Ratkaistu rx 7800xt ja kamalat kuvan repeämiset, nykimiset ja oudon suuret gpu kuormitukset VR ssä.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Vauxi
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
413
Asensin tänään 7800xt n toho muuten lähes ser koneeseen. Voi elämä mitä ongelmia. Rebar ei toiminut ollenkaan. Päinvastoin rikkoi kaiken mikä liittyi fps. No se ei hirveesti yllättänyt. Mutta sitten ite ongelmin. Olen kokeillut vain VR.
Kuva repeilee aivan järkyttävästi. Nytkähtelee ihan hirveästi vähän väliä. Osassa pelejä gpu load 80% jo pelin päävalikossa. Sekä puhti peleissä yllättävän kehno. Samaan aikaan cpu load reilusti alle 50%. Gpu load% myös notkuu ihan hirveästi alaspäin. Ihankuin joku epäsopiva asetus olisi jossain jäänyt vihreän leirin ajoilta. Oireet on niin pahat että 1080ti pyyhkii tällä pöytää.

SER:
I7 8700k
32gig ram
win11
uusimmat radeon ajurit.
650W gold poweri

Windows 11 asennus on vuodelta 2017 eli päivitetty kympistä. 1080ti oli uudesta asti asennettuna.
Tiiän että poweri on limiitillä mutta kaikki ongelmat eivät johdu siitä.
Ihan aluksi kokeilin global resoluutio 100%. Se oli aivan liian suuri. Joten pudotin sitten aluksi pelikohtaisen 50% iin ja lopulta pudotin globalin ilmoitettun lasien resoluution yläpuolelle ja pelikohtaisen takas 100%.
Tuolla resoluutioilla on aivan täysin pelikohtaista miten huonosti tai siedettävästi peli toimii. HL Alyx kyykyttää kortin polvilleen asetukset ultra tai high sekä kuva repeilee minkä ehtii. Emberstone the gallery episode II toimii yhtä huonosti kuin aiemmallakin kortilla + kuva repee ja nykii ja gpu load yli 90. Reviven kautta pelattuna Metan pelejä. Niistä ei toimi yksikään ollenkaan. Lone echo 1 on 83% gpu load jo päävalikossa. Samoin II. Pelin alkaessa nykiminen ja räkiminen on aivan holtitonta tietenkin. Jopa Wolves in the walls mikä polvisti vanhan kortin muutamassa kohdassa polvistaa tämän kokoajan kaikkialla. Lone echo ykkönen näyttää grafiikka asetuksissa punaista eli ylitetään kortti. Se toimi hienosti se näyttämä vanhalla kortilla.

Aloitin asennuksen poistamalla nvidian ajurit ja kortin perus poistolla windowsista. Sitten buuttasin vikasietotilaan ja ddu lla jämät. Uusi kotti kiinni mutkien kautta ja valmiiksi ladatut uudet ajurit sisään.

Olisiko syytä koittaa ihan format C: ja siitä sitten uuteen nousuun ? Tiiän että amd llä on ollut ongelmia vr kanssa 7000 sarjassa. Mutta ajurit olivat jo korjanneet ne pari numeroa vanhemmissa?
 
semmosta se välillä on.! kuitenkin jo 7 vuotta vanha windows asennus joka päivitelty uudempaan. kannattaisi varmaan jo ihan siitä lähteä eteenpäin että puhdas asennus winukalle ja katsoa kuin käy.
 
Ensitestit suoritettu uudelleen asentelun jälkeen. Toimii. :giggle: Kokeilin vasta arizona sunshine 2 sta. Se toimi ehkäpä parhaimmasta päästä eilen. Nyt global resolution on snadisti yli lasien täyden resoluution ja kuva ei repeile eikä sekoile. Jostainsyystä pelin päävalikossa on gpu load 80%. Mutta nyt sekin näyttämä toimii oikein eikä sekoile miten sattuu kuten eilen.
Saatoin myös keksiä ongelmien yhden tai ainoan aiheuttajankin. Mulla oli pcie väylässä vanha intel 910 kortti ssd. Se toimi hienosti vanhan näytönohjaimen kanssa. Mutta nyt kun radeon on korkeampi niin sepäs ei mahtunutkaan aiempaan pcie x1 paikkaan vaan jouduin sen lopulta siirtämään alimpaan täyspitkään pcie liittimeen. Olikohan se nyt sitten x16_3 tai x8. Kortin kun tökin kiinni ja käynnistin koneen niin näytönojaimen ajurit ilmoitti kaatuneensa ja käynnistyneen uudelleen. Jätin 910 pois ja jos ja ehkä kun tämä alkaa pelaa oikein. Kipasen hakemassa toisen nvme levyn olemassa olevan kaveriksi.
Tsägällä re-bar voinee ehkä myös toimia paremmin. Todennäköisesti ei ja onko lie mitään hyötyä edes niin jaa a.
Todellisen toimivuuden näyttää Metan pelit Revive overlayn kautta. Se oli eilen niin kaameaa silppua ettei ole toista.
 
Latasin vielä alyxin. Ei toimi. Ei ollenkaan. Heti päävalikossa peli valittaa että näytönohjaimen muistimäärä on alhainen. 16 gigaa kuitenkin tarjolla.. Ite pelissä ei ole oikeastaan mitään väliä että onko grafiikat low vai high. Täydellä resoluutiolla nyt ainakin fps vaihtaa kokoajan 45 ja 90 väliä. Ikäänkuin menisi fps tunkkauksen puolelle. Gpu kuorma makaa 90% vaikka grafiikkasäädöt olisivat low. Fps myös nykii tietenkin kun se pomppii 45 ja 90 väliä kuin sivua lehdessä kääntäisi. :mad:
 
Uusimmat AMD 24.1.1 ajurit ovat roskaa. h.265 ei toimi, jäätävää stutterointia ainakin Dead space remake pelissä, jne.
Käytä mieluummin 23.12.1 ajureita.
 
Jatkoin toistaiseksi testailuja uusimmilla ajureilla. Testasin kaiken maailman juttuja Alyxin kanssa. Se gpu muistin ilmoitus on vain bugi. Samaa oli mulla 1080ti kanssa. Pistin RE-bar päälle ja kuten aiemmin niin se sekoitti fps ihan tyystin. Kesken testien ruudunpäivitysnopeus putosi 12fps tienoille gpu kuorma 100% ja samalla cpu oli lähes tyhjäkäynnillä.
Seuraavaksi kiinnitin huomiota grafiikan tarkkuuteen. Käsien mekanismit olivat todella tarkkoja oli mulla resoluutio pudotettu pohjamutiin tai täysillä. Havaitsin siis että pelin kesken kun resoluutiota muutan, ei oikeasti se muutu ollenkaan vaikka fpsvr sen näyttää. Pelistä pois ja silloin jos muutan resoluution niin se näyttäisi muuttuvankin. Ainakin jos ruudunpäivitysnopeuteen on luottaminen. Ei paljon mitään mutta kuitenkin vähän. Silti vähän väliä oli fps 45 ja sitten taas parin sekunnin jälkeen 90. Taas kerran menin asetuksiin ja tarkastin kaikki läpi. Huomasin että olin kuin olinkin jättänyt steam vr puolelta liikkeen pehmennyksen päälle. Se pudotti tuon 45fps sekoilun kerrasta pois. Edelleenkään ei minun silmään grafiikka asetusten muutoksella ole juurikaan mitään eroa mihinkään. Resoluutiolla nyt sentään vähän. Jos pistän globaaliksi 100 eli yli 3000x3000 niin peli nykiä nylpyttää jo päävalikossa eli jotain muutosta tapahtuu. Jos pistän globaalin 50% eli piirun verran lasien ilmoitetun 2160x2160 yläpuolelle niin tuntuisi alkavan toimimaan. Ymmärrän ton 50% globaalin eikä siinä mitään. Voin sen siinä pitääkkin. Ihmetyttää vaan tuo alyxin säätöjen ponnettomuus. Mitä hiukan pelasinkin sitä niin huoneesta toiseen siirryttäessä tulee gpu graaffiin hyvin lyhyt punainen pystyviiva eli kuorma käynyt 100% ehkä millisekunniksi tms. Sitä en edes huomaa pelatessa.

On vaan niin epämääräisen tuntuinen tämä amd vr touhu että meinasin jo melkein kysyä kaupasta palautusta epäspivana mun kombinaatioon. Jatkettava testailuja kun kerta nyt vaikuttaisi paremmalta.

Alyxissa kesken pelin cpu load pyörii siellä 40-60% täydellä lasien resoluutiolla. Joten ei siitä ainakaan ole kiinni. Poweri ei tunnu myöskään kyykkäävän. Ei ainakaan ole sammunut tai alkanut tulemaan mitään vihreilmoituksia.

Vähän ihmetyttää myös se fakta että miten vähän tämä kortti toi lisää kyytiä vr pelailuun. En olisi voinut todellakaan ostella yhtään laiskempaa korttia kuin mitä tämä on. Jotenkin odotin että 5 vuodessa olisi tehot nousseet niinpaljon että mentäisiin 1080ti ohi vasemmalta ja oikealta jo alle 1000e hintaluokassa. Voi myös olla että tuo minun SER setuppi jätättää? Ainakin pci-e 3.0 takia. On kortti kuitenkin x16 slotissa.
 
Jatkoin toistaiseksi testailuja uusimmilla ajureilla. Testasin kaiken maailman juttuja Alyxin kanssa. Se gpu muistin ilmoitus on vain bugi. Samaa oli mulla 1080ti kanssa. Pistin RE-bar päälle ja kuten aiemmin niin se sekoitti fps ihan tyystin. Kesken testien ruudunpäivitysnopeus putosi 12fps tienoille gpu kuorma 100% ja samalla cpu oli lähes tyhjäkäynnillä.
Seuraavaksi kiinnitin huomiota grafiikan tarkkuuteen. Käsien mekanismit olivat todella tarkkoja oli mulla resoluutio pudotettu pohjamutiin tai täysillä. Havaitsin siis että pelin kesken kun resoluutiota muutan, ei oikeasti se muutu ollenkaan vaikka fpsvr sen näyttää. Pelistä pois ja silloin jos muutan resoluution niin se näyttäisi muuttuvankin. Ainakin jos ruudunpäivitysnopeuteen on luottaminen. Ei paljon mitään mutta kuitenkin vähän. Silti vähän väliä oli fps 45 ja sitten taas parin sekunnin jälkeen 90. Taas kerran menin asetuksiin ja tarkastin kaikki läpi. Huomasin että olin kuin olinkin jättänyt steam vr puolelta liikkeen pehmennyksen päälle. Se pudotti tuon 45fps sekoilun kerrasta pois. Edelleenkään ei minun silmään grafiikka asetusten muutoksella ole juurikaan mitään eroa mihinkään. Resoluutiolla nyt sentään vähän. Jos pistän globaaliksi 100 eli yli 3000x3000 niin peli nykiä nylpyttää jo päävalikossa eli jotain muutosta tapahtuu. Jos pistän globaalin 50% eli piirun verran lasien ilmoitetun 2160x2160 yläpuolelle niin tuntuisi alkavan toimimaan. Ymmärrän ton 50% globaalin eikä siinä mitään. Voin sen siinä pitääkkin. Ihmetyttää vaan tuo alyxin säätöjen ponnettomuus. Mitä hiukan pelasinkin sitä niin huoneesta toiseen siirryttäessä tulee gpu graaffiin hyvin lyhyt punainen pystyviiva eli kuorma käynyt 100% ehkä millisekunniksi tms. Sitä en edes huomaa pelatessa.

On vaan niin epämääräisen tuntuinen tämä amd vr touhu että meinasin jo melkein kysyä kaupasta palautusta epäspivana mun kombinaatioon. Jatkettava testailuja kun kerta nyt vaikuttaisi paremmalta.

Alyxissa kesken pelin cpu load pyörii siellä 40-60% täydellä lasien resoluutiolla. Joten ei siitä ainakaan ole kiinni. Poweri ei tunnu myöskään kyykkäävän. Ei ainakaan ole sammunut tai alkanut tulemaan mitään vihreilmoituksia.
Minä viittasin tuolla minun viestillä juurikin siihen että VR oli kusen polttamaa paskaa uusimmilla ajureilla (h.265 Quest kolmosella).
23.12.1 ei ole ollut mitään ongelmia.
 
Minä viittasin tuolla minun viestillä juurikin siihen että VR oli kusen polttamaa paskaa uusimmilla ajureilla (h.265 Quest kolmosella).
23.12.1 ei ole ollut mitään ongelmia.
Täytyy kokeilla noitakin vielä tässä. Kiitos.

Niin ja sehän jäi aloituksessa mainitsematta että lasit on HP G2.
 
Nyt poijaat toimii. VIHDOIN. Kiitos Tiihokatille ajurivinkistä. :giggle: Eilen illalla latasin vielä Wolfs in the walls "lasten" tarinan. Tänää testasin ja sehän kyykytti aiempaan tapaan koneen kunnolla. Sitä se teki myös gtx llä. Katsoin että pelin päävalikossa gpu load 80% Ruudulla kuitenin vain mustaa ja valkoista tekstiä. Testasin taas alyxia ja kun Valven tunnus äijä kääntyy alussa hana takaraivossaan niin jo siinä 80% load. Kuten oli päävalikossakin. Arizona Sunshinessä sama 80%. Kiinnitin tohon enemmän huomiota. Latasin Lone echo II. Mielettömiä vaikeuksia saada se edes päävalikkoon. Kun sinne vihdoin pääsin niin 80% load. Etenin peliin ja nyki, paukku, repesi ja kaikkea mahdollista jo heti ekassa pienessä huoneessa asetuksilla LOW.
Sit latasin 23.12.1 ja vau. Nyt oli gpu load % kuten normaalistikkin. Wolfs in the walls kyykyttää 2. osassaan ihan jäätävästi koneen jos pitää graffat asetuksella beautiful. Mun silmä ei kerro yhtään eroa Fast iin. Fast lla se näyttää silti hyvältä ja toimii. Lone echo II ssa on nyt namut tapissa ja AA x2 niin samassa aloitushuoneessa oltiin load % 80 ja myöhemmin pyörittiin 70-90%. Samalla CPU sai myös nyt kyytiä sen ollessa 60-70% kokoajan. Se on hyvä merkki. Aiemmin se oli about idlessä kun gpu helotti punaisena.

Myöskin jostainsyystä Revive on alkanut toimimaan ekankerran mulla ikinä niinkuin ohjeet sen sanovat toimivan. Steam vr on sen logo ja siitä aukee ikkuna ja klik pelistä. Ikkunat häviää ja peli latautuu aivan kuten steamin omakin. Tätä ei ikinä ole tapahtunut mulla ennen. Aina purkkaa, kiristystä ja tsägää että toimi.

Note itselleni:
Ei mitään korttilevyjä PCIE väylään.
Ei RE-BAR ia päälle.
Mixed Portalista liikkeen pehmennys pois päältä
Global resoluutio laseille lasien natiivin yläpuolelle heti.
Steam VR stä liikkeen pehmennys pois päältä.
Pelien video muistitunnistus rikki.
Ajureiksi toistaiseksi vain 23.12.1
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 845
Viestejä
4 548 968
Jäsenet
74 855
Uusin jäsen
Nåksuu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom