- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 35
Pyörittelen tällä hetkellä Raspberry Pi kakkosella muutamaa itse kötösteltyä sovellusta. Raspi tuntuu tuohon käyttöön olevan pikkaisen mopo, sillä pisimmillään kyselyissä saattaa kestää useita minuutteja. Raskaimmat kyselyt käpistelevät tilastoja ja piirtävät niistä pythonin matplotlibillä kuvaajia. Tehty työ on käytännössä yksisäikeistä. Toki useampi rinnakkainen kysely voidaan suorittaa omissa säikeissä.
Pari vaihtoehtoa jotka kävi mielessä oli NUC tai sitten pienehkö kotelo johon hommaa itse roinat sisälle. Vaatimuksina pidän tuolle että saisi olla käytännössä täysin äänetön, koska se on tarkoitus olla työpöydällä jatkuvasti päällä. Nykyinen Node 202 -koppaan rakennettu mitx-setuppi pitää välillä sen verran ääntä etten välttämättä yön ajaksi viitsisi jättää sitä päälle.
Koko saisi myös olla mahdollisimman pieni (tässä raspi on aika lyömätön, ei vie juurikaan tilaa pöydältä).
Sinänsä tehokkuusvaatimukset eivät siis ole ihan älyttömät, kun kerran nykyisellään tuo raspikin ajaa jotenkuten asiansa. Toisaalta jatkossa saatan keksiä kaiken maailman uusia projekteja joten siinä mielessä ei haittaisi vaikka kone olisi vähän tehokkaampi kuin tällä hetkellä tarvitsee olla.
Millainen konsensus jengillä on esim. noista Intelin NUCeista? En ole sen kummemmin perehtynyt niihin, varsinkaan pariin viime vuoteen, mutta mukavan pienen näköisiä näyttäisivät olevan.
Varsinaista budjettia ei ole, ajattelin käyttää sen verran rahaa että saa varmasti riittävän hyvän koneen.