Pienikokoinen peruskone autokorjaamon toimistoon

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 172
Tuttavan autopajalla olisi tarvetta uudelle toimistokoneelle. Vaatimuksena mahdollisimman pieni koko, kun muun korjaamotilan nurkassa olevan toimistokopin tila on rajallinen. Laskutus hoituu erillisellä koneella, eli tämä on tulossa rinnalle kaikenlaiseen sekalaiskäyttöön. Koneen ei tarvitse olla mikään tehotyöasema, eli lähinnä konetta käytetään surffauksessa, videoiden katselussa ja muutamien erikoislaitteiden sovellusten pyörittämisessä jne. Toisaalta mitään ihan hissukkaakaan ei viitsi alkaa ehdottelemaan, kun koneen on tarkoitus riittää käytössä useamman vuoden ajan. Ympäristö on luonnollisesti aika sottainen, joka sekin asettaa pieniä haasteita, mutta siihen tarpeeseen ei ole paljon apuja olemassa.

Samalla paikalla on ollut aiemmin joku HP:n all-in-one paketti (kaikki palikat monitorin kanssa samassa paketissa). Vastaavia ei tunnu enää markkinoilta juurikaan löytyvän, mutta maailma ei kaadu siihen vaikka keskusyksikkö olisi erillinen, kunhan se ei ole mitään ATX-kokoluokkaa.

Muita tarpeita:
Muistia saisi olla 16GB
SSD vähintään 1TB
3 vuoden takuu plussaa

Ehdotuksia tällaiseen settiin?

Lenovolla olisi valmiina mm. tällainen:

Tuossa on vaan 512GB SSD, eikä viitsisi ostaa erikseen isompaa levyä sen tilalle, kun sitten tuo vanha jää tarpeettomaksi. Yrityspuolella saa yleensä valita komponentit muutamasta optiosta, mutta tuossa ei näyttänyt olevan erillistä kustomointimahdollisuutta. Muuten tuo kyllä sopisi tarpeeseen ihan hyvin ja Lenovolla on kaikenlaisia VESA-kiinnityskiskojakin tuolle, joiden avulla koneen saa pultattua kiinni monitorin taakse.

Löytyykö markkinoilta järkeviä kokoonpanja tällaiseen tarpeeseen, jos innostuisi kasaamaan itse?

Ideoita, suosituksia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 762
NUC? Siihen on vähintään VESA-kiinnikkeet saatavissa, jos ei tule mukana. On kyllä nykyään vähän kalliimmanpuoleisia ja toimitusongelmia on.

 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
622
Asuksen minipc tai asrockin a300 myös vaihtoehtoina, saatavuuteen en osaa kommentoida. Loistavia vempeleitä yleiskäyttöön!
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 172
Mielenkiintoisia vaihtoehtoja, pitääpä tutustua.

Jos hinnan unohtaa, niin tuo aloituspostauksen "military grade" Lenovo on kyllä aika houkutteleva vaikka miltä kantilta katsoisi. Lisäksi siinä tulee myös käyttislisenssi mukana, joka on tässä tilanteessa tarpeen. Ei kiinnostaisi itse hirveästi askarrella sen kanssa ja veikkaan että Lenovo on hieronut tuon paketin sellaiseksi, ettei hirveästi tarvitsekaan.
 
Liittynyt
12.10.2020
Viestejä
22
Jos noista Lenovoista tykkää, niin niitähän voi varmaan myös räätälöidä ja ostaa suoraan Lenovolta niin luulisi onsite-tuen pelaavan hyvin, sellainen on yleensä firman käytössä erittäin hyvä olla olemassa niin säätö vian sattuessa jää lyhyeksi. Tuen pystyy laajentamaan paikan päällä seuraavana päivänä tehtäväksi ja kestämään viisi vuotta. Esimerkiksi P340 Tiny, saa myös teran SSD:llä. Sitten vaan sopivalla kiinnikkeellä monitorin taakse kiinni niin on hieman paremmin suojassa. Tietty jos olosuhteet on tosi likaiset niin sitten pitää olla joku pölyltä ja lialta suojattu malli, tai jos pitää kestää kovaa kohtelua niin joku Toughbook, mutta yleensä ei toimistossa sentään koneita paiskota ympäriinsä. :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 213
Viestejä
4 326 356
Jäsenet
72 186
Uusin jäsen
Astral Voyager

Hinta.fi

Ylös Bottom