PEth- testi, alkoholi ja vapaat

Voihan sitä valehdella miten tahansa itselleen, mutta 6-9 olutta per päivä arkisin (ja viikonloppuna sitten ties kuinka monta) on kyllä mielestäni jo alkoholismia. Varsinkin jos vetää noita siten, että on alaikäinen huolehdittava kotona.
 
Todellisuus riippuu varmasti siitä missä ympäristössä elää ja mihin tottunut.

Ne jotka elävät sellaisessa todellisuudessa missä alkoholia käytetään työpäivien välillä hyvin maltillisesti, tuollainen jopa 9 x 0,33 kuulostaa päivittäin työpäivän jälkeen jo jonkin asteiselta alkoholiongelmalta. Varsinkin, kun määrä nousi heti 15 kpl päivä, kun ei ollut vapaalla tarvetta odotella töiden jälkeistä juomista. Hyvin saa itselleen valehdella ettei muka olisi mitään ongelmaa juomisen suhteen.

Ja tuo toleranssi. En todellakaan itse olisi 80 kiloisena henkilönä ajokunnossa 5h jälkeen jos olisin vetänyt 6-9 kpl 0,33 olutta.
9x0,33 päivässä ei todellakaan kuullosta alkoholionglemalta muutenkuin absolutien mielessä.

Se, että se nousee 15kpl onkin jo sitten eri asia ja se että koska ei tarvii mennä töihin on sitten taas ihan eri asia ja alkaa jo liippaamaan alkoholismilta.
Senkin on sitten taas eriasia että jos ei pysty lopettamaan juomista tai juominen alkaa vaikuttamaan elämään, esim. jää pois töistä, ei ole ajokunnossa kun pitää ajaa jne. Mutta jos on vaikka lomalla eikä tarvii minnekkään mennä tai ajaa autoa tai muutakaan niin en välttämättä sitäkään alkoholismiksi näe.

Toisilla tämä taas ei tunnu missään. Mikä tämän pointti on? Se että sinä et kestä alkoholia niin ei kestä kukaan muukaan?
 
Voihan sitä valehdella miten tahansa itselleen, mutta 6-9 olutta per päivä arkisin (ja viikonloppuna sitten ties kuinka monta) on kyllä mielestäni jo alkoholismia. Varsinkin jos vetää noita siten, että on alaikäinen huolehdittava kotona.
Mitä sitten vaikka "alkoholismin" näennäinen määritelmä täyttyy? Ihan vastaavasti suomi on pullollaan ihmisiä jotka eivät saa mitään aikaiseksi ilman aamukahvia -> tismalleen samanlainen riippuvuus joista toista "paheksutaan" ja jolle on keksitty oikein lääketieteellinen 'oireyhtymä'. Oikea ongelma syntyy vasta sitten jos ei pysty pitämään itseään "toiminallisessa kunnossa", kyllä se lapsi saa ruuan pöytään ko. isukin hoivissa ihan samallalailla riippumatta siitä puhaltaako kokki 0.5 vai 0.0, sen sijaan jos ei saa ruokaa -> ongelma.
 
Jos et irroita viestia alkuperäisestä asiayhteydestä niin helpompi ymmärtää?

"heh, 6:n kanssa on käytännössä autolla ajokunnossa koko ajan jos tasaisesti lipittää 5h ajan. Miten ihmiset voi olla näin vieraantuneita todellisuudesta?"

9x0,33 päivässä ei todellakaan kuullosta alkoholionglemalta muutenkuin absolutien mielessä.

Se, että se nousee 15kpl onkin jo sitten eri asia ja se että koska ei tarvii mennä töihin on sitten taas ihan eri asia ja alkaa jo liippaamaan alkoholismilta.
Aivan, alkoholisti. Se, että arkena vetää jo kohtuu ison määrän ja tylsistyneenä ei ole muuta tekemistä kuin vetää vielä enemmän on kokonaisuus mitä tarkastella.
 
6-9 olutta joka ilta juova tuttu kärähti tässä testissä ja ollut uskomatonta seurata millainen sirkus alkoi, hoitoonohjaus käyntiin ja tyyppi sairauslomalle, mikä oli melko absurdia, kun tuommoinen määrä ei vaikuta mitään työkykyyn. Juuri siinä sairauslomalla kuulinkin tästä asiasta, pyysi käymään parilla tuopilla eräs viikonloppu mukavassa pubissa. Oli käynyt juuri kuten ennustin tänne jossain viestissä, että juomismäärät kasvaa, kun pistetään kotiin lorvimaan, nyt meni muistaakseni 15 päivässä, kun ei tarvitse odotella iltaan. Hänen onnekseen pääsi sentään äkkiä takaisin hommiin, kun valitti lääkärille ja pomoilleen tauotta, ettei halua maata kotona.

Pian hänelle sattui pieni riita lapsensa kanssa ja hyväuskoisena jossain sivulauseessa mainitsi siitä seuraavana päivänä, kun kyselivät työterveydessä miten kotona menee. Se oli niin vakava asia, että siitä tehtiin lastensuojeilmoitus, onhan kyseessä sentään vaarallinen päihderiippuvainen henkilö.

Eli nyt tuommoisen melko harmittoman tissuttelun (toki hyvin epäterveellistä) takia on kimpussa työterveys, pomot ja sossutantat. Samassa työpaikassa ollut vuosia samojen tyyppien kanssa ja kellään ei muuta kuin hyvää sanottavaa työnteosta.

Pistää pohtimaan mitä tässä touhussa on järkeä? En ihmettele jos alkoholisoituu paljon pahemmin kohta (varsinkin jos saa kenkää tämän takia), hirveän stressinhän tuo tilanne laittaa väkisin päälle.
6-9 olutta joka ilta juova on alkoholisti, piste.
 
Mitä sitten vaikka "alkoholismin" näennäinen määritelmä täyttyy? Ihan vastaavasti suomi on pullollaan ihmisiä jotka eivät saa mitään aikaiseksi ilman aamukahvia -> tismalleen samanlainen riippuvuus joista toista "paheksutaan" ja jolle on keksitty oikein lääketieteellinen 'oireyhtymä'. Oikea ongelma syntyy vasta sitten jos ei pysty pitämään itseään "toiminallisessa kunnossa", kyllä se lapsi ruuan saa pöytään ihan samallalailla riippumatta siitä puhaltaako kokki 0.5 vai 0.0, sen sijaan jos ei saa ruokaa -> ongelma.
Juuri näin ja silloin alkaa olla syytä huoleen jos, oli määrä mikä tahansa, alkaa vaikuttamaan normielämään. Esim seuraavana päivänä pitäisi lähteä ajamaan tai töihin eikä känniltään tai krapulaltaan kykene jne. Mutta jos kaikki hoituu eikä alkoholi vaikuta muuhun niin en ymmärrä miksi se toisille ihmisille kuuluu miten ja paljonko juo.
 
Jos et irroita viestia alkuperäisestä asiayhteydestä niin helpompi ymmärtää?

"heh, 6:n kanssa on käytännössä autolla ajokunnossa koko ajan jos tasaisesti lipittää 5h ajan. Miten ihmiset voi olla näin vieraantuneita todellisuudesta?"
En toki puhunut ajokunnosta mitään vaan siitä että toisilla tuollainen määrä ei aiheuta vielä mitään sen kummempaa, ja osa voi ihan hyvin olla ajokunnossa jos alkometri näyttää nollaa. Toisilla taas voi tuosta määrästä tulla jo armoton krapula eikä ole mitään asiaa rattiin kahteentoista tuntiin.
 
Tässäkin täytyisi nyt taas osata erottaa mitä eroa on alkoholin liikakäytöllä ja alkoholismilla. Muuten kaikki puhuu ristiin toistensa kanssa.

Onko 6-9 olutta päivässä liikaa? Todennäköisesti. Onko se alkoholismia? Todellakaan ei.
 
Mitä sitten vaikka "alkoholismin" näennäinen määritelmä täyttyy? Ihan vastaavasti suomi on pullollaan ihmisiä jotka eivät saa mitään aikaiseksi ilman aamukahvia -> tismalleen samanlainen riippuvuus joista toista "paheksutaan" ja jolle on keksitty oikein lääketieteellinen 'oireyhtymä'. Oikea ongelma syntyy vasta sitten jos ei pysty pitämään itseään "toiminallisessa kunnossa", kyllä se lapsi saa ruuan pöytään ko. isukin hoivissa ihan samallalailla riippumatta siitä puhaltaako kokki 0.5 vai 0.0, sen sijaan jos ei saa ruokaa -> ongelma.

Kun ongelma ei ole se 0,0 -> 0,5, vaan ongelma on siinä, että tuollainen alkoholin käyttö kertoo selvästä ongelmasta jota ihminen itse ei pysty ratkaisemaan ja jos ihmisen on pakko joka päivä saada alkoholia kehoonsa on kyseessä riippuvuus.

Riippuvuudet aiheuttaa sitten muita ongelmia ja pikku hiljaa asiat menee pahempaan suuntaan, ollaan koko ajan siinä rajalla että onko rattijuopumusta vai ei, mitä jos kotona tapahtuu jotain mikä vaatii autoa ja isä taas tissutellut koko illan, hyppää rattiin ja poliisi pysäyttää = rattijuopumus = työpaikka lähtee = hermot menee = hakataan perhe = juodaan perhe ja talo, kuten Eppu Normaali lauloi, Murheellisten laulujen maa.

Ongelma ei ala siitä 0,5, vaan se on alkanut siitä kun joka ilta pitää saada 6-9 olutta ja sitä tässä yritetään ratkaista.

ja 6-9 olutta joka päivä juova on alkoholisti, kysyy asiaa ihan keneltä tahansa.
 
Varmaan seuraavaksi ketjuun tulee joku ex-ministeri selittämään mitkä ovat ne ihan normaalit ruokajuomat.
 
Kun ongelma ei ole se 0,0 -> 0,5, vaan ongelma on siinä, että tuollainen alkoholin käyttö kertoo selvästä ongelmasta jota ihminen itse ei pysty ratkaisemaan ja jos ihmisen on pakko joka päivä saada alkoholia kehoonsa on kyseessä riippuvuus.

Riippuvuudet aiheuttaa sitten muita ongelmia ja pikku hiljaa asiat menee pahempaan suuntaan, ollaan koko ajan siinä rajalla että onko rattijuopumusta vai ei, mitä jos kotona tapahtuu jotain mikä vaatii autoa ja isä taas tissutellut koko illan, hyppää rattiin ja poliisi pysäyttää = rattijuopumus = työpaikka lähtee = hermot menee = hakataan perhe = juodaan perhe ja talo, kuten Eppu Normaali lauloi, Murheellisten laulujen maa.

Ongelma ei ala siitä 0,5, vaan se on alkanut siitä kun joka ilta pitää saada 6-9 olutta ja sitä tässä yritetään ratkaista.

ja 6-9 olutta joka päivä juova on alkoholisti, kysyy asiaa ihan keneltä tahansa.
Tässäkin tarinassa josta tämä lähti "ongelma" syntyi vasta peth-testin tuloksesta, sitä ennen on menty vuosia ilman ongelmia.

Itselläkin on pari tuttua jotka vetää joka päivä 10-15 tlk, käyvät töissä normaalisti, toinen harrastaa sellaista lajia ja sellaisia matkoja että 99% väestöstä ei nykykunnossa ko. suoritukseen pysty, eikä toinenkaan toimettomana vain kotona lorvi. Tähän päälle sitten aski röökiä päivässä.. Terveellistä, no ei varmasti (käytännössä täydellinen veronmaksaja, jos eläkeiän näkee niin tuskin kauan notkuu ja haittaveroja maksanut ihan helvetisti), mutta kaukata tuosta sun "porttiteoriasta" kun touhua jatkettu jo yli vuosikymmen ilman mitään ongelmia.

Ei ongelmaa, ei ratkaistavaa...
 
Eikö alkoholismin määritelmä ole enemmänkin se että aiheuttaako alkoholin käyttö ongelmia. Ja tässä nyt ainoa ongelma on se testi.

Vanha Pomarkkulainen sananlasku:"Isä Juhani sanoi että kyllä viinaa saa ottaa mutta aamulla täytyy mennä töihin."
 
Kun ongelma ei ole se 0,0 -> 0,5, vaan ongelma on siinä, että tuollainen alkoholin käyttö kertoo selvästä ongelmasta jota ihminen itse ei pysty ratkaisemaan ja jos ihmisen on pakko joka päivä saada alkoholia kehoonsa on kyseessä riippuvuus.

Riippuvuudet aiheuttaa sitten muita ongelmia ja pikku hiljaa asiat menee pahempaan suuntaan, ollaan koko ajan siinä rajalla että onko rattijuopumusta vai ei, mitä jos kotona tapahtuu jotain mikä vaatii autoa ja isä taas tissutellut koko illan, hyppää rattiin ja poliisi pysäyttää = rattijuopumus = työpaikka lähtee = hermot menee = hakataan perhe = juodaan perhe ja talo, kuten Eppu Normaali lauloi, Murheellisten laulujen maa.

Ongelma ei ala siitä 0,5, vaan se on alkanut siitä kun joka ilta pitää saada 6-9 olutta ja sitä tässä yritetään ratkaista.

ja 6-9 olutta joka päivä juova on alkoholisti, kysyy asiaa ihan keneltä tahansa.
Mutta onko missään sanottu että esimerkkitapauksessa ei pystyisi juomista lopettamaan? Jos pystyy niin kyseessä ei ole alkoholisti mutta ei pysty niin tilanne on toinen.
Jos vaikka se 6 olutta illassa rentouttaa tai vaikka tylsyyttään juo mutta tarvittaessa pystyy olemaan juomatta niin en kyllä alkoholistiksi vielä menis sanomaan. Siinä vaiheessa kun sun on PAKKO juoda sitä bisseä esim fyysisten oireiden tai krapulan takia niin silloin voidaan puhua jo alkoholismista.

Mutta jos vaikka 3h puutarhatöiden lomassa juo vaikka 3 bisseä ja sitten menee saunaan ja sen jälkeen juo siinä illan istujaisissa toiset 3 bisseä ja aamulla töihin niin en kyllä lähtis tässä vielä mistään alkoholismista puhumaan.
 
Tässäkin tarinassa josta tämä lähti "ongelma" syntyi vasta peth-testin tuloksesta, sitä ennen on menty vuosia ilman ongelmia.

Itselläkin on pari tuttua jotka vetää joka päivä 10-15 tlk, käyvät töissä normaalisti, toinen harrastaa sellaista lajia ja sellaisia matkoja että 99% väestöstä ei nykykunnossa ko. suoritukseen pysty, eikä toinenkaan toimettomana vain kotona lorvi. Tähän päälle sitten aski röökiä päivässä.. Terveellistä, no ei varmasti (käytännössä täydellinen veronmaksaja, jos eläkeiän näkee niin tuskin kauan notkuu ja haittaveroja maksanut ihan helvetisti), mutta kaukata tuosta sun "porttiteoriasta" kun touhua jatkettu jo yli vuosikymmen ilman mitään ongelmia.

Ei ongelmaa, ei ratkaistavaa...

Sivusta kun seuraa näitä "ei mulla ole alkoholi ongelmaa" niin yleensähän se tarina tosiaan mennyt niin, että 10-20v menty tuurilla, kunnes...
 
Mutta jos vaikka 3h puutarhatöiden lomassa juo vaikka 3 bisseä ja sitten menee saunaan ja sen jälkeen juo siinä illan istujaisissa toiset 3 bisseä ja aamulla töihin niin en kyllä lähtis tässä vielä mistään alkoholismista puhumaan.

Tämä kun tapahtuu joka päivä, niin ikävä kyllä, kyseessä on ongelma, alkoholiongelma.
 
Itselläkin on pari tuttua jotka vetää joka päivä 10-15 tlk, käyvät töissä normaalisti, toinen harrastaa sellaista lajia ja sellaisia matkoja että 99% väestöstä ei nykykunnossa ko. suoritukseen pysty
Joo, just varmasti käy töissä päivällä, treenaa useamman tunnin ja lisäksi vielä kiskoo 10-15 annosta.

Miksi emme uskoisi
 
Voihan sitä valehdella miten tahansa itselleen, mutta 6-9 olutta per päivä arkisin (ja viikonloppuna sitten ties kuinka monta) on kyllä mielestäni jo alkoholismia. Varsinkin jos vetää noita siten, että on alaikäinen huolehdittava kotona.
Kyllä se näin vaan on. Ikävä kyllä läheltä saanut koko ikäni seurata juuri tuollaista "töiden jälkeen vähän rentoutumista" läheisen osalta, ei normaali ihminen tarvitse alkoholia joka päiväisesti suhteellisen suuria määriä. Joku saunakalja, afterit kavereiden kanssa missä pääpaino on seurustelussa ja ohessa juodaan olut tai treffeillä viinin juominen on ihan eri asia.

Tuo 6-9 annoksen joka päivä juominen + päälle viikonloppuina ja lomilla "kun ei ole mitään velvoitteita" enemmän juominen muodostuu aika helposti ongelmakäytöksi, tulee niitä piilopullojakin tiukkaa puupinoon ja autotalliin aika pian kuvioihin. Ja mitään alkoholiongelmaahan ei ole koskaan alkoholistin mielestä, muut vain jäkättävät ja keksitään kaikenlaisia tapoja syyllistää muita ja oikeuttaa omaa juomistaan. Sillä että on ns. funktionaalinen muilla elämän osa-alueilla, eli käy dokaamisesta huolimatta töissä yms ei ole mitään väliä - alkoholisti on silti alkoholisti. Mikään määrä rakkautta, vihaa, syyllistämistä, riitelyä, lupauksia yms ei lopeta juomista - se lähtee lopulta siitä alkoholistista itsestään, mikäli haluaa muutosta ja hakeutuu itse avun piiriin ja pistää korkin kiinni.

Yksi hyvin olennainen työkalu pohtia suhdetta alkoholiin yksilötasolla on, että kykeneekö rehellisesti lopettamaan kuin seinään käytön milloin tahansa? Mikäli ei kykene elämään täysin ilman alkoholia niin silloin on jonkinlainen alkoholiongelma.

Ja loppukaneettina, en ole itse absolutisti. Kyllä itsellenikin maistuu alko, pääosin pieninä annoksina, välillä railakkaammin vaikka juhlissa jne viihteellä. Itse kykenen elämään myös tyystin ilman alkoa - parhaimmillaan ollut 6kk - 2v jaksoja täysin ilmankin alkoa.
 
Joo, just varmasti käy töissä päivällä, treenaa useamman tunnin ja lisäksi vielä kiskoo 10-15 annosta.

Miksi emme uskoisi
Ei tuo harrastus nyt vaadi kuin tunnin-kaksi töiden jälkeen eikä joka päivä, ei se siis kaljan kittaamista mitenkään "haittaa" hyvin ehtii 19-23/24 välillä vielä lipittämään. Viikonloppuna ehtii vastaavasti harrastamaan useita tunteja ja siltikin lipittämiseen jää enemmän aika kuin työpäivänä.

Minulle on ihan sama uskotko vai etkö, ei vaikuta minun elämääni mitenkään kuten ei vaikuta kaverin kaljan lipittäminenkään... Tahdoin nyt vain tuoda esille että ihmisiä on erilaisia, mikä toiselle on fyysisesti täysin tekemätön paikka (esim. töihin seuraavana päivänä 10 kaljan jälkeen) on toiselle "business as usual". Samalla tietysti kun näkee maailmaa eri perspektiiveistä niin moraalikäsitys muokkautuu siinä samalla, en voi mitenkään kaveria "alkoholistiksi" sanoa, hoitaa kaikki hommansa ja pitää lupauksensa. Ei kaverikaan väitä että hänen toimintansa mitenkään "järkevää" olisi ja tiedostaa kyllä että kropalle tosipitkällä tähtäimellä hyvinkin haitallista, mutta kerran täällä vaan eletään niin kannattaa tehdä sellaisia asioita joista 'nauttii' eikä se muille kuulu miten kukakin vapaa-aikansa viettää.
 
Vai siinä tapauksessa jos ei kykene lopettamaan.

Jos juominen on joka päivä 6-9 pulloa, missä se lopettaminen on? :think:

Tässähän tämä tulee taas todistettua, alkoholisti kyllä keksii tekosyyt ja kohta saamme kuulla lisää tekosyitä, miksi hän voisi lopettaa kuin seinään, mutta EI lopeta! :facepalm:

ja yksi päivä välissä ei ole lopettamista...
 
Tuo oli hyvin sanottu. Mä henkilökohtaisesti ajattelen että ei määrillä määritellä kuka on alkoholisti ja kuka ei tai kenellä on alkoholiongelma ja kenellä ei. Enemmänkin se miten, missä ja koska juo ja pystyykö sen lopettamaan on tärkeämmät indikaattorit ennemmin kuin määrät.
 
Jos juominen on joka päivä 6-9 pulloa, missä se lopettaminen on? :think:

Tässähän tämä tulee taas todistettua, alkoholisti kyllä keksii tekosyyt ja kohta saamme kuulla lisää tekosyitä, miksi hän voisi lopettaa kuin seinään, mutta EI lopeta! :facepalm:

ja yksi päivä välissä ei ole lopettamista...
Jos vaikka on kertausharjoituksissa viikon eikä sulla tule mitään oireita ja ihan hyvin pystyt olemaan juomatta niin silloin ei ole alkoholisti.
 
Mutta onko missään sanottu että esimerkkitapauksessa ei pystyisi juomista lopettamaan? Jos pystyy niin kyseessä ei ole alkoholisti mutta ei pysty niin tilanne on toinen.
Jos vaikka se 6 olutta illassa rentouttaa tai vaikka tylsyyttään juo mutta tarvittaessa pystyy olemaan juomatta niin en kyllä alkoholistiksi vielä menis sanomaan. Siinä vaiheessa kun sun on PAKKO juoda sitä bisseä esim fyysisten oireiden tai krapulan takia niin silloin voidaan puhua jo alkoholismista.

Mutta jos vaikka 3h puutarhatöiden lomassa juo vaikka 3 bisseä ja sitten menee saunaan ja sen jälkeen juo siinä illan istujaisissa toiset 3 bisseä ja aamulla töihin niin en kyllä lähtis tässä vielä mistään alkoholismista puhumaan.

Ei se alkoholismi ole pelkästään fyysinen sairaus vaan myös psyykkinen. Kyllä alkoholisti voi olla useankin päivän juomatta "tarvittaessa", ei siihen kuole jos välissä on pari selvää päivää :)

Tässä esimerkkitapauksessa missä juodaan 6-9 kaljaa päivittäin (varmaankin vähätellen, kuitenkin yli 50 kaljaa viikossa) alkoholi selvästi hallitsee elämää psyykkisesti, koska ei ole pystytty lopettamaan. Syitä kyllä keksitään, saunominen ja puutarhatyöt yms joka päivä. Täyttä alkoholismia tuo on, ei se enää ole rentouttavaa.
 
Ei tuo harrastus nyt vaadi kuin tunnin-kaksi töiden jälkeen eikä joka päivä, ei se siis kaljan kittaamista mitenkään "haittaa" hyvin ehtii 19-23/24 välillä vielä lipittämään. Viikonloppuna ehtii vastaavasti harrastamaan useita tunteja ja siltikin lipittämiseen jää enemmän aika kuin työpäivänä.

Minulle on ihan sama uskotko vai etkö, ei vaikuta minun elämääni mitenkään kuten ei vaikuta kaverin kaljan lipittäminenkään... Tahdoin nyt vain tuoda esille että ihmisiä on erilaisia, mikä toiselle on fyysisesti täysin tekemätön paikka (esim. töihin seuraavana päivänä 10 kaljan jälkeen) on toiselle "business as usual". Samalla tietysti kun näkee maailmaa eri perspektiiveistä niin moraalikäsitys muokkautuu siinä samalla, en voi mitenkään kaveria "alkoholistiksi" sanoa, hoitaa kaikki hommansa ja pitää lupauksensa. Ei kaverikaan väitä että hänen toimintansa mitenkään "järkevää" olisi ja tiedostaa kyllä että kropalle tosipitkällä tähtäimellä hyvinkin haitallista, mutta kerran täällä vaan eletään niin kannattaa tehdä sellaisia asioita joista 'nauttii' eikä se muille kuulu miten kukakin vapaa-aikansa viettää.
ja nyt 6-9 kaljaa on jo 10 kaljaa ja parasta näissä tarinoissa on se, että määrät kertoo juoja itse, todellisuus sitten voi olla ihan mitä vain.
 
Jos vaikka on kertausharjoituksissa viikon eikä sulla tule mitään oireita ja ihan hyvin pystyt olemaan juomatta niin silloin ei ole alkoholisti.

Ai nyt on jo kertausharjoitukset!

:srofl:

Kappas kun ei astronautti:facepalm:

Kuten sanottu, tekosyitä ja selityksiä kyllä löytyy, se on ihan ominaista alkoholisteilla.
 
Jossain keski-Euroopassa, kuten Saksassa varmaan naurettaisi, jos niille väittäisi että 6 pientä olutta päivässä on jo alkoholismia. :D
 
Ei se alkoholismi ole pelkästään fyysinen sairaus vaan myös psyykkinen. Kyllä alkoholisti voi olla useankin päivän juomatta "tarvittaessa", ei siihen kuole jos välissä on pari selvää päivää :)

Tässä esimerkkitapauksessa missä juodaan 6-9 kaljaa päivittäin (varmaankin vähätellen, kuitenkin yli 50 kaljaa viikossa) alkoholi selvästi hallitsee elämää psyykkisesti, koska ei ole pystytty lopettamaan. Syitä kyllä keksitään, saunominen ja puutarhatyöt yms joka päivä. Täyttä alkoholismia tuo on, ei se enää ole rentouttavaa.
Kyllä juuri näin, kyseessä on myös psyykkinen riippuvuus suhde tähän substanssiin. :thumbsup:
 
Ai nyt on jo kertausharjoitukset!

:srofl:

Kappas kun ei astronautti:facepalm:

Kuten sanottu, tekosyitä ja selityksiä kyllä löytyy, se on ihan ominaista alkoholisteilla.
Mikähän tuossa nyt naurattaa? Alkoholisti ei tuohon kykene, mutta jos et ole alkoholisti niin tuo ei tuota ongelmaa.
 
Jossain keski-Euroopassa, kuten Saksassa varmaan naurettaisi, jos niille väittäisi että 6 pientä olutta päivässä on jo alkoholismia. :D

Taitaa sun naureskelut olla jostain 90-luvulta?

Saksassa virallinen raja on kaksi 0,3l olutta/pvä ja viikossa pitäisi olla kaksi alkoholitonta päivää ja virallisen kannan mukaan mikään alkoholimäärä ei ole täysin riskitöntä terveydelle.
 
ja nyt 6-9 kaljaa on jo 10 kaljaa ja parasta näissä tarinoissa on se, että määrät kertoo juoja itse, todellisuus sitten voi olla ihan mitä vain.
Sä tässä nyt kännissä olet :)... alkuperäinen tarina oli 6-9 ja siihen minä en liity mitenkään, kuin siltä osin että pidän määrää vielä hyvinkin kohtuullisena koska kaverini juo paljon enemmän ja toimii silti "ihan normaalisti"...
 
Jossain keski-Euroopassa, kuten Saksassa varmaan naurettaisi, jos niille väittäisi että 6 pientä olutta päivässä on jo alkoholismia. :D
Saksassa työskennelleenä en kyllä nyt voi tätä allekirjoittaa. Jos otetaan laskusta pois Münchenin Oktoberfestit, niin ei siellä kyllä porukka ole kännissä joka päivä. Aika harva siellä juo arkisin, toki varmasti osin ansiosidonnaista ja/tai koulutusteknistä tässä on taustalla. Saksalaiset kolleegat eivät myöskään ainakaan Suomessa ole mitenkään juopotelleet, vaan päinvastoin ihmetelleet miksi täällä juodaan niin paljon.
 
Taitaa sun naureskelut olla jostain 90-luvulta?

Saksassa virallinen raja on kaksi 0,3l olutta/pvä ja viikossa pitäisi olla kaksi alkoholitonta päivää ja virallisen kannan mukaan mikään alkoholimäärä ei ole täysin riskitöntä terveydelle.
Virallinen raja mille? Vastaa tähän: alkoholismille vai liikakäytölle?
 
Saksan ravitsemusviranomaiset ottivat tällä viikolla (vuonna 2024 uutisoitu) uuden, tiukan kannan alkoholin terveysvaikutuksiin.

Asiantuntijaelin DGE:n julkilausuman mukaan alkoholilla on haittoja, vaikka kyse olisi vain yhdestä päiväannoksesta. DGE:n mukaan mikään määrä alkoholia ei siis ole terveydelle hyväksi.

Pienikään määrä alkoholia ei ole riskitöntä, joten terveydelle parasta on pidättäytyä alkoholista kokonaan tai juoda mahdollisimman vähän. Etenkin nuoret hyötyvät alkoholista pidättäytymisestä, DGE:n lausumassa suositellaan.

Ei ne ole kuin 0,33l, ne juotuaan vaikuttaa samalta kuin itse 1-2 jälkeen, toleranssi niin taivaassa. Riippuvainenhan hän on, sama rutiini jatkunut niin kauan kuin tunnettu ja lie kuinka kauan ennen sitä.

Pohdittavaksi jääkin onko tässä tosiaan niin vakava ongelma, että tarvitaan kaikki mahdolliset puuttumaan asiaan, jota kukaan ei huomannut ennen kuin testi paljasti sen?

Olisko asia johon halutaan puuttua ennaltaehkäisevästi? Ja tuolla määrällä on ihan merkitystä terveyteen jolla on myös suora vaikutus yrityksen kuluihin

9x0,33 päivässä ei todellakaan kuullosta alkoholionglemalta muutenkuin absolutien mielessä.

Se, että se nousee 15kpl onkin jo sitten eri asia ja se että koska ei tarvii mennä töihin on sitten taas ihan eri asia ja alkaa jo liippaamaan alkoholismilta.
Senkin on sitten taas eriasia että jos ei pysty lopettamaan juomista tai juominen alkaa vaikuttamaan elämään, esim. jää pois töistä, ei ole ajokunnossa kun pitää ajaa jne. Mutta jos on vaikka lomalla eikä tarvii minnekkään mennä tai ajaa autoa tai muutakaan niin en välttämättä sitäkään alkoholismiksi näe.

No minä olen sit vissiin absolutisti koska tuollainen on jo alkoholiongelma. Itse käytän toki vapailla alkoholia mut aika hyvin menee raja 3-4 olutta iltaisin ja seki loppuu viimeistään maanantaina kun torstaina alkaa viikon työputki.
Jos vaikka on kertausharjoituksissa viikon eikä sulla tule mitään oireita ja ihan hyvin pystyt olemaan juomatta niin silloin ei ole alkoholisti.
Tunnen useitaki ihmisiä jotka on ihan rehellisesti täysiä alkoholisteja. Tekevät viikon töitä vesilinjalla ja viikon vapaat jotka menee kokonaan juodessa joka alkaa sillä kun töistä pääsee niin suoraan 24-päkki kaupasta kainaloon
 
Onko henkilö itse sanonut itseään alkoholistiksi vai onko tämä sinun oma tulkinta aiheessa, jossa myötävaikuttimena yhteiskunnan ahdas moraalikäsitys ja ehyt ry:n kannanotot?

Mitä se kenellekään kuuluu mitä vapaa-ajalla tekee. Tuossahan ei täyty edes @Dunlop kriteerit etteikö henkilö pystyisi olemaan juomatta jos on viikon vesilinjalla.
 
6-9 olutta joka ilta juova on alkoholisti, piste.
Missä muuta väitinkään? Ja mitä sitten, miten häntä auttaa, jos vaikka annetaan potkut töistä?

Olisko asia johon halutaan puuttua ennaltaehkäisevästi? Ja tuolla määrällä on ihan merkitystä terveyteen jolla on myös suora vaikutus yrityksen kuluihin
Sama kysymys kuin yllä. Miksei esim. ylipainoisia laiteta myös sairauslomalle ja uhata potkuilla, jos kunto ei ala parantua? Huonommin joku läski niistä fyysisistä töistä selviytyy kuin tuo tuttuni. Ehkä jopa kuoleekin aikaisemmin kuin tuttuni maksa tai joku muu elin räjähtää.

Mikään määrä rakkautta, vihaa, syyllistämistä, riitelyä, lupauksia yms ei lopeta juomista - se lähtee lopulta siitä alkoholistista itsestään, mikäli haluaa muutosta ja hakeutuu itse avun piiriin ja pistää korkin kiinni.
Siinä olikin hyvä kuvaus miksi nyt tarjottu "apu" ei tule ikinä toimimaan. Kiristämällä tai ongelmia aiheuttamalla ei kenenkään riippuvuus lopu, päinvastoin.
 
Sama kysymys kuin yllä. Miksei esim. ylipainoisia laiteta myös sairauslomalle ja uhata potkuilla, jos kunto ei ala parantua? Huonommin joku läski niistä fyysisistä töistä selviytyy kuin tuo tuttuni. Ehkä jopa kuoleekin aikaisemmin kuin tuttuni maksa tai joku muu elin räjähtää.
Tästä olen ainakin itse samaa mieltä, mutta tämä ei kuulu tähän keskusteluun. Jos ei kykene lopettamaan juomista, on siinä kohtaa jo ongelma.
 
Tuntuu että tässä ketjussa joku kristillisdemokraattien ja raittiusseuran invaasio käynnissä.
Edit. Liekkö Päivi jonkun nimimerkin takana 🤔
 
Onko henkilö itse sanonut itseään alkoholistiksi vai onko tämä sinun oma tulkinta aiheessa, jossa myötävaikuttimena yhteiskunnan ahdas moraalikäsitys ja ehyt ry:n kannanotot?

Mitä se kenellekään kuuluu mitä vapaa-ajalla tekee. Tuossahan ei täyty edes @Dunlop kriteerit etteikö henkilö pystyisi olemaan juomatta jos on viikon vesilinjalla.

Jos ihminen tulee viikon jälkeen naama punaisena töihin ja menee useampi päivä ärtyisenä niin ehkä se alkoholismi alkaa olemaan hieman osuva :) osa ottanu ihan itse antabus-kuurin kun ei muuten ole voinu olla vapailla selvinpäin.

Ihan hauskaa kun puolustelet oikeasti ongelmakäyttöä. Itse kun olen sanonu useammin jo että kyllä itsekki käytän alkoholia enkä millään mittarilla oli mikään yhteiskunnan ahtaan moraalikäsityksen omaava saati ehytin kannanottoja lukenu niin kyllä tunnistan ongelmakäytön sivistyneestä käytöstä

Sama kysymys kuin yllä. Miksei esim. ylipainoisia laiteta myös sairauslomalle ja uhata potkuilla, jos kunto ei ala parantua? Huonommin joku läski niistä fyysisistä töistä selviytyy kuin tuo tuttuni. Ehkä jopa kuoleekin aikaisemmin kuin tuttuni maksa tai joku muu elin räjähtää.
Se ylipainoinen ei varmaan ole työkavereille työturvallisuusriski eli terveydellinen riski? Viikon jos ihminen killittää alkoholia niin sen vaikutus näkyy useita päiviä sen jälkeenki vireystilassa yms.
 
Mikä ihmeen työturvallisuusriski? Et näytä ymmärtävän mitä tuommoinen tissuttelu tekee ololle ja puhut kuin olo olisi kuin jonkun aamusta iltaan viinaputken jälkeen.
 
Etkö sinä puhu tuttavastasi joka juo joka ilta 6-9 kaljaa ja aamulla fressinä duuniin? Uskoo ken tahtoo että ihan fressinä ja skarppina siellä duunissa on sentään. Ja kyllä tiedän mitä tuolainen tissuttelu oikeasti tekee. Ei mullakaan ihan huono viinapää ole mutta kyllä se 3 puolen litran kaljaa illalla vaikuttaa aamulla ihan selvästi skarppina olemiseen.

Mielummin valitsen työkaveriksi se ylipainoisen kun tokkurassa olevan rapulaisen jos pitää toiseen pystyä luottamaan :) Ja sillä alkoholismilla on sit seki hauska piirre että joskus se saattaa hirttää kiinni
 
Siinä näppärästi kuvailitkin kuinka sinulla ei ole mitään käsitystä aiheesta, ei tuommoiselle tissuttelijalle tule mitään krapuloita toisin kuin harvoin käyttävälle. Se onkin näppärä tapa havaita suurkuluttaja, jos itse makaat krapulassa ja toinen on skarppina samasta tai isommasta määrästä käry kävi. Ehkä tässä onkin se ongelma, ymmärtämättömät luulee, että nuo tissuttelijat on aamulla yhtä sekaisin kuin he itse kahden siiderin jälkeen.
 
Tästä olen ainakin itse samaa mieltä, mutta tämä ei kuulu tähän keskusteluun. Jos ei kykene lopettamaan juomista, on siinä kohtaa jo ongelma.
ongelma kenelle lie avainkysymys, miks olisin omassa elämässäni kiinnostunut yhtään jonkun ulkopuolisten tahojen määrittelyistä kun minä itse ongelmani kannan ja määrittelen millon mikäkin asia on ongelma ja milloin ei.
 
Etkö sinä puhu tuttavastasi joka juo joka ilta 6-9 kaljaa ja aamulla fressinä duuniin? Uskoo ken tahtoo että ihan fressinä ja skarppina siellä duunissa on sentään. Ja kyllä tiedän mitä tuolainen tissuttelu oikeasti tekee. Ei mullakaan ihan huono viinapää ole mutta kyllä se 3 puolen litran kaljaa illalla vaikuttaa aamulla ihan selvästi skarppina olemiseen.

Mielummin valitsen työkaveriksi se ylipainoisen kun tokkurassa olevan rapulaisen jos pitää toiseen pystyä luottamaan :) Ja sillä alkoholismilla on sit seki hauska piirre että joskus se saattaa hirttää kiinni
Omalla kohdalla niin liikenteessä, töissä kuin missä vaan suurin riskitekijä on ollut työelämän pakottama epäterve ja itselleni täysin sopimaton päivärytmi, jolloin ei saa nukuttua kuin pari tuntia vuorokaudessa viikolla ja viikonloppuna sitten 14h unia. En tissuttele viikkoisin. Onneksi nykyisin on tuolta osin työpaikka joustavampi, mutta aikaisemmin oli noin jatkuvasti, nykyisin vain satunnaisesti. Neljän tai viiden 0-2h nukutun yön jälkeen alkaa olemaan aika 3prom humalaolo vaikkei mitään ole juonut ja filmi katkeilee tämän tästä.

Eli miten nämä nyt sitten vertaantuu jos ollaan kovin huolissaan olevinaan alkoholinkäytön aiheuttamasta skarppiuuden puutteesta? Vai onko tässä nyt joku perus luterilais-jeesustelu että töiden vuoksi väsyneenä töissä oleminen (ja siitä mahdollisesti sattuneet onnettomuudet) on vaan parempaa skarppiuuden puutetta kuin kaljan juonnin vuoksi tullut skarppiuuden puute?

Et voisko tässä nyt sitten työnantajat joustaa siten jos työntekijästä ja työntekijän skarppiuudesta ollaan huolissaan, että kun herätyskello soi ja väsyttää niin voi koisia niin pitkään kun ei väsytä ja lähteä vasta sitten töihin? Eikä vaan pakota luterilaisiin uskomuksiin vedoten jotain "aamu virkku, illan torkku, se tapa talon pitää" millasta uskonnollista huuhaata vielä vuonna 2026 tunnutaa hokevan.
 
ongelma kenelle lie avainkysymys, miks olisin omassa elämässäni kiinnostunut yhtään jonkun ulkopuolisten tahojen määrittelyistä kun minä itse ongelmani kannan ja määrittelen millon mikäkin asia on ongelma ja milloin ei.
Taho ei kuitenkaan ole täysin ulkopuolinen jos se maksaa sulle palkkaa, ja vieläpä jos maksaa palkkaa alalta jossa on turvallisuusriskejä. Rekkakuski jonka verenpaineet kellottaa 130/180 läskin, stressin tai viinan takia ei ole ihan "oma asia".
 
Statistiikka

Viestiketjuista
310 882
Viestejä
5 276 266
Jäsenet
83 913
Uusin jäsen
sarri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom