Pyöräily

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Äkkiseltään ei tule mieleen, nuokin tuli sattumalta muistista kun jossain välissä selvittelin citypyörien vaihtoehtoja tutulle. Ainakin Canyon on usein esillä messuilla (joskin todnäk maantie- ja maastopyöräpainotteisesti) ja Cubelle löytyy Suomesta jälleenmyyjiä, esimeriksi RTech Tampereella.

Kannattaa tosiaan ensisijaisesti pyrkiä päättämään mitä siltä pyörältä oikeastaan haluaa - en välttämättä takertuisi itse myöskään tuohon hihnavetoon, niin helppohoitoinen kuin se onkin. Perinteinen ketjuvaihteisto kuitenkin kestää varsin hyvin sekin, ja jos siitä jaksaa pitää missään määrin huolta niin se on kuitenkin halvempi, (hieman) suorituskykyisempi ja kevyempikin kuin hihna.
Tuo Canyon vaikuttaa kaikin puolin paremmalta kun on kevyempi ja vaijerit kulkee rungossa yms. Oon ajellut Radonin maastopyörällä viimeiset 6 vuotta, niin mikä tahansa todennäköisesti on siihen parannus. Radon tosin tulee olemaan edelleen talvet käytössä, mutta ostan toisen pyörän sitä varten, että jos tulevaisuudessa on tällaisia talvia niin pystyy käyttämään paremmin liukuvia renkaita aina kun mahdollista. Tuo ketjuöljyjen yms. kanssa säätäminen on ainakin itseäni ärsyttänyt suunnattomasti aina joten jos siitä on mahdollista päästä eroon niin kyllä toi hihnavetoinen tekee mieli ainakin kokeilla. Varsinkin kun tarkoitus olisi tällä uudella pyörällä ajella huomattavasti enemmän kuin mitä radonilla on tullut ajeltua. Jonkin verranhan joudun budjettia nostamaan kun ostan tuohon Canyoniin lokarit ja jalan ainakin. Näistä tuskin mitään kummoisempia alennuksia on koskaan kun ei taida kuin tuolta virallisesta kaupasta saada tilattua? Tuolla Goexpossa ajattelin käydä katsomassa pyöriä, mutta en tiedä sattuisiko tämä siellä olemaan.

EDIT: @L2K2 Sulla tuntui olevan noista lokareista hyvä käsitys niin mitkä nyt olisi sellaiset kaikista parhaat tuohon Canyoniin? Onko jotain hyvää ehdotusta mahdollisesta jalasta? Nykyisen kanssa on hieman häirinnyt kun ei koskaan saa mihinkään pystyyn niin jalka kyllä helpottaisi elämää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
116

Tosin näitä kun kattelee niin mikään ei ole hyvä sen jälkeen.
Itellä kolme canyonia ja uni ei meinannut tulla silmään viime yönä;-)
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545

Tosin näitä kun kattelee niin mikään ei ole hyvä sen jälkeen.
Itellä kolme canyonia ja uni ei meinannut tulla silmään viime yönä;-)
Pistin pitkän harkinnan päätteeksi tuon teräsrunkoisen Fairlightin tilaukseen eilen :D Fingers crossed, että on hyvä valinta.
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
487
Osaako joku suositella jotain edullista ja hyvää pyörähuoltoa Helsingissä? Itse asun Itä-Helsingin suunnilla ja lähinnä XXL:n huoltoa olen miettinyt, mutta ei ole halpaa sekään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Olen pyöräkuumeessa tiedustellut viidestä eri Kehä III:n sisäpuolella sijaitsevasta liikkeestä pyöriä puhelimitse ja/tai sähköpostilla. Lopputulos tähän mennessä on, että vastataan todella lyhyesti jotain (tai ei vastata ollenkaan) eikä edes yritetä myydä mitään. Ilmeisesti käyvät liian hyvin kaupaksi ja asiakkaana pitäisi kävellä liikkeeseen sisään shut up and take my money -tyylisesti? Onko muilla pääkaupunkiseutulaisilla kokemuksia?
 
Ite asun Riihimäellä ja täällä ei edes ole pyöräliikkeitä ja samat kokemukset sain pääkaupunki seudun liikkeistä kun kyselin. Sen takia itsekin ihan hyvillä mielillä tuon canyonin aijon ostaa ulkomailta kuten muutkin tavarat nykyisinkun sieltä viellä saa palvelua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
436

Eikös nyt ole siellä päin parhaillaan ne GoExpo messut, käy siellä kokeilemassa ja renkaita potkimassa.

Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Ite asun Riihimäellä ja täällä ei edes ole pyöräliikkeitä ja samat kokemukset sain pääkaupunki seudun liikkeistä kun kyselin. Sen takia itsekin ihan hyvillä mielillä tuon canyonin aijon ostaa ulkomailta kuten muutkin tavarat nykyisinkun sieltä viellä saa palvelua.
Itsellä laski Canyonin pisteet @jone1 linkittämän videon katsomisen jälkeen, joskin samat vaivat taitavat enempi tai vähempi koskea käytännössä kaikkia valmistaja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Itsellä laski Canyonin pisteet @jone1 linkittämän videon katsomisen jälkeen, joskin samat vaivat taitavat enempi tai vähempi koskea käytännössä kaikkia valmistaja.
Tosiaan Canyonit on varmasti yleisesti hyviä pyöriä, mutta itsellä kummittelee mielessä että mitä jos sattuu saamaan sen maanantaikappaleen. Kuinka paljon vituttaa pakata takaisin laatikkoon, tilata UPS:n kuljetus ja odottaa mahdollisesti pitkä aika sen sijaan että veisit pyörän siihen liikkeeseen mistä ostit ja sanoisit että laittakaahan kuntoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Itsellä laski Canyonin pisteet @jone1 linkittämän videon katsomisen jälkeen, joskin samat vaivat taitavat enempi tai vähempi koskea käytännössä kaikkia valmistaja.
Joo vastaavia videoitahan löytyy aina käytännössä kaikista valmistajista oli kyse käytännössä mistä tahansa. Oon menossa tuolla Goexpossa käymään huomenna ja täytyy katella jos löytyisi CUBE Hyde Pro black´n´blue 2020 livenä nähtäväksi. Jos ei löydy niin tuo Canyon lähtee kyllä tilaukseen kun siinä on niin monta juttua paremmin kuin tuossa cubessa. Tässäkin tosin se harmi kuten yleensä jossain Applen haukkumis videoissa ettei ole kilpailijaa joka olisi tehnyt asiat paremmin. Tuohon cubeenkin jos päätyy niin samalla hinnalla saa vähemmän kuin mitä canyonilta. Cubessa suurempi paino, ei hihnan suojusta, vaijerit ei kulje rungossa yms.
 
GadnenMulkoSilmä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
294
Mistä pks-alueelta laadukas iskaripumppu? Motonetin 30e:n pumput näyttää eioota ainakin Vantaa, Espoo ja Kerava.
Ja onko noissa takuussa/laadussa mainittavaa eroa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
649
Kävin tuolla messuilla ja niin tuntui käyvän miljoona muutakin ihmistä samaan aikaan niin eipä siellä tullut pahemmin kateltua pyöriä. Cube ei tainnut siellä olla muuten kuin sähköpyörien kanssa joten tämä lähtee tilaukseen lähiaikoina: Commuter Sport 5.0 Onko suosituksia parhaista lisä tarvikkeista joita tuohon kannattaisi tilata? Lokasuojat ja jalka ainakin?
Jos et halua aivosyöpää niin vaihtaa tuon Revoshit:n heti pois. Alle kympillä posteineen saa 8s kliksuttimen netistä joka toimii. Revoshit on toiminnaltaan lähinnä arpajaisrulla. Varsinkin talvella kun vähän kohmea vaijeri niin tuo rulla arpoo mitä sattuu ja sitä saa veivata edestakaisin.

Ja tietty kunnon tupit tilalle kun shifterin vaihtaa. Jalat ja lokarit nyt ovat ihan perustavaraa marketeissakin.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Jalat ja lokarit nyt ovat ihan perustavaraa marketeissakin.
Haluaisin mahdollisimman hyvät. Nykyisessäkin pyörässä ollut 3 erilaiset ja kaikki on kuitenkin alan liikkeistä ostettu silti 2/3 noista on ollut huonoja. Nykyiset on ensimmäiset siedettävät, muttei missään nimessä hyvät.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
649
No määrittele mikä on hyvä. Toisille se on ulkonäkö ja toisille kuinkahyvin kura pysyy pois vaatteista. Toiminnallisesti parhaat on alumiiniset kokokaaret jotka kiinnitetään sellaisilla tikuilla navan seudulle. Sitten on toinen tyyppi nämä muoviset joissa mennään ulkonäkö edellä ja suojaustaso on huono.

Yleensä ottaen rahalla pääsee pitkälle. Jos ei sitä ole niin joutuu tyytymään siihen marketista löytyvään malliin.
 
Nykyisessä pyörässä mulla on ollut noita muovisia, koska muita siihen ei saa, mutta haluaisin sellaiset alumiiniset tmv. koko kaaret jotta suoraa mahdollisimman hyvin ja ulkonäön suhteen on lähinnä sellainen vaatimus, että olisivat koko mustat eikä näyttäisi kovin typerältä. Lokarit myöskään tuskin niin paljoa maksaa, että rahatilannetta heiluttaisi mihinkään suuntaan.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 237
Sitten on toinen tyyppi nämä muoviset joissa mennään ulkonäkö edellä ja suojaustaso on huono.
On niitä muovisiakin jotka myös oikeasti toimivat. Ei ole itsellä vaatteet kastunut vaikka olen suoraan lätäköihin ajellut. SKS Speedrocker siis itsellä käytössä.

Mutta olen kyllä nähnyt ja myös omistanutkin niitä huonoja muovisia pikalokareita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
On niitä muovisiakin jotka myös oikeasti toimivat. Ei ole itsellä vaatteet kastunut vaikka olen suoraan lätäköihin ajellut. SKS Speedrocker siis itsellä käytössä.

Mutta olen kyllä nähnyt ja myös omistanutkin niitä huonoja muovisia pikalokareita.
Noi sun mainitsemat itseasiassa vaikuttaa hyviltä. Pitäisi varmaan omaan pyörään vetää kanssa tuollaiset vaikka onkin etujousi kun ajan käytännössä aina se lukossa.

EDIT: Jaa noistahan on olemassa jousitettuihinkin tarkoitettuja malleja :thumbsup:
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420

Katsoin ihan samaa. Taidanpa laittaa vastaavat tilaukseen. @apek saako noita irti jotenkin nopeasti ja näppärästi esim. maastoon mennessä?
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 237
Katsoin ihan samaa. Taidanpa laittaa vastaavat tilaukseen. @apek saako noita irti jotenkin nopeasti ja näppärästi esim. maastoon mennessä?
Kaksiosainen etulokasuoja on kiinni neljällä (kaksi per puoli) tarrananuhalla. Takasuoja on kiinni viidellä (2 per puoli + 1 rungossa) kuminauhalla. Eli saa helposti irti, ilman työkaluja.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Tulipa tässä mieleen, että onko kenelläkään täällä kokemusta pyörän maalaamisesta / uudelleenpinnoituksesta? Oma maasturi on vuosien varrella kolhiintunut ja maalipinta alkaa olemaan aika ikävän näköinen, mutta muuten loistava ajokki. Alurunko, joten joutuisi todennäköisesti hiekkapuhaltamaan entisen pois ja uusi maali päälle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Mulla oli alunperin suunnitelmissa huoltaa nykyinen Radon ZR 5.0 vuodelta 2012, mut nyt aloin miettimään, että ehkäpä järkevin olisi ostaa kokonaan uusi. Toi huolto maksaa varmaan jonkun lähemmäs 400€ kun tyyliin kaikki joudutaan vaihtamaan ja silti jäisi kuluneita sekä kärsineitä osia pyörään. Maastossa ei ole tullut pahemmin ajettua ja tuo jää siihen käyttöön jos joskus tulee innostuttua. Ajo on paremminkin 95% asfalttia ja 5% hiekkatietä. Ostan Canyon Commuter Sport 5.0 kesäpyöräksi, mutta haluaisin toisen pyörän talvipyöräksi niin ei tarvitsisi renkaita koskaan vaihdella ja voisin aina sään mukaan ottaa pyörän nastarenkailla tai ilman. Mitään pyöräkauppaa ei lähellä ole niin on pakko tilata netistä. Bike discountista tilasin tämän radonin ja sieltä varmaan kaikista parhaan hinta/laatusuhteen pyörän löytää? Oikeastaan ainoa vaatimus nykypyörään verrattuna on, että ketjujen suojus ja lokarit pitää saada asennettua jos ei valmiina löydy. Jos oikein osasin mittaa tuon jalan pituuden niin ainakin 85cm oli se ja olen 183cm pitkä joten pyörän koko on 20" kuten nykyinenkin. Tykkään tällaisesta maastopyörämäisestä ajoasennosta kaikista eniten.

Onko jollain heittää suosituksia jostain halvemman pään pyöristä? Pyörään tulee luultavasti Ice Spiker Prot laitettua kun talviajo tulee olemaan se pyörän pääkäyttökohde.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Vaihtoehtona on ostaa toiset vanteet tuohon Canyoniin ja asentaa näille nastarenkaat. Toki tästä vanteiden vaihtamisesta aiheutuu oma pieni vaivansa pikalinkuista huolimatta, mutta taloudellisessa mielessä sekä tilankäytön puolesta tämä voisi olla kilpailukykyinen ratkaisu :)
 
Toi toimisi muuten, mutta itellä on yleensä niin tiukka aikataulu aamulla, että olisi kätevä kun pystyisi sään mukaan valitsemaan kummalla pyörällä lähtee ilman sen suurempaa kikkailua.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Selvä homma. Mulla tulee Radonin ja Canyonin lisäksi mieleen Kona Dew ja Vitus Dee, jotka voisivat sopia sinun käyttötarkoitukseen.

E: Nyt saisi näemmä Canyonia hyvällä alennuksella. Esimerkiksi Roadlite 6.0 on nyt vain 599e (ovh. 799e). Roadlite AL 6.0
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Selvä homma. Mulla tulee Radonin ja Canyonin lisäksi mieleen Kona Dew ja Vitus Dee, jotka voisivat sopia sinun käyttötarkoitukseen.

E: Nyt saisi näemmä Canyonia hyvällä alennuksella. Esimerkiksi Roadlite 6.0 on nyt vain 599e (ovh. 799e). Roadlite AL 6.0
Ei harmillisesti ollut toi Canyon jota olen katsellut alennuksessa. Canyonilla tuntuu olevan melko huonosti toimiva asiakaspalvelu kun skippaavat melkein kaikki kysymykset. Kokoon liittyviin kysymyksiin sentään vastasivat. Hihnanvaihtoon liittyen vastasivat vain "Hihnanvaihto on suoritettava ammattilaisella.". Lähinnä miettii millaistahan noiden kanssa olisi ongelma tilanteissa koittaa jotain hoitaa. En meinaan hetkeen muista nähneeni vastaavaa.

Harmi ettei noissa missään pyörissä ole lokasuojia valmiina vaan joutuu erikseen ostamaan. Olisi ainakin varmasti oikean kokoiset. Kona Dewissä tosin on ainakin kaikki mahdolliset reijät valmiina ja niihin löytyy helposti oikeat joten se houkuttelisi. Sen painoa en onnistunut löytämään mistään jostain syystä. Muista on löytynyt helposti.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
610
Roadliteen saa väkerrettyä lokarit. Tosin täytyy muistaa että tuo on vähän niin kuin maantiepyörä suoralla tangolla joten kovin leveitä renkaita tuohon ei mahdu varsinkin lokarien kanssa (ehkä max 32mm) ja ei mielestäni näin sovi koko vuotiseen pyöräilyyn.
 
Jos minulle suuntasit viestin niin tuo Roadliten ajoasento on sen verran epämukavan näköinenkin niin en edes harkitse kyseistä mallia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 197
Kertokaas joku viisaampi, millainen pyörämalli on hyvä (tai siis vähiten huono) kun on ranne paskana? (ojentaja kroonisesti tulehtunut)
Maastopyörällä ei ainakaan pysty minuuttiakaan ajamaan ilman kipua, olisko joku sellainen missä ei tarvii ns nojata ranteilla?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 197
Olisko kuitenkin joku liki yhtä hyvä kuin jopo, en tykkää niistä yhtään ja itseasiassa juuri myin sellaisen pois ennen kun ranne meni paskaksi... :(
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Olisko kuitenkin joku liki yhtä hyvä kuin jopo, en tykkää niistä yhtään ja itseasiassa juuri myin sellaisen pois ennen kun ranne meni paskaksi... :(
Vastaavan geometrian kaupunkipyörä/mummopyörä. Jopo ei ole ihmisen pituiselle mikään mukava kulkupeli pienine renkaineen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 197
GZR Pedelec Fat

Käväsin tollasen hakemassa :p

Voiko näissä muuten helposti vaihtaa etujarrun ja takajarrun paikkaa päittään vai onko siitä iso homma?
Tolla ei ranne ainakaan vielä hirveästi kipeytynyt, paitsi sen jarrun käytöstä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Voiko näissä muuten helposti vaihtaa etujarrun ja takajarrun paikkaa päittään vai onko siitä iso homma?
Tolla ei ranne ainakaan vielä hirveästi kipeytynyt, paitsi sen jarrun käytöstä...
1. Jarrukahvojen säätöruuvit kiinni (vaijerit mahd löysälle)
2. Vaijerit irti etu- ja takajarrusatulalta (ja vaijerien päässä olevan päätytulpan poistaminen katkaisemalla)
3. Vaijerien veto pois kuoristaan ja irroitus jarrukahvoista
4. Vaijerikuorien irroitus jarrukahvoista ja siirtäminen ristiin uusiin kahvoihin
5. Vaijerien pujottaminen uusiin kuoriinsa
6. Vaijerien kiinnitys jarrusatuloihin ja uusien päätytulppien asennus vaijerien päihin

Mahdollisesti joudut ostamaan uudet vaijerit, jos vanhat jäävät päätytulppien katkaisemisen jälkeen niin lyhyiksi, ettei niitä saa enää kunnolla uudelleen kiinnitettyä satuloihin.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Jos minulle suuntasit viestin niin tuo Roadliten ajoasento on sen verran epämukavan näköinenkin niin en edes harkitse kyseistä mallia.
Joo, ymmärrän. Nostin Roadliten esimerkin omaisesti tuolta Canyonin tarjouskamppissivustolta, sikäli kun kyseinen malli taisi olla niitä harvoja yksilöitä, jotka olisivat sinun budjettiisi sopineet (tai näin ainakin olettaisin, tarkkaa budjettiahan et ole tässä yhteydessä edes maininnut).
 
Ei mulla sinänsä mitään tarkkaa budjettia ole. Tällein amatöörinä vaan vaikea sanoa mistä on sen arvoista maksaa. Olen tuolla 600€ maksaneella Radonilla vetänyt kesät ja talvet viimeiset 8 vuotta ja ainoat varsinaiset ongelmat on ollut tuo ketjujen suojuksen puuttuminen ja hyvien lokasuojien löytämisen vaikeus. Loput ongelmat mitä joskus ollut on lähinnä johtunut siitä ettei ole ite huoltanut oikein. Ajelen pyörällä aina paikasta toiseen ja pyörä on milloin missäkin seisomassa niin liian arvokasta ei halua senkään takia ostaa, että se pöllitään helpommin. Nyt kuitenkin olen päättänyt, että ostan kaksi uutta pyörää josta toinen tulee kesäkäyttöön ja tarkoitus olisi sillä myös lenkkejä heitellä ja toinen talvikäyttöön jolla tuskin tulee sen kummoisemmin lenkkeiltyä. Kona Dew vaikuttaisi talvipyöräksi parhaalta ja tuo Canyon kesäpyöräksi.

Lähinnä vaan kiinnostaisi ammattilaisten mielipiteet noista kun usein kun olen jotain ostanut ja täällä kysynyt niin onkin ollut paska. En myöskään ihan ymmärrä noita kokoja joiden mukaan pitäisi esim. tuohon kona dewiin osata oikean kokoiset renkaat ostaa. Tai mitkä olisi parhaat lokarit tai jalka siihen jne. Huollot aion jatkossa hoitaa jossain liikkeessä lähinnä sen takia, että rivitalossa on ärsyttävä kun joutuu sisällä tekemään. Fillariosa sattui tuohon lähistölle muuttamaan juuri ja mieluummin maksan muutaman kympin vuodessa siitä, että kaikki on varmasti kunnossa.

Tuolla lainauksella muuten viittasin tuohon blondien viestiin kun olin juuri kirjoittanut, ettei kyseinen malli ole ihan sellainen mitä etsin. Tuo sinun linkkauksesihan oli hyvä kun helposti saattaisi jäädä joku hyvä huomaamatta jos ihmiset ei linkkailisi noita tarjouksia.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
219
Mitä mieltä, Canyon Endurace AL 6.0? Ensimmäinen maantiepyörä tulisi olemaan ja omaan silmään vaikuttaisi pätevältä. Onhan tuossa "vanhaa tekniikkaa" vannejarrut, mutta osasarjaltaan saman pyörän levyjarrullisen version maksaessa +400€ ja painaessa puoli kiloa enemmän, ei lisäinvestointi äkkiseltään tunnu fiksulta. Muiden merkkien pyörät sitten äkkiseltään selailtuna joko painavat, tai maksavat selvästi enemmän kuin mainittu Canyon Endurace AL 6.0
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
21

Erinomainen valinta harrastuksen aloittamiseen ja jatkamiseen vuosiksi eteenpäin. En osaa sanoa tuosta uusimmasta Tiagra-sarjasta, mutta jos budjetti venyy niin AL 7.0-mallin Shimano 105 on monessa paikassa mainittu hinta-laatusuhteeltaan osasarjojen parhaimmistoksi (kaikki kalliimpien sarjojen ominaisuudet pienellä lisäpainolla). Lisäbonuksena 7.0:ssa olisi hiilikuituinen satulatolppa pehmentämään menoa.

Itse olen tykästynyt melko pysyvästi levyjarruihin: vannejarruissakin teho sinänsä riittää renkaan lukittamiseen, mutta tuon tehon säätely on reippaasti helpompaa levyillä. Painon puolesta kannattaa aina muistaa että sen 8kg tai 8.5kg pyörän päällä istuva kuljettaja painaa luokkaa 5-10 kertaa enemmän, paperilla isolta kuulostava ero ei todellisuudessa ole välttämättä aivan niin iso.

Muistuu mieleen mielestäni hyvä video jossa verrattu juurikin tuota AL 7.0:aa ja malliston kärkipään Aeroadia (>4000e). Eroja on mutta monessa suhteessa yllättävänkin pieniä:

Edit: pitkältä videolta kohtia missä eroja listattu: 6:10, 10:15, 15:30
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
En osaa sanoa tuosta uusimmasta Tiagra-sarjasta, mutta jos budjetti venyy niin AL 7.0-mallin Shimano 105 on monessa paikassa mainittu hinta-laatusuhteeltaan osasarjojen parhaimmistoksi (kaikki kalliimpien sarjojen ominaisuudet pienellä lisäpainolla).
Mulla on nykyisessä cyclocrossissani tuo Tiagran osasarja. Ihan hyvin se on hommansa hoitanut, joskin mulla ei ole kokemusta 105:sta saatikka sitten Ultegrasta/Dura-Acesta, niin en osaa sen tähden kovin objektiivisesti tuota Tiagran hyvyyttä arvioida.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
21
Mulla on nykyisessä cyclocrossissani tuo Tiagran osasarja. Ihan hyvin se on hommansa hoitanut, joskin mulla ei ole kokemusta 105:sta saatikka sitten Ultegrasta/Dura-Acesta, niin en osaa sen tähden kovin objektiivisesti tuota Tiagran hyvyyttä arvioida.
Hyvä kuulla, silloinhan tuolla AL6:llakin ajelee oikein mukavasti. Shimano tosiaan tuo hiljalleen aina kalliimpien osasarjojen ominaisuuksia halvempiin ajan kuluessa. Muistan itse vaihdon 10-vaihteisesta 105:sta 11-vaihteiseen Ultegraan - tuossa sukupolvivaihdoksessa vaihtajien tuntuma muuttui merkittävästi kevyemmäksi ja tarkemmaksi erityisesti etuvaihtajan osalta. Nyt vielä tuota Canyonin kuvaa tihrustaessa näyttäisi etuvaihtajassa olevan tuo pidempi vipuvarsi, eli uusin Tiagra lienee saanut tuon saman päivityksen myös. :tup:
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Olisiko kenelläkään heittää hyviä ehdotuksia repusta pyöräilyyn seuraavilla specseillä:
-Vedenkestävä
-Läppärille joku sopiva tasku/lokero
-Vaihtovaatteille ja salikamoille tilaa (kengät, shakerit jne).
-Tukeva joka suhteessa (ei repsota selässä miten sattuu).
-Hinta edullinen.
Lokero/taskuja johon saa läppärin johdot, kuulokkeet jne.

Noita nyt voi sekoittaa samaankin laariin, mutta pääasia olisi, tilaa ja menisi työmatka-ajossa. Erilliset reput/laukut pyörään ei ole oikein vaihtoehto, koska maastopyörä.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
757

Tälläinen itsellä ollut kaikki muut osuu kohille mut toi läppärin koosta en tiedä kuinka iso menee siinä on sille lokero.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 285
Olisiko kenelläkään heittää hyviä ehdotuksia repusta pyöräilyyn seuraavilla specseillä:
-Vedenkestävä
-Läppärille joku sopiva tasku/lokero
-Vaihtovaatteille ja salikamoille tilaa (kengät, shakerit jne).
-Tukeva joka suhteessa (ei repsota selässä miten sattuu).
-Hinta edullinen.
Lokero/taskuja johon saa läppärin johdot, kuulokkeet jne.

Noita nyt voi sekoittaa samaankin laariin, mutta pääasia olisi, tilaa ja menisi työmatka-ajossa. Erilliset reput/laukut pyörään ei ole oikein vaihtoehto, koska maastopyörä.

Itellä on toi. Ei tosin ole speksattu vedenkestäväksi? Mutta ei kyllä koskaan ole kovillakaan sateilla vettä päästänyt sisään parin vuoden aikana kun tuo selässä olen muutaman kilsan matkoja ajellut. Muuten kyllä täyttää kriteerit
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Olisiko kenelläkään heittää hyviä ehdotuksia repusta pyöräilyyn seuraavilla specseillä:
-Vedenkestävä
-Läppärille joku sopiva tasku/lokero
-Vaihtovaatteille ja salikamoille tilaa (kengät, shakerit jne).
-Tukeva joka suhteessa (ei repsota selässä miten sattuu).
-Hinta edullinen.
Lokero/taskuja johon saa läppärin johdot, kuulokkeet jne.

Noita nyt voi sekoittaa samaankin laariin, mutta pääasia olisi, tilaa ja menisi työmatka-ajossa. Erilliset reput/laukut pyörään ei ole oikein vaihtoehto, koska maastopyörä.
Mä hommasin vuosia takaperin chromen messenger bagin, olikohan tyyliin chrome citizen ja oon ollut aika tyytyväinen. Voin listata alle omaan mieleen hyviä puolia niin voi sitten funtsia palveleeko tollanen paremmin kuin reppu.

-Täysin vedenpitävä sisin kerros, ulkopinta todella hyvin kulutusta kestävää
-Kaikki säädöt aukinaisena todella iso, eli vetää perus vaihtovaatteiden yms lisäksi helposti yhden ruokakassillisen tavaraa kaupasta. Remmeillä säätyy tuo koko hyvin eli ei ole isona säkkinä selässä jos ei tarvitse.
-Todella iso läppä ja aukko tavaralle
-Ei sinänsä peitä selkää täysin vaan istuu enemmänkin alaselän päällä ja olkahihna vain toisen olan yli -> ei hiosta selkää läheskään siinä missä reppu, mutta niissäkin on selästä tuuletettuja malleja. Itse kuitenkin juuri selän hiostamisen takia valitsin.
-Todella tukevaa tekoa, olkahihnan materiaali turvavyötä, hyvät pehmusteet, pääsolki on metallia ja todella jykevä -> ei hajoa
-Olkahihnan lisäksi tuo kiertyy lantion ympäri pienemmällä remmillä ettei pyri pyörähtämään selästä -> nopea yksi klipsu avaamalla kääntää koko laukku kropan etupuolelle, esim fillaria lukittaessa (jos lukko tuola laukussa), samoiten jos vaikka lompakkoa tms pitää sielä niin mukava asioida vaikkapa kaupassa kun ei tarvitse nostella selästä pois.
-Hyvin kaikkia pikkutaskuja ja oma tasku pienelle U-lukolle

Varsinaista läppäritaskua tossa ei ole eli vaatisi käytännössä läppärille oman suojapussinsa tms. Muutoin tällaseen perus työmatkaliikenteeseen jne erinomaisen kätevä ja kestävä kampe. Hinta on sitten vähän makuasia, että minkä kokee edulliseksi. Omani bongasin käytettynä viitisen vuotta sitten eikä tähän päiväänkään ole mitään kestävyysongelmia tms pintavärin haalistumista ajanmittaan lukuunottamatta tullut vastaan.
 
Vuo

Liittynyt
15.01.2019
Viestejä
49
Maastopyörän kaveriksi kaipailisin "Gravel Grinder" tyyppistä pyörää, missä on hieman pystympi ajoasento kuin esim. cycloissa.

Onko suosituksia, hintaluokka 1800-3000? Plussaa jos saa Treen/PK-seudun liikkeistä, mutta myös nettivaihtoehdot huomioidaan.
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
59
Ihan hyvä hintahaarukka, itse varmaan lähtisin liikkeisiin tarjontaa tutkimaan. Netistä tilaamalla tarjontaa huomattavasti paremmin ja valinnan vaikeus kasvaa.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
545
Tuota haarukointia voi lähteä tekemään esimerkiksi tutustumalla oheiseen artikkeliin: 22 of the best gravel & adventure bikes — super-versatile bikes that are at home on lanes, potholed streets and dirt roads

Yleisesti ottaen olen samaa mieltä kuin @Kyösti , että tarjonta kasvaa merkittävästi siirryttäessä nettiin. Lisäksi, jos valikoi ostoskoriinsa tällaisen "suoramyyntipyörän", kuten Canyonin, niin saa samalla rahalla paremmat osat pyöräänsä. Netistä tilaamisen varjopuolena puolestaan on se, että ostaminen muistuttaa jossain määrin sian ostamista säkissä, sikäli kun pyörää ei pääse koeajamaan ennen ostopäätöksen tekemistä. Etenkin jos kyse on ensimmäisen gravel-tyylisen/kippurasarvisen pyörän ostamisesta, voi tämä pahimmillaan johtaa siihen, että sitä tulee tilanneeksi pyörän väärän kokoisella rungolla.
 
  • Tykkää
Reactions: Vuo
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 586
Jos ostaisin gravel pyörää rentoon ajeluun valitsisin todennäköisesti teräsrungon. Todella mukavia ovat ajella verrattuna alumiiniin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Maastopyörän kaveriksi kaipailisin "Gravel Grinder" tyyppistä pyörää, missä on hieman pystympi ajoasento kuin esim. cycloissa.

Onko suosituksia, hintaluokka 1800-3000? Plussaa jos saa Treen/PK-seudun liikkeistä, mutta myös nettivaihtoehdot huomioidaan.
Minä päädyin muutaman testin jälkeen Orbea Terraan, hintahaarukastasi löytyy eri malleja. Itsekin hain hieman rennompaa/pystympää ajoasentoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Vuo
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 299
Viestejä
4 156 703
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom