Reuters: Yhdysvallat ovat kiristämässä Huaweille asettamiaan rajoitteita

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Reutersin lähteiden mukaan Yhdysvallat ovat kiristämässä otettaan kiinalaista Huaweita kohtaan asettamien kaupparajoitteiden suhteen estämällä kokonaan vientilisenssien myöntämisen valmistajalle.

Jo aiemmin Yhdysvallat on asettanut Huaweille vientirajoituksia ja erityisesti 5G-tuotteita Kiinan mobiilijätti ei ole Yhdysvalloilta käsiinsä saanut, mutta osalla yrityksistä on kuitenkin ollut oikeus jatkaa kauppaansa ja esimerkiksi Qualcomm on saanut myydä lippulaivajärjestelmäpiireistään 5G-modeemittomia versioita pelkillä 4G-yhteyksillä Huaweille.

Nyt Reutersin mukaan kolmen asian tuntevan henkilön mukaan Yhdysvallat olisivat kieltämässä kokonaan vientilisenssien tarjoamisen myös 5G-laitteiden alapuolelta kattaen 4G-laitteet sekä Wi-Fi 6- ja 7-laitteet.

Yhdysvaltain kauppaministeriön tiedottaja vastasi Reutersille heidän arvioivan jatkuvasti käytäntöjä ja määräyksiä, eli ainakaan täyttä kieltoa lähteiden kommentille ei annettu. Qualcomm ja Huawei kieltäytyivät kommentoimasta.

Lähde: Reuters

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 695
Eli tulevaisuudessa uudet Huawein luurit toimisi täällä 2G verkossa kun toi 3G on poistumassa meiltä. Saa on tosi fani että sellaisen haluaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 532
Viestejä
4 194 014
Jäsenet
70 746
Uusin jäsen
vateezz

Hinta.fi

Ylös Bottom