Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Kyllä tuo 100l/vrk on nimenomaan niiden parempien koneiden kulutus ollut. Huonommat yleensä 3000rpm koneet vie vielä enemmän. Kunnollinen akusto toki parantaa hyötysuhdetta, mutta tuskin olet ensimmäinen joka asiaa pohtii, eikä kovin moni ole tainnut toteutukseen asti lähteä.
Noita off the grid taloja ilmastoinnilla jne sähköillä on jenkeissä rakenneltu. Pimeässä Suomessa väitän ton olevan mahdotonta. Sanoisin ison puulla käyvän voimalaitoksen olevan ainoa keino, mutta sitten ollaan jo todella kalliissa talossa. Off the grid talojen yksi idea on elää halvalla.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Ongelma on minusta se, että saa myydä tuulisähköä tuulisähkönä myös silloin kun ei tuule. Jos uulioperaattorilla ei ole akkua johon se sähkö varastoidaan tuulettomia aikoja varten, kyse on minusta valehtelusta. Mikään määrä tuulivoimaloiden rakentamista ei voi korjata tätä ongelmaa.
Loppupeleissä kyse on siitä, että sähköä tuotetaan saman verran kuin sitä käytetään. Tuulivoima tarvitsee tuekseen säätövoimaa, ja sitä on käytännössä vesivoima. Vesivoima toimii siis varastona. Suomessakin on vesivoimaa niin paljon, että tuulivoiman osuutta tuotannossa voidaan lisätä vielä moninkertaistaa, ennen kuin säätövoiman puute tulee ongelmaksi.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Loppupeleissä kyse on siitä, että sähköä tuotetaan saman verran kuin sitä käytetään. Tuulivoima tarvitsee tuekseen säätövoimaa, ja sitä on käytännössä vesivoima. Vesivoima toimii siis varastona. Suomessakin on vesivoimaa niin paljon, että tuulivoiman osuutta tuotannossa voidaan lisätä vielä moninkertaistaa, ennen kuin säätövoiman puute tulee ongelmaksi.
Itseasiassa Suomessa kyllä toi säätövoima on hiiltä ja erityisesti kaasua. Tässä mun ihan lähellä on lähin varavoimalaitos ja se ei kyllä ole vesivoimaa nähnytkään. Pumppuja ei kai tänne tasaiselle pannukakulle ole mahdollista laittaa ja omien tietojeni mukaan niitä ei täällä ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947
Olen itse tässä miettinyt, että otanko talolleni (haja-asutusalueella) ollenkaan sähköliittymää. Rakennusten lämmitys on tarkoitus hoitaa pääosin 75kW puukattilan ja 6000 litran varaajan kanssa, öljykattila hätävarana. Sähkönkulutus on niin pieni, että pohdiskelin että 6-10kW paneelit ja akusto inverttereineen tuottaisi kesäaikaan kaiken tarvittavan sähkön ja ylijäämän voi ajaa sähkövastuksilla varaajaan lämmöksi aurinkolämpökeräinten lisäksi (kun kosteiden tilojen lattioita lämmitetään kesälläkin vähän, samoin kuin käyttövettä). Talvella sähkön tekisi 28kVA dieselgeneraattori.
Yksi kWh sähköä tuotettuna tuolla 28kVA koneella vie noin 0,25 litraa moottoripolttoöljyä (euron litra) eli kWh hinnaksi tulee 25snt. Pitää kuitenkin huomata, että tuo sähköntuotanto tapahtuisi lähinnä talviaikaan jolloin taloa pitää lämmittääkin. Kun otetaan huomioon generaattorin lämmönvaihtimesta varaajalle saatava hukkalämpö (vähintään 3kWh lämpöä yhtä sähkö-kWh kohden) niin yhden kilowattitunnin hinnaksi sähkö ja lämpö yhteenlaskettuna jää enää 6,25snt. Sitten kun otetaan huomioon että sähköliittymän kuukausimaksut jää pois, niin sähkön tekeminen MPö:llä ei tunnukaan enää kalliilta vaikka huomioi huoltokulut...
Wikissä luki, että modernit genut tuottavat n. 3kWh / litra.

Tuosta tulee siis hinnaksi n. 30c/kWh, eli tuplasti kalliimpaa kuin verkkosähköstä.

Kannattaisi ehkä perustaa homma parin naapurin kanssa ja rakentaa se oma sähköverkkosaareke. Ei haittaa menoa jos yhdellä on genu rikki kun jollain toisella se koko verkon helposti sähköistävä vehje toimii kyllä. Vesijäähdytteisestä genusta saisi tosiaan lämmötkin talteen aika kätevästi kämppää lämmittämään.

Olleellista on ajaa generaattoria aina n. 70% kuormalla. En pidä akkuja kovin hyvänä ideana, mutta ehkä jonkin käytetyn / lunariin ajetun nissan leaffin purkaminen olisi hyvä idea. Akut tuppaavat menemään paskaksi jos niitä ei osaa käyttää hyvin.

Tämä ei luonnollisesti sovi sähkölämmittäjille, mutta muille kävisi.

Mitä maksavat luotettavat 8-15kV genut?

Edit: luin väärin nuo möpö hinnat. Kalliilta näyttää...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Itseasiassa Suomessa kyllä toi säätövoima on hiiltä ja erityisesti kaasua. Tässä mun ihan lähellä on lähin varavoimalaitos ja se ei kyllä ole vesivoimaa nähnytkään. Pumppuja ei kai tänne tasaiselle pannukakulle ole mahdollista laittaa ja omien tietojeni mukaan niitä ei täällä ole.
Tämä on eri asia. Vesivoima kykenee reagoimaan nopeisiin kysyntäpiikkeihin sekunneissa, koska turbiineja pystytään säätämään hyvin nopeasti. Suurempien kulutuspiikkien kohdalla puolestaan laitetaan hiili- ja kaasuvoimaloita tulille.

Suomessa tuotetusta sähköstä oli näköjään viime vuonna 10 prosenttia hiilivoimaa. Kunhan valmistuu lisää siirtokapasiteettia Ruotsin suuntaan, niin hiilivoima on se, joka ekana syrjäytetään, kun Ruotsista ja Norjasta tulee halpaa vesi- ja tuulisähköä.
 
Varavoimalaitokset voivat reagoida ihan yhtä nopeasti. Toki varavoima on vähän toinen asia kuin säätövoima.

Eipä ole näkynyt mitään suunnitelmia korvata noita varavoimaloita. Miten ajattelit ruotsalaisilla tuulimyllyillä korvata helsinkiläisen voimalaitoksen? Pitää toivoa että eivät pakota sulkemaan hyviä voimalaitoksia jos vaihtoehtona on vielä suurempi riippuvuus ulkomaista sitten. Jos täällä suljetaan kapasiteettia niin se tarkoittaa suurempaa riippuvuutta Putinista vaikka Ruotsiin olisi mitkä kaapelit.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
59
Kyllä tuo 100l/vrk on nimenomaan niiden parempien koneiden kulutus ollut. Huonommat yleensä 3000rpm koneet vie vielä enemmän. Kunnollinen akusto toki parantaa hyötysuhdetta, mutta tuskin olet ensimmäinen joka asiaa pohtii, eikä kovin moni ole tainnut toteutukseen asti lähteä.
Se kulutus riippuu ihan kuormasta.. tottakai isommalla kuormalla polttoainetta menee enemmän. Olennaista oli se, että kone ei käy kokoaikaa ja sitä pyritään ajamaan optimaalisella hyötysuhteella lataamalla akkuja samalla kun ajetaan suoraan talon sähköverkkoon. Yöaikaan sähkön kulutus on mitätöntä, iv-koneet, lämmityksen kiertopumput ja led-valaistus ei kauheasti vie, joten mitään konetta on turha käyttää silloin vaan akusto on järkevä niihin hetkiin. Samoin kuin päiviinkin silloin kun kotona ei oleskella.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Eipä ole näkynyt mitään suunnitelmia korvata noita varavoimaloita. Miten ajattelit ruotsalaisilla tuulimyllyillä korvata helsinkiläisen voimalaitoksen?
Ei varavoimaloita ollakaan korvaamassa. Pikemminkin jatkossa joudutaan ehkä maksamaan korvauksia, jotta varavoimaloita pidetään valmiudessa, vaikka käyttötarvetta tulisikin aika harvoin.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
59
Noita off the grid taloja ilmastoinnilla jne sähköillä on jenkeissä rakenneltu. Pimeässä Suomessa väitän ton olevan mahdotonta. Sanoisin ison puulla käyvän voimalaitoksen olevan ainoa keino, mutta sitten ollaan jo todella kalliissa talossa. Off the grid talojen yksi idea on elää halvalla.
Tuossa höyrykattilan ajamisessa hakkeella oli se juttu, se vaatisi sitten että sähköä ja lämpöä jaetaan useammallekin kotitaloudelle.. aivan ylimitoitettu järjestelmä yhdelle käyttäjälle. Käytetyn kattilan ja muuta saisin varmaankin halvalla ja lähistöllä on saha josta saa jämistä ajettua haketta halvalla, mutta teholuokassa 1-2MW tarttis olla jo asiakkaita.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Ei varavoimaloita ollakaan korvaamassa. Pikemminkin jatkossa joudutaan ehkä maksamaan korvauksia, jotta varavoimaloita pidetään valmiudessa, vaikka käyttötarvetta tulisikin aika harvoin.
No joku niistä nyt jo maksaa. Ne kun käynnistyvät vain kun paniikki puskee päälle. Säätövoimaa toki tullaan tarvitsemaan kun esim noita pumppusysteemeitä ei kai Suomeen pysty rakentamaan kun on niin tasainen maa.
Tuossa höyrykattilan ajamisessa hakkeella oli se juttu, se vaatisi sitten että sähköä ja lämpöä jaetaan useammallekin kotitaloudelle.. aivan ylimitoitettu järjestelmä yhdelle käyttäjälle. Käytetyn kattilan ja muuta saisin varmaankin halvalla ja lähistöllä on saha josta saa jämistä ajettua haketta halvalla, mutta teholuokassa 1-2MW tarttis olla jo asiakkaita.
En usko että markkinoilta löytyisi valmista, puukäyttöistä, voimalaa. Tollanen ois pakko värkätä itse jostain pellettiuunista tms.

Amerikassa on yleisiä tälläset varageneraattorit kodeissa:

Noi toimii siis maakaasulla tai propaanilla joten tollasen ehkä pystyisi muokkaamaan toimimaan häkällä :think: Paha sanoa miten kestäisi päivittäistä käyttöä kun noi on suunniteltu sähkökatkojen varalle.

edit. Ei taida Suomaaliaan hetkeen tulla tälläistä: Tesla to build world's largest lithium ion battery in Australia - BBC News Teslan Poerwall sopis varmaan hemmetin hyvin esim mökkikäyttöön.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947
Huoltovarmuus puutuu kokonaan jos tekee yhdellä kattilalla 1-2MW saarekkeen. Normaalisti pienimmät systeemit toimivat niin, että laitetaan kolme genua rinnakkain ja mitoitus niin, että huipputehontarpeeseen riittää kaksi generaattoria jos yksi on rikki.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
59
En usko että markkinoilta löytyisi valmista, puukäyttöistä, voimalaa. Tollanen ois pakko värkätä itse jostain pellettiuunista tms.
No itseasiassa on: Volter - Teemme sinun omasta sähkön- ja lämmöntuotannosta mahdollista
Mutta itse ajattelin vaan ajaa höyrykattilaa hakepolttimella.

Huoltovarmuus puutuu kokonaan jos tekee yhdellä kattilalla 1-2MW saarekkeen. Normaalisti pienimmät systeemit toimivat niin, että laitetaan kolme genua rinnakkain ja mitoitus niin, että huipputehontarpeeseen riittää kaksi generaattoria jos yksi on rikki.
No mulla on tällä hetkellä vastuulla kaks 0,7MW kattilaa joista tulee yhteensä 1,4MW tehoa. Nyt ajetaan kaasulla, mutta mahdollista olis muuntaa hakkeelle. Nuo poistuu käytöstä lähiaikoina, niin ne siitä kyllä saisi halvalla.

Ja tottakai se järjestelmä pitäis rakentaa itse, jo senkin takia että matalapainehöyry vaatis turbiinin sijasta mäntäkoneita, mutta sen verran aikaa on tullut kattiloiden käytönvalvojana oltua ja paperit on, ettei tässä nyt ekaa kertaa oltais voimaa tekemässä. Huoltovarmuus on kokolailla tuttua myös, kun töissä on varauduttu niin maakaasun, kaukolämmön kuin sähkön toimituskatkoksiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947
Tuleeko muuten sähkövero maksettavaksi jos tuottaa omalla pihalla aurinkosähköä ja antaa sitä naapurille akkuun ladattavaksi?
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
No itseasiassa on: Volter - Teemme sinun omasta sähkön- ja lämmöntuotannosta mahdollista
Mutta itse ajattelin vaan ajaa höyrykattilaa hakepolttimella.

No mulla on tällä hetkellä vastuulla kaks 0,7MW kattilaa joista tulee yhteensä 1,4MW tehoa. Nyt ajetaan kaasulla, mutta mahdollista olis muuntaa hakkeelle. Nuo poistuu käytöstä lähiaikoina, niin ne siitä kyllä saisi halvalla.

Ja tottakai se järjestelmä pitäis rakentaa itse, jo senkin takia että matalapainehöyry vaatis turbiinin sijasta mäntäkoneita, mutta sen verran aikaa on tullut kattiloiden käytönvalvojana oltua ja paperit on, ettei tässä nyt ekaa kertaa oltais voimaa tekemässä. Huoltovarmuus on kokolailla tuttua myös, kun töissä on varauduttu niin maakaasun, kaukolämmön kuin sähkön toimituskatkoksiin.

Tuotteet | Volter

Aika iso kämppä sulla jos toi on sulle sopiva malli. Maksaakin varmaan sen talon verran. Tää on noiden ainoa lähimpänä oleva referanssi mut menee siltikin huikeasti yli omakotitalon speksien: Omasähkölaitos, Oulu | Volter
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
59
Aika iso kämppä sulla jos toi on sulle sopiva malli. Maksaakin varmaan sen talon verran. Tää on noiden ainoa lähimpänä oleva referanssi mut menee siltikin huikeasti yli omakotitalon speksien: Omasähkölaitos, Oulu | Volter
No itseasiassa talo on vähän reilu 500m2 ja siihen päälle tulee autotalli+kattilahuonerakennus, joka on noin 120m2. Mutta niinkun sanoin, en ajatellu höyrykattiloita pyörittää tms. mutta se 28kVA varavoimakone sinne on suunniteltu, lämmitys pääosin puulla ja kolmivaiheinvertteri+aurinkopaneelit tulee jokatapauksessa riippumatta siitä kytketäänkö sähköverkkoon vai ei, se verkkokytkentä vaikuttaa lähinnä akuston kokoon sitten (jos on sähköverkko, niin akusto toimii vain UPSina sen 5s kun varavoimakone starttaa katkon tullessa).
 
Ois kyllä todella mielenkiintoista kuulla noilta tarjous tollasesta. Kyllä kai aurinkopaneelit akut vaatii vaikka sähköä pistorasiasta tulisikin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 947
Herää kysymys, että miksi tarvitset 28kVA koneen? Eikö tuo tuota jollain 60-70% tasolla joku 15-18kW teholla sähköä? Tuon kokoisessa kiinteistössä "vähäinen kulutus" mistä puhut on varmaan luokkaa 10 000kWh / vuosi?

18kW laitteisto tuottaisi koko vuoden aikana käyttämäsi sähköenergian 550 tunnissa. Jos aurinkopaneelit tuottaisivat sähköstä tuon lisäksi edes kolmanneksen, niin oikeasti voimakone kävisi noin tunnin päivässä. Eikö puolet pienempi kone piisaisi hyvin?

Montako käynnistystä tuollainen kunnon generaattori kestää ilman kalliita huoltoja? Jos se olisi käytännössä joku pikkuauton kone, niin kai se tuhansia käynnistyksiä kestää ja käyttötunteja paljon enemmänkin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Ois kyllä todella mielenkiintoista kuulla noilta tarjous tollasesta. Kyllä kai aurinkopaneelit akut vaatii vaikka sähköä pistorasiasta tulisikin?
Aurinkosähköpaneeleilla saisi lämmitettyä myös vesivaraajan vettä. Eli akku ei ole pakollinen?
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Aurinkosähköpaneeleilla saisi lämmitettyä myös vesivaraajan vettä. Eli akku ei ole pakollinen?
Toihan olisi todella tehoton järjestelmä. Nyt kun sitä aurinkoa olisi, menisi iso osa energiasta hukkaan. Vettä kannattaa lämmentää ihan tavallisilla kerääjillä ja jättää aurinkopaneelit muuhun tarkoitukseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Toihan olisi todella tehoton järjestelmä. Nyt kun sitä aurinkoa olisi, menisi iso osa energiasta hukkaan. Vettä kannattaa lämmentää ihan tavallisilla kerääjillä ja jättää aurinkopaneelit muuhun tarkoitukseen.
Ei se mene hukkaan kun lämmittää vettä :) Tai sitten menee suoraan käyttöön se sähkö.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Ei se mene hukkaan kun lämmittää vettä :) Tai sitten menee suoraan käyttöön se sähkö.
Tottakai se menee jos et 1:1 käytä sitä lämmintä vettä. Nyt ei tarvitse edes taloa lämmittää niin olisi järjetöntä tuhlata aurinkosähköt tohon. Kyllä ne Powerwallit ja muut akkujärjestelmät on ihan syystä kehitetty nimenomaan aurinkosähköratkaisuihin. Aurinkokeräimet vaan paneelien kulkeen niin on tehokkain ratkaisu.
 
Esim kosteita tiloja tai kellaritiloja voi lämmittää kesälläkin ja toki lämmintä vettä tarvitsee suihkuun aina, eli ei mene mitään hukkaan? Muu sähkö sitten "tyhjäkäyntikulutukseen", eli nollaisi sähkönkulutuksen jos vain aurinko paistaa.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Esim kosteita tiloja tai kellaritiloja voi lämmittää kesälläkin ja toki lämmintä vettä tarvitsee suihkuun aina, eli ei mene mitään hukkaan? Muu sähkö sitten "tyhjäkäyntikulutukseen", eli nollaisi sähkönkulutuksen jos vain aurinko paistaa.
En näe logiikkaa. Ei tälläistä systeemiä taida kenelläkään olla. Aurinkokeräin ja paneelit akuilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
En näe logiikkaa. Ei tälläistä systeemiä taida kenelläkään olla. Aurinkokeräin ja paneelit akuilla.
Itse en ole kellään akkuja nähnyt. Enkä kyllä paneelejakaan. Mahtaa olla vielä aika uusi juttu.

Aurinkosähköpaneelit olisi omasta mielestä parempia, koska saa sähköä sekä tarvittaessa myös lämmintä vettä? Akut sitten taas maksaa aivan liikaa? Itsellä on pelkkä maalämpö vain, eikä viilennystäkään ole tarvinnut suomen "helteessä" :) Paneelit näen suht turhina?
Nyt sisällä sopivat 21 astetta ja pihalla 23.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Itse en ole kellään akkuja nähnyt. Enkä kyllä paneelejakaan. Mahtaa olla vielä aika uusi juttu.

Aurinkosähköpaneelit olisi omasta mielestä parempia, koska saa sähköä sekä tarvittaessa myös lämmintä vettä? Akut sitten taas maksaa aivan liikaa? Itsellä on pelkkä maalämpö vain, eikä viilennystäkään ole tarvinnut suomen "helteessä" :) Paneelit näen suht turhina?
Nyt sisällä sopivat 21 astetta ja pihalla 23.
En ymmärrä mitä tarkoitat. Aurinkopaneelien kaverina on akut melkein aina.

Luulin että tässä keskustellaan parhaasta tavasta ottaa aurinkoenergiaa talteen, eikä sen mielekkyydestä. Totesin jo aikaisemmin että Suomessa noi nykyaikaiset off the grid talot on käytännössä mahdottomia. Ilman jonkinlaista puulla toimivaa voimalaitosta josta siitäkin ehdimme jo keskustella.

Sähkön hinta on Suomessa edullinen mutta esimerkiksi ilmalämpöpumpun kaveriksi paneelit kyllä sopivat omakotitalossakin. Esimerkiksi porukoiden talossa on ilmastointi päällä ympäri vuoden jo ihan siitä syystä että se tekee ilmasta todella paljon miellyttävämpää. Tässä meren rannassa asuessa kesät ovat niin kosteita että "vain" 23 asteen ulkolämmössä sisäilmasta tulee tunkkaista. Toki ilmaa voi kuivata ilman lämpöpumppuakin. Jokatapauksessa suomalaiset kyllä pääsevät todella alhaisilla sähkölaskuilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Ei ole pakko olla akkuja, koska ylijäämän voi myös myydä verkkoon. Ei siinäkään oikeasti taida olla järkeä, mutta mahdollista sekin on.

Paneelit voisi mitoittaa niin että riittää ilmanvaihtokoneelle ja vaikka sille ilmalämpöpumpulle viilentämään.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802

No perjaatteessa voi mitoittaa... Tarkoittaa käytännössä kahta tai kolme 260W paneelia. Invertterin osuus on silloin tuossa jutussa puolet ja homman kannattavuus pyöreö nolla.
Sähköyhtiöt maksaa aurinkoenergiasta tällä hetkellä noin 3cnt /kWh.

@Kaiser Soze Ongrid järjestälmässä akuilla ei ole mitään järkeä, offgrid ne on aika jees.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Olenko nyt siis kärryillä, että meinaat paneelit liittää valtakunnan verkkoon tuon invertterin kautta?
En. Vaan että millä sen paneelin saisi halvimmalla konstilla tuottamaan 230 volttia? Myymisessä en näe mitään ideaa. Enkä kyllä muutenkaan. Kunhan vain eksyin tuonne sivuille.

Sopisiko siihen 2 kpl tuollaisia? Tai sitten olen taas ihan hakoteillä :)
Aurinkopaneeli 140W

Invertteri siis maksaisi 140 € ja kaksi paneelia 300 €?
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
En. Vaan että millä sen paneelin saisi halvimmalla konstilla tuottamaan 230 Volttia? Myymisessä en näe mitään ideaa. Enkä kyllä muutenkaan. Kunhan vain eksyin tuonne sivuille.

Sopisiko siihen 2 kpl tuollaisia? Tai sitten olen taas ihan hakoteillä :)
Aurinkopaneeli 140W

Invertteri siis maksaisi 140 € ja kaksi paneelia 300 €?
Jonkinkokoinen akku, lataussäädin ja invertteri on melkein pakko olla koska pienetkin pilvet auringon edessä romauttavat sen paneelin tuotannon.

Noilla kolmella saat vaihtovirtaa ulos, mutta mitä hemmettiä teet sillä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Jonkinkokoinen akku, lataussäädin ja invertteri on melkein pakko olla koska pienetkin pilvet auringon edessä romauttavat sen paneelin tuotannon.

Noilla kolmella saat vaihtovirtaa ulos, mutta mitä hemmettiä teet sillä?
En tee kyllä mitään kun sähköä tulee pistorasiastakin. Samperin kalliilta nuo vaikuttaa.

Ilmeisesti tuossa olisi oikeanlainen invertteri? 1000 €.
Aurinkosähköinvertteri Sunny Boy 1.5

edit: Tuo voisi vaikuttaa myös käyttökelpoiselta.
Aurinkosähköä suoraa varaajaan 2000W

--
Videolla mainittiin 12-15 vuotta takaisinmaksuaika.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
En tee kyllä mitään kun sähköä tulee pistorasiastakin. Samperin kalliilta nuo vaikuttaa.

Ilmeisesti tuossa olisi oikeanlainen invertteri? 1000 €.
Aurinkosähköinvertteri Sunny Boy 1.5
Tuo taitaa olla halvin järkevä vaihtoehto. Noiden lisäksi on mikroinvertteri systeemeitä niinkuin miniJOULE: Solaranlage und Photovoltaikanlage kaufen und selber bauen mutta tuota Minijoulea ei ainakaan saa Suomalaisten idiootti päättäjien vuoksi täällä asentaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
59
Se 28kVA kone on siksi, että riittää piikkikuormille (autotallissa hitsauskone, iso kompura jne.) ja toki myös siksi, että sellanen nyt sattuu olemaan valmiiksi hillottuna :)
Ja niinkun Resetor totesi, jos talo kytketään sähköverkkoon niin isolle akustolle ei ole tarvetta, se ei enää rahallisesti kannata siinä vaiheessa vaan se ylijäämäsähkö kannattaa ennemmin vaikka sillä 3snt/kWh hinnalla hukata verkkoon.
Sössinpäs pahasti ohi aiheen tämän ketjun :)
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
Muistakaa myös että kaikki tee-se-itse-viritelmät 230V/400V-verkkoon on laittomia, jos kytkette ne suoraan omaan sähkökeskukseen. Pahimmillaan saattaa joku ammattitaidoton Fortumin/Carunan kaveri tappaa ittensä kaapelikaivossa.
Tuo mini joule minkä edellä linkitin on vieläpä sikäli veikeä, että kytkentä on suoraan pistorasiaan. Harmi että Suomessa on täysi mahdottomuus, että ihmiset saisivat ominpäin tehdä jotakin.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
Ihan helvetin hyvä vaan ettei saa tehdä kun on sähköstä kyse.

Menkää kattomaan jostain thaikkulasta mallia millasta jälkeä tulee.
Suomessa valmiin aurinkopaneelisysteemin liittäminen sähköverkkoon on siiis täysin mahdoton ajatus, koska thaimaassa vedetään sähköjä rautalangoilla. Mainio logiikka.

On se kumma, että Saksassa, Itävallassa ja muistaakseni myös Hollannissa tämä ei ole ongelma. Onhan se hemmetin töpselin laittaminen pistorasiaan monimutkaisempi asia kuin vaikkapa Suomessa ihan sallitut muut sähkötyöt.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
Ei se logiikka ole tollainen ellet sitä itse sellaiseksi väännä. Sinähän sanoit, että on ikävää kun ei saa tehdä mitään itse. Siihen vastasin, että thaikkulasta voi ottaa mallia mitä tulee kun tekee itse. Ei ole kiva jos laitat sanoja toisten suuhun.

Aurinkopaneeleja, kuten myöskään generaattoreita ei todellakaan kuulu viritellä omaan verkkoon ilman että kyetään luotettavasti erottamaan oma verkko sähköverkosta. Etenkin maajusseille tämä tuottaa ajoittain ongelmia.
Mainitsemani Mini-Joulen paneelit, eivät anna virtaa ulos, jos eivät saa virtaa valtakunnanverkosta. Eli ei ole mitään tekemistä maajussejen aggrekaattien kanssa kun noita ei varavoimanakaan voi käyttää.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
Ok, eli silloinhan siinä on luotettava erotus, jollaisesta puhuinkin.

Ilmeisesti ei ole Suomen mittapuulla riittävän luotettava.
Aurinkopaneelit joita Suomessa asennetaan on-grid niiden on täytettävä joku Saksalainen direktiivi. Luulen, että tuossa on kyse enemmän markkinoista kuin turvallisuudesta. Aurinkopaneeleiden maahantuojat eivät halua myydä tuotetta jolle eivät saa pakkomyytyä myös asennusta.

Toinen ongelma on Suomalaiset asetukset, joiden mukaan pitää olla tiedossa kuka sähkön on tuottanut. Tuollainen mini-joulen paneeli ei anna mitään dataa ulos, eli se työntää verkkoon x-määrän sitä virtaa. Sekin on tässä maassa kauhistus.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
No se on valmistajan ongelma jos ei kykene simppeleitä määräyksiä täyttämään. Ei tästä kyllä mitenkään päin saa mitään vain suomessa -tason ongelmaa.
Näyttää Mini Joule täyttävän saman VDE-AR-N-4105 vaatimuksen kuin Suomessa asennettavat paneelit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
273
Tässä kun on ollut kannanottojoa mahdottomuuksista ym., kerronpa kahdesta kohteesta jotka tiedän. Nämä ovat maaseudulla sijaitsevia omakotitaloja ja järjestelmät ovat olleet käytössä joitakin vuosia.

- Muutaman vuoden vanha off-grid talo+ulkorakennus (yht. n. 200m2): Keskuslämmitys puilla (klapikattila)/kesäaikana aurinkokeräimillä, muistaakseni 6x250W aurinkopaneelit, 3kW invertteri, 24V1000Ah akusto, 5kVA generaattori. Oma kaivo, kaasuliesi. Muuten "normaalit" mukavuudet ja sähköt (laitteet, valot jne. vähävirtaisia), puusauna. Kesäaika menee hyvin itsenäisesti, talvella toki lämmitys ja latailu vaatii työtä. Tähän kohteeseen ei siis tule valtakunnanverkkoa lainkaan.

- Kymmenisen vuotta vanha on-grid omakotitalo n. 200m2, puulämmitys (klapikattila). Muutaman kuution varaajan sähkövastuksiin liitettiin suoraan muistaakseni 8x250W paneeleja vähentämään kesäajan puunpolttotarvetta (=työn määrää). Aiemmin vastukset eivät olleet käytössä. Ilmeisesti toimii hyvin, kun lämpimän veden käyttö on vähäistä. Ts. kesäaikaan ei puuta tarvitse juurikaan polttaa.

Molemmissa kohteissa poltettava puu tulee omilta mailta metsänhoidon tuotteena.

Nämä esimerkit sopivat pienelle porukalle (esim. pariskunta), suuremman perheen tapeissa toki kulutus lisäisi puunpolttoa myös kesäaikaan. Kustannuksiin/järkevyyteen en ota kantaa, mutta ei tämäntyyppiset ratkaisut mahdottomiakaan ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
273
En tiedä tarkkoja lukuja, mutta esim. ensimmäisen kohteen sähköjärjestelmät ovat luultavasti olleet kalliimmat kuin sähköliittymä ko. paikalle (n. 10 k€). Lisäksi pitää huomioida se, että akusto ja generaattorikin pitää uusia joskus. Tänä päivänä tuota ei varmasti vielä säästöillä pysty perustelemaan, mutta järjestelmien ja hintojen kehittyessä uskoisin että tämäntyyppisiä ratkaisuja tullaan näkemään.

Toisessa kohteessa kustannukset olivat lähinnä paneelien hinta, asennukset ym. omistaja teki omana työnä. Tämä siis tehtiin lähinnä kesäajan työmäärän vähentämiseksi harrastusmielessä.

edit: Tämä keskustelu näyttää ajautuvan hieman aiheen viereen, näitä energiajuttuja voisi kai jatkaa jossain muussa sopivammassa ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Tein uuden sopimuksen 2 vuodeksi. 0 euroa kuussa perusmaksu ja sähkön hinta kWh 4,10 euroa. Onko ok?
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
447
Pörssissä olis halvemmalla päässyt mutta tehty mikä tehty.
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Pörssissä olis halvemmalla päässyt mutta tehty mikä tehty.
Kävin kyllä katseleen hintoja vertailusivustoilta, mutta en tuota halvemmalla juurikaan nähnyt. Ja kun muutenkin hinta tippuu entiseen niin päätinpä sitten ottaa vanhalta yhtiöltä, kun kerran helposti tekstarilla sai uusittua sopimuksen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Tein uuden sopimuksen 2 vuodeksi. 0 euroa kuussa perusmaksu ja sähkön hinta kWh 4,10 euroa. Onko ok?
Noiden sivujen kautta näyttäisi saavan 3.72 snt/kWh. Oli siinä useampi muukin yhtiö vielä.

Voihan noissa olla joku peruutus aikakin mahdollisesti, jos tuleekin heti katumapäälle?

Vertaa ja kilpailuta sähkön hinta, gsm, autovakuutus, lennot ja hotellit | Kilpailuttaja.fi
Sähkönmyyjä Fortum Markets Oy
Sähkötuote Fortum Takuu Yleissähkö
Sopimuksen kesto Määräaikainen 31.5.2019 saakka
Ympäristömerkintä Uusiutuva energia Uusiutuva
Perusmaksu 0.00 €/kk
Kulutusmaksu, yleissähkö 3.72 snt/kWh
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Noiden sivujen kautta näyttäisi saavan 3.72 snt/kWh. Oli siinä useampi muukin yhtiö vielä.

Voihan noissa olla joku peruutus aikakin mahdollisesti, jos tuleekin heti katumapäälle?

Vertaa ja kilpailuta sähkön hinta, gsm, autovakuutus, lennot ja hotellit | Kilpailuttaja.fi
Sähkönmyyjä Fortum Markets Oy
Sähkötuote Fortum Takuu Yleissähkö
Sopimuksen kesto Määräaikainen 31.5.2019 saakka
Ympäristömerkintä Uusiutuva energia Uusiutuva
Perusmaksu 0.00 €/kk
Kulutusmaksu, yleissähkö 3.72 snt/kWh
Sähkö menee sen verta vähän, että menköön nyt tän Lahden Energian kanssa vielä pari vuotta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 524
Sähkö menee sen verta vähän, että menköön nyt tän Lahden Energian kanssa vielä pari vuotta.
Jep. Ei siinä montaa euro varmaankaan säästöä tulisi, koska molemmissa on kk maksu 0 €. Itsellä on ollut tuo fortum jotain vähän reilu 2 vuotta. Sitä ennen on ollut paikallinen yhtiö.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Sähkö menee sen verta vähän, että menköön nyt tän Lahden Energian kanssa vielä pari vuotta.
No mitäs täällä sitten kyselet, jos kerta päätös on jo tehty? Jos muut sanoo, että kalliin sopparin teit ja vielä 2v määräaikaisena, niin sit sähköä kuluukin niin vähän, ettei olekaan mitään merkitystä?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 571
Viestejä
4 166 666
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom