Raudan ammattimainen jälleenmyynti (trokaaminen)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Tälle ei ollut ketjua ja nyt asia on tapetilla kun Jimm's myi 640€ hintaan näytönohjainta, josta saa 940€ Torissa ja muualla netissä. 3/20 ostajaa kai ei edes avannut ostostaan ja pisti sen heti myyntiin.

Täällä on tarkoitus keskustella tästä ilmiöstä, sen moraalisuudesta ja minun puolestani voi osoittaa syyttävällä sormella trokareihin. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että nimen, puhelinnumeron tai tilinumeron julkaiseminen ei ole foorumin sääntöjen mukaan sallittu.

Käsittääkseni tässä on verottajan kanta asiaan:

vero.fi sanoi:
Yksityishenkilö voi myydä oman perheensä käytössä olleita tavanomaisia tavaroita verovapaasti, jos myynnistä saadut voitot ovat yhteensä enintään 5 000 euroa vuodessa. Jos saat vuodessa myyntivoittoja yli 5 000 euroa, sinun on maksettava rajan ylittävästä osasta luovutusvoittoveroa. Voitolla tarkoitetaan myyntihinnan ja ostohinnan erotusta.

Jos myyt muita kuin oman perheesi käytössä olleita tavanomaisia tavaroita, sinun on maksettava myyntivoitosta veroa. Veroa on maksettava kuitenkin vasta silloin, jos myyt tällaisia tavaroita ja muuta irtainta omaisuutta yhteensä yli 1 000 eurolla vuodessa.

1 000 euron raja lasketaan myyntihinnoista, ei myyntivoitoista. Jos myyntihinnat ylittävät 1 000 euron rajan, voitot ovat kokonaan veronalaista pääomatuloa. Jos myynti on suunnitelmallista ja jatkuvaa, sitä voidaan tietyissä tilanteissa verottaa yritystoimintana.

Verotuksen kannalta ei ole merkitystä, millaisella kauppapaikalla tavaroita myyt. Samat säännöt pätevät niin perinteisillä kirpputoreilla, pihakirpputoreilla, internetkirpputoreilla kuin internetin huutokauppasivustoillakin myytyihin tavaroihin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Itseasiassa noita kortteja meni avaamattonama myyntiin enemmän kun kolme. Torstai iltana kun toria kurkkasin ni 5kpl 3070ti TUF kortteja oli myynnissä. Eli pari meni ilmeisesti jo torstaina kaupaksi perus trokarihinnoilla. Jimms nosti tuota arvontaerää 20->25kpl, mutta silti aika järkyttävää että 5/25 kortista meni suoraan jälleenmyyntiin. Valitettavasti nykytilanne on oikein trokareiden kultaaikaa, suurin osa noista "ammattitrokareista" on ilmeisesti tilannut jälkivaatimuksella todella monia eri RTX3000-ja RX 6000-sarjan malleja. hetikun saavat tuotteen käsiinsä lähtee jäätävällä premiumilla avaamattomana myyntiin.

Valitettavasti tuolle nyt ei hirveästi taida voida mitään. Toivotaan että saatavuus paranee ja hinnat laskee edes lähemmäs ohjehintoja jolloin tuo ei enää ole niin kannattavaa = trokareiden into häviää ja oikeasti tarvitsevat rupeavat saamaan näytönohjaimia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
377
Käsittääkseni Suomi on maa, jossa harjoitetaan ainakin pääsääntöisesti vapaata markkinataloutta ja ostamansa tuotteet saa myydä heti uutena eteenpäin kalliimmalla, jos joku vaan on halukas ao. hinnan maksamaan Ja jos hoitaa myös mahdlliset veroseuraamukset asianmukaisesti, on kateellisten turha ruikuttaa. Eri asia on sitten se, onko homma eettisesti oikein, mutta samaa voi kysyä kapitalismista talousjärjestelmänä ylipäätään..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Meinaatko että trokarit maksaa verot noista :rofl: Jos joku myy esim 10kpl julkaisun aikaan ostettua/tilattua RTX3080 korttia (ei kovin epärealistinen skenaario kun toria on viimisen vuoden aikana seurannut) perus trokarihinnoilla voittoa tulee helposti 5000-6000€.
 
Liittynyt
24.02.2019
Viestejä
624
Joo'o.. Eipä ole sellaista trokaria tullut vastaan joka verot voitoistaan maksais.

Ihan aihepiiriin sivuten mainitsemattomalla alustalla eräs yksityinen taho trokailee konsoleita ja osto-oikeuksia joita saatu osallistumalla kymmenillä/sadoilla sähköpostiosoite/tunnuksilla, tähän päivään mennessä trokaillut ainakin 10k€ verran.

Se mikä itseäni häiritsee tälläisissä, on se että itsekeskeisyyden ja ahneuden nimissä ruvetaan kikkailemaan vastaavanlaisesti kymmeniä ellei jopa satoja tunnareita syöden muiden mahdollisuuksia. Ihan vaan koska ahneus ja itsekeskeisyys.

Osallistuin itse osto-oikeusarvontaan, yhden kerran yhdellä ja ainoalla tunnarilla. Kävi ilmeisen joulu ja sain ostettua, kokeilin päivän ja totesin et konsoli ei oo mulle. Myin ostohinnalla seuraavalle trokaamisen sijasta.

Paras ja likimain ainoa tapa ottaa kantaa trokarien ahneille toimille, on olla ostamatta niiltä noita tuotteita. Ja toki jos on periaatteen soturi ja tietää ettei veroja suoriteta voitoista niin vinkkiä verottajalle.
Minulle sopii kyllä trokaaminen, mutta tuo että ruvetaan vääntämään satoja accounteja ”epärehellisesti”, niin on jo aika surkeaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Itseasiassa noita kortteja meni avaamattonama myyntiin enemmän kun kolme. Torstai iltana kun toria kurkkasin ni 5kpl 3070ti TUF kortteja oli myynnissä. Eli pari meni ilmeisesti jo torstaina kaupaksi perus trokarihinnoilla. Jimms nosti tuota arvontaerää 20->25kpl, mutta silti aika järkyttävää että 5/25 kortista meni suoraan jälleenmyyntiin. Valitettavasti nykytilanne on oikein trokareiden kultaaikaa, suurin osa noista "ammattitrokareista" on ilmeisesti tilannut jälkivaatimuksella todella monia eri RTX3000-ja RX 6000-sarjan malleja. hetikun saavat tuotteen käsiinsä lähtee jäätävällä premiumilla avaamattomana myyntiin.

Valitettavasti tuolle nyt ei hirveästi taida voida mitään. Toivotaan että saatavuus paranee ja hinnat laskee edes lähemmäs ohjehintoja jolloin tuo ei enää ole niin kannattavaa = trokareiden into häviää ja oikeasti tarvitsevat rupeavat saamaan näytönohjaimia.
Itse katsoin toria perjantaina ja siellä oli kolme. Lisäksi on mahdollisuus, että normaalit torihuijaajat, jotka myy olematonta tuotetta, on kanssa liikkeellä.

Ainakin 1/25 korteista saa kuvan jouluna minulta pyytämällä. Omassa koneessa on. Myös ensi vuonna tähän aikaan, jos 4000-sarjaa ei ole julkaistu (ja olen päivittänyt siihen). Ei ne kaikki menneet trokareille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Minulle sopii kyllä trokaaminen, mutta tuo että ruvetaan vääntämään satoja accounteja ”epärehellisesti”, niin on jo aika surkeaa.
Itse en ollenkaan tykkää, että ostetaan tuote muiden nenän edestä suoraan jälleenmyyntiin voitot silmissä. Jos ei edes hetkellisesti käy omassa käytössä tai ole menossa muualle, niin on se mielestäni väärin. Ei minullakaan tähän ratkaisua ole, kunhan tuomitsen..
 
mestarikokki

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2021
Viestejä
416
Itse en ollenkaan tykkää, että ostetaan tuote muiden nenän edestä suoraan jälleenmyyntiin voitot silmissä. Jos ei edes hetkellisesti käy omassa käytössä tai ole menossa muualle, niin on se mielestäni väärin. Ei minullakaan tähän ratkaisua ole, kunhan tuomitsen..
En ole mikään trokauksen fani itsekään, mutta sitä on tapahtunut sata vuotta. Ei se mitään uutta ole. Nyt se vaan iski sun harrastukseen.

Esimerkiksi konserttilippujahan on trokattu niin kauan kun lippuja on maailmassa myyty.

Ei trokauksesta pääse eroon niin kauan kuin ihmiset on elossa.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Scalppaan torissa pleikka vitosia niin joku "monica nevala" lähestyy aina tämmöisellä viestillä. Vaikka hänelle vastaa että pick up only niin aina hetken viestittelyn jälkeen olisi vailla lähetystä napoliin ja maksu paypaliin. Oliko niin että paypal maksut voi jotenkin perua? Ei vaikuta kovin rehelliseltä.
Screenshot_2021-07-12-09-14-02-482_com.google.android.apps.messaging.jpg
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
136
Vähän joo pystyy asialle tekemään, mutta toivoisi että markkinat muuttuisi sen verta nopeasti että jäävät trokareiden käsiin sitten kortit. Tai että ihmiset eivät lähtisi maksamaan noita ylihintoja korteista.
 
Liittynyt
11.10.2019
Viestejä
492
Scalppaan torissa pleikka vitosia niin joku "monica nevala" lähestyy aina tämmöisellä viestillä. Vaikka hänelle vastaa että pick up only niin aina hetken viestittelyn jälkeen olisi vailla lähetystä napoliin ja maksu paypaliin. Oliko niin että paypal maksut voi jotenkin perua? Ei vaikuta kovin rehelliseltä.
Ei taida tuo sinunkaan toiminta kovin rehellistä olla :)
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Miksi ei Eikai muutaman konsolin myyminen yksityishenkilönä ole rikos. Tiedostan toki rajat sen suhteen että pidän toiminnan tosiaan muutamissa kappaleissa.
Lähes kaikissa kaupoissa on myyntiehdoissa "Ei jälleenmyyntiin". Jälleenmyynniksi taas monesti katsotaan sekin, että ostaa muutamia kappaleita ja myy niitä pakasta vetämättömänä. Ei tuo laitonta ole, mutta trokaaminen on kyllä lähes aina vähintään kyseenalaista toimintaa näin reilua kauppaa kannattavan kauppiaan näkökulmasta.
 
Liittynyt
11.10.2019
Viestejä
492
Miksi ei Eikai muutaman konsolin myyminen yksityishenkilönä ole rikos. Tiedostan toki rajat sen suhteen että pidän toiminnan tosiaan muutamissa kappaleissa.
Muutaman erittäin rajallisen saatavuuden omaavan konsolin trokaaminen eteenpäin kalliimmalla kuin mitä itse on ostanut? Kyllä, mielestäni se ei ole rehellistä. Rikoksesta en puhunut mitään, kun en lakia niin hyvin tunne, mutta kovalla mutulla voin veikata ettei ihan saada harmaata aluetta vältettyä sielläkään :)
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Muutaman erittäin rajallisen saatavuuden omaavan konsolin trokaaminen eteenpäin kalliimmalla kuin mitä itse on ostanut? Kyllä, mielestäni se ei ole rehellistä. Rikoksesta en puhunut mitään, kun en lakia niin hyvin tunne, mutta kovalla mutulla voin veikata ettei ihan saada harmaata aluetta vältettyä sielläkään :)
Tuskin on rikollista tai epärehellista (jos ostajat saavat konsolinsa), mutta eettistä se ei ole.
 
Liittynyt
11.10.2019
Viestejä
492
Tuskin on rikollista tai epärehellista (jos ostajat saavat konsolinsa), mutta eettistä se ei ole.
No epärehellisen rehellisen epäeettisen rikoksetonta sitten vaikka, mutta pointtini lienee selkeä, vaikka termeistä oltaisiinkin eri mieltä :). Ja jälleen jokaisella on oikeus olla tai olla olematta samaa mieltä
 
Liittynyt
11.10.2019
Viestejä
492
Vaikuttaa aivan rehelliseltä trokaukselta. Eikai siinä mitään vikaa ole; lakeja ei rikottu, eläimiä ei vahingoitettu...
Jos joku tuntee viranomaispuolelta asiantuntijan niin ois kiva saada tietää et onko oikeesti fine, että menen ostamaan vaikka sen uuden pleikan kaupasta ja meen heti sen saman kaupan nurkalle myymään sen saman pleikan satasen kalliimmalla kuin mitä ite maksoin ja meen sen jälkee kauppaan takasi ja teen saman jutun uudelleen. Täällä moni sanoo ettei siinä oo mitää rikollista / epärehellistä, mut en oo vielä iha vakuuttunu et tää on vain ja ainoastaan mielipidekysymys
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Ja totta kai Simpanssi6000 ilmoittaa verottajalle myyntituotot. Nettivinkki laitettu ihan kaiken varalta.
Mä olen kanssa trokannut Torissa yhden 3080 kortin, kun oli tilaukset sisällä kahdesta eri paikasta ja sattumalta hinnat oli nousseet siinä välissä - nettosin muutaman satkun. Haluaisitko laittaa myös minusta nettivinkkiä ihan kaiken varalta?

Vai mitä jos keskitytään vaan niihin oikeasti epärehellisiin tapauksiin? Käsittääkseni ketään ei ole raportoinut Simpanssin epärehellisestä käytöksestä ja 1000 eurolla (muistaakseni, joku voi googlettaa) saa trokata vuodessa ilman veroseuraamuksia ja isompikin trokaaminen on verottajan ja lainsäätäjien kannalta ihan hyväksyttävää toimintaa, mitään laitonta siinä ei siis ole. Sitä kutsutaan myymiseksi voitolla. Monet kaupat harrastavat tätä toimintaa, eli ostavat halvemmalla kuin myyvät.

Jos halutaan keskustella jonkun yksittäisen käyttäjän moraalista ja etiikasta, niin lihansyönnistä, yksityisautoilusta, osakesijoittamisesta, lentämisestä, jne. voidaan keskustella muissa langoissa.

Edit.

5000 eurolla saa tehdä voittoa vuodessa, jos tuote on ollut omassa tai perheen käytössä.
1000 eurolla vuodessa saa myydä tuotteita, jotka eivät ole olleet omassa käytössä, vaan on ostettu trokaamiseen.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 234
Tässä on selkeä ohjeistus suoraan Verottajalta: Kirpputorimyynti

Alla oleva kohta merkitty eri värillä erikseen @Simpanssi6000 tapauksessa:

Yksityishenkilö voi myydä oman perheensä käytössä olleita tavanomaisia tavaroita verovapaasti, jos myynnistä saadut voitot ovat yhteensä enintään 5 000 euroa vuodessa. Jos saat vuodessa myyntivoittoja yli 5 000 euroa, sinun on maksettava rajan ylittävästä osasta luovutusvoittoveroa. Voitolla tarkoitetaan myyntihinnan ja ostohinnan erotusta.

Jos myyt muita kuin oman perheesi käytössä olleita tavanomaisia tavaroita, sinun on maksettava myyntivoitosta veroa. Veroa on maksettava kuitenkin vasta silloin, jos myyt tällaisia tavaroita ja muuta irtainta omaisuutta yhteensä yli 1 000 eurolla vuodessa.

1 000 euron raja lasketaan myyntihinnoista, ei myyntivoitoista
. Jos myyntihinnat ylittävät 1 000 euron rajan, voitot ovat kokonaan veronalaista pääomatuloa. Jos myynti on suunnitelmallista ja jatkuvaa, sitä voidaan tietyissä tilanteissa verottaa yritystoimintana.
Lisäksi vielä

Elinkeinotoiminnan keskeinen tunnusmerkki on, että toimintaa harjoitetaan vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa. Jos uutta tai vanhaa tavaraa ostetaan ja myydään säännöllisesti ja ansaintatarkoituksessa, saadut myyntivoitot ovat verotettavaa elinkeinotoiminnan tuloa. Tulot on ilmoitettava elinkeinotoiminnan veroilmoituksella.

Myyjän tulee rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi, jos tavaroiden myynnistä kertynyt liikevaihto ylittää vähäisen liiketoiminnan rajan (15 000 euroa).
Varmaan jokainen ymmärtää että muoveissa/avaattomassa paketissa oleva tuote eteisen lattialla ei ole "käytössä ollut" tavara.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 752
Eli kaks pleikkaria kun myyt niin mennään yli tonnin. Ja tuossahan jo myönnettiin useamman myynti, eli parempi mainita veroilmoituksessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Kannattaa käyttää Pleikkarin avaamatonta laatikkoa esim. jalkarahina hetkisen, niin se on silloin ollut perheen käytössä ollut tavanomainen esine eikä mene tuohon tuhannen euron verotettavuuden piiriin.
 
Liittynyt
13.09.2018
Viestejä
159
Hyvä että täällä pidetään huolta näinkin tärkeistä asioista. Suosittelen kaikille intoilijoille mennä kytistelemään kirpputoreilla ammattimyyjien kojuja ja tenttaamaan heiltäkin että kai veroasiat kunnossa.

e. En ota tässä kantaa haluttujen komponenttien ja viihde-elektroniikan trokaamisen eettiseen puoleen, vaan tähän ainaiseen päsmäröintiin veroasioista, jos joku vähänkin tekee pientä rahaa "helposti". Oli kyseessä kryptot, trokaus tmv lisätienesti. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Jos joku tuntee viranomaispuolelta asiantuntijan niin ois kiva saada tietää et onko oikeesti fine, että menen ostamaan vaikka sen uuden pleikan kaupasta ja meen heti sen saman kaupan nurkalle myymään sen saman pleikan satasen kalliimmalla kuin mitä ite maksoin ja meen sen jälkee kauppaan takasi ja teen saman jutun uudelleen. Täällä moni sanoo ettei siinä oo mitää rikollista / epärehellistä, mut en oo vielä iha vakuuttunu et tää on vain ja ainoastaan mielipidekysymys
Kyllä tämän pitäisi olla ihan yleistietoa. Asiassa ei ole mitään epärehellistä tai rikollista. Mikäli kauppa kieltää jälleenmyynnin, niin seuraavaa pleikkaria ostaessasi stevari voi tulla osoittamaan sulle ovea. Se on ainut mahdollinen seuraamus, ja sekin erittäin epätodennäköinen mikäli et ole jotain omaa kojua laittanut Gigantin parkkipaikalle pystyyn.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Sattumalta juuri kaksi pleikkaa olen myymässä. Samallahan sen ilmoittaa kun esim kryptojen voitot.
Toisen Pleikkarin myit viime vuonna ja nyt tämä toinen on myyty 2021. Ei tuosta verottajalle mitään ilmoitusta tarvitse tehdä. Tietenkään.

Yhden Pleikkarin myyminen vuodessa ei kaiketi vielä "ihan" taida täyttää verottajan määritelmää elinkeinon harjoittamisesta.

Mää ilmoittamassa verottajalle, kun joku on myynyt netissä Pleikkarin :)

Jotain rajaa nyt tähän kateuteen ja keskitytään niihin oikeisiin huijareihin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 234
Hyvä että täällä pidetään huolta näinkin tärkeistä asioista. Suosittelen kaikille intoilijoille mennä kytistelemään kirpputoreilla ammattimyyjien kojuja ja tenttaamaan heiltäkin että kai veroasiat kunnossa.
Tässä nyt on taas vähän tällainen homma:

1626083910363.png

Verottajan ohjeistus tässä on selkeä ja ei pitäisi jättää kenellekään mitään arvailun varaan. Voit myydä vanhoja käytössä olleita tavaroita, komponentteja, jne verovapaasti 5000€ asti mutta jos hankit uusia tuotteita ja myyt ne myyntitarkoituksella, raja tulee vastaan nopeammin (1000€). Ei kannata selkeästä asiasta yrittää tehdä vaikeaa tai perustella itselleen 20km/h ylinopeus koska "jotkut ajaa jopa 35km/h!!! ja vielä joku softa joka kertoo mis on kamerat!!11".
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 234
Ei tähän toimintaan ole eikä tule olemaan mitään täydellistä ratkaisua, nykyinen näytönohjaimien "hulluus" on monen tekijän yhteissumma:
  • teho/€ paljon parempi 30-sarjalla kun vanhat (esim. 2080Ti)
  • korona, ei pelkästään sen takia että toimitukset ja valmistukset viivästyneet vaan myös se, että moni joutui olemaan kotona normaalia enemmän jolloin halusivat panostaa koneeseen. Tai se lomamatka jäi tekemättä ja sille muutamalle tonnille piti löytää kohe
  • kryptoboomi
  • uudet konsolijulkiaisut
Lisäksi näyttöjen hinnat ovat laskeneet todella paljon ja valikoima aivan mahtava, joskus esim. 1440p markkinoilla oli tyyliin Acer XB271HU tai Asuksen vastaava, molemmat reippaasti 700-900€ hinnoissa.
Nyt on hankittu 1440p/4K näyttöjä jotka vaativat enemmän tehoja näytönohjaimelta, selkeä murros tapahtumassa 1080p resosta suurempiin / korkeammat Hz.

Yksi merkittävä parannus olisi ollut se, jos jälleenmyyjät eivät olisi antaneet tilata muita kun varastossa olevia tuotteita / enemmän arvontaa. Nyt on monella joka mallista tilaus vetämässä ja kaikkien saldot miinuksella.

Yksi idea voisi olla jos valmistaja (AMD/Nvidia) ottaisi enemmän roolia, esim. heidän sivuille rekisteröitäisiin jonka kautta saa lunastettua osto-oikeuden (voucher/kuponki), jolla voi tilata jämyltä näytönohjaimen.
Tällöin sama henkilö ei voisi rekisteröityä eri kauppoihin vaan valmistajalle, joka katsoisi ettei tule tuplia.

Tässä on tietysti omat ongelmansa koska osa jälleenmyyjistä on optimoineet toimitusketjujaan jolloin saavat tuotteita toisia paremmin/nopeammin. Mutta ehkä ajatus ensimmäiseksi 3kk ajaksi julkaisusta, nythän :poop: löi tuulettimeen sen ekan 3kk aikana ja jonoja ja muita ongelmia siivotaan edelleen.
 
Liittynyt
19.01.2018
Viestejä
772
Täälläkin iteketään ja valitetaan trokauksesta. Se "trokaus" loppuu siihen paikkaan kun ette osta näiltä trokareilta mitään.

Itse en ole "trokari", mutta en silti pahoita siitä mieltäni jos joku muu käärii vähän taskurahoja muiden "nythetitännekaikki" asenteen takia. Huijarit on asia sitten erikseen ja ne pitäisi ruoskia torilla kaikkien edessä :D
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Jaahas, alkaa trokarit (trokarien puollustajat) kaivautumaan koloistaan :)

Jos nyt sen yhden "ylimääräisen" näytönohjaimen, pelikonsolin jne myy ni tuo nyt vielä on ihan ok, vaikkakin tuokin jo harmaalla alueella eettisesti. Mutta jos lyhyen ajan sisään myy useampaa käyttämätöntä tuotetta kaupan hintaa kalliimmalla, ni tuo menee sitten jo trokaamisen puolelle joka on imo kyllä melko kettumaista toimintaa. Yleensä nämä ketkä sanovat että "myyneet vaan muutaman", ni oikeasti sen voi kertoa viidellä ni aletaan olemaan lähempänä totuutta.

Jos myy konsoleita, näytönohjaimia tms useampia kymmeniä perus trokarihinnoilla ni kyse ei todellakaan ole enää mistään "taskurahoista". Tuosta tulee useamman tuhannen euron voitto.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.01.2018
Viestejä
772
Jaahas, alkaa trokarit (trokarien puollustajat) kaivautumaan koloistaan :)

Jos nyt sen yhden "ylimääräisen" näytönohjaimen, pelikonsolin jne myy ni tuo nyt vielä on ihan ok, vaikkakin tuokin jo harmaalla alueella eettisesti. Mutta jos lyhyen ajan sisään myy useampaa käyttämätöntä tuotetta kaupan hintaa kalliimmalla, ni tuo menee sitten jo trokaamisen puolelle joka on imo kyllä melko kettumaista toimintaa. Yleensä nämä ketkä sanovat että "myyneet vaan muutaman", ni oikeasti sen voi kertoa viidella ni aletaan olemaan lähempänä totuutta.
Huittista, kovasti menee näkyy ihon alle. Noh tiedänpähän jatkossa tulla tarkistamaan tämän ketjun jos myyn jotain, ja olla myymättä kellekkään täällä ketjussa kitisijöille :D
 
Liittynyt
11.10.2019
Viestejä
492
Huittista, kovasti menee näkyy ihon alle. Noh tiedänpähän jatkossa tulla tarkistamaan tämän ketjun jos myyn jotain, ja olla myymättä kellekkään täällä ketjussa kitisijöille :D
Aika kaukana aletaan olla siitä tämän päivän alkuperäisestä punaisesta langasta, mutta toki, kaikki saa myydä ja olla myymättä tavaroitaan ihmisille, jotka on eri mieltä asioista kuin itse on :)
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Ai täällä neuvotaan nyt kuinka verottajaa kusetetaan :rofl2:
En ainakaan itse huomannut, että Simpanssi olisi sanonut tänä vuonna myyneensä kaksi Pleikkaria. Oletettavasti hän on siis toisen Pleikkarin myynyt tänä vuonna ja toisen viime vuonna, eikö näin ollut @Simpanssi6000 . Ja vaikka hän olisikin tänä vuonna myynyt molemmat, niin hän varmasti osaa ihan itse hoitaa asian verottajan kanssa.

Oletko muuten koskaan palauttanut kadulta, metsästä, tms. löytämääsi pulloa kauppaan? Jos olet, niin oletko muistanut mainita siitä verottajalle vai paljaastuko sinustakin pieni kusettaja, kun hieman tarkemmin aletaan penkomaan sun menneisyyttä? Olisiko syytä jopa tehdä verottajalle asiasta nettivinkki?

Niissähän ei ole edes mitään 1000 euron alarajaa - toisin kuin siinä trokaustarkoitukseen ostetussa Pleikkarissa - vaan jokainen 10 sentin palautus pitää ilmoittaa verottajalle.

:)
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481

Ilmoititko itse verottajalle voitoista kun myit 740€ näytönohjaimen hintaan 1650€ torissa?
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Niissähän ei ole edes mitään 1000 euron alarajaa - toisin kuin siinä trokaustarkoitukseen ostetussa Pleikkarissa - vaan jokainen 10 sentin palautus pitää ilmoittaa verottajalle.
Ei se ehkä ihan noinkaan mene:
"
Verohallinnossa pullonkeräämisen verotussäännöksiä ei Myllymäen tietojen mukaan ole pohdittu muutettaviksi, koska verohallinnossa asiaa "ei ole koettu ongelmaksi".

– Kyllä se taitaa melko harvinaista olla, että joku olisi tällaisen ansiotulon merkinnyt tuloverotukseen. En muista törmänneeni tällaiseen, Myllymäki hymähtää.

Pullonkeräystulot lisätään ansiotuloihin, joiden veroaste määräytyy kokonaisansioiden perusteella. Pienituloisella pullonkerääjällä pullorahat voivat jäädä alle noin 1 200 vuosirajan, jonka saa tienata maksamatta veroa.

– Sitten voisi tietysti ajatella, noin ihan hypoteettisesti, että pullonkeräämiseen liittyvät välittömät kustannukset voisi myös vähentää. Eli jos ostaa uudet ostoskärryt, jotka on hankittu vain tätä tarkoitusta varten, ne saisi sitten vähentää verotuksessa.

"

Eli ei nyt ehkä kannata kuitenkaan ihan jokaisen kerätyn tölkin tai pullon jälkeen laittaa sähköpostia saati soittaa verotoimistoon. Mutta jos soittaa kannattaa muistaa mainita nyt mahdolliset varusteet mitkä on hankkinut erityisesti tätä "työtä" varten koska ne voi vähentää puolestaan verotuksessa (esimerkiksi tyhjän muovikassin hinnan)....

Tässä vielä lisää pohdintaa ja lainvääntöä asiasta:
"
Keräsin viime vuonna panttituloja 860 euroa ja 10 senttiä. Miten ilmoitan ne verotuksessa, ylitarkastaja Petri Manninen?

”Sinun pitäisi ilmoittaa ne veroilmoituksessa muuna ansiotulona.”

Onko mitään ylärajaa, kuinka paljon näin voi ilmoittaa panttituloja, vai tuleeko joitain muita velvollisuuksia vastaan?

”Arvonlisäveroa joutuu maksamaan, jos menee 10 000 euron raja vuodessa rikki.”

Tuleeko verovelvollisuus siinä vaiheessa, kun ottaa pantin haltuunsa, vai siinä vaiheessa, kun lunastaa sen?

”Lunastushetken mukaan, silloin kun saa rahat.”

Viime vuonna roskiksesta keräämistäni panteista ainakin 500 euroa tuli yhdeltä meidän talon asukkaalta. Erehtymisen vaaraa ei ole, sillä Iljan kaljan juontia ei voi kukaan jäljitellä. Entä jos koputtaisin hänen ovelleen ja sopisimme, että hän lahjoittaa tölkkinsä minulle ja jättää ne roskikseen haettavakseni?

”Jos hän haluaa lahjoittaa ne pantit, hän voi sen tehdä. Lahjaveron alaraja on 5 000 euroa. Jos lahja jää sen alle kolmen vuoden aikana, lahjaveroa ei mene. Lahjoista pitäisi tehdä lahjaveroilmoitus, jotta niille määrätään lahjaverotusarvo. Se on tässä tapauksessa varmaan se raha, jonka panteista saa, kun ne vie kauppaan”

Voisiko ajatella, että roskiksen viereen siististi asetettu pullokassi olisi jätetty lahjoitustarkoituksessa?

”Emme ole tätä asiaa sen enempää miettineet, kun nämä pullopanttiasiat eivät ole yleensä mikään käytännön ongelma olleet. Ne eivät ole Verohallinnon painopistealueita, eikä tuollainen ole tullut vastaan. Jos lahjoittaja ja lahjansaaja eivät tunne toisiaan, se lahjoitustarkoitus tietysti siinä vähän mietityttää.”

Jos annan löytämäni pantit jollekulle toiselle, joudunko itse maksamaan tuloveroa?

”Ei mene mitään veroa.”

Voin siis antaa keräämäni pantit vaimon palautettaviksi. Panttien arvo jää kolmessa vuodessa enintään 3 000 euroon, enkä varmasti aio antaa vaimolle 2 000 euron edestä muita lahjoja kolmen vuoden aikana. Näin toimien löytämistäni panteista ei siis tule veroseuraamuksia?

”Ei periaatteessa, mutta verotusmenettelylaissa on veronkiertopykälä. En tiedä, miten se tähän soveltuu, kun ei ole mitään oikeuskäytäntöä eikä tätä ole kirjallisuudessakaan sen enempää käsitelty.”

Kysytään vielä ylimatriarkka Onneli Tonkijan mielipidettä. Haluaisitko palauttaa muutama tuhat panttia vuodessa, jotta minun ei tarvitsisi maksaa niistä veroa?

”Mehän voidaan vaan sanoa, että minä olen ne palauttanut.”

Niin, se olisi sinulle vaivatonta, kun ei tarvitsisi raahata kauppaan tuhansia kaljatölkkejä. Yritetään nyt kuitenkin olla petokseen syyllistymättä.

”Mitä jos annan ne sinulle takaisin?”

Ja minä kun luulin olevani kekseliäs vero- ja kotityövälttelijä.
"
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Taitaa nämä "puolueettomat" kommentoijat joita "trokaaminen ei haittaa" olla niitä pahimpia koijareita :rofl2:

Olisihan se toki erikoista jos haittaisi, kun kerran itse harrastaa samaa toimintaa.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Ilmoititko itse verottajalle voitoista kun myit 740€ näytönohjaimen hintaan 1650€ torissa?
Käydäämpä tämä asia nyt vielä ihan esimerkin kanssa läpi, vaikka verottajalla olikin siitä ihan selkeä ohjeistus heidän sivuilla.

Henkilö A tilaa kaksi eri näytönohjainta, koska niiden tarjonta on hyvin rajallista. Pienen odottelun jälkeen henkilö A saa näytönohjaimen X, vaikka olisi ensisijaisesti halunnut näytönohjaimen Z.

Henkilö A pelaa tyytyväisenä näytönohjaimella X ½ vuotta ja saa ilmoituksen, että näytönohjain Z on vihdoin saapunut. Tämän jälkeen hän myy omassa käytössä olleen näytönohjaimen X käytettynä Torissa 1650 eurolla, josta hän on itse maksanut 740 euroa.

Kysymys: Pitääkö 910 euron myynivoitto ilmoittaa verottajalle.
Vastaus: Ei tietenkään tarvitse, koska yksityishenkilö voi myydä omassa käytössä olleita tavanomaisia tavaroita verovapaasti, jos myynnistä saadut voitot ovat yhteensä enintään 5 000 euroa vuodessa.

Voinko olla vielä jotenkin muuten avuksi veroteknisiin kysymyksiin liittyen?
 
Liittynyt
11.10.2019
Viestejä
492
Kyllä tämän pitäisi olla ihan yleistietoa. Asiassa ei ole mitään epärehellistä tai rikollista. Mikäli kauppa kieltää jälleenmyynnin, niin seuraavaa pleikkaria ostaessasi stevari voi tulla osoittamaan sulle ovea. Se on ainut mahdollinen seuraamus, ja sekin erittäin epätodennäköinen mikäli et ole jotain omaa kojua laittanut Gigantin parkkipaikalle pystyyn.
Omassa yleistietämyksessäni oli kyllä tämän mentävä aukko eikä se tälläkään vielä täyttynyt, kun todetaan tyyliin, että "asiahan on näin ja kyllähän kaikkien se pitäisi tietää" ilman mitään sen kummempia perusteluja.

Tässä on selkeä ohjeistus suoraan Verottajalta: Kirpputorimyynti
<-- Sen sijaan tämä osui ja upposi ja pahoittelut kaikille pienemmän mittakaavan trokareille / muille, jotka menevät kirpputorikategoriaan ja kokivat, että pidin heitä mahdollisesti syyttä rikollisina. Miula ei selvästi ollu kaikkea tietoa, kun lähin ketjua kommentoimaan. Mutta tälleen sitä vaan oppii uutta, kun nahistelee foorumilla...

Sen sijaan, kun puhutaan ettei trokaamisessa, vähäisessä tai vähän suuremmassa, olisi mitään epärehellistä, niin siitä olen edelleen eri mieltä. Rehelliseen kaupankäyntiin yhdistyy myös "hyvien tapojen mukainen" ja "reilu", jota trokaus nyt ei vain mielestäni ole. Eikä siihen oikein pure ne perustelut, että "ei olisi trokareita, jos ihmiset ei ostaisi trokareilta mitään".

Jos tämä on vinkumista ja kitinää niin so be it :)
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Tuo on ihan yhtälailla epäeettistä että tilataan useampi eri malli rajoitetun saatavuuden tuotetta, ja sitten kun sen "näytönohjaimen" tai mikä nyt onkaan kyseessä saa kotiutettua ni eipäs perutakkaan niitä muita vaan pidetään loputkin tilaukset voimassa. Mikähän muu syy tuossa voi olla kun että yritetään tehdä voittoa toisten kustannuksella? Eli trokausta tuokin, ei ehkä laitointa mutta ihan paljasjalkaista perseilyä.

Ei nyt oikein mene läpi selitykset että toisen mallin tilaus jätetään voimaan sen takia että se on jollain tapaa mieleisempi. Varsinkin kun sitten sen "mieleisemmän mallin" saavuttua myydään edellinen todelliseen sikahintaan, jolla myyjä on käytännössä sitten saavuttanut sen että sai ilmaisen tuotteen ja jäi vielä vähän taskurahaakin. Toki voihan sitä tekosyynä käyttää :)

Itseasiassa jopa törkeämpää tämä toiminta jos aletaan myymään isompia määriä tällä kaavalla. Tällä sitten vältetään maksamasta veroja kun aiempi tuote on aina "ollut omassa käytössä" ja käytetyistä saa nykytilanteessa ihan samoja hintoja kun niistä uusista/avaamattomistakin..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Kunnon kapitalisti voisi todeta, että tuotteen myyntihinta on alunperin liian pieni, jos sen saa saman tien myytyä suurella voitolla eteenpäin. :psmoke:

Omassa yleistietämyksessäni oli kyllä tämän mentävä aukko eikä se tälläkään vielä täyttynyt, kun todetaan tyyliin, että "asiahan on näin ja kyllähän kaikkien se pitäisi tietää" ilman mitään sen kummempia perusteluja.
Pykäliä ei ole minullakaan esittää, mutta yleisesti ottaen Suomessa ja muissa vapaissa maissa ihmisillä on oikeus ostaa ja myydä omaisuutta, eivätkä "ei jälleenmyyntiin" -lausekkeet ole lakiteknisesti kovin väkeviä.

Yhden Pleikkarin myyminen vuodessa ei kaiketi vielä "ihan" taida täyttää verottajan määritelmää elinkeinon harjoittamisesta.

Mää ilmoittamassa verottajalle, kun joku on myynyt netissä Pleikkarin :)

Jotain rajaa nyt tähän kateuteen ja keskitytään niihin oikeisiin huijareihin.
Yksi pleikkari ei vielä, mutta sitten kun myyntiartikkeleita on kymmeniä ja voittoprosentit kymmeniä tai satoja, on ihan oikein, että niistä maksetaan verotkin, kuten muustakin liiketoiminnasta.

Tärkeää olisi, että kukaan ei ostaisi trokareilta kymmenien tai satojen prosenttien ylihinnalla. Mutta aina löytyy niitä, joiden on "pakko" saada uusin näytönohjain tai konsoli heti itselle tai lapsilleen.

Jos aktiiviseen vastarintaan haluaa ryhtyä, niin tavaraahan voi ostaa itselle ja myydä sitten myyntihinnalla tai vaikka alihinnalla eteenpäin. Mutta kannattaa katsoa, että ei myy vahingossa trokarille. :smoke:
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
722
Tuo on ihan yhtälailla epäeettistä että tilataan useampi eri malli rajoitetun saatavuuden tuotetta, ja sitten kun sen "näytönohjaimen" tai mikä nyt onkaan kyseessä saa kotiutettua ni eipäs perutakkaan niitä muita vaan pidetään loputkin tilaukset voimassa. Mikähän muu syy tuossa voi olla kun että yritetään tehdä voittoa toisten kustannuksella? Eli trokausta tuokin, ei ehkä laitointa mutta ihan paljasjalkaista perseilyä.

Ei nyt oikein mene läpi selitykset että toisen mallin tilaus jätetään voimaan sen takia että se on jollain tapaa mieleisempi. Varsinkin kun sitten sen "mieleisemmän mallin" saavuttua myydään edellinen todelliseen sikahintaan, jolla myyjä on käytännössä sitten saavuttanut sen että sai ilmaisen tuotteen ja jäi vielä vähän taskurahaakin. Toki voihan sitä tekosyynä käyttää :)

Itseasiassa jopa törkeämpää tämä toiminta jos aletaan myymään isompia määriä tällä kaavalla. Tällä sitten vältetään maksamasta veroja kun aiempi tuote on aina "ollut omassa käytössä" ja käytetyistä saa nykytilanteessa ihan samoja hintoja kun niistä uusista/avaamattomistakin..
Kyllähän sitä voi alkaa moralisoimaan ketä vain epäeettisestä toiminnasta, kun vaan asetetaan asiat oikeaan perspektiiviin.

Mutta en mä ainakaan tunne minkäänlaista moraalista tuskaa siinä kohtaa, kun myyn omaan käyttöön hommatun näytönohjaimen päivän hintaan Torissa. Mulla on vieläkin yksi näytönohjain odottamassa toimitusta ja kun se joskus saapuu sillä 739 euron MRSP hinnalla, niin tämä nykyinen lähtee myyntiin 1300 eurolla (tai mikä näissä käytetyissä nyt on tällä hetkellä päivän hinta, en ole kamalasti jaksanut asiaa seurata) ja saan taas uudelle kortille täyden 3 vuoden takuun.

Ihan turhaa puhua mistään verojen välttelystä, koska jos tuote on ollut omassa käytössä, sen saa myydä 5000 euroon asti ilman veroseuraamuksia, mikä tässä nyt on niin vaikeaa. Vähän samalla logiikalla autokuski joka ajaa nopeusrajoituksien mukaisesti, välttelee valtion budjettiin kerättäviä sakkomaksuja :)

Tyhmää se olisi olla lunastamatta tuollaista 739 euron korttia, koska ei sitä kenellekkään sillä hinnalla enää siellä kaupassa myydä. Ja jos myisin sen täällä tuolla samalla 739 eurolla mitä itse siitä maksan, niin seuraavaksi se olisi kuitenkin myynnissä siellä Torissa päivän hintaan, joten mikä järki tässäkään olisi.

Ihan vain ajatusleikkinä seuraava tilanne. Sinulla ja kaikilla sinun ystävillä on jo 3080 kortti hommattuna. Olet osallistunut arpajaisiin ja voittanut ilmaiseksi 3080 kortin. Mitä teet:

A) Jätät kortin hakematta, jotta joku toinen, joka tarvitsee sitä enemmän, saa sen.
B) Käyt hakemassa ilmaisen 3080 kortin ja laitat sen myyntiin 739 eurolla, joka oli tuotteen MRSP hinta.
C) Myyt sen eteenpäin ns. päivän hintaan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom