää riippuvuuksien edelleen olevan voimissaan… oh no.. ketään ei kiinnosta.
Mitä Venäjältä tuodaan Suomeen normaalisti? Sähkön, hiilen ja puun tuonti on loppu. Kaasu loppunee pe tai la. Öljyn tuonti vähentynyt ja loppunee tänä vuonna. Kohta ainoa energiamuoto jota Venäjältä tuodaan on Siperian kylmä tuuli. Tämä näkyy väistämättä Suomessa halvan energian loppumisena.

Kaasun tuonti EU:n näillä näkymin jatkuu, tosin tavoite on puolittaa se tänä vuonna. Muuten EU:n aika lailla irtautumassa Venäjän energiasta.
 
Edellisessä selitit pää märkänä miksi keskieuroopan energiapula aiheuttaa sähkön hinnan nousun Suomessa, johon kirjoitukseni oli vastaus. Nyt alat sekoilla Suomen tuonneilla. Katso ikkunasta ulos, onko puut loppumassa? Eihän se hakkeen hintakaan ole samassa suhteessa moneen muuhun noussut. Ja paljonko muilla energiamuodoilla Suomessa sähköä tuotetaan. Ja edelleen, millä perustein väität ko. hintojen kesän tähtäimellä pomppaavan niin, että se sun huutelema pitkä-kallis määräaikainen kannattais ottaa just nyt?
 
Kuten mainitsin EU:n kaasu on poikkeus. EU:n kaasun puolittaminen aiheuttaa kuitenkin erittäin suuren energiavajeen jota joudutaan paikkaamaan monilla tavoilla. Yksi näistä kaasun vähentämisen vaikutuksista on sähkön tarpeen kasvu ja tuotannon väheneminen ( esim. Rivitalon asukkaat säikähtivät pilviin hypännyttä laskua ja veivät läpi lämmitysmuodon vaihdon pikavauhtia – rakennustarkastaja: ”Taloyhtiöissä vasta heräillään”). Kaikki jotka osaavat muutakin kuin suunnitelmataloutta tietävät mitä nämä tekevät sähkön hinnoille.

Tuntuu että on vaikeata uskoa että halpa sähkö on Pohjois-Euroopasta loppu toistaiseksi. Keski-Euroopassahan sähkö on ollut kallista (>15snt) jo pidemmän aikaa. Lehdistössäkin on ollut kirjoituksia syistä miksi kesän hinnat eivät ole halpuneet. Minua huolettaisi kun kesälläkään emme näytä pääsevän alle 10snt niin miten hintojen käy talvella? Tietysti voi katsella vanhoja sähkön hintoja ja kuvitella että ne palaa pian. Itse en näe mitään nopeaa tietä hintojen normalisoitumiseen, mutta toivotaan että olen väärässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 680
Sun levy alkoi taas alusta. Kiitos ja hyvästi. Ei sulla selkeästi ole tarjota perusteita suoraan kysymykseen miksi juuri nyt pitää iskeä määräaikaiseen eikä kesään asti voi katsoa hintoja.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 579
Eihän noita hintoja tiedä kukaan. Näkisin todennäköisyyden hinnan laskulle erittäin pienenä. Sen sijaan hintaa nostavia riskejä on paljon. Osa näistä riskeistä on vaikeasti ennustettavia (=uusia) ja voivat nostaa hintoja ennen näkemättömän paljon. Ainoa joka puoltaa sopimuksen viivyttelyä on historialliset hinnat. Nyt kuitenkin sähkömarkkinat on muuttuneet ja säännöt on menneet uusiksi. Mutta kaikki tyylillään, kunhan ei ole heti itkemässä valtiota apuun kun shit hits the fan.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Ainoa joka puoltaa sopimuksen viivyttelyä on historialliset hinnat.
Öh, nyt oikeasti.. kesä = kausi jolloin sitä energiaa kuluu vähemmän esim. lämmitykseen ja hinnat ovat yleensä siksi halvempia on tulossa + parit ydinvoimalat ovat tulossa takaisin päälle ja täyteen toimintaansa ihan muutaman viikon sisällä. ( <= hintoja laskevia faktoja)

Tajuan täysin jos sanoisit että kannattaa odottaa elokuun loppuun ja sitten laittaa vuoden kiinteä sopimus kiinni talven varalle eikä odotella black fridayn mahdollisia tarjouksia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 403
Viestejä
4 159 911
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom