Piha ja terassit

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 751
Terassin öljyäjille suosituksena Tikkurilan terassiöljylasta. Pienen raon kansissa reunoihin sillä ei pääse, mutta luottanut että kyllä sinne sen verran valuu, että riittää.
Helppo ja nopea. Jatkovarsi ja maalikaukalo kaveriksi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
637
Valttiplus ruskealla öljynny ny terassia. Vähän roiskui vitivalkoiselle rapatulle seinälle tota, emäntä meni sitä jollain pyyhkimään ja levisi vaan ympäriinsä. Millä lähtisi puhtaaksi? Kehtaako vaan painepesurilla kevyesti ja samalla jollain sienellä tjsp hellästi?

Tota maalia meillä seinässä.

IMG_20220609_180123.jpg
IMG_20220612_145513.jpg

En tiedä paljon meillä on terassipinta-alaa, mutta huomenna hakemaan 5. 9l pönttö.. Ei oo kyllä moneen vuoteen terasseja öljytty, mutta onpaha työmaa
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
49
Mitäs laitteita tai kalusteita yms. Olette terasseille hankkineet lisätäksenne viihtyisyyttä?
Terassinlämmitin olisi tarkoitus hankkia myöhemmin elokuussa, mutta vielä kaipaisin ideoita perus grillien ja sohvien lisäksi mitä voisi lisätä viihtyisyyden parantamiseksi.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
26
Ideoita kaivataan seuraavan ongelman ratkaisemiseksi:
Rinnetontti jossa kapea pihatie n.30m ylhäältä alas (ei autolla liikkumista). Tällä hetkellä tie on tehty niin että 0-16mm mursketta joku 15cm ja pinnassa kivituhka, perusmaa on ei routivaa soraa. Itse ongelma: kovalla sateella kaikki hieno aines huuhtoutuu rinnettä alas ja sadevesi kaivelee omia syviä "jokiaan" tiehen. Millähän tuon ratkaisisi? Joku 16-32 kivi varmaan pysyis paikallaan mutta ei ole esteettisesti eikä muutenkaan käytön kannalta hyvä vaihtoehto. Mietin jos valaisi betonista parin metrin välein sellaiset vesikourut tien poikki, mutta aika isotöinen urakka ja toimiiko tuokaan...
Ideoita tai miten olette ratkaisseet vastaavaa ongelmaa?
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 544

No ainakin pitää olla oikeenlaiset kallistukset jotta vesi valuu hallitusti ja niihin kohtiin sadevesikaivot joihin vesi kerääntyy ettei pääse menemään tulvaksi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 145
Onko kokemuksia Bilteman komposiittilaudasta? Mietin betoniportaiden päälle oven edustalle. Menisi pituuden puolesta nollahävikillä, mutta mitenköhän kestää jatkuvaa kävelyä kengillä.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
256
Ideoita kaivataan seuraavan ongelman ratkaisemiseksi:
Rinnetontti jossa kapea pihatie n.30m ylhäältä alas (ei autolla liikkumista). Tällä hetkellä tie on tehty niin että 0-16mm mursketta joku 15cm ja pinnassa kivituhka, perusmaa on ei routivaa soraa. Itse ongelma: kovalla sateella kaikki hieno aines huuhtoutuu rinnettä alas ja sadevesi kaivelee omia syviä "jokiaan" tiehen. Millähän tuon ratkaisisi? Joku 16-32 kivi varmaan pysyis paikallaan mutta ei ole esteettisesti eikä muutenkaan käytön kannalta hyvä vaihtoehto. Mietin jos valaisi betonista parin metrin välein sellaiset vesikourut tien poikki, mutta aika isotöinen urakka ja toimiiko tuokaan...
Ideoita tai miten olette ratkaisseet vastaavaa ongelmaa?
En ole ammattilainen, mutta meillä rinnetontilla alle 10m suht jyrkkä "polku" portaiden vieressä johon kaivinkonekuski sanoi, että unohtaa kivituhkan kun ei tule rinteessä kävelyalustana pysymään. Suositteli 0-11 ainesta kivituhkan sijasta ja kyllä siinä kengät nyt pitää paremmin kuin jos olisi hienompaa eli kivituhkaa.

Hienoainesten valumiseen veden mukana en osaa ottaa kantaa, en ainakaan silmällä ole vastaavaa huomannut.

Eli kaadot kuntoon ja oikeaa eli hieman karkeampaa ainesta pintaan? Tuossa kuiten on kivituhkan ja 16-32:n välimaastossa muutama vaihtoehto.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
142

16-32mm 10cm kerros ja ohuelti 0-16mm pintaan?
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
256
16-32mm 10cm kerros ja ohuelti 0-16mm pintaan?
Pohjakerros voinee ihan hyvin olla 0-32 tai jopa 0-16. Eli siellä on hienoa mukana joka tiivistää kerroksen. Pihan/tien/polun pohjatöissä yleensä tärytetään pohjat joka kerrokselta.

Paras toki olisi jos paikalla käyttäisi jonkun urakoitsijan / konekuskin, jolta saisi ihan "on-the-spot" konsultaation.
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
99
Miten olette rajannut nurmikon ja terassin? Juuri valmistui terassi ja nyt pitäisi vielä viimeistellä multatyöt. Ensin mietin sepeliä, mutta keväältä jäi ruduksen kartanokiviä sen verran, että josko laittaisi niitä kulkemaan terassilautojen ympäri ennen nurmea. Lähinna vaan ajatuksissa helpottaa mahdollisimman paljon sitä joka viikkoista puuhaa eli nurmikon leikkuuta. Mitä vähemmän tarviaa trimmeriä, sitä parempi..
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 547
Omakotitalon etupihalla on tuollainen puinen terassi. Pohdin siihen päälle jonkinlaista sääsuojaa, katosta jne.

Tämmöinen tuli vastaan:

Pitäisi vissiin olla noille etutolpille kaivettuna perustukset, eli metrinen kuoppa, uretaanit ja harkot päällekkäin. Onko muita vaihtoehtoja?
 
Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 371

Yks vaihtoehto kierrepaalut.
 
Kiinnitys terassiin? Vai yltäisikö tuo katos yli terassin?

Tosin tuohon hintaan hakis aika paljon puuta ja materiaalia ja tekis katoksen ite.

Ja tuohon hintaan varmasti joku asiansa osaava timpuri tekis parissa päivässä tuollaisen puusta.

Perustuksiin ei yleensä ole mitään "metrin kuoppa"-sääntöjä vaan idea ja ajatus lienee saada sieltä routiva maa alta pois. Eli jos siellä on kiveä ja sepeliä alla, niin en ainakaan heti lähtis metrin kuoppaa kaivamaan. Riippuu toki aina olosuhteista ja joka paikka on erilainen.
 
Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 371
Pitäisi saada juuri tuon tolpan kohdalle, eli jos siellä osuu kivi vastaan, niin tolppa toiseen kohtaan... Vai voiko sen kiven kaivaa pois ja laittaa sitten sen kierrepaalun?
Laittaisin jonkun parrun paalujen päälle, niin ei olisi ihan niin tarkkaa paikan kanssa. Toki jos joku kuution kivi kohdalla,niin sillo keksittävä muuta. Pienemmän kiven voi kaivaa pois.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 547
Kiinnitys terassiin? Vai yltäisikö tuo katos yli terassin?

Tosin tuohon hintaan hakis aika paljon puuta ja materiaalia ja tekis katoksen ite.

Ja tuohon hintaan varmasti joku asiansa osaava timpuri tekis parissa päivässä tuollaisen puusta.

Perustuksiin ei yleensä ole mitään "metrin kuoppa"-sääntöjä vaan idea ja ajatus lienee saada sieltä routiva maa alta pois. Eli jos siellä on kiveä ja sepeliä alla, niin en ainakaan heti lähtis metrin kuoppaa kaivamaan. Riippuu toki aina olosuhteista ja joka paikka on erilainen.
Tulee yli vanhan terassin, joka alkaa olla käyttöikänsä ehtoopuolella ja menee uusiksi kun jaksaa.

Laskeskelin itseasiassa tuon hintaa, päädyin johonkin 700-800€:n. Eikä tällähetkellä riitä mielenkiintoa rakentamiseen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 547
Omakotitalon etupihalla on tuollainen puinen terassi. Pohdin siihen päälle jonkinlaista sääsuojaa, katosta jne.

Tämmöinen tuli vastaan:

Pitäisi vissiin olla noille etutolpille kaivettuna perustukset, eli metrinen kuoppa, uretaanit ja harkot päällekkäin. Onko muita vaihtoehtoja?
Tätä nyt vielä arvon:
Palram myy kahta mallia, Olympia ja Feria.
Olympia 12 vuoden takuulla, vs Feria 5 vuotta.
Olympia 16mm polykarbonaatti katto, Feriassa 8mm.
Olympiassa räystäskourut.
Hinnassa erotus on Olympia 1450€ vs Feria1050€.

Piha on varsin suojaisa, katolla on lumiesteet, jonka yli lumet eivät tule tuohon katoksen katolle. Eli olisikohan tuo 8mm ihan riittävä tämän puolesta?
Räystäskouruja hiukan mietin, että ne keräisi kuitenkin suurimman osan vedestä kontrolloidummin pois, eikä roiskuisi niin laatotukselta sinne terassille.

Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
631
Jos maasto vain mitenkään antaa periksi niin ruuvipaalut on se järkevin tapa.
Routaeristys pitäisi kylmissä rakenteissa ulottaa 2m joka suuntaan, käytännössä sen metrin suuntaansa laitetaan.

Tuo valmiskatos on mitoitettu lähteväksi terassin päältä eli vapaa korkeus tuossa terassin reunassa on samaa luokkaa kuin normi ovessa.

Kun kerta terassi alkaa olemaan käyttöaikansa päässä niin kaikkein järkevintähän olisi se purkaa ja tehdä uusi tuon katoksen mittojen mukaan(jos tuota haluaa käyttää).

Mutta jos haluaa vanhan terassin vielä hyödyntää ja lisätä siihen tuon valmiskatoksen niin periaatekuva alla miten sen itse tekisin(ei mittakaavassa ;)):
teraSSi.png

Kuvassa siis on poikkileikkaus, jossa punainen on ruuvipaalu, vihreällä palkki paalujen päälle ja uudet tarvittavat puuosat joilla yhdistetään terassiin. Sininen on luonnollisesti tuo valmiskatos.
 
Näin tätä ajattelin kuten tuohon kuvaan piirsit. En ajatellut tehdä varsinaisesti nyt mitään tuohon 60cm kaistaleelle nykyisen terassin ja katoksen väliin... Eikös tuohon katoksen tolppien alle voi laittaa ruuvipaalut ja niiden päälle jonkun 4x4" mitallistetun kestopuu juoksun? Sitä ei varmaan tarvi tuohon vanhaan terassiin välttämättä kiinnittää? Riittääköhän nuo 120cm ruuvipaalut ja kolme kappaletta tuolle 4m juoksun alle?
Tuosta maaperästä, niin sehän on tuollaista lähinnä savimaata ja keski-suomen korkeudella ollaan.
 
Juu, 4x4 riittää mainiosti kunhan se ruuvipaalu on katoksen pystytolpan kohdalla edes jollain lailla (alta 40 cm heitto). Eikä tosiaan ole pakko tuohon vanhaan terassiin yhdistää, mutta kuinka hölmö kompastuspalkki tuosta parrusta tulee terassin eteen? Kun voi olla tosi ärsyttävä jos siitä joku kulku tms.

Savimaahan ruuvipaalut kiertänyt ihan rautakangella (kerran onnistui), mutta yleensä kun on kiviä/kovaa niin koneellisesti kaivurin kanssa. Maastosta ja paikastahan tuo riippuu, että onko 120cm riittävä vai pitääkö olla 160cm. Oikeesti kerran tehtiin autokatos(1 auto) niilä lyhkäisillä 80cm paaluilla ja ei sekään mihinkään ole mielestäni liikkunut.
 
Pohdin nyt sitten tuota vielä, että yksi vaihtoehtohan puisen terassin tilalle on laittaa vain laatotus. Säästyisi siltä helkkarin öljyämiseltä ja käyttöikä olisi loputon... Joo onhan se viileä, mutta eipä tuossa ilman kenkiä istuskella.
Mietin kanssa, että onko tuo sellainen kompastusjuttu tuo juoksu, mutta siihen kuulemma tulee kuitenkin joku ritilikkö roikkumaan ja jotain horsmaa kasvamaan näkösuojaksi.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
631
No sitten tuo kompastus ei ole ongelma kun kerta kasvaa horsmaa.

Jokatapauksessahan tuo katos tulee suojaamaan terassia valtavasti (varsinkin jos peittää kokonaan) ->se öljyämisen vaiva vähenee.
Kivetys on juu ns ikuinen jos kelpaa käyttäjille, komposiitista tehty terassi ei öljyä kaipaa, mutta hinta noisee toiseen potenssiin.
 
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
490
Mökin pihalla tuollaista mursketta, oiskohan 0-16mm?
Siinä nyt tuppaa kasvamaan paikoin rikkaruohoa melkoisesti ja muutoinkin auton ajourat on painattanut kivet näkymättömiin. Kovin on epäsiistin näköinen ja nyt mielessä sitten jos tilailisi uutta mursketta tuohon päälle. Pitäisikö ensin kuoria vanhoja pois, jottei heti rikkaruohot kasva läpi? Tuskin mitään suodatinkangasta tarvitsee laittaa?
Vai laittaisitteko jotain muuta tilalle? Alue suht iso, joten ihan heti en ala mitään kallista laattaa tms. laittamaan.
Mökki myös talvikäytössä, joten pinnan pitäisi olla suht tiivis. Tarkoittaen siis että ei lähde kivekset kolan mukaan. Nytkin tuota kiviainesta löytyy talven jäljiltä melkoisesti alueilta johon lunta talvisin läjitetään.

1659456608914.png
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
905
Mökin pihalla tuollaista mursketta, oiskohan 0-16mm?
Siinä nyt tuppaa kasvamaan paikoin rikkaruohoa melkoisesti ja muutoinkin auton ajourat on painattanut kivet näkymättömiin. Kovin on epäsiistin näköinen ja nyt mielessä sitten jos tilailisi uutta mursketta tuohon päälle. Pitäisikö ensin kuoria vanhoja pois, jottei heti rikkaruohot kasva läpi? Tuskin mitään suodatinkangasta tarvitsee laittaa?
Vähän samankaltaisessa tilanteessa itse revin ensin isommat rikkaruohot pois ja ennen uuden sorakuorman levittämistä entisen päälle, kylvin koko alueen täyteen karkeaa merisuolaa. Tappoi aika kivasti loput rikkaruohot.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 145
Tuollainen nolla-aineella oleva murske on loputun työmaa ellei siitä kuljeta tai ajeta joka paikasta jatkuvasti. Pari vuotta sen saa pysymään siistinä, mutta rikka alkaa kasvamaan aina uudestaan. Suodatinkangas päälle ja karkeampaa kiviainesta päälle. Joko esim singeliä tai sepeliä, mutta ei nollaa sekaan. Ei tamppaannu niin tiiviiksi, mutta juuri sen takia ei pääse rikka kasvamaan.
 
Liittynyt
15.09.2017
Viestejä
39
Vähän samankaltaisessa tilanteessa itse revin ensin isommat rikkaruohot pois ja ennen uuden sorakuorman levittämistä entisen päälle, kylvin koko alueen täyteen karkeaa merisuolaa. Tappoi aika kivasti loput rikkaruohot.
Suositus suolalle, sillä itsekkin hävinnyt rikkaruohoja, hankkia yms myy 25kg säkkejä ja halpaa kuin saippua.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
905
Suositus suolalle, sillä itsekkin hävinnyt rikkaruohoja, hankkia yms myy 25kg säkkejä ja halpaa kuin saippua.
Hankkijasta olen itsekin suolat ostanut.
Muutama vuosi sitten tuli lisäksi ostettua levitin. Tuolla on hyvä levittää mm. suola, saa tasamäärän joka paikkaan. Samalla vehkeellä on hyvä myös levittää sammalensyöjä nurmelle sekä lannoitteet. Talvisin myös hiekoitusmurskeen levitys onnistuu.

1659519849065.png
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
643
Noin hattuvakiolla voisi veikata että suola vaikuttaa pidempään kuin pelkkä töhöllä poltto.
 
Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 371
Olisi tulossa terassilaudaksi lehtikuusi 35x148. Mietin että millasia terassiruuvit tolle sopisi. Joku 5x70 A2 koon puolesta varmaan ok? Ruuvin väriksi miettiny harmaata, varmaan sopisi paremmin kuin kirkas?
Tämä nyt tullu ajankohtaiseksi asiaksi. Katellut että 4,5x70 on T20 kannalla ja 5x7,0 T25. Noita jälkimmäisiä kokoja löytyy paremmin, mutta mietityttää että kuinka pahasti isompi kanta paistaa läpi laudasta? Toki lehtikuusi ilmeisesti vääntyilee helpommin,niin isompi kantaa todennäköisesti pitäisi lankut paremmin suorassa.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
1 453

Väitän ettet huomaa eroa.
Mulla on 33x145 kiinni 5x60 ja joo onhan ne ison näköiset et toi 4,5 pienemmällä kannalla on varmasti siistimpi lopputulos.

Mutta menen se edellä ettei ala vääntyilemään.
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 544
Pysyykö öljypohjainen kuultomaali akryylipohjaisen kuultomaalin päällä?
Voiko Vesiohenteisen maalin päälle maalata öljymaalilla?
Vesiohenteisen maalin voi maalata öljymaalin päälle

Öljymaalia
ei kuitenkaan voi laittaa vesiohenteisen päälle, koska öljymaalin liuotinaineet ovat vesiohenteisen maalin liuotinaineita voimakkaampia.
 
Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 371
Tämä nyt tullu ajankohtaiseksi asiaksi. Katellut että 4,5x70 on T20 kannalla ja 5x7,0 T25. Noita jälkimmäisiä kokoja löytyy paremmin, mutta mietityttää että kuinka pahasti isompi kanta paistaa läpi laudasta? Toki lehtikuusi ilmeisesti vääntyilee helpommin,niin isompi kantaa todennäköisesti pitäisi lankut paremmin suorassa.
Näihin päädyin kun specsit ja hinta oli kunnossa. 7 pakettia tulossa, niin saa hetken ruuvailla :lol:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
178 837
Viestejä
3 290 611
Jäsenet
59 208
Uusin jäsen
Zeikki77

Hinta.fi

Ylös Bottom