Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Tuollainen voittojen "varmistelu" on vaan yksi huonoista tavoista tehdä sijoituksia. Sillä ei varmista muuta kuin, että verot lähtee voitosta maksuun. Tuo on niitä tyypillisiä aloittelijoiden perisyntejä, että tappiollisia pidetään maailman tappiin toivoen, että joskus pääsisi takaisin "omilleen" ja voitolliset ollaat heti myymässä pois, että saa "varmistettua" voiton. Kun taas todellisuudessa melkeinpä juuri päinvastainen malli olisi parempi.

Myymistä miettiessä pitäisi yrittää päästä eroon siitä ajattelutavasta, että kuinka paljon kyseinen sijoitus on plussalla tai miinuksella. Sen sijaan myyntipäätöksen pitäisi perustua siihen, että kannattaako osaketta vielä mielestäsi pitää vai ei. Kannattaa miettiä sellaisia asioita kuin esimerkiksi:
- Uskotko että osake tuottaa tulevaisuudessa vielä lisää?
- Voisiko rahat tuottaa jossain toisessa osakkeessa paremmin?
- Onko sinulla jokin käyttökohde mihin tarvitset rahaa?

Se, että kuinka paljon osake on salkussasi plussalla tai miinuksella ei pitäisi tähän vaikuttaa, muuta kuin veroteknisesti (tappiollisia kannattaa hyödyntää voittojen verojen nollaukseen tai toisinpäin ottaa voittoja ulos ilman veroja, jos myyt tappiollisia).

Sillä ei myöskään ole mitään väliä miten isoista summista on kyse. Sama logiikka pätee oli sitten summat euroja vai miljoonia euroja ja kaikkeen siltä väliltä.
Puhun nyt taas tälläisen peukalois"sijoittajan" näkökulmasta.
Tuollainen voittojen "varmistelu" on vaan yksi huonoista tavoista tehdä sijoituksia. Sillä ei varmista muuta kuin, että verot lähtee voitosta maksuun. Tuo on niitä tyypillisiä aloittelijoiden perisyntejä, että tappiollisia pidetään maailman tappiin toivoen, että joskus pääsisi takaisin "omilleen" ja voitolliset ollaat heti myymässä pois, että saa "varmistettua" voiton. Kun taas todellisuudessa melkeinpä juuri päinvastainen malli olisi parempi.
Niin paitsi silloin kun tulot on alle 1000e vuodessa niin ei tarvitse veroista välittää joten voi myydä heti kun tuntuu että on saanut riittävän tuoton sijoitukselleen. Kun ei kuitenkaan ole kysymys kuin muutamasta osakkeesta niin henkilökohtaisesti näen paremmaksi myydä riittävästi nousseet osakkeet pois kuin panttaan niitä salkussa odottaen että seuraavan 3v aikana niiden hinta olisi yhteensä 10e enemmän tai vaihtoehtoisesti niiden hinta romahtaa jolloin saa taas odottaa vuosia ennenkuin on "plussalla". Osinkotuloilla ei näillä muutamilla osakkeilla ole mitään virkaa.
Tässäkin tapauksessa on kyse NELJÄSTÄ osakkeesta joiden hinta on noussut 40e/kpl->70e/kpl niin mä katsoin että hyvä hetki myydä. Osinkoja noista tulisi 5-6e vuodessa joten niiden takia noita ei juuri kannata pitää ja en oikein jaksa uskoa että hintakaan tosta ainakaan tuplaantuu, mutta jos tuplaantuu niin se on voi voi, mutta ainakin mulla jäi nyt kivasti näppiin noista. Ja jos noiden arvo taas romahtaa niin sitten ostetaan niitä uudelleen.
Prosentin välityspalkkiolla voi pyöritellä ihan sulavasti kaikkea ihan muutamasta eurosta lähtien.
Myymistä miettiessä pitäisi yrittää päästä eroon siitä ajattelutavasta, että kuinka paljon kyseinen sijoitus on plussalla tai miinuksella. Sen sijaan myyntipäätöksen pitäisi perustua siihen, että kannattaako osaketta vielä mielestäsi pitää vai ei
Kun kyseessä on todellakin vain muutama osake, niin mielestäni ne kannattaa myydä kun hinta on omasta mielestä tarpeeksi korkea ja käteen jää sopivasti kaupan jälkeen rahaa.
- Uskotko että osake tuottaa tulevaisuudessa vielä lisää?
Muutaman osakkeen kohdalla tällä ei käytännössä ole väliä koska nousussa on kuitenkin hitaampaa kuin mahdollinen romahtaminen.
- Voisiko rahat tuottaa jossain toisessa osakkeessa paremmin?
Monen osakkeen hinta on tällä hetkellä alhainen joten voitot kannattaa uudelleen sijoittaa osakkeisiin jotka vaikuttavat olevan edullisia. Samoin miinuksella olevien osakkeiden keskikihintaa saa laskettua ostamalla edullisesti lisää.
- Onko sinulla jokin käyttökohde mihin tarvitset rahaa?
Toiset osakkeet tai sitten ihan vaan käyttörahaksi. Voitto on voitto.

Sillä ei myöskään ole mitään väliä miten isoista summista on kyse. Sama logiikka pätee oli sitten summat euroja vai miljoonia euroja ja kaikkeen siltä väliltä.
Kyllä siinä on siinä mielessä eroa että pienillä summilla pelatessa ei mene veroa kun isoilla summilla pelatessa menee. Samoin välityspalkkiot ovat pienissä summissia ihan eri luokkaa kuin isoilla summilla pelattaessa.
Jos mä myyn muutaman hyvin kasvaneen osakkeen ja nappailen voittoa satasen sieltä, toisen täältä ja maksan välityspalkkoita sen 1% verran niin kyllä se mulle kelpaa.
Ainahan riskinä on että osakkeiden hinta nousee myynnin jälkeen, mutta niin on myös laskun mahdollisuus ja silloin saakin yleensä taas odotella vuosia että on "plussalla".
Itsekkin kun sijoittelen hyvin pieniä summia noihin tyyliin keskimäärin parikymppiä kuussa (tosin harvemmin mutta vähän isommissa erissä) niin kyllä mulla tuntuu tommoste satasen parin voitot ihan kivalta välillä.
Sitten on osakkeita jotka pyörivät samoilla tasoilla tai pomppivat suuntaan ja toiseen hyvin rajallisesti niin silloin ostan lisää kun hinta tuntuu matalammalta ja kun hinta tuntuu nousevan niin pidättäydyn ostamasta ja odottelen arvonnousua kunnes näyttää siltä että kannattaa myydä pois. Ihan niinkuin tuossa minun Koneenkin tapauksessa. Seuraavana on vuorossa Neste jossa olen asettunut "henkisen" rajan ja kun se täyttyy niin lihoiksi ja taas satanen pari tienattu. Ja ne voi sitten taas sijoittaa sellaisiin missä katson arvon olevan alhaalla tai sitten ihan vaan käyttörahaksi.

Mutta nää on tosiaan ihan lilliputtitason "sijoittajan" mietteitä ja mun taktiikkani. Isoilla pojilla ja veroveijaireilla ja kuukausisäästäjillä on sitten ihan eri konstit. Mutta mulla on pienistä puroista kertyy pikkuisen isompi puro ja näilä tuloilla ja sijoitussummilla ei kannata mistään joista haaveillakkaan.

E: ja tiedostan myös sen että jollain ETFillä sun muilla virityksillä pikkurahoilla tienaisi huomattavasti enemmän, mutta musta on kiva noin harrastuksenkin kannalta pelata suorilla osakkeilla.
 
Viimeksi muokattu:

tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 712
Enneminkin sulla käy niin, että kun puro alkaa vähän virtaamaan niin pystytät siihen padon ja virtaus loppuu siihen. Tuo pienten summien taakse piiloutuminen aiheuttaa vaan sen, että vuosienkin päästä pelaat ihan yhtä pienillä summilla. Pienillä summilla suurin osa muistakin on tämän homman aloittanut ja vasta kärsivällisyydellä ja ajan kuluessa ne summat ovat kasvaneet isommiksi.

Mutta neuvo on vain neuvo, ei muuta. Sä voit tehdä ihan mitä vaan sä haluat.
 
Pikkuhijlaa ne tästä kasvaa ja sitä mukaa taktiikka muuttuu. Tilanteen mukaan. Kyllä mullakin on osakkeita joita en myy vaikka voitolla ovatkin. Tilanteen mukaan.
Pitää aina harkita mitä ostaa kun rahaa on rajattu määrä ja vedellä pikkuvoitot pois sieltä täältä. Ei se sitä tarkoita etteikö olisi myös joitain osakkeita joita on sitten suurempi määrä joita ostaa sitten lisää muiden osakkeiden myyntituloilla. On mullakin semmoisia mitä ei kannata alkaa muutaman satasen voiton takia myymään ja niitä sitten kerrytellään lisää ja ostetaan kun vaikuttaa halvalla.

Näillä tuloilla ei pääse isojen poikien tuloihin vaikka kuinka joka pennin laittaisi kiinni ja taktikoisi lappujen kanssa. Veikkaan että tuskin loppuelämäni aikana tulen saamaan yli tonnia osikojakaan vuodessa.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631
Lapsi sano että haluaa ruveta sijoittamaan... Eli miten toi nyt toimis jos ovat molemmat alle 18 ja siirtäisin esim satasen kuussa kummallekin?

Pitääkö tehdä oma sijoitustili, vai mun tilin alle nordnetissa? Vaikuttaako opintotukiin? Onko jotain tapaa vähentää todennäköisyyttä että hölmö hassaa sen heti kun täyttää 18 (vai otetaanko oppimiskokemuksena)?
Suoraan vaan omat arvo-osuustilit lapsille. Ainakin Nordnetissa nuo näkyy kivasti vanhempien tilin alla samoilla tunnuksilla kun on valtuutus niiden käyttöön. Toki silloin kaikki mitä lapsen tilille laitat on välittömästi lapsen rahaa. Jos nuo ~10 vuoden päästä hassaavat kaiken, niin otan sen kyllä vähän henkilökohtaisenakin epäonnistumisena (kasvattajana).

Opintotukiin vaikuttaa vain tulot, eli jos tarkoitus on holdailla säästöjä, kannattaa ne viimeistään opintojen alussa vaihtaa sellaisiksi, joista ei ainakaan merkittävästi osinkoja tule.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Opintotukiin vaikuttaa vain tulot, eli jos tarkoitus on holdailla säästöjä, kannattaa ne viimeistään opintojen alussa vaihtaa sellaisiksi, joista ei ainakaan merkittävästi osinkoja tule.
Suosittelen kyllä vaihtamaan suoraan sellaisiin, mistä varmasti ei tule osinkoja. Harva asia harmittaa "köyhää" opiskelijaa enemmän kuin se että pitkällisen tulorajaoptimoinnin jälkeen jostain tulee yllättäviä tuloja sen verran (ei tarvii olla montaakaan kymppiä) että mennään just sen tulorajan yli ja joutuu palauttamaan kokonaisen kuukauden tukia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864

Ja muutenkin on veroteknisesti hölmöä ottaa osinkoja. Itse avasin vauvalle Nordnet tilin ja laitan sinne sen reilun satasen kuussa mitä ilman lahjaveroa pystyy. Menee SPP Global rahastoon. Saa nähdä mitä tuolla on sitten 18 vuoden päästä. Jossain vaiheessa ajattelin ruveta opettamaan sijoittamista esim. niin että viikkoraha on x euroa josta puolet täytyy laittaa rahastoon tms. Tarkoitus olisi opettaa lapselle että 18v täytettyään/ennenkin rupeaisi itse sijoittamaan tuonne eikä ainakaan nostaisi rahoja pois. Tiedä sitten miten onnistuu, vai meneekö kaikki johonkin turhuuteen heti kun pääsee itse rahoihin käsiksi.
 
Kuulostaa kyllä fiksulta että ne rahat menee lapsen itsensä kautta, eikä maagisesti ilmesty sinne Nordnettiin tai missä ikinä salkku onkaan. :thumbsup:
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
... Tiedä sitten miten onnistuu, vai meneekö kaikki johonkin turhuuteen heti kun pääsee itse rahoihin käsiksi.
Vaikka nostaisikin pois niin ehkä myöhemmin pistää silti ajattelemaan että tuliko tehtyä oikein ja kun sijoittaminen on tuttua niin alkaa kenties jossain kohtaa uudestaan. Itse löysin koko sijoittamisen vasta myöhään kun ei perhepiirissä tuollaisesta edes tiedetty. Mun mielestä voi olla ihan hyvä juttu kaikenkaikkiaan vaikka nostaisikin pois.

Itse miettinyt tuossa että lapsilisän verran on tarkoitus laittaa rahasroihin, niin osan pidän omissa nimissä ihan sen vuoksi että ei voi 18v tuhlaa kaikkea. Tuolla mun tilillä olevalla säästetyllä summalla sitten voi maksaa esim muksun vuokrat opiskelemaan lähtiessä ja näin välttää lahjavero
Itse antaisin kyllä vapauden päättää 18v:nä omista asioista, enkä ymmärrä miksi muksun vuokria pitäisi maksaa. Kuulostaa siltä että lapselle ei anneta vapautta mutta sen maksut maksetaan kyllä, ei ehkä se malli millä lapsi oppii itsenäistymään ja ottamaan vastuun elämästään?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Vaikka nostaisikin pois niin ehkä myöhemmin pistää silti ajattelemaan että tuliko tehtyä oikein ja kun sijoittaminen on tuttua niin alkaa kenties jossain kohtaa uudestaan. Itse löysin koko sijoittamisen vasta myöhään kun ei perhepiirissä tuollaisesta edes tiedetty. Mun mielestä voi olla ihan hyvä juttu kaikenkaikkiaan vaikka nostaisikin pois.

Itse antaisin kyllä vapauden päättää 18v:nä omista asioista, enkä ymmärrä miksi muksun vuokria pitäisi maksaa. Kuulostaa siltä että lapselle ei anneta vapautta mutta sen maksut maksetaan kyllä, ei ehkä se malli millä lapsi oppii itsenäistymään ja ottamaan vastuun elämästään?
Vähän sama kuin toiset antaa töissäkävän "nuoren" loisia kotona ilmaiseksi ilman mitään korvausta vanhemmille. Siinä kanssa vähän arvo vääristyy ja tulee yllärinä että elämä maksaa kun omaan kämppään muuttaa.
 
knz0

300 yard drive
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 351
Itse avasin vauvalle Nordnet tilin ja laitan sinne sen reilun satasen kuussa mitä ilman lahjaveroa pystyy. Menee SPP Global rahastoon. Saa nähdä mitä tuolla on sitten 18 vuoden päästä. Jossain vaiheessa ajattelin ruveta opettamaan sijoittamista esim. niin että viikkoraha on x euroa josta puolet täytyy laittaa rahastoon tms. Tarkoitus olisi opettaa lapselle että 18v täytettyään/ennenkin rupeaisi itse sijoittamaan tuonne eikä ainakaan nostaisi rahoja pois. Tiedä sitten miten onnistuu, vai meneekö kaikki johonkin turhuuteen heti kun pääsee itse rahoihin käsiksi.
Tämä on mullakin suunnitelmissa.

Se toimii myös vanhemmuuden mittarina. Jos olen onnistunut isänä, lapsi laittaa sen johonkin fiksuun kuten esim. ensiasunnon käsirahaan tai vaikka opintoihin. Jos taas olen epäonnistunut ja lapsi törsääkin sen jossain yökerhoissa tai laittaa rahat kalliiseen autoon, voin laittaa sen lapsen äidin piikkiin. :coffee:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Vaikka nostaisikin pois niin ehkä myöhemmin pistää silti ajattelemaan että tuliko tehtyä oikein ja kun sijoittaminen on tuttua niin alkaa kenties jossain kohtaa uudestaan. Itse löysin koko sijoittamisen vasta myöhään kun ei perhepiirissä tuollaisesta edes tiedetty. Mun mielestä voi olla ihan hyvä juttu kaikenkaikkiaan vaikka nostaisikin pois.

Itse antaisin kyllä vapauden päättää 18v:nä omista asioista, enkä ymmärrä miksi muksun vuokria pitäisi maksaa. Kuulostaa siltä että lapselle ei anneta vapautta mutta sen maksut maksetaan kyllä, ei ehkä se malli millä lapsi oppii itsenäistymään ja ottamaan vastuun elämästään?
Katsotaan onnistuuko, mutta tosiaan tarkoitus tehdä sijoittamisesta tuttua ja normaali osa elämää ja nyt kun heti syntymästä aloitettu niin saa kivasti hyödynnettyä korkoa korolle ilmiötä koko elämän ajan. Itseäni harmittaa kun ei minulle tällaista opetettu lapsena ja sijoittamisen aloitin vasta yli 20 vuotiaana aikanaan. Joten koitetaan nyt näin josko saisi omalle lapselle tämän heti alkuun normaaliksi osaksi elämää.

Ja tavoite myös että lapsi tulee toimeen omillaan sitten kun muuttaa pois kotoa. En ala mitään vuokria maksamaan tms vaan pitäisi osata rahaa käyttää niin että pärjää.(toki tämä on minun opetuksena vastuulla joten täytyy koittaa tehdä se mahdollisimman hyvin) Itsekkään en ole penniäkään vanhemmiltani saanut tai pyytänytkään koskaan.(toki sain vaatteet ja ruuat kunnes muutin armeijan jälkeen omaan asuntoon)
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
sijoittamisen aloitin vasta yli 20 vuotiaana
Hymähdin. Eiköhän valtaosa sijoittajista ole aloittanut vasta kun elämä on vakiintunut ja ylimääräistä rahaa alkanut kertyä tarpeeksi. Opiskelijaikäiset sijoittajat ovat varsin uusi ilmiö.

Toki on Buffettin kaltaisia lapsesta asti sijoittaneita, mutta he ovat marginaalissa.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 895
Vähän sama kuin toiset antaa töissäkävän "nuoren" loisia kotona ilmaiseksi ilman mitään korvausta vanhemmille. Siinä kanssa vähän arvo vääristyy ja tulee yllärinä että elämä maksaa kun omaan kämppään muuttaa.
Ei välttämättä. Mun tapauksessa se mahdollisti studion rakentamisen jonka kautta tehtiin kavereiden kanssa ääniä mainoksiin ja animaatioihin. Osa asiakkaista oli isoja, esim Dubai ostos festivaalit (tämä oli siis 90-luvulla).

Tässä tuli paljon oppeja elämästä (mainostoimistot eivät ole helpoimpia asiakkaita), yrittämisestä jne. Jos olisi heti ollut omillaan, ei ikinä olisi ollut pääomaa tehdä noita hankintoja ja olisi vaan päätynyt alimman tason duunariksi.

Tämän kokemuksen perusteella suosittelen omille lapsille kotona asumista niin pitkään kuin se logistisesti toimii. Jos tekevät töitä niin toki oletan, että niiltä osin eivät tarvitse mun rahoja ja koitan neuvoa esim. säästämään osan myöhemmäksi.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
622
Itsellä menee kanssa lapsen salkkuun lapsilisät ja sukulaisten lahjarahat. Salkku lapsen nimissä. Itse olen ajatellut sen lähinnä niin, että mulla on 18 vuotta aikaa opettaa lapselleni pitkäjänteisen säästämisen tärkeys ja jos 18 vuotiaana se laittaa tilin sileeksi, niin en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Tilin hallinnointioikeus päättyy siis tasan sinä päivänä, kun lapsi täyttää 18v.

Tuo "puolet viikkorahasta on sijoitettava" -sääntö on kyllä hyvä ja vaikka se ei siihen todelliseen käteen jäävään viikkorahaan oikeasti vaikuttaisikaan, niin opettaa sekin osaltaan ajattelemaan asiaa niin, että hän on itse rahat säästänyt.
 
escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
@Purple Fyi, päivitin ketjun otsikon vastaamaan paremmin sen sisältöä.

Jos jaksat, aloitusviestiä voisi päivittää esim. lasten säästämisen osalta. Sitä kun kysellään melko usein.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 438
Tuo "puolet viikkorahasta on sijoitettava" -sääntö on kyllä hyvä ja vaikka se ei siihen todelliseen käteen jäävään viikkorahaan oikeasti vaikuttaisikaan, niin opettaa sekin osaltaan ajattelemaan asiaa niin, että hän on itse rahat säästänyt.
Tää on kyllä hyvä keino. Pitää ottaa käyttöön. Muksuille mennyt kymppi tilille viikkoraha mitä kortilla voivat käyttää ja 60€/kk sinne SPP globaaliin.

Ton rahaliikenteen vois kääntää kokonaan lapsen tilille eli edelleen se 10€/vk, mutta samoten se 60€ lapsen omalle tilille ja sieltä heti Nordnettiin. Tällöin jää se ihmetteltävä jälki tilitietoihin kun kuitenkin käyvät mobiili pankista katsomassa mitä rahaa tilillä Tällöin se tuntuu heti omalta rahalta ja kun sitä on monta vuotta seurannut niin tiedän jo että sälli ei ainakaan pystyisi haassaamaan sitä 18 vuotiaana. Nyt jo tunkee extrat käteisen possun kun olen luvannut 10% tuoton.

Ja uskon, että tytöllä käy sama kunhan kasvaa ja tottuu käyttämään rahaa. Ei pamahda mitään usean tonnin salkkua ihmeteltäväksi yllättäen...
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
680
Nyt jo tunkee extrat käteisen possun kun olen luvannut 10% tuoton.
Possu-isämaksaa-rahasto voikin olla aika hyvä tapa opettaa. Joka kuun lopussa lasketaan paljonko siellä on ja laitetaan tuottoa päälle. Konkretisoi, koska näkee rahat. Ymmärtää, että vasta tuottopäivän jälkeen kannattaa ostaa se jokin, ei ennen. Kohta kun siellä pyörii monta tonnia rahaa tajuaa itsekkin että miksi en aikanaan. Mä myin silloin parikymppisenä eläkevakuutuksia, jolla olis päässy 55-v eläkkeelle. Ei just nyt harmittais, jos sellainen olis näin 50v synttäreiden alla, kun laskuri näyttää just alle 18v eläkkeeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 187
Vähän sama kuin toiset antaa töissäkävän "nuoren" loisia kotona ilmaiseksi ilman mitään korvausta vanhemmille. Siinä kanssa vähän arvo vääristyy ja tulee yllärinä että elämä maksaa kun omaan kämppään muuttaa
Miksi pitäisi keinotekoisesti lypsää rahaa omalta lapselta, jos sillä ei ole itselle suurta merkitystä?

Mieluummin sanoo, että vuokralla asuminen maksaa vähintään 500e/kk. Sen verran sinun pitäisi pystyä laittamaan säästöön, kun asut ilmaiseksi kotona.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 864
Miksi pitäisi keinotekoisesti lypsää rahaa omalta lapselta, jos sillä ei ole itselle suurta merkitystä?

Mieluummin sanoo, että vuokralla asuminen maksaa vähintään 500e/kk. Sen verran sinun pitäisi pystyä laittamaan säästöön, kun asut ilmaiseksi kotona.
Riippuu vähän lapsesta kanssa ehkä. Useimmat kuitenkin haluavat muuttaa omilleen ja annan kyllä oman lapseni asua kotona ilmaiseksi esim. siihen asti että aloittaa vaikka yliopistossa tms vaikka olisikin täysi-ikäinen. Eri homma sitten jos ei ole mitään suunnitelmia/opiskelua/työtä ja lorvailee kotona vielä reilusti päälle 20 vuotiaana. Sitten heitän kyllä pihalle. Toisaalta jos tähän mennään niin oma syynihän se on ainakin osittain kun selvästi kasvatus on ollut huonoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Miksi pitäisi keinotekoisesti lypsää rahaa omalta lapselta, jos sillä ei ole itselle suurta merkitystä?

Mieluummin sanoo, että vuokralla asuminen maksaa vähintään 500e/kk. Sen verran sinun pitäisi pystyä laittamaan säästöön, kun asut ilmaiseksi kotona.
No nää on näitä kasvatuseroja nää.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 213
Tuo "puolet viikkorahasta on sijoitettava" -sääntö on kyllä hyvä ja vaikka se ei siihen todelliseen käteen jäävään viikkorahaan oikeasti vaikuttaisikaan, niin opettaa sekin osaltaan ajattelemaan asiaa niin, että hän on itse rahat säästänyt.
Minä ratkaisin tämän niin, että pojalla ei ollut mitään viikkorahaa. Oppipahan heti, että mitään ilmaisia lounaita ei ole, vaikkakin makson usein esim. ruohonleikkuusta törkeää ylihintaa. Ilmeisen hyvin on oppi mennyt perille, kun juuri tuossa itsekseni hymyilin kun poika varmaan puoli vuotta pähkäili jonkun 500e näytön ostamista.

Lisäksi siirsin puhelinliittymät mopovakuutukset ja kaiken muunkin mahdollisen pojan nimiin heti kun mahdollista, vaikka sitten pistinkin laskuja varten sopivan summan pojan tilille, mutta oppipahan tuossakin huolehtimaan siitä, että tilillä on riittävästi rahaa silloin kun se vakuutusmaksu sieltä menee. Pari kertaa taisin joutua paikkaamaan, kun oli elänyt yli varojensa vahingossa.

Vähän sama kuin toiset antaa töissäkävän "nuoren" loisia kotona ilmaiseksi ilman mitään korvausta vanhemmille. Siinä kanssa vähän arvo vääristyy ja tulee yllärinä että elämä maksaa kun omaan kämppään muuttaa.
Miksi pitäisi keinotekoisesti lypsää rahaa omalta lapselta, jos sillä ei ole itselle suurta merkitystä?

Mieluummin sanoo, että vuokralla asuminen maksaa vähintään 500e/kk. Sen verran sinun pitäisi pystyä laittamaan säästöön, kun asut ilmaiseksi kotona.
Oma junnu tosiaan jo 20 täyttänyt, käy töissä ja asuu kotona. Ja olenkin sanonut, että mikään kiire ei ole pois muuttaa, senkun kerää ittelleen omaisuutta ja loisii kotona.

Itselleni olen tämän perustellut sillä, että koska akkaakaan ei ole ja tuo on ainoa lapsi, niin perii aikanaan minut kuitenkin. Miksi minun pitäisi pojan kustannuksella kartuttaa omaa omaisuuttani, josta poika sitten maksaa perintöverot kun sen aika tulee. Mieluummin edesautan sitä, että kerää oman omaisuutensa.

Eikä tämäkään ihan huonosti ole mennyt. Latiakaan en ole pojan osaketilille pistänyt ja tällä hetkellä salkkua sentään yli 20k ja viimeksi keväällä tuli minulta kyslemään neuvoja, että mihin ja miten kannattaisi sijoittaa kun on päässyt kertymään liki 10k käteistä tilille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Minä ratkaisin tämän niin, että pojalla ei ollut mitään viikkorahaa. Oppipahan heti, että mitään ilmaisia lounaita ei ole, vaikkakin makson usein esim. ruohonleikkuusta törkeää ylihintaa. Ilmeisen hyvin on oppi mennyt perille, kun juuri tuossa itsekseni hymyilin kun poika varmaan puoli vuotta pähkäili jonkun 500e näytön ostamista.

Lisäksi siirsin puhelinliittymät mopovakuutukset ja kaiken muunkin mahdollisen pojan nimiin heti kun mahdollista, vaikka sitten pistinkin laskuja varten sopivan summan pojan tilille, mutta oppipahan tuossakin huolehtimaan siitä, että tilillä on riittävästi rahaa silloin kun se vakuutusmaksu sieltä menee. Pari kertaa taisin joutua paikkaamaan, kun oli elänyt yli varojensa vahingossa.

Oma junnu tosiaan jo 20 täyttänyt, käy töissä ja asuu kotona. Ja olenkin sanonut, että mikään kiire ei ole pois muuttaa, senkun kerää ittelleen omaisuutta ja loisii kotona.

Itselleni olen tämän perustellut sillä, että koska akkaakaan ei ole ja tuo on ainoa lapsi, niin perii aikanaan minut kuitenkin. Miksi minun pitäisi pojan kustannuksella kartuttaa omaa omaisuuttani, josta poika sitten maksaa perintöverot kun sen aika tulee. Mieluummin edesautan sitä, että kerää oman omaisuutensa.

Eikä tämäkään ihan huonosti ole mennyt. Latiakaan en ole pojan osaketilille pistänyt ja tällä hetkellä salkkua sentään yli 20k ja viimeksi keväällä tuli minulta kyslemään neuvoja, että mihin ja miten kannattaisi sijoittaa kun on päässyt kertymään liki 10k käteistä tilille.
Monelle duunariperheelle ja pienituloiselle toi ei ole oikein vaihtoehto. Meinaa niille ketkä käyttää esmes lapsilisän siihen mihin se on tarkoitettu elikkä lapsen tuomiin kuluihin eikä laita veronmaksajien rahoja kerryttämään lapsen omaisuutta. Suomi on täynnä pienituloisia pereitä jotka eivät todellakaan ensimmäisenä mieti sitä että kuinka saadaan lapselle mahdollisimman suuri rahallinen pääoma aikuisena.
Nimimerkillä 90-luvun laman kokenut.
 
Se ei kuitenkaan tarkoita että on väärin jos joku toisessa tilanteessa elävä tekee toisin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Monelle duunariperheelle ja pienituloiselle toi ei ole oikein vaihtoehto.
Mikä tarkalleen ei ole vaihtoehto duunariperheelle? Meni multa ohi. Tuskin ainakaan se, ettei anneta viikkorahoja tai että siirretään puhelinliittymä sen jälkikasvun nimiin?
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 213
Monelle duunariperheelle ja pienituloiselle toi ei ole oikein vaihtoehto. Meinaa niille ketkä käyttää esmes lapsilisän siihen mihin se on tarkoitettu elikkä lapsen tuomiin kuluihin eikä laita veronmaksajien rahoja kerryttämään lapsen omaisuutta. Suomi on täynnä pienituloisia pereitä jotka eivät todellakaan ensimmäisenä mieti sitä että kuinka saadaan lapselle mahdollisimman suuri rahallinen pääoma aikuisena.
Nimimerkillä 90-luvun laman kokenut.
Elämä on täynnä valintoja, välillä pienituloisenakn ne hyvät valinnat osuu kohdalleen. Ei pidä ymmärtää väärin, ymmärrän kyllä, että suomessa ihan oikeasti köyhiä ja pienituloisia, jotka joutuvat päivästä toiseen miettimään sitä, miten saavat rahansa riittämään, mutta kyllä noiden pienituloisten joukossa on kohtuullisen paljon myös sitä porukkaa, joka on tilanteeseen päätynyt ihan omilla valinnoillaan. Omasta lähipiiristänikin löytyy ihmisiä, jotka jatkuvasti jaksavat valittaa siitä, että ei ole rahaa tehdä sitä ja tätä ja aina ollaan persaukisia, mutta kuitenkin se kännykkä (tai joku muu turha hyödyke) on vaihdettava uuteen vähintään kerran vuodessa.

Huomasit varmaan, että en missään vaiheessa sanonut, että olisin lapselle mitään varsinaisesti säästänyt. Akan heitin pihalle pojan ollessa 10 vuotias ja tuossa vaiheessa jouduin ottamaan lisää asuntolainaa, että sain lunastettua akan osuuden kämpästä. Varsinkin noihin aikoihin se lapsilisä ja kelan maksama elatusmaksu tuli ihan tarpeeseen.

Mutta nyt elämä hymyilee :cool: Asuntolaina on maksettu ja sen myötä aiemmin lyhennyksiin mennyt raha päätyy pääosin salkun täytteeksi. Ja jos nyt annan juniorin asustella tässä (pelkästään itselleni aivan liian isossa) kämpässä ilmaiseksi, se ei ole keneltäkään pois.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 712
Elämä voi hymyillä ja olla stressittömämpää mutta taloudellisesti asuntolainan maksamisessa ei ole mitään järkeä. Olettaen että sen marginaali on ollut alle 1% sinun olisi kannattanut laittaa lyhennyksiin käytetyt rahat vaikka säästötilille 1% korolla. Ja mielellään vielä ottaa lyhennysvapaata ettei lainaa tarvitse lyhentää laisinkaan. Nimimerkillä asuntolainaa kuusinumeroinen summa ja olen ottamassa kuusinumeroista summaa sijoituslainaa siihen päälle :lol:
Kannattaa noiden lainojen kanssa olla kuitenkin vähän varuillaan. Toki numerot voi nyt antaa ymmärtää, että lainaa maksimit ja kaikki osakkeisiin. Mutta kyllä se nousukausi joskus loppuu ja yleensä käy niin, että lainan korot nousee maksimiin, osakkeiden arvo laskee samaan aikaan minimiin ja margin callit paukkuu.

Tässäkin on se, että pitäisi toimia juuri päinvastoin kuin markkinoiden sentimentti on. Nyt markkinoiden sentimentti on minusta liian hyvä (koronasta huolimatta), että kanattaisi mennä all-in. Ne sijoituslainat olisi pitänyt ottaa silloin kun maaliskuussa markkinat luulivat, että maailma loppuu.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
464
Itse makselin etuajassa asuntolainat pois, vaikka siinä ei matemaattisesti järkeä ollutkaan. Kuitenkin siitä saatu mielenrauha on ainakin minulle ollut sen arvoista.

Aikoinaan jouduin irtisanotuksi juuri otetun tuoreen asuntolainan kanssa ja mitään käteispuskureitakaan ei siinä kohtaa ollut. Hyvin painostava tilanne enkä halunnut kokea sitä uusiksi.

Nyt asunto- ja sijoituslainat makseltu pois ja käteiskassakin on kunnossa. Viimeisimmät omalle kohdalle osuneet yt-neuvottelut tai vaikka maaliskuun pörssiromahdus ei enää aiheuttanut kulmakarvojen kohottelua suurempaa reaktiota.

Pientä vipua olen sijoituksiin kyllä valmis käyttämään tulevaisuudessakin. Tuosta samoilla linjoilla @tuoppi´ kanssa, että nyt ei ole oikea aika iskeä kaikkia pelimerkkejä pöytään.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Itsellä asuntolainaa puolison kanssa 130k, ja mahdollisimman pitkä maksuaika. Ja tuli otettua keväällä 2 vuoden lyhennysvapaa, kun ilmaiseksi sai.

Lainan maksuerä saa kolminkertaistua ennen kuin rupeaa taloudellisesti ahdistamaan edes lievästi. Työpaikka tuskin lähtee molemmilta, koska puoliso on hoitaja.

Ei ole kiire maksella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Mielenrauha on tosi subjektiivinen asia ja sitä ei sinänsä voi vähätellä. Pätee niin lainoihin kuin osakkeisiin sijoittamiseen. Kun alkaa yöunet mennä, on riskiä otettu pahasti liikaa. Joillain ihmisillä on patologinen ja kategorinen lainapelko ja ei siinä ehkä auta kauheasti muu kuin maksella se laina pikapikaa pois, vaikka olisi puoli-ilmaista.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885

Ihmiset on tässä hyvin erilaisia. Välillä on vaikea suhtautua tosissaan jonkun ihmisen uniongelmiin, mutta sitten taas huomaa itsellä jos vaikkapa viimeiset 5v on nukkunut loistavasti, yksikin vähän isompi elämänmuutos ja yht'äkkiä ei uni tulekkaan. Luonnollisesti jos vaikkapa kaikista säästöistä sulaa 30%, varmaan aika monella alkaa asia pyörimään päässä vaikkei se elämää mitenkään muuttaisi.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 895
Itsellä asuntolainaa puolison kanssa 130k, ja mahdollisimman pitkä maksuaika. Ja tuli otettua keväällä 2 vuoden lyhennysvapaa, kun ilmaiseksi sai.

Lainan maksuerä saa kolminkertaistua ennen kuin rupeaa taloudellisesti ahdistamaan edes lievästi. Työpaikka tuskin lähtee molemmilta, koska puoliso on hoitaja.

Ei ole kiire maksella.
Munkin puoliso on hoitaja. Mites hän pärjää yksinhuoltajana lainan ja lasten kanssa jos mulle käy jotain?

(minä siis yritän varmistaa itse että pärjää hyvin)
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Munkin puoliso on hoitaja. Mites hän pärjää yksinhuoltajana lainan ja lasten kanssa jos mulle käy jotain?

(minä siis yritän varmistaa itse että pärjää hyvin)
Henki- ja tapaturmavakuutus löytyy meiltä. Kuolemantapauksessa tais olla korvaussumma suurempi kuin mitä nyt on lainaa, jotain 150k. Verothan tosta toki menee.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Munkin puoliso on hoitaja. Mites hän pärjää yksinhuoltajana lainan ja lasten kanssa jos mulle käy jotain?

(minä siis yritän varmistaa itse että pärjää hyvin)
Minä otin vakuutuksen, mikä varmistaa että tapaturman sattuessa puolet lainasta kuittaantuu. Eihän tuo kaikissa tapauksissa pelasta, mutta jos nyt syystä tai toisesta sattuu henki lähtemään.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 541
Meillä aleneva henkivakuutus, maksusumma about sama vuodesta toiseen mutta korvausmäärä alenee. Menee aika tarkkaan samoissa asuntolainan kanssa toi summa.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Munkin puoliso on hoitaja. Mites hän pärjää yksinhuoltajana lainan ja lasten kanssa jos mulle käy jotain?

(minä siis yritän varmistaa itse että pärjää hyvin)
No eikös hän pärjää paremmin, kun lainan kuukausierä on mahdollisimman pieni ja ylimääräiset on laitettu säästöön? Ja tosiaan vakuutukset sitten työttömyyttä vakavampiin. Meillä ainakin olisi vakuutukset, vaikkei lainaa olisikaan enää jäljellä.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Mielenrauha on tosi subjektiivinen asia ja sitä ei sinänsä voi vähätellä. Pätee niin lainoihin kuin osakkeisiin sijoittamiseen. Kun alkaa yöunet mennä, on riskiä otettu pahasti liikaa. Joillain ihmisillä on patologinen ja kategorinen lainapelko ja ei siinä ehkä auta kauheasti muu kuin maksella se laina pikapikaa pois, vaikka olisi puoli-ilmaista.
Itsellä ikää on 37v enkä ole ikinä ottanut lainaoja. Lainapelosta en tiedä, koska en ole oikein kokenut tarvetta vielä lainalle.

Sen silti sanon että lainapelkoa paljon pahempi on päinvastainen. Ongelmia "liiallisesta lainapelosta" ei suuremmin seuraa, verrattuna siihen että täysin ylimitoitetut lainat kaatuu päälle työttömyyden tai laskusuhdanteen koettaessa, korkojen noustessa jne.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
85
Kannattaa noiden lainojen kanssa olla kuitenkin vähän varuillaan. Toki numerot voi nyt antaa ymmärtää, että lainaa maksimit ja kaikki osakkeisiin. Mutta kyllä se nousukausi joskus loppuu ja yleensä käy niin, että lainan korot nousee maksimiin, osakkeiden arvo laskee samaan aikaan minimiin ja margin callit paukkuu.

Tässäkin on se, että pitäisi toimia juuri päinvastoin kuin markkinoiden sentimentti on. Nyt markkinoiden sentimentti on minusta liian hyvä (koronasta huolimatta), että kanattaisi mennä all-in. Ne sijoituslainat olisi pitänyt ottaa silloin kun maaliskuussa markkinat luulivat, että maailma loppuu.
Oman riskitason hallinnasta olen samaa mieltä. Väittäisin kuitenkin, jos on sijoitusuransa alkupuolella ja iso osa salkkuun laitettavasta pääomasta on vielä sinne laittamatta (ts. laitat säännöllisesti ansiotuloista rahaa osakesalkkuusi ja olet työurasi alkupuolella) kannattaa keskimäärin olla jatkuvasti all in osakemarkkinoilla. En tarkoita tällä, että olisi kaikki liikenevät rovot osakkeissa ja velkavipu 100% tapissa, vaan ihan sitä, että turha kerätä salkkuun isoa käteispuskuria jos sinne kuukausittaittain fyrkkaa laittaa eli kaikki osakesijoittamiseen varattu raha olisi kiinni osakkeissa. Keskimäärin pien- tai suurisijoittajien markkinoiden ajoitus ei toimi.
Itse olen aina sijoittanut kaiken liikenevän rahan osakkeisiin, rahastoihin tai etf:n sitä mukaa kun rahaa salkkuun tulee. Lisäksi NN:llä on luottolimiitti käytössä. Tätä hyödynsin maalis-huhtikuussa ja tuolloin ensimmäistä kertaa vivutin salkkuani (tosin varsin maltillisesti). Osakekurssien noustua sijoituslaina on kuittaantunut uusilla talletuksilla AOT:lle ja nyt saldo alkaa olla nollissa (ei miinuksilla).
Tässä on tosin omat riskinsä ja en kyllä uskaltaisi vivuttaa, jos tietäisin, etten enää uutta pääomaa salkkuuni talleta.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 895
No eikös hän pärjää paremmin, kun lainan kuukausierä on mahdollisimman pieni ja ylimääräiset on laitettu säästöön? Ja tosiaan vakuutukset sitten työttömyyttä vakavampiin. Meillä ainakin olisi vakuutukset, vaikkei lainaa olisikaan enää jäljellä.

Siis paremmin kuin jos ei olisi edes niitä pieniä lyhennyksiä? En oikein näe miten.

Toki voisi järjestää että olisi sijoituksia ja velkaa, mutta olisiko silloin hyvä aika realisoida sijoitukset kun yhtäkkiä olisi pakko? Ja keneltä hän aiheesta kysyis kun ei mitään tiiä.

Vaihtoehtona siis että asunto on maksettu ja vähän väemmän sijoituksia. Niitä ei sit tarvii realisoida kun elämisen kustannukset ovat pieniä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
114
Itse olen koronan myötä siirtynyt enemmän "puolustustaisteluun". Vuodenvaihteessa oli vielä yksin yli 220 k€ lainaa (asuntolaina, sijoituslimiitti, autolaina). Muutaman kuukauden asiaa pohdittuani päädyin heinäkuussa siivoamaan salkkua sen verran, että lyhensin sijoituslimiitin kokonaan pois. Sitten verosyistä myin hieman lisää ja päätin maksaa autolainankin pois. Vielä on karkeasti 150k€ asuntolainaa jäljellä. Sitä en raivolla aio maksaa pois, mutta ehkä joitakin ylimääräisiä lyhennyksiä teen. Ei aiemminkaan yöunet menneet, mutta kyllä tämä on siinä mielessä henkisesti kevyempää, että nyt ei tule päivittäin seurattua salkkua (tai sitä mitä siitä on jäljellä).

Pidän edelleen todennäköisenä (ja odotusarvolta) parhaana, että en olisi lainoja lyhentänyt vaan vetänyt ns. maksimilla pörssiin. Jos kuitenkin tarkastelee eri skenaarioiden lopputuloksia, niin jos kaikki menee hyvin, niin sitten olisi vain salkussa enemmän rahaa, kun henki lähtee lopulta. Ei minusta miljonääriä olisi tulossa kuitenkaan niin nopeasti, että sillä suurempaa vaikutusta olisi elintasoon joka on jo ihan jees. Toisaalta huonossa skenaariossa velat räjähtää naamalle ja on täysin kusessa.

Päätin siis lähteä torjumaan tuota huonoa skenaariota, vaikka en tiedä miten siihen voisi joutua. Nykyinen finanssijärjestelmä on niin helvetillinen himmeli, että ei sitä kukaan ymmärrä. Erityisesti en itse ymmärrä, mikä tulee olemaan kaiken tämän rahanprinttauksen ja velan "end-game". Räjähtääkö inflaatio ja korot vai vedetäänkö japanina? Ei mitään käryä.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Siis paremmin kuin jos ei olisi edes niitä pieniä lyhennyksiä? En oikein näe miten.

Toki voisi järjestää että olisi sijoituksia ja velkaa, mutta olisiko silloin hyvä aika realisoida sijoitukset kun yhtäkkiä olisi pakko? Ja keneltä hän aiheesta kysyis kun ei mitään tiiä.

Vaihtoehtona siis että asunto on maksettu ja vähän väemmän sijoituksia. Niitä ei sit tarvii realisoida kun elämisen kustannukset ovat pieniä.
Jos hänellä on sijoituksia (tai vaikkapa ihan säästötilillä) fyrkkaa reilusti yli velan verran, niin onhan se huomattavasti parempi tilanne, kuin että rahat on seinissä kiinni. Seinästä se ei ihan yhtä helposti irtoa, ellei sukunimi ole Aarnio tms. On siis paljon joustavampi tilanne, kun on sitä likvidiä omaisuutta. Ja edelleenkin vakuutukset kuntoon, niin mitään realisointipäätöksiä ei tarvitse tehdä ilman sinua.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 213
Elämä voi hymyillä ja olla stressittömämpää mutta taloudellisesti asuntolainan maksamisessa ei ole mitään järkeä. Olettaen että sen marginaali on ollut alle 1% sinun olisi kannattanut laittaa lyhennyksiin käytetyt rahat vaikka säästötilille 1% korolla. Ja mielellään vielä ottaa lyhennysvapaata ettei lainaa tarvitse lyhentää laisinkaan. Nimimerkillä asuntolainaa kuusinumeroinen summa ja olen ottamassa kuusinumeroista summaa sijoituslainaa siihen päälle :lol:
Kyllähän tuota lainaa tuli yli 20 vuotta makseltua ja lyhennysvapaatakin pidettyä, tosin ei sijoitusten takia :D Viimeisen lainaerän maksoin jo viime vuoden puolella, ja täytyy myöntää, että eipä sinä loppuaikoina käynyt mielessäkään minkään lyhennysvapaan ottaminen. Mielessä pyöri vain se ajatus, että kohta olen velaton mies :D
 
Liittynyt
09.11.2019
Viestejä
161
Sharevillen puolella oli keskustelua aiheesta, joten kysytäänpä täälläkin.

Paljonko pidätte käteistä tai käteispuskuria? Itsellä tulee helposti kerrytettyä sitä liikaa ja tälläkin hetkellä on noin 9kk nettopalkkaa vastaava summa käteisenä. Pidän tätä yhtenä heikkoutenani sijoittajana/säästäjänä, koska hinta turvallisuudentunteesta tuntuu nousseen. Olen jo aiemminkin pyöritellyt ajatusta, että tietyn rajapyykin jälkeen voisin maksella pienen ASP-lisälainan pois tai lisätä kk-sijoitussummaa rajusti. Aina vain tuntuu tulevan uusi asia mihin varautua (todennäköisesti turhaan). :tdown:
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 895
Viimeisimmän auton ostin tilille kertyneellä rahalla, nyt yritän kattoa ettei sitä olisi niin paljoa, ehkä 3kk netto (eli alle 15k).
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
242
Sharevillen puolella oli keskustelua aiheesta, joten kysytäänpä täälläkin.

Paljonko pidätte käteistä tai käteispuskuria? Itsellä tulee helposti kerrytettyä sitä liikaa ja tälläkin hetkellä on noin 9kk nettopalkkaa vastaava summa käteisenä. Pidän tätä yhtenä heikkoutenani sijoittajana/säästäjänä, koska hinta turvallisuudentunteesta tuntuu nousseen. Olen jo aiemminkin pyöritellyt ajatusta, että tietyn rajapyykin jälkeen voisin maksella pienen ASP-lisälainan pois tai lisätä kk-sijoitussummaa rajusti. Aina vain tuntuu tulevan uusi asia mihin varautua (todennäköisesti turhaan). :tdown:
Jos saat tuolla säästöllä mielenrahan niin sehän on sopiva. Iltalehdissä puhutaan muutamasta kk, mutta eihän se oikeasti turvaa mitään. Ainakin ite ajattelut osakesäästämisen bonuksena muun päälle. Kuten yllä puhuttu, niin tärkeintä että yöunet sujuu.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
536
Sharevillen puolella oli keskustelua aiheesta, joten kysytäänpä täälläkin.

Paljonko pidätte käteistä tai käteispuskuria? Itsellä tulee helposti kerrytettyä sitä liikaa ja tälläkin hetkellä on noin 9kk nettopalkkaa vastaava summa käteisenä. Pidän tätä yhtenä heikkoutenani sijoittajana/säästäjänä, koska hinta turvallisuudentunteesta tuntuu nousseen. Olen jo aiemminkin pyöritellyt ajatusta, että tietyn rajapyykin jälkeen voisin maksella pienen ASP-lisälainan pois tai lisätä kk-sijoitussummaa rajusti. Aina vain tuntuu tulevan uusi asia mihin varautua (todennäköisesti turhaan). :tdown:
Jotakuinkin 4-6kk nettotuloja vastaava summa. Muuten menee sijoituksiin ylijäävä osuus. Samasta puskurista sitten yllättävät hankinnat jne..
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Eikö puskuri tule olla nettomenojen suhteen, eikä nettotulojen?

Meillä käteisen määrä pyörii 4-6kk nettomenoissa.
Vastaa ehkä 2-3kk nettotuloja tän hetken tulotasolla.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 712
Sharevillen puolella oli keskustelua aiheesta, joten kysytäänpä täälläkin.

Paljonko pidätte käteistä tai käteispuskuria? Itsellä tulee helposti kerrytettyä sitä liikaa ja tälläkin hetkellä on noin 9kk nettopalkkaa vastaava summa käteisenä. Pidän tätä yhtenä heikkoutenani sijoittajana/säästäjänä, koska hinta turvallisuudentunteesta tuntuu nousseen. Olen jo aiemminkin pyöritellyt ajatusta, että tietyn rajapyykin jälkeen voisin maksella pienen ASP-lisälainan pois tai lisätä kk-sijoitussummaa rajusti. Aina vain tuntuu tulevan uusi asia mihin varautua (todennäköisesti turhaan). :tdown:
Itse lähden siitä, että mietin mikä voisi olla se suurin mahdollinen yllättävä ja akuutti kulu. Aika vaikea keksiä mitenkään kovin kallista. Ehkä kallein mikä tulee mieleen on joku parin tonnin autoremppa (tämä on käynyt omalle kohdalle, tosin silloinkin ongelman ilmenemisen ja maksun välillä oli n. kuukausi aikaa kerätä rahat). Todennäköisimmät jutut on jotain satasia. Tuota mahdollista yllättävää ja akuuttia kulua plus mitä normaaliin elämiseen menee enempää en näe syytä pitää tilillä. Jos tulee jokin isompi niin silloin on kyllä aikaa järjestää rahat.
 
Liittynyt
29.07.2019
Viestejä
178
Juu, enpä ole oikein itsekään koskaan ymmärtänyt valtavan puskurirahan tarpeellisuutta. Harvoin ihan täysin puskista tulee lyhyellä maksuajalla maksettavaksi mitään useiden tonnien menoja. Ja jos nyt sellainen ihme tulisikin vastaan, niin sitten vaan pistäisin sijoituksia rahaksi, ei sekään mikään maailmanloppu ole.
 
Liittynyt
11.03.2019
Viestejä
338

Jep, sijoitukset on suht helppo vetää rahaksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 679
Viestejä
4 188 652
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom