Perkeleen naapurit.

Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
221
Että oikein odotit vastaustani minilexin kans :D Kai sen voi hetiki mainita eikä "viritellä ansaa". Editoin viestiini lainauksen toisaalta. Että vaikka sinänsä on laillista, nii voi siinä silti kompastua johonki lakiin. On näitä muistini mukaan otsikoissaki ollut, ku ei ole iha sallittua valvonta ollut, kun kamera kuvannut "ylimääräistä". Sinänsä toi sun peruste voi olla tai ei ole sallittua, lopulta kait oikeus ton päättäis, ku vähä harmaalla rajalla menee imo (missä menee raja, meinaan. Jätän kumpparit tien varteen, nii saanko valvoa 24/7/365, ettei niitä kukaan pölli :D)

Mut eipä tästä enempää. Ainakaa tässä ketjussa.
Juu niin olisin voinut. Pitäisin kyllä perkeleen naapurina jos joku tekee rikosilmoituksen mun valvontakamerasta joka kuvaa autotallin edustaa ja samalla yleistä tietä ja postilaatikkoa.
 
A_J

Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
306
Aivan viime viikkoina uutena ilmiönä parkkipaikalla on ollut käytössä liikkumisesteisen pysäköintipaikka (invapaikka), jota ei webisivun mukaan ole kellekään varattu.

Ensimmäinen havainto oli autoilijasta, joka vaihtoi siinä renkaita autoonsa. Ei ollut talon asukkaita tai ainakaan en ole koskaan kaveria tai autoaan nähnyt ennen tai sittemmin. Toisen kerran siinä oli uudenkarhea musta mersu ja pian sen kadottua ruudun vieressä oli Alepan kahvimuki, paistopisteen pussi ja kaksi kappaletta prepaid-simmien muovilätkiä. Ikkunasta vaan ulos, kun ei ole edes oma piha? Nyt ruudussa on auto, jossa ei ole takana edes kilpiä, mutta kojelaudalla on kilpi näytillä. Ei ole ko. kotteroa ennen näkynyt. Kätevä varmaan käytellä paikkaa tarpeeseen, mutta voisin minä itsekin siinä pitää ja säästää, jos näin voisi tehdä. Toivottavasti ei ole nyt ghettoutumassa nämäkin hoodit. Ja naapureitahan nämä eivät välttämättä ole, mutta ilmeisesti tahoja, joilla on jotain rajapintaa täällä.

Toinen rasittava tuore ilmiö on, että auto on ajettu rapun eteen seisomaan tai joskus myös pihan nurmikolle. Näistä ja edellisistä olen perkelöitynyt ilmoittelemaan Parkkipatelle, mutta en tiedä, onko hyötyä tai ei.

#Kerrostalokyttääjä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 341
Niin mikä se konkreettinen haitta siitä on että joku naapuri kuvailee postilaatikkoa ja ehkä vähän sitä sivuavaa ympäristöä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 341
Kadulla kävellessä?
Mitä niin salaista yksilöllä voi olla että haittaa joutua jonkun random naapurin kamerakuvaan kävellessä kadulla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 705
Kadulla kävellessä?
Mitä niin salaista yksilöllä voi olla että haittaa joutua jonkun random naapurin kamerakuvaan kävellessä kadulla.
Panetko pahakses jos pistän kameran kuvaamaan mun postilaatikkoa ja vaikka kamera sattuukin kuvaamaan teidän makuuhuoneeseen niin onko siellä jotain niin salaista että ei voi kameralle näyttää?
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
124
Ihmisillä on oikeus yksityisyyteen.
Julkisilla alueilla ei ole yksityisyyden olettamaa.

Panetko pahakses jos pistän kameran kuvaamaan mun postilaatikkoa ja vaikka kamera sattuukin kuvaamaan teidän makuuhuoneeseen niin onko siellä jotain niin salaista että ei voi kameralle näyttää?
Tässä täytyy ottaa kuvaajan aikomukset huomioon. Eli ollaanko asiallisella asialla vai asiattomalla asialla. Lähtökohtaisesti kun kadulta näkee sisätiloihin voi sitä myös kuvata.
 
emagdnim

...
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 274
Kadulla kävellessä?
Mitä niin salaista yksilöllä voi olla että haittaa joutua jonkun random naapurin kamerakuvaan kävellessä kadulla.
Soppiiko, jos alan kuvaan susta yhden miehen big brother showta julkisilla alueilla, ku sulla "ei oo mitää salattavaa"? Näin niinku kärjistettynä, ku tuohon se menee, ku viivaa tarpeeksi pitkälle venytetään. Ihan periaatteen vuoksi rajoista pietään kiinni, ei siksi, että olisi jotain salattavaa.
Julkisilla alueilla ei ole yksityisyyden olettamaa.
Valvonta on eri, kuin valokuvaus/videokuvaus, jota saa julkisella alueella tehdä. Tosin siinäkin on sudenkuoppia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 786
Yksityisyyden (privacy) kohdalla usein joudutaan pohtimaan nothing to hide -argumenttia.

Nothing to hide argument - Wikipedia
Ne, joilla ei muka ole mitään salattavaa, ovat epäluotettavia. Niin väittäessäänhän valehtelee päin naamaa, tai jos puhuukin totta, implikoi että levittelee kaiken luottamuksella saamansa tiedon eteenpäin. :smoke:

Menisi muuten jo offtopicin puolelle, mutta tämä usein sopii kyylänaapurien profiiliin.
 
emagdnim

...
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 274
Ne, joilla ei muka ole mitään salattavaa, ovat epäluotettavia. Niin väittäessäänhän valehtelee päin naamaa, tai jos puhuukin totta, implikoi että levittelee kaiken luottamuksella saamansa tiedon eteenpäin. :smoke:

Menisi muuten jo offtopicin puolelle, mutta tämä usein sopii kyylänaapurien profiiliin.
Nyt mentiin jo filosofianki puolelle.. :D
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
248
Valvonta on eri, kuin valokuvaus/videokuvaus, jota saa julkisella alueella tehdä. Tosin siinäkin on sudenkuoppia.
Oletko varma että katua edes kuvataan? Vaikka kamera näyttäisi kuvaavan katua, ei välttämättä sitä tee (riippuen kuvakulmasta, linssinlaajuudesta ym) ja vaikka kuvaisi osin katua, se osa voi olla sumennettu/mustattu.
 
emagdnim

...
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 274
Oletko varma että katua edes kuvataan? Vaikka kamera näyttäisi kuvaavan katua, ei välttämättä sitä tee (riippuen kuvakulmasta, linssinlaajuudests ym) ja vaikka kuvaisi osin katua, se osa voi olla sumennettu.
Vastaan vielä kerran. Joo en tiedä, kuten jo ihan alkuperäisessä viestissä mainitsin. Sun vastaus ei liity mitenkää tohon lainaukseen, jossa oli jo muusta kontekstista kyse.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 833
Jos kamera kuvaa katua, niin siinä on aika hitonmoinen homma, ärsytys ja vaiva katella tai poistella kaikki turhat hälyt mitä tulee. Toki jos jollain on aikaa ja mielenkiintoa sellaiseen, ja sellaisia varmaan onkin niin sitten asia eri. Itse parista virheellisestä suuntaamisesta kuvaus päättyy just tontin rajalle. Ja joissain kameroissa voi tosiaan rajata aluetta mitä se kuvaa vaikka vehjes olisi suunnattu liian pitkälle.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
356
Homma on nyt saatu selvitettyä naapurin kanssa (vaimo hoiti homman fiksumpana). Naapurin rouva ei ollut edes tietoinen tästä jutusta, eli isäntä oli avautunut kaverille joka oli sitten tullut kovistelemaan meille.
"Naapurin asianhoitajaksi" esittäytyminen ilman nimeä, "talon arvo laskee" kun naapurin puolella on jotain, uhoaminen että tulee itse tekemään jotain, ja kaiken tämän oksentaminen lapselle. Siinä sitä on monta tuntomerkkiä täysin päävikaisesta tapauksesta. :comp: Hyvä jos asia tuli kuntoon mutta johonkin laitokseenhan tuollaiset kuuluisivat. Tai karkotus johonkin lähi-idän/afrikan reppanavaltioon voisi tehdä hyvää myös.

Myöntäisin itse asiassa ihan mielelläni pysyvän oleskeluluvan aina yhdelle siirtolaiselle kerrallaan jos vastineeksi täältä lähetettäisiin yksi tuollainen tapaus siihen maahan josta siirtolainen sattui tulemaan. :smoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 341
Soppiiko, jos alan kuvaan susta yhden miehen big brother showta julkisilla alueilla, ku sulla "ei oo mitää salattavaa"? Näin niinku kärjistettynä, ku tuohon se menee, ku viivaa tarpeeksi pitkälle venytetään. Ihan periaatteen vuoksi rajoista pietään kiinni, ei siksi, että olisi jotain salattavaa.

Valvonta on eri, kuin valokuvaus/videokuvaus, jota saa julkisella alueella tehdä. Tosin siinäkin on sudenkuoppia.
Itse omassa viestissäsi toteat asian ytimen. Valvonta on eri kuin valokuvaus/videokuvaus. Tuskin se random naapuri nyt sinusta kuitenkaan BB:tä kuvaa.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
221
Panetko pahakses jos pistän kameran kuvaamaan mun postilaatikkoa ja vaikka kamera sattuukin kuvaamaan teidän makuuhuoneeseen niin onko siellä jotain niin salaista että ei voi kameralle näyttää?
Asuinrakennukset kuuluu kotirauhan piiriin niin niiden kuvaaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä, toisin kuin sen yleisellä kadulla olevan postilaatikon.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
221
Jos kamera kuvaa katua, niin siinä on aika hitonmoinen homma, ärsytys ja vaiva katella tai poistella kaikki turhat hälyt mitä tulee. Toki jos jollain on aikaa ja mielenkiintoa sellaiseen, ja sellaisia varmaan onkin niin sitten asia eri. Itse parista virheellisestä suuntaamisesta kuvaus päättyy just tontin rajalle. Ja joissain kameroissa voi tosiaan rajata aluetta mitä se kuvaa vaikka vehjes olisi suunnattu liian pitkälle.
Ainakin Reolinkin vehkeissä voi rajata lisäksi myös liiketunnistuksen aluetta juuri tämän välttämiseksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 833
Ainakin Reolinkin vehkeissä voi rajata lisäksi myös liiketunnistuksen aluetta juuri tämän välttämiseksi.
Niin Tapossakin.

Vielä tää uusin hankinta missä voi kännyllä käännellä kameraa, ei tarvi edes välttämättä rajata mitään pois. Vastaavasti voin sohvalta käsin kääntää kameran vaikka sinne postilaatikolle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 353
Ainakin Reolinkin vehkeissä voi rajata lisäksi myös liiketunnistuksen aluetta juuri tämän välttämiseksi.
Mutta onko se (laki)teknisesti sitten riittävä?
Se kuitenkin käytännössä kuitenkin kuvaa kokoajan sitä ei suotuisaa aluetta, tietenkin kamerassa voi myös ”maalata” alueen pois kuvasta, mutta onko sekään oikeasti riittävä?
Ennakkotapauksia ei näistä liene.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 341

Jos se kuvan maskaus on käytössä niin on se silloin lakiteknisesti oikein.
 
Liittynyt
29.06.2018
Viestejä
137
OT: Tuli tästä keskustelusta mieleen. Asun keskustassa ja tuossa kadun varressa on joku Tesla parkissa 95% varmuudella ja nehän kuvaa useammalla kameralla ympäristöään koko ajan, onko se sit ok?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 150
Julkisilla alueilla ei ole yksityisyyden olettamaa.

Tässä täytyy ottaa kuvaajan aikomukset huomioon. Eli ollaanko asiallisella asialla vai asiattomalla asialla. Lähtökohtaisesti kun kadulta näkee sisätiloihin voi sitä myös kuvata.
Ei mene aivan noin. Kyllä se salakatseluksi menee jos rupeat kuvailemaan vaikka sitten kadulta käsin jonkun taloon/muuhun asuntoon (jos esim. ikkunassa sattuisi juuri sillä näkymään henkilöitä). Talot ja niiden piha-alueet kun eivät ole julkisia yleisölle avoimia paikkoja.
 
  • Tykkää
Reactions: 10R
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 409
Tänään on juhla, tänään on juhla! Eräs ärsyttävä naapuri muutti. Syytti muita asukkaita siitä, mitä on itse tehnyt. Kokouksissa ei koskaan käynyt ja arvosteli mitä niissä on päätetty. Huonoja päätöksiä jne.

Sitten se tuli aina ottamaan nimiä paperiin isännöitsijälle, kun muka saunassa oli jotain riitaa ja huutoa kuului, vaikka oli itse kovin huutaja joka puolella....
Parasta oli se, kun tuli katkeraksi eräälle asukkaalle, joka sai rivarista asunnon takapihalla ja hän joutui nielemään vastaavan asunnon ilman takapihaa ja siitähän se ajojahti alkoi, koska ko. asukas oli ulkolainen.
Halusi kyseiselle ulkolaiselle naiselle häädöt, mutta pääsi lopulta itse pois tekemästä lisää jekkuja.

Otin montakin drinkkiä sen kunniaksi! Nyt juodaan helpotuksesta! "Kaikki ongelmat alkoivat kun hän muutti sisään ja kaikki ongelmat poistuivat kun hän muutti pois". :)
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
72
Itseäni ei häiritse mahdollinen naapureiden ääntely tahi toiminta, enempi ahdistusta on tuottanut oma toimintani josko taannoisen vatsaleikkauksen aiheuttama kaasun muodostuksen runsas lisääntyminen häiritsee tahi vahingoittaa naapureiden elämää. Nim. Öinen Pasunisti
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
4 151
Palasin työmatkalta väsyneenä ja toivoin, että saan nukkua rauhassa. Eiköhän kolmelta yöllä musiikki ala soimaan niin kovalla, että 3 kerrosta alempaa erotan kappaleen sanat omaan asuntooni. Kävin oven takana vielä varmistamassa, että sama työttömien kallujen tukikohta kyseessä ja kuvasin samalla videon. Queen pauhasi ja päälle epävireistä huutokaraokea. Ovella käynnin jälkeen hiljeni hetkeksi ja kun olin takaisin omassa sängyssä, meteli jatkui.

Laitoin isännöitsijälle listan kaikista häiriöistä ja ajankohdista ja videotodisteet. Ilmaisin myös, että saa kohta etsiä omaan asuntoon uuden vuokralaisen. Jostain syystä yllättävän paljon vapaita asuntoja tässä talossa, vaikka on olevinaan rauhallinen talo mukavalla alueella.
 
TurbinoZ100000

Myyntihuuma
Tukijäsen
Liittynyt
28.07.2020
Viestejä
906

Ootko poliiseja vielä soitellut paikalle? Onhan se aika kehnoa resurssien käyttöä, mutta minkäs teet. Näyttää hyvältä kanssa kun häätöä haettaessa kun virkavalta joutunut käymään ovella.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
4 151
Ootko poliiseja vielä soitellut paikalle? Onhan se aika kehnoa resurssien käyttöä, mutta minkäs teet. Näyttää hyvältä kanssa kun häätöä haettaessa kun virkavalta joutunut käymään ovella.
Kerran olen soittanut. Siitä hankalaa, että pitäisi valvoa siihen asti, että poliisit lopulta kiireiltään ehtivät (jos ehtivät) ja mennä avaamaan alaovi vielä. Monesti aikaisen herätyksen takia lyönyt vain tuulettimen täysille taustameluksi ja korvatulpat korviin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
110
Nyt tuli ihan uusi ongelma vastaan. Asun taajamassa pienellä paikkakunnalla mutta karttojen mukaan kumminkin taajama-alueella. Lähinaapurilla, vaikkakin vähän sivussa on kanoja mitkä on ihan ok eikä ne ketään häiritse. Pari päivää sitten on saatu idea että otetaankin kukko myös. Täähän nyt on aloittanut rääkymisen 03-04 aikaan ja kun kukon keskimääräinen äänenpaine taitaa olla 130 desibelin luokkaa niin vähän ihmetyttää voiko tälläsiä nyt tuosta vain ottaa? Laitan kyllä kyssäriä kaupungille kun vaan tiedän mihin kysymyksen osoittaa.

edit: Suht tiivis ok talo alue missä kukon omistajalla on joka ilmansuunnassa ihan lähellä naapureita.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 966

"- Kukko on tervetullut asemakaava-alueelle ainoastaan, jos lähinaapurit hyväksyvät sen kirjallisesti. Useimmissa kaupungeissa kanalan saa perustaa ilmoitusmenettelyllä. Muutamat kaupungit ovat kieltäneet täysin kanojen pitämisen taajamassa. Pienemmillä paikkakunnilla ei yleensä vaadita lupaa tai erillistä ilmoitusta."
 
Voi kun maaseudulle kaipaavat osaisivat muuttaa riittävän syrjään jos tahtovat pitää kotieläinpihaa. Jos ei nyt nautakarjaa hanki niin ei tarvitse edes kovin isoa alaa, mutta vähän asemakaavan ulkopuolella olisi ihan kiva. Samoin toki siellä peräperseessäkin niin ettei juuri siihen kahdeksan muun omakotitalon viereen vaan yksinäiseen mökkiin. Vanhoja maatilarakennuksia on tarjolla huru mykkä, miksi ei?

Kääntäen voi ajatella, että jos muuttaa syrjään, vaikkei itse metelöisi, kannattaa valita kohde jossa on sen verran maata ympärillä että voi naapurin paheksumatta vaikka kusta keskellä pihaa. Eikä tarvitse olla edes omaa maata joka suuntaan, kunhan naapurin maa oman pihapiirin lähellä on sen tyyppistä metsää tai suota, että siitä ei varmasti lohkaista mökkitonttia.

Ei tule silloin myöskään melu ihan korvan juureen. Täällä on naapureilla kovaäänisiä koiria, moottorivehkeet huutavat ja pyssyt paukkuvat. Se on riittävän kaukana eikä täten häiritse - tietenkin itse metelöin ihan samaan malliin jo työasioiden takia. Tilannetta ei muuta miksikään yksi tulevan naapurioletetun kukko, autohifiverstas tai pianonsoittaja.

"- Kukko on tervetullut asemakaava-alueelle ainoastaan, jos lähinaapurit hyväksyvät sen kirjallisesti. Useimmissa kaupungeissa kanalan saa perustaa ilmoitusmenettelyllä. Muutamat kaupungit ovat kieltäneet täysin kanojen pitämisen taajamassa. Pienemmillä paikkakunnilla ei yleensä vaadita lupaa tai erillistä ilmoitusta."
Voin kuvitella, miten joskus tulevaisuuden cuck-dystopiassa lihatuotteet on kielletty ja kerrostaloissa helvetin naapurit kasvattavat laittomasti porsasta vähän samaan tapaan kuin nykyään hamppua.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
1 037
Täytyy olla tyytyväinen, että meidän pienehkön rivariyhtiön isoimpia kriisiä oli muutama vuosi taaksepäin, kun yhdestä kämpästä muutettiin pois ja sitä ei myyty, vaan se laitettiin vuokralle.

Heti alkoi supina käymään, että ”uskaltaako nyt jättää terassikalusteita ulos, jos ei itse ole kotona”.
Sitten oli jotain ”mitä jos nämä uudet mahdolliset vuokralaiset tupakoivat, tai käyttäytyvät muuten vain asiattomasti?. Mitä oikeuksia meillä on asunnon omistajina puuttua asiaan”.

Ja mainittakoon, että häiriöitä on ollut aika vähän vuokralaisten kanssa.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
536
Olet aivan oikeassa, muutenkin asiasta viidenteen, että roskaaminen lähtee osittain kasvatuksesta ja omasta päästä. Moni heittää autostaan, taikka kädestään roskia maahan, koska yksinkertaisesta he "pystyvät" siihen ja eivät välitä tuon taivaallista siitä mitä tekevät ja miltä roskaaminen "näyttää" luonnossa ja mitä se aiheuttaa luonnolle. Kunnon sakot, jos jää kiinni roskaamisesta, saisi sakko olla 500 eurosta ylöspäin.
Kaliforniassa se oli tonnin sakko jo 25 vuotta sitten. Ei näkynyt paljoa roskia teidenkään varressa. Kuultiin paikallisilta että highway patrolin pojat tykkää sakottaa roskaavia autoilijoita pidemmän kaavan mukaan. Auton pysäytys ja kaikki paperit mitä voi kysyä, kysytään. Ja samalla räplätään hajamielisesti vyöllä roikkuvaa Desert Eaglea. Motivoi säilömään roskat seuraavalle roskikselle asti.
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
753

Onneksi noin ei toimita Suomessa. Ylipainoinen pallukka hipelöimässä käyttötarkoitukseen huonosti sopivaa munanjatketta ei takuulla vähentäisi suomalaisen halua roskata, vaan päinvastoin lisäisi sitä.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
536
Onko toi muka oikeasti jossain sotilas-/viranomaiskäytössä?
Muutamalla niistä highway patrolin äijistä joita nähtiin matkan varrella oli aivan saatanan iso tykki vyöllä. Useimmilla oli kuitenkin semmonen normiase, kokonsa puolesta siis. Ihan mukavaa sakkia mitä taukopaikoilla muutaman kerran jututettiin. Silloin ainakin jotkut partiot vielä ajelivat isoilla pickupeilla, joissa oikeasti oli takaikkunalla se aseteline ja siinä oikeasti pumppuhaulikko, joka ampuu täyteisiä. Käytettiin kuulemma autojen tehopysäytykseen. Sanoivat että isokin auto pysähtyy aika äkkiä kun täräyttää täyteisellä lohkoon eikä lähde enää mihinkään. En epäillyt. En tiedä mikä nykytilanne aseiden, asenteiden ja miehistön suhteen on, tuosta reissusta nyt on jo aikaa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 966
Onneksi noin ei toimita Suomessa. Ylipainoinen pallukka hipelöimässä käyttötarkoitukseen huonosti sopivaa munanjatketta ei takuulla vähentäisi suomalaisen halua roskata, vaan päinvastoin lisäisi sitä.
Kyllä se minimissään muutaman tuhannen euron sakko hillitsisi mukavasti sitä intoa viskoa roskia auton ikkanasta pitkin piennarta. Voisi olla sitten vaihtoinen sakko päiväsakkoja ja sitä käytettäisiin jos sillä tavalla saisi isomman sakkosumman. Auto vielä rikoksentekovälineenä takavarikkoon niin pitkäksi aikaa, että sakon maksaa riippumatta auton omistajasta, jotta myös rötösteleviltä tulottomilta elämäntapaintiaaneilta saa ne sakot kerättyä.

Veikkaisin, että roskittaminen autosta vähenisi huomattavasti tuollaisella muutoksella.
 
Veikkaa vaan, mutta mitäpä arvelet tapahtuvan kun valtiovallan silmä välttää? Tunnistan itsessänikin tihulaisen, auton menetettyäni melko varmasti keittäisi jo pahasti yli.

Montako poliisia liikkuu maanteillä kello 03? Vaikka tuomio olisi 5 vuotta linnaa niin roskia kyllä lentää ikkunasta ulos, siihen ei auta olematon vaara sakkolapusta vaan piiskan antaminen lapsena. Aikuisena on jo liian myöhäistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 715
Viestejä
4 310 503
Jäsenet
71 905
Uusin jäsen
M4tia5

Hinta.fi

Ylös Bottom