Itsellä ei ole kovin erikoisesti mennyt yksittäiset osakeostot. Osassa ostamissani on mielestäni potentiaalia nousuun seuraavan 1-2 vuoden sisällä, jos ilmoitetut projektit onnistuu hyvin, mutta tässä välissä hinta lähinnä pudonnut hiljalleen ja yhden tällaisen osakkeen kohdalla oma tilanne on -20%.
Ostin myös AMD:tä tossa viime vuonna ihan vuoden alussa. Oston kohdalla alkoikin hinnan putoaminen (silloin vielä puhuttiin vitsinimestä advanced money destroyerista) ja, kun kurssi nousi n. puolen vuoden jälkeen ja lopulta olin vähän plussalla niin myin AMD osakkeet pienellä voitolla. Pelkäsi, että kurssi putoaa taas ja jään reilusti miinukselle tai joutuu odottamaan vuosia, että pääsee omilleen.
Noh AMD:n kohdalla, jos olisin odottanut kuukausia niin olisin pienen voiton sijaan tuplannut sijoituksen. Jos olisi odottanut nykypäivään niin nelinkertaistanut.
AMD:ssa ei mulla ollut kummempaa suunnitelmaa. Luin lupaavista tulevaisuudennäkymistä ja ajattelin kokeilla minkälainen tuuri kävisi pienellä summalla (noin 1000€, että osto ja myyntikulut ei olisi niin järkyttävän iso osuus koko jutussa) mutta ajatuksena oli max 1-2 sijoitusaika. Jätin suunnitelman kesken, kun heti alkuun kesti 6kk että pääsi aloitustilanteeseen. Jälkikäteen katsottuna olisi pitänyt laittaa iso summa ja odottaa rauhassa