Tilastokeskukselta:
Sijoitusvarallisuuden määrä ja omistajat
- Omistajien määrä: Sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita omistaa noin 37 % suomalaisista eli hieman yli 2 miljoonaa henkilöä. [1]
- Mediaani: Osakkeita tai rahastoja omistavien henkilökohtainen sijoitusten mediaaniarvo on noin 6 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella sijoittajista sijoitusvarallisuuden arvo on tätä enemmän ja puolella vähemmän. [1]
- Keskiarvo: Henkilökohtainen keskiarvo on huomattavasti mediaania korkeampi (noin 30 000–50 000 euroa), mikä kertoo siitä, että suuret varallisuusmassat ovat keskittyneet harvemmille.
- Keskiarvoissa ero on vielä merkittävämpi: naisilla keskiarvo on noin 30 700 euroa ja miehillä 51 200 euroa. Tämä johtuu siitä, että miehillä on naisia yleisemmin suuria, jopa yli 100 000 euron omistuksia.
Eli jos ylipäätään sijoitat niin olet siellä parhaassa kolmanneksessa jo.
Ja onhan toi mediaani todella alhainen, niistäkin jotka sijoittavat. Omien lasten salkkujen arvotkin on jo selkeesti yli ton vaikka oon vaan 50e/kk heittänyt sisään syntymästä lähtien 3k€ pohjakassalla.
Eli jos näkee redditissä jonkun 'sijoitusgurun' oikea-aikaisen osuman johonkin kurssirakettiin tai muuten vaan yleensäkin jaetaan noita onnistumisia. Harvemmin kukaan jakaa jotain paikallaan jauhavaa pankin ryöstörahastosalkkua josta on 2vuoden välein otettu ulos suurin osa matkusteluun, remppoihin tai autoihin.
Eli jos työntää ylipäätään rahaa sijoituksiin säännöllisesti ottamatta ulos, niin aika helppo päästä jopa noihin keskiarvosalkkuihin ja siitä yli, eikä säntillisellä säästämisellä toi "suuri yli 100k" omistuskaan mikään tekemätön paikka ole. Ylipäätään rima on Suomessa tällä hetkellä aika alhaalla ja rahat kiinni seinissä ja tileillä. Ehkä tulevaisuudessa kun sijoittaminen buumiutuu, tulevat mediaani, keskiarvo ja suuren salkun raja nousemaan.