Kilpailu Piparkakkutalokisa 2024 osallistumisvaihe on käynnissä!

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 131
piparkakkutalokisa-2024-otsikko-1024.jpg


io-techin alkuhämärästä asti joka joulu järjestetty hyvän joulumielen kohottaja, eli "piparkakkutalokisa", järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa.

Kilpailun osallistumisaika yltää tänkin vuonna joulun välipäivien yli vuodenvaihteeseen asti: kilpailutyön pitää olla ilmoitettuna ketjuun viimeistään 31.12.2024 klo 23:59.

Aiempina vuosina olemme nähneet osallistujilta lukuisia erittäin kekseliäitä ideoita, joten emme tänäkään vuonna halua suitsia luovuutta liiaksi. Siksi kilpailun teemana säilyy tuttu "io-tech", eli kaikki io-tech-sivuston, TechBBS-foorumin ja YouTube-kanavan sisältöön ja toimintaan liittyvä. Vaikka teema on laaja, osallistujan tulee varmistaa, että työ on sen mukainen.

Esimerkkinä pelkkä tavallinen piparkakkutalo ilman io-techiin liittyviä yksityiskohtia tai teemaa ei siis täytä osallistumisvaatimuksia. Koska kilpailu on suunnattu kaikenikäisille, tulee teoksen olla myös yleisen hyvän maun mukainen. Muutoin rakennelma voi olla mikä tahansa io-tech-maailmaan sopiva pipariluomus, ja koristelussa voi käyttää luovuutta oman harkintansa ja taitojensa mukaan. Jouluhengen mukaisesti kaikkien ei tarvitse olla leipurimestareita, joten pelkkä osallistuminenkin voi riittää voittoon, sillä osa palkinnoista arvotaan kaikkien osallistujien kesken.

Osallistuminen tapahtuu liittämällä/linkittämällä kuvana tähän viestiketjuun kilpailukuvat:
- vähintään yksi (1) valmiista rakennelmasta
- ja lisäksi rakennusvaiheista vähintään yksi (1) kuva

Kilpailuun hyväksytään yksi työ per henkilö/nimimerkki.

Kuvissa täytyy näkyä paperille kirjoitettuna "io-tech.fi 2024" ja oma TechBBS-nimimerkki.

Voittaja ratkeaa viikon ajan auki olevalla äänestyksellä, jossa foorumin käyttäjät pääsevät antamaan äänensä suosikeilleen osallistumisajan päätyttyä. Voittajan valinta on siis tuttuun tapaan TechBBS-foorumin käyttäjien käsissä!


PALKINNOT:

Äänestyksen voittaja saa valita ensimmäisenä palkinnon, äänestyksessä toiseksi tullut toisena ja kolmanneksi tullut vastaavasti kolmantena. Mahdolliset loput palkinnot arvotaan kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken.

Pääpalkinnot:


- Honor 200 Lite -älypuhelin

- OnePlus (palkinto tarkentuu 23.12)

- Noctua tuotebundle (NH-D15 G2 & NF-A14x25 G2 PWM Sx2-PP set)

Lisäpalkinnot:

- DeepCool AG620 BK ARGB -prosessoricooleri

- CMF by Nothing Watch Pro 2 -älykello + bezel & strap set

Palkintoja saatetaan lisätä/muokata kilpailun aikana ja palkintojenjakokäytäntöä saatetaan muuttaa ennen kuin äänestys alkaa (mahdolliset lisäpalkintoja kilpailuun hankkivat olettehan ensin yhteydessä ylläpitoon palkintoihin liittyen).

Palkintojen sponsorit:

1734693286666.png


1734693193458.png


piparkakkutalokisa-2023-noctua.jpg


Tässä vinkkinä perusohjeet rakennusprojektissa alkuun pääsemiseksi: Tulosta piparkakkutalon kaavat
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 161
Viestejä
4 545 900
Jäsenet
74 936
Uusin jäsen
Dume1963

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom