Pizzan valmistus kotona, reseptit, tekniikat ja välineet

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 769
Jos taikinassa on hippasenkaan liikaa jauhoja, se alkaa venymään takaisin pienemmäksi. Sitten kun jauhoja on todella liikaa, siitä tulee kuin laastia jota on melkein mahdotonta muotoilla sopivaksi.

Viskele sormien välistä jauhoja taikinassa ainoastaan niihin kohtiin missä sitä tarvitaan lisää.

Itselläni menee taikinan tekoon muutamia minuutteja (sähkövatkain + käsin alustus).

Voisiko taikinan sitkosta tulla hankalaa käsitellä jos annat olla sen yleiskoneessa jopa 20-30 minuuttia?
Tämä voisi olla se syy. Täytyy kokeilla ensi kerralla.

Kuullostaisi että taikina ei ole saanut levätä tarpeeksi. Kokeilepa laittaa liinan alle ettei kuivu ja anna levätä puolisen tuntia tai tunti. Taikinaa pitää käsitellä aika hellästi kun sitä alkaa työstämään.
30-60min antanut lepäillä aina.
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
314
Ei ollut Mutin säilyketomaatteja jemmassa, niin nappasin Lidlistä Freshonan paseerattuja tomaatteja (500 g) ja tein niistä soossin. Onneksi en omista makuaistia, joten meni täydestä kuin väärä raha.
 
Liittynyt
01.10.2018
Viestejä
25
Housen pizzapellissä näytti olevan merkintä "maksimi lämpötila 230C", oletteko käyttäneet silti suuremmilla lämmöillä?
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Housen pizzapellissä näytti olevan merkintä "maksimi lämpötila 230C", oletteko käyttäneet silti suuremmilla lämmöillä?
Ei se taida sitten olla pizzan paistamiseen tarkoitettu pelti, vaan pelkkä pelti joka on pyöreä ja sen nimi on "pizzapelti." En tiedä onko lämpötilarajan ylityksestä muuta haittaa kuin että se voi vinksahtaa kieroon liian kuumassa ja heittää pizzan uunin kattoon.

Kaveri laittoi kerran laiskana pellin uuniin niiden "pellinpitopalkkien" päälle, eikä sinne keskelle. Säikähdettiin aikamoisesti kun uunista kuului yhtäkkiä kova pamahdus ja pelti oli mutkalla.

Spoilerin alla giffissä junanraide vääntyy kuumuuden takia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Housen pizzapellissä näytti olevan merkintä "maksimi lämpötila 230C", oletteko käyttäneet silti suuremmilla lämmöillä?
Sen verran se pizza sitä jäähdyttää että en usko kuumemman uunin tekevän sille mitään. Eihän se pelti juuri sitä pizzaa kuumemmaksi lämpene.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Tuli käytettyä tuota peltiä yli 250C lämpötilalla aika monta kertaa ennenkuin luin täältä että maksimi oli tuo 230C. Eikait siinä muuta haittaa ollu kuin, että pelti aina rokkui keskeltä vähäsen mutta itsellä ei kuitenkaan tipahtanut kokonaan alas (sen lisäksi oli ritilä alla tippumisen varalta).
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219

Öö, ritilän päällähän tota, ainakin pyöreetä mallia juuri kuuluisi pitää?
:lol:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
203
jos ei tuollaista erillistä peltiä halua ostaa, niin lähes saman asian ajaa kun laittaa normi uuni pellin ylös alaisin uuniin ja paistaa siinä pohjan päällä. On muuten ero kun yöllä ja päivällä. Reunat pääsee paistumaan ihan eri tavalla. Pizza tietenkin kuumalle pellille. Toista uunipeltiä voi käyttää ylösalasin pizzalapiona kun pizzan tekee leivinpaperin päälle
 
Ei se kyllä millään samaa asiaa aja, tuo housen pitsapelti on täynnä reikiä pohjasta sekä sitä ei tarvitse esilämmittää, sekä siihen saa suoraan koottua sen pitsan eli ei tarvii leikkiä lapion kanssa...

Tuo on vähän ku sais ritilällä kypsentää itsetehtyä pizzaa ilman leivinpaperia...

Itsehän aattelin käydä hakemassa prismasta toisen sellaisen ni saa sit kiertoilmalla tehtyä 2 pizzaa kerralla.
 
eipä kyllä lopputuloksessa huomaa mitään eroa kummalla tekee. Ei noista rei'istä juurikaan iloa ole. Eihän pizzauunin arinassakaan reikiä ole.
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Siinä on kyllä selvä ero esilämmittääkö ton Housen pellin vai ei. Suosittelen lämmittämään, mutta toki joutuu kikkailemaan sitten.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
Siinä on kyllä selvä ero esilämmittääkö ton Housen pellin vai ei. Suosittelen lämmittämään, mutta toki joutuu kikkailemaan sitten.
En millään usko, se kylmenee ihan pienessä hetkessä kun sen ottaa uunista, niin luultavasti yhtä nopeasti lämpeneekin.

Ei tossa tarkoituksessa tolla mitään edes tekisi, kyllähän pizzakivi sen voiton veisi jos samalla tavalla pitäisi käyttää...
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Ei sitä tarvitsekkaan tuntitolkulla lämmittää niinkuin kiveä ja hintakin ihan murto-osa kiven hinnasta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Täällä oli tämmöinenkin ketju. Onko kukaan onnistunut tekemään kotipizzan monster-pitsoista tuttuja taikinatankoja pitsan päälle? Piru vie kun aina menevät "korpuksi".
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 769
Täällä oli tämmöinenkin ketju. Onko kukaan onnistunut tekemään kotipizzan monster-pitsoista tuttuja taikinatankoja pitsan päälle? Piru vie kun aina menevät "korpuksi".
Eikös ne kotipizzassa lisää ne kesken paistamisen ja sillä estä sen ettei ne kypsy liian nopeesti.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Tonnikalaa, pepperonisalamia, sipulia, mozzarellaa pallosta revittynä ja emmentalraastetta.

DSC02766.jpg

DSC02767.jpg
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
81
Voisiko taikinan sitkosta tulla hankalaa käsitellä jos annat olla sen yleiskoneessa jopa 20-30 minuuttia?
Aikoinaan eräs pitsakokki neuvoi, että taikinaa pitää vaivata yleiskoneella 30 minuuttia pienellä nopeudella, niin siihen tulee oikeanlainen sitko. Näin tehtiin pitserioissa omat pitsapullat ennen kuin tuli valmiit pullat markkinoille.
Tuli itsekkin hankittua tuo Housen pitsapelti ja oikein mainio kapistus, olen joskus ottanut lasten kokkileluista itselle sellaisen pienen puisen kaulimen ja sillä on tosi helppo levittää taikina koko pellille.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
Vitsit tollanen minikaulin olisi kyllä hyvä, mistähän sellaisen saisi bongattua :p
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
573
Pitsataikinan kaulimisessa on se ongelma että ilmakuplat taikinat sisällä katoavat. Omissa pitsoissa ainakin olen sen huomannut ja kaulittu pohja on kovempi ja ei niin rapea.
Muutenkin kun oikean taikinan ja sitkon alkaa hanskaamaan niin pyörylä tulee melkein itsestään kun vähän vain venyttelee.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615
Ite taas en oo vieläkää huomannut mitään eroa oli mulla sit ramlösät tai puolikarkeat, esilämmitettypelti tai kylmä pelti, 3 päivää jääkaapissa ollut tai just tehty, kaulittu tai levitetty.

Ehkä surkein tulee jos heti vaivauksen jälkeen heittää paperille ja levittää käsin ja laittaa liikaa täytettä, sit tulee kalpee pullapohja. Muuten kyl tulee mitä sattuu ja maussa ei huomaa juuri mitää eroa. Toki itse taikinan teko ei ole mitään grammantarkkaa puuhaa, mutta kaikennäköistä on tullut kokeiltua ja vaivannäköön nähden erot on olleet nii minimaalisia, että omat pitsat on mitä on edelleen.

Melkee suolan määrä on se mikä ratkasee maistuuko se pohja jollekki =D

Nimimerkillä pitsa on hyvää, mut joku raja oman ajan käytössäkin ku ei näy eroa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Semmonenkin vinkki oli youtubessa jollakin pizzanpyörittäjällä, että jos ei kaulitse reunojen yli niin ne kaikki ilmakuplat ei sieltä katoa. Vähempi niitä on mutta reunoihin jää kuitenkin jotain. Tärkeintä oli kaulita siis keskeltä pizzaa molempiin suuntiin mutta ei reunojen yli ja sitten käännellä pizzaa toisin päin ja toistaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Ite taas en oo vieläkää huomannut mitään eroa oli mulla sit ramlösät tai puolikarkeat, esilämmitettypelti tai kylmä pelti, 3 päivää jääkaapissa ollut tai just tehty, kaulittu tai levitetty.

Ehkä surkein tulee jos heti vaivauksen jälkeen heittää paperille ja levittää käsin ja laittaa liikaa täytettä, sit tulee kalpee pullapohja. Muuten kyl tulee mitä sattuu ja maussa ei huomaa juuri mitää eroa. Toki itse taikinan teko ei ole mitään grammantarkkaa puuhaa, mutta kaikennäköistä on tullut kokeiltua ja vaivannäköön nähden erot on olleet nii minimaalisia, että omat pitsat on mitä on edelleen.

Melkee suolan määrä on se mikä ratkasee maistuuko se pohja jollekki =D

Nimimerkillä pitsa on hyvää, mut joku raja oman ajan käytössäkin ku ei näy eroa.
Mula menee taikinan vääntämisessä n. Vartti ja sit itse palloista pizzoiksi muutama minsa per lätty, sit yleiseen touhuumiseen varmaan puol tuntia et kyl siinä sellanen tunti aktiivista aikaa menee ku vääntää muutaman lätyn. Niistä tulee kuvanmukaisia.
IMG_20190629_191954.jpg
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Tein pariksi päiväksi makeaa ja tulista syötävää.

Ensimmäisessä savukinkkua, ananasta, mozzarellaa, punasipulia ja valkosipulia.

Toisessa kebabia, jalapenoa, mozzarellaa, punasipulia ja valkosipulia.

Kummankin päälle ripoteltu vähän emmentalraastetta ja oreganoa.

1.jpg

2.jpg

3.jpg

4.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Tuli testattua viime viikonloppuna normaalipizzan sijasta calzoneita, eli pohja ja täytteet ihan samaan tapaan, mutta flipataan se puolikas pohja siihen kanneksi ja suljetaan reunat. Laitoin ensin normaalisti kastikkeen ja juuston koko pohjalle (reunalle pitää jättää muutama sentti tilaa), sitten täytteet toiselle puoliskolle, että on sitten helpompi kääntää kansi päälle. Tein vielä vertailun vuoksi normaalipizzan samoilla täytteillä (kinkku, ananas, aurajuusto) niin kyllä tuo calzone voitti maistelussa kun täytteet eivät olleet ns. kuivaneet ollenkaan.

Normaaliin pizzaan verrattuna nuo calzonet piti ohjeen mukaan paistaa uunin alimmalla tasolla 225-asteessa 20min, kuoresta tuli ainakin todella rapea.

Periaatteessa tuolla tapaa saa paistettua enemmän pizzaa kerralla kun täytteitä saa laittaa enemmän verrattuna saman pohja-alan vievään pizzapalaan. Suosittelen kuitenkin tekemään normaalipizzaan verrattuna pienemmällä taikinamäärällä pienempiä calzoneita niin niitä on helpompi sitten syödä, mutta lukumäärältäänhän niitä voi sitten tehdä enemmän ja paistella useamman samalla pellillä.

Tosi näppärää sormisyötävää eikä varmasti sotke sormia jossei vahingossa pudota täytteitä sieltä sisältä ulos. :tup:
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
180
Pitsaahan ei sais koskaan kyllä kaulimella tehdä..
Asiasta keskusteltiin jo ylempänä. Kukin vääntäköön pitsaa miten tahtoo, syödyksi on kuitenkin kummasti tullut jokainen pitsa. Hieman helpompaa venytellä pohja koko uunipellin kokoiseksi kaulimella, kuin käsin pyörittelemällä ainakin omasta mielestä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 817

Helpompaa toki, mutta teoriassa kaulinta poistaa ilmavuuden, mutta niinkuin sanottu niin tuskin syömättä jää ja ittekkin kaulin silloin tällöin..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 219
Itseasiassa eilen väsäsin just kaks pizzaa ja kaulimena käytin tota pientä lasten kaulinta Lasten kaulin pyökkiä minkä ostin tokmannilta, oli todella hyvä, varsinkin kun mulla on toinen ranne paskana niin oli tosi kevyttä nyt kaulia aivan ohueksi, ja hienosti sai tohon prisman housen pizza-alustan reunille asti (jotka ovat korotettu) levitettyä.

Tein muuten samalla testiksi yhden kotipizza tyylisen taikinatikun minkä pistin keskelle pizzaa täytteiden päälle, ja se itseasiassa oli tosi hyvää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 360
7.jpg

Denniksen pizzajauhot, Mutti valmis pizzakastike, vuolu kanasuikeet, pekonisuikaleet, minun puolelle pizzaa piri piri oliiveja ja päälla valion arkiraastetta. Ihan kohtuu hyvä tuli, ensi kerraksi pitää kyllä ostaa pizzakivi.
 
Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Millä keinoilla porukat täällä levittävät pizzataikinansa pyöreiksi? Ite kun eilen yritin tehdä ite pizzaa ja käsin levittää sitä, niin ei saatana kun meinasi palaa hermot kun repesi jatkuvasti jostain kohdasta, lopulta jouduin tyytymään kaulimeen, ja pohjasta sitten tulikin vähän semmoinen keksimäinen, mutta kuitenkin ihan hyvänmakuinen.
 
Tim Apple

Amazing!
Tukijäsen
Team Apple
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
716
Millä keinoilla porukat täällä levittävät pizzataikinansa pyöreiksi? Ite kun eilen yritin tehdä ite pizzaa ja käsin levittää sitä, niin ei saatana kun meinasi palaa hermot kun repesi jatkuvasti jostain kohdasta, lopulta jouduin tyytymään kaulimeen, ja pohjasta sitten tulikin vähän semmoinen keksimäinen, mutta kuitenkin ihan hyvänmakuinen.
Nyrkeillä pyörittämisellä onnistuu helposti, jos taikina on hyvä. Viime kerralla ei revennyt sitten millään, vaikka näkyi jo läpi ja sitä edellisellä kerralla repesi jo siinä vaiheessa, kun laittoi taikinan nytkin päälle. Eli oman kokemuksen ja ymmärryksen pohjalta sanoisin, että homma on 40% tekniikkalaji ja 60% taikinalaji.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Tällainenkin ketju täällä. Itsellä on uunissa (Gaggenau) lisävarusteena pizzakivi+vastus. Siis uuniin laitetaan pohjalle kiveä varten oma vastusja kivi sen päälle. Lämpöä löytyy 300 astetta ja muut uunin vastukset ivät lämpene, ainoastaan toi kiven alapuolinen siis.

Tolla saa kyllä todella hyviä pizzoja väännettyä. Pohjan teen näin:
  • 3 dl vettä
  • n 9-10 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 0,5dl oliiviöljyä
  • 1pkt kuivahiivaa
Taitaa olla "Hans Välimäen pizzapohja". Useimmiten teen aamulla, kun illalla on tarkoitus tehdä pizzoja, mutta ihan oko tulee, vaikka tekee vain tuntia ennen paistoa.

Pizzat kasaan puisen pizzalapion päälle, hyvin irtoaa uuniin laittaessa tolla taikinalla aina. Meillä on kaksi lapiota, niin voi tehdä taukoamatta pizzoja.
Tomaattikastike useimmiten jotain Muttia+pyrettä+valkosipulia+mustapippuria. Harvemmin tullut itse keiteltyä.

Pizzoista tulee sellaisia todella ohutpohjaisia (kaulimella... tarttee tätä ketjua lukeneena vissiin koettaa ilmankin) ja pohja paistuu niin, että pizzapala on helppo syödä sormin, koska pohja on "jämäkkä". Mulle ainakin maistuu...

Alla muutama räpsy omista pizzoista (ja uuni/kivi yhdessä kuvassa)

Pizza_1.jpg

Pizza_2.jpg
Pizza_3.jpg
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 378

Hiivaa on omaan reseptiin verrattuna aika paljon. Eikö tuo maistu jo läpi?

Itse käytän 10g tuorehiivaa per litra vettä eli n. 3-4g kuivahiivaa litraa kohti. Pussillinen kuivahiivaa taitaa painaa 11g.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Hiivaa on omaan reseptiin verrattuna aika paljon. Eikö tuo maistu jo läpi?

Itse käytän 10g tuorehiivaa per litra vettä eli n. 3-4g kuivahiivaa litraa kohti. Pussillinen kuivahiivaa taitaa painaa 11g.
En ole kyllä huomannut. Pitänee totakin testailla, eli vähentää hiivaa.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 378
Pizzakivistä ja -teräslevyistä on ollut aiemminkin puhetta. Osaatteko suositella (hyvällä hintalaatu-suhteella) mahdollisimman isoa (leveys, pituus, paksuus) kiveä tai metallilevyä 60 cm uuniin? Edellinen kivi halkesi, kun siihen oli päässyt valumaan tomaattikastiketta.
 
Fox-x

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
856
Tuli viime viikolla ostettua Pizze-kirja ja sen innoittamana Ooni Koda. Pakko sanoa että oma pizzanteko sai ihan uuden ulottuvuuden noiden kahden ostoksen takia:tup:
Viikon verran testaillut tuota uunia ja nyt alkaa löytymään jo varmuutta pizzan paistoon.
Ohessa viimeisin pizza, margherita ja pohja tehty Manitoba Cream jauhoihin.
20190809_183026-01.jpeg
20190809_183121-01.jpeg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
381
Itsekin katsellut tuota Kodaa, mutta kerrostalo-olosuhteet ovat hillinneet ostohousujen laittamista jalkaan. Oletko ollut tyytyväinen Kodaan ja miksi päädyit juuri siihen, etkä noihin muihin malleihin?
 
Olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen:tup:
Tuon valintaan vaikutti tuon helppous ja nopeus verrattuna pelletti-malleihin. Ajattelin että tulee varmaan useammin käytettyä jos paistovalmiiksi laittaminen on mahdollisimman helppoa.
Uuni napista päälle ja 10min kuluttua on paistovalmis.

Ja tuo malli ei itse asiassa edes savuta käytännössä lainkaan, hiukan ehkä mutta erittäin vähän. Uskoisin että ei tuota mitään ongelmia kerrostalon parvekkella.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 567
Viestejä
4 191 014
Jäsenet
70 769
Uusin jäsen
anpulli

Hinta.fi

Ylös Bottom