Pressikuvavuodot Motorolan puhelimista jatkuvat - vuorossa Moto G5S ja G5S Plus

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269



Pari viime viikon ajan älypuhelinmarkkinoiden suurin kuva- ja tietovuotojen kohde ovat olleet Motorolan toistaiseksi julkaisemattomat mallit koko malliston leveydeltä. Uutisoimme jo aiemmin mm. yrityksen mallistosuunnitelmista, E4 Plus ja Z2 Force -malleista sekä Z2 Play -mallin pressirenderöinnistä. Nyt vuorossa ovat Android Authority- ja Gear-sivustojen julkaisemat pressikuvat Moto G5S- ja Moto G5S Plus -puhelimista.



Android Authorityn luotettavaksi kuvailemasta lähteestä peräisin olevissa kuvissa Moto G5S:ksi väitetty puhelin esiintyy harmaana, sinisenä ja kullanvärisenä. Muotoilultaan S-versio muistuttaa melko paljon aiemmin tänä vuonna julkaistua Moto G5-mallia, mutta myös eroja löytyy. Kuorirakenne näyttäisi olevan nyt kokonaan alumiinia ja kamera sijaitsevan hieman aiempaa ylempänä. Lisäksi Motorolan logon kohdalle takakuoren keskelle näyttäisi olevan muotoiltu pieni kuoppa, joka on tuttu yrityksen ensimmäisistä Moto G -sukupolvista.



Gearin julkaisemissa kuvissa esiintyy puolestaan Moto G5S Plus neljässä eri värissä. G5S Plussan värivaihtoehtoja ovat kuvien perusteella harmaa, hopea sekä kulta kahdella eri näyttölasin reunavaihtoehdolla. Muotoilu näyttäisi olevan käytännössä identtistä edullisemman Moto G5S -mallin kanssa. Suuremman näytön ohella ainoa merkittävä ulkoinen ero löytyy takakamerasta, joka on varustettu kaksoiskameralla sekä kaksisävyisellä LED-salamalla.

Moto G5S -mallien tekniset tiedot ovat toistaiseksi hieman hämärän peitossa, mutta aiemmin vuotaneesta mallistodiasta selvisi G5S:n 5,2-tuumainen Full HD -näyttö sekä G5S Plussan 5,5-tuumainen Full HD -näyttö ja kuvissakin näkyvä kaksoiskamera. Myöskään laitteiden julkaisuajankohdasta ei ole vielä tihkunut tietoja.

Lähteet: Gear, Android Authority

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Hitsi, kun tuohon Motorola logon kohdalle sopisi niin nätisti sormenjälkitunnistin!

Yhdessä Motorola Nexus 6 prototyypissä sellainen oli mutta lopulliseen laitteeseen sitä ei ilmeisesti tullut, koska Apple meni ostamaan osan toimittajan eikä Androidkaan tukenut silloin sormenjälkilukijaa natiivisti. (Lisäksi yhdessä Droid Turbo protyypissä oli istutettu virtapainike logon yhteyteen).




 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 435
Viestejä
4 161 652
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom