Runoja

[viskiritari]

Voi olla, että tämän ketjun luominen (miesten) tietotekniikkafoorumille on sama kuin tekisit ketjun työn tekemisen tärkeydestä vasemmistofoorumille, mutta menkööt.

Tälläiseen törmäsin tänään ja vaikka en olekkaan ollut mikään runojen suurkuluttaja, niin tykkäsin kovasti:

Spoileri

The Laughing Heart

your life is your life don't let it be clubbed into dank submission.
be on the watch. there are ways out.
there is a light somewhere.
it may not be much light but it beats the darkness.
be on the watch.
the gods will offer you chances.
know them.
take them.
you can't beat death but you can beat death in life,
sometimes. and the more often you learn to do it, the more light there will be. your life is your life. know it while you have it.
you are marvelous the gods wait to delight in you.
Charles Bukowski

Olen uusi runojen maailmassa, joten kertokaahan lempirunojanne, jos sellaisia löytyy.

 

[Don Stupido]

Siinä.

 

[Memory]

olen pieni räbä täti, joka lumessa kauniin neidon näki.
Välillä minulla runosuoni kukkii, liika rasvat verisuonet tukkii

 

[Memory]

Kun tulee lähemmäksi jälleen aika Joulun, alkaa aika ahkeran työskentelyn: Tietysti, laulaen

Katsoppas kun jälleen torin kuusessa yksi kynttilä sammuu, niin alkaa meillä hirmuinen työ.
Lehmätkin navetassa ammuu, kun navetassa on tilanne kuin syksyisen sysimusta yö.

Lapsoset lumikasan päällä laulaa, iloista joulua toivottaa-
Sen takia vanhukset toisiaan halaa, lentosuukolla saattaa rakkaimpansa matkaa.


Pienet tontut jo ahertavat aikansa loppuun saakka, Joulukiireet ovat juuri nyt päällä,
Onneksi heillä on yhdessä monille jaettu taakka, Joulupukki onneksi pääsee matkaan joka säällä.


Henkisesti varautuen Jouluun ja Rauhalliseen aikaan hiljentymisen.
Kaikki he yhtyvät lauluun, sekä Tonttulan -taika aikaan sen.


On Ihmisillä vauvasta vaariin, hetki rentoutua aikaan rauhallisuuden mereen,
On Eläimillä hauvasta varaaniin, retki ihanaan maisemaan lumisuuden eteen.


Tärkeintä ei koskaan ole, edes Jouluna saada jostain tärkeä lahja,
Lehdet putoaa, muttei puutkaan kuole, ei kukaan ihminen tahdo olla edes törkeä, vaan iloinen antaja.


Joulun sanomaa ei lueta vain kerran Joulu-aattona, vaan sen tuoma sana kantaa läpi vuoden,
Sitä ei pidetä edes minään taakkana, vaan sen sanan voimalla voit siirtää vaikka suuren vuoren.


Yksinäiset tarvitsee erityisesti lohdutusta, seuraa läpi elämänsä kävellen käsi kädessä,
Toivoa on:Lakkaa tämäkin kipu satuttamasta, Sydämensä tuskan jakaen yhdessä.


Olkaa yksin kun aika Teidän on olla yksin, Olkaa joukossa muun muassa kun aika sen on olla näin.
Olkaa sylitystin kun siltä Teistä tuntuu, Nauttikaa seurasta kun hetken aikaa voitte nauraa kipua päin.



Antamisen ilo johtaa tunteiden ylitse vuotavan saamisen lahjan,
Ei tarvitse maksaa edes montaa euroa, mutta antaa lämpöisen tuottavan sydämeen mielen myös saajan.



Älä murehdi mitä syötävää huomiseksi Taivas Sinulle antaa, parempi on murheesi murikat roskiin kantaa.
Rakasta lähimmäistäsi joka ikinen päivä kuten Jouluaattonakin on tapana,
Sillä sitä ei voi koskaan tietää mitä on iloisestikin nauravan henkilön raskaan sydämen takana.



Elämän iloiset surut ja suruiset ilot voivat paljastaa ihmisen sydämestä arvaamattomat tuskan arvet,
Pienen hymynkin murut ja ihmisarvoiset olot, saattavat toimittaa elämänsä korvaavaa pienetkin tuet.



Muistakaa jokainen luotu, ettei koskaan kukaan milloinkaan saata yksin olla aloillaan,
Siksi meidät on tänne tuotu, että elämme kera kanssain Luojan Siunatun sanan verran.



Hössötitpä viikkoja taikka istuit rauhassa kera kuusen jouluisen mukana musiikin,
Itsesi onneksi rauhoitit, otit omaa rauhaa omalle sielullesi kanssa monien toivomuksin.


Jäsennä joskus elämäsi arvosi oikein, mikä on kallista kultaa ja mikä täytemaan multaa.
Se voi olla teoistasi kaunein, mitä toinen luotu ihminen päällä maan jaksaa arvostaa.

Joulun ikuista toivoa muista jokaiselle luodulle jakaa-Se sinulle hienon arvon elämässäsi takaa.

 

[Memory]

01.11.2014 18:17


Marraskuun tuomat tuulen sanat toivottavat iloisen ihmisen luokse parhaimmat ajatukset.


Maa on Musta, ilma sininen taivaan kannen verran-Miltä mahtaa tuntua susta, kun laulan vain kerran?
Toisenlainen tulevaisuus takaisi Sinullekin kirkkauden tuoman lahjan edessä kalasaaliin-
Et enää meitä muistaisi, vain sen tumman harmaan lohjan viedessä kyyneleet silmiin.

Talvi voi tulla mutta Joulu hankitaan, siksi sitä on niin vaikeaa käsittää ennen kuin se pois on mennyt!
Miksi kuitenkin aina tiuskitaan? En koskaan voi Sinua ymmärtää-siksi käteeni rukoukseen lie liittänyt!


Toisenlainen ilta kaiketi meidät erottaa, tuskan koittaessa ilon laskiessa auringon kanssa tuuleen,
Haparoinen silta, lunta siksi sataa, Joulun sydämessä kinkkukilon laitat likoamaan suolaveteen.

Toivoa ei saa koskaan menettää kuinka sen takaisin voisikaan ostaa, ei ainakaan rahalla koskaan-
Elämän lankaa ei saa koskaan peittää, eikä kellekään luodulle kostaa, ei ainakaan pahalla, unohdetaan.


Talvi on luontoa varten, Joulu on luojan luomia ajatellen meille suotu,
Jäätyneitä auto akkunoita raapaten, harmaat ajatukset kirkkaaksi tuoden, näinkö meille on opetettu?


Joulu ei ole antamisen eikä saamisen Juhla, se on muistamisen ja itkun sekä naurun aika, surun myös.
Eikä suinkaan heräämistä raflassa valo-pilkulla, kaipaamisen ajan touhun alla, murru älä alla työs.

Rauhoittuminen kuuluu kaipuun ääniin jotka hiljaa kuiskaavat puiden oksissa talvipakkasella,
Ei edes tarvitse lähteä lapin-lääniin, Joulun löytääkseen. Sydämen sanat ne tuovat mielen iloisella.

Surun aika on kun sen aika on tullut luoksesi musta hame yllään, siksi se pitää ottaa ilolla vastaan.
Älä kuitenkaan ole malttamaton vaikka kuolema ei lähde luotasi pois millään, se vie Sinut Herran Rauhaan

Muistot kultaavat menneiden kyyneleet, aika tuo takaisin tuoksut lapsuuden- sävelet suuruuden.
Esitä taivaaseen rukouksella toiveet, unohda joskus ne hiton laskut tulevaisuuden-kyyneleet iloisuuden.

Linnut ne laulaa, kosien tulevan talven tuulia luokseen koskettaakseen lumihiutaleita otsallaan,
Miksi et voi nauraa? näyttää edes joskus iloisia huulia, helpompi on kaikkien elollisen kun vain ollaan.


Älä murehdi Joulun aikaa, se on välillä käsittämätöntä taikaa, ruoka-lootakin tulee kuin itsekseen.
Aina ei jaksa oloaan jakaa, välillä on todella elämä mieletöntä moskaa, lapsetkin itkee itsekseen….

Elävän liekin tuoma kynttilän tuoksu hurmaa koko kuusen ympärillä tallaavan joukon.
Siksi laitamme lahjoja myöskin kuusen alle, senhän tietää jokainen muksu, sitten tuleekin pukin vuoron.

Joulu lähtee ajan mennessä vuoden vaihdetta kohden, mutta sen siemen säilyy kautta ikuisuuden sydämessä.
Liitto: Elämän sekä kuoleman meitä maailmassa vieden, toiset laulamaan tyytyy toiset istuu itkien pimeässä.

Kaikkea ei tarvitse saada mitä luonnon oikku nimeltään ihminen karjuen vaatii, kohta sekin jo maatuu.
Äänensä saa kuuluville vaikkei suutaan edes aukaise, pidä se siksi kii. sehän jokaiselta luonnistuu.

Tosissaan ei elämässä kannata ottaa kuin Sielunsa viesti, sekä syntyessään katkaistu napanuora,
Sen tähden jokaisen elämä näin mennen luisti, vaikkei se vakavasti suunniteltu tie ollutkaan kovin suora

 

[Memory]

Köhm, siis pittääkö tänne laittaa omia runoja vaiko esitellä vatsalaukun tuntoja?
kun näyttää olevan melko hiljainen paikka, seisonpa sitten tässä kuinka pitkään vaikka

 

[amadeus]

Hyvä ketju!

Spoileri: Christopher Walken lukee Korpin

Spoileri: Allen Ginberg lausuu Howlin

Spoileri: Kalle Ahola laulaa Suomen Bukowskin Puukkobulevardin

Spoileri: Vankilakiljun resepti suoraan kuolemansellistä

RECIPE FOR PRISON PRUNO
By: Jarvis Masters

Take ten peeled oranges,
Jarvis Masters, it is the judgment and sentence of this court,
one 8 oz. bowl of fruit cocktail,
that the charged information was true,
squeeze the fruit into a small plastic bag,
and the jury having previously, on said date,
and put the juice along with the mash inside,
found that the penalty shall be death,
add 16 oz. of water and seal the bag tightly.
and this Court having, on August 20, 1991,
Place the bag into your sink,
denied your motion for a new trial,
and heat it with hot running water for 15 minutes.
it is the order of this Court that you suffer death,
wrap towels around the bag to keep it warm for fermentation.
said penalty to be inflicted within the walls of San Quentin,
Stash the bag in your cell undisturbed for 48 hours.
at which place you shall be put to death,
When the time has elapsed,
in the manner prescribed by law,
add 40 to 60 cubes of white sugar,
the date later to be fixed by the Court in warrant of execution.
six teaspoons of ketchup,
You are remanded to the custody of the warden of San Quentin,
then heat again for 30 minutes,
to be held by him pending final
secure the bag as done before,
determination of your appeal.
then stash the bag undisturbed again for 72 hours.
It is so ordered.
Reheat daily for 15 minutes.
In witness whereof,
After 72 hours,
I have hereon set my hand as Judge of this Superior Court,
with a spoon, skim off the mash,
and I have caused the seal of this Court to be affixed thereto.
pour the remaining portion into two 18 oz. cups.
May God have mercy on your soul.

 

[Myrkky]

Normaalisti tai koskaan en runoista ole perustanut pätkän vertaa. Tuo Edgar Allan Poen The Raven jostain syystä on ihan mielenkiintoinen luettava. Simpsoneista löysin sen itseasiassa. Youtubessa ei oikein kuulosta miltään, kirjoitettu versio parempi. Ja tähän loppuu tietouteni runoista

The Raven
BY EDGAR ALLAN POE
Once upon a midnight dreary, while I pondered, weak and weary,
Over many a quaint and curious volume of forgotten lore—
While I nodded, nearly napping, suddenly there came a tapping,
As of some one gently rapping, rapping at my chamber door.
“’Tis some visitor,” I muttered, “tapping at my chamber door—
Only this and nothing more.”

Ah, distinctly I remember it was in the bleak December;
And each separate dying ember wrought its ghost upon the floor.
Eagerly I wished the morrow;—vainly I had sought to borrow
From my books surcease of sorrow—sorrow for the lost Lenore—
For the rare and radiant maiden whom the angels name Lenore—
Nameless here for evermore.

And the silken, sad, uncertain rustling of each purple curtain
Thrilled me—filled me with fantastic terrors never felt before;
So that now, to still the beating of my heart, I stood repeating
“’Tis some visitor entreating entrance at my chamber door—
Some late visitor entreating entrance at my chamber door;—
This it is and nothing more.”

Presently my soul grew stronger; hesitating then no longer,
“Sir,” said I, “or Madam, truly your forgiveness I implore;
But the fact is I was napping, and so gently you came rapping,
And so faintly you came tapping, tapping at my chamber door,
That I scarce was sure I heard you”—here I opened wide the door;—
Darkness there and nothing more.

Deep into that darkness peering, long I stood there wondering, fearing,
Doubting, dreaming dreams no mortal ever dared to dream before;
But the silence was unbroken, and the stillness gave no token,
And the only word there spoken was the whispered word, “Lenore?”
This I whispered, and an echo murmured back the word, “Lenore!”—
Merely this and nothing more.

Back into the chamber turning, all my soul within me burning,
Soon again I heard a tapping somewhat louder than before.
“Surely,” said I, “surely that is something at my window lattice;
Let me see, then, what thereat is, and this mystery explore—
Let my heart be still a moment and this mystery explore;—
’Tis the wind and nothing more!”

Open here I flung the shutter, when, with many a flirt and flutter,
In there stepped a stately Raven of the saintly days of yore;
Not the least obeisance made he; not a minute stopped or stayed he;
But, with mien of lord or lady, perched above my chamber door—
Perched upon a bust of Pallas just above my chamber door—
Perched, and sat, and nothing more.

Then this ebony bird beguiling my sad fancy into smiling,
By the grave and stern decorum of the countenance it wore,
“Though thy crest be shorn and shaven, thou,” I said, “art sure no craven,
Ghastly grim and ancient Raven wandering from the Nightly shore—
Tell me what thy lordly name is on the Night’s Plutonian shore!”
Quoth the Raven “Nevermore.”

Much I marvelled this ungainly fowl to hear discourse so plainly,
Though its answer little meaning—little relevancy bore;
For we cannot help agreeing that no living human being
Ever yet was blessed with seeing bird above his chamber door—
Bird or beast upon the sculptured bust above his chamber door,
With such name as “Nevermore.”

But the Raven, sitting lonely on the placid bust, spoke only
That one word, as if his soul in that one word he did outpour.
Nothing farther then he uttered—not a feather then he fluttered—
Till I scarcely more than muttered “Other friends have flown before—
On the morrow he will leave me, as my Hopes have flown before.”
Then the bird said “Nevermore.”

Startled at the stillness broken by reply so aptly spoken,
“Doubtless,” said I, “what it utters is its only stock and store
Caught from some unhappy master whom unmerciful Disaster
Followed fast and followed faster till his songs one burden bore—
Till the dirges of his Hope that melancholy burden bore
Of ‘Never—nevermore’.”

But the Raven still beguiling all my fancy into smiling,
Straight I wheeled a cushioned seat in front of bird, and bust and door;
Then, upon the velvet sinking, I betook myself to linking
Fancy unto fancy, thinking what this ominous bird of yore—
What this grim, ungainly, ghastly, gaunt, and ominous bird of yore
Meant in croaking “Nevermore.”

This I sat engaged in guessing, but no syllable expressing
To the fowl whose fiery eyes now burned into my bosom’s core;
This and more I sat divining, with my head at ease reclining
On the cushion’s velvet lining that the lamp-light gloated o’er,
But whose velvet-violet lining with the lamp-light gloating o’er,
She shall press, ah, nevermore!

Then, methought, the air grew denser, perfumed from an unseen censer
Swung by Seraphim whose foot-falls tinkled on the tufted floor.
“Wretch,” I cried, “thy God hath lent thee—by these angels he hath sent thee
Respite—respite and nepenthe from thy memories of Lenore;
Quaff, oh quaff this kind nepenthe and forget this lost Lenore!”
Quoth the Raven “Nevermore.”

“Prophet!” said I, “thing of evil!—prophet still, if bird or devil!—
Whether Tempter sent, or whether tempest tossed thee here ashore,
Desolate yet all undaunted, on this desert land enchanted—
On this home by Horror haunted—tell me truly, I implore—
Is there—is there balm in Gilead?—tell me—tell me, I implore!”
Quoth the Raven “Nevermore.”

“Prophet!” said I, “thing of evil!—prophet still, if bird or devil!
By that Heaven that bends above us—by that God we both adore—
Tell this soul with sorrow laden if, within the distant Aidenn,
It shall clasp a sainted maiden whom the angels name Lenore—
Clasp a rare and radiant maiden whom the angels name Lenore.”
Quoth the Raven “Nevermore.”

“Be that word our sign of parting, bird or fiend!” I shrieked, upstarting—
“Get thee back into the tempest and the Night’s Plutonian shore!
Leave no black plume as a token of that lie thy soul hath spoken!
Leave my loneliness unbroken!—quit the bust above my door!
Take thy beak from out my heart, and take thy form from off my door!”
Quoth the Raven “Nevermore.”

And the Raven, never flitting, still is sitting, still is sitting
On the pallid bust of Pallas just above my chamber door;
And his eyes have all the seeming of a demon’s that is dreaming,
And the lamp-light o’er him streaming throws his shadow on the floor;
And my soul from out that shadow that lies floating on the floor
Shall be lifted—nevermore!

 

[RiEmuKUpl@]

kadonneille pojille

me asumme peräkammareissa
halvimmissa yksiöissä
joissa on valkoiset seinät, eikä mitään muuta

me leukaparrat
joita kukaan ei näe

aaveet ruokakaupoissa
häpeissään ja häpäistyinä

me, joille ei ole koskaan opetettu mitään
paitsi, että kaikki vaistomme ovat väärin ja vääriä

me, jotka maailma on rusentanut
lyönyt rakoon joka ikinen päivä
joille vastaus on aina ollut "ei"

atomeina on helppo kadota katkeruuden tuuliin
pihistä vihasta ja heikkona kuolla
todistaa, että muut olivat oikeassa

mutta siellä on voimaakin
piilossa kaiken takana

kun lyödään ja lyödään
etkä kuole tai antaudu
mitä se sinusta tekee?

sitkeän
saatanan sitkeän

sinulla on jotain, mitä monella ei koskaan tule olemaan
olet kokenut tuskaa, aitoa ja koko ikäsi

moni ei tiedä, paljonko tyhjyys painaa
sinä tiedät
tiedät, miten helposti se musertaa

mutta, tiedätkö, mitä tapahtuu
jos nostat tuon painon ilmaan?
jos kokoat itseäsi atomi kerrallaan, kehität lihaksiasi
kohotat tuskasi pääsi yläpuolelle, hikoilet, tiriset ja huudat PERKELE
kun puhdas kosmos virtaa täysissä suonissasi?

sinusta tulee titaani
jota mikään maailmassa ei voi tuhota

koska sinut on jo tuhottu
ja silti synnyit uudestaan

niin raskainkin taakka tuntuu kevyeltä
ja naurat yhdessä jumalten kanssa
koska maailma on vähintään yhtä kaunis
kuin se on julma

jos voit rakastaa maailmaa
vaikka se on aina katsonut lävitsesi
näet valon, jota et uskonut olevankaan
koet lämpöä, jonka viimeinkin ansaitset

se, mikä on kadonnut,
voidaan myös löytää

nostakaa siis taakkanne, veljeni, poikani
kasvakaa aikuisiksi
jättäkää vihanne ja tulkaa niiksi, joita olette aina olleetkin,
joita maailma tarvitsee,
tulkaa miehiksi

 

[Memory]

Ilo pillerinä Minä Sinulle aikaani elämästäni suon, Samalla ruusuja muistelleksani Haudallesi tuon.
Elämä ei ollut meillä mitenkään helppoa aikaa, se oli välillä ihan kuin unipeikon tuomaa mutinaa.

Lapsissa on meillä kuulemma tulevaisuus täällä, parempi siksi pysyä pelkästään maapallon päällä.
Avaruuden höpinät eivät meille taviksille kuulu mitenkään, ei ihmisen tarvi kurkottaa minnekkään.

Raha ei aina tuo onnea jokaiselle ihmiselle, sanon näin sillä rahasta riippuvaiset ovat vain ihmisrukat-
Se saa monet vaan sikamaisen pahalle mielelle, eivät auta maassa keväällä nousevat lesken kukat.

 

[RiEmuKUpl@]

natsit ne vaan pyörivät
paremman väen mielissä
siellä heilaavat menemään
tuulettelevat kainaloitaan
valtaavat jokaisen kolon ja onkalon
tilaa kyllä on

aina kun joku jotain sanoo
kuiskuttaa natsiveijari korvassa
"JUDEN RAUS!"

ja kohoaa paremman väen käsi
ei ihan yhtä korkealle, mutta samalla tarmolla
"UUNITTAJA, ALI-IHMINEN! SINULTA VIEN TYÖN,
OIKEUDEN ELÄÄ!"

ja natsit hurraavat
kaikuu koppa
"näytit sille, jawohl!"
ja väki saa yhdessä lämpimän tunteen
tulee vieläkin paremmiksi

pian he ovat niin hyviä
että voivat voittaa nazisin taistelun
eikä paraatissa käytetä enää pahoja sanoja

niiden sanojat on jo aikaa sitten
heitetty parempaan tuleen

 

[Flying Hellfish]

Vanha (ja pitkä) buddhalainen runo kolmannelta Chan patriarkalta Jianzhi Sengcanilta:

Spoileri

The Great Way is not difficult
for those who have no preferences.
When love and hate are both absent
everything becomes clear and undisguised.
Make the smallest distinction, however,
and heaven and earth are set infinitely apart.

If you wish to see the truth
then hold no opinions for or against anything.
To set up what you like against what you dislike
is the disease of the mind.
When the deep meaning of things is not understood,
the mind's essential peace is disturbed to no avail.

The Way is perfect like vast space
where nothing is lacking and nothing in excess.
Indeed, it is due to our choosing to accept or reject
that we do not see the true nature of things.

Live neither in the entanglements of outer things,
nor in inner feelings of emptiness.
Be serene in the oneness of things and such
erroneous views will disappear by themselves.

When you try to stop activity by passivity
your very effort fills you with activity.
As long as you remain in one extreme or the other
you will never know Oneness.

Those who do not live in the single Way
fail in both activity and passivity,
assertion and denial.
To deny the reality of things
is to miss their reality;
To assert the emptiness of things
is to miss their reality.

The more you talk and think about it,
the further astray you wander from the truth.
Stop talking and thinking,
and there is nothing you will not be able to know.

To return to the root is to find meaning,
but to pursue appearances is to miss the source.
At the moment of inner enlightenment
there is a going beyond appearance and emptiness.
The changes that appear to occur in the empty world
we call real only because of our ignorance.

Do not search for the truth;
only cease to cherish opinions.
do not remain in the dualistic state.
Avoid such pursuits carefully.
If there is even a trace of this and that,
of right and wrong,
the mind-essence ewill be lost in confusion.

Although all dualities come from the One,
do not be attached even to this One.
When the mind exists undisturbed in the Way,
nothing in the world can offend.
And when a thing can no longer offend,
it ceases to exist in the old way.

When no discriminating thoughts arise,
the old mind ceases to exist.
When thought objects vanish,
the thinking-subject vanishes:
As when the mind vanishes, objects vanish.

Things are objects because of the subject (mind):
the mind (subject) is such because of things (object).
Understand the relativity of these two
and the basic reality: the unity of emptiness.
In this Emptiness the two are indistinguishable
and each contains in itself the whole world.
If you do not discriminate between coarse and fine
you will not be tempted to prejudice and opinion.

To live in the Great Way is neither easy nor difficult.
But those with limited views are fearful and irresolute:
the faster they hurry, the slower they go.
And clinging (attachment) cannot be limited:
Even to be attached to the idea of enlightenment
is to go astray.
Just let things be in their own way
and there will be neither coming not going.
Obey the nature of things (your own nature)
and you will walk freely and undisturbed.

When the thought is in bondage the truth is hidden
for everything is murky and unclear.
And the burdensome practice of judging
brings annoyance and weariness.
What benefit can be derived
from distinctions and separations?

If you wish to move in the One Way
do not dislike even the world of senses and ideas.
Indeed, to accept them fully
is identical with enlightenment.

The wise man strives to no goals
but the foolish man fetters himself.

There is one Dharma, not many.
Distinctions arise
from the clinging needs of the ignorant.
To seek Mind with the (discriminating) mind
is the greatest of all mistakes.

Rest and unrest derive from illusion;
with enlightenment
there is no liking and disliking.
All dualities come from ignorant inference.
They are like dreams or flowers in air -
foolish to try to grasp them.
Gain and loss, right and wrong,
such thoughts must
finally be abolished at once.

If the eye never sleeps,
all dreams will naturally cease.
If the mind makes no discriminations,
the ten thousand things are as they are,
of single essence.
To understand the mystery of this One-essence
is to be released from all entanglements.
When all things are seen equally
the timeless Self-essence is reached,
No comparisons or analogies are possible
in this causeless, relationless state.
Consider movement stationary
and the stationary in motion,
both movement and rest disappear.
When such dualities cease to exist
Oneness itself cannot exist.
To this ultimate finality
no law or description applies.

For the unified mind in accord with the way
all self-centered striving ceases.
Doubts and irresolutions vanish
and life in true faith is possible.
With a single stroke we are freed from bondage:
Nothing clings to us and we hold to nothing.

All is empty, clear, self-illuminating,
with no exertion of the mind�s power.
Here thought, feeling,
knowledge and imagination are of no value.

In this world of suchness
there is neither self nor other-than-self.
To come directly into harmony with this reality
just say when doubt rises "not two".
In this "not two" nothing is separate,
nothing is excluded.

No matter when or where,
enlightenment means entering this truth.
And this truth is beyond extension
or diminution in time and space:
In it a single thought is ten thousand years.

Emptiness here, emptiness there,
but the infinite universe
stands always before your eyes.
Infinitely large and infinitely small;
no difference, for definitions have vanished
and no boundaries are seen.

So too with Being and non-Being.
Don't waste time in doubts and arguments
That have nothing to do with this.

One thing, all things,
move among and intermingle without distinction.
To live in this realization
is to be without anxiety about non-perfection.
To live in this faith is the road to non-duality,
because the non-dual is one with the trusting mind.

Words!
The Way is beyond language,
for in it there is
no yesterday
no tomorrow
no today.

 

[ATE]

Klassikko muron puolelta:


Syksy:

Olen kuin puu,
lehdet haisee paskalle.
Orava.

 

[RiEmuKUpl@]

Helvetti

he eivät halua sinua
kukaan ei halua sinua

sänkyynsä
viereensä bussissa
samaan tilaankaan

he eivät näe sinua
kukaan ei näe sinua

he eivät tahdo sinun luulevan,
että kiinnostat heitä

he katsovat ohitsesi

väistävät vilkaisematta
kaupan käytävällä

he pelkäävät
tulet vielä jutulle
tarraudut heihin kuin viimeiseen korteen

koska niin sinä tekisit
tarrautuisit katseeseen kuin nälkiintyvä leipään
alkaisit kuvittelemaan

he pelkäävät
vedät heidätkin pohjaan

silmilläsi anot armoa
pyydät jokaisella askeleellasi anteeksi

et saa
mitään
koskaan

kuljet tyhjyydessä
palelet, väriset yksin ihmisten keskellä

näet maailman
jossa ei hymyillä
jossa kukaan ei katso silmiin

ja kun suljet oven perässäsi
asunnossasi on hiljaista

vain kello
mittaa pitkiä sekunteja

on aivan liian julmaa