Ei juuri mitään järkeä. Paikkaa mun mielestäni vaan laastarilla niitä todellisia syitä kuten vaikkapa riskien lisääntymistä siihen pisteeseen ettei lasta haluta ottaa lisäriskiksi kaiken muun päälle.
Mistä riskeistä puhut? Ilmastonmuutos, äärioikeisto, Trump, Israelin pahuus? Niidenkö takia ei Suomessa haluta hankkia lapsia?
Lisäksi se iso ongelma on saada "kaikki" parit tehtyä edes yhden lapsen sen sijaan että niitä pitäs tehtailla kolme. Jo lapsilisän rukkaaminen vahvasti ensimmäistä lasta painottavaksi viimeisen sijaan voisi auttaa tähän verrattaen pienillä budjettivaikutuksilla. Kaikenlaisilla lestoilla on jo nykyisillään ihan tarpeeksi tukia väärinkäytettävänään lapsitehtailussaan, ei tarvita mitään verovapauksia.
Tämä ehdotus ei auttaisi testoja koska he luultavasti eivät hyödy yhtä paljon tuloveroalennuksista, kuin vaikkapa korkeakoulutettu hyvätuloinen nainen.
Tämän ehdotuksen yksi hyvä puoli on juuri siinä että se ei niinkään kannusta lapsia haluamattomia pareja hankkimaan yhden lapsen (taloudellisista syistä), vaan lapsia jo muutenkin hankkivia pääsemässä jonkun rajan yli miksi päättävät jättää lapsilukunsa yhteen tai kahteen.
Monella lapsiluku saattaa jäädä esim. yhteen tai kahdeen koska suurempi lapsimäärä tarkoittaisi tarvetta isompaan asuntoon muuttamiseen, eli rahallinen syy olla hankkimatta lisäkasvua. No, tämä sitten auttaisi tuossa taloudellisten puolien puntaroinnissa, lisälapsesta ei tulisikaan pelkkää lisäkulua, jopa isoa sellaista jos pitäisi muuttaa isompaan asuntoon.
Myönnän oman perheeni osalta että katsoin kaksi lasta just optimiksi koska asumme 4h+k asunnossa eli nyt molemmille lapsille on oma huone johon he ovat kovasti tykästyneet. ja vanhemmille erillinen makuuhuone. Jos olisimme hankkineet kolmannen lapsen, olisi joko pitänyt muuttaa vieläkin isompaan asuntoon, tai vanhempien muuttaa nukkumaan olohuoneeseen ilman yksityisyyttä, tai joidenkin lasten tyytyä jakamaan huone, mitä he eivät varmasti halua tehdä kun teini-ikä koittaa jne.
(Haluaisin kyllä vielä yhden lisähuoneen itselleni työ-/tietokonehuoneeksi nyt kun kaikki kolme makuuhuonetta on varattu muuhun käyttöön, mutta olen toistaiseksi tullut toimeen "toimistonurkkauksella" olohuoneessa, ja ehkä viritän jonkun työpisteen vanhempien makuuhuoneeseenkin, sitten voin päättää kummassa teen töitä ja tietokonehommia riippuen ovatko lapset ja vaimo missä (nukkumassa, katsomassa telkkaria tms.).
Jos vaimo olisi kolmannesta lapsesta saanut palkkioksi tuloverovapautuksen, olisimme hyvinkin hankkineet vielä kolmannen lapsen, ja sitten miettineet muutetaanko isompaan vai yritetäänkö jakaa joku makuuhuone kahdeksi vielä pienemmäksi, tai vanhemmat nukkuvat olohuoneessa ja olohuoneen eteen vaikka vedettävä ovi jotta sen saa yöllä suljettua erilliseksi makuuhuoneeksi yksityisyydellä.
Myöskin tommonen feminismi- tier miesten sorsiminen siinä että vain nainen saa henkilökohtaisen taloudellisen hyödyn lapsen tekemisestä eikä se jakaudu molemmille tai perheen yhteisiin tuloihin on kyl vuossadan woketus.
Minusta tuo on ihan ok ja jopa hyvä puoli ehdotuksessa. Naiselle lapsen hankkiminen on suurempi sekä taloudellinen/urallinen ja terveydellinen riski, ja valituksesta ja huudoista päätellen myös raskaus ja synnytys sinällään voivat olla ikäviä ja kivuliaita kokemuksia, naiselle, ei niinkään miehelle.
Tuo lisätuki olisi sen takia kohdistettu nimenomaan naisille, palkkioksi kansakuntaa varten uhrautumisesta kuin talvisodan veteraanit konsanaan. Hyvä hyvä, iso käsi.
Avoimeksi kysymykseksi jää esim. adoptiovanhemmat, koskisiko tämä myös heitä ja pitäisikö koskea? Jos on pakko nyt valita, jättäisin tämän vain synnyttäville vanhemmille, ylläolevasta syystä. Adoption tapauksessa voisin nähdä enemmän pelkoa siitä että huithapelit ja muut äkkiväärät liirumlaarumit hankkivat kolme adoptiomukulaa rahallisen hyödyn takia.
Esim. tämä herra tässä ei kyllä ansaitisisi verohuojennuksia yhtäkkiä kasvaneen lapsiluvun takia: