- Liittynyt
- 05.11.2016
- Viestejä
- 3 303
Ostin joku aika sitten emolevyn kolmella muistikaistalla. MSI X58Pro ja i7 920
Kotona ostostani tarkastellessa huomasin, että emolle oli asetettu ns. parempaa muistia ( Corsair ) 3x2GB ja valuemuistia samat 3X2GB. Meni aikaa joitakin päiviä ja ajattelin ryhtyä kyseisen emon pohjalta rakentamaan keskusyksikköä. Siinä vaiheessa otin muistit lähempään tarkasteluun. Ostaessani komponentit myyjä sanoi, että ne oli toimivina poistettu käytöstä.
Luonnollisesti tarkastin muisti uudestaan ja yllätyksekseni huomasin, että oli laitettu non eec ja virheenkorjaavat eec udimm kapulat yhteen ( kolme ja kolme ). Kävin emolevyn valmistajan kotisivuilla. Siellä ilmeni, että kyseinen emo ei tue muita kuin non eec-muisteja. Tämän lisäksi muistit oli asetettu eri jännitteille, - nopeuksille ( MHz ) ja toisistaan suuresti poikkeaville latensseille.
Poistin virheenkorjaavat EEC udimm muistit ja yritin kännistystä, mitään ei tapahtunut. Kokeilin monia muisteja yksittäin, pareina ja kolmosina. Mitään ei tapahtunut. Vaihdoin myös näytönohjaimia samalla tuloksella.
Otin yhteyttä myyjään ja halusin hyvitystä ostoksiini. Hän kuitenkin väitti kiven kovaa komponenttien toimivina irroitetuiksi ja että syynä on minun huolimaton toiminta. Laskeskelin, että olen 36-vuotta tietokoneiden parissa toiminut. Tänä aika olen useamman sadan keskusyksikön rakentanut. Jo alussa omien kokemuksten kautta opin komponenttien varovaisen käsittelyn ja staattista sähköä välttämään.
Voi olla, että laitteisto on ehkä voinut joten kuten toimia, mutta varmasti tämä muistikokoonpano on sotkenut biosin ja sitä kautta vaikuttanut emon toimintaan. Jopa ehkä kokonaan vioittanut emolevyä. Näin varovasti arvioiden
.
Myyjä epäili vahvasti minun vahingoittaneen laitteistoa, mutta ehkä onkin käynyt toisin ottaen huomioon hänen tietotaitonsa.
Odottelen kommentteja asiaan. Lähinnä virheenkorjaavan eec udimmin ja "normaalin" non eec muistin yhteiskäytöstä
. ( eec/non eec )

![Smile :) :)](https://cdn.jsdelivr.net/joypixels/assets/8.0/png/unicode/64/1f642.png)

Viimeksi muokattu: