Pysäköityä autoani kolhittiin

Liittynyt
05.04.2022
Viestejä
309
Otsikon mukaisesti parkissa ollutta autoani kolhittiin. Auto oli taloyhtiön parkkipaikalla ja vauriot ovat ilmestyneet yön/päivän aikana.

Vauriot tulivat vasempaan takalokasuojaan ja takaoveen. Ei näyttänyt menneen lommolle, mutta maalit hankautuneet varsinkin lokasuojan reunasta paikoitellen pois. Takaovessa myös jäänyt punaista maalia törmänneestä autosta. Vasemmalle parkkeeratun punaisen auton oikeassa etunurkassa puolestaan oli samalla korkeudella naarmuja ja harmaata maalia/pölyä. Tilanne on mielestäni täysin selvä, eli käännös mennyt vähän pitkälle ja vauhdilla tultu, niin puskurin kulma on vähän raapaissut kylkeä. Kuvat ja videot otin tilanteesta heti kun vauriot havaitsin.

Soitin viereisen auton omistajalle ja katsottiin tilanne yhdessä paikan päällä. Omistaja kiistää aiheuttaneensa vahingot ja väittää, että jäljet ovat jo olleet hänen autossaan ja sanoi jonkun muun aiheuttaneen vahingot. Pidän tätä todella epätodennäköisenä, koska parkkipaikka on ahdas ja vieressä on liuta vapaita paikkoja, eli kukaan ulkopuolinen tuohon ei tarkoituksella aja. Omistaja oli myös kiiruhtanut parkkipaikalle heti soiton jälkeen ja kerennyt pyyhkimään harmaat maalit omasta puskuristaan hihaan, onneksi otin kuvat :D Auton omistaja on hyvin iäkäs, varmasti yli 70-vuotias ellei jopa 80 puolella.

Poliisi asialle ei mitään tule tekemään, mutta mikä olisi oikea tapa menetellä? Vakuutusyhtiöön soitin ja laitoin vahinkoilmoituksen menemään, johon ilmoitin punaisen auton rekkarin jne. Soitan vielä huomenna maanantaina perään ja kysyn tarvivatko kuvia tms. Onko vielä jotain mitä voin tehdä prosessin nopeuttamiseksi?

Auto on noin 3k€ kosla, joten kovin suuria korjauksia tuohon tuskin tullaan tekemään. Bonukset toki kärsii, jos minun vakuutuksesta korvataan, mutta mahtaakohan tuo mennä punaisen auton vakuutuksesta, jos hän edelleen kiistää syyllisyytensä? Tulee kuitenkin sana sanaa vastaan tilanne.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi poliisi ei tule tekemään mitään asialle? Yleensä tilanteissa joissa syyllinen on epäselvä soitetaan poliisi paikalle selvittämään tilannetta
 
Miksi poliisi ei tule tekemään mitään asialle? Yleensä tilanteissa joissa syyllinen on epäselvä soitetaan poliisi paikalle selvittämään tilannetta

Mitä poliisi voi tehdä?

Ajaa paikalle ja sanoo, että ottakaa yhteys vakuutusyhtiöön.

Tieliikennelaki muuttui 6/2020 siihen ettei poliisia nämä kiinnosta
 
Juu, nykyään poliisit eivät ota tämmöisiä vastaavia tutkittavaksi enää. Itselläni oli parkkipaikoilla kaksi kertaa kolhittu ja yhden kerran kohdistettu ilkivaltaa. Kaikki tapaukset menivät ilmoitus luonteisena. Onneksi oli kaskossa pysäköintiturvat niin menivät maalauskeikat vakuutuksen piikkiin. Maalaamon kanssa sitten voi sopia omavastuun diileistä
 
Jos ei ole todisteita nii menee omista vakuutuksista, mutta ei mulla bonarit kärsinyt, sama juttu tehtiin mulle
 
Mulla naarmun korjaus meni ilkivallan piikkiin jolloin ei tullut bonusmenetyksiä. Muistaakseni naarmu oli auton siinä päässä joka oli jalkakäytävän suunnalla ja vakuutusyhtiön kanssa todettiin että mahdollisesti ostoskärryillä naarmutettu. Jos olisi ollut autotien puolella niin vakuutusyhtiö olisi olettanut naarmuttajannooevan toinen auto jolloin vakuutus korvataan pysäköintiturvasta ja sitten kärsii bonukset. Kannattaa tarkistaa omat vakuutusehdot niin ei tule tehtyä epäedullisia arveluja tilanteen kulusta vakuutusyhtiölle.
Poliisille jouduin ilmoittamaan myös että sain korvaukset. Parin viikon päästä tuli ilmoitus että tutkinta päätetty tuloksettomana.
Mulla naarmu oli muovi puskurissa joten otin rahat ja kävin ostamassa paikkamaalin.

Tässä AP tapauksessa poliisi voisi soittaa naapurille ja saada naapurin kertomaan miten on käynyt, niin ne tekee ainakin tori huijauksissa. On varmasti halvempaa jos naapuri maksaa korvauksen ja kenenkään ei tarvi käyttää (ainakaan auto) vakuutusta/bonuksia asian hoitamiseen.
 
Auto on noin 3k€ kosla
Täytyy myöntää etten itse tuossa vaiheessa jaksaisi stressata jotain lommoa tai maalivauriota. Ei ainakaan auton arvo voi enää paljoa laskea pikku lommoista ja naarmuista...

Kun edellinen Toyota-autoni oli alle vuoden ikäinen, onnistuin rikkomaan tavaratilasta muovisen osan jota ei oikein voinut enää korjata. Auton toimintaan se ei vaikuttanut mutta rumalta näytti ja varmasti olisi laskenut auton jälleenmyyntiarvoa, jos olisin sitä silloin yrittänyt myydä pois vuoden parin ikäisenä.

Minulle se oli kuitenkin vapauttava kokemus koska sen seurauksena en stressannut enää ollenkaan jos ko. autoon tulisi muita kosmeettisia vaurioita. Tietenkään en toivonut sellaisia, mutta ajattelin että turhaa enää yrittää pitää sitä priimakuntoisenakaan kun tuli jo suht uutena näkyviä kosmeettisia vikoja joita ei voi järkevästi korjata. Kunhan toimii, ja toimihan se, 13 v käytössäni ja sain myytyä vielä eteenpäin.
 
Näin se menee. Ellei toinen osapuoli tunnusta, niin heikoilla on oma keissi ja poliisi ei tee mitään. Ei niillä olisi edes resursseja kun näitä pieniä kolhaisuja tapahtuu jatkuvasti. Kai sitä voisi omalla rahalla haastaa oikeuteen, mutta siinä on aina se iso ja todellinen riski että näyttö ei riitä ja sitten vasta kalliiksi tulee kun siellä häviää.

Itselle kävi äskettäin sama, tiedän tasan tarkkaan että mikä Eestin rekkareissa oleva pakettiauto raapaisi maalit minun Opelin takapuskurista. Jäljet ovat selvät, myös pakun mustassa puskurissa näkyy hopeiset merkit, mutta omasta vakuutuksesta menee.
 
Itsehän ilmottaisin vastapuolelle että sen autossa voi olla pari naarmua lisää seuraavana päivänä jossei ala homma hoitumaan. Jos siis päivänselvä keissi että vastapuoli on kolhinut.

Itse ajelen kanssa tonnin rusinoilla ja varmaan edes huomaa jos joku raapassut johonkin, mutta kyllähän tommonen asennevamma vituttaa, en mäkään avaa oman auton ovea jonkun 50k bemarin kylkeen vaikka eihän se mun autossa mitään näkyisi vaikka niin tekisi.
 
Itsehän ilmottaisin vastapuolelle että sen autossa voi olla pari naarmua lisää seuraavana päivänä jossei ala homma hoitumaan. Jos siis päivänselvä keissi että vastapuoli on kolhinut.

Itse ajelen kanssa tonnin rusinoilla ja varmaan edes huomaa jos joku raapassut johonkin, mutta kyllähän tommonen asennevamma vituttaa, en mäkään avaa oman auton ovea jonkun 50k bemarin kylkeen vaikka eihän se mun autossa mitään näkyisi vaikka niin tekisi.
Näinhän se tietty on, Taloyhtiön parkkipaikalla oli vastaavanlainen tapaus kun yhden autossa oli jotain naarmua ja omistaja pystyi ainoastaan epäilemään viereisen paikan autoa, mutta ei voinut todistaa sitä. En tiedä millaista keskustelua kävivät aiheesta mutta kovin harmistuneelta hän vaikutti. Valitettavan ahtaita paikkoja nuo ovat, olenkin miettinyt että pitäisi käydä koeajamassa sieltä Vantaalta Tesla Model Y:tä ja ajaa se suoraan kotiin parkkiruutuun, ihan vain nähdäkseni mahtuuko se edes siihen (järkevästi).

Minun poikani on joskus tainnut ovella kolhaista naapurin autoa että pieni jälki tuli. Itse en tapahtunutta havainnut mutta naapuri kävi ovella sanomassa että sanoisin pojille että pitää varoa. En alkanut kiistää mitään eikä hänellä ollut rahallisia vaatimuksia minulle, ja sen jälkeen aloin varoa lasten ovien availuja enemmän, lapsilukko päälle tai minä menen avaamaan oven ja laitan käteni tai kehoni oven ja naapurin auton väliin ettei varmasti osu. (Lapsilukkoa en viitsi jatkuvasti käyttää koska vaimo tykkää monesti istua takana, ja isompi poika itseasiassa edessä).
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille vastauksista!

Täytyy myöntää etten itse tuossa vaiheessa jaksaisi stressata jotain lommoa tai maalivauriota. Ei ainakaan auton arvo voi enää paljoa laskea pikku lommoista ja naarmuista...
Joo, ei tuo auton arvoa juuri laske, mutta ikäisekseen ihan siistikuntoisena säilynyt, niin siksi tuo vähän vituttaa.

Tai no, eniten vituttaa tuon naapurin asennevamma. Jos olisi sattunut jossain Prisman parkkipaikalla, niin sit olisi helpommin olla asenteella "paska mäihä, mutta näitä sattuu". Nyt kun kolhinut auto on nätisti vieressä parkissa ja omistaja valehtelee päin näköä ja kehtasi vielä moittia miten minä ruukaan auton ruutuun ajaa, niin kyllähän tuo pistää hieman veren kiehumaan. Hän siis haluaisi, että auto ajetaan tarkoituksella vinoon, jotta hänkin voi ajaa autonsa vinoon ja pääsee helpommin ulos. Omalla paikalla tolppa edessä, niin helpompi ajaa suoraan, mutta naapuri ei tietenkään tätä tunnu ymmärtävän.

En usko, että hänen vakuutuksistaan menee, mutta onpahan nyt ainakin yritetty. Hyvin iäkäs henkilö kyseessä, niin pelkääköhän kortin menetystä, kun ei tuo hänen ajaminen kaikkein sulavimmalta näytä, mitä nyt muutaman kerran nähnyt. Muutenkin vähän muisti tuntui haparoivalta, kun monesti sai korjata tarinaansa ajankohdan suhteen (milloin olivat käyneet asioilla). Tai sit vaan huomio meni tarinan keksimiseen :D

Noh, katsotaan miten vakuutusyhtiöt tähän reagoivat. Ei tuo näyttänyt onneksi ihan metallille asti menneen, vaikka aika ilkeän näköinen tuo kylki on kun naarmuja niin laajalla alalla. Tietääpä, ettei tarvi varoa viereistä autoa enää parkkiin ajaessa, jos kolahtaa niin "en ole kolhinut, minä olen vuosien kokemuksella tähän ajanut, jäljet oli jo minun autossa, jonkun muun vika".
 
Yhdellä entisellä työkaverilla oli hieman samanlaista ongelmaa. Muutaman tonnin auto niin ei ollut rahallista menetystä, mutta hänen tukevampi naapurinsa pamautti ovensa aina kaverin auton kylkeen. Vuoden jälkeen ovessa oli enemmän lommoa kuin ehjää pintaa. Kävi naapurille sanomassa (päätypaikka) ja kiisti aiheuttaneensa vahingot, ehdotukset ruutuun peruuttamisesta kulun helpottamiseksi menivät myös kuuroille korville

E: itse sain kyllä viimevuonna yhden vahingon ihan vakuutusyhtiön kautta läpi vaikka vastapuoli kiisti, pinta lähti tukkirekan renkaasta osui omaan puskuriin
 
Eli suomeksi sinä maksat siitä oma vastuun kun joku muu ajaa autosi päälle

Jos ei se syyllinen ole tiedossa, niin sitten maksat itse ainakin sen kaskon omavastuun, miksi?
-No ei sitä kukaan muukaan halunnut maksaa.

Paska homma mutta, minkäs teet.

Kaskovakuutukseenkin joutuu monella yhtiöllä ottamaan vielä erikseen pysäköintiturva yms. Se korvaan ILMAN bonusmenetystä vahingot joissa tuntemattomaksi jäänyt auto osuu sinun autoosi, yleensä näissä vähän pienempi omavastuukin. Muuten menee kaskon törmäysturvasta ja omavastuun päälle bonustiputus jotain 0-20% riippuen vakuutuksesta ja asiakkaasta.

Ei muuten yhdenkään vakuutusyhtiön ilkivaltaturva taida korvata toisella autolla aiheutettua vahinkoa, vaikka olisikin ollut tahallaan. Rajattu ihan suoraan vakuutusehdoissa pois ilkivaltavakuutuksen korvattavista vahingoista.
 
Itsehän ilmottaisin vastapuolelle että sen autossa voi olla pari naarmua lisää seuraavana päivänä jossei ala homma hoitumaan. Jos siis päivänselvä keissi että vastapuoli on kolhinut.

Itse ajelen kanssa tonnin rusinoilla ja varmaan edes huomaa jos joku raapassut johonkin, mutta kyllähän tommonen asennevamma vituttaa, en mäkään avaa oman auton ovea jonkun 50k bemarin kylkeen vaikka eihän se mun autossa mitään näkyisi vaikka niin tekisi.
Jos omistaja ei olisi noin iäkäs olisin mahdollisesti uhannut pahoinpitelyllä mikäli asia ei ala selviämään.
Ennen kuin ilki- tai väkivallalla alkaa uhkailemaan, kannattaa tarkistaa, ettei itse syyllisty rikokseen.
 
Tämä menee jo offtopicin puolelle, mutta tiettyjen rikosten valmistelu Suomessa on rangaistavaa. Mutta silloin puhutaan jo varsin törkeistä rikoksista, ei parkkipaikkakolareista. En silti markkinoisi ajatusta tuohon pahoinpitelyyn tms, "oman käden käytön" oikeutukseen saatikka niiden ostamiseen rikollisryhmittymiltä.
 
No ei tietenkään ole ja ymmärrän pointin. On sattunut itsellekin pariinkin kertaan ja vitutti maksaa se kaskon omavastuu. Fiksut ihmiset nostaa käden ylös ja myöntää virheensä. Mutta siltikin olen sitä mieltä, että väkivallalla uhkaaminen saatika tietyillä rikollisryhmittymillä uhkaaminen on yhtä lapsellista käytöstä kuin mitä ne rikollisryhmittymät edustaa.
 
Tervetuloa kerhoon - meillä naapurin vanhukset paukutti ovea meidän kylkeen. Pitkään kiistivät, ei voi olla heidän syytä. Vietiin sitten pajalle niin laskivat yli 100 lommoa ja kaikki täsmälleen siinä naapuriauton oven kohdalla. Maksoivat kun oli niin ilmiselvä tilanne ja kommentti maalaamista.

Kahdesti maalautettiin kylki naapurin piikkiin ennen kuin loppui kolhiminen. Pahinta oli just toi kiistäminen, paras kommentti oli että ei kai kolhut ajamiseen vaikuta, miks ne pitäis korjata? Oma kärry ei ole mikään tonnin pommi
 
Onneksi nykyään omistan Teslan ja tälläiset kolhijat jäävät kiinni sentryn avulla ja jos eivät myönnä syyllisyyttään haastan heidät viimekädessä tuomioistuimeen.

Onkohan tuollaista koeponnistettu tuomioistuimessa? Kuitenkin siellä tulee esille joku kierous että autossa olisi pitänyt olla kuvauksesta ilmoittava kyltti tjms. Just my 10 cents.
 
Onkohan tuollaista koeponnistettu tuomioistuimessa? Kuitenkin siellä tulee esille joku kierous että autossa olisi pitänyt olla kuvauksesta ilmoittava kyltti tjms. Just my 10 cents.
Toisaalta ei syyllisty rikokseen jos tavan koslaan(tai kotiin /mökkiin) laitta tuollaiset kyltit vaikka se kamera puuttuukin. Onneksi ostettiin kotteroon kaiken kattava vakuutus kun lapsi saa kortin niin taitaapa olla tuo
parkkikolhukin siinä. Sen sanon kersalle että vastaa teoistas äläkä pakene jos kollhit.. Vakuutus niitä omiakin kolhuja rahoittaa ja jos bonarit menee niin aiheesta.
 
Kerran yhytin erään tyypin kolhimasta autoani kauppakeskuksen parkkipaikalla. Kun menin paikalle ja kysyin että mitähän helvettiä niin eihän tämä kokenut tehneensä edes mitään väärää vaikka autoon kyllä jäi havaittava jälki tästä. En tiedä mikä mielenterveysongelma aiheuttaa tälläistä käytöstä, mutta terveestä ihmisestä ei voi olla kyse.

Onneksi nykyään omistan Teslan ja tälläiset kolhijat jäävät kiinni sentryn avulla ja jos eivät myönnä syyllisyyttään haastan heidät viimekädessä tuomioistuimeen.

Vähän vastaava tapaus kävi itselle joska taannoin. Istuin itse autossa kaupan parkkipaikalla ja viereisen auton apukuski avasi autonsa oven joka kolahti voimalla omaan oveeni. Hyppäsin autosta heti katsomaan että mitä oli tapahtunut ja tulihan siihen omaan oveen selvä naarmu uudenkarkeaan maalipintaan. Kolhija istui omassa autossan ikaankuin mitään ei oleisi tapahtunut. Koputin ikkunaan ja sanon että taisi käydä pikku vahinko. Ukko mulkoili ikkunan takaa meikäläista eikä aukaisuut edes ikkunaa. Joten jouduin puhumaan sitten ikkuna läpi hänelle. Hetken kuluttua auto kurvasi pois ja meikäpoika jä siihen ihmetteleen että tälläistä porukkaa. Nappasin rekkarin ylös ja tein rikosilmoitusen poliisille. Muistaaksini ei mitään seuraamuksia kolhijalle tullut. Kielsi varmaan tapahtuman. Omaan piikkiin sitten fiksautin kolhun.
 
Tässäkin keskustelussa on monesti huomattu väite: Jos auto on halpa, mitä muutamasta kolhusta.

Olen täysin eri mieltä. Mielestäni oli se auto tai naapurin auto minkä hintainen tahansa, on sen omistajalla oikeus säilyttää omaisuutensa niin hyvänä kuin haluaa. Itselläkin on halpa auto ainakin foorumin mittapuulla mutta pidän sitä aina siistinä pelkästään oman viihtyvyyteni takia. Todellakin suututtaisi jos joku kolhisi autoani ja vielä jos on selkeä tapaus niin kiistäisi tekonsa.

Offtopiccina, ennen omistin n. 3x arvokkaampia autoja kuin nykyinen ja kyllä niitä murjottiin muiden toimesta huolella. Yhtä autoa naarmutettiin kivellä/avaimella kuskin ovesta pitkälle taakse asti pitkä viilto, yhdestä murjottiin puskuri oletettavasti omalla autollaan ja eipä jätetty lappua ikkunaan. Yhdestä murjottiin pyöränkaari ja sama juttu. No ehkä se oli 10v sitten bemarikuskilla semmoista aikaa suomessa, tai sitten vaan omasin todella huonon tuurin.

Pointtini on: Vaikka auto olisi sinusta halpa, ei se silti oikeuta sen murjomista ovella tai millään. Se (voi) tuottaa todella paljon mielipahaa omistajalle sekä rahanmenoa. Jos ei välitä autonsa kunnosta on sitten eriasia tuossa mielessä. Ei silti semmoistakaan autoa ole oikein murjoa ellet sitä itse omista. Omillaan saa tehdä mitä lystää, vaikka paukuttaa vasaralla konepellille jos siltä tuntuu.
 
Samaa mieltä nimimerkin Warra kanssa; ei ole koskaan oikein (tahallaan tai huolimattomuudesta) aiheuttaa toisen autoon vahinkoa. Tuon takia ite olen ottanu tavaksi parkkeerata oman auton (toki uusi nyt vielä) johonkin takanurkkaukseen. Pääsee paljon vähemmällä ja menee 30 sec kävellä enempi.
 
Tämä on kyllä sinänsä tyhmää että voit periaatteessa parkkipaikalla huoletta kolistella muita autoja ja poistua paikalta ja jos joku näkee kiistät vaan kaiken. Harva siitä oikeuteen uskaltaa lähteä kun se on aina nopanheittoa. Jos joudut maksamaan vaikka puolet oikeudenkäyntikuluista lasku on kova ja prosessi kestää.

No jossain Italiassa autoja kolhitaan kuulemma vielä enemmän..
 
Turhaan mietitte poliisin selvittämään näitä rikoksia, samoin kuin se kuluriskin ottamista jos lähtee oikeuden kautta hakemaan 1000€ maalaustyötä oven avaajalta. Etenkään jos ei ole selkeää näyttöä, että juuri se naapuri on vahingon aiheuttanut.

rekkarit ylös ja tehkää omaan vakuutusyhtiöön ilmoitus. Jos vastapuolella ei ole intoa selvittää asiaa. Eise vakuutusyhtiökään mistään kameravalvonta tallenteita taio, mutta VY neutraali asema auttaa asian selvittämisessä.
 
rekkarit ylös ja tehkää omaan vakuutusyhtiöön ilmoitus. Jos vastapuolella ei ole intoa selvittää asiaa. Eise vakuutusyhtiökään mistään kameravalvonta tallenteita taio, mutta VY neutraali asema auttaa asian selvittämisessä.

Neuvotaan tekemään ilmoitus vastapuolen vakuutusyhtiöön (mikäli rekkari tiedossa). Itselle on kyllä epäselvää miten prosessi menee kun vastapuolella sitten kiistetään.

Tämän ketjun aloittaja voisi päivittää tilannetta.
 
Parkkipaikkavahingot ovat niin yleisiä, että ne on poistettu kolarivakuutuksesta. Pitää olla erillinen pysäköintivakuutus ja tämä ei vaikuta bonuksiin, mutta maksaa omavastuun ~200€.
 
Jos vastapuoli kiistää, eikös tuo sitten mene käytännössä omasta kaskovakuutuksesta ja alentaa bonuksia. Siinä mielessä kannattaa hankkia se kirjallinen tunnustus heti tekohetkellä mikäli mahdollista.

Vakuutusyhtiön mielestä paikan päällä tehdyllä syyllisyyden tunnustamisella, puhutulla tai kirjallisella ei ole väliä. Jos toinen osapuoli kertoo toisen "pakottaneen" hänet tunnustamaan, ei sitä tätä kirjallistakaan tunnustusta käytetä osana tuottamuksen arviointia.

Käytännössä pitäisi saada toinen osapuoli *tunnustamaan* jälkikäteen omalle vakuutusyhtiölleen, eli kannattaa olla kohteliaasti pyrkiä selvittämään asiaa hyvä tapaisesti. Netissä toki aina pakollinen voimafantasiointi kuuluu asiaan.
 
Mutta... eihän poliisi aina pääse paikalle, ainakaan nopeasti.

Miten muuten, jos tulee kolari, siis liikenteessä, ja tekijä varmasti tiedossa, ja pitää tunnustaa ja sopia, niin miten se paperien laatimien tapahtuu oikeanoppisesti?

Olen yhdessä kolarissa ollut syyttömänä osapuolena, jossa heti tuli selväksi, että minun kylkeen ajanut ei halunnut ottaa mitään vastuuta, vaan se herrasmies aloitti uskomattoman molottamisen huonolla suomella, josta tajusin vain sen verran, että minun vika, vaikka tää kaahari tuli varmaan tupla ylinopeudella päin sen mitä vanhasta Yariksesta lähti. Soitin poliisit ja siinä sitten istuttiin odottamassa varmaan useampi tunti että kytät saapui, ne haastatteli minua ja sitten irakia ja sitten sanoi että hänen moka, minulle lähetetään myöhemmin poliisilta raportti ja syyllisen tiedot että voin pistää ne vakuutukseen
 
No nyt kyllä tulee laatuneuvoja :lol: Itsellä käynyt kyllä tuuri kun ei ole ikinä kolahtanut. Parkkeeraan kyllä yleensä aika takanurkkaan kun ei pikku kävely haittaa.
 
No nyt kyllä tulee laatuneuvoja :lol: Itsellä käynyt kyllä tuuri kun ei ole ikinä kolahtanut. Parkkeeraan kyllä yleensä aika takanurkkaan kun ei pikku kävely haittaa.

Vain hyviä neuvoja:hammer:

Tänään prisman parkkihallin toiseen kerrokseen missä on lähtökohtaisesti aina väljää. Ihan viivan päälle niin että viereen ei luulisi smarttia isompaa mahtuvan koska siinä on myös betonitolppa. No paskat, joku peruutti siihen XC90 volvon kun tulin kaupasta. Varmaan sekin sai jumpata että sai itsensä ulos autosta ottamatta osumaa omaani. Ja sama jumppa itelläkin etten osu ovella siihen volleen. Kerta se on ensimmäinenkin tuossa ruudussa. Ja kyllä, jaksan ne muutamat askeleet kun jätän auton vähän pidemmälle.
 
Toinen hyvä keino nopeuttaa poliisin paikalle saamista on vihjata nähneensä aseen epäillyn ajoneuvossa tai hallussa.

En oikeen jaksa uskoa että kukaan selvästi ajatteleva ihminen vitsailisi edes tämmöisellä. Se häke päivystäjä tietää sen hetkisen tilanteen paremmin kuin sinä ja hyvin harvoin partioita riittää käymään edes osassa näissä kolareissa, missä ei ole aiheutunut merkittävää aineellista- tai henkilövahinkoa.

Voin luvata sinulle, että poliisi kun näkee syyllisyydeltään sekavan peltikolarin, he korkeintaan ottavat lausunnot osapuolilta ja tokaisevat "ei syytä epäillä kumpaakaan rikoksesta, selvittäkää asia vakuutusyhtiöidenne kanssa" Uudistetun Tieliikennelain mukaan vakuutusyhtiöillä on nykyään suurempi rooli tuottamuksen arvioinnissa ja päättämisessä. Jos oli sun vika niin sit tippuu bonukset, voi voi. Ei täällä silti ruveta valehtelemaan aseiden olemassa olosta.
 
Tässäkin keskustelussa on monesti huomattu väite: Jos auto on halpa, mitä muutamasta kolhusta.

Toki omaisuudella pitää olla suoja, mutta kolhun aiheuttama vahinko ei ehkä ole suoraan samanarvoinen kuin sen korjaamisen hinta. Eli mikä on kolhun vaikutus auton arvoon jossain tonnin autossa? Vakuutusyhtiökään ei sellaista välttämättä lähde korjaamaan, jos hinta on liian suuri auton arvoon nähden. Joku pieni kertakorvaus voi tulla kyseeseen tai lunastus.
 
Toki omaisuudella pitää olla suoja, mutta kolhun aiheuttama vahinko ei ehkä ole suoraan samanarvoinen kuin sen korjaamisen hinta. Eli mikä on kolhun vaikutus auton arvoon jossain tonnin autossa? Vakuutusyhtiökään ei sellaista välttämättä lähde korjaamaan, jos hinta on liian suuri auton arvoon nähden. Joku pieni kertakorvaus voi tulla kyseeseen tai lunastus.
Tai mites kuvitteellinen n. 3000€ (tai minkä hintainen vain mihin omistaja on ottanut jonkinlaisen vapaaehtoisen vakuutuksen) auto jota omistaja pitää siistinä. Siihen kolhu = todennäköisesti omavastuu+bonusten menetys vakuutusyhtiössä saattaa tuntua paljon pahemmin tämän auton omistajaan kuin vaikka siihen 50 000€ teslan omistajaan. Oletettavasti kuitenkin tulotasot ovat lähtökohtaisesti erilaiset mutta kustannukset kolhulla ovat auton omistajalle samat. Ei nämä ole yksiselitteisiä asioita aina.
 
Toki omaisuudella pitää olla suoja, mutta kolhun aiheuttama vahinko ei ehkä ole suoraan samanarvoinen kuin sen korjaamisen hinta. Eli mikä on kolhun vaikutus auton arvoon jossain tonnin autossa? Vakuutusyhtiökään ei sellaista välttämättä lähde korjaamaan, jos hinta on liian suuri auton arvoon nähden. Joku pieni kertakorvaus voi tulla kyseeseen tai lunastus.
Itsellä kävi MX-5:n kanssa niin että varkaat/murtautujat paskoivat osan autoa ja vaikka auto on "vain" x euromäärän arvoinen vs esim aiempi 60ke+ Model 3 Performance jossa sama vaurio olisi ollut vain pieni pikainen korjaamokeikka, niin tuo MX-5 meinasi mennä lunariin tuon takia vaikka auton status klassikkona takaa jo tietyn arvon ja on jo alkanut nostamaan hintaa varsin merkittävästi vs Model 3.. Museokilpinen toki joten ns "helppo" näyttää vakuutusyhtiölle että auto ei ole läpimätä paska tms johon ei voi vain heittää jotain romiksen osia tms. mutta silti. Ei se auto ole kaikille vain a-b liikkumisväline vaan jotain enemmänkin ja tuo on vittumainen keissi vakuutusyhtiön kanssa. Kyllä tuo korjauksen toteutus vaati itseltä aika monta puhelua ja vääntöä ja kääntöä vakuutusyhtiön kanssa että sai auton korjattua helpon "autoon ei saada korvaavia osia, joudumme lunastamaan auton".
 
Neuvotaan tekemään ilmoitus vastapuolen vakuutusyhtiöön (mikäli rekkari tiedossa). Itselle on kyllä epäselvää miten prosessi menee kun vastapuolella sitten kiistetään.

Tämän ketjun aloittaja voisi päivittää tilannetta.

Kesti päivitellä, kun hidasta on IF:ssä ollut toiminta. Tänään viimein tuli korvauspäätös IF:stä. Eli meni suurinpiirtein tälleen (päivät saattaa vähän heittää):
  • Vahinko tapahtui 19.5
  • Omaan vakuutusyhtiöön ilmoitin 19.5 ja kyselin neuvoja
  • Tiistaina 23.5 soittelin perään ja siirsivät IFille hoidettavaksi, kun tekijä on tiedossa ja hänellä vakuutus siellä
  • Maanantaina 29.5 soittelin IFiin ja kyselin asiasta - Ottivat vasta tässä vaiheessa käsittelyyn!
  • 30.5 pyysivät kuvia tapahtuneesta, samalla rustailin tekstikenttään oman näkemyksen tilanteesta (saman minkä olin puhelimessa kertonut)
  • 6.6 soittelin perään, hakemus on käsittelyssä mutta ruuhkaa heillä niin siksi kestää
  • Tänään 16.6 tuli viestiä, että korvaavat vahingon ja voi viedä heidän käyttämälleen korjaamolle. Tekevät ehdotuksen minkä IF sitten hyväksyy tai katsoo nyt ehdottavatko jotain muuta. Uusiksi ne tuskin alkaa 3 tonnin koslaa maalaamaan.
Eli todella hidasta ja monesti on tuntunut, että asia on "unohtunut" jos vakuutusyhtiöön ei ole yhteydessä. Tiedottaminen seuraavista vaiheista varsinkin aika puutteellista. Soittamalla kummasti ottivatkin käsittelyyn samantien, tiedä sit kuin hitaasti olisi asia edistynyt jos ei olisi kertaakaan soitellut perään.

Tämä tapaus oli selkeä, mutta auttoi kun oli selkeät kuvat otettuna heti kun vahinko on havaittu. En tiedä sitten ovatko pelkästään kuvien perusteella todenneet, että jäljet ja naarmujen värit täsmää vai onko auton omistaja myöntänyt teon. Jäänee mysteeriksi (ellei tule sanomaan asiasta joskus jos satutaan parkkipaikalle samaan aikaan :D ), mutta pääasia että asia hoitui. Tai no katsoo nyt mitä alkavat korjaamaan.

Sopivasti korona tähän iski, niin mahtaa mennä juhannuksen jälkeiselle viikolle huollon selvittely. Pitää soitella huoltoon ensi viikolla ja kysellä pitääkö tuohon tarkastukseenkin varata aika vai miten tuo kuvio menee (varataanko huoltoon aika ja samalla sit tekevät arvion ja korjaavat jos vakuutusyhtiö hyväksyy). Montakohan päivää auto on pajalla, jos alkavat oven ja takalokasuojan maalaamaan :hmm:
 
Montakohan päivää auto on pajalla, jos alkavat oven ja takalokasuojan maalaamaan :hmm:

Pari päivää kestää ja sieltä tulee paskaa. Reklamoit niin seuraavalla kerralla voi tulla parempaa. Näin se menee.

Olisi kyllä kiva tietää myönsikö se kaveri syyllisyytensä vai korvasiko vakuutusyhtiö ilman sitä.

Itsellä myös huonoja kokemuksia IFistä, nyt taitaa olla kaikki vakuutukset Pohjolassa. Mutta varmaan tuurista kiinni ja aina pitää olla itse aktiivinen.
 
Pari päivää kestää ja sieltä tulee paskaa. Reklamoit niin seuraavalla kerralla voi tulla parempaa. Näin se menee.

Olisi kyllä kiva tietää myönsikö se kaveri syyllisyytensä vai korvasiko vakuutusyhtiö ilman sitä.

Itsellä myös huonoja kokemuksia IFistä, nyt taitaa olla kaikki vakuutukset Pohjolassa. Mutta varmaan tuurista kiinni ja aina pitää olla itse aktiivinen.
Etenkin tuo ensimmäinen.
 
Itselläni oli vastaava tapaus ja vakuutukset myös ifillä. Kaupan pysäköintipaikalla olin kävelemässä autooni kun samaan aikaan keski-ikäinen äijä nousi autostaan ja teki erittäin kivan näköisen vekkin autoni oveen. Ei jäännyt selvittelee asiaa.
Omalla kohdallani hommat hoitui ifin chättin kautta. Pisin aika meni vastapuolen vastineen odotteluun mutta itte ifillä käsittelyajat olivat mielestäni erittäin kohtuullisia.
 
En tiedä, mutta Toyota-kuskeilla lienee kaikilla jonkinmoinen aivovamma parkkipaikoilla.

Eilen pysäköin autoni ruutuun jossa oikealle jäi yksi vapaa paikka ja vasemmalle 3 paikkaa.

Kävelen autolleni, niin taas joku harmaahapsi oli juuri peruutellut Auriksensa mun kylkeen kiinni, että tilaa oli se 30cm kylkien välissä.
Katsoin vihaisesti ja totesin "mitähän vittua" , niin harmaahapsi kysy et oonko menossa autoon ja et hän siirtää. Jeesus mitä jengiä ton automerkin omistajat on.

Parkkipaikoilla pyrin aina löytämään mahdollisimman ja viimeksi täysin tyhjällä parkkipaikalla joku akka onnistu peruuttamaan Toyotallansa mun auton keulaan ja kiisti tietenkin syyllisyytensä vaikkakin valvontakameroissa tuo akka tarkasteli aiheuttamiaan vaurioita.

Aina ihmetellyt, että miksi kyseisen automerkin omistajat on niitä huonoimpia kuskeja liikenteessä.
 
En tiedä, mutta Toyota-kuskeilla lienee kaikilla jonkinmoinen aivovamma parkkipaikoilla.

Eilen pysäköin autoni ruutuun jossa oikealle jäi yksi vapaa paikka ja vasemmalle 3 paikkaa.

Kävelen autolleni, niin taas joku harmaahapsi oli juuri peruutellut Auriksensa mun kylkeen kiinni, että tilaa oli se 30cm kylkien välissä.
Katsoin vihaisesti ja totesin "mitähän vittua" , niin harmaahapsi kysy et oonko menossa autoon ja et hän siirtää. Jeesus mitä jengiä ton automerkin omistajat on.

Parkkipaikoilla pyrin aina löytämään mahdollisimman ja viimeksi täysin tyhjällä parkkipaikalla joku akka onnistu peruuttamaan Toyotallansa mun auton keulaan ja kiisti tietenkin syyllisyytensä vaikkakin valvontakameroissa tuo akka tarkasteli aiheuttamiaan vaurioita.

Aina ihmetellyt, että miksi kyseisen automerkin omistajat on niitä huonoimpia kuskeja liikenteessä.
Kävin oman työauton (Corolla) huollattamassa Toyota Itiksessä ja ai saakeli se asiakaskunta. Noin puolet ihan asiallista normaaliin kanssakäymiseen kykenevää porukkaa ja toinen puoli ihan sekaisin, puhuminen oli vaikeaa, autoon itse kolhittu jälki olisi pitänyt mennä vuosihuoltoon kuulema yms kivaa. Henkilökunnassa sama jako (yksi ei esim tiennyt Corollan huoltoväliä, toisen puheesta ei saanut selvää jne.).

Samoin myös huomannut että jos liikenteessä mogaa itse jotain Toyotan ratissa, sen saa "anteeksi" vs moni muu merkki.

Toki loppuun todettava että eipä nuo idiootti pelkästään Toyotaan rajoitu. Paljon löytyy esim VAG leiristä.
 
Clarksonhan sen joskus kiteytti, että paskoilla autoilla ajaa kaikki paskimmat kuskit...

Ei kukaan jota ajaminen kiinnostaa edes vähän hanki jotain Corollaa tms. Näillä ajaa vaan ne joita ei olisi ikinä pitänyt päästää ajokokeesta läpi.
 
Clarksonhan sen joskus kiteytti, että paskoilla autoilla ajaa kaikki paskimmat kuskit...
Toki tämä ei tainnut siinä kertomuksessa liittyä juuri Toyotaan. Siinähän on paljon hyvääkin vaikka minulle se on pääasiassa vastenmielinen merkki.

Kysymys oli muistaakseni erityisen huonoista autoista. Logiikka on kyllä ihan eheä. Jos ajaa huonolla autolla, se on usein oma. Jos on ostanut huonon auton, ei todennäköisesti tiedä paljon autoista. Jos ei tiedä, ei varmaankaan ole kiinnostunut. Ihmiset, joita eivät autot kiinnosta, eivät viitsi opetella ajamaan tai nauti ajamisesta tai käsitä että liikenteeseen kuuluu keskittyä. Näin ollen paskan auton ratissa on yliedustetusti joku, joka ajaa huonosti.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 638
Viestejä
4 537 573
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom