Sähköavusteiset polkupyörät (max 250W, max 25km/h, ei vakuutustarvetta)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 272
Kaupasta ei mielestä lukkoa löytynyt kun olisin halunnut jonkun U-mallisen ettei ketjua tai vaijeria tarvitse laittaa roikkumaan ja kolisemaan mihinkään.

GoByBiken ehdoissa varkauden kohdalla mainittiin että pitäisi pystyä esittämään kaksi lukon avainta, minkä käsitin että numerokoodilukkoa ei sallita. Se olisi muuten ollut mieleisempi vaihtoehto.
Kannattaa ne ehdot vielä tosiaan lukaista, että mitä vaatimuksia lukolle on

Itse omaani otin suoraan GoByBikelta Abus Bordo 6000/90, kun oli budjetissa vielä varaa ja on heidän hyväksyttyjen listalla Lista hyväksytyistä lukoista - GoByBike UKK
Tuo on kätevä kun menee pieneen tilaan ja kotelon saa asennettua joko ruuvaamalla pullopidikkeen paikalle tai kiristysremmillä mihinkä tahansa putkeen, niin kulkee aina pyörän mukana.
Nykyinen versio lienee tämä Abus Bordo X-Plus 6000K/90 BK SH taittolukko | Motonet Oy

Ei taida olla yhtä vankkaa tekoa kuin järeimmät U-lukot, mutta itse ainakin koin, että tuollaista U-lukkoa on hankala asennella pyörään mukana kuljetettavaksi (erityisesti jos pyörän geometria ei oikein sitä mahdollista) ja GoByBiken vakuutus kun on tuollaisella taittolukolla kuitenkin voimassa.
 
Liittynyt
03.07.2021
Viestejä
350

Tuollaista taittolukkoa katselin myymälässä. Ainakin se menisi pieneen tilaan ja pysyisi kyydissä kilisemättä.
U-malli olisi se optimi mutta taitaa olla vähän hankala Fätille käypäsiä sellaisia löytää kun on paksut rungot ja renkaat.
Oma ajo sijoittuu kuitenkin sellaisiin paikkoihin joissa ei ole varkaita (metsäpolut yms), työmaan piha tai hetkellinen kaupassa käynti. Niiden puolesta melkein satunnaista varasta tarkoittava pienikokoisin sallittu lukko olisi varmasti poikaa. Sellaiseen paikkaan missä ammattivaras pyörisi touhuamassa, ei ole tarvetta itse lukita pyörää. Ehkä joku pieni runkoon kiinnitettävä pussukka pitäisi U-lukon lisävaijerin nätisti paikallaan ajon aikana, jos nyt joku vähän isompi U-malli löytyy.

Joku Kryptonite ketjulukko olisi kohtuuhintainen ja näppärä käyttää, mutta sellaisen kiinnittäminen pyörään ilman että se kilisee ja heiluu jossakin ei taas oli oikein kivaa.

Edit: Trelockin SK415:sta on näköjään tarjolla sekä koodilla että avaimella toimiva versio. Tuollaisen jäykän vaijerin voisi saadakin runkoon kivasti ettei se turhia heilu. Vanha saman mallinen halpis taas heilui kovasti. Pitänee vielä varmistaa GBB:ltä että koskeeko tuo myös koodilukituksella toimivia vai pelkkiä avainmalleja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
146
Tulipahan hommattua pitkän selailun jälkeen rapiaa ranskalaista eli Moustache game5 täpäri. Pyörän hinta oli pikkusen reilu 4300€ cykelkraftin sivuilla ja noilla komponenteilla sanoisin sen olleen hyvä diili (ainakin näinä päivinä). Moottorina on Bosch gen 4, akku 750wh ja näyttönä Kiox. Jouston pituuden puolesta menee enduro kategoriaan, mutta onhan tuolla mukavasti työmatkakin jo taittunut. Eipä malttais odottaa, että polut ja muut mettäreitit sulaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Sid
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
QuadLock näyttää hyvältä ja muuten olisi varmasti hyvä vaihtoehto mutta karsastan hiukan ajatusta lyödä luurin suojakuoreen joku ankkuri sellaista varten.
Jos puhelin on sellainen mihin saa quadlockin oman suojakuoren, niin ehdottomasti sellainen. Yksinkertaisesti paras ja toimivin kännykkäteline oman kokemuksen perusteella.

Edit. Harmi ettei omaan nykyiseen puhelimeen saa quadlockin kuorea, niin ei ole nyt mitään telinettä pyörässä. Siitä quadlockin universal kitistä en tykkää.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
U-lukoista suosittelisin joko kompaktia ja kevyttä mutta laadukasta Hiplok DX:ää tai sitten Abus Granit X, joka niin ikään hyvä ja vähän isommalla kaarella.
 
Liittynyt
03.07.2021
Viestejä
350
Jos puhelin on sellainen mihin saa quadlockin oman suojakuoren, niin ehdottomasti sellainen. Yksinkertaisesti paras ja toimivin kännykkäteline oman kokemuksen perusteella.

Edit. Harmi ettei omaan nykyiseen puhelimeen saa quadlockin kuorea, niin ei ole nyt mitään telinettä pyörässä. Siitä quadlockin universal kitistä en tykkää.
Näköjään saa. On vain kallis pirulainen, kolminumeroinen summa jo ennen postikuluja ja näyttää vielä järkyttävältä tuo kraatteri tuossa kuoren pohjassa. Mutta niin kai se menee että halvalla ei saa hyvää eikä siro ole kestävä.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
878
Vaihtoehtoinen kiinnityspaikka lukolle:
1710964016651.png1710964053045.png1710964101958.png

Ei ole ollut käytössä tiellä. Haarukka on edukkaassa pyörässä tasapaksua putkea, eli panta istuu tuossa kuin tauti. Sen verran silti jännitti mahdollisuus löstymisestä ja pinnojen väliin kääntymisestä, että pannan ja putken välissä on vielä liimaakin.

Puolisolla on sähköläski, josta ei fiksua paikkaa löytynyt lukolle. Siihen löytyi Biltemasta pieni runkolaukku ja ketjulukko kulkee siellä.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Näköjään saa. On vain kallis pirulainen, kolminumeroinen summa jo ennen postikuluja ja näyttää vielä järkyttävältä tuo kraatteri tuossa kuoren pohjassa. Mutta niin kai se menee että halvalla ei saa hyvää eikä siro ole kestävä.
Mikä puhelin? iPhone, Samsung, pixel ja Huawei laitteisiin nuo on halvimmillaan 60e kuori+stemmi kiinnitys. Toki jos haluaa sitten erilaista kiinnitystä niin maksaa lisää.

Edit. Ja se kraatteri ei ole oikeasti kovin iso noissa uusissa kuorissa. Ei se vanhan mallisissakaan mahdoton ollut. Ja eihän sitä ole pakko käyttää kuin pyöräilessä.
 
Liittynyt
03.07.2021
Viestejä
350
Mikä puhelin? iPhone, Samsung, pixel ja Huawei laitteisiin nuo on halvimmillaan 60e kuori+stemmi kiinnitys. Toki jos haluaa sitten erilaista kiinnitystä niin maksaa lisää.
Pixel 8. Mä tosin katselin sen Pro-malliin pidikkeen joka varmaan oli se kallein.
Yllättäen kun QuadLockia on katsonut niin sitähän mainostaa myös FB. Siellä oli joku kommentoinut ettei QL hänen pyöräänsä näytön vuoksi sovi, joten oli ostanut jonkun moottoripyörän puhelintelineen. Niitä katselen juuri, mutta ei oikein ole sellaisia mitkä sykähdyttäisivät erityisen kovasti.
Kyllä se voi olla että tuota Quadia pitää ihan tosissaan harkita jos ei mitään parempaa löydy.

Edit: Tuossa on tosiaan se etu että samaa koteloa voi käyttää eri yhteyksissä. Autoon ja pyörään pidikkeet molempiin niin saa hyötyä kotelosta joka paikassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
141

Kannattaa tarkastaa myös spconnect. Itsellä pixel8 + spconnect kuoret+ wedge case ja tyytyväinen. Spc vs quadlock en ota kantaa, koska ei kokemusta. Lähinnä vaan valintaa vaikeuttamaan lisä vaihtoehdoksi
 
Liittynyt
21.03.2019
Viestejä
448
Pixel 8. Mä tosin katselin sen Pro-malliin pidikkeen joka varmaan oli se kallein.
Yllättäen kun QuadLockia on katsonut niin sitähän mainostaa myös FB. Siellä oli joku kommentoinut ettei QL hänen pyöräänsä näytön vuoksi sovi, joten oli ostanut jonkun moottoripyörän puhelintelineen. Niitä katselen juuri, mutta ei oikein ole sellaisia mitkä sykähdyttäisivät erityisen kovasti.
Kyllä se voi olla että tuota Quadia pitää ihan tosissaan harkita jos ei mitään parempaa löydy.

Edit: Tuossa on tosiaan se etu että samaa koteloa voi käyttää eri yhteyksissä. Autoon ja pyörään pidikkeet molempiin niin saa hyötyä kotelosta joka paikassa.
Minä olen ollut todella tyytyväinen tuohon Putkikiinnike ohjaustankoon Ram Mounts X-grip/Tough-Claw | Clas Ohlson
Samaa telinettä käyttänyt myös veneessä ja moottorikelkassa. On todella tukeva ja kestää kaikki röykyt. Ja puhelimen vaihtuessa sama teline pysyy.
 
Liittynyt
03.07.2021
Viestejä
350
Minä olen ollut todella tyytyväinen tuohon Putkikiinnike ohjaustankoon Ram Mounts X-grip/Tough-Claw | Clas Ohlson
Samaa telinettä käyttänyt myös veneessä ja moottorikelkassa. On todella tukeva ja kestää kaikki röykyt. Ja puhelimen vaihtuessa sama teline pysyy.
Tää on monissa nettisivujen vertailuissa ollut kovassa suosiossa, mutta nuo tapit on vähän korkeat. Muistan kun itsellä on aikanaan ollut vastaavanlaisen teknologian vehje ja se oli ainakin haastava käytössä noiden tolppien vuoksi. Tuolloin tuli sijaintiriippuvaista peliä pelattua aktiivisesti, eli aktiivista käyttöä luurille oli enemmän kuin pelkkä sijainnin tarkistaminen välillä. Kallis tuo on myös.

Narvakaali sanoi:
On kanssa tullut vastaan. Vähän kuin köyhän miehen QuadLock, tai pikemmin halvempi vaihtoehto vastaavalla tekniikalla. Kumpi oli ensin, muna vai kana, ja kumpi on parempi ja kumpi vain paremmin brändätty? Jos tuo olisi jossakin kivijalassa kokeiltavana niin voisi olla varteenotettava vaihtoehto.

Tämän tyyppinen (Mobile phone mounts bicycle) on ollut itselläni aiemmin käytössä sähköskuutilla ja ajaa asiansa. On säädettävissä, aika matala profiili ja pitää luurin kiinni. En kuitenkaan tykkää heppoisista tarroista jotka irtoavat käytössä ja tekevät kynsistä vähän luurin kotelolle ikävämmät. Eniten ehkä kuitenkin se että jännittää tuleeko kirittyä liiaksi ettei kuoren läpi puhelimen sisälmykset kärsi. Mutta tämä varmaan tulee vaihdettua pyörään ja käytettyä siihen asti kunnes joku parempi sattuu vastaan.
 
Liittynyt
28.05.2023
Viestejä
33

Quadlock tai Spconnect, makuasia, itse otin aikanaan Quadlockin ja palvellut kaikissa välineissä 100% varmuudella.

Parasta noissa on pieni ja yksinkertainen ja laajennettavuus, langatonlataus ym. lisävarusteet
 
Joo, tuo laajennettavuus on kyllä kova (itsellä auto ja pyörä (toistaiseksi)) mutta vielä en ole kyllä perehtynyt tuohon miten pyörässä langaton lataus käytännössä toimii. Onko luvallista takuun sun muiden kannalta vetää akusta johdot langattomaan laturiin vai kuljettaako mieluummin mukana kannettavaa virtapankkia.

Käytännössähän nuo on itselle gain mukavuusasioita, eikä niinkään elämän ja kuoleman kysymyksiä että jäänkö ilman lisävirtaa vai en.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Quadlock tai Spconnect, makuasia, itse otin aikanaan Quadlockin ja palvellut kaikissa välineissä 100% varmuudella.

Parasta noissa on pieni ja yksinkertainen ja laajennettavuus, langatonlataus ym. lisävarusteet
Itsellä on kokemusta kummastakin. Quadlockista tykkään enemmän. SP Connectin kiinnitys on pienempi ja se meni itsellä rikki aika pienestä osumasta. Heilui myös vähän telineessä ollessa. Ihan toimiva se SP Connect on kuitenkin, mutta itse suosin Quadlockia.
 
Liittynyt
03.07.2021
Viestejä
350
Tulihan tuota sitten otettua ns. neitsytajo pyörällä tänään kun polkaisin kauppaan ja kotiin.. tai yritin. Pysähdyin risteykseen ja uudestaan matkaan lähtiessäni ketjut napsahtivat poikki ja niitä keräillessäni huomasin että myös takavaihtaja heilui irrallaan.

Onneksi olin juuri pyöräliikkeen suunnalla eikä tarvinnut kahta kilometriä pidempään taluttaa. Liikkeessä katsoivat että korvake oli pettänyt, mikä oli tarkoituskin, ettei mitään isompaa hajoa. Takuuseen menee korvakkeen ja ketjujen vaihto ja huomenissa pääsen hakemaan pyörän.

Epäselväksi jäi että oliko kyseessä joku maanantaikappale vai sattuuko näitä muutenkin tavan takaa vai polkaisinko itse liian pontevasti aiheuttaen vian.

Ei hirveän hyvä alku sähköpyöräilylle kun kaikkiaan alle 10km ajolla jo hajoaa.
 
Eipä kannata ottaa stressiä. Saatiin vastikään pitkän odottelun jälkeen HNF Nicolai CD2 laatikkopyörä. Ehdin kokeilla pyörää muutaman kilometrin kun latausportin luukku päätti aueta, ottaa kiinni kampeen ja tottakai murtua muovisesta saranastaan. Tuossa pyörässä tuo kansi on tosi hölmössä paikassa ja sitä pitää kiinni pieni ja heikko magneetti, joka ilmeisesti aukesi tärinästä ja kun kampi menee siitä hyvin läheltä, niin toleranssi on erittäin pieni, että noin käy.

Ehkä paria viikkoa myöhemmin satulatolpan kiristimen kierre korkkasi (ei pultin vaan pannan) kesken ajon ja kun pyörässä sattuu olemaan joku valmistajan oma kiristin, niin nyt pitää odotella uutta kiristintä. Syyksi osoittautui liian lyhyt kuusiokolopultti, joka ylti vain osaan kierteeseen. Itse penkki oli säädetty ja kiristetty momenttiavaimella ohjearvoon, joten ylikiristyksestä ei tuossa ollut kyse. Uudella kiristimellä ja pidemmällä pultilla tuskin tulee enää ongelmia.

Tuo latausportin kansi pitää sitten jotenkin varmistaa kiinni, ettei uusikin hajoa alta aikayksikön.

Muitakin mutta onneksi hyvin lieviä suunnittelun kukkasia on todettu ja niistä näkee, että valmistaja ei ole markkinalla isosti vielä ollut, vaikka onhan tuo pyörä melkoinen insinöörityön taidonnäyte.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
878
Epäselväksi jäi että oliko kyseessä joku maanantaikappale vai sattuuko näitä muutenkin tavan takaa vai polkaisinko itse liian pontevasti aiheuttaen vian.
Kyllä uudet kunnossa olevat ketjut kestävät keskimoottorista huolimatta, vaikka kaikkensa antaisi polkimille. Pyörässäsi on vain 8 vaihdetta, ei siinä on paremmat ketjut, kuin useampi vaihteisissa. Alimitoitettuja ovat sli, eli lyhytikäisiä ovat ketjut ja rattaat. Säästää huomattavasti voimansiirtoa, kun vaihtaa mahdollisimman ison rattaan eteen ja pitää kadenssia korkealla. Puolison sähköläskiin oli kokoonpanossa asennettu ketjulukko väärin. Olisi todennäköisesti ollut sama kohtalo kuin sinulla, jos en olisi huomannut. Siinä on vielä huonompi 12-lehtinen voimansiirto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905

Vähempi rattaiden määrä ei maagisesti tee ketjuista kestävempiä. Toki ketju voi olla leveämpi kun vaihteita on vähempi ja siinä on mahdollisuus tehdä se järeämmäksi jos valmistaja niin halua.

Voimansiirron paremmuutta ja huonoutta voi mitata monella tapaa. Kestävyys on joillekin tärkeämpää. Itse pidän 12-lehtistä varsin mainiona koska välitysskaala on laaja, toki se on ylläpitokuluiltaan hieman isompi kuin 8-lehtinen takapakka.

Mihin perustat näkemyksen siitä, että isompi eturatas helpottaisi voimansiirron rasitusta?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Samalla vääntömomentilla isommalla eturattaalla kohdistuu ketjuun pienempi veto. Lisäksi isompi ratas edessä tekee luonnolliseksi käyttää isompia rattaita takana.
Nojoo, ihan loogista.

Toistaalta kannattaa tarkistaa ketjulinja, ei liene eduksi sekään että ketjulinja menee kovin vinoksi. Eli eturatas ja takapakka sen mukaan mikä on oletettu käyttöalue.

Laitoin itse juuri tuollaisen setin tulemaan bike-discountista ja muut paitsi kiekot saapuikin jo:
1711137390852.png

Ajoin siis viime vuonna takakiekkoon notkon, jota ei saa oikaistua ja se nypyttää sen verran kesällä asvaltilla, että päätin tilata uudet kiekot kokonaan ja laittaa ne kesäkäyttöön. Talveksi sitten jää nuo vanhat, joissa ice spiker pro:t ja vanha takapakka.

Takapakka on alkuperäistä tiheämpi, alkuperäinen on tuossa 11-52 välillä. Tuo isoin ratas takana on kuitenkin ollut lähes turha ja olen kaivannut sopivampaa välitystä sinne n. 20-25km/h nopeuksille ja tuossa pakassa on hieman eri hammasluku eri rattailla joten voisi onnistua. Eturattaan vaihto on toki myös vaihtoehto, mutta kun tuo vanteen vaihto oli pakko tehdä muutenkin niin laitoin sitten uuden pakan tilaukseen samalla.

Telinettä ehdin vähä käpistellä ja vaikuttaa lupaavalta. Nuo kolmijalalla olevat ei oikein ole koskaan itseä vakuuttanut ja kun kämpän edessä on tolppa mihin saa telineen ruuvattua niin tuo vaikutti hyvälle. Pitää yrittää muistaa laittaa kokemuksia kun ehdin testailla isommin. Telineen speksi on max. 25kg ja oma pyörä painaa sen n. 22kg eli ylärajalle mennään.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
755
Tietääkö joku käykö grand canyon:on 8:aan joku bulkkimallin kickstand? Tuo niitten oma on aika suolaisen hintainen ja suht paska laadultaan. Mulla meni vanhasta kierteet mettässä rytyyttäessä
 
Jos kyse on tästä, niin näyttäisi ihan universaalilta KSA 40 kiinnitykseltä.

Mittaa onko ruuvien kiinnitys 40mm. Jos on, niin sitten joku KSA 40 seisontatuki pitäisi sopia heittämällä. Esimerkiksi, Atran Pyöräteline Altran Velo Rex Hv Takahaarukkaan kiinnitettävä
 
1711179916770.png

Näyttäis canyonin olevan ksa 40. Tiksis! :thumbsup:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 645
Ajoin siis viime vuonna takakiekkoon notkon, jota ei saa oikaistua ja se nypyttää sen verran kesällä asvaltilla, että päätin tilata uudet kiekot kokonaan ja laittaa ne kesäkäyttöön.
Vanteita itsekin katselin, kun kaksi sisäkumia puhkaistu vanteessa olevan nypyn takia. Liekö teipin alla jotain paskaa joka sitten puhkoo vanteet, no saapa nähdä. Nyt tulossa eturenkaaseen tubeless, ettei tarttee sisäkumin kanssa pelleillä. Tosin talvirenkaat onkin vittumaisempi vaihdella, kattoo syssymmällä minkälaisen ratkaisun keksii.

On muuten nuo vanteet aika suolaisia hankkia.. huhhei.
 
Tuo oma setti on n. 350€

Näköjään taas out of stock, mutta ei reilu 150€/kpl laatukiekosta mitenkään kohtuuttomasti mielestäni ole. Ja nuo on sähköpyörä-spesifit eli vahvempi rakenne, varmaan kevyeen käyttöön saa halvemmallakin.
 
Täytyy katsella tarvitseeko ostaa kaksi vannetta vai ei. Toivotaan että ei.

Tollaiset löytyy oletuksena alta jo muutenkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Täysjoustoon 29" hakusessa takalokasuoja. Jotain suosituksia?
SKS Mudrockeria olisin itsekin suositellut. Tuntuu todella laadukkaalta ja tarranauharemmikiinnitys oli ennakkoluuloista huolimatta helppo ja tukeva.

Tuossa Mudrockerissa tulee lisäksi kiilan muotoisia sovitepaloja joilla saa säädettyä lokarin ja takakolmion viistoputken välistä kulmaa hieman.
 
Liittynyt
04.08.2017
Viestejä
146
Täysjoustoon 29" hakusessa takalokasuoja. Jotain suosituksia?
Edellämainitut mudrockerit varmasti hyviä. Itellä on muckynutzit edessä (pidempi malli) ja takana. Takalokaria saa pidennettyä ja lyhennettyä pikaliittimellä mikä on mielestäni iso plussa. Tollanen iso lärpäke takana on kuivalla kelillä poluilla vaan haittona. Tarranauhalla myös on tuntunut hyvin pysyvän kiinni.
Mucky Nutz MugGuard rear, takalokari

Jatketaanpa seuraavalla kysymyksellä. Onko kellään kokemusta noista biltema/motonet/puuilo/kärkkäinen n. 50€ huoltotelineistä? Tai onko suositella mitään vähän kalliimpaa? Mielellään alle 100€. Painoraja sais olla vähintään se 25kg.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905
Jatketaanpa seuraavalla kysymyksellä. Onko kellään kokemusta noista biltema/motonet/puuilo/kärkkäinen n. 50€ huoltotelineistä? Tai onko suositella mitään vähän kalliimpaa? Mielellään alle 100€. Painoraja sais olla vähintään se 25kg.
Kaikissa tuntuu olevan sama ongelma, että sinänsä ok mutta se kiertoliikkeen estävä ominaisuus ei toimi, ellei se perustu hammastukseen tms. Eli pelkällä kitkalla joutuu hakea pyörän tasapainoon eikä pysty yhtään säätämään sitä kohtaa mistä se on vaakaputkessa kiinni.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Jatketaanpa seuraavalla kysymyksellä. Onko kellään kokemusta noista biltema/motonet/puuilo/kärkkäinen n. 50€ huoltotelineistä? Tai onko suositella mitään vähän kalliimpaa? Mielellään alle 100€. Painoraja sais olla vähintään se 25kg.

Tuollainen on itsellä ja todella toimiva. En nyt muista onko juuri tuo, mutta täysin samanlainen, noitahan on samoja eri tuotemerkeiltä. Hammastuksella kääntö. Kestää sähkömaasturin helposti ja on tukeva.

Tuo on käytännössä vastaava kuin Parktool Pro teline, mutta 3 kertaa edullisemmin.

edit. Kaivelin ostohistoriasta vuodelta 2022, niin tämä on itsellä.
 
Liittynyt
14.04.2022
Viestejä
98
Teline tilattu, kitti vinkistä. Laitoinpahan samalla momenttiavaimenkin tulemaan kun en sellaista vielä omista ja postikulut sai yli 99€ tilaukseen ilmatteeksi 8)
Jääköhän nämäkin paketit lakon takia jonnekin satamaan lojumaan? Vajaan kuukauden päästä olisi huoltotelineelle tarvetta, kun pitäisi keväthuolto tehdä ja renkaat vaihtaa!
 
Liittynyt
17.12.2023
Viestejä
26
Takuu on vielä ensitalvenakin pyörässä.
Luultavasti sitten tapellaan Canyon kanssa kun pakkasessa ei pyörä käynnisty.

Tarvikkeille ja jne on oma ketju....
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 334
Jatketaanpa seuraavalla kysymyksellä. Onko kellään kokemusta noista biltema/motonet/puuilo/kärkkäinen n. 50€ huoltotelineistä? Tai onko suositella mitään vähän kalliimpaa? Mielellään alle 100€. Painoraja sais olla vähintään se 25kg.
Kommentoin nyt kuitenkin vaikka ehditkin jo tilata tuon Amazonin telineen. On nyt muutaman vuoden ollut käytössä tuollainen Tokmannilta ostettu teline, vastaava kuin tämä Fastr polkupyörän korjausteline | Motonet Oy. Jaksaa pitää sähköfättiä, mutta ei tuo kyllä mikään tukevin teline ole. Helposti pääsee pyörähtämään tuo poikkiputki, kun sen kunnolla kiristäminen on melko vaikeaa/mahdotonta. Taisin maksaa tuosta 40e Tokmannilta tarjouksesta ja siihen hintaan ihan riittävä, mutta lukemani mukaan tuo Amazonin telineen tyylinen on tukevampi ja parempi. Bilteman teline kaiketi on myös ihan pätevä Polkupyörän korjausteline

e: Tuossa tokmannin telineessä pitää huomata myös, että jalat täysin levitettynä se vie aika paljon tilaa myös taaksepäin, että ahtaaseen tilaan tuollaista ei kannata ostaa.
 
Liittynyt
13.05.2022
Viestejä
1 102

Mitäs tekkiläiset mieltä moisesta tarjouksesta?
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 796

Mitäs tekkiläiset mieltä moisesta tarjouksesta?
Niin hyvä tarjous, etten uskaltaisi rahojani laittaa likoon -huijauksen pelossa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Täysjoustoon 29" hakusessa takalokasuoja. Jotain suosituksia?
Tälle suositus. Yli 30 euroa muovilipareesta on melko paljon, mutta tuo on siisti ja pitää jousituksen komponentit puhtaana. Tästä on olemassa myös lyhyempi malli, mutta laittaisin en eteen ja pidemmän taakse.
Mucky Nutz Mugguard Long Lokasuoja

Jatketaanpa seuraavalla kysymyksellä. Onko kellään kokemusta noista biltema/motonet/puuilo/kärkkäinen n. 50€ huoltotelineistä? Tai onko suositella mitään vähän kalliimpaa? Mielellään alle 100€. Painoraja sais olla vähintään se 25kg.
Bilteman teline on asiallisen oloinen. Poikkivarressa on muotosulkeinen kiinnitys kitkan lisäksi, joten se ei pyörähdä kuorman alla. Tuossa sanotaan enimmäiskuormaksi 23 kg, mikä on varmaan käytännössä maksimi. 25 kg pyörä satulatolpasta kiinnitettynä on liikaa, mutta jos vaakaputkesta pyörän saa tasapainoon, niin silloin on varmaan ihan ok.

Hinta on noussut inflaation mukana paljon, nyt 75e.
Polkupyörän korjausteline
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 905

Mitäs tekkiläiset mieltä moisesta tarjouksesta?
Niin hyvä tarjous, etten uskaltaisi rahojani laittaa likoon -huijauksen pelossa
Ajattelin ensin ihan samoin, mutta kyllä tuolla ketjussa useampi on jo tilannut onnistuneesti ja toimija on myös Gobybiken kumppanilistalla. Hintojen suhteen tosin oli epävarmaa, että ovatko alvittomia hintoja vai eivät, mutta ilmeisesti eivät.

Alle 3000e sähkö täysjousto-specializedistä on kyllä todella halpa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
649
Tämä on paras teline hinta/laadultaan. Usein tarjouksessa 70e.

Liittynyt
03.07.2018
Viestejä
1 749
tuli tuo Kaisda pyörä Puolsta. Pari naarmua maalipinnassa, saa nähdä saako siitä mitään hyvitystä. Pari huomiota kasauksesta, no ei paljon kasattavaa sinällään ollut. Etutangon taittomekansimiin lisäsin prikan, tuntui liian pieneltä se joka siinä oli, että olisi turvallisesti puristanut pikalukon kiinni. Akun yksi kiskon ruuvi on paskottu, kisko oli ylhäältä irti, tottakai vinoon että oli tiukassa ja kiinalainen ruuvi ei kestä yhtään nylpääntymättä, papukaijoilla sai irti ja uudelleen kiinni kiskoineen. Elektroniikka ei käytännössä suojattu ollenkaan kosteudelta, en heti keksi miten voisi suojata, jos luukun kannen silikoinoi, voi olla, että aiheuttaa uuden ongelman kun johtoreiän kautta mennyt vesi ei pääse pois.. Akku lepää muovitarjottimella ja siinä on vedenpoistoreiät reunassa. Lisäsin tollasta sähköliitinrasvaa napoihin kaikelta varalta.
Mukana tuli myös kaasukahva sekä jotain työkaluja jotka vaikuttaa neuvostoaikaisilta.
kestääkö tuo sähköboksi vettä? Mietin, kannattaisiko tuo peltilaatikko yrittää tiivistellä silikonilla vai käykö siinä niin, että sitten se ui vedessä jos/kun sitä aina pääsee sisään mutta ei ulos? Tai viritellä joku kumi eteen roiskeläpäksi?
 
Liittynyt
30.12.2018
Viestejä
11
Täällä on varmaan useampia, jotka ostivat Rad Power Bikeja, kun ne olivat viime vuonna alennuksessa. Pitäisi vaihtaa omaan Rhino 6:een jarrupalat. Paloissa ja muissa jarruosissa ei ole mitään mallimerkintää lukuun ottamatta kahvoissa olevaa valmistajan nimeä (Nutt). Onkohan joku jo selvittänyt mitkä palat tähän käy? Shimanon B05S:n varret ovat liian pitkät. Ilmeisesti tähän sopivia paljoja ei löydy suoraan markettien hyllystä.
 
Onko kuvaa näyttää paloista?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 395
Viestejä
4 159 749
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom